Mainos

Lukko kaudella 2022–2023 – ”que sera, sera”

  • 838 010
  • 6 120

1936

Jäsen
Suosikkijoukkue
1963 | 2021
Pelkästään rosteria tärkeämpää on se, että nyt Lukolla on kesä alla ja joukkue kasassa aikaisemmin.

Virtanen näytti jo viime kaudella, että pelitapa toimii parhaimmillaan seurahistoriaa rikkovalla tavalla. Jos nyt tulisi vähemmän vastoinkäymisiä ja ehjä kesä, niin se voi olla ettei tarvitse haikailla lisäukkojen perään. Se on yleensä vaan oire jostain muusta kuitenkin.

Toki edelleen se sentteri tarvitaan ja kyllä mä laiturin myös ottaisin, mutta sillä ei ole kiirettä.

Tarmon myötä varaus puolustustajalle myös. Sekään ei kiireellinen.
 
MPN

Jäsen
Suosikkijoukkue
Johtaja Virran Dream Team
Sentterit (1 Liigan eliitti tarvitaan)
22-23: Mattila, Somppi, Kainulainen, Päivärinta, Tammela
21-22: Ilomäki, Mattila, Haga, Kainulainen, Päivärinta
20-21: Audette, Koivistoinen, Mattila, Liedes, Päivärinta
Lähtökohtaisesti sentteriosasto tulee paranemaan ja siitä koko palsta on samaa mieltä että tuohon se yksi tarvitaan, sekä että tason on pakko olla ihan saatanan kova. Ei välttämättä ihan mestaruuskauden tasolla, mutta ei kyllä kaukana, riippuen miten Somppi onnistuu ja sitten tuo uusi seppä.

Leftin laiturit:
22-23: An.Saarela, Nyman, Hakulinen, Ikonen, Säkkinen
21-22: Hakulinen, Pospisil, Nyman, Ikonen, Säkkinen
20-21: Al. Saarela, Hakulinen, Pospisil, Nyman, Koivisto
Jos tuosta jättää nyt Allun pois, joka tuli tietyn sattuman kautta mukaan Lukkoon, niin viime kauden Nyman oli valovuoden edellä tuota mestaruuskauden Nymania. Hagu on takuuvarma suorittaja ja Ikonen vaikuttaa hyvältä, vielä kun hänet siirretään tämän kauden hankinnaksi (joka tuli hieman etuajassa). Niin tuo laita kestää kyllä vertailut taaksepäin. Antti Saarela sitten on se Pospisilin korvaaja täksi kaudeksi.

Rightin laiturit (1 kolmeen ekaan kenttään sopiva tarvitaan):
22-23: Repo, Pooley, Suni, Ylitalo, Hämäläinen
21-22: Repo, Skalicky, Pooley, Petman, Suni
20-21: Repo, Skalicky, Tammela, Petman, Ylitalo
Suni hieman eroaa Petmanista, ei samanlainen pommikone, mutta vaikuttaisi olevan hieman parempi tekemään pisteitä. Jolloin ainoa aukko on tuo Skalickyn jättämä (Repo ja Pooley jatkaa, Suni ottaa Petmanin paikan). Jos mestaruuskauteen vertaa niin Pooley tuli Skalickyn tilalle, Suni Petmanin tilalle ja käytännössä Tammela on korvaamatta. Mutta Tammela ja Petman kyllä pelasivat muistaakseni pääosin silloin nelosessa.

Leftin pakit:
22-23: Reunanen, Piipponen, Pavelka, Abt, Almari
21-22: Piipponen, Abt, Slovacek, Almari, Pietilä
20-21: Heinola, Klok, Piipponen, Sevänen, Pietilä

Rightin pakit (1 pelaavan kokoonpanon right tarvitaan)
22-23: Gregoire, Ervasti, Laitinen, Cubo, Kähkönen
21-22: Saarijärvi, Gregoire, Kukkonen, Laitinen, Cubo
20-21: Press, Saarijärvi, Gregoire, Kukkonen, Laitinen
Tässäkin nyt vain unohtuu se että leftin pakki ei ole välttämättä eri paikka kuin rightin pakki. Mieluummin jako kiekollisiin ja "peruspuolustajiin".

Kiekolliset:
22-23 Reunanen, Gregoire, Pavelka (/Almari)
21-22 Saarijärvi, Gregoire, Slovacek/Pietilä (/Almari)
20-21 Press, Saarijärvi, Gregoire

Jos Gregoire ottaa saarijärvimaisen loikan, Reunanen olisi ihan kuningas ja Pavelka on hyvä vahvistus, niin pakisto vahvistuu merkittävästi viime kauden lopusta (pelaava kuusikko). Nimenomaan leveydessä, eli myös alemmissa pareissa taso nousee. Neutraalilta odotusarvoltaan tuo pysyy kuitenkin samana.

"Peruspakit":
22-23 Piipponen, Abt, Almari (/Pavelka)
21-22 Piipponen, Abt, Almari, Kukkonen
20-21 Klok, Piipponen, Sevänen, Kukkonen

Abt ja Almari olivat loppukaudella jo hyviä, Piipponen otti koronan jälkeen pienen takapakin, mutta vaikea nähdä että tuo osasto olisi ainakaan heikompi kuin viime vuonna.

Maalivahdit:
22-23: Zagidulin, Jukuri, Helomaa
21-22: Zagidulin, Lehtinen, Jukuri
20-21: Lehtinen, Setänen, Mäkelä
Tästä samaa mieltä, eli maalivahdit on tässä. Jos Jukuri vaan pysyy pelikunnossa, vaikka 15 peliä (tai 10 ja Helomaalle 5) ja Zagi hoitaa loput, niin pitäisi riittää.

Eli jos tulee kova seppä sentteriksi, keskikaista vahvistuu
Vasen laita on jo vahvistunut
Oikea laita saattaa heikentyä vielä hieman (riippuen millä paikoilla nyt pelaajat pelaavat ja miten Suni kehittyy)
Pakisto pysyy samantasoisena tai vahvistuu
maalivahtiosastolla ei loppujenlopuksi merkittäviä muutoksia (kun käytetään Lehtisen viime kauden tasoa)
nämä siis verrattuna viime kauteen.

Lisäksi jos leveydellä tarkoitetaan sitä että taito jakautuu tasaisemmin eri kenttien/parien välillä, niin helppo nähdä että tätä leveyttä olisi saatu. Jos siellä nyt Ervasti tai Päivärinta pelaa 10 peliä, niin sen ei pitäisi isossa kuvassa vaikuttaa lainkaan asiaan.
 
Dani55

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko
Kuten Marko Virtanen jossain kauden jälkeisessä haastattelussa sanoi: "U20 pelaajasta on todella pitkä matka rutinoituneeksi liigapelaajaksi". Olen siitä samaa mieltä, että mitään automaatio pelipaikkoja ei ole vaan pitää saada kilpailutilanne.
 
Toki se että automaatiopelipaikkoja ei ole, ei millään tavalla poissulje sitä vaihtoehtoa että loukkaantumiset paikataan nimenomaan junnuilla.

Ja siellä on nyt jo 8 pakkia ja Reunanen ilmeisesti tulossa. Ervasti, Korkka ja Laitinen kilpailevat tuosta paikasta seiskapakiksi tällä hetkellä (kun Reunanen on joukkueeseen saapunut). Laitisen itse jo unohtaisin kyllä ja ottaisin nuoremman siihen tilalle.

Laitureista paikkaa hamuavat Ylitalo, Säkkinen, Nieminen ja Hämäläinen. Käytännössä yksi paikka kokoonpanoon vapaana, varsinkin jos käytetään mieluummin seitsemää pakkia kuin 13. hyökkääjää.

Sentterin paikalle pyrkivät Päivärinta ja Tammela. Sen mystisen lohen saapumisen jälkeen kumpikin odottaa kokoonpanon ulkopuolella.

Eli jos yhtä paikkaa jahtaa kolme pelaajaa (seiskapakki), toista pelipaikkaa neljä pelaajaa (viimeinen laiturin spotti) ja sitten kaksi pelaajaa odottaa vielä vuoroaan (sentterit), niin itse väittäisin että kyseessä on nimenomaan kilpailutilanne.
 
Mark Fox

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Lukko
Ei kukaan ole kai kirjoittanut, ettei ole tulevaisuudessa mihinkään? Tällä hetkellä ovat turhia LUKOSSA eikä pidä mahtua LUKON kokoonpanoon. Olen tästä aiemminkin kirjoittanut, mutta sinulla on aivan saatanan ärsyttävä tyyli aliarvioida muita ja kun joku sanoo vähän takaisin, hirveä uhriutuminen.
Ja mitähän itse juuri äsken teit? Ja kerro toki lisää "uhriutumisestani" yv:llä. Pointti on se, etteivät varmasti kusekaan Lukkoon päin, KUN kehittyvät jossain muualla, jos ei tällä kaudella tule LUKOSSA kunnon näyttöpaikkaa.
 
Raymond

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko
Niin tai sehän olisi kaikkein paras tilanne, kun olisi neljä ykkösketjua tai vaikka viisi. Pelataan varman päälle.

Se on kyllä huvittavaa kuten edellä jo mainittiinkin, kuinka täällä parvutaan Ervastin perään ja miten se nyt päästettiin Jukureihin. Sitten kun niin ei käy, niin seuraavaksi kaveria kaavaillaan johonkin jämäminuuteille tai rotaatioon.

Tässä on minun mielestäni hyvin tiivistetty osan ajatusmaailma. Ei mitään johdonmukaisuutta omissakaan ajatuksissa ja sitten ihmetellään, kun joku tarttuu juttuihin jatkuvasti.
 
Unohdetaan kaikki muu paitsi joukkueen kapea materiaali.
Rotaatiota, kilpailutilannetta, riittävästi tasonsa osoittaneita Liigan tähtistatuksen pelaajia tai särkymävaraa on ihan helvetin vähän, jos urheilutoimenjohtaja suunnittelee selviävänsä yhdellä sentterillä 22-23 loppujoukkueen kasaamisessa.
Tasoa ja/tai kovaa potentiaalia tarvitaan lisää.
En usko, että Kallen tilanne/ajatus on tämä.
Tarvitaan vähintään se 3 jänistä (ei Janista) hatusta ja ollaan jossain edes siellä päin, missä Tappara, Kärpät, HIFK, TPS ja Ilves ovat 22-23 kaudella.

Kaiken muun pystyy sokeasti uskova selittämään, mutta se yhtälö, että materiaali oli liian kapea kaudella 21-22 ja uusia on hankittu 3 uutta miestä, jotka mahtuvat pelaavaan kokoonpanoon. ja menetetty 8+1 pelaavista miehistä.
Tulkaa nyt joku itse selittämään; mikä tämä homma on nimeltään?
 
Viimeksi muokattu:

KultaLukko

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Lukko
Ja mitähän itse juuri äsken teit? Ja kerro toki lisää "uhriutumisestani" yv:llä. Pointti on se, etteivät varmasti kusekaan Lukkoon päin, KUN kehittyvät jossain muualla, jos ei tällä kaudella tule LUKOSSA kunnon näyttöpaikkaa.

En laita yv:ä, ja lopetan tämän väännön muutenkin osaltani tähän viestiin. SINÄ olet useampaan kertaan hyvin ylimielisesti kirjoittanut, miten muut eivät ymmärrä ja kun tästä viimein huomautin, uhriuduit valittamalla miten pitkän elämäsi aikana ikinä ei ole ylimieliseksi haukuttu ja miten pahoitit mielesi tästä. En tiedä jos siviilissä käyttäydyt toisin kuin palstalla, mutta täällä olet aivan helvetin ylimielisesti liikkeellä. Jos olet siviilissä samanlainen, en lähde arvailemaan miksi kukaan ei ole halunnut tai uskaltanut asiasta sanoa, eikä se minulle toisaalta kuulukaan.

Ja se siitä - takaisin asiaan. Ihan tarpeeksi on näyttöpaikkoja annettu, mutta heikosti on mennyt. Tämä ei todellakaan poissulje kehittymistä vielä, tapahtuu se sitten Lukossa tai muualla. Mutta jos jollain pelaajalla ei vain taso sillä hetkellä riitä tiettyyn joukkueeseen, miksi ei edes kusisi ko. seuraa päin jatkossa? Nyt on kyse ammattiurheilusta ja liiketoiminnasta, ja aika moni mukana olevista ymmärtää varmasti realiteetit. Eikö Lukkoon tulevaksi kaudeksikin palaa pelaaja, joka ei heti junnuna saanut (liian) suurta roolia?
 
Hecquefeuille

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ari-Pekka, Pantse
Kaiken muun pystyy sokeasti uskova selittämään, mutta se yhtälö, että materiaali oli liian kapea kaudella 21-22 ja uusia on hankittu 3 uutta miestä, jotka mahtuvat pelaavaan kokoonpanoon. ja menetetty 8+1 pelaavista miehistä.
Tulkaa nyt joku itse selittämään; mikä tämä homma on nimeltään?
Riippuu miten laskee. Pospisil lähti pois kesken kauden ja Ikonen tuli kesken kauden sisään. Eikös se silloin mene yksi yhteen. Sun laskelmissasi molemmat olivat viimekauden pelaajia ja nyt Pospisil tulisi korvata?

Samalla tavalla Zagidulin tuli kesken kauden mikä luo illuusion, että pelaajia vain lähtee, kun kakkosveskaksi nousee Jukuri, joka aloitti viime kauden myös kakkosveskarina.

Liigatason pelaajia näyttää olevan oikein hyvä määrä jalkeilla. Leftin pakkeja 5 kappaletta, joista kaikki hyvän tason pelaajia Liigaan.

Tuntuu vähän turhalta paniikilta taas. Kuulostaa varmaa kivalta, että joukkueeseen tuodaan ulkomailta felixroberteja ja viltin viltissä istuu pari kentällistä ukkoja, mutta todellisuus on toista.
 
#16

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko
Kaiken muun pystyy sokeasti uskova selittämään, mutta se yhtälö, että materiaali oli liian kapea kaudella 21-22 ja uusia on hankittu 3 uutta miestä, jotka mahtuvat pelaavaan kokoonpanoon. ja menetetty 8+1 pelaavista miehistä.
Tulkaa nyt joku itse selittämään; mikä tämä homma on nimeltään?
Tämän kauden hankintoja ovat Pavelka, Reunanen, Somppi, Saarela, Nieminen ja Ikonen, joka tuli pari kuukautta etuajassa. Lisäksi yksi sentteri ja pakki on tulossa vielä ainakin ja se on Slovacek tai joku muu. Varmat lähtijät viime kauden kenttäpelaajista ovat Saarijärvi, Kukkonen, Pietilä, Ilomäki, Skalicky, Haga, Petman, Svanenbergs ja Pospisil.

Pospisil -> Saarela
Skalicky -> Ikonen
Haga -> Somppi
Petman -> Suni
Ilomäki -> ?
Saarijärvi -> Reunanen
Kukkonen -> Pavelka
Svanenbergs -> Nieminen
Slovacek -> ?
Pietilä -> Ervasti

Suni saa näyttöpaikan, kuten Petman viime kauden alussa ja Ervasti toivottavasti saa nuo Pietilän minuutit. Ilomäen korvaajan/hankittavan sentterin on toki oltava kova seppä ja puolustajan parempi kuin Korkka tai Laitinen, niin mikä hätä meillä tässä on paitsi tuon sentterin suhteen? Viime kauden alkuun verrattuna puolustuksessa on vielä Almari lisänä.
 
Mark Fox

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Lukko
En laita yv:ä, ja lopetan tämän väännön muutenkin osaltani tähän viestiin. SINÄ olet useampaan kertaan hyvin ylimielisesti kirjoittanut, miten muut eivät ymmärrä ja kun tästä viimein huomautin, uhriuduit valittamalla miten pitkän elämäsi aikana ikinä ei ole ylimieliseksi haukuttu ja miten pahoitit mielesi tästä. En tiedä jos siviilissä käyttäydyt toisin kuin palstalla, mutta täällä olet aivan helvetin ylimielisesti liikkeellä. Jos olet siviilissä samanlainen, en lähde arvailemaan miksi kukaan ei ole halunnut tai uskaltanut asiasta sanoa, eikä se minulle toisaalta kuulukaan.

Ja se siitä - takaisin asiaan. Ihan tarpeeksi on näyttöpaikkoja annettu, mutta heikosti on mennyt. Tämä ei todellakaan poissulje kehittymistä vielä, tapahtuu se sitten Lukossa tai muualla. Mutta jos jollain pelaajalla ei vain taso sillä hetkellä riitä tiettyyn joukkueeseen, miksi ei edes kusisi ko. seuraa päin jatkossa? Nyt on kyse ammattiurheilusta ja liiketoiminnasta, ja aika moni mukana olevista ymmärtää varmasti realiteetit. Eikö Lukkoon tulevaksi kaudeksikin palaa pelaaja, joka ei heti junnuna saanut (liian) suurta roolia?
Olet varmaan oikeassa.
 
Mark Fox

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Lukko
Raumalaisessa oli juttua Lehtisen lähdöstä ja Sahlstedtin kommentteja.
Lyhyesti:
  • Lehtisen lähdössä ei dramatiikkaa.
  • Ensi kauden maalivahtiosasto on nyt lukittu.
  • Keskushyökkääjä yhä haussa. ”Tavoite on olla ihan kärjessä ja tehdä keskikaistastamme Suomen paras, sentteri osasto kaipaa vielä yhden kärkimiehen.”
  • Verkot vesillä, jalokalat vähissä.
  • Ei tyydytä välimallin ratkaisuun, etsitään huippuosaajaa.
" Etsimme todellista huippuosaajaa. Se tarkoittaa, että minun kesälomani palaa, mutta näin on yhdessä päätetty."
 
Veffi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomenmestari 2021
Sorry, minulta huono lainaus. @Parry Sound tosiaan vaatii vielä viittä pelaajaa. Pointtini lähinnä oli se, että jos kerran sopimuksen alla edelleen on Korkkaa, Laitista ym, niin kyllä he mielestäni ansaitsevat vielä sen yhden näyttöpaikan.
Minusta täällä on monella hämärtynyt käsitys siitä, minkäikäisiltä asioita odotetaan...
Koivistoista ja Liedestä esim. haukuttiin rajusti jossain vaiheessa, mutta niin vaan äijät nousi sieltä.
En vain voi ymmärtää sitä, että hankittaisiin hankkimisen ilosta " felixroberteja " ym.
Sillä hinnalla mitä heille maksetaan ollaan kuitenkin valmiita pitämään. Jos nähtäisiin enemmän hyötyä sopimusten purusta, näin oltaisiin tässä vaiheessa varmasti tehty. Siinähän se rosterin laajuus sitten esiintyy.
 
Villi-Länsi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Lukko, Anaheim Ducks, Leijonat, Real Madrid
Melkoista paniikkia nyt jo vedetään vaikka olla edes juhannuksessa.

Haluan ottaa taas kantaa.

Aloitetaan siitä, että sieltä tulee Reunanen varmasti. Sitten Kalle naaraa sen ykkössentterin ja paisuntapakin (5-7 pakin). Ei ole Kalle tyrmännyt laituri hankintaa vaan nyt on paukut lyöty siihen, että saadaan se oikeasti kova ykkös sentteri joka tarvitaan. Joukkueen rakennus on hyvällä mallilla.

Mitä tulee siihen, että pitäisi hommata lisää väkeä kokoajan niin koska sitten nämä esim. Suni, Päivärinta, Tammela,Ervasti jne ajetaan sisään jos edellä on vähintää 5 kentää tai 5 pakkiparia edessä.

Se on fakta jolla eletään, että nämä pelaajat siellä tulee olemaan ja eikä me paperilla olla paras joukkue kun kauteen lähdetään.

Itse uskon kasvutarinaan. Taas nousee pelaajia uudelle tasolle, terveenä ollessa Lukko pelaa Liigan näyttävintä kiekkoa ja tulee uusia pelaajia joukkueeseen vahvistamaan.

Ketään on todella vaikeaa korvata yksi yhteen. Lähes mahdotonta. Tulee uusia Skalickyja, Lehtisiä, Ilolintuja jne. Erilaisina paketteina ja nyt sitä on voitu työstää alusta asti. Päästy hitsautumaan ja reenaamaan joukkueena.

Lukko tulee pelaamaan kotiedusta, jopa top3 sijoituksesta runkosarjassa jos joukkue pysyy terveenä ja trendi on nouseva pelaajilla.

Sitten se raha. Miksi Lukko ei maksa sitä ja tätä. Miksi Lukko ei laita 3,5 milliä kiinni pelaajiin.

Juuri siksi. Lukko on myös Oy ja omistajia kiinnostaa myös mihin se raha menee. Ja kukaan yksittäinen tai edes kentällinen palkkasotureita ei kannua Lukolle tuo. Tämä on joukkuepeli. Sille kaverille maksetaan 300 000 pelasi hyvin tai ei. Raha ei ole = hyvä tulos. Minä ainakin haluan nähdä näitä Kallen hankintoja vs Dufvan aikaiset hankinnat tai Vanhatalo ylipäätään.

Luotan Kalleen ja Lukon johtoryhmään. Lukko pelaa kotiedusta tälläkin kaudella ja keväällä kun ollaan kunnossa niin pelataan kannusta. Tälläkin miehistöllä vaikka ei jokainen ei maksa 300K tai ole eliteprospecta scouttien listoilla.
 
mize

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko
Kovasti vingutaan, että raha vaan haisemaan, mutta samaan aikaan unohtuu se, että sitä rahaa palaa ihan huolella vähän muuhunkin ja sillä muulla laitetaan niitä junnujen asioita kuntoon, jotka on olleet retuperällä. Kiekkoilun tuki on rakentanut viime vuosina Tuki-areenan, sen kylkeen laukaisuareenan, Pyynpään tekojään ja viimeisimpänä Lähdepellon ja Euran tekojäät. Olisiko nämä rahat mielestänne pitänyt laittaa edustusjoukkueeseen? Näillä investoinneilla on pitkälle ulottuvia vaikutuksia, jotka varmasti tulevat aikanaan vaikuttamaan Lukon vetovoimaan ja liigajoukkueen raumalaisuusasteeseen.

Kilpailu on kuitenkin kiristynyt kovasti liigassa viime vuosina, kun muutkin seurat on laittaneet organisaatioitaan kuntoon ja samalla puuhastelijoiden määrä on laskenut. Siksi on tavallaan harmi, että Lukossa herättiin 5-10 vuotta liian myöhään laittamaan oma pesä kuntoon, sillä menestyminen takavuosina olis voinut olla piirun verran helpompaa, kuin nyt.
 
#16

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko
Ja näihin budjetin kasvattamisjuttuihin/viesteihin vois kai muistuttaa, että se kyllä noussee jossain välissä. Näinhän Kalle muistaakseni sanoi L-S:n haastattelussa juuri ennen kun kaikki meni keväällä 2020 vituiksi pisin maailmaa.

Vähän ehkä ohi aiheen, mutta yleisesti talous-uutiset Suomesta ja maailmalta ovat olleet viime aikoina sen luontoisia, että tuskin ihan hetkeen mitään kasvua budjetin suhteen on tulossa, kun tälläisen tauno-tasalakin rahat alkaa olemaan muutenkin kortilla jo hinnan-nousujen takia, eli suoraan sanottuna jostain pitää kulutusta pystyä vähentämään, että saadaan perheen normaali tarpeet -ja lasten harrastukset hoidettua = vähemmän lippu/oheismyyntituloja Lukolle ja sama pätee varmaan muuallakin. Eli moni seura puhuu budjettien nostamisesta, mutta saa sitten nähdä miten tämä yleinen tilanne kehittyy.
 
Via Dolorosa

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
Kemppainen ja Lehterä lyövät kyllä hyvän haasteen Sahlstedtille sentterimarkkinoille, jos halutaan se Liigan vahvin nelikko. Ei sen ykkössentterin tarvitse olla absoluuttisesti mitään tasoa Jori Lehterä, mutta kuitenkin erittäin kovan kaliberin kaverin se siihen tarvitsee. Somppi-Mattila-Kainulainen kyllä riittää taustalla.
 
Lukko8

Joo kyllä saa melkoisen sepän Kalle kaivaa jostain, jos haluaa Lukon sentteristöä kutsua Suomen parhaimmaksi. Mielenkiintoista seurata kenet Kalle lopulta saa haaviin.
 
Via Dolorosa

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
Mielenkiintoista seurata kenet Kalle lopulta saa haaviin.
Omat toiveet :

- Kokemusta (+26v) omaava
- Tulosta jo tehnyt kovissa sarjoissa (AHL/KHL/SHL/NLA)
- Ei mitään "heikko kausi, siksi saimme" pelaajaa
- Taitava ja kovaotteinen
- Nopea ja älykäs
- Erinomainen aloittaja
- Rightin kätisyydestä plussaa

On siinä vaatimuksia/toiveita, mutta kovat on ollut Sahlstedtin puheetkin.

Mikään kolmenkymmenen tonnin ECHL-arpa ei vaan voi tulla nyt kyseeseen, eikä sellaista varmasti ole tulossakaan.

Joku Brooks Macek olisi kalsarit vaihtoon...
 
Viimeksi muokattu:

Darumax

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Lukko
Budjettikeskusteluun liittyen, niin itsellä ei ainakaan ole yhtään ikävä esimerkiksi Uraman aikoja, jolloin joukkueeseen lappasi vähän väliä uusia pelaajia Rauma-lisineen ja toteutuneet palkat taisi parhaimmillaan huidella siellä lähemmäs 3,5 millin tasolla. Vähän pienempi raha paremmin käytettynä ja pitkäjänteisellä strategialla on selvästi parempi vaihtoehto.
 
Tai isompi raha hyvin käytettynä? Ei 500k lisää budjettiin heilauta Contineoa mihinkään suuntaan, mutta sillä päästäisiin budjetin osalta kärjen kanssa tasoihin.

En oikein ymmärrä mihin kannattajat sitä rahaa sitten haluaisi säästää jos sitä ei kerran joukkueeseen haluta käyttää.
 
MPN

Jäsen
Suosikkijoukkue
Johtaja Virran Dream Team
Itse uskon kasvutarinaan. Taas nousee pelaajia uudelle tasolle, terveenä ollessa Lukko pelaa Liigan näyttävintä kiekkoa ja tulee uusia pelaajia joukkueeseen vahvistamaan.

Ketään on todella vaikeaa korvata yksi yhteen. Lähes mahdotonta. Tulee uusia Skalickyja, Lehtisiä, Ilolintuja jne. Erilaisina paketteina ja nyt sitä on voitu työstää alusta asti. Päästy hitsautumaan ja reenaamaan joukkueena.

Kiekkoilun tuki on rakentanut viime vuosina Tuki-areenan, sen kylkeen laukaisuareenan, Pyynpään tekojään ja viimeisimpänä Lähdepellon ja Euran tekojäät. Olisiko nämä rahat mielestänne pitänyt laittaa edustusjoukkueeseen? Näillä investoinneilla on pitkälle ulottuvia vaikutuksia, jotka varmasti tulevat aikanaan vaikuttamaan Lukon vetovoimaan ja liigajoukkueen raumalaisuusasteeseen.

Juuri näissä kasvutarinoissa ja pitkän tähtäimen suunnitelmissa on se että myöhemmin ei tarvitse houkutella savinaisia, lehteröitä ja vastaavia rahan perässä Raumalle, vaan käy kuten nyt Reunasella, eli saadaan myöhemmin "kotiin", eikä toivottavasti jouduta mahdottomia maksamaan.

Saarijärvi, Heinola, Liedes, Koivistoinen, jne voivat olla sellaisia jotka tulevat joskus takaisin, vaikka yksikään ei ole oma kasvatti. Jos näitä saadaan jalostettua lisää, niin saattaa käydä siten että Lukko on näille jopa ykkösvaihtoehto kotimaassa, kun joskus palaavat ulkomailta (Liedeksen ja Koivistoisen ulkomaan keikat todennäköisesti vasta edessäpäin). Tälläiset kasvutarinat eivät muutamassa vuodessa tapahdu, vaan ihan realistisesti ajateltuna 2030-luvulla nämä paluumuuttajat voisivat olla ajankohtaisia. Se että tiet tukitaan junnuilta täysin, on hyvin lyhytnäköistä toimintaa, kun sitä helvetin lahjakasta materiaalia ei Rauman kokoisesta kylästä niin kauheasti synny, niin lähestymistavan on pakko olla hieman erilainen.
 
#16

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko
Tai isompi raha hyvin käytettynä? Ei 500k lisää budjettiin heilauta Contineoa mihinkään suuntaan, mutta sillä päästäisiin budjetin osalta kärjen kanssa tasoihin.

En oikein ymmärrä mihin kannattajat sitä rahaa sitten haluaisi säästää jos sitä ei kerran joukkueeseen haluta käyttää.
Mä luulen että jos Contineo niin päättäisi, että 3 miljoonaa on pelaaja budjetti (tuo n. +400-500K), niin edelleen täällä olisi sama meteli kaikesta. RD:n aikana taisi budjetit olla suurimpia ja toteutumat oliva suurimpia Ralen aikoihin kuten tuossa ylempänä @Darumax mainitsee.

Joku Kurtis McLean tapainen sentteri haku nykykiekon päivityksillä olisi ihan kiva tähän kohtaan.
 
Omat toiveet :

- Kokemusta (+26v) omaava
- Tulosta jo tehnyt kovissa sarjoissa (AHL/KHL/SHL/NLA)
- Ei mitään "heikko kausi, siksi saimme" pelaajaa
- Taitava ja kovaotteinen
- Nopea ja älykäs
- Erinomainen aloittaja
- Rightin kätisyydestä plussaa

On siinä vaatimuksia/toiveita, mutta kovat on ollut Sahlstedtin puheetkin.

Mikään kolmenkymmenen tonnin ECHL-arpa ei vaan voi tulla nyt kyseeseen, eikä sellaista varmasti ole tulossakaan.

Joku Brooks Macek olisi kalsarit vaihtoon...
Otetaan muutama mahdollinen (sopimus päättynyt, vastaa suurin piirtein kriteerejä, ja pidetään hiukan kiinni realismista (esim. vs case Azevedo, joka tullessaan Lukkoon pelasi AHL:ää 0.70 PPG:lla).

Ryan Schmeltzer (28) R
Brian Pinho (27) R
Luke Philip (26) R
Nick Jones (26) R
Byron Froese (31) R
Steven Fogarty (29) R
Nathan Todd (26) R
Luke Johnson (26) R
Libor Hudacek (31) R
Jayce Hawryluk (26) R
 
Tässä muutama sentteri tai sentteri-laituri lisää, joilla olis sopimus loppumassa:

En toki sit tiedä, että jos tänne hankitaan tuossa n. 30 iässä oleva P-Amerikkalainen ensimmäistä kertaa eurooppaan, olisko floppi-riski liian suuri (vrt. Corey Locke).
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös