Juniorien kasvattaminen on urheilullista menestystä tärkeämpää
Olen Retiredin kanssa hieman eri mieltä lähtökohdista. Raumalta voi ja pitää nousta ikäluokkaa kohti yhdestä kolmeen miksei teoriassa enemmänkin Liigapelaajia. Kukaan ei väitä tehtävää Rauman lähtökohtiin nähden helpoksi, mutta mahdottomasta se on kaukana. Omien junioreiden kouluttaminen huippukiekkoilijoiksi on Lukon organisaation pitkän tähtäimen tavoitteissa tärkein yksittäinen tekijä. Jos tätä pitkäjänteistä työtä ei tehdä, ei Raumalla myöskään pelata ammattilaissarjaa. Se on välttämätön ehto joukkueen olemassaololle. Siinä mielessä on väärin puhua pelkästään tulosurheilusta, olipa nykymuotoinen Liiga kuinka ammattimainen tahansa.
Lukon pitää varmistaa omien junioreiden kehittyminen Liigatason pelaajiksi, jopa lyhyen tähtäimen urheilullisen menestyksen kustannuksella. Tietysti yksittäisinä kausina voidaan lähteä hakemaan menestystä, kuten ensin Lehkosen ja sitten Rautakorven johdolla jo viime kaudella tehtiin. Urheilullinen menestys on myös tärkeä olemassa olon oikeutus. Pelkkä osanotto ei riitä ikuisesti. Mutta jos jaamme pitkän tähtäimen suunnitteluvälin esimerkiksi kymmenen kauden jaksoihin, niin valtaosan kausista Lukko on lähempänä omat pojat projektia kuin ensi kauden oletettua ja toivottua menestystä. Koska Rauman talousalueen resurssit ovat muihin liigapaikkoihin nähden varsin niukat, elleivät jopa kaikkein vähäisimmät, niin organisaation työn laadun täytyy olla vertailuryhmää parempaa. Mikäli työ tehdään riittävän hyvin, niin omat pojat toki saavat ja teoriassa voivat voittaa maksimina olevan mestaruuden vaikkapa joka kausi. Yksittäisen joukkueen tehtävänä on luonnollisesti aina tavoitella maksimaalista menestystä.
Tietysti jos menestymisen mittarina käyttää Satakuntaa, niin Lukko on ollut huipulla jo pitkään. Lukko myös pysyy huipulla erittäin todennäköisesti myös ensi kaudella ja edelleen edes kohtalaisesti ennustettavassa parin kauden horisontissa.
”Omat pojat” projekti, joka näin jälkikäteen arvioiden tervehdytti ja käänsi raumalaisen kiekkoilun suunnan vähäksi aikaa, oli tärkeä vaihe. Kolme kautta sitten Joukkue ei todellakaan ollut valmis menestykseen ja sen selvemmin sitä ei ennen kautta voi oikeastaan ilmoittaa. Jos maksimoitava tekijä olisi vain lyhyen tähtäimen urheilullinen menestys ja pelkkä tuloksen tekeminen, niin Lukko voisi kyllä syödä paljon tehokkaammin taustaorganisaationsa ja -voimavaransa tyhjäksi. Näin voitaisiin menetellä esimerkiksi ammentamalla raumalaisen kiekkoilun tuen voimavarat tavoitteen vastaisesti pelkästään Liigamenestykseen.
Joukkueen kehityskaari oli lopulta ”omat pojat” projektissa perustasolla onnistunut, vaikka urheilullinen menestys jäi vaatimattoman ja olemattoman välimaastoon. Tämä nyt kasvatettu joukkue mahdollistaa Rautakorvelle erilaiset lähtökohdat. Mitä tulee Rautakorven kausien jälkeen, miettikääpä sitä.
Tästä huolimatta Liiga on luonnollisesti kovaa tulosurheilua, jonka esimerkiksi Ismo Lehkonen sai kokea viime kaudella karusti. Täällä tai muualla näkee aika vähän sosiaalikiekon ajamista, jos joukkue ei menesty edes tyydyttävästi. Silloin kauniit ja kestävän kehityksen periaatteet unohtuvat kannattajakunnalta varsin nopeasti. Selkein indikaattori on yleisömäärä ja yleinen kitinäindeksi, joka nousee voimakkaasti. Joskus tuntuu, että Lukon menestyksen tasolla on selkeä vaikutus jopa koko raumalaiseen yleiseen hyvinvointiin. Jos Lukko menestyy, niin asiat ovat yleiselläkin tasolla vähän paremmin ja valitettavasti toisin päin. Silti kaiken joukkueen rakentamisen huuman keskellä ei ole syytä unohtaa, että ilman omaa systemaattista ja pitkäjänteistä juniorityötä Raumalla ikinä saavuteta menestystä. Resurssit eivät riitä muuhun.
Junioripotentiaali pitäisi osata kanavoida
Esitän väitteen, että oikeissa olosuhteissa Ilkka Saarelasta voi kasvaa hyvinkin liigakelpoinen pelaaja ellei enemmänkin. Tämä on luonnollisesti vain oma subjektiivinen arvioni. Hänellä on uskoakseni riittävät fyysiset, taidolliset ja henkiset ominaisuudet kehittyä edelleen. Perusta on kyllin hyvä, jotta siitä voidaan lähteä rakentamaan menestyvää kiekkoilijaa. Tärkein tekijä hänen tai kenen tahansa muun matkalla huipulle on oma sitkeä työ. Olipa ympäröivä organisaatio tai maailma millainen hyvänsä hyvät ja sitkeät nousevat aina esiin. Mukautumiskykyisin laji selviää aina, kuten Darwin osoitti.
Jokaisen menestyvän Liigapelaajan taustalla on valtava oma aivan itse tehty työmäärä ja rakkaus lajiin. Ilman näitä kahta asiaa ei ole menestystä. Pitää olla halua ja uskoa kokeilla rajojaan. Tietysti olosuhteista voi puhua myös, on helpompaa jos on oikeaan aikaan oikeassa paikassa eli pitäisi olla vähän onneakin. Työnteko minimoi hyvän onnen tarpeen.
Ilkka Saarela ei ole vielä Liigatason pelaaja ja voi olla, että hän ei nykyoloissa ainakaan Raumalla sellaiseksi kehittyy. Moni nykypelaaja on ollut samassa tilanteessa esimerkiksi Torkki tai Vehanen eivät aikoinaan heti löytäneet paikkaansa Lukosta. Ovatko Saarelan tavoin vuonna 1983 syntyneet Akkanen tai Ketola vastaavia tulevaisuuden esimerkkejä?
Ollaan yhden ongelmallisen tekijän alkujuurilla, miten junioripotentiaali kanavoidaan eteenpäin. Kaikki Lukon juniorikoulun potentiaaliset Liigapelaajat eivät mahdu joukkueeseen. Osa ei edes A:ssa vielä näytä siltä, että tuosta miehestä kasvaa vielä Liigapelaaja. Lisäksi täytyy muistaa joukkueen tarpeet. Eli joukkueen kaivatessa nopeaa laitahyökkääjää ei lahjakas mutta suurikokoinen puolustajajuniori ole ratkaisu. Siksi on Lukon ja yksittäisten pelaajien etu, että löytyisi myös muita kanavia kasvaa Liigapelaajiksi.
Kuilu A:n ja edustuksen välillä on todella suuri. Ainoastaan Niskalan ja Koiviston tapaiset superlahjakkuudet pystyvät ylittämään sen suoraan. Lisäksi jää Lukolle elintärkeä joukko pelaajia, joita on syytä kannustaa ja tukea eteenpäin, vaikka he eivät Lukossa pelaisikaan suoraan. Pelipaikkoja löytyy vaikkapa Norjasta, mestiksestä tai muista Liigajoukkueista. Tärkeätä taas organisaation kannalta olisi tukea myös näitä pois lähteviä tarjoamalla esimerkiksi mahdollisuudet kesäharjoitteluun ja auttaa osaltaan asioiden sujumisessa. Näin luodaan perustaa myös paluulle. Jos ei lähde pois, ei voi ikinä palata takaisin. Paluumuuttajat ovat myös tärkeä mahdollisuus Lukolle, nykyjoukkueesta esimerkiksi Porkka ja Hämäläinen käyvät hyvistä esimerkeistä. Kaikki eivät kuitenkaan palaa takaisin, eikä tarvitsekaan, jos juniorityö on kyllin laajaa.
Seurauskollisuus ei kuole koskaan kokonaan. Vain osasta meitä on palkkasotureiksi. Globalisaatio tai ei ihminen laumaeläimenä kaipaa aina eräänlaista heimoyhteisöä. Miksei sama pätisi myös kannattajaan. Urheilujoukkueen kannattaminen on huomattavasti parempi heimo kuin esimerkiksi kiihkonationalismi. Italialaiset ovat tajunneet seurauskollisuuden kiteyttämällä, ”Voit rakastaa montaa naista, mutta vain yhtä joukkuetta.”
W