ORK
Pyynnöstäsi klassiset voittavan maalivahdin määreeni:
-voittava maalivahti on yksilönä vahva. Asia, jonka kanssa jotkut joukkuepelaajat syntyvät, joiltakin se puuttuu kiistattomista taidoista huolimatta. On helppo hiffata katsomoon, että Ville Peltonen ja Jan Caloun (parhaimmillaan) ovat eri luokan laitahyökkääjiä kuin Kibe Kuhta ja Timo Pärssinen. Ja Kibe & Pärä ovat saatanan kovia laitahyökkääjiä, parhaimmillaan tekevät runkosarjassa pisteitä Jamppaa ja Villeä enemmänkin. Mutta Jamppa ja Ville ovat voittajatyyppejä . Kavereita, jotka kasvavat, kun tilanne pahenee ja kavereita, jotka voivat yksilösuorituksillaan nostaa koko joukkueen tekemällä juuri ne tärkeät maalit juuri niissä tärkeissä otteluissa. Kibelle synninpäästö sikäli, että hänkin ne tekee tärkeissä otteluissa. Mutta vain silloin, kun joku ne paikat hänelle pelaa. Ville ja Jamppa (parhaimmillaan) tekivät tarvittaessa paikkansa itse ja kumpikaan ei ole sentteri
-jos tästä ollaan yhtä mieltä, niin siirretään yksinkertaisesti tämä sama logiikka maalivahtimaailmaan. Osa maalivahdeistakin kuuluu kategoriaan "tärkeät torjunnat juuri silloin kuin tarvitaan". Klassinen esimerkki on Pasi Nurminen. Kun verrataan Stathosiin, joka on siis tasokas liigavahti, mutta kiusallisen selvästi Thomasia ja Bäckströmiä perässä pahimmista kilpailijoista, niin sekä Nupe että Dave voivat heittää yli 90%:n runkosarjan. Kuka ties, Dave voi torjua paremmalla prossallakin. Mutta pleijareihin lähtisin empimättä ennemmin Nupen kanssa. Voittava maalivahti voi päästää 4 helppoa ottelussa, koota itsensä 3. erässä ja pelata joukkueelleen 5-4 voiton. Näitä ei Davelta ole nähty. Voittava maalivahti on erinomainen 1/1 -tilanteissa, haastaa hyökkääjän ja veskarillahan on aina etu. Dave on arka ja passiivinen 1/1 -tilanteissa. Varsinkin 3. erässä. Se kertoo mielestäni juuri voittamisen pelosta - tai oikeastaan epäonnistumisen pelosta, joka jäykistää koko olemuksen. Eräs trapetsitaitelija sanoi hyvin, että hän tarvitsee verkkoa sinä päivänä, kun ryhtyy pelkäämään korkeuksissa. Silloin putoaa herkemmin. Sama logiikka tässäkin.
-tilastoista et hirveästi tykkää, mutta NHL:n mv-scouteilta löytyy toistakymmentä osiota, joita mittailemalla he löytävät voittavat prospektit muuten vain hyvistä prospekteista. Kari Lehtonen on ollut poikkeuksellinen voittaja junnusta pitäen ja pelaa juuri siksi NHL:ssä
-voittava maalivahti ei ole sama asia kuin aina hyvä maalivahti. Voittava maalivahti on yksilöurheilija pahimmillaan ja parhaimmillaan ja useimmiten taitelijaluonnekin (Nupe). Hän voi olla aivan luokaton toisinaan. Mutta hänen uransa ja itsevarmuutensa ei kaadu siihen. Koska hän tietää klaaraavansa taas, kun paikka on. Bäckström oli meillä kaukana voittavasta maalivahdista. Yksi katastrofi Prahassa riitti luhistamaan hänet meillä. Nupe olisi vetänyt nupin turvoksiin matsin jälkeen ja nauranut itsekin surkeudelleen. Ja sitten olisikin ollut jo seuraava matsi
-maalivahti on aina yksilö joukkuelajissa, huonokin maalivahti. Hänen virheensä näkyvät armottomasti ja heti. On siis raadollista ja ikävää, että Hirsot ja kumppanit saavat kasvaa ja mahdollisesti löytää itsensä. Stathos on saanut kaksi yritystä playoffeissa, molemmat ovat olleet hanurista. Meillä ei ole ikävä kyllä varaa antaa hänelle kolmatta mahdollisuutta tällä tietoa. Tämä ei johdu siitä, että hän ei ole oma junnumme, vaan siitä, että hän on maalivahti. Oma junnu, vaikkapa Limnell, olisi kaksien epäonnistuneiden pleijareiden jälkeen kilometritehtaalla HIFKistä katsoen. Miksi Stathosin kuuluisi saada kolmas mahdollisuus?
Pyynnöstäsi klassiset voittavan maalivahdin määreeni:
-voittava maalivahti on yksilönä vahva. Asia, jonka kanssa jotkut joukkuepelaajat syntyvät, joiltakin se puuttuu kiistattomista taidoista huolimatta. On helppo hiffata katsomoon, että Ville Peltonen ja Jan Caloun (parhaimmillaan) ovat eri luokan laitahyökkääjiä kuin Kibe Kuhta ja Timo Pärssinen. Ja Kibe & Pärä ovat saatanan kovia laitahyökkääjiä, parhaimmillaan tekevät runkosarjassa pisteitä Jamppaa ja Villeä enemmänkin. Mutta Jamppa ja Ville ovat voittajatyyppejä . Kavereita, jotka kasvavat, kun tilanne pahenee ja kavereita, jotka voivat yksilösuorituksillaan nostaa koko joukkueen tekemällä juuri ne tärkeät maalit juuri niissä tärkeissä otteluissa. Kibelle synninpäästö sikäli, että hänkin ne tekee tärkeissä otteluissa. Mutta vain silloin, kun joku ne paikat hänelle pelaa. Ville ja Jamppa (parhaimmillaan) tekivät tarvittaessa paikkansa itse ja kumpikaan ei ole sentteri
-jos tästä ollaan yhtä mieltä, niin siirretään yksinkertaisesti tämä sama logiikka maalivahtimaailmaan. Osa maalivahdeistakin kuuluu kategoriaan "tärkeät torjunnat juuri silloin kuin tarvitaan". Klassinen esimerkki on Pasi Nurminen. Kun verrataan Stathosiin, joka on siis tasokas liigavahti, mutta kiusallisen selvästi Thomasia ja Bäckströmiä perässä pahimmista kilpailijoista, niin sekä Nupe että Dave voivat heittää yli 90%:n runkosarjan. Kuka ties, Dave voi torjua paremmalla prossallakin. Mutta pleijareihin lähtisin empimättä ennemmin Nupen kanssa. Voittava maalivahti voi päästää 4 helppoa ottelussa, koota itsensä 3. erässä ja pelata joukkueelleen 5-4 voiton. Näitä ei Davelta ole nähty. Voittava maalivahti on erinomainen 1/1 -tilanteissa, haastaa hyökkääjän ja veskarillahan on aina etu. Dave on arka ja passiivinen 1/1 -tilanteissa. Varsinkin 3. erässä. Se kertoo mielestäni juuri voittamisen pelosta - tai oikeastaan epäonnistumisen pelosta, joka jäykistää koko olemuksen. Eräs trapetsitaitelija sanoi hyvin, että hän tarvitsee verkkoa sinä päivänä, kun ryhtyy pelkäämään korkeuksissa. Silloin putoaa herkemmin. Sama logiikka tässäkin.
-tilastoista et hirveästi tykkää, mutta NHL:n mv-scouteilta löytyy toistakymmentä osiota, joita mittailemalla he löytävät voittavat prospektit muuten vain hyvistä prospekteista. Kari Lehtonen on ollut poikkeuksellinen voittaja junnusta pitäen ja pelaa juuri siksi NHL:ssä
-voittava maalivahti ei ole sama asia kuin aina hyvä maalivahti. Voittava maalivahti on yksilöurheilija pahimmillaan ja parhaimmillaan ja useimmiten taitelijaluonnekin (Nupe). Hän voi olla aivan luokaton toisinaan. Mutta hänen uransa ja itsevarmuutensa ei kaadu siihen. Koska hän tietää klaaraavansa taas, kun paikka on. Bäckström oli meillä kaukana voittavasta maalivahdista. Yksi katastrofi Prahassa riitti luhistamaan hänet meillä. Nupe olisi vetänyt nupin turvoksiin matsin jälkeen ja nauranut itsekin surkeudelleen. Ja sitten olisikin ollut jo seuraava matsi
-maalivahti on aina yksilö joukkuelajissa, huonokin maalivahti. Hänen virheensä näkyvät armottomasti ja heti. On siis raadollista ja ikävää, että Hirsot ja kumppanit saavat kasvaa ja mahdollisesti löytää itsensä. Stathos on saanut kaksi yritystä playoffeissa, molemmat ovat olleet hanurista. Meillä ei ole ikävä kyllä varaa antaa hänelle kolmatta mahdollisuutta tällä tietoa. Tämä ei johdu siitä, että hän ei ole oma junnumme, vaan siitä, että hän on maalivahti. Oma junnu, vaikkapa Limnell, olisi kaksien epäonnistuneiden pleijareiden jälkeen kilometritehtaalla HIFKistä katsoen. Miksi Stathosin kuuluisi saada kolmas mahdollisuus?