Mainos

Lukko kaudella 2012-2013, Dufvan ensimmäinen

  • 760 168
  • 2 631

mirasane

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa, Penguins, sympatiat Ässille ja IFK:lle
Sitten miksi ei kerrottu? Miksihän ei? Nyt kun asia tuli esille niin Jatkoajan Lukko osio on täynnä tekstiä ja suurimmaksi osaksi kritiikkiä. Myös varmasti Länsi-Suomen tekstari palsta on täynnä ja Lukon toimistolle lähetetään vihaisia sähköposteja. Eli haluttiin pitää homma hallussa ja välttää tämä koko valtakunnan härdelli.

Tämä härdelli ei käsittääkseni syntynyt siksi, että Vehasen ja Azevedon sopimuksissa on nuo pykälät vaan siksi, että niistä ei kerrottu sopimuksia julkaistaessa. Tämä "koko valtakunnan härdelli" olisi siis vältetty sillä, että alusta lähtien faneille olisi annettu totuudenmukaista tietoa sopimuksista.
 

Siklenka

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Lukko
TJ kantaa kaiken vastuun, mutta pitää ajatella että kaikkea ei voi kaataa yhden miehen syliin ja unohtaa mitä kyseinen henkilö on saavuttanut asemassaan.

Tämä nyt oli täyttä shaibaa. Kyllähän se niin on että paska valuu aina alaspäin ja kun paska osuu tuulettimeen niin pian on koko koppa savessa. Kyllä Timppa on touhuillut kera kumppanien kanssa jälleen kerran. Mitään ei oikeastaan tiedoteta mikä seuraa kohtaan jollain tapaa negatiivista. Julkaisemattomat sopimukset esisopimuksista huolimatta saisi jättää julkaisematta. Pelkkää kausikorttien lisämyyntiä. Joka helvetin firmassa on kyllä johtajia jotka ottavat mielellään kunniaa vastaan, mutta kun ongelmia tulee niin annetaan vastuuta alaspäin. Sekoittakaa nyt vielä Dufvakin tähän. Tosiasia on se että kun haluaa firmalleen parasta, pitää ottaa riskejä. Kuten suostua kaikkeen mitä tavarantoimittaja (lue: Vehanen) vaatii. Tälläisiä asioita ei vain kuulu julkisuuteen tuoda ennen aikojaan eikä niitä voi ottaa kuluttajien (lue: fanit) "kustannuksella". Vaikka Jatkoajalla nyt aina turhastakin maristaankin, mutta tiedoituspolitiikasta on mielestäni kyllä vinhaa parannettavaa. Kyllä Timppa on oikea nykypäivän Matti Hunttala ja siitä ei mihinkään päästä.
 

Durden

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Lukko
Älä nyt jaksa leikkiä tyhmää. Kukaan ei ole täällä vittuuntunut Lukon johdolle siitä, että Vehanen saattaa saada sopimuksen NHL:ään, vaan siitä, että toimitusjohtaja Rajala jätti kertomatta(lue: valehteli) sopimusta julkaistaessa, että mitään sopimusta ei tosiasiassa vielä edes ole. Syytä tuolle kertomatta jättämiselle en tiedä, mutta typerää kannattajien silmään kusemista se oli kaikki tyynni.

Sopimus ei ole NORMAALI, eli Vehaselle on hänen pyynnöstä annettu poikkeuksellisesti kaksi viikkoa lisäaikaa katsoa toteutuuko änäri unelma. Nyt kun tällainen poikkeuksellinen sopimus on tehty, niin ei kai sitä huudeta isoon äänneen turuilla ja toreilla. Täällä tehdään kärpäsestä härkästä ihan vaan että päästään taas vittuilemaan. Vehaselle annettiin lisäaikaa, ja sopimuksen poikkeuksellisen luonteen vuoksi siitä ei pidetty meteliä. Täysin naurettavuuksiin menee koko juttu kun pyydetän avoimesti keromaan ketä muuta on seuraan kosittu jos Vehanen ei tule. Kuka hemmetin puupää tuollaisia huutaa ääneen?

Nyt kaikille kiukuttelijoille, mitä hemmetin hyötyä Lukolle olisi ollut siitä että oltaisiin huudettu kovaan ääneen että täällä tehdään nyt ennakkotapausta hei?
 

benicio

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Lukko
Älä nyt jaksa leikkiä tyhmää. Kukaan ei ole täällä vittuuntunut Lukon johdolle siitä, että Vehanen saattaa saada sopimuksen NHL:ään, vaan siitä, että toimitusjohtaja Rajala jätti kertomatta(lue: valehteli) sopimusta julkaistaessa, että mitään sopimusta ei tosiasiassa vielä edes ole. Syytä tuolle kertomatta jättämiselle en tiedä, mutta typerää kannattajien silmään kusemista se oli kaikki tyynni.
Lukko ja Vehanen ovat jo keväällä sopineet, että jos Vehanen ei saa NHL-sopimusta., mies pelaa lukossa kaudella 12-13. Tällä mennään, on koko ajan menty.
Mutta on se kummaa että miksi sopimuksia julkaistaan heinä-kesäkuussa...Miksi Vehasen sopimusta ei julkaistu vasta 1.7 ja Azevedon 5.7 jos sillä ei ole mitään väliä. Jos vaikka kuvitellaan että molemmat pelaisivatkin NHL:ssä ensi kaudella niin Lukolla ei siis olisikaan ollut kummankaan äijän nimeä rosterissa. Nyt on mikä on mielestäni melko törkeää kalastelua mistä nytten vain jäätiin kiinni.

Yritetään siis vain miellyttää faneja hienoilla sopimuksilla mitä oikeasti eivät ole saaneet edes väsättyä.
No niin, Lukko yritti ajatella faneja, ei olisi kannattanut. Törkeää kalastalua en näe, vain kahden viikon jatkoajan Vehaselle NHL-unelman saavuttamiseksi. Hyvää ja pelaajalähtöistä seurajohtamista itseasiassa!
Pitäisikö meidän vaihtaa nimimerkkejä, sillä sinä se tosi fani olet, Villi-Länsikin jää toiseksi.
Ihan tavallinen fani minä olen. Mutta siltä se tosiaan näyttää, että kuulun siihen osaan Lukko- ja Ässät-kirjoittajia joka pystyy suhtautumaan tähän asiaan asiana, ilman kiihkoa tai asiaan kuulumattomia negaatioita.

Durdenilta hyviä pointteja edellä, samalla linjalla olen, ja samaa olen koittanut kysyä riehujilta.
 

Myyrä

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko, Spurs
Oikeastaan tuo TosiFanin kysymys on aika oleellinen. Varsinkin jos Vehasta on sponsorikaupassa käytetty mahdollisena kummipelaajamahdollisuutena, esim: mainos paitaan ja Pete kuutiolla kummipelaajana.
Onko näin sitten toimittu?

Mitäpä luulet, että tuossa esimerkkitapauksessasi sitten tapahtuisi? Lukko pitäisi rahat, mutta yritys ei saa mainostaan. Tämä esimerkkisi ei kyllä ole tosifanin tarkoittamaa "yritysten kusettamista".
 

Nalle

Jäsen
Suosikkijoukkue
Länsirannikon SiniKeltainen
En tiedä, onko näin käynyt, enkä niin väittänytkään, tämä oli puhdasta pohdintaa. Äärimmilleen vietynä esimerkkitapauksessani menetetään kyseinen sponsori, ei vain täksi kaudeksi vaan myös tuleviksi. Kyse onkin pitkälti siitä, miten ammattimaisesti yritys näkyy ulospäin ja tämän ammattimaisen toiminnan perään on ennenkin näillä palstoilla huudeltu

Lukko ei tuota siinä mielessä mitään konkreettista tuotetta vaan ennemminkin palveluun rinnastettavaa. Tällöin rehellisyys yhteistyökumppaneita ja asiakkaita (kausikorttilainen sitoutuu ennen kauden alkua koko kaudeksi) on ihan puhdasta kunnioittamista, sillä harva asiakas on niin uskollinen kuin joukkuetta kannattava ja ostaa tästä huolimatta kyseisen palvelun/ tapahtumalipun. Jos esim. puhelinoperaattori tekisi asiakkaalleen vastaavaa olisi asiakaskato suuri.
 

asyouwere

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko
Lukko ja Vehanen ovat jo keväällä sopineet, että jos Vehanen ei saa NHL-sopimusta., mies pelaa lukossa kaudella 12-13. Tällä mennään, on koko ajan menty.
Koitan nyt vielä viimeisen kerran nostaa pointtini esiin. Kyllä, se oli koko ajan tiedossa, että Vehanen saatetaan menettää NHL:ään. Silloin joskus keväällä (en muista tarkkaa päivämäärää) Lukko julkaisi Vehasen sopimuksen, vaikka mitään sopimusta ei vielä ollutkaan. Minkä ihmeen takia Rajala ei voinut silloin sanoa, että todellisuudessa sopimus astuu voimaan vasta 1.7, jos Vehanen ei ole saanut NHL-sopimusta. Sama Azevedon kohdalla. Jos Rajala olisi ollut rehellinen, porukka ei olisi täällä vittuuntunut vaan osa saattaisi jopa kehua johtoa siitä että tehdään kaikki mahdollinen näiden pelaajien Lukkoon saamiseksi.
 

senilix

Jäsen
Silloin joskus keväällä (en muista tarkkaa päivämäärää) Lukko julkaisi Vehasen sopimuksen, vaikka mitään sopimusta ei vielä ollutkaan.

Mistä sen kukaan tietää, oliko sopimus vai ei. Ja millainen sopimus. Ne, jotka asiasta tietävät, eivät voi tulla sitä näille palstoille kertomaan.

On voitu tehdä sopimus, joka astuu voimaan heinäkuun alussa. Mutta on minun ymmärtääkseni myös täysin mahdollista, että silloin joskus on tehty tavanomainen sopimus, mutta kun NHL ei selvinnytkään kesäkuun puoliväliin mennessä, on Vehaselle myönnetty pari viikkoa lisäaikaa. Tuo on tietysti liiga/NHL-sopimuksen vastaista, mutta mitä sitten. Lain vastaista se ei ole. Ja tuosta lisäajasta on voitu sopia vaikkapa viime viikolla. Niin tai näin, totuutta emme varmaan ihan lähivuosina kuule.

Joukkueen harjoituksissa hän on joka tapauksessa ollut mukana. Se viittaisi sopimuksen olemassaoloon.

Minä en tiedä, miten on toimittu. Enkä siksi melskaa asiasta. Tosin en metelöisi, vaikka tietäisinkin.
 

Dishier

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Lukko
Jaahas Ville Lajunen on näköjään saanut potkut KHL:stä, joten voiskohan tässä olla se Lukon ykköspakki. Meriiteiltään menisi ainakin heittämällä tähän rooliin, eri asia vaan on, että miten Lukko saisi hänet Raumalle houkuteltua.

Myöskään Kukkonen ei ole ainakaan vielä tainnut minnekään siirtyä, joten pientä toivoa senkin suhteen on vielä olemassa. Mitä lehdistä nyt olen lukenut, niin kauheaa kiirettä ei toimisto taida pitää tässä pakkiasiassa. Tosin ainakin itse toivon, että se viimeinen puuttuva palanen löytyisi vielä ja sitten olisi joukkuea ainakin alustavasti kasassa.

Suomalaispelaaja sai potkut KHL-seurastaSuomiKiekko
 

Eino_Mies

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Lukko
Myöskään Kukkonen ei ole ainakaan vielä tainnut minnekään siirtyä, joten pientä toivoa senkin suhteen on vielä olemassa.
Nimimerkki Osvaldo kävi äsken kirjoittamassa Vehas-ketjuun, että Kukkonen on "joka tapauksessa muuttamassa Raumalle". Tosin hän poisti viestinsä melko pian.
 

Osvaldo

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät
Nimimerkki Osvaldo kävi äsken kirjoittamassa Vehas-ketjuun, että Kukkonen on "joka tapauksessa muuttamassa Raumalle".

Ei mulla ole mitään tietoa asiasta. Tämän viestin perusteella sen kirjoitin:

Varmaa on ainakin se että Lasse Kukkonen nimellä varustettu mies muuttaa heinäkuun alussa Raumalle, tiedä sitten onko tämä edellä mainittu jääkiekkolija Kukkonen vai joku täysnimikaima.

Mutta jos pohditaan.

- Lasse Kukkonen oli joka tapauksessa muuttamassa Raumalle
- Petri Vehanen pelaa Lukossa ensi kaudella
- Kukkonen voi näin olla se mystinen pelaaja joka odotti Vehasen tilanteen varmistumista ja tekee sopimuksen Lukon kanssa.

Eiköhän tähän saada lähipäivinä selvyys. Jos jääkiekkoilija Lasse Kukkonen näkyy muuttokuorman kanssa Raumalla alkavalla viikolla, niin eiköhän se liittyminen Lukon riveihin ole saletissa.
 
Viimeksi muokattu:
Suosikkijoukkue
Mestaruuden jälkeinen krapula 2022-
Kukkonen ei ole siirtymässä Monacoon. Perustelut:

Vaikea uskoa, että Kukkonen pelaisi jossain Raumalla, anteeksi vain. Saa nähdä kuitenkin. Kaikki on mahdollista.

Nih!

Itseasiassa, minkä takia kukaan kävisi töissä jossain Nilsiällä, tai ihan missä tahansa kylässä?

(Oli muuten tuo lainaamani viesti, ehkä yksi ajatusmaailmaltaan idiootteimmista, mitä tällä foorumilla olen lukenut.)
 

TosiFani

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
... Jos Kukkonen näkyy muuttokuorman kanssa Raumalla alkavalla viikolla, niin eiköhän se liittyminen Lukon riveihin ole saletissa.

Mitä tekemistä sähköinsinööri Lasse Kukkosella on Rauman Lukon kanssa? Ei kai kaikki TVO:n työmaalla työskentelevät Lukon riveissä pelaa?

Tämä tuli mieleen Siklenkan viestistä.
 

KallesS

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät, Real Madrid
Kukkonen ei ole siirtymässä Monacoon. Perustelut:



Nih!

Itseasiassa, minkä takia kukaan kävisi töissä jossain Nilsiällä, tai ihan missä tahansa kylässä?

(Oli muuten tuo lainaamani viesti, ehkä yksi ajatusmaailmaltaan idiootteimmista, mitä tällä foorumilla olen lukenut.)

Anteeksi vain jos loukkasin Raumalla asuvia faneja. En vain näe yhtään syytä miksi Lasse muuttaisi Raumalle, ja vielä pelaamaan. Anteeksi taas jos ajattelen näin. Ainut mikä tässä on omasta mielestäni mahdollista on se, että Kukkonen ei mahdu Kärppien suunnitelmiin tulevalle kaudelle, koska se tietäisi jonkun pakin ulosheittämistä avauskuusikosta. Omia mielipiteitä nämäkin. Ajattelin samoin Pesosen kanssa, mutta niin vain meni Stadin farmijoukkueeseen. Aika näyttää jos Lasse Suomeen tulee päätyykö hän Lukkoon, vai jonnekkin muualle.
 

Dishier

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Lukko
Niin syyt miksi Kukkonen Lukkoon tulisi olisivat varmaan seuraavat:

- Paljon palkkaa
- Luvattu iso rooli
- Haluaa palata Suomeen, mutta tuntee, että vielä ei ole aika palata ns. kotiin (Ouluun)
- Mistään muualta ei ole tullut yhtä houkuttelevaa tarjousta

Jotain tuollaista siellä taustalla voisi olla. Noh katotaan nyt, että tuleeko hän edes Lukkoon.
 

Fox

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Lukko, Arsenal FC
Aamun lehdessä kerrottiin, että yhdelle puolustajalle on joukkueessa vielä tilaa. Kun oikea osuu kohdalle sopimus Vanhatalon mukaan voidaan tehdä vaikka heti. Kuitenkin kertoi samalla mahdollisuudesta ettei ketään hankita enää ennen kauden alkua, kunhan Azevedo vain ei saa yhdensuunnan sopimusta NHL:ään. Siinä tilanteessa luonnollisesti jouduttaisiin uuden sentterin metsästykseen.
 

Osvaldo

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät
Dishier tuossa luetteli syitä miksi Kukkonen siirtyisi Lukkoon. Listasta unohtui kuitenkin se kenties kaikkein tärkein syy, eli halu pelata Petri Vehasen kanssa samassa joukkueessa. Tämä kannattaa myös muistaa, jos ja ilmeisesti kun sopimuksentekoa on odotettu siihen asti kunhan Pete tekee omat ratkaisut.
 

tsajari

Jäsen
Suosikkijoukkue
Penguins
Dishier tuossa luetteli syitä miksi Kukkonen siirtyisi Lukkoon. Listasta unohtui kuitenkin se kenties kaikkein tärkein syy, eli halu pelata Petri Vehasen kanssa samassa joukkueessa. Tämä kannattaa myös muistaa, jos ja ilmeisesti kun sopimuksentekoa on odotettu siihen asti kunhan Pete tekee omat ratkaisut.

Ehkä nimenomaan tälläiset syyt voisivat olla ne päätökseen eniten vaikuttavat. Esimerkiksi ylempänä mainittu "ei saanut vastaavia tarjouksia" lienee kuitenkin utopiaa Lassen kohdalla jota arvostetaan aika paljon muuallakin kun Suomessa. Osoituksena Venäjällä vietetyt vuodet. Uskon myös, että jos Lassella on haku päällä on Suomestakin muut seurat tehneet tarjouksensa kuin Lukko, kaiken lisäksi varmaan ihan hyviäkin tarjouksia. En tiedä Lassen suhteesta muihin kaupunkeihin, mutta omalta mututuntumalta kelpaisi lähes jokaiseen liigajoukkueeseen. Niin harvassa ne maajoukkuepakit johtajuudella varustettuna ovat.
 

Dishier

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Lukko
Niin mutta itselleni ei ainakaan ole oikein auennut, että miksi Kukkonen nyt haluaa välttämättä pelata samassa joukkueessa Vehasen kanssa. Ainut mikä tulee mieleen on, että hän pitäisi Vehasta niin hyvänä maalivahtina, että uskoo hänen pystyvän voittamaan seuralleen mestaruuden.

Ja ajatuksena olisi tällöin, että Kukkonen haluaa joukkueeseen, jonka uskoo voittavan mestaruuden. Kavereita Vehanen ja Kukkonen varmasti ovat, mutta tuskin se nyt niin paljon painaa, että sen pohjalta tehdään sopimuksia seuroihin.

Eli varmasti toi Vehasen pelaaminen voisi Kukkosen valintaa vaikuttaa, mutta en kyllä mitenkään pysty uskomaan että se on siellä tärkeimmissä kriteereissä Kukkosen kohdalla. Vai miksi toi Vehasen pelaaminen Lukossa olisi niin tärkeätä Kukkoselle? Itse en ainakaan hirveästi syitä keksi.
 

Roku

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Lukko
Aika kaukaa haettu peruste tuo minunkin mielestäni on, että "Kukkonen" odottaa ensin Vehasen ratkaisua ja tekee sitten Lukon kanssa sopimuksen. Tai yleensäkin jonkun hyvän pelaajan saaminen tällä perusteella on melko outoa. Eihän Niskalakaan tullut, vaikka sanoikin lehdessä, olikse nyt viime kesänä, että sitten kotiinpaluu voisi toteutua kun Petekin palaa Lukkoon.

Sitä en osaa yhtään arvailla minkä alan ihminen se Raumalle muuttava Lasse Kukkonen mahtaa olla. Pidän hyvin erikoisena jos hän se maajoukkuepakki on, sillä kuten olen ennenkin sanonut, en näe Lukossa mitään mikä Kukkosta houkuttelisi, jos rahaa ei oteta lukuun ja sitähän Lasse saa ihan mistä hyvänsä joukkueesta riittävästi.

Sanotaan nyt vielä kerran sekin että hienoahan se olisi jos Kukkonen Lukkoon tulisi. Vaikka hän on maajoukkuepeleissään saanut jostain syystä aika paljon moitteita tämän palstan kirjoittajilta, niin kyllähän hän jokaiseen SM-liigajoukkueeseen mahtuisi, ja sen takia olisi erikoista että juuri Lukko hänet saisi. Toisaalta se olisi juuri siksi myös monin verroin hienompaa.
 

asyouwere

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko
Niin mutta itselleni ei ainakaan ole oikein auennut, että miksi Kukkonen nyt haluaa välttämättä pelata samassa joukkueessa Vehasen kanssa. Ainut mikä tulee mieleen on, että hän pitäisi Vehasta niin hyvänä maalivahtina, että uskoo hänen pystyvän voittamaan seuralleen mestaruuden.
Minäkään en kyllä millään pysty uskomaan tuohon. Loppujen lopuksi tuo Lukon rosteri on maalivahtiosastoa lukuunottamatta melko keskinkertainen, ainakin nimellisesti, joten aika hankala uskoa että Kukkonen luottaisi Vehaseen niiiiin paljon että näkisi Lukon parhaimpana mahdollisuutenaan voittaa liigamestaruus. Tai no onhan meillä tietenkin se toinenkin valttikortti, Dufva. Mutta silti.

Ja toisaalta tuskin Kukkonen Lukkoon senkään takia tulisi, että tykkää vaan Vehasesta niin perkeleesti ihmisenä.
 

psychodad

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko, Hal Gill
Jos pelaaja punnitsee joukkueen menestymismahdollisuuksia, han varmasti punnitsee niita myos ajatellen miten han itse niihin vaikuttaisi. Lukko vaikuttaa aika kohtalaiselta ilman Kukkosta, ja jos hanet tuohon rosteriin lisaisi niin silloin voitaisiin jo puhua vakavasti otettavasta joukkueesta joka voisi mitalipeleista taistella.

Mutta eikohan tama kohta selvia, jos on tulossa tai ei. Jos tuo huhu siita heinakuun alun muutosta pitaa paikkansa, tuskin mies asunnossaan piilottelisi ettei kukaan kaupungilla nakisi, ja tasta syysta tiedoituksen pitaisi tulla pian jos on tullakseen.

Tuo Vanhatalon kommentti siita etta "sopivan loytyessa sopimus voidaan tehda vaikka heti" kuulostaa juuri silta etta tarjous on jollekin ulkona ja odotellaan siihen vastausta ja se voitaisiin sitten julkaista valittomasti.

Katsotaan mita tuleman pitaa, kylla me sita ykkospakkia kaivataan ja ainakin itse haluan etta sellainen on joukkueessa jo siina vaiheessa kun yhteisharjoitukset taas alkavat. Silla tavalla joukkueesta tulee joukkue, ketjut saadaan kohdilleen ajoissa jne. Uuden pelisysteemin sisaanajo myos vaatii aikansa.
 

Jyty

Jäsen
Suosikkijoukkue
käyttää lehväslukkoa logonaan.
...kylla me sita ykkospakkia kaivataan...
Samaa mieltä. Nyt on sopimus yhdeksän pakin kanssa, joista kuusi on miehiä ja kolme sitten ns. nuorukaisia. Lisäksi Tikkasen sopimuksessa on pykälä, joka antaa mahdollisuuden siirtyä ulkomaille vuoden vaihteessa. Kokonaisuutena mennään siis aika limitillä, eikä pitkiin loukkaantumisiin ole varaa.

Tietysti jos kausi sujuu alusta alkaen mukavasti, niin tuskin Tikkasella on suurta halua hakeutua kesken kauden muualle. Mutta kokonaismäärä on Harrikin kanssa vielä niin pieni, että yksi mies on enemmän kuin tervetullut.

Hyökkäysosasto on myöskin aika kevyt, joten pitää vaan toivoa terveyttä koko osastolle. Siellä on äkkiä outoja nimiä ykkös- ja kakkosketjuissa, jos herrat Tukonen ja Pesonen ovat toipilaina. Yksi snaipperi olisikin tervetullut, mutta herrojen puheiden perusteella "näillä mennään".

Maalivahtiosasto on nyt liigan eliittiä, mutta yksin se ei riitä sinne kuuden sakkiin.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös