Mainos

Maalivahdit

  • 1 364 921
  • 6 307

Lemieaux

Jäsen
Suosikkijoukkue
Total hockey / Totaalvoetbal
Noooo, Eihän tuota voi mitenkään olankohautuksella ohittaa, kun tärkeä/tärkein palanen loukkaantuu viikoiksi juuri ennen poffeja.

Jospa se olisi kuitenkin aika lievä se vamma, ja tuo 2-3vko ilmoitettu heti, koska Engren ollut maalissa ihan hyvä ja saatiin Taponen jeesiin kans. Eli siinä mielessä ihan ok tilanne.

Ei voi joo, enkä minä niin tee. Ihmettelin vain, kun muut eivät tunnu olevan huolissaan. Itse olin aluksi huolissani, mutta kun yleinen ilmapiiri on niin luottavainen, aloin sitten miettimään että ehkei tässä olekaan syytä huoleen. Jos Atte olisi se sinikäyrän allonpohjan Atte, jota olemme pariin otteeseen saaneet tälläkin kaudella todistaa, olisi asiat huonommin, mutta viime aikoina hän oli kahdesta loistavasta mokesta keskimäärin ehkä se vielä astetta parempi.

Tuo on kovin toivottavaa, ehkä jopa todennäköistä, että loukkaantumiset ilmoitetaan hieman yläkanttiin. Onhan sieltä useampi kaveri tullut takaisin odotettua nopeammin. Näin ilmoittamalla saatiin myös hyvä syy kutsua Taponen jo nyt loppukaudeksi remmiin.
 
Suosikkijoukkue
Jokipojat, HIFK, Montreal Canadiens, Liverpool.
Tuo on kovin toivottavaa, ehkä jopa todennäköistä, että loukkaantumiset ilmoitetaan hieman yläkanttiin. Onhan sieltä useampi kaveri tullut takaisin odotettua nopeammin. Näin ilmoittamalla saatiin myös hyvä syy kutsua Taponen jo nyt loppukaudeksi remmiin.

Mestiksen siirtoikkuna meni kiinni 15.2, mutta Mestiksen ja Liigan välillä on mahdollisuus vielä tietyn ajan kuluessa siirtää nuoria nimettyjä pelaajia joukkueesta toiseen pelaamaan siirtoikkunan sulkeutumisen jälkeen Mestiksen runkosarjan loppuun, jonka takia Taponen on kakkosvahtina Tampereella. Mestiksen runkosarjan päätyttyä maalivahti joko palaa liigaseuraan tai jatkaa Mestis-seurassa. Mestiksen pudotuspelien/karsintojen aikana maalivahti voi siirtyä vielä kerran Mestisseurasta Liigaseuraan.

Näin tämä ymmärtääkseni menee, mutta ainakin Jokipojille Taposen jääminen pysyvästi liigaseuraan olisi todella iso tappio kun Mestiksen play-offsit alkavat. Sen verran hyvä maalivahti Taponen on ja vakiinnuttanut paikkansa selvästi Jokipoikien ykkösvahtina sekä ratkonut jo monia pelejä torjunnoillaan Jokipoikien eduksi.
 
Frankie

Jäsen
Suosikkijoukkue
평양시 IFK, Philadelphia Flyers, Arsenal FC
Tänään on kaiken järjen mukaan Niilo Halosen torjuntavuoro? Halosella on kyllä elämänsä tilaisuus saada nyt vastuuta, sillä Tuohimaalla ei jälleen kerran ole kovin kaksisesti kausi alkanut. Tänään hyvä ottelu Tapparaa vastaan niin Halosen pitäisi kaiken järjen mukaan jatkaa torjuntavuorossa myös tiistaina ja samalla aiheuttaa kaivattua kilpailua. Toki, nyt varmaan jinxasin tämän jo totaalisesti.
 
Frankie

Jäsen
Suosikkijoukkue
평양시 IFK, Philadelphia Flyers, Arsenal FC
Meillä on ilmeisesti nyt sitten tilanne, että Halosta ei uskalleta peluuttaa jostain syystä? Eikö taso riitä vai miksi? Kausi on vielä nuori, mutta pitkän päälle tässä on kyllä isoja vaaroja, jos Tuohimaan kuormitus jatkuu nykyisenlaisena.
 
Suosikkijoukkue
IFK

Alkulämpöjen perusteella ratkaisu on ollut oikea. Siinä olet oikeassa, että yhdelle veskarille kuorma on aivan kohtuuton.
 
Juubelii

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Saipassa ollessaan pelasi pääosan peleistä. Pysyisikö tatsi pelaamiseen parempana, kun on kuormitusta enempi?

17-18: 51 (.922)
18-19: 48 (.905)
 
Pekka Kaukalo

Jäsen
Suosikkijoukkue
Stadi
Meillä on ilmeisesti nyt sitten tilanne, että Halosta ei uskalleta peluuttaa jostain syystä? Eikö taso riitä vai miksi? Kausi on vielä nuori, mutta pitkän päälle tässä on kyllä isoja vaaroja, jos Tuohimaan kuormitus jatkuu nykyisenlaisena.
Eipä tuo kuormitus nyt mitään kovin ihmeellistä ole ollut toistaiseksi. Selkeä ykkönen ja pelaa siksi. Tuolta rapakon takaa voi hakea osviittaa siitä, minkä verran ykköstä voi kuormittaa parhaillaan ilman tasonlaskua. Toki mielelläni näkisin Halosen tolppien välissä, ei siinä.
 
obi-wan

Jäsen
Suosikkijoukkue
Hammarby IF, HC Andersen, HC Jatkoaika
Tuota Tuohimaan mailatorjuntaa katsoessa itselle kyllä tuli ensimmäisenä mieleen, että miten helvetissä se ripari ei ohjautunut nurkkaan?
 
Frankie

Jäsen
Suosikkijoukkue
평양시 IFK, Philadelphia Flyers, Arsenal FC
Kauden torjunnasta huolimatta taas tuntuu pessimistinä siltä, että Tuohimaa tulee häviämään maalivahtien kaksintaistelun Söderströmille. Toivottavasti olen väärässä. Läpiajoissa Tuohimaa on kyllä luvattoman heikko.
 
(1)
  • Tykkää
Reactions: Hegu

Keskikalja

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, CHICAGO BLACKHAWKS, Liverpool, Real Madrid
Halosen poika aloitti hyvin. Mutta...
 
Kinkku

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Kiffen
Kun en ihan suoraan muistanut, niin piti vilkaista onko aikaisemmin joku torjunut samalla tasolla kuin Tuohimaa on tämän kauden aloittanut:

Mikael Granlund, 91-92, 87.6
93-94, 87.8
Niklas Bäckström, 96-97, 82.4
99-00, 78.5
Mikko Strömberg, 01-02, 87.4
Timo Laaksoharju, 02-03, 87.6
Tom Draper, 02-03, 87.9
Jan Lundell, 11-12, 87.5
Frans Tuohimaa, 20-21, 85.71

Ei siis kovin yleistä, varsinkaan maalivahdilta, jonka pitäisi olla ykkönen. Tuossa 30 vuoden listassa vain Draper taisi olla ykköseksi kaavailtu.
 
Salo70

Jäsen
Suosikkijoukkue
IFK, PENA, RAMI, FRANK

Eli ainoastaan Niklas Bäckström on aloittanut kauden paskemmin kuin Franssi. Sekin oli ihme juttu että Bäckström oli umpijäässä meillä ja kotvasen kuluttua Kärppien luottomies ja sen jälkeen änäri kutsui. Muistan jonkun Euroopan liigan ottelun mikä tuli tv:stä missä Niklas imi varmaan 10 maalia.
 
timotl

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
7 peliä, joissa kaikissa keskimäärin joka kuudes veto menee maaliin tasaisella tahdilla. Liigan toiseksi huonoin.

Oliko se viime kaudella, kun HIFKlla oli 2 jumbosijaa veskatilastossa? Tulee taas mieleen se legendaarinen Tappara-matsi, jossa Tuohimaalla oli 6 torjuntaa ja 4 maalia.
 
4

444

Maalivahteja arvioidessa on hyvä muistaa, että pelkkiin prosentteihin tai päästettyjen maalien keskiarvoon on aivan turha tuijottaa. On siellä Tuohimaalle mennyt muutama helppokin, sitä ei auta kiistää, mutta katsokaa nyt noita vastustajien tekemiä maaleja. Katsokaa, mistä vedot lähtevät ja mitä siellä kentällä tapahtuu. Se että vetoja ylipäänsä tulee vähän tarkoittaa sitä, että IFK osaa peittää hyvin laukauksia huonoista paikoista. Aika vähän vastustajat heittelevät sellaisia epätoivoisia rannareita siniviivalta ja huonoja vetoja vaarattomista paikoista. Peliä pyritään viemään hyökkäyspäädyssä kohti sitä hyvää vetopaikkaa. Ja kun viisikko alkaa hätäillä ja panikoida puolustuspäässä, kimpoilemaan kuin superpallot konsanaan, niin yhtäkkiä siellä kaveri täysin vapaana b-pisteen kaarella vetämässä onetimeria.
IFK:n tapa hyökätä on täysin toisenlainen; peliä viedään kulmiin ja jokainen hyökkäys pyritään päättämään vetoon paikasta kuin paikasta. Laukaisukartat osoittavat hyvin sen, että vaikka vetoja tulee paljon, niin ne tulevat huonoista sektoreista. Silmällä puolestaan näkee, että ne tulevat usein myös ilman maskia. Ei esim. Lukon tai Jukurien veska joutunut kovinkaan montaa vaarallista laukausta edes yrittämään torjua.
Toki Tuohimaa ja miksei Halonenkin olisi voinut pari näistä edellisten kahden matsin maalista torjua. Sehän on maalivahdin tehtävä. Jotenkin vain Fränän heittäminen bussin alle tuollaisen kuuden erän kollektiivisen sekoilun jälkeen tuntuu vähän tarkoitushakuiselta ja puusilmäiseltä. Siellä on lähtökohtaisesti viisi pelaajaa kentällä, joiden tehtävä on olla päästämättä vastustajaa noille vetopaikoille. Kun myös asiantuntijat kiinnittävät huomiota siihen, miten IFK pelaa puolustusalueellaan, niin sitä ei kannattaisi sivuuttaa toteamalla ”mutku fränä on ihan paska, mestistasoa”. Nähdyn kaltaisella puolustuskimpoilulla ja -flipperillä IFK tulee jatkossakin päästämään yli kolme maalia jokaisessa pelaamassaan ottelussa, vaikka siellä veräjän luukulla olisi kuka.
 
penalalli

Jäsen
Suosikkijoukkue
Helsingin IFK, Leeds United

Mä en hyväksy tuota.
Kun kenttäpelaajat rajaa ja estää suoria laukauksia minkä pystyvät, niin loput on maalivahdin heiniä.
Se on maalivahti, ja sen homma on estää laukausta menemään maaliin. Fränä ei ole onnistunut.
 
Tällä logiikalla myös Halonen epäonnistui eilen. Ei tekosyitä, ei selityksiä. Halonen epäonnistui täydellisesti. Ei vaan voi päästää kolmeen minuuttiin kolmea maalia. Eilen hävittiin maalivahtiin.

Tai sitten voidaan hyväksyä se fakta, että jääkiekko on joukkuelaji, ja maalivahti on osa sitä joukkuetta. Maalivahdin on voitava luottaa siihen, että tuollaisista paikoista ei päästä laukomaan niin usein. Totta kai maalivahdin tehtävä on torjua niitä vetoja, mutta se ei vapauta muuta viisikkoa omasta vastuustaan. Aivan liian usein tuolla omalla alueella koomaillaan siihen malliin, että veskalle jää hyvin vähän mahdollisuuksia. Joku Rask, Quick tai vaikka Varlamov varmaan torjuisi osan noistakin vedoista, mutta kai sille jokin syy on, että he pelaavat NHL:n huipulla ja Tuohimaa ”vain” maajoukkueessa. Olisi ihan mielenkiintoista nähdä, miten Liigan huippuveskat, esim. Dostal tai Annunen, pärjäisivät tämän meidän räpiköivän viisikkopuolustuksen takana. Tai Tuohimaa vaikka Lukon luukulla. Voi olla, että kaikkitietävä torjuntaprosentti näyttäisi itse kullakin vähän toiselta.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös