Maalivahtimme 04-05

  • 51 473
  • 489

Blackie

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Viestin lähetti L4E
Kyllä Lankku varmaankin loukkaantuu, kun kuulee että omat jo vertaa Eddiehen. Vaikka onkin tilastojen valossa liigan kolmanneksi huonoin maalivahti yli 1/3 otteluista pelanneista, niin voisi pikkaisen olla edes kunnioitusta omaa maalivahti kohtaan.

Ymmärsit viestini pointin. Kirjoitin "Voitte itse päätellä kumpi tässä tapauksessa Ahonen ja kumpi Edwards". En siis missään vaiheessa maininnut, että Vehanen olisi nimenomaan Edwards.

Edit: Enkä myöskään maininnut Langkow'n olevan tässä tapauksess Ahonen tai Edwards. Jokainen tulkitkoon oman makunsa mukaan.
 
Viimeksi muokattu:

korkki

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porilainen urheilu (ja yks raumalainenkin joukkue)
Kyllä Liuksen maali mielestäni meni suoraan längistä (koetin jopa katsoa hidastuksesta osuiko, mutta mielestäni ei osunut mihinkään). Kolmas maali meni Eepistä vaikka merkittiinkin Valicevicille (olisi kuulunut Hulkkoselle). Mutta se muutti suuntaa niin vähän että olisi kuulunut saada kiinni. Ainoastaan toinen maali ei mielestäni mennyt Vehasen piikkiin.

En ole yllättynyt että eilisen pelin jälkeen tämä ketju heräsi eloon. Vaikka on typerää vertailla Langkowia ja Vehasta niin Lankku kyllä voitti jo yhden pelin Ässille.

Mielenkiintoinen kuriositeetti muuten kun menimme eilen kylään äitini luo ja katsoin kolmatta erää siellä niin lukolla oli heti kolmannen alussa hyvä paikka ja kirosin siinä kun hyvä paikka hukattiin niin nykyisin Turussa asuva pikkusiskoni totesi sarkastisesti "Milloinkas sinusta lukkofani on tullut". Tosin pääsin itsekin kuittaamaan kun hän kehaisi entisen luokkakaverinsa tekemää maalia...
 

Mogilni

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pronssilla
Viestin lähetti korkki
Mielenkiintoinen kuriositeetti muuten kun menimme eilen kylään äitini luo ja katsoin kolmatta erää siellä niin lukolla oli heti kolmannen alussa hyvä paikka ja kirosin siinä kun hyvä paikka hukattiin niin nykyisin Turussa asuva pikkusiskoni totesi sarkastisesti "Milloinkas sinusta lukkofani on tullut". Tosin pääsin itsekin kuittaamaan kun hän kehaisi entisen luokkakaverinsa tekemää maalia...
Tähtinen?
No ei se nyt niin kamalaa ole, kyllä itse soisin mielummin ässille menestystä kuin suurimmalle osalle muista sm-liiga joukkueista vaikka välillä hiilet palaakin ässäfanien kanssa.

Mitä tähän maalivahti keskusteluun tulee niin taitaa olla hieman liian aikaista vielä tuomita Vehasta. Onhan se päästänyt helppoja mutta on myös ottanut melkoisia koppeja. Jos ei esim. TPS pelissä pakisto pysty Liuksen tasoiselta pelaajalta kiekkoa huitomaan pois niin ei sitten keltään. Täysin nimettömät TPS pelurit vei pari kertaa lukon pakistoa kahville niin että hävetti.

Nooh, toisaalta jos nyt maalivahdista välttämättä paremman haluaa niin kai sitä Vuoriota voisi peluuttaa niin että tulisi vähän kilpailua. Eikös se auttanut viime kaudellakin?
 
Suosikkijoukkue
Lukko. Koiramäki, juhlamokka, lokapalvelu eerola.
Ei tainnut Liuksen laukaus mihinkään matkalla osua, mutta laukaus lähti ns. pakin jaloista, joten helpoin mahdollinen torjuttava se tuskin olikaan. Näyttihän se menevän helposti rysään, mutta todellisuus voi olla toista. Pete pelasi ihan hyvän matsin.
Huolta kantaisin enemmänkin pakiston kohdalla. Maalinedustaa ei pelata mielestäni riittävän hyvin. Tarkkuutta ja enemmän makuupaikkoja, sanoisin minä. Sitten muutama sana Vehasen päästetyistä maaleista, joita olen nähnyt tällä kaudella:

Jokereita vastaan Martikainen laukoi yv:lla millintarkan laukauksen alakulmaan Peten ollessa täysin maskissa, elikä siis luokkaa mahdoton torjuttava. Samassa matsissa Metro teki Lukko pakin sekoillessa läpiajomaalin. Ei siis paljon Petellä saumoja ottaa sitä, varsinkin kun harhautus oli tosi upea.

Bluesia vastaan Pete päästi kolme maalia. Ensinmmäisessä osumassa Maclean sai pistää laatan tyhjään reppuun yv:lla Lukko pakkien toljottaessa vieressä. Toinen maali tuli Kohnin lavasta kahden äijän yv:lla ja Peten näkökenttä oli jälleen kerran pimennetty. Kolmannessa maalissa Murontakanen järjesti Tukoselle loistavan paikan iskeä kauden avausosuma. Yksikään noista kolmesta siis ei ollut Vehasen moka.

Hyvä sanonta on mun mielestä se, että Vehanen on Suomen paskin ykkösmaalivahti. Se kertoo kaiken Vehasen arvostuksesta yleisesti. Miestä ei ole nostettu yksinkertaisesti koko kansan tietoisuuteen median avulla. Jos Vehanen olisi torjuntansa esittänyt esim. Jokeri-paidassa, olisi hänellä todennäköisesti jo maajoukkue kokemusta enemmänkin, kuin se taannoinen maaottelu Äijänsuolla. Kuka muistaa, että Pete on ollut mm. sm-liigan kuukauden pelaaja? Kuka muistaa, kun Pete oli Lukon katasrofaalisella opiskelukaudella joukkueen MV-player?

Vehanen on tasaisen hyvä maalivahti, joka illasta toiseen tekee takuu tuloksen. Vehanen ei maalissa paljon hötkyile eikä kiemurtele tai pomputtele kiekkoa hanskassaan otettuaan kopin. Pete tekee sen, mitä häneltä vaaditaan, eli torjuu kiekot niin hyvin kuin osaa. Hän ei ole todellakaan mikään median lemmikki, ehkä juuri pienestä teatraalisuuden puutteesta johtuen ja toisaalta Petestä hyvin huomaa aika suuren jännityksen, kun häntä TV-kameroiden edessä haastatellaan. Eikä myöskään välitä siitä, mainitaanko hänen nimensä seuraavan päivän lehdissä.

Peten pitää vielä kehittyä ja hän on myös itse sanonut, että kehitettävää on vielä paljon. Itselläni on vähän sellainen pelko jos Pete mahdollisesti lähtee tämän kauden jälkeen pois Lukosta, niin parhaimmat vuodet ovat edessäpäin jossain muussa seurassa. Hän on kehittynyt hitaasti, mutta varmasti hyväksi liiga-vahdiksi pitkäjänteisellä työllä. Toivottavasti Lukko on hereillä ja ajan tasalla kun sitten jossain vaiheessa aletaan miettiä tulevan kauden maalivahtikuvioita, mutta ne ovat siellä tulevaisuudessa...
 

psychodad

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko, Hal Gill
Ehkä Liuksen veto olisi pitänyt ottaa kiinni. Mutta toisaalta, lähes jokainen liigaveskari olisi vastavuoroisesti päästänyt sen ohjauksen yläkulmaan kolmannessa erässä. Vehanen koppasi.
 

mize

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko
Re: Re: Haa.

Viestin lähetti yellow
Samaa mieltä. Mitaleille mielivä joukkue tarvitsee molarin, joka pystyy ns.haamukoppeihin. Vehanen on ollut Ok, mutta hänen on nostettava tasoaan vielä pykälän tai pari, jos Lukko aikoo menestyä pudotuspeleissä. Eiköhän Petekin vielä otteitaan terävöitä kauden edetessä.

Uskoisin, että Petenkin otteet terävöityy kunhan joukkueen puolustuspään pelaaminenkin tiivistyy. Se nähtiin jo viime kaudella.

Mitä tulee tps pelin maaleihin, niin niistä yhtään ei voi laittaa Vehasen piikkiin. Kaikissa maaleissa oli enemmän tai vähemmän trafiikkia maalin edessä. Varsinkin kolmannessa maalissa olisi Pettisen pitänyt siivota se kanukki pois Peten edestä.

Yksi asia minua kuitenkin kummastuttaa, että eikö sitä Peten mailapeliä saada mitenkään paremmaksi? Varsinkin Tapparaa vastaan kiekko piti aina lyödä rännissä sinne missä oli vastustaja. Muutamassa tilanteessa olisi kiekon voinut antaa mennä läpi omalle miehelle. Tämä lienee Mossen heikkous tämä mailapelin opettaminen. Luulisi, että Draper tai Racine olisivat tässä asiassa Peteä neuvoneet.
 

Roku

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Lukko
Viestin lähetti korkki
Vaikka on typerää vertailla Langkowia ja Vehasta niin Lankku kyllä voitti jo yhden pelin Ässille.

Pelicansia vai HIFKiä vastaan?

Vehanen puolestaan on jo kaksi peliä Lukolle voittanut, torstaina Espoossa (en nähnyt, mutta pelin nähneiden mukaaan oli ratkaiseva tekijä voitossa) sekä perjantaina Äijänsuolla. Tuossa perjantain pelissä varsinkin Vehanen teki koko joukon sellaisia torjuntoja, että mikäli ne olisi tehnyt Briza tai Rousson, niin katsomossa olisi moni muukin kuin minä huutanut kitapurje pullollaan sitä, kuinka taas "ajatus pysähtyi". Mutta kun ne teki Vehanen, niin perjantainakin kuului läheltä tällaista mutinaa: "toi on kauheen epävarma toi Vehanen" ja "kyllä tarttis maalivahti hankkia". Torjuntojen jälkeen siis.

Jumalauta mikä messu olisikaan eilisen pelin jälkeen alkanut jos Vehanen olisi imaissut samalla tavalla maalin kuin Lassila (sen Lukon ensimmäisen) sekä antanut yhtä helpon reboundin (sen josta Tähtinen teki).

Niinkuin tuosta ylläolevasta voi päätellä, niin en minä nyt vielä olisi huolissani Lukon maalivahtitilanteesta. Toki muiden lailla ihmettelen jollei Vuorio tällä viikolla saa peliaikaa, mutta luotan siihen että valmentajat tekevät oikeat ratkaisut. Eilisessäkään pelissä en Vehasta tappiosta syytä, vaikka helpoilta ne maalit näyttivätkin. Tosin minusta se Liuksen laukauskin jostain muutti suuntaa, sen sijaan siitä kolmannesta en osaa sanoa muuttiko vai ei. Jotenkin siinä tuntui siltä että Vehanen ei oikein valmiina ollut, hieman ihmeellisesti hän yritti kopata kiekkoa.

Mutta sitä minä vaan ihmettelen että miksi tuo Langkow piti taas tähän keskusteluun tuoda mukaan? Tuota Blackien ensimmäistä viestiä tänään tarkoitan, jota ennen kukaan ei ollut nyt maininnut mistään vertailusta mitään. Ei sillä, jos haluaisin niin voisin minäkin tietysti 16.9. pelatun pelin perusteella tehdä yksiä sun toisia johtopäätöksiä eräistä maalivahdeista, mutta antaa olla.
 

Blackie

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Viestin lähetti Roku

Mutta sitä minä vaan ihmettelen että miksi tuo Langkow piti taas tähän keskusteluun tuoda mukaan? Tuota Blackien ensimmäistä viestiä tänään tarkoitan, jota ennen kukaan ei ollut nyt maininnut mistään vertailusta mitään

Öhöm. Katsoin kohdasta "näytä uudet viestit" ja tämä ketju keikkui siellä melkein ylimmäisenä ja kattelin, että Lankku vs. Vehanen väittelyä oli käynnissä. Todellakin oli, koska huomasin vasta jälkeenpäin, että tämä kuuma taistelu oli käyty yli kuukausi sitten. Vehanen ei muuten ole Brizan ja Roussonin tasoa.
 

Blackie

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Re: Haa.

Viestin lähetti Il Tempo Gigante
Voitte itse päätellä kumpi on tässä tapauksessa oikea ketju tällä viestille,tämä ketju vaiko "Porilaisten ohjeet ja kommentit"-ketju ?

Tämä on oikea ketju, koska en ole porilainen.
 

TosiFani

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Kaikki eiliset maalit olisi pitänyt ottaa kiinni, mutta turha tuomita yhden pelin perusteella.
Mielipiteeni ei kuitenkaan ole muuttunut:
Vehanen pelaa hyvän runkosarjan, tp. n. 92,20%, mutta huonot pleijarit.
Langkow on torjuntatilastossa n. 10., tp. n. 90,10%, mutta on voittanut enemmän pisteitä Ässille kuin Vehanen Lukolle ja mahdollisissa pleijareissa on parhaita ellei paras maalivahti.
 
Viimeksi muokattu:

L4E

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauma Luk
Viestin lähetti TosiFani
Vehanen pelaa hyvän runkosarjan, tp. n. 92,20%, mutta huonot pleijarit.
Langkow on torjuntatilastossa n. 10., tp. n. 90,10%, mutta on voittanut enemmän pisteitä Ässille kuin Vehanen ja mahdollisissa pleijareissa on parhaita ellei paras maalivahti.

Kunhan nyt Langkow saisi edes kerran pelattua Ässät pleijareihin niin voitaisiin edes vähän vertailla. Nyt joudutaan liikkumaan ihan mutu tuntuman perusteella koskien noita liigan pleijareita.

Eikä siinä maalivahti paljoakaan ole "voittanut", jos ei kertaakaan ole PO:hin päässyt.

Ainut fakta mikä on tiedossa on se, että Vehanen on joka kautena päästänyt vähemmän maaleja runkosarjassa kuin Langkow pelattuun aikaan nähden. Tämä kausi on tietenkin kesken, mutta kahdesta edellisestä on jo lopulliset faktat luettavissa.

No, myönnettäköön ettei Pete ihan viimekauden tasolle ole runkosarjan osalta vielä tilasollisesti päässyt, mutta parantaneen ja PM/h tulee olemaan siinä 2,1 paikkeilla.
 

Hearsay

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko
Täällä on suuri joukko maalivahtiasiantuntijoita, jopa Porista asti, arvostelemassa maalivahteja, mutta kuinkahan monella on oikeasti KOKEMUSTA maalivahtina olosta?
Maalivahtina joskus pelannut henkilö tietää, että maalivahti reagoi näkemäänsä laukaukseen. Jollakin kummallisella tavalla viesti kiirii mantelitumakkeen (ei aivokuoren) kautta siihen ruumiinosaan, jonka tehtävänä kulloinkin on estää pelivälineen maaliin meno. Jos peliväline muuttaa suuntaa matkalla tahattoman tai tahallisen ohjauksen kautta, maalivahti ei yleensä pysty keskeyttämään aloitettua liikettä tarpeeksi nopeasti. Pelivälineen torjunta tuossa tilanteessa jää onnen ja oikean sijoittumisen varaan.

Petri Vehanen joutui eilisessä ottelussa kolme kertaa tuohon tilanteeseen: kahdesti kiekko muutti suuntaansa maskissa olleiden pelaajien jaloista/mailoista, kolmannessa maalissa kiekko muutti suuntaansa, kun Lukon hyökkääjä työnsi mailansa Hulkkosen laukauksen eteen.

Jotkut väittävät, että Liuksen laukaus oli kiinniotettavissa eikä se muuttanut suuntaansa. Jos näin olisi, Pete olisi varmasti tehnyt tilanteessa perustorjunnan: maila edessä ja suojukset umpeen. Se, että hän venytti oikeaa jalkaansa ulos ja sitten takaisin kertoo aika tyhjentävästi sen, että laukaus muutti suuntaansa. Katsojakin näkee sen hidastuskuvasta, jos vain haluaa.

Maalivahtina joskus pelanneet tietävät, että tällaisille pomppukiekoille ei mahda mitään: ne joko osuvat sinuun tai sitten ne menevät maaliin.
 
Viimeksi muokattu:

TosiFani

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Olen pelannut maalivahtina aikanaan, tosin tyyli on muuttunut täysin.

L4E:

Niin, Langkow on arvoitus pleijareissa, Vehanen tiedetään, huono mikä huono.
Lue mitä kirjoitin: "...mutta on voittanut enemmän pisteitä Ässille kuin Vehanen Lukkolle..."
 

psychodad

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko, Hal Gill
Mikä ihmeen vimma teillä on riekkua täällä lukkopalstalla? Ymmärrän toki että teidän joukkueessa ei paljon puhuttavaa löydy, kun alkukausi on taas antanut osviittaa siitä ettei kannata turhia toivoa. Mutta miksette mene vaikka jokereiden maalivahdeista keskustelemaan? Tai kärppien hyökkäyskalustosta. Niiden luulisi olevan vielä mielenkiintoisempia asioita kuin ylivoimaisen naapuriseuran maalivahti.

Menkää sinne saipan tai pelicansin osastolle trollaamaan, siellä se teidän kauden päävastustaja on ja heidän kanssaan kannattaa varmaan jotain sotaa viritellä.
 

L4E

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauma Luk
Viestin lähetti TosiFani

L4E:

Niin, Langkow on arvoitus pleijareissa, Vehanen tiedetään, huono mikä huono.
Lue mitä kirjoitin: "...mutta on voittanut enemmän pisteitä Ässille kuin Vehanen Lukkolle..."

Jotenkin tuntuu että valitettavasti tämä kortti jäänytkin näkemättä. Tiedä sitä, mutta siltä vaan tuntuu.

No, jos vähänkin viime kevättä seurasit niin huomasit varmaankin ettei homma Vehaseen kaatunut.

Eipä noita PO otteluita silti kannata lähteä arvostelemaan kun toisella on nolla ja toisella parit hassut.

Mutta missähän ne lankun voittamat pisteet sitten näkyy? SarjatauLukossako?
 

TosiFani

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Psychodad:

En trollaa, vaikka en ymmärrä mitä se tarkoittaa, vaan kerron mielipiteeni. Tämä on lähtökohta keskustelulle, joka tarkoittaa kahden tai usemman henkilön mielipiteiden vaihtoa.
Mielestäni en ole edes ollut jyrkkä, sillä pidän Vehasta kelpo häkkärinä, en vaan usko että hänestä on paineen alla joukkueen kantajaksi. En halua keskustella Jokereista tai Kärpistä, sillä Lukko on paljon kiinnostavampi.

L4E:

Homma kaatui nimenomaan Vehaseen. Menestyvän ja voittavan joukkueen takana on sellainen maalivahti, joka kantaa joukkuettaan vaikeina hetkinä. Viime vuonna Bäckström, syksyllä Kiprusoff, näitä sankaritarinoita löytyy.
Maalivahdin paikka on samalla unelmien täyttymys ja painajaisuni, sillä tällä paikalla olet joka tapauksessa näytelmän sankari tai konna. Toiset nauttivat tästä tilanteesta ja haluavat olla paineessa, toiset eivät taas kestä painetta.
Tällä kaudella Ässillä olisi viisi pistettä vähemmän ilman hyvää voittavaa maalivahtia.
 

Repolainen

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko
Kyllä minä olen TosiFanin kanssa samoilla linjoilla. Viime kaudella Jokela osoitti olevansa parempi veskari kun Vehanen. Rautakorven luotto Peteen johtui hyvistä otteista aikoinaan Tapparaa vastaan. Kenen mielestä Pete oli parempi kun Antti Ikan aikana?

Jokela menetti ykkösen paikkansa järjettömän peluutuksen takia. Hän piti Lukkoa yksin pystyssä vaikeina aikoina ja yksi Vehasen nollapeli Ässiä vastaan riitti hänen syrjään siirtämiseen. Tämä oli Jukan pahin virhe viime kaudella.

Antti on heivattu muualle ja nyt aletaan pelleilemään Vuorion kanssa, joka on myös jo parempi kun Vehanen. Seuraavaksi sitten on Tarkin vuoro ja sitten Hostikan. Petri Vehanen ei enää tuosta kehity ja junnuissa jopa tuomari Seppo Lindroos oli häntä parempi maalivahti.

Tietysti Vehanen voi yllättää, mutta en jaksa siihen uskoa. Olisi aika antaa Mikael Vuoriolle kiistaton ykkösmaalivahdin asema, jos emme hanki uutta veskaria. Keväällä ne tosi pelit on ja kokemusta tarvitaan.

Tämä on minun mielipiteeni ja en tunne ketään noista maalivahdeista henkilökohtaisesti!
 

Blackie

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Viestin lähetti psychodad
Mikä ihmeen vimma teillä on riekkua täällä lukkopalstalla? Ymmärrän toki että teidän joukkueessa ei paljon puhuttavaa löydy, kun alkukausi on taas antanut osviittaa siitä ettei kannata turhia toivoa. Mutta miksette mene vaikka jokereiden maalivahdeista keskustelemaan? Tai kärppien hyökkäyskalustosta. Niiden luulisi olevan vielä mielenkiintoisempia asioita kuin ylivoimaisen naapuriseuran maalivahti.

Menkää sinne saipan tai pelicansin osastolle trollaamaan, siellä se teidän kauden päävastustaja on ja heidän kanssaan kannattaa varmaan jotain sotaa viritellä.

Sulle kans kaikki asiallinen keskustelu on trollausta, jos siihen sattuu ottamaan osaa Ässäfani. Eihän Raumalla päin ole viimeisen 4 vuoden ajan keskitytty kuin Ässien asioihin, eli Korpin ajojahtiin ja nyt sama Nielikäisen kohdalla. Jos mainitsin asiallisesti, että Vehanen ei ole Roussonin ja Brizan tasoa, niin miten se täyttää trollauksen tunnusmerkit? Lukolla on parempi hyökkäys ja puolustus kuin Ässillä, mutta maalivahtipeli on Lukon akilleen kantapää.
 

L4E

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauma Luk
Viestin lähetti Blackie
Vehanen ei muuten ole Brizan ja Roussonin tasoa.

Vehanen(91.72%) on kaikkien aikojen tilastossa kolmantena ennen Roussonia(91%) mutta Brizan(92%) perässä.

Yksittäistä kautta tarkastellessa Vehanen(92,5%) on ykkönen viimekauden peleillään.

Kyllä Vehasen voi tilastojen valossa ihan tuonne jokkoon laittaa. Se on sitten maku asia mihin järjestykseen nuo haluaa laittaa.
 

Maffesoli

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko
Viestin lähetti psychodad
Mikä ihmeen vimma teillä on riekkua täällä lukkopalstalla? Ymmärrän toki että teidän joukkueessa ei paljon puhuttavaa löydy, kun alkukausi on taas antanut osviittaa siitä ettei kannata turhia toivoa.

Älkääs nyt. Annetaan tietenkin porilaisten osallistua tähän keskusteluun - sehän on tämän homman suola. Heillä on tietenkin oikeus naurettaviin mielipiteisiinsä...

Maalivahtivertailu on pelkkää mututuntumaa. Tilastot käyvät välineiksi silloin, kun ne tukevat omaa mielipidettä, ja silloin niillä ei ole mitään arvoa, kun ne ovat ristiriidassa oman mielipiteen kanssa.

Maalivahtivertailussa asia on niin kuin sen näkee tai luulee näkevänsä tai odotta keväällä näkevänsä. Jonkun mielestä TPS-pelin maalit olivat Vehasen kiinni otettavissa. Just joo. Jonkun mielestä viime kauden pleijarit kaatuivat Vehaseen. Just joo. Ja jonkun mielestä Lankku on tulevissa pleijareissa paras maalivahti. Just joo. Jonkun toisen mielestä, kuten sivuunkirjoittaneen, ei ollut, ei kaatunut, eikä ole. Mutta kysymys on vain mielipiteistä. Mutta niitä on kiva vaihtaa.

Lankun etu maalivahtivertailussa on se, että jokainen ässäpiste tulee tulkituksi hänen voittamakseen, ja jos Ässät häviää, niin tulkinta on se, että se ei ollut Lankun vika, koska eihän noilla pelaajilla nyt ketään voi voittaa. Vehasella tilanne on päinvastoin. Tässä asetelmassa ja näillä voimasuhteilla Vehanen ei koskaan voi näyttää hyvältä vertailussa Lankkuun. Ei edes siinä tapauksessa, että hän olisi selvästi parempi maalivahti.
 
Viimeksi muokattu:

Boris

Jäsen
Suosikkijoukkue
LiigaEura
Tuo tieto, että Vehanen on edes tilastojen valossa parempi kuin Rousson on hyvin yllättävä. Ainakaan Pete ei ole paremman joukkueen takana päässyt pelaamaan, vaikka eipä kauden 96-97 nippukaan kovin erikoinen ollut.

Jos maaliin pitäisi valita parhaassa kunnossaan oleva Rousson, Briza tai Vehanen, valinta kohdistuisi ehdottomasti viimeisenä Peteen. Eikä se ole mikään häpeä, sekä Rousson että Briza olivat omalla aikakaudellaan SM-liigan maalivahtirankingin kiistaton numero 1.

Vehanen on koko ajan ollut perusluotettava maalivahti, mutta edelleenkään hän ei ole pystynyt olemaan se "voittava" maalivahti. Sen paremmin tähän ei tosin pystynyt Brizakaan.

Scott Langkow'n pudotuspeliosaamista ei ole todistettu Suomessa, mutta farmisarjoissa kylläkin. Pelkästään tilastoista lunttaamalla voisi päätellä, että kaveri ei ole koskaan pudotuspelisarjaa ammattilaisena pystynyt voittamaan. Eniten pleijaripelejä samalla kaudella, 7, on kirjattu tuolloin, kun Lankku torjui koko AHL:n parhaalla maalikeskiarvolla runkosarjan.

Nimenä Scott Langkow on valovuoden kovempi kuin Petri Vehanen. Mutta tyystin eri asia on, että onko Langkow niin paljon parempi, mitä hänen hintalappunsa (todennäköisesti) antaa olettaa.
 

JZZ

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko, Piraattiryhmä, Caps, ManU
Viestin lähetti Boris
Tuo tieto, että Vehanen on edes tilastojen valossa parempi kuin Rousson on hyvin yllättävä. Ainakaan Pete ei ole paremman joukkueen takana päässyt pelaamaan, vaikka eipä kauden 96-97 nippukaan kovin erikoinen ollut.
Jos joku jaksaa kaivaa, niin olisi kiva nähdä, että miten noi torjuntaprosentit on kymmenessä vuodessa nousseet muilla maalivahdeilla?

Kun otetaan huomioon, että tossa ajassa maalivahdit on "kasvaneet" (isompien suojusten avulla) todella paljon, ja jääkiekon pelityylikin on muuttunut maalinteosta maalinestämiseksi, niin sikäli tuo ei mikään kovin ihmeellinen tilasto ole.

Ei siinä mitään, mielestäni Vehanen on kuitenkin ihan kelpo maalivahti.
 
Vehanen; ULOS!

On se huono! Jumalauta.
Vain 47 torjuntaa, ja kaveri päästää silti 2 maalia.
Kaukana voittavasta maalivahdista on hän, äkkiä ulos Lukosta tämmöinen mestis-tason maalivahti ja Langkown tapainen todellinen muuri tilalle!

Vai mitä? ;)
 

Roku

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Lukko
Viestin lähetti JZZ
Jos joku jaksaa kaivaa, niin olisi kiva nähdä, että miten noi torjuntaprosentit on kymmenessä vuodessa nousseet muilla maalivahdeilla?

Okei, sait ylipuhuttua.

Lehteilin aikani kuluksi hiukan vanhoja Jääkiekkokirjoja, ja vertailin tilastoja kaudelta 1993-94 kauden 2003-04 tilastoihin.

Paras torjuntaprosentti kaudella 1993-94 oli JyP HT:n Marko Leinosella, joka 15 pelaamassaan pelissä pysäytti kiekot 91.95 prosentin tarkkuudella. Vertailun vuoksi, viime kaudella paras prosu oli Niklas Bäckströmillä, 93.57. Leinosen kauden 1993-94 prosenteilla muuten olisi viime kaudella oltu prosenttitilastossa vasta sijalla 12 niiden vahtien joukossa, jotka pelasivat väh. 700 minuuttia.

Jääkiekkokirjan mukaan kaudella 1993-94 vain 11 liigavahtia pääsi yli 90:n torjuntaprosenttiin, kun viime kaudella noista yli 700 minuuttia pelanneista 18 pääsi yli 90 prosentin.

Parhaan maalikeskiarvon kaudella 1993-94 torjui Jokerien Allan Roy, joka 15 pelissä päästi keskimäärin 2.33 maalia per peli. Viime kaudella parhaan keskiarvon sai HPK:n RoB Tallas, 1.99 maalia per peli. Tuo Royn kauden 1993-94 keskiarvo oikeuttaisi viime kauden tilastoissa vasta sijalle 11.

Muuten, ainoa maalivahti joka pelasi liigassa sekä kaudella 1993-94 että kaudella 2003-04 oli Jarmo Myllys.

Vertailun vuoksi Jamon lukemat kaudella 1993-94 olivat seuraavat: 46 pelattua peliä, 2.85 maalia per peli, torjuntaprosentti 90.79. Kaudella 2003-04 Jamo pääsi seuraaviin lukemiin: 34 pelattua peliä, 2.91 maalia per peli, tirjuntaprosentti 89.91.

Eli tästä voidaan todeta se että viime kauden lukemillaan 2.13/maalia ja 92.50% Petri Vehanen olisi ollut liigan selkeästi paras maalivahti kaudella 1993-94, mutta eihän näitä tietenkään voi verrata keskenään, niin paljon peli on muuttunut.

Nollapelejä kaudella 1993-94 Jääkiekkokirja ei listannut jostain syystä. Tuolloin kuitenkin nekin olivat maalivahdeille paljon harvinaisempia ja vaikeammin saavutettavia kuin nykypäivänä.
 

Olkku

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomen mestarit 20-21
Noniin, nyt meillä on ykkösveska sivussa 8-12 viikkoa (lähde.Ripa)
Mun mielestä Miklu antoi oivan työnäytteen ja olisi ansainnut näytönpaikan. Mielestäni ei tarvita ulkopuolista-apua, kutsutaan I.Tarkki Hermeksestä kotiin aukomaan luukkua ja Vuorio pelaa ja näköjään hyvin.

Olen jostain syystä Vuorion kannattaja, johtuneeko nuoriso maajoukkue tahteydestä, mutta ei tuollaista vahtia voi menettää, niinkun on monet kerrat Lukossa tehty mennävuosina. Nyt Miklulle vastuu ja KUN vastaa tämäniltaisella tavalla vastuuseen ei meillä ole hätäpäivää.

Itseasiassa olen kadehtinut aina esim. TPS on antanut nuorille vahdeille viimevuosina kylmiltään vastuun ja kaikki tietävät tulokset. Kipru, Lassila ym olivat täysin tuntemattomia, mutta enää ei tietääkseni ole.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös