Maastohiihtokausi 2015–2016

  • 112 348
  • 839

erku

Jäsen
Suosikkijoukkue
Leijonat
Ski Classics tyyliset sarjat kasvattavat koko ajan suosiotaan ja ovat jo todellinen uhka FIS:n maailmancupeille.

Minusta Ski Classics polkee sarjana paikallaan eikä niinkään kehity. Joku aika sitten oli aito pelko siitä, että arvokisattomana kautena maailman huiput siirtävät satsauken maailmancupista Ski Classicsiin, mutta nyt nähtiin, että tätä siirtymää oli miesten puolella vain marginaalisesti, naisten puolella ei käytännössä ollenkaan. Ja nyt taas arvokisavuoden koittaessa nämä vähäisetkin nimet, kuten Olsson ja Richardsson siirtävät taas satsauksensa normimatkoille.
 
Hyvää propagandaa, @Hiihtofani
Ehkä sitä sprinttihiihdon lopettamista tai vähentämistä voisi harkita. Tai että ei ainakaan mihinkään tour de skin kisoiksi tarvitsisi ottaa sprinttejä. Joista sitten lasketaan bonussekunteja tai jotain.

Yllätyin, kun lehdessä kerrottiin Matti Heikkisen "muuttaneen Norjaan". Yllättävää siksi, että MM-kisat kuitenkin hiihdetään Suomessa. No, onhan Suomi tuttu maa Heikkiselle. Sanoi, että toukokuussa norjalaiset tekevät kovempaa harjoittelua kuin mihin Suomessa on totuttu. Toivottavasti ei liian kovaa Heikkisen kunnolle ja ensi kautta ajatellen.

E: Lisätäänpä vielä Aino-Kaisa Saarisen kuulumisia: Aikku Saarinen veti käsittämättömän treenin vain kaksi päivää ennen synnytystä!

"
Vappuaattonakin pystyin käymään vielä kunnon juoksulenkillä. Vähän reilun viiden kilsan lenkin maastossa menin keskivauhdilla 5.27 per kilometri. Pystyin vielä kunnon voimaharjoituksenkin siihen päälle tekemään, Saarinen yllättää.

- Ei mulla ole mitään hätää, että pitäisi tässä nopeasti päästä harjoittelemaan."

Niin ei tietenkään mitään kiirettä päästä harjoittelemaan...
 
Tänään on sitten aloitettu perinteinen Vuokatti Aateli Race kesätapahtuma. Tänään tiistaina liikkeelle laukaistava Vuokatin Aateli Race -kilpailuun osallistuu ennätysmäärä huippuhiihtäjiä. Näin juhannuksen jälkeiseen viikon minitouriin kuuluu alkuun 1,6km mäkinousu progologi ja sitten huomenna naisilla 3km ja miehillä 4,5km maastojuoksu. Tourin päättää naislla 10km ja miehillä 15km rullahiihto.

Tänään progologin nopein oli Laura Mononen hurjalla ajalla 7.08 uudella rataennätyksellä. Toisena oli Kaisa "kuokkanousu" Mäkäräinen ajalla 7.26 ja hieman yllättäen Susanna Saapunki ajalla 7.28 kolmantena. Paluuta äityslomalta tehnyt Aino-Kaisa Saarinen oli sijalla 11. ajalla 8.03. Suomalaisten taso on kyllä jäätävän kova. Täytyy kuitenkin huomioida se, että ratkaisevat osuudet juostaan ja hiihdetään vasta huomenna. EQTiming

Miehissä ei yllätyksiä, Matti Heikkinen oli ykkönen ajalla 5.53 ja Iivo Niskanen toisena ajalla 5.57. Muut eivät kyenneet alittamaan 6min haamurajaa. Lari Lehtonen kolmantena ajalla 6.02. Ratkaisevat osuudet suoritetaan huomenna.
 

N^Miksu

Jäsen
Talviurheilijoiden apurahat myönnettiin viime viikolla ja ainakin allekirjoittaneen mielestä seuraavat menivät hieman oudosti:

Suuri apuraha (20 000 euroa):
10. Saarinen Aino-Kaisa

Pieni apuraha (10 000 euroa):
3. Jylhä Martti
7. Mononen Laura
12. Roponen Riitta-Liisa

Jutusta löytyy apurahan myöntämiselle seuraava kriteeri:

Apurahaa myönnettäessä ministeriö on arvioinut urheilijoiden kahden viimeisimmän kauden tuloksia lajien sisällä

Yllä olevien lisäksi hieman mietityttää myös se, että esimerkiksi Kaisa Mäkäräinen sai suuren apurahan. Muistelisin (voin muistella väärinkin), että ainakin joskus urheilijan omat tulot ovat vaikuttaneet apurahaan, mutta ilmeisesti tästä kriteeristä on luovuttu.

Lähde: Ministeriö jakoi apurahoja talvilajien urheilijoille - Kestävyysurheilu.fi
 

DAF

Jäsen
Suosikkijoukkue
se kolmikirjaiminen. PISTI PALLON MAALIIN
Yllä olevien lisäksi hieman mietityttää myös se, että esimerkiksi Kaisa Mäkäräinen sai suuren apurahan. Muistelisin (voin muistella väärinkin), että ainakin joskus urheilijan omat tulot ovat vaikuttaneet apurahaan, mutta ilmeisesti tästä kriteeristä on luovuttu.

Poistui tänä vuonna, koska katsottiin ettei ole tasapuolinen kriteeristö, koska kyseessä ei ole tarveharkintainen etuus.
 
ja ainakin allekirjoittaneen mielestä seuraavat menivät hieman oudosti:

Suuri apuraha (20 000 euroa):
10. Saarinen Aino-Kaisa
Rahalle on käyttöä, sillä eilen ilmestyneessä Seura-lehdessä (vai olikohan Apu) Saarinen kertoi aikovansa olla mukana 2018 olympialaisissa, ja ehkä myös vuoden 2019 MM-kisoissa Itävallan Seefeldissä. Joten ura ei siis lopu ensi kauden ja kotikisojen jälkeen.
Tulee olemaan mielenkiintoista nähdä, millaisessa kunnossa Saarinen on ensi kaudella, ja pääseekö MM-joukkueeseen. No, onhan siinä joukkueessa tilaa ja uusia nuoria tuskin kiilaa edelle. Ellei sitten se Anita Korva jatka siitä mihin jäi viime keväänä... ja onhan Mäkäräinen kiinnostunut hiihtämään jonkun matkan ja ainakin viestin.
Eikös yleensä ne urheilijat ole kovassa vireessä sen jälkeen kun ovat synnyttäneet ja ottaneet kevyemmin, joten varmaan tulee hyvä kausi Saariselle.
 

Pekkis

Jäsen
Heikkinen on tosiaan hurjassa iskussa, sillä nyt jo toisen perättäisen ylämäkikisan voitto irtosi lähes minuutin marginaalilla seuraavaan. Mattihan muutti keväällä Osloon, jossa on harjoitellut paljon mm. Sundbyn kanssa. Myös muita Norjan maajoukkuehiihtäjiä on ollut treenikavereina.

Lentääköhän lenkillä läppä yhtä lennokkaasti kuin ennen case Sundbytä...?
 

Barnes

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tasuno Tasalakki
Hiihtolajien TV-kuviot ovat vielä pahasti auki, kertoo Hesari. Maailmancup-oikeuksista taistelevat keskenään Yle ja MTV Media ja kumpikin haluaisi täyden mc-paketin eli viime kausina nähty "ulkomaan kisat Maikkarilla, kotimaan kisat Ylellä" -malli olisi jäämässä historiaan. Ongelmana neuvotteluissa on ollut eritoten promoottori Infrontin hintapyyntö mc-oikeuksista, mikä on ollut liikaa TV-yhtiöille.

Vähän kaksipiippuinen juttu. Yle toki toisi lajeille näkyvyyttä, toisaalta Maikkarin lähetykset ja ennen kaikkea selostajat ovat olleet huomattavasti parempia kuin Ylen vastaavat ja näin MTV Max -taloudessa asuvana hiihtolajien lähtö kirpaisisi kovasti, jos jäljelle jäisi pelkät formulat.

http://www.hs.fi/urheilu/a1469767404099?ref=hs-art-luetuimmat-urheilu-#5
Linkki Hesarin juttuun hiihtolajien TV-sopasta.
 

sorza

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaPKo,Jokerit,Tamminen,Harri Aholan lounaskaverit
Lentääköhän lenkillä läppä yhtä lennokkaasti kuin ennen case Sundbytä...?

Eiköhän sama läpän heitto jatku ihan entiseen malliin, kun kaverukset yhdessä inhalaattoria vetävät niin, että keuhkot pöllyää.
 

Barnes

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tasuno Tasalakki
ja onhan Mäkäräinen kiinnostunut hiihtämään jonkun matkan ja ainakin viestin.
Tuli mietittyä, että kuinka moni on pystynyt mitaliin sekä hiihdossa että ampumahiihdossa ja ei heitä kyllä paljoakaan mieleen tule; Veikko Hakulinen, Antje Misersky, Anfisa Reztsova, Magdalena Forsberg, Grete Ingeborg Nykkelmo, Lars Berger ja Miriam Gössner eli seitsemän nimeä sain kasaan. Kultaan molemmissa lajeissa ovat pystyneet Reztsova, Nykkelmo ja Berger.

Ja ei, en odottele Mäkäräiseltä mitaleja Lahdessa, sinne kun on vielä pitkä matka.
 
Ja ei, en odottele Mäkäräiseltä mitaleja Lahdessa, sinne kun on vielä pitkä matka.
Mäkäräisellä on kyllä oikeus olla sijoilla 10-20 jos olisi mukana henk koht matkalla. Jos voi osoittaa olevansa riittävän hyvässä kunnossa päästäkseen kisoihin. Ja tulee olemaan mielenkiintoista nähdä, mikä on Suomen viestijoukkue ("varma" mitali kun kiinnostaa kaikkia). Jos oletetaan, että perinteiset hiihtää Kyllönen ja Niskanen, ja luistelulla tasoaan nostanut Mononen sekä Pärmäkoski, niin kovaa pitää Mäkäräisen hiihtää ottaakseen paikan viestijoukkueessa. Mutta toki hän siihen pystyy. En sitten tiedä minkä verran haluaa panostaa hiihtokisoihin ampumahiihdon kustannuksella, mutta kyllähän viestimitali olisi kova ja muistettava meriitti ja sponsoritkin tykkäisivät.
Noh, tämähän on vain spekulaatiota, että Mäkäräinen olisi tähtäämässä myös Lahteen. Ehkä ei jaksa uran tässä vaiheessa?
 
Uusi kilpailumuoto maastohiihtoon.

Nimeltään...

Maastohiihtoampumahiihtosekaviesti.

Tämä matka suoritettiin Tyumenissä niin että 1. osuudella maastohiihtonainen-> ampumahiihtonainen->maastohiihtomies->ampumahiihtomies

Kerttu Niskanen kävi voittamassa kyseisen kilpailumuodon yhdessä Karin Oberhofin, Federico Pellegrinon ja Simon Schempin kanssa.

myös ideana on tuoda nopeatempoinen kilpailumuoto, mikä sisältäisi paljon taitoa vaativia elementtejä, kuten hyppyjä ja muuta tällaista
 

Ralph

Jäsen
Kerttu Niskanen kävi voittamassa kyseisen kilpailumuodon yhdessä Karin Oberhofin, Federico Pellegrinon ja Simon Schempin kanssa.
Ai tää on niin sekasekaviesti, että joukkueenkin muodostaa eri maista hiihtäjät. Toki Oberhofer ja Pellegrino pilaa tämän.

Tosin tällä tavalla saadaan muitakin kuin norjalaisia voittajia, kun norjalaiset ripotellaan joidenkin sunnuntaihiihtäjien sekaan. Johaug - Eckhoff - Sundby - Bö, ihan hyvä nelikko. Northug oli pakko jättää pois, koska hiihtää vain ankkuriosuuksia. Toki olisi myös liian ylivoimainen.
 
Näin aurinkoisena ja lumisena marraskuun alkukuukausina sanottakoon vielä viime vuoden mahtavin maastohiihtokokemus Vantaan Suomen Cupin osakilpailu. 19 astetta pakkasta ja aurinko paistaa taivaan täydeltä kuuntelin reggae-musiikkia. ahh... siinä ja mieli ja silmä lepäsi. Suomalainen luonto ja ulkoilma parhaimillaan. Suomi ja maastohiihto. Suomi on ihana maa.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös