Maalivahdit

  • 1 297 251
  • 5 812

JHag

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Leijonat vm. -88 ja -92
Ei nyt tiedä pitäisikö itkeä vai nauraa. Allukin tosiaan paukuttelee Niemisen lukemia Mestiksessä ja sanoisin, että HIFK:ssa olisi tarjolla kaksi Housua varmempaa veskaria. Ja kumpikaan näistäkään ei ole ihan liigan 1-mv -tavaraa. Hohhoijaa.

Myös se, että Housun voittoprosenttiin (kenties) vedotaan, saa jo koomisia piirteitä. Nythän on niin, että vaikka Housu pelaisi kauden loppuun asti alle 90%:n ja 3-4 päästetyn tasollaan, niin kyllä HIFK voittaa silti about puolet otteluistaan. Joten Housun voittoprosenttihan on hei 50%! Mitä pidemmälle kausi menee, sitä enemmän varmistuu se, että yhtä Blues-peliä lukuunottamatta joukkue voittaa Housusta huolimatta silloin tällöin. Michelin-ukkokin saisi loppujen lopuksi 30-50 voittoprosentin. Voi luoja sentään. Ja maltan tuskin odottaa, kun Pitkis pelaa seuraavan hyvän matsinsa, joita tulee n. 8-10 ottelun välein. Voi sitä riemua ja jälkiviisauden iloa! Jatkoa soppariin tälle kaverille!
 

stroh80

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Hiljaseks vetää. Ei auta muu kuin toivoa Pitkikselle nollapeliä niin että Jani pääsisi taas pelaamaan.
Kun otteluohjelmaa katsoo voisi veikata, että Jani pääsee pelaamaan huomenna ja Pitkis pelaa sitten loput jouluun asti. Ja koska näin on päätetty niin kyllähän silloin pitää järjestystä noudattaa. Sakkekin sanoi, että juuri näissä peleissä juuri tuo veska on kuuma.
 
Viimeksi muokattu:
Suosikkijoukkue
Chelsea FC
Eikös se ole ihan normaali juttu, että maalivahdit ei onnistu HIFK:ssa sen enempää kuin valmentajatkaan, historiasta löytyy vain muutama poikkeus. Joten, on aika turha huudella hyvän maalivahdin perään koska suuremmalla todennäköisyydellä se tulisi olemaan täysi floppi meillä pelatessaan. Ja jos ei muuten pelaa huonosti niin Pygmi viimeistään menee pilaamaan hyvän maalivahdin. IFKin maalivahdithan ovat yleensä olleet vain keskinkertaisia ja sellaisilla on hankalaa voittaa mestaruuksia.

Tässä vaiheessa kautta hyvät maalivahdit harvemmin on vapaillamarkkinoilla ja näin taitaa olla tosi asia että kausi vedetään loppuun nykyisillä veskareillamme. Grahame kuitenkin voisi olla hyvä veto maalivahti ongelmaamme mutta hintalappu olisi varmastikkin sellainen mihin ei ole varaa. Ja jos ei uutta kassaria saada, niin mun puolesta Pitkämäen voisi laittaa hakemaan varmuutta Mestis-peleistä ja kokeilla Hattu&Allu parivaljakkoa, ei varmaankaan tulisi yhtään sen huonompaa tulosta kuin nytkään.
 
Viimeksi muokattu:

Johannes

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, jääkiekko.
Jos sm-liiga.fi tilastot ovat Kärpät-pelistä oikein, niin Pitkämäki torjui tänään 18/22 eli 81,818% laukauksista ja päästi 4 maalia. Vieraskiertueella Tappara, HPK ja Kärpät Pitkämäki päästi 4+4+4 maalia, yhteensä 12 kpl ja torjui 29+24+18 laukausta, joka on 71 torjuntaa. Koko kiertueen torjuntaprosentti on 85,54, jos laskin oikein ja GAA n. 3,97. Voisikohan kokeilla maalissa ti HPK-pelissä Niemistä tai Ahlqvistia. Onko HIFK:lla mitään hävittävää, jos kokeillaan välillä muuta maalivahtia kuin Pitkämäkeä.
 

HemmoP

Jäsen
Kuinka Housut on päästänyt avausmaalin otteluissaan ? Oli muistaakseni jossain vaiheessa luokkaa 2-8, mikä on tämän hetkinen tilanne ?

Aika iso psykologinen tekijä joukkueelle kun tietää, että omissa soi aina ja ennen pitkää.
 

Vegas

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
JP

Jep jep! Juha siten pyyhkäs aikaslailla jäätävän vierasturneen 85,54% torjunnoillaan, niinkuin Johannes jo totesikin. Nyt vaan rohkeesti loppukausi Allulla ja Niemisellä. Housu katsomoon niin pitkäks aikaa kunnes sille löytyy uus seura. Nyt jengistä löytyy jo selkee parannus maalivahtiosastolle omista kakkos ja kolmos veskareista.
 

Rambo

Jäsen
Suosikkijoukkue
Helsingin IFK, New York Rangers
Voisikohan kokeilla maalissa ti HPK-pelissä Niemistä tai Ahlqvistia. Onko HIFK:lla mitään hävittävää, jos kokeillaan välillä muuta maalivahtia kuin Pitkämäkeä.
On vain voitettavaa. Mutta kukahan sen kertoisi KJ:lle ja pygmille? Tietäähän sen, ettei Nieminen ole valmis NHL-veskari, tulee joskus epäonnistunutkin matsi. Pitkämäki sen sijaan ei pelaa tällä hetkellä lainkaan edes liigatasolla.
 

aquanqua

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
IFK päästää tällä hetkellä aivan liikaa maaleja, ja vaikkei syy olekaan yksinään Juha Pitkämäen, on joukkuetta heräteltävä muuttamalla maalivahtipeluutusta ja laittamalla Nieminen/Ahlqvist tiistaina maaliin. Pitää myös muistaa Niemisen ja sitä kautta koko joukkueen hyvä suoritus tiistaina kohdattavaa HPK:ta vastaan marraskuun alussa:

La 01.11. HPK - HIFK 0-3
Jani Nieminen 11+11+20=42

Ti 02.12. HPK - HIFK 4-0
Juha Pitkämäki 9+4+11=24
 

mtuq

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
No Nieminen tuskin HIFK:ta pelastaa, ihan lupaava jätkä, mutta ilman osaavaa valmennusta tulee olemaan ihan samaa paskaa, mitä HIFK:n muutkin veskarit.

Kyllä mä kohdistan katseeni sinne maalivahtivalmennuksen suuntaan.
 

JHag

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Leijonat vm. -88 ja -92
Kohta kaatuu myös KJ:n lobbaama "maalivahdin voittoprosentti" -kortti, josta mies kehtasi sanoa joku aika sitten ääneen, että "Pitkämäki on sentään liigan kuudenneksi paras mv. voittoprosentiltaan". Jeesus mitä luuserin puhetta! Pitäisikö tuon olla millään muotoa riittävää tasoa ison budjetin ja tavoitteen joukkueelle - ja siinähän on valmentaja lisäksi unohtanut, että torjuntaprosenteissa ja GAA -lukemissa Pitkämäki on liigan mv-tilastossa tukevasti sijan 20 paikkeilla? Eli koutsi leijuu sillä, että näiden vastapainoksi kärkeen pyrkivän joukkueen kallis maalivahti on liigan kuudes (!) voittoprosentiltaan. Voi tuota Nokan kunnianhimon määrää! Kirjoitinkin jo aiemmin, että kyllä HIFK vääjäämättä voittaa liki puolet otteluistaan noilla 8:lla alkavilla prosenteillakin. Joten siinähän saisi jäähallin vaksikin vajaan 50:n voittoprossan, kun joukkue voittaa hänestä huolimatta ajoittain.

Ja nyt Housu on voittoprosentiltaan liigan 10. Torjunnat ja GAA: liigan 20. Vieraspelirundin kokonaislukeman esittikin Johannes täällä, itse purin tämän saman ottelukohtaiseksi jo peliesitykset -ketjuun. Prossat/päästetyt: 87% /4 , 83%/4 ja 82%/4. Kaikki nauraa HIFK:lle. Videoclippikerhon tapaaminen on tänään muuten siirretty Linnan juhlien takia. Tapaaminen huomenna klo 10 Lapinlahden sairaalan aulassa, omat läppärit mukaan. Aloitetaan perinteisesti käymällä kaikki maalit läpi Nelosen maalikoosteista alkaen 11.9. HIFK-Jokerit -ottelulla. Tarjolla on kahvia, pullaa ja hoitoonohjausta.

Nyt muuten selvisi, että onhan se Housu ollut loukkaantunutkin syksyllä. Hän joutui loppukesästä lintumetsällä ikävään onnettomuuteen, missä metsästyskaverin haulikko laukesi metrin päästä kohti sankarimaalivahtiamme. Kuin ihmeen kaupalla vain n. 80% hauleista osui Pitkikseen ja hän selvisi lievemmin vammoin.
 

punainenpeto

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, NYR
Housun aika käymässä vähiin

Olen kirjoitellut siitä, että Housulle tulee antaa aikaa jouluun saakka näyttää kyntensä. Muutama kierros sitten näytti siltä, että Housu kykenisi vakiinnuttamaan yli 90 %:n torjuntaprossan, jolla olisi (jotenkuten) voinut jatkaa kauden loppuun. Nyt ei enää näytä siltä ja pöksyllä on vain kolme matsia aikaa näyttää kyntensä.

Jos ei ihmeitä tapahdu, IFK on paniikkiostoksilla tammikuussa. Kuinka ollakaan.

Hyökkäys on sen verran hyvissä kantimissa, että esim. Pesosesta on syytä luopua, jotta saataisiin oikea maalivahti tai edes uusia pakkeja tilalle.
 

Jukebox

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät
Sen verran huuteleen vieraisiin pöytiin että kommentoin hieman Oulun peliä. En ole nähnyt Pitkämäeltä montaa peliä tällä kaudella mutta Kärppien tekemille maaleille oisi oikeasti tuskin se Tretjakkikaan voinut mitään. Harvassa pelissä päästään pommittamaan maalit samalla tavalla maalin edestä (Karppinen ja Viuhkola ihan edestä, Kuuselalta puolestaan hyvä laukaus läheltä 4-3 yv:llä) tai läpiajosta (Andersson). Ainakin jokunen hyvä torjunta mahtui myöskin mukaan, esim. 5-3-alivoimassa Pitkämäki (tutumpi kai Housuna) liikkui todella nopeasti ja esti siten varman maalin. Eli ei mulla mitään syytä ole yrittää käännyttää ketään Pitkämäen faniksi mut kunhan kerroin oman kantani että tän yhden pelin maaleista häntä on oikeasti turha syyttää. Pelillisesti HIFK oli pirteä, kaksi ekaa erää mentiin ehkä lievästi Kärppien hallinnassa eikä HIFK:illä ollut hirveästi todellisia paikkoja. Kolmannessa Kärpät sitten vetäytyi (idioottimaisesti) kilpikonnapuolustukseen ja HIFK myllytti lähes koko erän. Superpaikkoja ei ollut montaa mutta pyöritysjaksoja kyllä. Bates väläytteli paikoin ja Brennanin hitaus pisti myös silmään. Wärnin ja Petrellin turhautumisjäähyt olivat silminnähtävän typeriä.
 

JHag

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Leijonat vm. -88 ja -92
Siis voi nyt herraisä sentään! Jostainhan se rakentuu, että aina menee samalle saatanan kaverille yli 10% kohtitulevista laukauksista sisään! Näitä matseja on ollut noin 20 kappaletta ja totta munassa videokerhosta löytää näitä ikuisia selityksiä...ei ois ottanut kukaan. Toivon, että jokainen videoclippien kerääjä katselee myös sen verran kuin jaksaa parempien veskarien torjuntoja ja katsoo tilanteita, jotka niihin ovat johtaneet. Tämähän voi tulla shokkina, mutta maalipaikka syntyy pääsääntöisesti vastustajan virheen seurauksena ja koska HIFK on tehnyt paljon maaleja, ovat vastustajan paskapakit...eikun siis loistavat pakit kuitenkin mäheltäneet ihan vastaavia mokia, joista me olemme laittaneet sisään. HIFK ei ole kuitenkaan kovinkaan usein päässyt siihen tilanteeseen, että vastustajan viimeinen lukko eli veskari torjuu vain 8:lla alkavan lukeman.

Kävin videokerhossa Nelosen sivuilla ja katsoin nuo Kärppä-maalit. Ensinnäkin paskapakistomme minimoi Kärppien laukaukset koko ottelussa 22 kappaleeseen. Hyvä suoritus. Ennen HIFK:n ensimmäistä maalia nähdään Tarkin hanskatorjunta täysin vastaavasta paikasta kuin mistä Kärpät tekee maalin. Hirschovits vetää, Tarkki torjuu. Hetken päästä Kärppä vetää, Housu kauhoo tyhjää. Toka maali on läpiajo, missä Housu jäätyy perse verkkoon. Tietääkseni kenttäpelaajien läpiajoista alle 50% päätyy maaliin, maalivahdilla on siinä hyvä tilaisuus haastaa ja läheskään aina läpiajossa ei ole mikään samettikäsi tai vähähappoinen kaveri. Kolmannessa kaveri on maalilla, ikävä homma, mutta ei mahdoton torjuttavakaan. Mikään 1 vs. 1 ei ole mahdoton torjunta. Jatkoajan maalissa Viuhkola oli myös yksin, mutta älkää nyt jeesus sentään väittäkö, että tuotakaan ei olisi kukaan ottanut. Tarkki torjui pelissä yli 30 kertaa ja osa oli ihan vastaavia "avopaikkoja" meille. Pari otettavaa olisi ollut ja valtaosa liigavahdeista olisi ottanutkin. Myös Allu ja Nieminen. Jostainhan sekin johtuu, että he pääsevät yli 90%-lukemiin illasta toiseen. Heillä tarjoitan -huoh- siis kaikkia muita liigavahteja mukaanlukien Allu ja Nieminen.

Ei tämä mitään vitun ydinfysiikkaa ole. Pitkämäki on surkea maalivahti liigatasolle, aivan ala-arvoinen. Riksmanin tai paremman veskarin kanssa meillä olisi paljon enemmän pisteitä. Tämä on ihan faktaa, jonka mm. Isaksson totesi peliesitykset -ketjussa. Ja kun Housu on ollut täyttä paskaa alusta alkaen, on puolustuksemmekin koko ajan epävarmuuden tilanteessa ja tekee enemmän virheitä kuin Jokerien ihan vastaavantasoinen pakisto. Jos Housu olisi kauhonut narrien maalilla, haukuttaisiin narripakistoa aivan paskaksi. Naurettavaa itsepetosta pitää jatkuvasti 8:lla alkaviin torjuntoihin päätyvää, 3-4 maalia päästävää veskaria maalissa. HIFK-puolustus minimoi jo laukaukset Housua kohti ja kuten olen aiemmin sanonut viitaten playoffeihin: mitä vähemmän tulee laukauksia, sitä karummin paljastuvat maalivahtien peruserot.

Katsoin myös muista videoclipeistä muiden maalivahtien hyviä torjuntoja. Jos jaksatte, katsokaa pois ja tarkkailkaa kuinka liigapakit ylipäätään pelaavat. Siksi juuri maalivahtia kutsutaan viimeiseksi lukoksi, että hänellä on tilaisuus yksilöpelaajana voittaa 1 vs. 1 -tilanteita. Housu on vitsi. Ja HIFK, joka peluuttaa Housua koko ajan, on vitsi. Nyt alkaa pelattuja matseja olla niin paljon, että kun Housu pysyy koko ajan omalla tasollaan, pitäisi viimeisinkien kellojen soida HIFK:ssa. Ja Allu & Nieminen samojen paskapakkien takana pitävät sen +90% -prossan myöskin, joten siinä kaatuu viimeinenkin Housu-oljenkorsi. Silti jonkun mielestä Housu ei ole edes ollut oljenkorren varassa, hänhän on suorastaan saatana ketjuilla kiinni meidän maalissa.
 

Johannes

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, jääkiekko.
HIFK:n pitäisi hankkia uusi ykkösmaalivahti ja jättää kakkoseksi tämän kauden loppuun saakka Pitkämäki tai Ahlqvist. Niemisen lähettäisin pelaamaan ja harjoittelemaan koko loppukaudeksi Mestikseen, esim. Vantaalle. Nyt Pitkämäki pelaa HIFK:n maalilla (ei hyvä), Nieminen avaa luukkua HIFK:ssa (ei hyvä) ja Ahlqvist on kakkonen Vantaalla (ei hyvä). Kuka vxttx näitä asioita säätää näin metsään, ihan sairasta ammattitaidottomuutta HIFK:n mv-asioissa.

Jos tarkastellaan tilastoista runkosarjan ensimmäistä puolikasta mv-pelin osalta, niin HIFK on päästänyt 0,1 tai 2 maalia pelissä 9 kertaa, 3 maalia 13 kertaa ja 4,5 tai enemmän 7 kertaa. En laske mukaan tyhjiin tehtyjä maaleja HIFKiä vastaan, enkä voittokisan maaleja. Prosenteiksi muutettuna ja pyöristettynä luvut ovat 31-45-24. Veikkauksen kertoimiksi muutettuna HIFK:n mv päästää alle 3 maalia-3 maalia-yli 3 maalia kertoimilla 2,85-1,95-3,65. Mitä pelaisitte....

Vastaavassa vertailussa maalivahdit, prosentit ja kertoimet (virheet mahdollisia, muistakaa se):

Pitkämäki 23,5-53-23,5 ja 3,75-1,65-3,75
Ahlqvist 44,5-33,5-22 ja 2-2,65-3,95
Nieminen 33,3-33,3-33,3 ja 2,65-2,65-2,65

Jos HIFK laittaa Pitkämäen maaliin, niin 23,5% peleistä hän päästää 0,1 tai 2 maalia ja HIFK:n tarvitsee tehdä itse 3 maalia saadakseen 3 pisteen voiton. Valitettavasti HIFK tekee vain 2,76 maalia/peli ja on tehnyt vain 8 pelissä yli 3 maalia, joista vielä kaksi jatkoajalla. HIFK on tehnyt 6/29 peleistä yli 3 maalia 60 minuutin pelin jälkeen, joka on 20,7% peleistä. Meillä on siis ykkösmaalivahti, joka päästää 76,5% peleistä vähintään 3 maalia ja hyökkäys, joka tekee 20,7% peleistä itse yli 3 maalia. HIFK on tuskin mikään sm-liigan Detroit, jonka kannattaa luottaa omaan hyökkäykseen näin paljon (vai mitä cobol).

Jos HIFK laittaa Ahlqvistin maaliin, niin hän torjui 28.10.2008 saakka sentään 44,5% (4/9) niin, että maaliin meni 0,1 tai 2 kiekkoa HIFK:n päähän. Ahlqvist ei ole pelannut yli kuukauteen yhtään peliä HIFK-maalissa ja on nyt Vantaalla kakkosena. Niemisellä on vasta 3 kokonaista peliä HIFK:n maalissä, joista yksi oli tosin HPK-nollapeli vieraissa. Hänen vertaamisensa Pitkämäkeen tai Ahlqvistiin liigatasolla on vähäisten pelien takia vaikeaa.

Sm-liigassa on 6.12. pelien jälkeen 21 maalivahtia torjunut nollapelin, esim. HIFK:n Ahlqvist ja Nieminen, mutta ei Juha Pitkämäki. 21 maalivahtia on pelannut vähintään 400 minuuttia sm-liigan maalissa. Jos tarkastellaan näiden sijoituksia mittareina torjuntaprosentti-GAA-voittoprosentti, niin HIFK:n Ahlqvist on (13-18-20) ja Pitkämäki (20-20-10). Nieminen ei mahdu mukaan, kun liian vähän minuutteja. Paras on JYPin Wallinheimo (1-1-1), Riksman on (2-3-3).

Hankkikaa HIFK:lle uusi ykkösmaalivahti, kiitos. Siitä voi aloittaa siirrot, että Nieminen lähtee Mestikseen ja Ahlqvist palaa HIFK:hon vähintään kakkoseksi, jos Pitkämäkeä halutaan edelleen "testata" HIFK-ykkösenä.
 
Suosikkijoukkue
Chelsea FC
Maalivahdeissa on sama tilanne kuin puolustajissakin tai itse asiassa vielä huonompi tilanne. Kesken kauden hyvän maalivahdin saaminen joukkueeseen on todella epätodennäköistä jo senkin takia, että hyviä veskareita ei kaupitella toisille joukkeille (Paitsi Pena). Täällä jatkuvasti huudellaan uuden veskarin perään mutta mistä helvetistä se mukamas kesken kauden tänne saadaan, tilalle voidaan saada tyyliin Duba, joka on ollut aivan saatanan huono pelaamissaan otteluissa (pois lukien IFK-peli Helsingissä). Ottaisin ilomielin uuden kassarin meille jos siitä olisi todellista hyötyä.
 

Johannes

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, jääkiekko.
Täällä jatkuvasti huudellaan uuden veskarin perään mutta mistä helvetistä se mukamas kesken kauden tänne saadaan, tilalle voidaan saada tyyliin Duba, joka on ollut aivan saatanan huono pelaamissaan otteluissa (pois lukien IFK-peli Helsingissä). Ottaisin ilomielin uuden kassarin meille jos siitä olisi todellista hyötyä.

On tässä osatotuutta tietenkin, toinen puoli asiasta on sitten se, että ei se ole kannattajien asia skoutata pelaajia HIFK:lle, puhumattakaan sopimusten tekemisestä uusille pelaajille. HIFK:lla on organisaatiossaan henkilöt, jotka Utj Tom Nybondasin johdolla tekevät työtä kokopäivätoimisesti skouttammisessa ym. asioissa ja he ovat luvanneet ennen kauden alkua, että "tarvittaessa reagoidaan nopeasti", jos joukkue kaipaa vahvistuksia.

Tuota en kyllä usko ihan helpolla, että pelaajamarkkinat ovat täysin kuivat. Se on sitä seli-seli-osaston juttua vaan, aina ja ikuisesti. Tietysti, jos ei ole rahaa, niin sitten on vaikea tehdä esim. mv-osastolle mitään. Köyhän pitää olla nöyrä vai mitä HIFK.
 
Suosikkijoukkue
Chelsea FC
En jaksanut sitä kirjoittaa, että ei ole fanien homma scoutata pelaajia, se nyt pitäisi olla itsestään selvyys kaikille. Kaikkein huolestuttavinta on se, että ei ole edes mitään huhuja liikkeellä tai puhetta seurajohdossa uusien pelaajien tarpeesta? Ymmärtäisin sen jos myönnettäisiin ettei ole rahaa tarvittaviin pelaajiin mutta Nybondas on hävinnyt kuin pieru Saharaan. Ei palvele seurajohdon toiminta faneja sen enempää kuin joukkueen peliesityksetkään, samassa veneessä menevät ja uppoaminen on hyvin lähellä.
 

Cobol

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomalainen jääkiekko
Tuota en kyllä usko ihan helpolla, että pelaajamarkkinat ovat täysin kuivat. Se on sitä seli-seli-osaston juttua vaan, aina ja ikuisesti.

Juuri näin. Pelaajia saa kyllä jos on rahaa. Mutta harva seura on valmis laittamaan tässä vaiheessa kautta esimerkiksi 0.35 miljoonan euron kokonaiskulun loppukaudeksi uuteen maalivahtiin. Tuota luokkaa se on jos halutaan saada oikeasti hyvä ykkönen. Ja vielä harvemmassa ovat ne seurat, joilla on nykyisen ykkösmaalivahdin kanssa kaksivuotinen sopimus ja silti laittaisivat 0.35 miljoonaa kiinni loppukaudeksi uuteen maalivahtiin. Eipä näitä seuroja löydy kuin ehkä Venäjältä. Jos enää sieltäkään sponsorien rahojen ehtyessä.

Halvalla saa sitten halvempia ratkaisuja mm. AHL:sta ja tuurilla voi jopa saada 100 kilolla loppukaudeksi erinomaisen AHL-veskarin. Koska SM-liigaa pelataan leveässä laatikossa, erilaisin viivoin ja säännöin, AHL-maalivahdeista hyvin harva onnistuu heti eli viiden ensimmäisen pelin aikana. Ja sitä HIFK tarvitsee, heti onnistumista.

Sen sijaan järkevämpi ratkaisu olisi istuttaa Pitkämäkeä penkillä. Tämähän ei maksa mitään. Kaiken lisäksi se saattaisi tuottaa paremmin sekä urheilullisia että taloudellisia voittoja. HIFK:n pistepussi lihoisi ja katsojia tulisi enemmän. Täällä moni on ihmetellyt sitä, miksi HIFK ei näin tee vaan peluuttaa itsepäisesti Pitkämäkeä. Edelleenkään en ole Pitkämäen sopparin yksityiskohdista tietoinen mutta epäilen samaa kuin epäilin aiemminkin: sopimukseen on kirjattu oikeus pelata esim 90 prosenttia otteluista kun ei ole loukkaantuneena.
 
Suosikkijoukkue
Chelsea FC
Edelleenkään en ole Pitkämäen sopparin yksityiskohdista tietoinen mutta epäilen samaa kuin epäilin aiemminkin: sopimukseen on kirjattu oikeus pelata esim 90 prosenttia otteluista kun ei ole loukkaantuneena.

Aika hullulta kuulostaisi tuollainen pykälä sopparissa, ei tietenkään pelaajan kannalta vaan lähinnä seuran. Jos Pitkis pelaa huonosti niin sitä pitää vaan peluuttaa vaikka joukkue häviäisi illasta toiseen, kai sieltä löytyy myös pykälä missä vaiheessa hänet saa laittaa vilttiin. Aikahyvä agentti Pitkämäellä jos on saanut tehtyä tuollaisen sopparin tai sitten seurajohto on yhtä puupää-porukkaa kuin aina ennenkin ja itse olen jälkimmäisen kannalla.
 

Stigu

Jäsen
Aikahyvä agentti Pitkämäellä jos on saanut tehtyä tuollaisen sopparin tai sitten seurajohto on yhtä puupää-porukkaa kuin aina ennenkin ja itse olen jälkimmäisen kannalla.

Ainoa lätkään liittyvä ammattikunta, jonka IFK tekee mestareiksi, ovat agentit. Nybari on luultavasti lämännyt heti 2-vuotisen sopparin Housun kouraan, kun on nähnyt sopimuksessa "yli 90%-"-pykälän. Olisi kannattanut varmistaa että se 90% liittyy Pitkiksen peliaikaan, ei torjuntaprosentteihin.

Itse olen sitä mieltä, että IFK.n on aivan turha hankkia pelaajia tälle kaudelle, jos Pitkis torjuu tolppien välissä. Toisaalta, jos meillä olisi huippuveskari, ei puolustustakaan tarvitsisi muuttaa. Kyllä tuo nykyinen pakisto riittää SM-liigaan. Ja muistuttaisin, että puolustamisessa on kysymys koko viisikon puolustustyöskentelystä, ei pelkästään pakkien. Kannattaa tsekkailla noita IFK:n plusmiinustilastoja, siellä ovat nimenomaan nelosketjun hyökkääjät peräpäässä, esim. Turunen komeilee plussan puolella.

Nybarin ongelma veskarien suhteen on paitsi tuo mahdollinen 90%-klausuuli, myös se, että fyrkkaa saati vaihtotavaraa uuteen veskariin ei löydy. Ketään tuskin kiinnostaa meidän dynaaminen ulkomaalaisten PPP-trio Pökkelö, Pörrääjä ja Paskapakki. Ja sitä hilloa ei enää taida siellä purkin pohjalla olla.
 

Cobol

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomalainen jääkiekko
Nybarin ongelma veskarien suhteen on paitsi tuo mahdollinen 90%-klausuuli

Tästä ei siis ole tietoa ja ne jotka sopimuksen yksityiskohdat tietävät, vaikenevat aivan varmasti. Varsinkin nyt. Mutta monet seikat viittaavat Housun ensioikeuteen. Vastaavia lappuja on ollut SM-liigassa muillakin pelaajilla ja kuten aiemmin totesin, tiedän mm. Jokerien historiasta ainakin pari pelaajaa ns. peliaikatakuulla.

Itse en suoraan sanoen usko että Jalonen peluuttaisi Housua muusta kuin pakosta. Miksi en? Kun Kärpissä Tarkki vähänkin horjui, Jalonen hankki väkisin seuraan kovan kakkosen ja antoi Tarkille viestin: joko pelaat erinomaisesti tai et pelaa lainkaan. Jalonen on siis valmis vaikka polkemaan oman valintansa jäihin, jos se on joukkueen edun kannalta välttämätöntä. Housu on pelannut jo pitkään tasolla, jolla ei pitäisi muuta tehdä kuin vetää uutta treeniä kolmosvahtina harkkahallissa. Silti Housu pelaa ottelusta ja tappiosta toiseen. Ei oikein vaikuta Jalosen politiikalta eikä HIFK:n kokonaisedulta.
 

Jermu

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
HIFK:n pitäisi hankkia uusi ykkösmaalivahti ja jättää kakkoseksi tämän kauden loppuun saakka Pitkämäki tai Ahlqvist. Niemisen lähettäisin pelaamaan ja harjoittelemaan koko loppukaudeksi Mestikseen, esim. Vantaalle. Nyt Pitkämäki pelaa HIFK:n maalilla (ei hyvä), Nieminen avaa luukkua HIFK:ssa (ei hyvä) ja Ahlqvist on kakkonen Vantaalla (ei hyvä). Kuka vxttx näitä asioita säätää näin metsään, ihan sairasta ammattitaidottomuutta HIFK:n mv-asioissa.

Toki IFK:n vaikutusmahdollisuudet K-Vantaan tai minkä tahansa muun Mestis-seuran päätökseen pelaavasta maalivahdista ovat ainakin osittain rajalliset, eli sitä ei voi oikein IFK:n piikkiin laittaa, jos Allu ei pelaa joka matsia... Sitä paitsi Ahlqvist on pukenut 9:ään matsiin KiVassa, pelannut 7:ssä, aloittanut 6 peliä. Ei siitä mitenkään kakkosveskaria saa, jos aloittaa 2/3 matseista.
 

Johannes

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, jääkiekko.
Sitä paitsi Ahlqvist on pukenut 9:ään matsiin KiVassa, pelannut 7:ssä, aloittanut 6 peliä. Ei siitä mitenkään kakkosveskaria saa, jos aloittaa 2/3 matseista.

Ei voi ehkä pitää selkeänä kakkosena, suoristin tekstissäni hieman mutkia, mutta eikö sinne hankittu Atte Engren Turun suunnasta toiseksi maalivahdiksi ja Ahlqvistin pelipaikka ykkösenä on ainakin uhattuna, Vantaallakin. Pointtini on kyllä se, että Niemisen pitäisi olla sen maalivahdin, jota koulutetaan Mestiksessä ja Ahlqvistin paikka on minun mielestäni HIFK:n liigajoukkueessa ja mielellään maalin suulla, vähintään osassa peleistä.
 
Suosikkijoukkue
Chelsea FC
Kuviohan meni niin, että Nieminen otettiin Vantaalta silloin kun Pitkämäki oli loukkaantuneena ja samalla K-Vantaa teki vuokrasopimuksen Engrenistä, joka tuli Niemisen tilalle. Pitkämäki tervehtyi ja Nieminen jätettiin jostain syystä HIFKiin ja Allu meni Vantaalle.
 

Johannes

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, jääkiekko.
Pitkämäki tervehtyi ja Nieminen jätettiin jostain syystä HIFKiin ja Allu meni Vantaalle.

Ok, tämä virhe ainakin tulisi nyt oikaista, koska Niemiselle ei tee hyvää pelaamattomuus, jos joskus kuvittelemme Niemisen torjuvan HIFK:ssa paljon pelejä. Ahlqvistin pitäisi taas päästä haastamaan Pitkämäki jo kuluvan kauden aikana ja se ei onnistu Vantaalta käsin.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös