Mainos

Maastohiihtokausi 2015–2016

  • 114 387
  • 839

Milanja

Jäsen
Suosikkijoukkue
Leijonat
Mielenkiintoinen hiihtoviikonloppu takana. Matti Heikkisen suoritukset erityisesti lämmittävät mieltä, hän kun on henk.kohtainen suosikkini :)
Sinänsä pidän kyllä erittäin pieninä Matin mahdollisuuksia palkintopallille yhteislähtötyyppisessä kisassa, jossa norjalaiset ja venäläiset, hirmuiset jättikokoiset sprinttitykit ottavat loppukirin 500m ennen maalia ja rynnivät voittoon. Matti jää käytännössä pienikokoisena jalkoihin. Väliaikalähtökisassa taas pidän mahdollisena ihan mitä vaan, jopa voittoa.

Koska suomalaisnaisilla ei tällä hetkellä ole minkäänlaista mahdollisuutta voittoon, vaan ainoastaan sijasta 2 eteenpäin mikä tahansa on mahdollista, niin olen sitä mieltä että naisten täytyisi vain rohkeasti lähteä haastamaan norjalaiset, sillä jos lähdet neljänneksi kolmen norskin matkaan, saatat päätyä podiumille, tai hyydyt todennäköisesti korkeintaan neljänneksi, sillä etumatka on jo tuossa kohtaa luultavasti melko iso takaa-ajavaan joukkoon.
Tästä hyvänä esimerkkinä oli Pärmäkosken rohkeus Val di Fiemmen tammikuisessa yhteislähtökisassa. Krista jäi neljänneksi, koska juuri tuolloin ei vielä puhti parempaan riittänyt. Ja vaikka lopussa hyytyi, muu porukka jäi silti kauas taakse. Tuossa olisi voinut myös käydä niin, että esim Weng tai Östberg olisi Kristan sijasta hyytynyt.
 
Onhan se lähestulkoon mahdotonta, että puhdas urheilija voittaisi norjalaisia hiihdossa. Käryjä on tulossa...
No voihan se olla, että muut on suurentaneet annoksia kun norjalaiset oli alkukauden niin ylivoimaisia.
 
Mielenkiintoinen hiihtoviikonloppu takana. Matti Heikkisen suoritukset erityisesti lämmittävät mieltä, hän kun on henk.kohtainen suosikkini :)
Sinänsä pidän kyllä erittäin pieninä Matin mahdollisuuksia palkintopallille yhteislähtötyyppisessä kisassa, jossa norjalaiset ja venäläiset, hirmuiset jättikokoiset sprinttitykit ottavat loppukirin 500m ennen maalia ja rynnivät voittoon. Matti jää käytännössä pienikokoisena jalkoihin.
Minulla on ollut aina se käsitys, että suomalaiset ei voi pärjätä yhteislähtökisoissa. Mutta hyvään vireeseen tosiaan on Heikkinen päässyt, vaikean syksyn jälkeen. Tosin kesällä harjoitteli niin kovasti, että ehkä se selän aiheuttama tauko teki tavallaan hyvää. Ilman sitä olisi mennyt ihan jumiin koko homma varmaan. Ehkä vuoden päästä Lahdessa olisi jotain toiveita menestyksestä Heikkisen kohdalla. Ja tietysti Iivo Niskasen kohdalla, jos terveenä pysyy.

Hienosti on kyllä Suomen naiset pärjänneet tällä kaudella, usein on monta kymmenen joukossa. Kyllönen ja Pärmäkoski olleet palkintopallilla ja Mononen tehnyt nousua sinne kymmenen parhaan tuntumaan. Björgen on poissa, mikä parantaa suomalaisten sijoitusta yhdellä pykälällä aiempaan verrattuna, ja muutkin vaikuttavat tavallisilta kuolevaisilta Johaugia lukuun ottamatta. Ehkä tämä arvokisaton kausi vähän vaikuttaa, ensi talvena voi olla taas vaikeampi pärjätä.
Mutta olishan se hienoo jos tulisi joku henk. koht. mitali Lahdesta. Kisat muuten alkavat 21.2. 2017 ja taitaa ensi viikonloppuna olla maailman cup Lahdessa. Ennen vanhaan niitä sanottaisi esikisoiksi.
 
Barnes

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tasuno Tasalakki
Ruotsalainen ex-hiihtäjä ja nykyinen hiihtovaikuttaja Niklas Jonsson on listannut mielenkiintoisia ehdotuksia liittyen maastohiihdon tulevaisuuteen:

1. Hiihtäjien määrän rajoittaminen eli yksi maa voi saada maksimissaan viisi tai kuusi urheilijaa viivalle
2. Perinteisen hiihtotavan hautaaminen
3. Pidemmät sprinttimatkat
4. Rajoituksia huoltojoukkueiden kokoon
5. Suksenvaihto pois pitkistä yhteislähdöistä.

Itse ajattelen näin:

1. Käy, koska minusta millään joukkueella ei pitäisi olla mahdollisuuksia ottaa kahdeksaisvoittoja. Ja kuten Jonsson alla linkkaamassani jutussa sanoi, pienemmät maat saisivat lisää hiihtäjiä kisoihin.

2. Tämäkin käy. Minusta on ollut turhauttavaa katsella tämän kauden hiihtoja, kun hiihtäjät ottavat pertsan kisoissa luistelupotkuja, ja joudutaan spekuloimaan sillä että pitäisiköhän tuota karpaasia nyt rangaista vai ei. Lisäksi uudistus olisi hyvä K-Euroopan maille, joissa vapaa on tärkeämpi hiihtotyyli ja enää ei tarvitsisi raijata huoltorekoissa sekä vapaan että pertsan suksia(=säästöä).

FIS:ssä tulisi sopia jostain siirtymäajasta, vaikka siten että 2019 Seefeldin MM-kisoissa hiihdetään viimeisen kerran perinteisellä.

3. Ei missään tapauksessa. Sprinttejä pitäisi nimenomaan lyhentää, jotta ero sprintin ja distanssikisojen välillä kasvaisi. Ikinä ei tulisi kisata yli kilometrin mittaista sprinttiä.

4. Voi olla vaikea valvoa. Tällä hetkellähän britit tekevät niin, että heidän suksihuoltajansa ovat norjalaisia ja palkatkin menevät Norjan hiihtoliiton laskuun, mutta rasvamikot ovat nimellisesti Britannian palveluksessa.

Yritän siis sanoa, että kun kerran jo nyt tapahtuu kikkailua, niin mitä tapahtuisikaan rajoitusten astuessa voimaan?

5. Suksenvaihdot pitää säilyttää, koska niiden ansiosta umpitylsissä yhteislähdössä, etenkin miesten puolella, on jotain eloa. Suksenvaihtoa voisi hankaloittaa sakkokierroksella, joka lisäisi vaihtotapahtumaan kuluvaa aikaa.

http://www.iltasanomat.fi/maastohiihto/art-1455501452532.html
Linkki Ilta-Sanomiin, jossa juttua "Jonssonin listasta"
 
H.Incandenza

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa, KuPS, SiiPe, Chelsea FC
Ruotsalainen ex-hiihtäjä ja nykyinen hiihtovaikuttaja Niklas Jonsson on listannut mielenkiintoisia ehdotuksia liittyen maastohiihdon tulevaisuuteen:

1. Hiihtäjien määrän rajoittaminen eli yksi maa voi saada maksimissaan viisi tai kuusi urheilijaa viivalle
2. Perinteisen hiihtotavan hautaaminen
3. Pidemmät sprinttimatkat
4. Rajoituksia huoltojoukkueiden kokoon
5. Suksenvaihto pois pitkistä yhteislähdöistä.

1. Mielestäni 4-5 hiihtäjää maksimissaan. Nyt norjalaisia alkaa olla niin ettei sekaan mahdu.
2. Ei missään nimessä. Tuo olisi typeryyden huippu. Otetaan lusikka kauniiseen käteen ja aletaan hiihtämään vapaata pilipalimaastoissa ja perinteistä kunnon mäkimaastoissa, joissa ei tasurilla yksinkertaisesti pärjää. Tai sitten siirrytään kävelyn tapaiseen tyylivalvontaan, jossa kolmesta rikkeestä liputetaan kylmästi ulos vaikka kultamitalia voittamassa oleva urheilija maalisuoralla olympialaisten 50 km:llä. Perinteisen hiihto on kaunista katsottavaa, toisin kuin vapaan harakkakävely.
3. Ei missään nimessä, niitä voisi jopa lyhentää niin, että ovat oikeasti sprinttiä. Mutta ei ainakaan pidennetä.
4. Kuulostaa keinotekoiselta.
5. Samaa mieltä. Varikkokäynnit eivät kuulu hiihtoon. Tai sitten avataan peli, eikä ole mitään rajoituksia suksen vaihtoon ja saa vaihtaa vaikka kilometrin välein. Tulee ainakin taktinen elementti mukaan. Mutta mieluusti ei.

Kyllähän tuosta vähän näkee, ettei ruotsalaisia kannata kuunnella.
 
Silläkös hiihdosta saadaan kiinnostavampaa, että perinteisen tyylin kisat lopetetaan. Mieluummin lopetetaan luistelutyyli. Se onkin niin huono yhdistelmä luistelutyyli + yhteislähtö. Ei mahdu ohittamaan, eikä saa ero tehtyä kun vauhti on kova ja peesihyöty iso, sitten loppukirissä ratkaistaan voitto. Perinteiselä sentään mahtuu yhteislähtökisassa monta latua vierekkäin, ettei kaikkien tarvitse hiihtää samassa jonossa.

Mutta eipä yllättäisi jos Keski-Euroopan maista loppuu hiihtäjät kun eihän sielläkään meinaa olla lunta paitsi vuoristokylissä ehkä, ja lapsilla ja nuorilla on älypuhelimet niin miksi pitäisi vaivautua hiihtämään. Samahan se on toki Suomessakin, kun ei ole lunta mutta älypuhelimet on. Ja näin.
 
Pekkis

Jäsen
1. Hiihtäjien määrän rajoittaminen eli yksi maa voi saada maksimissaan viisi tai kuusi urheilijaa viivalle
2. Perinteisen hiihtotavan hautaaminen
3. Pidemmät sprinttimatkat
4. Rajoituksia huoltojoukkueiden kokoon
5. Suksenvaihto pois pitkistä yhteislähdöistä.

1. Ei missään nimessä. Miksi Norjaa pitäisi rangaista ylivoimasta? Mutta siitä miten tämä ylivoima on saatu aikaan, voidaan keskustella muiden otsikoiden alla.
2. Käsittämätöntä tyhmyyttä edes puhua tästä asiasta!
3. Ei missään nimessä.
4. Minkä ihmeen takia?
5. Ehdottomasti. Kilpavoitelu ja suksen valinta ovat sellaista tiedettä tällä hetkellä, että annetaan huoltojoukoille vapaat kädet näyttää osaamistaan.

Jos nyt pidettäisiin tämä maastohiihto äärimmäisen kovana kilpaurheiluna, eikä lähdetä tähän palloilulajeista tuttuun "Kaikki pelaa" -meininkiin.
 
MustatKortit

Jäsen
Suosikkijoukkue
Joel Pohjanpalo ja Aleksi Mustonen
Silläkös hiihdosta saadaan kiinnostavampaa, että perinteisen tyylin kisat lopetetaan. Mieluummin lopetetaan luistelutyyli....

Olen samaa mieltä, että JOS jompikumpi tyyli pitäisi lopettaa, niin mieluummin sitten vapaa. Pertsa on kuitenkin "oikeaa" hiihtämistä, luistelemalla ei montaa metriä pääse hangessa eteenpäin.
 
Pascal Lemoix

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara
Jos osallistujat rajoitettaisiin vaikkapa neljään maata kohti, niin mikä estäisi Norjaa perustamasta vaikka Luxemburgin ja Andorran alajaostoja? Toki harjoittelisivat ja asuisivat edelleen Norjassa, mutta edustaisivat noita maita teknisesti. Joskus ihmettelen, miksei suomalaiset kakkoskorin keihäänheittäjät käytä tätä kikkaa.

Matkoissa ja tyyleissä on vähän tungosta ja voisi olla helpompaa antaa sen perinteisen mennä. Suomalaisten olisi silloin pakko katsoa eteenpäin eikä harjoitella edelleen puusuksilla hiihdettävää 18 km:n matkaa varten siinä toivossa, että se joskus palaa arvokisaohjelmaan. Tasatyöntökisoja en ainakaan toivo, eikä tuossa videotarkkailussa tunnu kauheasti järkeä olevan.
 
H.Incandenza

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa, KuPS, SiiPe, Chelsea FC
eikä tuossa videotarkkailussa tunnu kauheasti järkeä olevan.

Hiihtotapavalvonnan tulee tapahtua maastossa hiihtotapavalvojien toimesta kuten nykyäänkin. Heidän määräänsä tulisi lisätä ja ripotella heidät niihin paikkoihin, joissa todennäköisimmin luistellaan, eli nousut ja mutkat jne. SM-kisoissa tai suomencupissa, jommassakummassa oli laitettu ladulle esteitä, jotka estivät mutkassa luistelemalla tehtävän oikaisun ja ohjasivat pysymään ladulla. Ja tarpeettomista ladunvaihdoista sakotettaisiin surutta. Latua saisi vain vaihtaa jos edessä on hitaampi hiihtäjä tai kerran luiston takia ja takaisin. Ei jatkuvaa hinkkaamista edestakaisin. Ei se luisto siinä kymmenen metrin matkalla ole miksikään muuttunut. Alussa tulisi varmaan paljon hylkäyksiä ja itkua ja potkuraivareita, mutta kyllä se oppi menisi äkkiä perille ja luistelu perinteisen kisoissa loppuisi.

Kun sota tulee niin luistelemalla ei Iivanaa päihitetä!
 
MustatKortit

Jäsen
Suosikkijoukkue
Joel Pohjanpalo ja Aleksi Mustonen
Tavallaan vapaan hiihtotavan olemassaolo on ylipäätään kyseenalaista, kun eihän tuolla tavoin voi edes suksilla liikkua, muuta kuin leveillä, lanatuilla ja keinotekoisilla alustoilla... loogisesti ajateltuna pertsa puolustaa paremmin paikkaansa, joksin sitten toisaalta olisi mielenkiintoista nähdä pertsan katoaminen, suomalaisilla voisi olla aika nopeasti paskat housussa?
 
Pascal Lemoix

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara
Hyviä ajatuksia ja ehdotuksia, H.Incandenza, mutta kyllä jossakin vaiheessa tulee sekin raja vastaan, että vapaalla ei tarvitse kuin laittaa baana kuntoon ja antaa hiihtäjien hiihtää ja toisaalta pertsaa koskee mieletön sääntöviidakko, tarkkailu, videotarkkailu jne.

Välillä tuntuu, että suomalaiset ex-valmentajat tarttuvat nyt tähän viimeiseen oljenkorteen, että edes muutama hylättäisiin sieltä suomalaisten edeltä, kun ei ne sijoitukset hiihtämällä parane.
 
Barnes

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tasuno Tasalakki
Käsittämätöntä tyhmyyttä edes puhua tästä asiasta!
Miten niin on tyhmää edes puhua perinteisestä luopumisesta?

Olin pitkään sitä mieltä ettei perinteisestä tulisi luopua, mutta nyt mieli on muuttunut koska; pelkkään vapaaseen siirtyminen olisi hyvä säästökohde, kun joukkueille riittäisi pelkät vapaan sukset ja voiteet, markkinoinnillisesti tärkeälle K-Euroopalle nimenomaan vapaa on se juttu eikä enää tarvitsisi murehtia tyylirikkeitä.
 
steepler

Jäsen
Suosikkijoukkue
chelsea, The Ohio State Buckeyes
Jos joku tyyli pitäisi lopettaa niin nimenomaan vapaa. Se nyt olisi ihan järjetöntä pereinteisen hiihdosta luopua, mielestäni järjestäen perinteisen kisat varsinkin pidemmät yhteylähtökisat ovat mielenkiintoisempia kuin vapaan kisat.
 
Ruotsalainen ex-hiihtäjä ja nykyinen hiihtovaikuttaja Niklas Jonsson on listannut mielenkiintoisia ehdotuksia liittyen maastohiihdon tulevaisuuteen:

1. Hiihtäjien määrän rajoittaminen eli yksi maa voi saada maksimissaan viisi tai kuusi urheilijaa viivalle

Ei missään nimessä. Mielestäni kisoihin pitäisi päästä parhaimmat. Jos maailman 100 parasta tulee Norjasta, silloin minusta kisassa pitäisi olla 100 norjalaista

2. Perinteisen hiihtotavan hautaaminen

Nykyinen tasatyöntövillitys on vain uusio vapaata. Voi olla kun maastohiihtäjät ja välineet kehittyvät, perinteinen hiihto kokee ihan luonnollisen kuoleman

3. Pidemmät sprinttimatkat

Ei missään nimessä. Toisaalta alle kilometrin kisoihinkaan ei pitäisi mennä, koska maastohiihto on perusluonteeltaan vaellusurheilua. Sitä ei voi verrata yleisurheiluun.

4. Rajoituksia huoltojoukkueiden kokoon

Ei missään nimessä. Vastustan kaikkia mahdollisia rajoituksia.

5. Suksenvaihto pois pitkistä yhteislähdöistä.

Päinvastoin suksenvaihtoja pitäisi lisätä niin, että olisi mahdollista vaihtaa vaikka joka 5km välein. Tämä lisää taktisia variaatioita.
 
Miten niin on tyhmää edes puhua perinteisestä luopumisesta?

Olin pitkään sitä mieltä ettei perinteisestä tulisi luopua, mutta nyt mieli on muuttunut koska; pelkkään vapaaseen siirtyminen olisi hyvä säästökohde, kun joukkueille riittäisi pelkät vapaan sukset ja voiteet, markkinoinnillisesti tärkeälle K-Euroopalle nimenomaan vapaa on se juttu eikä enää tarvitsisi murehtia tyylirikkeitä.

Yksi suurimmista syistä miksi Norja dominoi mc:a on se, että Norjan huoltoorganisaation budjetti on moninkertainen moniin muihin jopa Suomeen nähden. On monia maita, jotka eivät kykene saamaan ajan mukaista kalustoa kaikille mahdollisille matkoille ja monissa maissa toimitaan ihan puhtaasti pyhällä hengellä ja hyvällä tahdolla. Se ei ihan huipputasolla riitä, sillä suksien testaaminen yms. on erittäin raskasta ja vaatii todella kovaa paneutumista ja asiaan vihkiytymistä ja jos siitä ei saa edes mitään palkkaa, ymmärrän hyvin miksi joka ikiseen mc:iin ei jakseta sitä rumbaa käydä läpi.
 
Pipolätkä

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa, Dallas
Hiihtotapavalvonnan tulee tapahtua maastossa hiihtotapavalvojien toimesta kuten nykyäänkin. Heidän määräänsä tulisi lisätä ja ripotella heidät niihin paikkoihin, joissa todennäköisimmin luistellaan, eli nousut ja mutkat jne. SM-kisoissa tai suomencupissa, jommassakummassa oli laitettu ladulle esteitä, jotka estivät mutkassa luistelemalla tehtävän oikaisun ja ohjasivat pysymään ladulla. Ja tarpeettomista ladunvaihdoista sakotettaisiin surutta. Latua saisi vain vaihtaa jos edessä on hitaampi hiihtäjä tai kerran luiston takia ja takaisin. Ei jatkuvaa hinkkaamista edestakaisin. Ei se luisto siinä kymmenen metrin matkalla ole miksikään muuttunut. Alussa tulisi varmaan paljon hylkäyksiä ja itkua ja potkuraivareita, mutta kyllä se oppi menisi äkkiä perille ja luistelu perinteisen kisoissa loppuisi.

Kun sota tulee niin luistelemalla ei Iivanaa päihitetä!
Näinhän se on kävelyssäkin. Siellähän on todella raaka peli noiden juoksuvirheiden suhteen. Kolme virhettä ja se on ulos. Eikä siitä kukaan valita.
 
Turha Kaukalo

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, RM, Hyvinkään Tahko, Leijonat
Näinhän se on kävelyssäkin. Siellähän on todella raaka peli noiden juoksuvirheiden suhteen. Kolme virhettä ja se on ulos. Eikä siitä kukaan valita.

Hiihtotapavalvojat sitten muualtakin kuin Norjasta, ettei norjalainen pääse pälkähästä sanomalla, että se oli vahinko eikä enää toimi siten. Tosin siinä ladun varressa selittäminen voi olla hankalaa.

Mutta tämä olisi hyvä ratkaisu perinteisen hiihdon ongelmiin.
 
erku

Jäsen
Suosikkijoukkue
Leijonat
1. Mielestäni 4-5 hiihtäjää maksimissaan. Nyt norjalaisia alkaa olla niin ettei sekaan mahdu.

No minusta noin tiukka kiintiö ei olisi enää lajille eduksi. Käytännössähän tuo etenkin miesten puolella tarkoittaisi sitä, että vaikkapa lajin suurimmat supertähdet Northug ja Sundby eivät pystyisi osallistumaan kaikkiin haluamiinsa mc-kisoihin. Sundbyllä ei olisi mitään asiaa päästä sprintteihin ja Northugkin voisi hyvin jäädä joukkueen ulkopuolelle joistakin väliaikalähtökisoista. Tämä myös tarkoittaisi sitä, että norskihuiput antaisivat tasoitusta mc-kokonaiskisassa suhteessa vaikkapa Colognan kaltaisiin pienemmän hiihtomaan urheilijoihin. Ja ylipäätään tilanne muuttuisi aivan mahdottomaksi, kun norskien pitäisi virittää kuntohuippu jo marraskuulle, että ylipäätään voi antaa sellaiset näytöt, että pääsee maailmancupia kiertämään.

Tietysti jos ajatuksena on vain kaikin mahdollisin keinoin torpedoida Norjan maastohiihtoa, niin sitten moisen ratkaisuehdotuksen ymmärtää, mutta urheilullisia arvoja tuollainen kiintiö ei tukisi. Ei alppihiihdossa, mäkihypyssä tai yhdistetyssäkään ole maailmancupissa mitään 4.5 urheilijan maakiintiöitä, vaan parhailla mailla on se noin kahdeksan osallistujaa per kisa.
 
Nick Neim

Täysin samaa mieltä, ja olenkin jo odotellut, milloin yleisurheilu ottaa myös askeleen oikeaan suuntaan. Jos 8 parasta pikajuoksijaa koostuu neljästä jamaikalaisesta ja neljästä jenkistä, niin sitten se koostuu niistä. Naurettavia nämä maakiintiöt, oli kyse sitten yleisurheilusta tai edes ajatuksen tasolla hiihdossa.

Tai no hiihdossahan taitaa MM-kisoihin olla jonkinlainen raja joukkueen koolle, mutta se on riittävän suuri. Ainakin tällä hetkellä. Ei oikein verrattavissa tuohon heitettyyn ajatukseen.
 
Salama44

Jäsen
Selostajat ja kommentaattorit älkää selitelkö!

Jo toinen moka suomalaisille järjestäjille tällä kaudella MC kisoissa.

Laittakaa nyt helvetti jatkossa opastaja sinne maaliintulokaistalle että paras urheilija voittaa.

Hävettää kyllä Suomalaisten kisajärjestäjien puolesta. Kyläkilpailuissakin osataan asiat hoitaa paremmin.
 
Barnes

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tasuno Tasalakki
Selostajat ja kommentaattorit älkää selitelkö!

Jo toinen moka suomalaisille järjestäjille tällä kaudella MC kisoissa.

Laittakaa nyt helvetti jatkossa opastaja sinne maaliintulokaistalle että paras urheilija voittaa.

Hävettää kyllä Suomalaisten kisajärjestäjien puolesta. Kyläkilpailuissakin osataan asiat hoitaa paremmin.
Tuo oli kyllä täysin Riiberin oma moka, minkä hän itsekin jälkijunassa tiedosti. Ja mitä tulee tuohon vaatimaasi "opastajaukkoon", niin en ole niitä hiihtolajeissa nähnyt kuin ampumahiihdossa opastamassa porukkaa oikeille ampumapaikoille, joten järjestäjät eivät sössineet.

Harmillinen virhe Riiberiltä, joka on ollut yhdistetyn kauden ehdoton komeetta.
 
MustatKortit

Jäsen
Suosikkijoukkue
Joel Pohjanpalo ja Aleksi Mustonen
Tänään Salpausselän sprinteissä Martti Jylhä on voittanut karsinnat. Naisissa Krista Pärmäkoski oli 7.

Toivottavasti Jylhä säästi vähän paukkuja myös itse kisaan, ettei käy perinteiset suomalaisittain ja itse kisassa täydellinen hyytyminen.
 
Pitkävedossa tänään

Päivän pelit:

  • 1
  • x
  • 2
  • 1
  • x
  • 2
  • 1
  • x
  • 2
Jukurit vs TPS
  • 2.84
  • 4.10
  • 2.20
KalPa vs K-Espoo
  • 1.67
  • 4.75
  • 4.15
KooKoo vs Ilves
  • 2.14
  • 4.15
  • 2.90
Kärpät vs Sport
  • 1.71
  • 4.60
  • 4.00
Lukko vs Pelicans
  • 1.50
  • 5.10
  • 5.20
Tappara vs SaiPa
  • 1.93
  • 4.50
  • 3.55
Ässät vs HIFK
  • 1.76
  • 4.30
  • 4.00
Apua pelaamisen hallintaan pelaamaltilla.fi
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös