Lukko kaudella 2004-05

  • 147 513
  • 1 248
Tila
Viestiketju on suljettu.

Johto

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko
Kun tuolla muidenkin joukkueiden palstoilla on jo avattu vastaavia ketjuja niin ajattelin minäkin avata tänne vastaavan. Nythän eletään sitä aikaa vuodesta, jolloin mekin Lukon kannattajat odottelemme vesi kielellä tietoja mahdollisista jatkosopimuksista. Lisäksi ensi kauden joukkueen kokoaminen lienee muutenkin hyvässä vauhdissa uusia vahvistuksia ajatellen. Lukon tilanne kesän siirtomarkkinoilla lienee todella hyvä vaikka pelaajasopimuksia ensi kaudeksi onkin todella vähän. Tästä pitää huolen Jukka Rautakorven pysyminen Lukon valmentajana ainakin vuoteen 2006 saakka. Rautakorpi tuskin on tullut raumalle viemään Lukkoa pelkästään pleijareihin vaan tavoitteet ovat varmastikin mitalipeleissä kahtena tulevana kautena. Lukkoon on todennäköisesti tunkua jopa yllättävänkin kovien pelimiesten keskuudessa ja onkin erittäin mielenkiintoista nähdä ketkä vetävät kettupaidan ylleen ensi kaudella. Saapuuko raumalle Rautakorven Tappara-aikaisia luottopelaajia, nimekkäitä Lukko-kasvatteja vai kenties uusia ulkomaalaispelaajia? Tämän kauden pelaajista esim. Janne Niskalan jatkosopimus olisi aivan ehdoton. Seuraavassa minun mielipiteitäni ensi kauden joukkueesta ja pelaajista jotka haluaisin/en haluaisi nähdä Lukko-paidassa.


Maalivahdit:

Nykyinen kaksikko Vehanen/Jokela on mielestäni ihan kelpo kaksikko ensi kaudeksikin vaikka Vehanen onkin tosipeleissä vielä testaamatta. Mies on kuitenkin ollut Rautakorven aikana todella hyvä ja noussut kuin varkain myös lähelle sm-liigan torjuntatilaston kärkisijoja. Kakkosmaalivahtina saatetaan nähdä myös tällä kaudella Jukureissa pelaava Lukko-kasvatti Mikael Vuorio. Tässä tapauksessa Jokelan paikka olisi todennäköisesti vuorostaan mestiksessä tai jossain muualla.

Puolustus:

Nykyisistä pakeista tärkein on ehdottomasti Janne Niskalan jatkosopimus. Niskala on noussut tällä kaudella sm-liigan 3:n parhaan puolustajan joukkoon. Lisäksi Eepi Hämäläinen olisi vielä mukava nähdä muutaman kauden ajan Lukko-paidassa. Toni Porkka on sen sijaan ollut tällä kaudella mielestäni todella epävarma eikä häntä näillä näytöillä ole mitenkään pakko pitää. Järkyttävä määrä virheitä ja hasardeja eikä niitä odotettuja kovia taklauksiaan ole juuri nähty. Jaakko Harikkala on siinä ja siinä, kehitys ei ole ollut odotetun kaltaista, mutta saisiko Rautakorpi kuitenkin miehestä enemmän irti kuin Lehkonen. Jaskalle antaisin siis vielä näyttömahdollisuuden. Pakeista kilometritehtaalle lähettäisin välittömästi ainakin Lehtosen, Piekkolan ja Kesän. Purontakanen on myös aika rajatapaus. Ilkka Heikkinen tullee ainakin nousemaan takaisin rinkiin ja uusia nimiä tarvitaan myös muutama. Ainakin Grönvallista ja Luomasta ollaan huhuttu, mutta nähtäväksi jää ketä pakistoon sitten loppujen lopuksi tulee. Ainakin yksi kiekollinen pakki tarvittaisiin lisää.

Sentterit:

Kultakypärä Tähtisellä on jo onneksi sopimus ensi kaudesta. Myös Hancockin ja Tkaczukin haluaisin pitää, mutta pitää ottaa huomioon myös se tosiasia, että ulkomaalaiskiintiö laskee neljään ensi kaudeksi. Toisaalta Hancock on jo antanut aika hyvät näytöt vaikka +- tilasto onkin aika heikko. Tkaczukilla saattaisi kunnon kesäharjoittelun jälkeen olla mahdollisuudet nousta vaikka koko liigan eliittiin. Lisäksi mies on tällä hetkellä liigan paras aloittaja, joten sopimusta vaan pöytään. Viinanen on rajatapaus ja haluaako mies itsekään pelata nelossentterinä? Isosalon polvivaivat asettavat puolestaan ison kysymysmerkin hänen ympärille. Lisäksi reservistä löytyy vielä Jarkko Kauvosaari. Uusina niminä haluaisin nähdä ehdottomasti Kalle Sahlstedtin, mutta mahtaako halua tulla raumalle olla riittävästi ja onkohan Kallella jopa sopimus vielä ensi kaudeksikin ruotsiin?

Laiturit:

Nykyisestä joukkueesta haluaisin pitää ehdottomasti vain Torkin. Jos Saarela jatkaa loppukauden sillä menolla kuin joulun jälkeen on ollut niin myös pahille voisi tarjota jatkosopimusta. Murphy on siinä ja siinä, ei mies pettymys ole ollut, mutta voisiko paremmankin saada? Toisaalta toinen kausi on yleensä ulkomaalaisille ja varsinkin kanukeille huomattavasti parempi kuin ensimmäinen. Ulmerin nykynäytöt eivät sensijaan riitä ensi kauden kattavaan sopimukseen, mutta potentiaalia miehestä kyllä löytyy. Pois potkisin ainakin Luovin ja Normion. Myös Koivisto on rajoilla, mutta myös Koivisto on parantanut otteitaan Rautakorven tulon jälkeen ja pelaa hyvin yhteen Tkaczukin kanssa. Hagelbergille ei paikkaa todennäköisesti tule löytymään ja Siivosella on jo (ikävä kyllä?) jatkosopimus. Uusina laitureina haluaisin nähdä ainakin sen viimeiset miljoona vuotta haussa olleen "snaipperin" ja vaikkapa Marko Mäkisen, joka on Rautakorven luottopelaaja ja pelaa tälläkin hetkellä Tapparassa todella hyvää kautta.


Oman mielenkiintonsa tulevaan kauteen tuo myös mahdollinen NHL-lakko, mutta raumalle ei näitä "änärimiehiä" ainakaan näillä näkymin ole tulossa. Silti ensi kauden tilanne vaikuttaa mielestäni aika hyvältä juuri tuon Rautakorven vaikutuksen ansiosta ja mielenkiinnolla jäänkin odottamaan ensi kauden joukkueen kokoamista, jahka nyt pelataan ensin tämäkin kausi loppuun ja katsotaan mihin ylletään. Eivät nuo mitalipelit tälläkään kaudella ihan mahdottomuus ole, joskin kyllä todennäköisempiä parina seuraavana kautena.

edit: pari kirjoitusvirhettä
 
Viimeksi muokattu:

Metsästäjä

Jäsen
Suosikkijoukkue
JVDT
Lähdetäänpä liikkeelle ensin omasta puolestani siitä, että katsotaan todellisuutta:

maalivahdit:
Jokela Antti ...................... 9 267 22 0 92.39 2 (2004)
Tarkki Iiro..........................0 0 0 0 0 0 (ei tietoa)
Vehanen Petri...................25 695 56 3 92.54 2 (2005)
Mikael Vuorio.....................0 0 0 0 0 0 (2005)

Todennäköisesti Vuorio ja Vehanen ainakin jatkavat oman ymmärrykseni mukaan halusimmepa tai emme. Jokela on lupaava maalivahti ja tarvii peliaikaa, joten päästäisin mielelläni hänet Jukureihin ensi kaudella...

Puolustajat: (ott., maalit, syötöt, +-, laukaukset, jäähyt)
Hämäläinen Erik.................34 8 10 0 186 12
Harikkala Jaakko ...............34 2 3 -1 71 8
Heikkinen Ilkka .................20 0 1 1 60 12 (2005)
Honkaheimo Otto..............5 0 0 0 2 2 (2005)
Kesä Teemu......................31 1 1 -4 67 42
Lehtonen Topi...................13 1 0 -3 21 0
Niskala Janne....................34 14 8 9 228 24
Piekkola Ville.....................24 0 0 -7 27 10 (2005)
Porkka Toni ......................26 3 10 3 110 18
Purontakanen Mikko.........33 1 1 -3 72 14 (2005)

Itse näkisin mielelläni ensi kauden joukkueessa Niskalan, Hämäläisen, Porkan, Harikkalan ja Purontakasenkin joukkueessa, kun kerran on sopimus. Lisäksi joku Grönvall ja joku kovaa kiekkoa paiskaava olisi tervetullut lisä. Tällä hetkellä varmoja on Purontakanen, Heikkinen, Honkaheimo ja toivottavasti ei Piekkola myös.


Hyökkääjät:
Hagelberg Jaakko.............34 0 0 -1 23 8
Hancock Quinn..................34 7 17 -7 93 69
Isosalo Samu....................0 0 0 0 0 0 (2005)
Jämsä Markus...................0 0 0 0 0 0
Kauvosaari Jarkko............21 1 2 1 24 6 (2006)
Koivisto Toni.....................33 3 6 -3 88 53
Luovi Mikko.......................19 4 4 3 52 12
Murphy Joe.......................33 10 8 -1 74 12
Normio Teemu..................32 0 2 -8 72 28
Saarela Pasi.....................34 10 13 3 164 10
Saarela Ilkka....................2 0 0 0 2 0
Siivonen Janne.................33 2 5 6 57 10
Tähtinen Markku..............33 5 20 5 88 20 (2005)
Tkaczuk Daniel.................14 4 6 1 31 0
Torkki Sami.......................31 9 7 7 152 79
Ulmer Jeff..........................13 3 5 -1 78 12
Viinanen Mika...................34 2 7 -1 69 16


Senttereistä Tähtinen on OK ja Hancockkin +- sarakekkaan ei ole kasvanut Rautakorven aikana, joten puolestani ok tällä hetkellä, mutta ei ole Suomen kansalainen!, Tkaczuk on hyvä, mutta on ulkolainen!, Viinanen on ollut viime aikoina tehoton, mutta omassa päässäkään 4. ketjulla ei ole soinut, joten toimiva varmistus ja ei minulla mitään vastaan, jos Isosalo pelaai ensi kaudella. Viinanen voisi olla laidalla kuitenkin ehkä parempi ja siellä olla vakuuttavampi, joten harkitsisin ensi kaudelle Viinasta lähinnä laituriksi. Tähtinen, Isosalo ja 2-3 keskushyökkääjää..., joista mielelläni näkisin ainakin Sahlstedtin joukkueessa.

Laiturit: Ehdottomasti saavat jäädä Saarela, Koivisto, Torkki (ehkä kuitenkin), Luovi ja Siivonen. Kauvosaari ja ehkä Hagelberg nuorina olisivat lupaavia tulokkaita. Totuus on, ettei joukkuetta kannata muuttaa liian tradigaalisti. Murphyn ja Ulmerin tilalle varmasti saadaan kovia ulkolaisia pelimiehiä ja sama koskee Hancockkia ja Tkazcukkiakin. Näkisin mielelläni Rintalan Raumalla ja Jämsän tapauksesta en sano mitään. Tilaa varmasti on joukkueessa näinollen ehkä 5-6 uudelle hyökkääjälle.

Pitää muistaa sekin, että mahdollinen nimimies ulkolaisena ei välttämättä olisi Murphya, Tkazcukia tai Hancockiakaan parempi, joten olen melko neutraali näiden suhteen toistaiseksi. Sitä vastoin Ulmerista en sano toistaiseksi mitään.

Joukkueenjohto onneksi tekee päätöksen, joten en voi kuin katsella sivusta ja hymyillä.
 
Viimeksi muokattu:

TiDo28

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman lukko,Toronto Maple Leafs
Lyhyesti ja ytimekkäästi

...vaikka nyt on pahuksen aikaista tälle hommalle mutta tässä omia ajatuksiani ja en tosiaankaan tiedä mikä tilanne sopimusten osalta kenelläkin on mutta jos vaan mahdollista niin nämä kävisivät minulle.En nyt tässä tilanteessa ihan kaikkia pysty miettimään mutta jos nyt muutamia.

Nykyisestä joukkueesta jatkot:

Hyökkääjät:
Toke
Tkaczuk
Koivisto

Pakit:
Eepi
Niskala

Ketä tänne haluaisin:
Hyökkääjät:
K.Sahlstedt
M.Peltola
M.Cisar

Pakit:
J.Grönvall
Dan Smith
 

Roku

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Lukko
Minun arvioni

Maalivahdit ensi kaudella ovat Petri Vehanen ja Mikael Vuorio (luultavasti). Tähän tosin saattaa Rautakorvella olla erilainen näkemys, ja ainakin Tapparassa hän tuli tunnetuksi siitä että junnuja hän ei mielellään ottanut liigajoukkueeseen, eli olisiko se Jokelan sauma jatkosopimukseen siinä? Voi olla tosin niin että Ana ei halua ensi kaudella enää olla näin selkeä kakkonen kuin nyt, ja lähtee hakemaan läpimurtopaikkaa jostain muualta. Vehanen joka tapauksessa on ykkönen ensi kaudellakin, Jukalla on rautainen luottamus häneen ja vain joku käsittämätön epäonni vie Peteltä ensi kaudella ykkösvahdin paikan. Ulkomaalaisvahdin tuloon en usko.

Puolustajista tarjoaisin ilman muuta jatkosopimusta Niskalalle (kukapa ei tarjoaisi?), Hämäläiselle, Porkalle, Lehtoselle, Purontakaselle sekä Harikkalalle (ei ole Rautakorven aikana sählännyt pahemmin). Kesä sekä Piekkola saavat hakea pelipaikan muualta. Marko Toivosen ottaisin ehdottomasti koeajalle, mikäli HPK ei suoraan tarjoa kauden jälkeen jatkoa. Mutta vain kokeelle. Liigajoukkueen mukaan A-junnuista nostaisin ilman muuta Ilkka Heikkisen, Otto Honkaheimon sekä Mikko Saaren, joilla jo sopimukset ovatkin sekä myös Juuso Akkasen Itävallan liigasta. Mahdollisia vahvistuksia sitten tarpeen mukaan, mikäli esim. Niskala ja Porkka lähtevät ja Eepi lopettaa. En usko vahvistusten hankkimisen olevan mikään ongelma Rautakorven aikana.

Hyökkääjistä pitäisin ehdottomasti Tähtisen, Torkin, Saarelan (edellyttäen ettei jää sijaa pienimmällekään epävarmuudelle terveydentilan suhteen), Kauvosaaren, Luovin (sama kuin Pasilla), Tkaczukin ja Hancockin. Heistä nyt ainakin Kauvolla ja Tähtisellä jo sopimus onkin valmiina. Koska näillä ulkomailla pelaavilla Kallella ja Rintsillä on sopimukset nykyisten työnantajien kanssa jo kirjoitettuna (kuten puolustajista Grönvallillakin) niin heistä ei kannata tässä yhteydessä puhua. Myös Viinasen, Hagelbergin ja Normion kanssa kannattaisi jatkosta keskustella, mutta he ovat kaikki helposti korvattavissa kuten Koivistokin. Ulkolaisista Murphy (ehkä) ja Ulmer (varmasti) menevät vaihtoon, yhden neljästä mahdollisesta ulkolaisesta voi myös pistää puolustukseen. Voisi olla jopa suotavaakin.

Eli valtaosa ensi kauden uusista pelaajista tulisi omassa arviossani hyökkäykseen. Puolustukseen sitten sen verran mitä tarvitaan kun Niskala, Eepi ja Tonto tekevät päätöksensä jatkosta. Ainakin yksi (ulkomaalais)vahvistus puolustukseen pitäisi tulla joka tapauksessa vaikka nuo kolmekin jatkaisivat.

Ja siihen vielä päälle Makkonen kakkosvalmentajaksi sekä maalivahtivalmentaja Reinikaiselle jatkosopimus.
 

TiDo28

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman lukko,Toronto Maple Leafs
Uusia raakileita?

Itsekin epäilen,että JR ei hyväksy uusia täysin raakileita,esim. mestiksestä nostettavia tyyppejä joukkueeseen mutta onko lukolla varaa palkata JR:n kaudeksi täysin pelimiehistä koostuvaa miehistöä.Itse ainakin haluaisin nähdä mitä JR osaa tehdä kasvatus työssä,että voisi paremmin verrata esim. edeltäneeseen valmentajaan (joko hänen nimensä saa mainita täällä,vai onko liian tuskallista vielä?).

Mitä nyt olen itse syrjäsilmällä seurannut noita mestis otteluita ja siellä muutama pelaaja on pistänyt silmään siten,että voisi olla mukava nähdä liiga pelissä ainakin try out-statuksella.Omia ehdutuksiani tähän listaan voisi olla esim;

Pakit
Samuli Suhonen
Harri Tikkanen

Hyökkääjät
Teemu Kuusisto
Janne Lehtinen
Simo Vidgren

Tikkanen on kokoluokassa Piekkola mutta on kiekkovarmempi ja laukaus on ihan ok,koko rajoittava tekijä mutta ei mielestäni ole ihan niin hentomielinen kuin Piekkola.Suhonenkin on parhaimmillaan hyökkäyksessä hyvän laukauksensa ja liikkeen ansiosta,oman pään hallinta ei parasta luokkaa ole.

Kuusiston otin sen takia mukaan kun kaveri tuntuu haistavan maalipaikkoja ainakin mestiksessä,mutta voi olla tietysti mallia Siivonen,että hyvin menee alempana mutta miesten liigaympyröihin sopimaton,mutta kokeilun arvoinen mielestäni.Lehtinen on jo muutamia vuosia pyörinyt mestiksessä ja melkein vuodesta toiseen ollut ihan kivoilla pisteillä vaikka ei ihan kärkipäässä taida koskaan ollut.Voisi olla mallia Viinanen,mutta onko parempikin vai miten on?Vidgren ei ole mitenkään loistanut silmääni mutta jotenkin vaan jäänyt mieleen kelpo pelaajana ja taitaa olla näistä vahvimpia Lehtisen kanssa,myös maalin teko onnistuu.

Tämä nyt oli vaan tuollaista ajan tappoa omaksi huvikseni,mutta voihan sitä ajatuksilla leikitellä.Kukaan kyseisistä pelaajista ei ole mitään kivitalon kokoisia mutta muita avuja kyllä löytyy.Tietysti JR hakee lähinnä kivitalo malleja ja valmiita pelimiehiä puolustukseen mallia Grönvall (malli pelkästään,eikös soppari jatku?) ja hyökkäykseen mallia M.Mäkinen eikä varmaan yhtään mallia Piekkola,olkoon pelaaja kuinka hyvä muuten vaan.Voihan kilin kel...

Omista junnuista sen verran vielä,että Heikkinen ja Honkaheimo varmaankin pääsevät näyttämään osaamistaan ensi kaudella ylös,mutta Saari ei taida kuulua myöskään kokonsa puolesta tähän JR:n opiskelijoihin,enkä kyllä itsekään ainakaan vielä ensi kaudeksi hänelle antaisi kuin harjoituspelien ajaksi näyttöpaikkoja,voin tietysti olla tuntemukseni kanssa täysin väärässäkin jolloin vedän pahat sanani takaisin.

Otetaan vielä muutamaan pikkuasiaan kantaa ensi kauteen liittyen.Minulle kyllä sopii,että Makkonen tulee 2.valkuksi ja Rale ottaa jostain päävalmentajan paikan JR:n kausiksi mutta Rale toivottavasti palaa JR:n jälkeen ottaakseen johdon käsiinsä sen jälkeen.

Myös sellainen asia on pistänyt mietteliääksi,että onko lukolla tarpeeksi hyvä ulkomaan scouttaaja?Nyt muutamana vuotena on tullut jo parempaa tavaraa mutta läheskään kaikki eivät ole olleet sitä mitä on pyydetty/haettu.Pitäisikö seuraavillekin ulkomaan avuille antaa ensin vaan try out-soppari ja katsoa tilanne täällä paikan päällä vai onko lukolla varaa maksaa vähän parempaa korvausta ulkomaisille tirehtöörille ja sitä kautta saada "varmemmin" parempaa heti alkuunsa?Pitäisikö lukon vaihtaa ulkomaan scouttaajaa vai luottaa nykyiseen ja antaa tarkempia ohjeita?

Saapa nähdä minkä tyyppisen nipun tämä meidän JR ensi kaudeksi kasaa jos ei nykyisestä joukkueesta kovinkaan moni jatka/saa jatkosopparia.Vaihdetaanko liikaa miehiä ja miten raumalaiset hyväksyvät kyseisen joukkueen omakseen.Tuleeko Raumalle kauan pelätty isokokoinen kahvajoukkue?Toivottavasti Santala pitää pienten raumalaisten puolta,eikä hyväksy mitä tahansa hongankolistelijaa.
 

L4E

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauma Luk
Kyllä Torkin, Pahin, Eepin, Nikken ja Markun(oliko optio ensikaudesta?) pitäisin ensisijaisesti rivistössä. Noiden pohjalle olisi hyvä rakentaa kovaa joukkutta, minkä Jukka varmaankin haluaa tehdä.

Tonto on vähän siinä ja siinä. Puolustus mieheltä toimii, mutta tuo avaus puoli on mielestäni edelleen samanlaista kuin junnu aikoina(sattuu olemaan vähän kokemusta 8 ) ). Eli aikamoista räiskintää välillä, vapaata ukkelia ei nädä, vaan silmittömästi plekseihin.
Tietenkin oheinen tyyli on Jukan mieleen, koska puolustus on siinä kaiken perusta.

Paluumuuttajista haluaisin ehdottomasti nähdä Rintsin. Rahaa varmaan olisi ko. hankintaan, mutta mies taitaa olla jo muuttunut valitettavasti turkulaiseksi.

Molareista voisi tuo Vehanen ja Vuorio pari olla ihan hyvä vaihtoehto. Jokelassakaan ei kyllä mitään vikaa ole.

Hups. nyt tulee kiire Raumalle (muuteni jää peli väliin), joten jatkan myöhemmin.
 

Walton

Jäsen
Suosikkijoukkue
Johtaja Virran Dream Team
Viestin lähetti L4E
Kyllä Torkin, Pahin, Eepin, Nikken ja Markun(oliko optio ensikaudesta?) pitäisin ensisijaisesti rivistössä.
Tuo Markun sopimus jatkuu suoraan ensikaudella, eli ei ole mitään optiota. Hän jatkaa siis varmasti. Silloin kun Markku siirtyi Raumalle, jostain syystä lehdissä kirjoiteltiin 1+1 sopimuksesta. Asia on varmistettu suoraan Markulta joka kertoi että sopimus jatkuu normaalisti kaudella 04-05.

Tänä aamuna Nikke jutteli Ramonassa että jatkosopimuksesta on alustavasti keskusteltu mutta kiireisten aikataulujen vuoksi ei olla ehditty oikein kunnolla neuvottelemaan. Hän toivoi että saisi tulevan kauden sopimuksen kuntoon mahdollisimman pian.
Tiedä sitten mikä on todellisuus, onko edes neuvoteltu, ja kuinka paljon tarjouksia on muualta.
 

Skoda

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Lukko
Kiitoksia tuosta selvennyksestä koskien Tähtisen sopimusta. Se tosiaan uutisoitiin optiona, mutta jossain vaiheessa ryhdyttiin puhumaan suorasta jatkosta. Mitään selvennystä asiaan ei koskaan ole tullut.

Itsekin olen noita jatkosopimuksia odotellut. Uskoisin että Santalan on suhteellisen helppo saada aikaan halutut paperit, Rautakorven nimi painaa monelle aika paljon. Eiköhän niitä kohta ala tulla, mutta sitä ennen uskoisin Lukon hankkivan vielä markkinoilta yhden puolustajan.
 

Herra Tuomari

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Lukko ja Toronto Maple Leafs
Ranskalaisilla lyhyesti

-Ens kaudeks haluisin pitää Niskalan aivan ehdottomasti.

-Eepillä ei oo niin paljon väliä, mut en pane pahaksi vaikka jatkais vieläkin.

-Piekkolalle antaisin lähtöpassit vaikka samantien. Emme tarvitse.

-Viinaselle sama juttu. Isosalo (jos pysyy terveenä) on ehdottomasti parempi vaihtoehto. Fyysisyyttä enemmän ja mielestäni sopii paljon paremmin neloskenttään kuin Viinanen. Pystyy ehkä jopa paremmin maalintekoonkin.

-Taksutin pitäisin. Kun pääsee kuntoon niin on selvä vahvistus. Hyvä aloittaja sekä maalintekokin onnistuu.

-Saarelan voisin pitää.

-Torkille sopimus.

-Mööfi ja Ulmeri ei oo samantasoisia vahvistuksia kuin Hancock ja Tkcazuk. Varmasti löytyy paremmat ulkomaalaiset kuin edellämainitut. Jos pitäis valita noista kahdesta niin Ulmeri sais pukea viel ens kaudeksikin kettupaidan päälle. Mielestäni omaa kohtalaisen hyvän laukauksen.

-Normio vois mun puolesta vaikka jatkaakin.

-Koivistolle soppari. Luulen että JR saa miehestä tarvittavat tehot esiin ens kaudeks viimeistään. Toivottavasti jo täksi kaudeksi. En haluais kattoo ku Toni mättää maaleja esim. narripaidassa...

-Luovista en osaa sanoa. Jos vaan pysyy terveenä niin passaa mulle.

-Vehanen voi mun puolesta jatkaa, mutta olen edelleen sitä mieltä, ettei Pete ole ns. voittava maalivahti. No, se nähdään toivottavasti tämän vuoden pleijareissa.

-Mööfin tilalle uus ulkomaalainen "sniper"- tyylinen maalinmättäjä!

Kaupan päälle vielä yks ranskis ;)

-
 
Nämä voisivat jatkaa Lukossa:

-Torkki
-Tähtinen(jos sopimusta ensi kaudesta ei ole)
-Niskala
-Porkka
-Hämäläinen
-Luovi (jos pysyy tämän kauden terveenä)
-Tkaczuk
-Hancock

Lisäksi Saarela ja Murphy, jos hinta-laatu suhde on kohdallaan.

Murphyn tilalle voisi kyllä hommata jonkun puhtaan sniperinkin, sillä ikävä kyllä Joe ei sitä ole, vaikka hänet tänne maalintekijäksi hankittiinkin.

Jokela on sitten oma lukunsa, puolestani hän voisi lukossa jatkaa, mutta sitten Vuorion täytyisi pelata melkeinpä toinen kausi mestiksessä, sillä kolmea liigatason veskaria emme tarvitse.
Antista voisi kyllä olla jo liigassa ihan ykkösveskaksi asti, mutta siirtynee johonkin joukkueeseen kakkosveskaksi.

Herrat:
-Lehtonen
-Harikkala
-Koivisto
-Ulmer

Ovat siinä ja siinä, tosin ensi kaudellahan ulkomaalaiskiintiö on vain 4, joten ehkä joku jykevä kanukkipakki Ulmerin tilalle voisi olla kova sana.
Harikkala oli ikan aikana kova, mutta nyt on tahti hiipunut, Topi taas ei saanut ikalta luottoa, mutta Jukalta saa ja on pelannut hänen alaisuudessaan hyvin.
Koivistolta on odotettu on odotettu läpimurtoa jo kauan, mutta Ika ei hänestä(kään) saanut parasta irti, miten käypi Jukalle?
Mielestäni näiden kanssa kannattaa katsoa kausi loppuun ja tehdä sitten se lopullinen päätös.

Jämsä, Normio, Hagelberg, Kesä ja Viinanen ovat ne pelaajat, jotka olen jo melkeinpä tässä vaiheessa valmis ensi kauden joukkueesta ulos jättämään, eikä heistä oikein kukaan sovi Rautakorven "muottiin".

Mutta kattellaa nytte, voivathan nuokin pelaajat vielä puhjeta kukkaan tällä kaudella...
 
Suosikkijoukkue
Rauman Lukko, Fighting Sioux
En oikein osaa sanoa miten paljolti sielta Santalan aarrearkusta loytyy rahaa ensi vuoden hankintoihin. Oma mielipiteeni on se, etta Ikan liigaan nostamista junioreista (vai mita miehia nyt ovatkaan) voisi kylla koittaa osan kaupata. Rautakorpi saattaa olla jonkinlainen magneetti myos Rauman ulkopuolelta tuleville miekkosille. Mutta yleensahan taivaan lisaksi rajana on tuo valuutta. Oletetaan etta Lukko ei mahdollisen mestaruuden myotakaan saa mitaan huikeita uusia sponsoreita.

Maalivahdit ensi kaudella edelleen Vehanen ja Jokela. Pete tottakai ykkosena, mutta kyllahan Jokela ihan mukavasti pelasi ne muutamat pelit joissa pelata sai! Kylla Vehanen hyvin on pelannut, varsinkin viimeiset pari pelia.

Pakeista jatkosopimukset herroille: Harikkala, Lehtonen, Niskala ja Eepi. Heikkisen ja Honkaheimon saamme pitaa ainakin ensi kauden, sen takaa(?) sopimus. Varsinkin Niskalalle se sopimus ja akkia! Joten myyntiin: Purontakanen, Porkka ja Kesa.

Sitten hyokkaajat. Sopimusta miehille: Tkaczuk, Luovi, Normio, Koivisto, Torkki, Isosalo, Tahtinen, Hancock ja Saarela. Siis myynnissa olisivat: Jamsa, Luovi, Ulmer, Viinanen, Hagelberg, Siivonen, Murphy, Kauvosaari.

En tieda sitten kenella sopimukset jo on ensi kauteen. Todennakoisesti joukkuetta ei uudisteta kovin rankalla kadella. Rautakorpi oli kallis hankinta, mutta kylla se kannatti. Lukolla on ollut lahihistoriassa ihan tarpeeksi koutseja jotka eivat kovin hyvaa arvosanaa minulta saa.

Minun listallani jaisi siis viela paikat kahdelle ulkomaalaiselle. Snaipperia minakin olen kaivannut Raumalle. Sellainen loytyy takuulla jos vaan euroja lyo kateen. Mutta mutta...

90-luvun Lukkolaisista ottaisin mielellaan Pikku-killerin takaisin. Tama fiksu nuorukainen otti suuren paikan minun Lukko-sielustani Raumalla ollessaan.

No, onneksi mina en ketaan tahan seuraan osta. Enka ikava kylla paase ketaan myymaan pois. Joten herrat Rautakorpi + Santala, nyt olisi hyva aika hemmotella kaikkia Lukko-faneja muutamalla jatkosopimuksella!

Etta nain...
 

korkki

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porilainen urheilu (ja yks raumalainenkin joukkue)
Re: Nämä voisivat jatkaa Lukossa:

Viestin lähetti Lakaisija
-Tähtinen(jos sopimusta ensi kaudesta ei ole)
Sopimushan on alusta alkaen ollut v 2005 loppuun, käsittääkseni sopimuksen pituusvaatimus tuli lukon suunnalta.

Voi olla että kausi 05-06 ja siitä muutama vuosi eteenpäin kuluvatkin sitten muilla mailla vierahilla ellei Rautakorpi saa vakuutettua miestä jatkamaan vielä vuodeksi.

Ja kannattaa aina muistaa että kyseessä oleva mies on siitä erilainen kiekkoilija ettei varmaan vammojen tullessa välttämättä kauaa harkitse uran lopettamista koska ei varmastikaan putoa tyhjän päälle lopettaessaan kuten monet muut kiekkoilijat.

Maalivahtitilanne teillä on mielenkiintoinen. Vuoriokin tarvitsisi jo peliaikaa, mutta Vuorion tulo tietäisi lähtöä Jokelalle. Jokelakin on liigatason kakkosveskari joten julmaa olisi peluuttaa miestä väkipakolla Mestiksessä. Jomman kumman ura ottanee takapakkia ensi kaudella.
 
Viimeksi muokattu:
Re: Re: Nämä voisivat jatkaa Lukossa:

Viestin lähetti korkki
Sopimushan on alusta alkaen ollut v 2005 loppuun, käsittääkseni sopimuksen pituusvaatimus tuli lukon suunnalta.

Näin olen myös itse käsittänyt, vuosi sitten sopimuksen ilmoitettiin olevan mallia 1+1 ja Lukon omat sivut kertoivatkin viime kauden lopussa, että se on vuoteen 2005
Mutta mm. Jatkoajassa tuon sopimuksen ilmoitetaan loppuvan tähän kauteen, joten sen takia pistin tuohon että "jos jatkuu".
Ilmeisesti sopimus kuitenkin jatkuu ja hyvä niin.

Mitenkäs sen Markun leikkaukseen menon kanssa? Ei ole ainakaan tähän mennessä tuo polvi paljoa haitannut...
 

Walton

Jäsen
Suosikkijoukkue
Johtaja Virran Dream Team
Re: Re: Re: Nämä voisivat jatkaa Lukossa:

Viestin lähetti Lakaisija
Näin olen myös itse käsittänyt, vuosi sitten sopimuksen ilmoitettiin olevan mallia 1+1 ja Lukon omat sivut kertoivatkin viime kauden lopussa, että se on vuoteen 2005
Mutta mm. Jatkoajassa tuon sopimuksen ilmoitetaan loppuvan tähän kauteen, joten sen takia pistin tuohon että "jos jatkuu".
Ilmeisesti sopimus kuitenkin jatkuu ja hyvä niin.
Jatkuu, jatkuu, ei hätää. Kirjoittelin asiasta jo tuossa ylempänä. Eli julkistamisvaiheessa levisi mediaan väärää tietoa että sopimus olisi mallia 1+1. Tämä ei kuitenkaan pidä paikkaansa vaan sopimus kirjoitettiin alunperinkin jatkuvaksi kevääseen 2005. Korjausta ei ole vaan missään vaiheessa tullut.
 

Skoda

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Lukko
Puolustuksesta

Vanhemmiten sitä tulee niin heikkopäiseksi ettei haluaisi laskea ketään pelaajaa pois, vaikka tietää että samalle paikalle varmaan taitavampiakin kavereita voisi löytyä. Varsinkin nyt kun runko on pysynyt kasassa kokonaiset kolme kautta ovat naamat ja numerot tulleet kovasti tutuiksi, samoin kiemurat jäällä. Mutta vaihtuvuutta taitaa olla luvassa.

Jo nyt aloittaisi tuosta puolustuksesta, jossa sopimuksia on lähinnä junnuilla: Heikkinen, Honkaheimo, Saari sekä näiden lisäksi jokapaikanhöylä Mikko Purontakanen ja jo nyt ulostettu Piekkola.

Honkaheimolle ja Heikkiselle toivon pelipaikkaa, molemmat tulevaisuuden miehiä. Ei siis liikaa ostomiehiä tälle sektorille ensi kaudeksikaan. Hyökkäykseen niitä varmasti tarvitaan.

Hämäläiselle jatkoa jos vain mies itse haluaa, ei ole Eepin voittanutta edelleenkään. Eepi on niitä harvoja pelaajia joilla on kokemusta kovemmistakin peleistä, sellaista tarvitaan puolustukseen. Kokkila saa edelleen odottaa vaikka se heidän asukasyhdistyksensä siellä Äijänsuolla Eepiä himoitseekin. Eepi ehtii tässä vielä kouluttaa Heikkisestä ja Honkaheimostakin liigapelaajia.

Niskala on puolustuksen avainmies. Hänelle satelee varmaan tarjouksia oikealta ja vasemmalta mutta uskon Niken luovivan niistä kunnialla ohi. Lehkonen tarjosi hänelle kehuja ja luottoa ja Rautakorpi pelisysteemin jossa takoa maaleja. Siinä on hyvä jatkaa. Yksi kausi vielä Lukossa, sitten varmaan ulkomaille.

Harikkala ei kovinkaan monen suosiota nauti, mutta minä kuulun Jaakon vankkoihin kannattajiin. Jaakko on paras maalineduspelaajamme eikä koskaan kaihda kunnon turpakäräjöitä. Odottakaahan vaan kevääseen, Harikkala tulee vielä. Ja kuka sitä Jaakkoa sivuun siirtäisikään, ei mikään ihan pieni kaveri. Harikkalan jäähytilasto näyttää vaivaista kahdeksaa. Tässä on mies joka osaa antaa kauniisti mailaa alaselkään. Taitopelaaja siis.

Toni Porkasta on vaikea sanoa mitään. Olen nähnyt häneltä näinä kahtena kautena aikamoisen heikkoja esityksiä ja kun vielä se fyysinenkin peli on puuttunut, täytyy puhua pettymyksestä. Toisenlaisiakin näkemyksiä varmasti löytyy. Porkka ei varmastikaan ole Lukon halvin puolustaja ja hintalaatua varmaan toimistollakin pohditaan. Mutta saattaa olla että Porkan perheen suunnitelmiin ei Raumalle asettuminen muutenkaan kuulu. Ken tietää. Jokatapauksessa Porkalla on eväitä paljon parempaankin, jospa kevät näyttää..

Purontakanen on ihme sälli. Ei loista oikein millään osa-alueella mutta niin vain otti pelipaikan. Se on varmaan se kylmä pää josta asiaa on kiittäminen. Pukea ei tunnu hetkauttavan oikein mikään. Kaipa siellä pukukopissa on joku kaappipakastin josta mies peliin herätellään?

Piekkola on mainio luistelija ja asenne miehellä on aina kohdallaan, mutta kiekollista taitoa pitäisi olla roppakaupalla lisää. En usko että näytöt riittävät, mikäli pisteitä ei Tutossa ala ropista. Sopisi hyvin fyysisen peruspuolustajan pariksi, jos omaisi edes osan Niskalan pelisilmästä. Sopimus jatkuu mutta pelit tuskin.

Teemu Kesä on melkoinen arvoitus hänkin. Kehitys ei varmastikaan ole ollut toivottua mutta loukkaantumiset ovat syöneet siitä ison osan, Lehkosen systeemit varmastikin omansa. Kevät näyttää varmastikin Teemunkin tulevan suunnan. Mutta kyllähän vähintään toinen parista Harikkala - Kesä täytyy pitää. Kesä syttyy hänkin juuri omalla maalinedustallaan. Eikä Teemu ole vielä järjestänyt meille vielä yhtään kunnon matsiakaan. Ehkä vielä tällä kaudella?

Lehtosen Topi on käyttökelpoinen puolustaja nyt kun hän sai taas rauhallisuutta peliinsä, mutta pisteitä pitäisi Topinkin tehdä hiukan säännöllisemmin kuin nyt, jotta paikka irtoaisi. Epäilen että jatkoa ei tule.

Toivomuslistalla olisi ainakin yksi kiekollisen taitonsa jo osoittanut puolustaja ja ,lähtijöistä riippuen, myös yksi kokenut ja rauhallinen peruspuolustaja. On se kumma että sitä Dan Smithiä tulee aina välillä ikävä, vaikka mies ei taidoiltaan ollut päätä huimaava. Oikeassa paikassa kumminkin aina. Omien lupaavien junnujen listaa katsellessa toivoisi että puolustuspään hankinnat jäisivät suhteellisen vähiin. Omiakin pitää taas nostaa esille.
 

Locksmith

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko, BVB
Mäkinen teki jatkosopimuksen Tapparan kanssa, joten hänestä voimme luopua, kun ajatellaan ensi kauden joukkuetta.

Maalivahdit toivoisin olevan ensi kaudella Vehanen ja jompi kumpi hyvistä kakkosistamme. Ikävää vaan on, että toinen akselista Jokela/Vuorio joutuu ensi vuonnakin hakemaan peliaikaa muualta.

Puolustuksesta pitäisin tietenkin Niskalan ja Hämäläisen. Porkka, Purontakanen ja Piekkola saisivat lähteä. Kesä-Harikkala parista toisen tarvitsisi jäädä, kun tarvitaan tuon tyyyppistä pelaajaa ja jotenkin mieluummin otan Kesän ensi kauden tiimiin eli Harikkala myös pois. Lehtonen saa jäädä. Uusina miehinä joukkueeseen Heikkinen, Honkaheimo ja joku kovaluinen peruspakki Kanadasta.

Hyökkääjistä pitäisin täällä Torkin, Tähtisen, Hancockin, Tkaczukin, Luovin, Hagelbergin, Viinanen, Koivisto, Isosalon (jos vaan saa ehjän harjoituskauden), Siivonen on siinä rajoilla, mutta pidetään nyt, Kauvosaari. Saarelan pitää mielestäni laskea palkkaa pysyäkseen joukkueessa.

Eli hyökkääjistä saavat lähteä Jämsä, Murphy, Normio, Ulmer, Vidman. Tilalle takuuvarma maalintekijä, hyvä laituri, Lotila + junnuista muutama.
 

Pronger

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko
Viestin lähetti Locksmith
Mäkinen teki jatkosopimuksen Tapparan kanssa, joten hänestä voimme luopua, kun ajatellaan ensi kauden joukkuetta.
Tuosta mä olen enemmän kuin tyytyväinen. Vaikka olisi kehittynyt kuinka siitä kun lukossa opetteli kääntymään vasemman kautta niin ei käy..
 
Vaikka tämä ketju ei olekaan rönsyillyt aiheesta toiseen, niin jatkossa kehotamme kirjoittajia avaamaan rohkeammin uusia otsikoita. Esim. seuran julkistaessa uusia sopimuksia niistä ei kannata keskustella tässä ketjussa, vaan avatkaa reilusti uusi otsikko kyseiselle aiheelle, tai käyttäkää vanhoja ketjuja, mikäli sopimuksen solmineista pelaajista sellaisia on.

Tämä ketju jätetään toistaiseksi auki, jotta kirjoittajat voivat tässä pohtia esim. sitä kenen pelaajan olisi syytä jatkaa joukkueessa tai kenen vastaavasti ei. Viimeistään syksyllä uuden kauden alkaessa ketju menee lukkoon.

Moderaattorit seuraavat ketjua, ja tarvittaessa jakavat aiheita eri otsikoiden alle tai avaavat uusia.

Tämä ei koske pelkästään Lukkoa, vaan kaikkien seurojen "kausi 2004-05"-ketjuja.

T: Moderaattorit
 

Metsästäjä

Jäsen
Suosikkijoukkue
JVDT
Pelaajasopimuksia odotellessa:

Tässä pieni vihje Rauman Lukon johdolle! Odotellaan siis ensi kautta ja sitä, että kuka ehtii ensimmäisenä?...

Blues:
mv Myllyniemi -06, Oksa -05, Heinonen -05
puol. Jalasvaara -06, Pelkonen -05, Alanko -05, Laatikainen -05
hyökk. Caloun -05, hurme -05, Ahonen -05, Kohn -05, M Elomo -05, Immonen -06, Ylönen -05, T Elomo -05, Kalto -06, Näätänen -05, Nieminen -05
19 pelaajasopimusta ensikaudeksi ja avainpelaajilla kaikilla myös ensi kaudeksi.

Ilves:
mv Pitkämäki -05
puol. Rönnberg -05, Koistinen -06, Laurila -05
hyökk. Rajamäki -06, Vorel -05, Miettinen -05, Luomala -06
8 pelaajasopimusta ensikaudeksi...

Tappara:
mv: Hovi -05, Lehto -05
puol. Saravo -05, Gustafsson -05, Puistola -05, Pukka -05
hyökk. Alanen -05, Koskenkorva -05, Koskinen -04(-05), Mäkinen -05, Venäläinen -05, Öhman -04 (-05), Kuki -04(-05)
10-13 pelaajasopimusta ensikaudeksi riippuen optiosopimuksista. Avainpelaajilla pääasiassa sopimuksia.

Lukko:
mv: Vehanen -05, Vuorio -05
puol. Piekkola -05, Purontakanen -05, Honkaheimo -05, Heikkinen -05
hyökk. Isosalo -05, Tähtinen -05, Kauvosaari -06
 

Johto

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko
Aika hiljaista on edelleen tuo Lukon tiedotus näiden uusien jatkosopimusten osalta, Lukolla lienee liigajoukkueista selvästi vähiten sopimuksia ensi kautta ajatellen. Luulisi, että Rautakorvellekin alkaa pikkuhiljaa valkenemaan kenet hän haluaa joukkueessa tulevina kausina pitää ja kenet ei. Ehkäpä Lukko sitten julkaisee kerralla isomman kasan sopimuksia tai toivottavasti edes ne tärkeimmät sopimukset kerralla ja mahdollisimman pian. Lisäksi Jyrki Santalan toimintatapoihin kuului jo TPS-aikoina se, että pelaajista tiedotetaan vasta sitten kun jotain tiedotettavaa on. Sama kuvio on toistunut Lukon aikana ja esim. Kron, Tähtinen ja Rautakorpi ovat tulleet Lukkoon aikalailla puskista. Loppuun asti meitä faneja pidetään siis jännityksessä, mutta suurta hätää ei silti liene olemassa sillä Rautakorven nimi takaa kyllä suhteellisen vahvan miehistön tänne myös ensi kaudeksi.
 

Johnny92

Jäsen
Alkaa olla jo ikävä niitä ikan aikaisia salaperäisiä huhuja! Ei kai, täytyy olla tyytyväinen lukon management tilanteeseen, nimittäin santala+rautakorpi=pelaajien sopimus- ja hankinta-asiat erinomaisissa käsissä.
 

TiDo28

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman lukko,Toronto Maple Leafs
Kaikki hyvin!

Itsekin olen hieman jo pettynyt kun ei niitä jatkosopimuksia sitten olekaan kuulunut puheista huolimatta.Samaan hengenvetoon täytyy todeta,että uskon ja luotan kaksikkoon Santala/Rautakorpi+muuhun johtoryhmään ja heidän ammattitaitoonsa+visioihin.Itse uskon ettei seuraavienkaan kausien joukkue paljoa kalpene nykyiselle joukkueelle.

Ainoa mikä itseänikin harmittaa on se,että tulevat nimet tulevat niin puskista ettei osaa veikata edes lähelle.Ensin pitäisi tietää tuleva pelityyli ja sitä kautta lähteä arvuuttelemaan nimiä.Joko ensi kaudella näemme isojen miesten kahvausta vai tämän kauden (JR:n aikaista) tyyppistä kiekkoilua missä "normaalikokoisillakin" pärjätään.

Varmaan nykyinen joukkue voi hajota jonkun verran,että saadaan pelimerkkejä uusiin pelaajiin ja joudutaan kilpailussa luopumaan jostain joista olisimme mielellämme vielä pitäneet kiinni,mutta hinnan noustua niin ylös ettei muun joukkueen rakennuksen kannalta olisi ollut viisasta maksaa pelaajasta ihan mitä vain.

Kun vielä tuntuu olevan koko sm-liiga vielä käymis tilassa ensi kauttakin ajatellen,esim. vähennetäänkö pelaajien lukumäärää?Tarkoittaako tämä automaattisesti sitä,että se on pois nuorten pelipaikoista?Mitä NHL-lakko merkitsee?Isoimmat seurat voivat ottaa NHL-tähtiä mutta liikeneekö sieltä sitten niitä jotka odottivat pääsyä "isoon" seuraan,mutta jäivätkin rannalle tähtien tullessa?Tuskin näillä Suomen mittakaavassa olevilla "isoilla" seuroillakaan on palikkaa satsata sekä NHL-tähtiin sekä Suomen parhaimpiin (ihan kaikkiin)?

Varmasti ennen ensi kauden alkua on paljon "kaloja" liikkeellä ja jotain jää meidänkin verkkoihin.Toinen asia on,että haluammeko joukkueen kasaan jo loppu keväästä,että ehtisi hitsautua hyvin yhteen ennen uuden kauden alkua vai odotetaanko edes hieman isompia kaloja vähän pidempään?

Miten päin tahansa luottoa löytyy lukon johtoportaalle mutta olsihan se mukavaa jossitella edes jonkun nimillä,suht koht ajoissa eikä vaan huokailla pois lähtevien perään.
 

Walton

Jäsen
Suosikkijoukkue
Johtaja Virran Dream Team
Re: Kaikki hyvin!

Viestin lähetti TiDo28
Itsekin olen hieman jo pettynyt kun ei niitä jatkosopimuksia sitten olekaan kuulunut puheista huolimatta.Samaan hengenvetoon täytyy todeta,että uskon ja luotan kaksikkoon Santala/Rautakorpi+muuhun johtoryhmään ja heidän ammattitaitoonsa+visioihin.Itse uskon ettei seuraavienkaan kausien joukkue paljoa kalpene nykyiselle joukkueelle.
Samo homma, sopimuksia on odoteltu päivittäin, mitään ei vain ole kuulunut.
Tänään kuului edes jotain. Nimittäin Santala totesi että ensi kautta koskevia sopimuksia on tehty. Samalla hän totesi että suunnitelmat ensi kautta ajatellen ovat aikataulussa ja tilanne on hyvin hallinnassa.

Siitä, kenen kanssa soppari on tehty, ei kerrottu. Sehän tässä eniten jännittää. Miksi ei kerrottu, kai toisi fanienkin silmissä lisää luottoa joukkuetta kohtaa. Täytyy vain toivoa että kyseessä olisi oikeasti "tärkeitäkin" sopimuksia, eikä vain näiden nelosketjun "täytemiesten" soppareita.

Uskon kuitenkin että joukkueen asiat ovat paljon paremmassa kunnossa ensi kautta ajatellen, mitä pelkkä sopimuspelaajien listaa katsominen antaa ymmärtää. Olen antanut itseni ymmärtää että sopimuksia on iso kasa rustattu ensi kaudeksi. Jyrki-Boy on osannut yllättää positiivisesti useastikin aiemmin, uskon niin käyvän nytkin.

Tällä hetkellä täytyy kuitenkin tarkkailla silmä kovana, mitä tapahtuu puolentoista viikon aikana. Uskon että toimistolla viritellään suurehkoa pommia jysäytettäväksi ensi viikon loppupuolella. Muistammehan mitä tapahtui viime vuoden tammikuussa...
 

Roku

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Lukko
Re: Re: Kaikki hyvin!

Viestin lähetti Walton
Siitä, kenen kanssa soppari on tehty, ei kerrottu. Sehän tässä eniten jännittää. Miksi ei kerrottu, kai toisi fanienkin silmissä lisää luottoa joukkuetta kohtaa. Täytyy vain toivoa että kyseessä olisi oikeasti "tärkeitäkin" sopimuksia, eikä vain näiden nelosketjun "täytemiesten" soppareita.

Tätä samaa ihmettelen minäkin. Santala sanoo että "nyt keskitytään pelaamiseen" eikä kerro keiden kanssa sopimuksia on tehty. Luulisi ettei sillä ainakaan haittavaikutusta ole jos jo valmiiksi joukkueessa olevien pelaajien kanssa jatkopapereita kirjoitellaan, mutta en tiedä Santalan logiikkaa tämän asian suhteen. Eri asia tietysti olisi jos jotkut pelaajat jo tässä vaiheessa olisivat ilmoittaneet etteivät missään tapauksessa jatka ensi kaudella Lukossa, tällaista uutista mielestäni ei olekaan järkevää tässä vaiheessa kautta ilmoille päästää.

Semmoinen kutina minulla kuitenkin on että mikäli jatkosopimuksia olisi tehty runkopelaajien kuten Eepin, Niskalan, Saarelan ja Torkin kanssa, niin ne kyllä olisi julkaistu heti kirjoittamisen jälkeen.

Eli taitaa niitä sopimuksia olla vasta aika vähän kirjoitettuna ja nimenomaan nekin harvat nelosketjun miesten kanssa, mutta kai se tästä jossain vaiheessa vielä selkiää.
 

TiDo28

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman lukko,Toronto Maple Leafs
Lukko kaudella +10 vuotta

En nyt viitsinyt avata tämän jutun takia uutta "laatikkoa" mutta silmiini osui tuo jatkiksen "Turun herrojen" Koivun,Ansaksen ja Narvanmaan stoori ja suunnitelmat muutamaa vuotta pidemmällekin.Onkohan lukossa mietitty/suunniteltu ex-pelaajien ja tulevien ex-pelaajien kanssa,mitä sitten kun ura loppuu?Onhan meillä tietysti iso-Toke ja Eerola ja onko muitakin ex-lukkolaisia jotka ovat jatkaneet jossain roolissa organisaatiossa?Tiedä sitten minkälainen koulutus esim. Tokella on valmentajaksi?Voisikohan lukollakin olla yhteispeliä valmentajaoppikoulun kanssa nyt kun "Tukkakin" tänne tuli.Voisihan myös niitä ex-pelaajia kouluttaa enemmänkin johonkin muuhunkin hommaan,jos pelaajat sitä itse haluaisivat.Olisi myös muutenkin hauska kuulla Santalalta eli mustapartaiselta mieheltä jotain pidemmän ajan visioita.

Tämä nyt ei ihan tänne kuulu mutta anteeksi vaan.
 

Pitkävedossa tänään

Päivän pelit:

  • 1
  • x
  • 2
  • 1
  • x
  • 2
  • 1
  • x
  • 2
Kärpät vs Jukurit
  • 2.20
  • 3.80
  • 2.92
Pelicans vs HIFK
  • 1.86
  • 3.80
  • 3.80
Tappara vs TPS
  • 1.76
  • 4.10
  • 4.00
Apua pelaamisen hallintaan pelaamaltilla.fi
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Tila
Viestiketju on suljettu.
Ylös