Maanjäristyksen aiheuttamat Tsunamit

  • 232 273
  • 1 313

Kaivanto

Jäsen
Viestin lähetti Lawless
Indonesiassa on esitetty aivan huikean suuri arvio menehtyneiden määrästä, jopa 400 000, tämän lähteen mukaan. Acehin maakunnassa on ollut käytännössä täystuho, ja monet saaret ovat uponneet.

Huh huh muuten, jos järistyksen keskus olisi ollut mannerlaattojen törmäyskohdassa parisentuhatta kilometriä kaakkoon, mikä olisi kai seismologisesti ollut aivan yhtä mahdollinen kuin nykyinenkin paikka. Jakarta ja Bandung maan tasalle, pelkästään niissä asuu reilusti toistakymmentä miljoonaa ihmistä, koko Jaavalla reilusti toistasataa miljoonaa ihmistä... ja vaikutuksethan olisivat saattaneet tuntua jopa turistien suosimalla Balilla asti.
 

Johnny99

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Viestin lähetti heinähattu
Oliks sulla muita tyhmiä kysymyksiä?
Mulla ei just nyt ole käyttöä tyhmille kysymyksille. Eihän nää toki kaikille avaudu. Mutta näistä lisää ehkä jossain toisessa ketjussa.
 

Kyynis

Jäsen
Viestin lähetti Jermu
Käsittämätöntä skeidaa. Jenkkivihaajilla on varmasti vaikeata, kun tässä katastrofissa on vaikea syyttää milloin tavoin USA:ta.

Muuten, jos pidetään kuitenkin faktat faktoina, USA:n antama rahallinen apu on tähän mennessä (muun avun lisäksi) $350 miljoonaa. Mutta on kai sekin liian vähän, Japani antanut $500 miljoonaa, joten syyt vaan Bushin niskoille.

Siis ne faktat olisi syytä kaivaa esiin ennen kuin niitä esitetään.

Kuva on tehty silloin, kun USA ilmoitti tukensa katastrofin uhreille. Sen jälkeen voimakkaan kritiikin, maailman tuki WTC:n takia USA:lle, apu 10 kertaistettiin ja on nyt ilmoittamasi luku. USA lähti liikkeelle naurettavalla summalla.
 

finnishninja

Jäsen
Suosikkijoukkue
Gunnilse IF
Viestin lähetti Kyynis
Siis ne faktat olisi syytä kaivaa esiin ennen kuin niitä esitetään.

Kuva on tehty silloin, kun USA ilmoitti tukensa katastrofin uhreille. Sen jälkeen voimakkaan kritiikin, maailman tuki WTC:n takia USA:lle, apu 10 kertaistettiin ja on nyt ilmoittamasi luku. USA lähti liikkeelle naurettavalla summalla.
Käsittääkseni kaikki lähtivät liikkeelle jollain summalla, jossain vaiheessa.

USA on iso maa ja siellä on luonnollisesti hitaampi koneisto kuin jossain pikkumaassa. Ei siis mikään ihme jos he ovat liikkeellä hieman muita myöhemmin. Hieman suhteellisuuden tajua mukaan pliis.

USA on nyt vahvasti mukana juonessa ja uskon että kun homma on selvä, niin maa on sijoittanut apuun ja uudelleen rakentamiseen eniten.

Kritiikillä ei ole tässä mitään tekemistä. Ihmiset USA:ssa tietävät että heitä rakastetaan ja vihataan. Jos he kerran pystyvät hyökkäämään pieneen maahan, kriitikistä huolimatta, niin eivät kai he nyt ala levittelemään rahaa jos joku hieman uskaltaa kritisoida heitä.. en kyllä usko ainakaa minä. Kyllä USA menee tässä (kin) ihan omia teitään.
 

aceman81

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät. Pesäkarhut.
Ohan se hienoa jotta erilaiset mielipiteet tulevat esiin ja aiheuttavat keskustelua. Siltikin...

Alkaneena vuonnakin sattuu varmasti tragedioita ja katastrofeja, jotka koskettavat suomalaisia. Jatkoajassa avataan ketju. Joku tulee ilmoittamaan että kaikki kuolee joskus ja eihän tässä oikeestaan kuallu ku puoli miljoonaa ja nälänhätä ja taudit vie moninkertaset määrät päivittäin.

Jos avattaisiin pysyvä ketju kyynikoille, jossa traagisia tapahtumia käytäisiin läpi tältä näkökannalta? No, ehkei sittenkään, mielipidevapaus kaiketi toteutuu täälläkin. Ja syntyypähän värikkäämpää tarinaa. Kuiteski, kun tapahtumat, kuvat ja uutiset ovat järkyttäneet ja herättäneet tunteita, niin pitäskö se saatana aina tappaa nämä tunteet ja suhteuttaa niitä joihinkin muihin epäkohtiin, kuten muihin avuntarvitsijoihin? Tärkeintä että herätään ajattelemaan, auttamaan ja apu menee perille.

Maailma on paha ja paksusta nahkastakin on hyötyä mutta liikuttuminen ja myötätunteminenkin tuntuu ajoittain hyvältä ja vapauttavalta. Lähimmäisenrakkaus ja kedot kauniine kukkineen tuovat hyvän fiiwiksen. Ja viinakin ajoittain. Ja tottahan se on jotta kaikki kuolee joskus mutta kerkeehän sitä hiljentymään sydän kylmänä sitten haudassakin.

Tosin tää on vain mun mielipide ja kunnioitan tietenki muitakin. Käsitykset kuolemasta tuntuvat vaihtelevan, jollekin voi olla ajankohtasempaa pyöritellä kysymyksiä kuin toisella. Mulla ei sinänsä ole, oma ja lähimmäisten terveys on ihan jees, enkä ole koskaan menettänyt ketään kovin läheistä. Elämä on kuitenkin hauras eikä huomisesta koskaan tiedä.

Niin...ja kyllähän sitä menee helppoon, valtava määrä kadonneita ja kuolleita lapsia. Pienten ihmisten kärsimykset ja kuolema herkistää aina. Kai se johtuu siitä viattomuudesta ja avuttomuudesta.

Täällä ei ole vielä vissiin saatu aikaan kunnon miekkailua uskonnoista. Hyvä niin. Lauantaina tuli YLEltä joku ohjelma jossa oli joku arkkipiispakin mukana. Ohjelmassa oli kyse jostakin kansan lohduttamisesta tai jostain. Vetäjänä oli se aamuteeveen silmälasinen ja tummahiuksinen hippi. Vetäs ässän hihastaan kun kysyi ”tässä herää monella sellainen kysymys että kuinka Jumala sallii tällaisen tapahtuvan?

Kanava vaihtui saman tien. Ok, ei kai sillä ole merkitystä millä tavoin sielua ravitsee ja voimavaroja hankkii. Suurten menetysten hetkellä maallikkokin saattaa hakea apua joltain ylemmältä taholta? Hengellinen, henkimaailman asia. Ja henkinen puoli usein ratkaisee

Itse uskon että madonruoaks tässä joudutaan. En hirveesti ison käden apuun luota. Lähimmäisen rakkaus ja avunantoon sen sijaan uskon. Vaikken uskoni mukaan tarpeeksi usein toimikaan. Mutta turhaa saivartelua tällainenkin on, ei eteenpäin puskevilla voimilla väliä ole kuhan homma toimii.
 

Kaivanto

Jäsen
Viestin lähetti aceman81
Kuiteski, kun tapahtumat, kuvat ja uutiset ovat järkyttäneet ja herättäneet tunteita, niin pitäskö se saatana aina tappaa nämä tunteet ja suhteuttaa niitä joihinkin muihin epäkohtiin, kuten muihin avuntarvitsijoihin?

Ainakaan minusta ei ole tarpeen vähätellä maanjäristystuhojen valtavuutta. Päinvastoin, pitkäkestoisempina prosesseina etenevät sekä ennustettavammat ja shokkiarvoltaan vähäisemmät, mutta vaikutuksiltaan lopulta yhtä traagiset epäkohdat voisivat tämän massiivisen katastrofin siivellä saada konkretiaa mittasuhteisiinsa ja lisää huomiota.
 

pale

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Lebarin Pantterit
Viestin lähetti Svante
En tiedä miten muut reagoivat eiliseen jonkun turkulaisen sairaalan ylilääkärin avautumiseen: Miksei loukkaantuneita tuotu ensin kotiin (tjsp)?
Minua moinen hieman ärsytti. Tulla "matti myöhäsenä" kertomaan miten asioita olisi pitänyt hoitaa. Oliko vain julkisuuden kipeä kun helsinkiläinen kolleega (Eero Hirvensalo) on ollut tuon tuostakin TV:ssä.

Itselläni on sellainen muistikuva, että aiheesta on ollut juttua ja syy oli yksinkertaisesti se, ettei kaikkia loukkaantuneita oltu rekisteröity vielä eikä heidän loukkaantumisensa vakavuutta tiedetty riittävästi. Toisaalta heitä oli ns. siellä sun täällä ja viehän se aikaa ennenkuin koko homma on koordinoitu. Silläaikaa on helppoa viedä jo elossa olevat kotiin.
Sitäpaitsi lentokeiden muutostyöt vievät aikansa.


Toki vain ainakin minä kiinnitin huomiota tuohon haastatteluun, missä tämä kyseinen taukki munasi itsensä pahoin. Luulisi lääkärinä ymmärtävän että keitä voidaan siirtää, jahka joku ne ensin löytää siltä valtavalta katastrofialueelta. Hieno ylilääkäri siella turussa.

Nyt täytyy kuitenkin muistaa että hän pääsi sentään lötkäriin lausumaan jälkiviisaita parhaimpaan katseluaikaan ja täten toi julki oman erinomaisuutensa. Kumma ettei ollut aikaisemmin infonnut ulkoministeriötä, SPR tai vaikka thaimaalaisia kolleegoitaan.

Jos nyt on kuitenkin käynyt niin, että kyseinen pökiö on satsannut "vääriin" lääkefirmoihin ja täten valtavat, SPR.n tai joidenkin muiden käyttämät lääkefirmat nostavatkin myyntiään vuosisadan parhaimmalla sesongilla, niin ymmärtäähän sen pahan mielen turkulaisen apulaislääkärin mielessä. Aina ei voi voittaa. Pitäisi sentään mölyt mahassaan.

Nyt on mennyt viikko, enkä ole asiaa läheltä seuranneilta piireiltä kuullut, että olisi itse sinne ikinä itse lähtenyt jeesaamaan. Olisi luullut kun omaa noin paljon tietoa ja taitoa.

Nyt vielä kun joku muistaisi tän Hippokraatten nimen? Ymmärrän hyvin jos turkulaiset eivät vastaa. Ymmärrän myös häpeänne.
 

Bast

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, Trojans, TuTo, Miami Dolphins, FC Inter Turku
Viestin lähetti pale

Nyt vielä kun joku muistaisi tän Hippokraatten nimen? Ymmärrän hyvin jos turkulaiset eivät vastaa. Ymmärrän myös häpeänne.

No miten tähän nyt pitäisi juuri erityisesti turkulaisten vastata? Olemme pahoillamme, että tällainen mäntti toimii Yliopistollisessa Keskussairaalassa ylilääkärinä? Pitäisikö tämän nyt jotenkin heijastaa turkulaisuutta yleisemminkin? Turkka Tunturi on muuten äijän nimi. Mikä lie lappalainen, ei varmaankaan turkulainen syntyjään. (Tämä viimeinen lause on luonnollisestikin huumoria).
 

JP

Jäsen
Suosikkijoukkue
Detroit Red Wings
Suomalaiset = selviytyjäkansaa?

En tiedä, onko tästä asiasta ollut jo puhetta, mutta laitetaan silti.

Suomalaisia oli Thaimaassa n. 2500. Heistä kuoli n. 200, eli joka kymmenes. Ruotsalaisia oli tietääkseni samoilla seuduilla n. 7000 ja heistä menehtyi n. 3500, eli puolet! Onko suomalaisten itsesuojeluvaisto skarpimpi kuin länsinaapureillamme, vai mistähän moinen suuri ero voi johtua?
 

Kaivanto

Jäsen
Re: Suomalaiset = selviytyjäkansaa?

Viestin lähetti JP
Suomalaisia oli Thaimaassa n. 2500. Heistä kuoli n. 200, eli joka kymmenes. Ruotsalaisia oli tietääkseni samoilla seuduilla n. 7000 ja heistä menehtyi n. 3500, eli puolet! Onko suomalaisten itsesuojeluvaisto skarpimpi kuin länsinaapureillamme, vai mistähän moinen suuri ero voi johtua?

Mihin 7 000 ruotsalaista Thaimaassa perustuu? Ylen / Ruotsin ulkoministeriön mukaan heitä oli 20 000. Kateissa ruotsalaisia on tämänhetkisen tiedon mukaan 2900 ja 52:n kuolema on varmistettu.

Edit: hidas
Edit 2: txt-tv-sivu vaihtunut -> jälkimmäinen linkki muuttunut turhaksi
 
Viimeksi muokattu:

redcat

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, SAFC, Denver Broncos, LA Kings, TB Rays
Re: Re: Suomalaiset = selviytyjäkansaa?

Viestin lähetti Sasha
Eikös ruotsalaisia ollut tuolla Thaimaassa about 20 000?

Nimenomaan. Mutta ei suinkaan kaikki olleet Phuketissa tai Khao Lakissa. Numeroiden taakse on välillä hieman hankala nähdä ja informaatiotulvan vuoksi kaikki lukemat saattavat sekoittua tarkoittamaan vain tiettyä paikkaa.

Muistutuksen vuoksi on sanottava, että kohteita, missä pohjoismaisia turisteja on ollut katastrofin aikana paljonkin, ovat: Hua Hin, Koh Samui, Pattaya. Ja noissa paikoissa olleille ei ole tapahtunut yhtään mitään normaalista poikkeavaa.
 

finnishninja

Jäsen
Suosikkijoukkue
Gunnilse IF
Niin, jotkut matkakohteet ovat erityisesti ruotsalaisten (matkatoimistojen) suosiossa, Khao Lak oli yksi sellainen.

Sanoivat äsken uutisissa että 14 000 ruotsalaista on lennätetty takaisin kotiin. Kadonneiden määrä vaihtelee, väliin lukema on yli 3 000, väliin 2 500. Lisäksi ruotsalaisia on vielä paljon saaraaloissa Phuketissa ja Bangkokissa.

Kaikenkaikkiaan Ruotsalaisia Thaimaassa taitaa olla yli 40 000.
 

Yläpesä

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves
Viestin lähetti Bast
toimii Yliopistollisessa Keskussairaalassa ylilääkärinä?
Tunturi on muuten äijän nimi. Mikä lie lappalainen, ei varmaankaan turkulainen syntyjään. (Tämä viimeinen lause on luonnollisestikin huumoria).

JOHTAJAylilääkärinä. Paaaljon korkeampi pamppu kuin YL.
Henkilö tuli muuten sinne....Tampereelta! (tämäkin fakta on kuitenkin huumoria)

Asiasta.
En ole Thaimaassa vielä ehtinyt matkailemaan joten olen tässä toisen käden tietojen varassa: pitääkö paikkansa, että kyseinen pahiten kärsinyt länsiranta on ns. kalliimpaa majoitusaluetta rantabungaloweineen ja kohdennettu lähinnä maksukykyisille, jotka hakevat yksityisyyttä, rauhaa ja räätälöityjä ratkaisuja massahotellien sijaan, jotka taas ovat sijoittuneet jonnekin muualle? Tämä voisi jo yksistään selittää jossain määrin mm. ruotsalaisten ja norjalaisten suuremmat kuolinluvut suomalaisiin verrattuna. Svenskeillä taitaa kuitenkin olla enemmän tyynyntäytettä käytettäväksi matkailuun ja perussuomalaisille kelpaa heikompikin hotelli kunhan pääsee lämpimään ja halvan viinan äärelle. Jos tsunami iskisi Kanarialle, täällä itkettäisiin vuosia.
 
Viimeksi muokattu:

redcat

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, SAFC, Denver Broncos, LA Kings, TB Rays
Viestin lähetti Yläpesä

Asiasta.
En ole Thaimaassa vielä ehtinyt matkailemaan joten olen tässä toisen käden tietojen varassa: pitääkö paikkansa, että kyseinen pahiten kärsinyt länsiranta on ns. kalliimpaa majoitusaluetta rantabungaloweineen ja kohdennettu lähinnä maksukykyisille, jotka hakevat yksityisyyttä, rauhaa ja räätälöityjä ratkaisuja massahotellien sijaan, jotka taas ovat sijoittuneet jonnekin muualle? Tämä voisi jo yksistään selittää jossain määrin mm. ruotsalaisten ja norjalaisten suuremmat kuolinluvut suomalaisiin verrattuna.

Olet muuten oikeassa. Alueella on ollut nimenomaan tähtiluokitukseltaan parempitasoisia hotelleja. Ja mitä tuohon svenskien "valtaukseen" tulee, niin mainittakoon seikka joka tukee sitä: Pahimman tuhon kohteeksi joutui Blue Village Pakarang-hotelli. Ja Blue Village-kyläthän ovat tunnetusti Fritidsresorin kohteita ja sehän taas on... ruotsalainen yhtiö.
 

peruspata

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät, Pesäkarhut, UP-V, FT Ulvila, Karhut
Tietääkö kukaan, julkaistaanko nyt tunnistettujen nimiä missään? Nimittäin enoni vaimon sisaren perhe (isä, äiti ja 2 lasta) ovat kadonneet Khao Lakissa. Totta kai ymmärrän, jos viranomaiset eivät halua tällaisia asioita julkaista, ei se lähimmille omaisille helppoa ole. Voihan olla, että tunnistus tiedotetaan vain omaisille henkilökohtaisesti, eikä listoissa ollenkaan. Vaikka kaipa sen kuulla saan aikanaan kuitenkin.

Kyllä se hiljaiseksi veti, kun keskiviikkona tästä kuulin. Minäkin tunnen nämä ihmiset, ja äitini tuntee tämän rouvan kuten enoni vaimonkin jo lapsuudesta saakka.
 

manu 17

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit, Canadiens, K-Vantaa, Arsenal
Viestin lähetti Jermu
Käsittämätöntä skeidaa. Jenkkivihaajilla on varmasti vaikeata, kun tässä katastrofissa on vaikea syyttää milloin tavoin USA:ta.

Muuten, jos pidetään kuitenkin faktat faktoina, USA:n antama rahallinen apu on tähän mennessä (muun avun lisäksi) $350 miljoonaa. Mutta on kai sekin liian vähän, Japani antanut $500 miljoonaa, joten syyt vaan Bushin niskoille.

Ensinnäkin en ole syyttänyt USA tapahtumasta.Kirjoitukseni perustui ainoastaan julkisuudessa olleisiin tietoihin ja näilläkin sivustoilla esiintyneisiin kirjoituksiin siitä miksi USA vihataan.
Tässäkin tapauksessa pitäisi USA:n saada Puskan mielestä johtaa operatiota.Tälläkin kertaa avustaminen jälleenrakentamisessa tarkoittanee pelkästään amerikkalaisten yritysten pääsyä apajille.Näin kävi Irakissa vaikka kaikilla piti olla mahdollisuus osallistua urakoihin.Asian tunnustivat suomalaisetkin yritykset jotka olivat jättäneet tarjouksia osallistuakseen Irakin jälleenrakentamiseen.
Voimme jatkaa keskustelua aiheesta toisella palstalla joka sopii paremmin tähän aiheeseen.
 
Viestin lähetti redcat
Olet muuten oikeassa. Alueella on ollut nimenomaan tähtiluokitukseltaan parempitasoisia hotelleja. Ja mitä tuohon svenskien "valtaukseen" tulee, niin mainittakoon seikka joka tukee sitä: Pahimman tuhon kohteeksi joutui Blue Village Pakarang-hotelli. Ja Blue Village-kyläthän ovat tunnetusti Fritidsresorin kohteita ja sehän taas on... ruotsalainen yhtiö.

Ei kaikki Thaimaan länsirannan lomakohteet suinkaan mitään luksusmestoja ole. Khao Lak toki on keskimäärin hieman paremmalle väelle kohdennettu. Tuolla kyseisellä alueella myös suurimmat tuhot. Phuketista sen sijaan löytyy myös paljon heikkotasoisempaa majoitusta, Blue Villagen ja muiden vastaavien lomakeitaiden ohella.

Blue Village ja mm. Tjäreborgin käyttämät "Garden" hotellit ovat lähes poikkeuksetta suuria komplekseja ja puhtaasti skandinaavisille asiakkaille suunnattuja. Jos yksi näistä (kuten Pakarang) tuhoutuu täysin, niin siellä menehtyy paikallisten ohella skandeja eikä juurikaan ketään muita. Suomalaiset ovat pieni vähemmistö kyseisten lafkojen asiakkaista. Ruotsalaiset taas suurin ryhmä ja täten ehkä osaltaan selittyy kateissa olevien ruotsalaisten suuri määrä.

edit. "ryhmä"
 
Viimeksi muokattu:

redcat

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, SAFC, Denver Broncos, LA Kings, TB Rays
Jo tuossa aiemmin laitoin linkit satelliittikuviin, joissa nähdään tuhon laajuus Khao Lakin alueella. Löysin eräältä Thaimaa-aiheisen sivuston keskustelupalstalta paikkaa tunteneen, siellä työskennelleen oppaan kirjoitusta alueen maanmuodostuksesta. Hän on asunut alueella, joten uskon hänen tietävän, mistä kirjoittaa.

Kyseinen keskustelupalsta vaatii rekisteröitymisen ja arvatenkaan se ei kaikkia niin paljoa kiinnosta, joten tässä olennaisin osa kirjoituksesta.

<clip>

Olen itse asunut kaikkissa eri tyyppisissä Pakarang majoituksissa ja tiedän rakennukset

-Pakarang oli rakennettu aivan rantaan
-Ranta oli erityisen loiva, hotellin kohdalta pystyi kävelemään merelle jopa 200m. Tämä antoi aallolle helpon "nousukulman" ja kasvatti sen korkeutta.
-Alue on eritäin tasainen, ensimmäinen mäki on kaukana sisämaassa
-Osa takana olevista alueista on meren pinnasta vain puoli metriä ylempänä ja alempana kuin itse ranta
-Hotelli-alueen keskellä virtasi joki joka helpotti aallon matkaa
-Blue villagen rakennukset olivat 1-2 kerroksisia. Katolle ei tietääkseni voinut päästä helposti, eikä myöskään kerennyt.
-Takana oli tiheä viidakko ja joki joten juoksu maalle päin pysähtyi lyhyeen
-Aamias rakennus oli avoin kolmeen ilman suuntaan ja yksi kerroksinen
-Suosituin auringon otto alue oli hotellin joen eteläpuolella, jonnne joutui kahlaamaan joen yli, joten sieltä ei voinut käytännössä paeta. En tiedä oliko nousuveden aika, jos oli, joen syvyys oli yli metrin ja virtaus kova. Siitä ei yli mennä alle 40sekunnin ja lapset ei ilman aikuista olenkaan.
-Aalto jatkoi 2km sisämaahan ja tuli tietysti saman matkan takaisin, joten "onnekas" sai 4 kilometriä "kyytiä" viidakon ja rakenusten läpi.
-Vaikka olisi voinut juosta aaltoa karkuun suoraan sisämaahan olisi se vaatinut gebardin nopeuden ja kamelin kestävyyden. Aalto tuli kovaa ja Kilpajuosua oli n. kahden kilometrin matka.

<clip>

Se, että sieltä on ylipäätänsä pystynyt selviytymään kukaan, voidaan pitää jo melkoisena ihmeenä. Selviytyneiden traumat tapahtumista tulevat olemaan ja ovatkin sellaista luokkaa, että pahaa oikein tekee. Ei tuollaista halua todellakaan kokea.
 

varjo

Jäsen
Suosikkijoukkue
Montreal Canadiens, (Internazionale), Nash&Suns
Yksi tapa suhtautua tsunamiin
Thank god for 3000 dead swedes(pdf)

Muutenkin godhatesfaqs.com:n uutiset tsunamista suorastaan tulvivat kristillistä lähimmäisenrakkautta, näkeepähän mihin kristinusko vie ihmisen..vielä voitte kääntyä pois uskostanne sampio et co.
 

Ted Raikas

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa
Oikaiskaa jos olen tulkinnut niitä tekstejä väärin, minulla vain tälläinen yksi asia iski silmään.

Kun tämä joku suomalainen piispa kavereineen oli käynyt tuolla turma-alueella viemässä sielunhoitoa väelle. He olivat kauhistelleet ja itkeneet niitä suomalaisia orpoja ja surreet heidän kohtaloaan. Siinä vaiheessa ajattelin että mitä hittoa...? Miksi nämä jumalan lähettiläät eivät surreet ja voivotelleet muiden maiden, ennen kaikkea näiden aasianmaiden lasten kohtaloa, jotka ovat vanhempia vasta menettäneetkin joukolla ja joutuvat vielä asumaan maissa joissa kolera ja muut kulkutaudit leviää? Eikä ole kunnolla kattoa pään päällä.

Voi olla että lukemani uutisointi asian suhteen oli kirjoitettu epäselvästi, mutta tälläisen vaikutelman luin rivien välistä. Lisää kyllä aika lailla uskoani luterilaiseen kirkkoon totta vie...

Kuten veli aika osuvasti heitti tänään: "Minua ainakin masentaisi ja vituttaisi entisestään jos joku pappi tulisi sanomaan suruni hetkellä 'voi jumalani miksi annoit tämän tapahtua'".

En voi sanoa muuta kuin että olen täysin samaa mieltä hänen kanssaan.
 

finnishninja

Jäsen
Suosikkijoukkue
Gunnilse IF
Viestin lähetti manu 17
Tässäkin tapauksessa pitäisi USA:n saada Puskan mielestä johtaa operatiota.Tälläkin kertaa avustaminen jälleenrakentamisessa tarkoittanee pelkästään amerikkalaisten yritysten pääsyä apajille.Näin kävi Irakissa vaikka kaikilla piti olla mahdollisuus osallistua urakoihin.Asian tunnustivat suomalaisetkin yritykset jotka olivat jättäneet tarjouksia osallistuakseen Irakin jälleenrakentamiseen.
Tuota noin... Kaikenlainen avunanto pienemmässä mitassa perustuu siihen, että ensin annetaan apua ja yritetään myös mainostaa sitä. Sen jälkeen apua antavat myös muut maat. Sitten pyritään hakemaan se raha pois - siis omat ja toisten lahjoittamat - myymällä sinne tavaraa ja palveluja. USA ei tietenkään nuku tässä yhtään sen kummemmin kuin muutkaan maat. Ruotsi on tässä mestari. Esim. Kuwaitin sodan aikana Ruotsi osallistui hommaan vain kenttäsairaalan muodossa, jonka se pystytti Saudi-Arabiaan. Tällä tavalla saatin jalka oven väliin. Sairaalan yksi ja ainoa asiakas oli ruotsalainen, joka ampui itseään vahingossa reiteen. Mitä tapahtui sen jälkeen? Kaikki jotka olivat auttaneet Kuwaitia olivat tietenkin etuasemassa kun jälleenrakennus alkoi, Skanska lähetti Saudi-Arabiaan 5 000 miestä, Ericsson asenteli puhelinkeskuksia, Volvo kuskasi sinne kuorma-autoja jne. Näinhän se toimii. Ei USA:a voi nostaa ylös jotenkin erikoisesti. Sehän on selvää että sen maan toimet näkyvät aina, koska kaikki tapahtuu isossa mitassa. Veikkaisin että Suomi on hieman ujo (lue: vasta-alkaja) tällaisessa toiminnassa.

Tsunamin varjo leijuu vielä pitkään alueen yläpuolella. Vielä toistaiseksi puhumme avusta, apua tarvitsevista ja avunannosta. Ruotsalaiset uskovat että viimeiset uhrit on tunnistettu 2 vuoden päästä. Uskon että jo paljon ennen painitaan näiden apurahojen ympärillä, siis miten rahoja käytettiin ja käytetään. Odotan jo ensimmäistä lehtijuttua, jonka mukaan joku apua antaviin järjestöihin kuulunut rakensi oman hienon talon Thaimaahan apurahoilla. Siitä se sitten alkaa.

Thaimaa saa n. 6 % tuloistaan turismin kautta. Muutama paikka on käyttökelvoton jonkun aikaa, mutta esim. Paton Beachilla on jo avattu baareja. Kohta siellä taas kekkeröidään samalla tavalla kuin ennenkin. Thaimaa ei välttämättä kärsi niin suuria ekonomisia tappioita tsunamin johdosta, itse asiassa tässä saattaa käydä jopa päinvastoin. Itselläni ei toki ole mitään sitä vastaan.
 

finnishninja

Jäsen
Suosikkijoukkue
Gunnilse IF
Viestin lähetti Ted Raikas
Oikaiskaa jos olen tulkinnut niitä tekstejä väärin, minulla vain tälläinen yksi asia iski silmään.

Kun tämä joku suomalainen piispa kavereineen oli käynyt tuolla turma-alueella viemässä sielunhoitoa väelle. He olivat kauhistelleet ja itkeneet niitä suomalaisia orpoja ja surreet heidän kohtaloaan. Siinä vaiheessa ajattelin että mitä hittoa...? Miksi nämä jumalan lähettiläät eivät surreet ja voivotelleet muiden maiden, ennen kaikkea näiden aasianmaiden lasten kohtaloa, jotka ovat vanhempia vasta menettäneetkin joukolla ja joutuvat vielä asumaan maissa joissa kolera ja muut kulkutaudit leviää? Eikä ole kunnolla kattoa pään päällä.

Voi olla että lukemani uutisointi asian suhteen oli kirjoitettu epäselvästi, mutta tälläisen vaikutelman luin rivien välistä. Lisää kyllä aika lailla uskoani luterilaiseen kirkkoon totta vie...

Kuten veli aika osuvasti heitti tänään: "Minua ainakin masentaisi ja vituttaisi entisestään jos joku pappi tulisi sanomaan suruni hetkellä 'voi jumalani miksi annoit tämän tapahtua'".

En voi sanoa muuta kuin että olen täysin samaa mieltä hänen kanssaan.
Noh, kuka tietää missä he olivat surkuttelemassa ennen tätä juttua, ja mihin he menivät sen jälkeen.
En ottaisi niin vakavasti tällaisia juttuja. Niistä tahtoo aina löytyä uutisankkoja.

Muuten, itse en vanno minkään uskonnon nimeen sen kummemmin, mutta eräs uskovainen tuumasi kerran jotain, joka on jäänyt mieleeni; "Kun ihmisen hätä on suurin, niin silloin hän huutaa jumalaa avuksi."
Alueella on paljon ihmisiä, jotka ovat lähes shokkitilassa. Näin aina kun on kysymys katastrofeista. Näiden uskon ihmisten työ on silloin todella tärkeää. En siis missään nimessä väheksyisi sitä. Avun tarve on suuri myös kun on sielunhoidosta kysymys.
 

Snakster

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Viestin lähetti Ted Raikas

Voi olla että lukemani uutisointi asian suhteen oli kirjoitettu epäselvästi, mutta tälläisen vaikutelman luin rivien välistä. Lisää kyllä aika lailla uskoani luterilaiseen kirkkoon totta vie...


Olen tavannut Eero Huovisen kerran ihan elävänä, ja tuosta tapaamisesta jäi erittäin positiivinen kuva. Eero Huovinen on toki piispa ja kirkonmies, mutta erityisesti hän tuntuu olevan humaani ihmisolion ja elämänilmiöiden ymmärtäjä. Jos itseäni kohtaisi kammottava kriisi, voisin kuvitella juuri Huovisen kaltaisen ihmisen kykenevän asettelemaan sanansa juuri oikein. Jos Jumala on mainittu, ei siitä varmaaan kellekään mitään peruuttamatonta harmia ole koitunut, kun muu sielunhoito on kuitenkin ollut varmaan aika maallista ja elämän jatkumiseen tähtäävää.
 

dana77

Jäsen
Suosikkijoukkue
vaikea selittää
Jos jollain olisi viitseliäisyyttä laskea niin mielenkiintoista olisi tietää että kuinka monta kertaa tässä ketjussa on mainittu Thaimaa ja kuinka monta kertaa eteläinen naapurimaa Indonesia (ei tosin rajanaapuri, koska siinä on Malesian ja Singapore välissä). Indonesia oli muuten maista se jossa ihmisiä kuoli n. 20 kertaa enemmän (ja heidän lukunsa vielä kasvaa) ja koska maa on köyhempi niin luonnollisesti avun tarve on suurempi, joten toivottavasti apu löytää oikeaan paikkaan (vaikka siellä sisällissotaa käydäänkin eikä yhtä paljoa värikuvia tai videomateriaalia ole saatavilla).
 
Viimeksi muokattu:
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös