Itselläni pisti Kingsiin liittyen silmään jännä statistiikka: Seuraavat 18 peliä 3 kotona 15 vieraissa eli jäätävän kovia vierasmatkoja edessä. Aika kova tulee olemaan tuo seuraava reino kuukausi ja uskon että tämä ajanjakso mittaa Kingsin tason ovatko valmiita playoffeihin.
Verkkolehden uusimmat jutut
-
Atte Tolvanen saavutti triplan − Salzburg juhli jälleen mestaruuttaLue lisää »
-
Oksanen piiskasi Leijonat jatkoajalla voittoonLue lisää »
-
Leijonien MM-leiritykseen kuusi uutta pelaajaa, Konsta Helenius Pikkuleijonien mukaanLue lisää »
-
Liiga-pudotuspelit: Kärppien vuoristoratamaiselle kaudelle pronssinen päätös tasaisessa ottelussaLue lisää »
-
Hermekselle uusi päävalmentaja Lappeenrannasta – Simo Liukka kokkolalaisten käskyttäjäksiLue lisää »
-
SS: Juuso Mäenpää jatkaa KalPassaLue lisää »
Los Angeles Kings 2021–2022
- Viestiketjun aloittaja heikkik
- Alkaa
- 48 161
- 193
Todella nihkeä voitto Devilsistä, mutta nää pojot otetaan todella mielellään vastaan. Peli sai kyllä räväkän alun, kun Byfieldin rännineppi jäi vajaaksi ja Severson heitti aikamoisella lätyllä Jesper Brattin karkuun. Björnfot oli hieman erikoisessa välissä, koska ei olettanut pelin kääntyvän niin nopeasti. Durzi taas oli myöhässä ja Bratt harhautti Petersenin kahville ja iski avausmaalin.
Kings kuitenkin vastasi kolmisen minuuttia myöhemmin, kun Iafallo iski suoran hyökkäyksen ja räväytti komean kudin ohi Gilliesin.
Erän aikan nähtiin tukku toisiaan typerämpiä jäähyjä. McLeodin poikkari, Brownin filmaus sekä kampitus ja Grundströmin huitominen.
Tuon huitomisrangaistuksen aikana Devils siirtyi johtoon. Kopitar ja Iafallo olivat olleet noin minuutin kentällä ja se näkyi tuossa maalissa. Severson levitti vasempaan kaistaan ja Hughes ajoi sisään. Hughesin syöttö puhkoi Kingsin nelikon ja Bratt sai tintata kiekon tyhjään rysään. Aika monesti näkee tuon puhkovan syötön onnistuvan ja mielestäni sen kitkeminen on kaiken a ja o, jos joukkue pelaa alivoimaa tuolla 2-1-1 muodostelmalla.
Devils oli yleisesti parempi joukkue ekassa erässä ja ansaitsi johtonsa. Vierailta jäi mieleen pari kovaa niittiä Jack Hughesiin. Grundy ja Mikey olivat tarjoajina.
Toinen erä oli aika kaottista peliä. Kings hallitsi tapahtumia taas näennäisesti. Vetoja paljon, mutta ei mitään uhkaavaa. Kings kuitenkin tasoitti pelin, kun Moore löysi laidasta karkaavan Arvidssonin, joka napautti hyvä kudin vasempaan yläkulmaan. Arvidsson jatkoi hyvää pistetehtailuaan (10 ottelua 11 tehopistettä).
Kolmas erä oli Kingsiltä jo hyvää peliä. Devils tuntui olevan välillä todella pahoissa vaikeuksissa, mutta Kingsin luovuus hyökkäyspäässä oli olematonta. Muutenkin erä oli selkeästi ottelun viihdyttävin erä, vaikka maaleja nähtiin vain yksi.
Grundström heitti kiekon ränniin ja Brown oli toisella laidalla vastassa. Jotenkin Devilsin puolustus nukahti ja Grundström oli liitänyt keskelle aivan vapaaksi. Kääntörannari upposi ja Kings siirtyi johtoon. Byfield sai plussaa, vaikka yrittikin päästä karkuun merkinnöiltä.
Devils painosti tuon maalin jälkeen todella ahnaasti, mutta vain ylärima oli lähimpänä maalia tällä kertaa. Lopun jäähy seitsemän pelaajan ollessa kentällä vei loput mahikset tasoituksesta.
Tuskainen voitto, jolla saatiin orastava tappioputki poikki. Kauaa ei keritä voittoa juhlimaan, kun jo ensi yönä on peli MSG:lä. Vastus on taatusti kovempaa luokkaa, joten pelinkin täytyy parantua.
Byfieldin peliaika jäi alle 10 minuuttiin, koska ylivoimavastuuta ei ollut tällä kertaa tarjolla. Byfieldin luistelu herättää kyllä itsessäni hieman huolta. Ekat kaksi-kolme potkua ovat todella kömpelön näköisiä. Iso mies ei meinaa saada itseään liikkeelle. Tuo on toki korjattavissa harjoittelulla ja tuo harjoituskauden nilkkavamma ei asiaa ainakaan auttanut. Aloituksissa on myös hirveästi tekemistä. Byfieldia ei pysty laittamaan kentälle kuin hyökkäyspäässä tämän takia.
Suurin ärsytyksen aihe on nuo pelikaverit vierellä. Brown on aivan turisti, mutta ymmärrän hänen olevan jonkinlainen henkinen tuki omissa Byfieldille. Hyökkäyssuuntaan tällä kaksikolla ei ole mitään kemiaa. Grundström on taas liian rouhiva rymistelijä, että saisi mitään kovin luovaa aikaiseksi. Byfield kaipaa jotain, jonka kanssa tuo luovuus saataisiin esiin. Kauhean helpolta pelaaminen ei ole näyttänyt, mutta lupauksia se silti herättää jostain hyvästä. Tavallaan aika huvittavaa katseltavaa tuo ison miehen kyyryssä polkeminen on, kun maila on niin pirun lyhyt. En voi ymmärtää miksi kukaan haluaa pelata noin lyhyellä mailalla, mutta mitäpä minä olen sanomaan, kun en yhtään NHL-peliä ole pelannut.. vielä.
GKG!
Kings kuitenkin vastasi kolmisen minuuttia myöhemmin, kun Iafallo iski suoran hyökkäyksen ja räväytti komean kudin ohi Gilliesin.
Erän aikan nähtiin tukku toisiaan typerämpiä jäähyjä. McLeodin poikkari, Brownin filmaus sekä kampitus ja Grundströmin huitominen.
Tuon huitomisrangaistuksen aikana Devils siirtyi johtoon. Kopitar ja Iafallo olivat olleet noin minuutin kentällä ja se näkyi tuossa maalissa. Severson levitti vasempaan kaistaan ja Hughes ajoi sisään. Hughesin syöttö puhkoi Kingsin nelikon ja Bratt sai tintata kiekon tyhjään rysään. Aika monesti näkee tuon puhkovan syötön onnistuvan ja mielestäni sen kitkeminen on kaiken a ja o, jos joukkue pelaa alivoimaa tuolla 2-1-1 muodostelmalla.
Devils oli yleisesti parempi joukkue ekassa erässä ja ansaitsi johtonsa. Vierailta jäi mieleen pari kovaa niittiä Jack Hughesiin. Grundy ja Mikey olivat tarjoajina.
Toinen erä oli aika kaottista peliä. Kings hallitsi tapahtumia taas näennäisesti. Vetoja paljon, mutta ei mitään uhkaavaa. Kings kuitenkin tasoitti pelin, kun Moore löysi laidasta karkaavan Arvidssonin, joka napautti hyvä kudin vasempaan yläkulmaan. Arvidsson jatkoi hyvää pistetehtailuaan (10 ottelua 11 tehopistettä).
Kolmas erä oli Kingsiltä jo hyvää peliä. Devils tuntui olevan välillä todella pahoissa vaikeuksissa, mutta Kingsin luovuus hyökkäyspäässä oli olematonta. Muutenkin erä oli selkeästi ottelun viihdyttävin erä, vaikka maaleja nähtiin vain yksi.
Grundström heitti kiekon ränniin ja Brown oli toisella laidalla vastassa. Jotenkin Devilsin puolustus nukahti ja Grundström oli liitänyt keskelle aivan vapaaksi. Kääntörannari upposi ja Kings siirtyi johtoon. Byfield sai plussaa, vaikka yrittikin päästä karkuun merkinnöiltä.
Devils painosti tuon maalin jälkeen todella ahnaasti, mutta vain ylärima oli lähimpänä maalia tällä kertaa. Lopun jäähy seitsemän pelaajan ollessa kentällä vei loput mahikset tasoituksesta.
Tuskainen voitto, jolla saatiin orastava tappioputki poikki. Kauaa ei keritä voittoa juhlimaan, kun jo ensi yönä on peli MSG:lä. Vastus on taatusti kovempaa luokkaa, joten pelinkin täytyy parantua.
Byfieldin peliaika jäi alle 10 minuuttiin, koska ylivoimavastuuta ei ollut tällä kertaa tarjolla. Byfieldin luistelu herättää kyllä itsessäni hieman huolta. Ekat kaksi-kolme potkua ovat todella kömpelön näköisiä. Iso mies ei meinaa saada itseään liikkeelle. Tuo on toki korjattavissa harjoittelulla ja tuo harjoituskauden nilkkavamma ei asiaa ainakaan auttanut. Aloituksissa on myös hirveästi tekemistä. Byfieldia ei pysty laittamaan kentälle kuin hyökkäyspäässä tämän takia.
Suurin ärsytyksen aihe on nuo pelikaverit vierellä. Brown on aivan turisti, mutta ymmärrän hänen olevan jonkinlainen henkinen tuki omissa Byfieldille. Hyökkäyssuuntaan tällä kaksikolla ei ole mitään kemiaa. Grundström on taas liian rouhiva rymistelijä, että saisi mitään kovin luovaa aikaiseksi. Byfield kaipaa jotain, jonka kanssa tuo luovuus saataisiin esiin. Kauhean helpolta pelaaminen ei ole näyttänyt, mutta lupauksia se silti herättää jostain hyvästä. Tavallaan aika huvittavaa katseltavaa tuo ison miehen kyyryssä polkeminen on, kun maila on niin pirun lyhyt. En voi ymmärtää miksi kukaan haluaa pelata noin lyhyellä mailalla, mutta mitäpä minä olen sanomaan, kun en yhtään NHL-peliä ole pelannut.. vielä.
GKG!
Minusta Grundström - Byfield - Brown -ketjussa suurin ongelma on Byfield itse. Ei vaan pää vielä ehdi prosessoimaan mitä kentällä tapahtuu. Junioreissa - ja myös AHL-tasolla - hänellä on riittänyt se että on erinomainen yksilöurheilija, mutta NHL:ssä pärjäämiseen pitäisi oppia taktiikkaa ja muiden pelaajien huomioonottamista (joukkuepelaamista). Minusta Byfield ei siis ole itsekäs pelaaja, vaan hän vaan vielä osaa pelata osana viisikkoa.
Jimmy Fox oli "All the Kings Men":ssä puolivälihaastattelussa. Kaikenlaista asiaa siinä on mm. Byfieldistä on suunnilleen 31 minuutin kohdalta alkaen. Ja muista nuorista n. 38.44 eteenpäin. Ihmetyttää kyllä mitä Fox sanoo Turcottesta (n. 40.20 ->). Siis top 5-vuoro hyvänä varausvuonna käytettiin pelaajaan, josta parhaimmillaan voi kehittyä kolmosketjun sentteri. WTF? Mutta jotakin samantapaista Darryl Evans sanoi Turcottesta rookieturnauksen (?) aikaan (more sandpaper than silk tjsp).
Foxilla on sekä kommenttaatorina että haastatteluissa opettajamainen ote ja se välillä ärsyttää. Mutta kun äijä on ollut Kings-ympyröissä nelisenkymmentä vuotta, niin kyllähän Fox tietää asiat läpikotaisin. Se on ainakin tullut lähetyksissä selväksi, että hän on Kaliyev-fani ja hänen mielestään Kuparin pitäisi ajaa maalille enemmän.
Kiertueen toisesta kamppailusta piste plakkariin. Enemmänkin olisi ollut tarjolla.
Ottelun ylivoimainen hahmo oli Jonathan Quick, joka piti Kingsit iskuetäisyydellä upeilla otteillaan. Pari täysin varmaa maalia hän pelasti ja laittoi vielä highlightia päälle. Rankkareissa tietysti olisi jokkun ujutuksen voinut ottaa, mutta niistä takaiskuista on silti turha maalivahtia syyttää.
Eka erä oli todella väritön. Molemmat joukkueet yritti saada jotain luotua, mutta vedot lähtivät todella usein kaukaa laidoilta. Kings oli ehkä hitusen aktiivisempi, mutta yritykset olivat todella tuhnuja. Käännekohta oli tuo Lemieuxn taklaus Lindgrenin numeroihin. Livekuvasta näki jo, että tää on ulosajo. Järkyttävän typerä taklaus, kun Brendanilla oli kaikki aika jättää tekemättä tuo. Toki Lindgren käänsi selkänsä siirrettyään kiekon eteenpäin, mutta silti olisin itsekin heittänyt Lemieux ulos.
No tuon femman jäähyn hyvät puolet oli Lindgrenin kostopoikittainen ja erän lopun lähestyminen. Tuo lopun pari minuutin ylivoima kuitenkin riitti Rangersille ja Kreider sai nepata kiekon uuniin alivoima nelikon keskeltä. Vähän turhan paljon tilaa, vaikka Fox vedättikin Määttää hienosti ulos. Roy oli Kreideriin nähden väärällä puolella.
Toinen erä alkoi alivoimalla, mutta se rypistys kestettiin onneksi juuri ja juuri. Stromella oli yksi loistava paikka. Eka kymppi oli vierailta aikalailla samanlaista sähinää. Töitä ilman varisnaista tulosta. Eniten järkytti jatkuvat laukaukset plekseihin. Typerää olla edes testaamatta Sheshterkiniä. Varsinkin pakit saivat ohitettua kärkikarvaajan, mutta vedot lähtivät aivan pilviin.
Lizotte kuitenkin tasoitti pelin nopealla vastahyökkäyksellä. Jalat käyntii, pieni rytminmuutos ja veto Trouban jaloista yläkulmaan. Hieno suoritus.
Erä näytti menevän jo Rangersille, kun Panarin sahasi yksilötaidolla itsensä tontille. Kiekko kuitenkin kilahti ylärimaan. Tämän tilanteen jälkeen Goodrow otti hieman erikoisen 2+2 jäähyn korkeasta mailasta. Kings hyödynsi tämän jäähyn ja Iafallo laittoi läheltä ylös rystyllä. Ylivoima ei vakuuttanut koko iltana muulla kuin alueelletuonnilla, joten tämä kelpasi.
Kolmas erä olikin sitten Rangersin. Kotijoukkue painoi päälle ja jotenkin hieman aneeminen Rags heräsi peliin. Quick kuitenkin oli ohittamaton. Aina Goodrown tasoitukseen asti. Panarin hieman steppaili viivan tuntumassa ja ohitti Roy matalalla rannarilla. Goodrow sai mailan vapaaksi Kopitarin vartioinnilta ja ohjasi komeasti ohi Quickin.
Jatkoaika näytti todennäköiseltä, mutta Kempe otti aika turhan kampitusjäähyn keskialueella. Rangers pyöritti lopun hyvin, mutta Kings kesti Danaultin ja Kopitarin avulla.
Jatkoaika pelattiin ilman katkoja kokonaan 4 vs 4 tuon jäähyn takia, joten se jäi aika tylsäksi pyörimiseksi lopulta.
Rankkareissa hieno onnistumine Byfieldille, mutta lisäpiste meni Foxin suorituksella kotijoukkueelle.
Kokonaisuutena hyvä esitys. Kuitenkin Kings pelasi viime yönäkin, joten ihan levänneellä jalalla ei oltu liikkeellä. Lemieuxn taklaus sekotti pakkaa ja Byfield kärsi ehkä eniten tästä, koska Lizotte kävi hyvin usein stunttaamassa kolmosen keskellä. Myös erikoistilanteet häiritsivät.
Byfield oli paremmin pelin sisällä nyt ja pelasi kiekolla eteenpäin rohkeasti. Aika paljon vaan tulee ihan turhia kiekonmenetyksiä, kun ei se pää raksuta tarpeeksi nopeasti (siitähän täällä jo mainittiin aikasemmin). McLellan katseli välillä aika huolestuneena Byfieldin "harhautuksia".
Seuraavana vastaan asettuu Islanders ja eiköhän luvassa ole ihan yhtä hankala ja tasainen kamppailu kuin muita Nykin jengejä vastaan.
GKG!
Ottelun ylivoimainen hahmo oli Jonathan Quick, joka piti Kingsit iskuetäisyydellä upeilla otteillaan. Pari täysin varmaa maalia hän pelasti ja laittoi vielä highlightia päälle. Rankkareissa tietysti olisi jokkun ujutuksen voinut ottaa, mutta niistä takaiskuista on silti turha maalivahtia syyttää.
Eka erä oli todella väritön. Molemmat joukkueet yritti saada jotain luotua, mutta vedot lähtivät todella usein kaukaa laidoilta. Kings oli ehkä hitusen aktiivisempi, mutta yritykset olivat todella tuhnuja. Käännekohta oli tuo Lemieuxn taklaus Lindgrenin numeroihin. Livekuvasta näki jo, että tää on ulosajo. Järkyttävän typerä taklaus, kun Brendanilla oli kaikki aika jättää tekemättä tuo. Toki Lindgren käänsi selkänsä siirrettyään kiekon eteenpäin, mutta silti olisin itsekin heittänyt Lemieux ulos.
No tuon femman jäähyn hyvät puolet oli Lindgrenin kostopoikittainen ja erän lopun lähestyminen. Tuo lopun pari minuutin ylivoima kuitenkin riitti Rangersille ja Kreider sai nepata kiekon uuniin alivoima nelikon keskeltä. Vähän turhan paljon tilaa, vaikka Fox vedättikin Määttää hienosti ulos. Roy oli Kreideriin nähden väärällä puolella.
Toinen erä alkoi alivoimalla, mutta se rypistys kestettiin onneksi juuri ja juuri. Stromella oli yksi loistava paikka. Eka kymppi oli vierailta aikalailla samanlaista sähinää. Töitä ilman varisnaista tulosta. Eniten järkytti jatkuvat laukaukset plekseihin. Typerää olla edes testaamatta Sheshterkiniä. Varsinkin pakit saivat ohitettua kärkikarvaajan, mutta vedot lähtivät aivan pilviin.
Lizotte kuitenkin tasoitti pelin nopealla vastahyökkäyksellä. Jalat käyntii, pieni rytminmuutos ja veto Trouban jaloista yläkulmaan. Hieno suoritus.
Erä näytti menevän jo Rangersille, kun Panarin sahasi yksilötaidolla itsensä tontille. Kiekko kuitenkin kilahti ylärimaan. Tämän tilanteen jälkeen Goodrow otti hieman erikoisen 2+2 jäähyn korkeasta mailasta. Kings hyödynsi tämän jäähyn ja Iafallo laittoi läheltä ylös rystyllä. Ylivoima ei vakuuttanut koko iltana muulla kuin alueelletuonnilla, joten tämä kelpasi.
Kolmas erä olikin sitten Rangersin. Kotijoukkue painoi päälle ja jotenkin hieman aneeminen Rags heräsi peliin. Quick kuitenkin oli ohittamaton. Aina Goodrown tasoitukseen asti. Panarin hieman steppaili viivan tuntumassa ja ohitti Roy matalalla rannarilla. Goodrow sai mailan vapaaksi Kopitarin vartioinnilta ja ohjasi komeasti ohi Quickin.
Jatkoaika näytti todennäköiseltä, mutta Kempe otti aika turhan kampitusjäähyn keskialueella. Rangers pyöritti lopun hyvin, mutta Kings kesti Danaultin ja Kopitarin avulla.
Jatkoaika pelattiin ilman katkoja kokonaan 4 vs 4 tuon jäähyn takia, joten se jäi aika tylsäksi pyörimiseksi lopulta.
Rankkareissa hieno onnistumine Byfieldille, mutta lisäpiste meni Foxin suorituksella kotijoukkueelle.
Kokonaisuutena hyvä esitys. Kuitenkin Kings pelasi viime yönäkin, joten ihan levänneellä jalalla ei oltu liikkeellä. Lemieuxn taklaus sekotti pakkaa ja Byfield kärsi ehkä eniten tästä, koska Lizotte kävi hyvin usein stunttaamassa kolmosen keskellä. Myös erikoistilanteet häiritsivät.
Byfield oli paremmin pelin sisällä nyt ja pelasi kiekolla eteenpäin rohkeasti. Aika paljon vaan tulee ihan turhia kiekonmenetyksiä, kun ei se pää raksuta tarpeeksi nopeasti (siitähän täällä jo mainittiin aikasemmin). McLellan katseli välillä aika huolestuneena Byfieldin "harhautuksia".
Seuraavana vastaan asettuu Islanders ja eiköhän luvassa ole ihan yhtä hankala ja tasainen kamppailu kuin muita Nykin jengejä vastaan.
GKG!
"Uusi"-kiertue päättyi Islandersin vieraana. Grundström oli korvattu Athanasioulla, joten Byfield sai ainakin pehmeämmät kädet vierelleen. Muusta en tiedä. Petersen liukui tolppien väliin ja Doughtylle ottelu nunero 1000.
Kings sai paremmin vaihteen päälle pelin alusta ja sai hyvin painetta Varlamovia kohti. Isles kuitenkin kävi lähimpänä maalia, kun Adam Pelech kilautti kiekon ristipuusta ilmoihin. Kopitarin ketju oli koko ajan hyvä kiekon kanssa ja Danault ketju aktiivinen pyörimään. Tuttua ja turvallista.
Islesin tilanteet olivat todella vähissä ja ainoastaan Barzalin yksilötaito repii Kingsin välejä hieman auki.
Hieman staattinen vaihe päättyi, kun Brown taisteli kiekon omille ja AA jatkoi röyhkeästi keskeltä vauhdilla nousseelle Byfieldille, joka rannaa uran ensimmäisen häkin takanurkkaan. Pientä fist pumpia ilmaan myös allekirjoittaneelta, kun kiekko helähtää ohi Varlamovin. Tärkeä onnistuminen Byfieldille.
Eka erä oli Kingsin hallintaa. Ei suvereenisti, mutta kuitenkin pystyttiin rakentamaan jotain ja kaveri ei.
Isles tuli hyvällä energialla tokaa erään, mutta kiekko ei pomppinut sisään hyvistä yrityksistä huolimatta. Ekan vitosen jälkeen peli taas vähän puuroutui.
Byfield järjesti ottelun ensimmäisen erikoistilanteen. Cizikas joutui kahmimaan käsillä vauhtiin päässeen tankkerin kumoon.
Ykkösellä ylivoima pyöri ihan ok, mutta hieman verkkaisesti. Doughty haki linjaa maalille hanakasti. Kakkonen ei saanut peliä pyörimään jälkimmäisellä minuutilla, joten erikoistilanne kuivuu kasaan..
Lemieux tulitti Kingsin jo kahden maalin johtoon, mutta Lizotte kerkesi juuri ennen vetoa napata itselleen kaksi minuuttia kampituksesta. Outo hyökkäysalueen jäähy. Vaikea sanoa olisiko veto mennyt sisään ilman tuon kampituksen vaikutusta kenttätapahatumiin. Tuplasti epäonnea tilanteessa.
Islesin ylivoima ei ole mitään parasta A-luokkaa ja Kings sai purkaa kiekkoa päätyyn ihan urakalla. Robin Salo kuitenkin tinttaa kiekon lähelle maalia. Onneksi tolppa pelastaa. Byfield sai hieman alivoimavastuuta.
Roy meinaa erän lopussa ripuloida kiekon omiin. Lee saa huitoa pari kertaa kiekkoa maalin edessä, mutta onneksi säikäytetty Petersen kestää oudossa torjunta-asennossa. Byfield huitomassa mukana.
Kings lisää johtoa viisi sekuntia ennen erän loppua. Athanasiou sai kiekon keskialueella ja lähti haastamaan Andy Greeneä vasemmasta laidasta. B-pisteen kohdalla AA roiskaisi vihaisen vedon yläputken kautta sisään. Varlamov näytti yllättyneeltä ja niin näytti kaikki muutkin. Todella iso maali, koska Kings oli yrittänyt tappaa tätä peliä ja tuo helpotti kummasti.
Kolmas erä oli kokonaisuudessaan aika uneliasta pelailua. Isles sai muutamia paikkoja Kingsin puolustuksen avittamana, mutta Petersen oli onneksi hereillä.
Isles otti maalivahdin pois kaksi ja puoli minuuttia ennen loppua. Byfieldin ketju joutui heti omiin ja Barzal päätti sivaltaa Petersenistä katsottuna oikean laidan vierestä vedon maalia kohti. Leen maski häiritsee sen verran, että kiekko uppoaa maaliin. Aluksi näytti Calin maalilta, mutta näköyhteys oli huono ja veto yllättävä.
Isles jatkoi pyöritystä ilman maalivahtia, mutta lopulta Kempe onnistui heittämään kiekon tyhjiin. Kopitarilta loistava duuni tämän maalin eteen.
Peli tuntui jo voitetulta, mutta Casey Cizikas oli eri mieltä ja karkasi Doughtyn vartioinnista napauttamaan kiekon maaliin. Martinilta hyvä maltti syötön kanssa tilanteessa. Kings ei kuitenkaan enää antanut mahista tasoittaa, joten voitto Losiin.
Eihän nää New Yorkin pelit mitään viihdyttävämpiä olleet, mutta tärkeät 5/6 pisteet mukaan. Täysi potti oli rankkareista kiinni.
Tästä on hyvä jatkaa kahteen peräkkäiseen primetime vääntöön. Lauantaina 20:00 Flyersin vieraana ja sunnuntaina samaan aikaan Penguinsin kotona. Ensimmäinen peli on pakko voittaa ja toinen on luokkaa todella vaikea. Vaikka Kingsin peli on vähän tahmea, niin nuo tiukat pelit on onnistuttu kääntämään voitoiksi ja se valaa uskoa, että tältä kiertueelta saadaan hyvä potti kasaan ja tavoite playoffeista säilyy näköpiirissä.
Byfieldiltä selkeästi paras esitys ja tuo uran eka maali oli vain kirsikka kakun päälle. Mitä yksinkertaisemmin Quinton ymmärtää pelata, sitä helpommin hänelle aukeaa tilaa vahvuuksille.
GKG!
Kings sai paremmin vaihteen päälle pelin alusta ja sai hyvin painetta Varlamovia kohti. Isles kuitenkin kävi lähimpänä maalia, kun Adam Pelech kilautti kiekon ristipuusta ilmoihin. Kopitarin ketju oli koko ajan hyvä kiekon kanssa ja Danault ketju aktiivinen pyörimään. Tuttua ja turvallista.
Islesin tilanteet olivat todella vähissä ja ainoastaan Barzalin yksilötaito repii Kingsin välejä hieman auki.
Hieman staattinen vaihe päättyi, kun Brown taisteli kiekon omille ja AA jatkoi röyhkeästi keskeltä vauhdilla nousseelle Byfieldille, joka rannaa uran ensimmäisen häkin takanurkkaan. Pientä fist pumpia ilmaan myös allekirjoittaneelta, kun kiekko helähtää ohi Varlamovin. Tärkeä onnistuminen Byfieldille.
Eka erä oli Kingsin hallintaa. Ei suvereenisti, mutta kuitenkin pystyttiin rakentamaan jotain ja kaveri ei.
Isles tuli hyvällä energialla tokaa erään, mutta kiekko ei pomppinut sisään hyvistä yrityksistä huolimatta. Ekan vitosen jälkeen peli taas vähän puuroutui.
Byfield järjesti ottelun ensimmäisen erikoistilanteen. Cizikas joutui kahmimaan käsillä vauhtiin päässeen tankkerin kumoon.
Ykkösellä ylivoima pyöri ihan ok, mutta hieman verkkaisesti. Doughty haki linjaa maalille hanakasti. Kakkonen ei saanut peliä pyörimään jälkimmäisellä minuutilla, joten erikoistilanne kuivuu kasaan..
Lemieux tulitti Kingsin jo kahden maalin johtoon, mutta Lizotte kerkesi juuri ennen vetoa napata itselleen kaksi minuuttia kampituksesta. Outo hyökkäysalueen jäähy. Vaikea sanoa olisiko veto mennyt sisään ilman tuon kampituksen vaikutusta kenttätapahatumiin. Tuplasti epäonnea tilanteessa.
Islesin ylivoima ei ole mitään parasta A-luokkaa ja Kings sai purkaa kiekkoa päätyyn ihan urakalla. Robin Salo kuitenkin tinttaa kiekon lähelle maalia. Onneksi tolppa pelastaa. Byfield sai hieman alivoimavastuuta.
Roy meinaa erän lopussa ripuloida kiekon omiin. Lee saa huitoa pari kertaa kiekkoa maalin edessä, mutta onneksi säikäytetty Petersen kestää oudossa torjunta-asennossa. Byfield huitomassa mukana.
Kings lisää johtoa viisi sekuntia ennen erän loppua. Athanasiou sai kiekon keskialueella ja lähti haastamaan Andy Greeneä vasemmasta laidasta. B-pisteen kohdalla AA roiskaisi vihaisen vedon yläputken kautta sisään. Varlamov näytti yllättyneeltä ja niin näytti kaikki muutkin. Todella iso maali, koska Kings oli yrittänyt tappaa tätä peliä ja tuo helpotti kummasti.
Kolmas erä oli kokonaisuudessaan aika uneliasta pelailua. Isles sai muutamia paikkoja Kingsin puolustuksen avittamana, mutta Petersen oli onneksi hereillä.
Isles otti maalivahdin pois kaksi ja puoli minuuttia ennen loppua. Byfieldin ketju joutui heti omiin ja Barzal päätti sivaltaa Petersenistä katsottuna oikean laidan vierestä vedon maalia kohti. Leen maski häiritsee sen verran, että kiekko uppoaa maaliin. Aluksi näytti Calin maalilta, mutta näköyhteys oli huono ja veto yllättävä.
Isles jatkoi pyöritystä ilman maalivahtia, mutta lopulta Kempe onnistui heittämään kiekon tyhjiin. Kopitarilta loistava duuni tämän maalin eteen.
Peli tuntui jo voitetulta, mutta Casey Cizikas oli eri mieltä ja karkasi Doughtyn vartioinnista napauttamaan kiekon maaliin. Martinilta hyvä maltti syötön kanssa tilanteessa. Kings ei kuitenkaan enää antanut mahista tasoittaa, joten voitto Losiin.
Eihän nää New Yorkin pelit mitään viihdyttävämpiä olleet, mutta tärkeät 5/6 pisteet mukaan. Täysi potti oli rankkareista kiinni.
Tästä on hyvä jatkaa kahteen peräkkäiseen primetime vääntöön. Lauantaina 20:00 Flyersin vieraana ja sunnuntaina samaan aikaan Penguinsin kotona. Ensimmäinen peli on pakko voittaa ja toinen on luokkaa todella vaikea. Vaikka Kingsin peli on vähän tahmea, niin nuo tiukat pelit on onnistuttu kääntämään voitoiksi ja se valaa uskoa, että tältä kiertueelta saadaan hyvä potti kasaan ja tavoite playoffeista säilyy näköpiirissä.
Byfieldiltä selkeästi paras esitys ja tuo uran eka maali oli vain kirsikka kakun päälle. Mitä yksinkertaisemmin Quinton ymmärtää pelata, sitä helpommin hänelle aukeaa tilaa vahvuuksille.
GKG!
Jätin tuon lauantain "varman voiton" pelin katsomatta ja hyvä niin. Koosteet tietysti katselin ja eihän tuo hyvältä näyttänyt. Nuo maalit joita omiin ladottiin olivat erittäin halpoja.
Mayhewn maalissa Byfield oli pujottelukeppinä, kun NHLn pehmeimmät kädet Ristolaisen toimesta pyyhälsivät ohi. Toka maali oli epäonnea pomppujen suhteen. Pakit eit varautuneet Quickin pomputteluun ja Atkinson oli hereillä. Tuosta kolmannesta.. Edelleenkään en ymmärrä kuinka surkean syötön Kempe antoi ylivoimalla Dougtylle viivaan. Atkinsonin duunilta en ota mitään pois. OT maali oli Laughtonin tahtomaali.
No ainakin piste saatiin kasaan, mutta samalla menetettiin Mikey Anderson, joka jäi jyrän alle todella kovaa pariin otteeseen.
Pens peliin pakisto muuttui täysin, koska myös Roy jäi sivuun Covid protokollan takia. Strand hyppäsi Määtän pariksi ja Moverare Doughtyn pariksi.
Tuo Pens peli on kokonaisuudessaan vääryys. Kings oli koko pelin yksittäisi hetkiä lukuunottamatta huonompi joukkue. Kings kerjäsi verta nenästä jatkuvasti, kun Pens iski vastaan. Ne hetket pystyi aisitmaan TV:n välityksellä, kun Pens on lähdössä vastaan. Onneksi Petersen kesti pakkien avustuksella nuo pistohyökkäykset.
Hauskinta tässä on, että Kings käytännössä voitti samoilla aseilla. Moore pääsi kaksi kertaa karkaamaan varjoista läpi ja iski hienot maalit. Ei niiltä mitään pois. Kopitar ja Doughty runnoivat yhden vastahyökkäyksestä. Iafallon maali meni Crosbyn mailan kautta onnekkaasti sisään. Toki Rustin toinen maali meni myös kimmokkeen kautta, joten puntit tasan.
Byfield pelasi taas hätähousu pelin ja oli aika onneton kiekollisesti. Quintonin olisi pitänyt tehdä ennen tuota 3-3 maaliin johtanutta ylivoimaa niitti, mutta Jarry sai jotenkin torjuttua sen yrityksen. Byfield on siitä erikoinen pelaaja, että hän on melkein jokaisessa jäähyssä jollain tavalla osallisena. Oli se sitten oma tai vastustajan. Selkeästi tuo NHL-taso on vielä liikaa Byfieldille, mutta Kings ilmeisesti haluaa ottaa riskin voittojen kanssa leikkimisellä. Pens peliä se ei maksanut kokonaan, mutta meinasi maksaa.
Tuon Pens pelin positiivisin asia oli Moverare. Todella miehekäs esitys ja tuohon Mooren läpiajoon annettu esityö oli todella ihanaa katseltavaa. Moverare kommentoi (Zach Dooleylta lainaten) Doughtyn kanssa pelaamista seuraavasti:
" Moverare, on playing w/ Doughty and matching up against Crosby.
"It was awesome to play with Drew, he’s really easy to play with, he helps me out a lot. It was fun to play against top players. Really hard, they were good obviously, but it was really fun."
Lyhyellä otannalla Moverare on valmiimpi tuohon rooliin kuin Anderson, mutta voihan tuolla olla vain alkuhuumaa, johon tarvitaan pidemmän otannan vastauksia.
Kings on nyt saalistanut kiertueelta 8/10 mahdollisista pisteistä ja kertaakaan ei olla jääty nollille, joten erittäin positiivisin mielin täytyy olla.
Keskiviikkona Red Wingsin vieraaksi.
GKG!
Mayhewn maalissa Byfield oli pujottelukeppinä, kun NHLn pehmeimmät kädet Ristolaisen toimesta pyyhälsivät ohi. Toka maali oli epäonnea pomppujen suhteen. Pakit eit varautuneet Quickin pomputteluun ja Atkinson oli hereillä. Tuosta kolmannesta.. Edelleenkään en ymmärrä kuinka surkean syötön Kempe antoi ylivoimalla Dougtylle viivaan. Atkinsonin duunilta en ota mitään pois. OT maali oli Laughtonin tahtomaali.
No ainakin piste saatiin kasaan, mutta samalla menetettiin Mikey Anderson, joka jäi jyrän alle todella kovaa pariin otteeseen.
Pens peliin pakisto muuttui täysin, koska myös Roy jäi sivuun Covid protokollan takia. Strand hyppäsi Määtän pariksi ja Moverare Doughtyn pariksi.
Tuo Pens peli on kokonaisuudessaan vääryys. Kings oli koko pelin yksittäisi hetkiä lukuunottamatta huonompi joukkue. Kings kerjäsi verta nenästä jatkuvasti, kun Pens iski vastaan. Ne hetket pystyi aisitmaan TV:n välityksellä, kun Pens on lähdössä vastaan. Onneksi Petersen kesti pakkien avustuksella nuo pistohyökkäykset.
Hauskinta tässä on, että Kings käytännössä voitti samoilla aseilla. Moore pääsi kaksi kertaa karkaamaan varjoista läpi ja iski hienot maalit. Ei niiltä mitään pois. Kopitar ja Doughty runnoivat yhden vastahyökkäyksestä. Iafallon maali meni Crosbyn mailan kautta onnekkaasti sisään. Toki Rustin toinen maali meni myös kimmokkeen kautta, joten puntit tasan.
Byfield pelasi taas hätähousu pelin ja oli aika onneton kiekollisesti. Quintonin olisi pitänyt tehdä ennen tuota 3-3 maaliin johtanutta ylivoimaa niitti, mutta Jarry sai jotenkin torjuttua sen yrityksen. Byfield on siitä erikoinen pelaaja, että hän on melkein jokaisessa jäähyssä jollain tavalla osallisena. Oli se sitten oma tai vastustajan. Selkeästi tuo NHL-taso on vielä liikaa Byfieldille, mutta Kings ilmeisesti haluaa ottaa riskin voittojen kanssa leikkimisellä. Pens peliä se ei maksanut kokonaan, mutta meinasi maksaa.
Tuon Pens pelin positiivisin asia oli Moverare. Todella miehekäs esitys ja tuohon Mooren läpiajoon annettu esityö oli todella ihanaa katseltavaa. Moverare kommentoi (Zach Dooleylta lainaten) Doughtyn kanssa pelaamista seuraavasti:
" Moverare, on playing w/ Doughty and matching up against Crosby.
"It was awesome to play with Drew, he’s really easy to play with, he helps me out a lot. It was fun to play against top players. Really hard, they were good obviously, but it was really fun."
Lyhyellä otannalla Moverare on valmiimpi tuohon rooliin kuin Anderson, mutta voihan tuolla olla vain alkuhuumaa, johon tarvitaan pidemmän otannan vastauksia.
Kings on nyt saalistanut kiertueelta 8/10 mahdollisista pisteistä ja kertaakaan ei olla jääty nollille, joten erittäin positiivisin mielin täytyy olla.
Keskiviikkona Red Wingsin vieraaksi.
GKG!
Itäisen konferenssin vieraskiertue om kyllä mennyt pisteellisesti jopa hieman yläkanttiin. Kaikki viisi peliä ovat ratkenneet maalin erolla ja "tolppa sisään, tolppa ulos" -tilanteissa kiekko on pomppinut Losille.
Olen miettinyt kuinka ihmeessä niin hyvä joukkue kuin Islanders on kerännyt noin vähän pisteitä. En ihmettele enää nähtyäni Isles-Kings -pelin. Minusta sekä Byfieldin että Athanasioun maalit olivat pehmoisia ja oikeastaan Varlamov tarjosi kaksi pistettä Losille. Byfield on tehnyt samantapaisista tilanteista maaleja AHL:ssä, joten totta kai hän kokeili rannevetoa suhteellisen kaukaa käyttäen pakkia hiukkasen maskina, mutta ei tuollainen veto pitäisi NHL-vahdille mennä. Ei ihme, että Varlamov katseli räpyläänsä tilanteen jälkeen.
Sekä Penguins että Islanders ovat aika "heavy"-joukkueita ja suht kevytrakenteinen Kings-ryhmä oli usein vääntötilanteissa häviävänä osapuolena. Esim. Durzi on kyllä kova tsemppari, mutta oli puolustuspäässä vaikeuksissa oman miehensä kanssa. Ja toinen kova taistelija Lizottea kolattiin pariin kertaan Penguins-matsissa, mutta kun isompi ja pienempi massa kohtaavat, niin yleensä pienempi massa väistyy.
Byfield on pelannut nyt kuudessa peräkkäisessä ottelussa ja se on tarkoittanut, että Rasmus Kupari on ollut poppareilla yhtä monta kertaa. Todella v-mäinen tilanne Kuparin kannalta, sillä minusta hän pelasi ennen penkitystään ihan hyvin yhdessä Turcotten kanssa. Turcottehan on "speed up"-pelaaja - tosin välillä on vähän liikaakin vauhtia - ja piristi/aktivoi toisinaan liian helposti pelin ulkopuolelle tarkkailuasemiin jäävää Kuparia.
Hyökkäyksen ylitarjonnan vuoksi nuorisolaisista Alex Turcotte ja Samuel Fagemo jäivät vieraskiertueelle lähdettäessä Kaliforniaan ja ovat pelanneet Ontarion riveissä viimeisessä kolmessa matsissa. He ovat pelanneet samassa ketjussa yhdessä Gabriel Vilardin kanssa (LW Vilardi - C Turcotte - RW Fagemo). Kun myös Akil Thomas on tervehtynyt pelikuntoon, niin "kakkoskierroksen kaverit" (JAD - Thomas- Madden) pelasivat välillä samassa ketjussa, mutta eivät oikein ole löytäneet kemiaa. Thomasin pelaamisesta huomaa selvästi, ettei pelituntumaa ole, vaan meno on aika "ruosteista". Ontarion kaksi muuta ketjua ovat veteraanivetoisia (hyökkäysketju T. J. Tynanin ja Martin Frkin ympärillä ja puolustusketju Austin Wagnerin ja Brett Sutterin ympärillä). Reignin puolustuksessa Jordan Spence on noussut ihan uudelle tasolle ja on tällä hetkellä AHL:n tulokkaspakkien pistepörssin kärjessä. Divisioonansa kakkosena oleva Reign pelaa ensi yönä divisioonan hännänhuippua San Jose Baracudaa vastaan ja olisi iso yllätys, jos San Jose saa ottelusta edes pisteen.
Ontariolle 8-5 voitto melkoisessa tivolikiekkoillassa. Ensimmäinen maali San Joselle ajassa 0.40 ja viimeinen Ontariolle 59.22. Tynanin ja Frkin kanssa vasemmassa laidassa pelanneelle JAD:lle hattutemppu, Fagemolle kolmannessa erässä pari Vilardin syöttämää osumaa, Austin Wagnerille Gordie Howe hat-trick ja Jordan Spence kasvatti pisteputkensa kahteentoista otteluun.
Eihän Barracudas kummoinenkaan mittari ole, mutta kyllä lähes terveellä miehistöllä pelaava Reign on tällä hetkellä yksi AHL:n parhammista joukkueista. Varsinkin joukkueen ykkösylivoima (Spence-Tynan-Frk-Vilardi-JAD) todella tehokas ja antaa Ontariolle edun lähes jokaisessa ottelussa. Spence on viivamiehenä, Tynan pyörittää peliä maalivahdista katsoen vasemmalla puolella, Frk laukojana toisella laidalla, JAD maalin edessä ja Vilardi liikkuu puolustusneliön keskellä. Ainoa heikohko osa-alue on Spencen varsin voimaton viivaveto, mutta sitä puutetta korvaa Frkin aivan mieletön tykki oikealta. Tynanhan tuon yv:n aivot on, mutta kaikki muutkin viisikosta pystyvät tekemään ratkaisevia siirtoja.
Byfieldin lähettäminen AHL:ään olisi aika kinkkinen juttu. Hän pystyy tekemän koohotuskiekollaan pisteitä AHL:ssä enkä usko, että Reignin valmentajat (Craig Johnson, Chris Hajt) ovat tarpeeksi kokeneita ja tasokkaita korjaamaan Byfieldin pelaamisessa olevia puutteita. NHL-miehistön mukana ollessaan Byfield näkee mikä vaatimustaso NHL:ssä (peleissä ja harjoituksissa) on ja toivottavasti pystyy loppukauden aikana kehittämään valmentajien ja kokeneempien pelaajien avulla heikkouksiaan samalla tavalla kuin Arthur Kaliyev on pystynyt tekemään alkukauden aikana.
Ontariossa olevien pelaajien kannalta Byfieldin alaslähettäminen olisi esim. Alex Turcottelle huonompi juttu. Saadakseen kehittymisen kannalta tarpeeksi jääaikaa Turcotten pitäisi siirtyä vasempaan laitaan, jolloin joku tällä hetkellä top 6-pelaajista putoaisi kolmosketjuun. Ehkä se olisi JAD, ehkä Fagemo, mutta nyt jo esim. Tyler Madden jää kehittymisensä kannalta turhan pienelle jääajalle. Muutenkin Ontariossa on minusta pelaajien roolituksen kanssa hiukan ongelmia, kun joukkueessa on paljon kevyempiä taitopelaajia, mutta raskaampaa kalustoa puuttuu. Enkä minä tarkoita raskaammalla kalustolla mitään gooneja, vaan ihan perusfyysisiä yli 185 senttisiä, yli 90 kiloisia tulevia tai nykyisiä rooliduunareita, jollaisia ei farmijoukkueesta löydy. Eikä löydy minkään sortin voimahyökkääjän aihiotakaan.
Ontario on pelannut tähän asti paljon pelejä kotona, mutta se asia muuttuu helmikuussa. Seuraavan neljän viikon aikana Reign pelaa kymmenen ottelua, joista yhdeksän on vieraissa ja vain yksi kotihallissa. Onkin mielenkiintoista nähdä miten Gabriel Vilardi pystyy suoriutumaan vieraskaukaloissa, sillä kotimatseissa hän on ollut välillä jopa hemmetin hyvä. Luistelu, puolustustaminen, jopa kamppailupelaaminen näyttää kehittyvän lähes viikko viikolta. Välillä jopa näyttää siltä, että Vilardi pelipaikka NHL:ssä ei tulekaan olemaan sentterinä tai rightin kätisyydestä huolimatta oikeassa laidassa, vaan vasempana laiturina. Vähän samalla tavalla kuin Kaliyev on löytänyt pelipaikkansa "väärältä" puolelta - leftin miehenä oikeasta laidasta.
Taisin tuossa kuukausi-pari sitten väläytellä, että miehistöä pitäisi hyökkäyksen osalta keventää, jotta kaikki saisivat sopivammin vastuuta. Olen edelleen samaa mieltä. Esim. Mooren vaihtoarvo tulee tuskin koskaan enää olemaan yhtä korkealla kuin nyt. Samalla ymmärrän, että Blake tuskin tässä tilanteessa uskaltaa kovin suuria ulospäin suuntautuvia liikkeitä tehdä, kun nyt oltaisiin kuitenkin playoffpaikassa kiinni.
Samaa mieltä Mooresta - hän pelaa uransa parasta kautta ja hänet kannattaisi kaupata nyt. Mutta Blake pelaa lyhyttä peliä ja ykköstavoitteena on pudotuspeleihin pääsy, joten Moore ei liikahda jollei tilalle tule "parempaa" pelimiestä.
Itse en näe Moorea pitemmällä tähtäimellä joukkueen runkopelaajana. Jos tavoitteena on tavoitella Stanley Cupia esim. neljän-viiden vuoden tähtäimellä, niin organisaation sisältä on tulossa samantapaisia pelaajia, jotka ovat 2020-luvun puolivälissä Moorea nuorempia ja halvempia - ja todennäköisesti myös tehokkaampia. Moore on ensi kauden jälkeen UFA ja palkkapyyntö alkanee kolmosella.
Mooren pitämistä puoltaa hänen kalifornialaisuutensa ja kemia Danaultin ja Arvidssonin kanssa. Tosin näyttää siltä, että Danault saa ketjukaverinsa pelaamaan/näyttämään hyvältä, koska hän tekee kentällä niin paljon likaista duunia. Jos Danault jatkaa nykyistä vauhtia, niin hän hätyyttelee kahdenkymmen maalin rajaa ja tekee uransa yhden kauden maaliennätyksen.
Ensi yönä vastassa Detroit. Red Wings on ollut kotona varsin hyvä, mutta vieraissa kehno (hävisi Los Angelesissa 4-0 Kingseille). Kyseessä on onnistuneen vieraskiertueen viimeinen matsi, minkä jälkeen edessä lähes parin viikon all-star ottelu/olympiatauko. Jos joukkue jatkaa viime aikaista trendiä, niin luvassa on tappio joko voittomaalikisassa tai jatkoajalla... .
Red Wingsin vieraana
Samalla poppoolla jatketaan, mutta Quick tolppien välissä vaihteeksi.
Kings hallitsee oikeastaan koko erän kenttätapahtumia. Red Wings ei saa pitkiä hyökkäyksiä järjestettyä kertaakaan Kings päätyyn. Vastaavasti Kings pyörittää, mutta vedot ovat totuttuun tapaan heppoisia tai suuntaavat ohi kulmaan ja lopulta alueelta ulos.
Kings saa ottelun ekan ylivoiman Ernen vipattua kiekon katsomoon. Eikä enää yllätä, että tuo Kingsin ykkösylivoima on umpi surkea. Kakkonen saa kiekon pyörimään Durzin ja Mooren välillä, mutta koko muu porukka on niin staattinen, että Durzi ei löydä väylää. Muutama hyvä ohjuri saadaan aikaiseksi, mutta aika köyhä oli tuo ylivoima taas.
Ottelun paras paikka tulee suorasta hyökkäyksestä Durzille, mutta hän ei saa huidottua tyhjästä maalista sisään, koska Marc Staal antaa hyvän takapaineen ja pelaa mailan pois. Vastahyökkäyksestä kiekko hieman kimpoilee ja lopulta Rasmussen huitoo kiekon ohi Quickin. Byfield huitoo polvillaan avopaikalla kiekosta ohi.
Erän mielenkiintoisin juttu tuli Red Wingsin selostajalta Ken Danielsilta. Hänen mukaansa Dustin Brownin tulevaisuudesta Kingsissä käydään keskusteluja All Star-tauon aikana.
Kings saa toisen erän alkuun hyvän paikan, mutta Nedeljkovic nollaa Danaultin. Red Wings on ihan eri jalalla toisessa erässä ja alkaa vyöryttää peliä Quickin suuntaan. Puolittaisia paikkoja siellä täällä, mutta Kings kestää. Lopulta tuo paine pakottaa Byfieldin ottamaan jäähyn kiinnipitämisestä. Moneskohan kakkonen #55:lle.
Alivoima kestetään onneksi aika helposti, vaikka tuo Kingsin alivoima on ollut kaikkea muuta kuin hyvä viime aikoina.
Hieman hitaasti etenevän vaiheen jälkeen aivan puskista, kapteeni Kopitar pujottelee itsensä RW pakan läpi ja kalastaa jäähyn kotijoukkueelle. Kingsin toinen ylivoima ei taaskaan pyöri ykkösen voimin, joten kakkonen saa enemmän vastuuta. Yksi rakennettu tilanne ja siinä kaikki. Parhaat paikat vierasjoukkue saa jäähyn päätyttyä, mutta RW:n pelaajat uhrautuvat vetojen eteen.
Se mikä Red Wingsin pelissä pistää silmään on nuo Euroopasta tutut hitaat lähdöt. Niitä Blashillin porukka viljelee todella paljon. En tiedä johtuuko se vain Kingsin matalasta träpistä.
Durzi ja Fabbri pudottavat hanskat vihellyksen jälkeen Quickin maalin takana. Durzille tuosta jonkinlainen erävoitto. Ihan hirveästi ei olla nähty nyrkkihippaa tällä kaudella Losilaisten osalta. Toki Kingsillä ei ole siihen "kykenevää" mörköä tarjolla ja muutenkin nuo hommat ovat vähentyneet koko sarjassa.
Kings iskee kuparisen rikki seitsemän minuuttia ennen erän loppua. Strand lähettää korkean kiekon maalia kohti ja Ned pomputtaa kiekon eteensä. Danault seuraa ahnaasti ja näpäyttää rystyllä riparin sisään. Tärkeä tasoitus tähän erään, koska peli on aivan Kingsin käsissä, mutta maalien tekeminen on yhtä tuskaa taas kerran. Samalla Red Wings saa järjestettyä muutamia paikkoja, joista on mahdollista rokottaa.
Moorelle ja Byfieldille siunaantuu loistavat maalintekopaikat, mutta Ned nollaa molemmat. Wingsin draivi jäi tuohon alun kymppiin ja Kings on nyt paremmin pelin päällä. Tuo ote tuottaa lopulta tulosta, kun Strand lähettää viivakudin ja Kaliyev ohjaa kiekon maaliviivalle ja seuraa pysähtyneen kiekon lopulta kokonaan sisään. Ohjaus näyttää korkealta mailalta, mutta se on juuri ja juuri yläriman alapuolella. Hieno palkinto hetken momentumista. Kings johtaa maaleissa 2-1 kahden erän jälkeen ja laukauksissa 35-13. Tuttua kauraa jälleen kerran.
Kolmas erä alkaa ihan tasaisissa merkeissä. Wings yrittää hieman saada parempaa rytmiä pelistä. Kingsin nelonen luo ekan vitosen parhaan paikan. Kaliyev huutaa painottomalla puolella aivan vapaana syöttöä itselleen ja lopulta nelosen muut lenkit saavat kaivettua kiekon ja lähetettyä kohti Arthuria. Ned kuitenkin torjuu vedon kypärällä. Tästä lähtee vaarallinen vastahyökkäys, koska Kingsin pelaajat jäävät huutamaan tuomareille kiekon ilmeisesti osuttua päätyverkkoon. Peli kuitenkin jatkuu ja Larkin saa loistavan paikan, mutta vetää ohi.
Wings saa mainoskatkon jälkeen hallinnan ja Raymond saa ensin hyvän painan. RW tasoittaa Lindströmin lähetettyä viivasta vedon ja Bertuzzi on aivan yksin maalin edessä ohjaamassa kiekon ohi Quickin. Naurettava nukahdus Kingsiltä. Jäälle lentää myös Detroitista tuttu kalmari. En tiedä miksi, mutta yleisö ainakin syttyy. Maalin jälkeen yleisö oikeasti ryhtyy kannustamaan ensimmäistä kertaa kotijoukkuetta tässä ottelussa.
Lisää löylyä heitetään kiukaalle, kun Lemieux ja Gemel Smith pudottavat hanskansa. Tuo nujakka on lähinnä halailua, mutta Smith sytyttää lisää yleisöä.
Tuo hetken huuma kuitenkin tapetaan, kun Danault napauttaa illan toisen kaksi vastaan yksi hyökkäyksen päätteeksi. Moore tarjoilee nätin syötön.
Red Wings yrittää kyllä todella ahnaasti päästä tasoihin ja Kingsillä on vaikeuksia purkaa paine omista. Helpotus löytyy Arvidssonin kautta. Ruotsalainen napauttaa kiekon tyhjiin ja peli on 4-2. RW iskee kuitenkin kavennuksen 45 sekuntia ennen loppua, kun Veleno unohtuu maalin eteen aivan yksikseen siirtämään riparin ohi Quickin. Taas ihan himmeä nukahdus Kingsin viisikolta. Onneksi tuo nukahdus ei maksa enempää ja Kempe viimeistelee lukemat 5-3.
Tää oli peli joka pitikin hoitaa, mutta taas se tehtiin vaikeimman kautta. Onneksi Kingsin laatu riittää hoitamaan nää heikommat joukkueet edes jotenkin. Nyt ansaitulle breikille All Starien ajaksi. Ainoastaan Kempe saa lähteä aistimaan hassuttelun tunnelmaa.
GKG!
Samalla poppoolla jatketaan, mutta Quick tolppien välissä vaihteeksi.
Kings hallitsee oikeastaan koko erän kenttätapahtumia. Red Wings ei saa pitkiä hyökkäyksiä järjestettyä kertaakaan Kings päätyyn. Vastaavasti Kings pyörittää, mutta vedot ovat totuttuun tapaan heppoisia tai suuntaavat ohi kulmaan ja lopulta alueelta ulos.
Kings saa ottelun ekan ylivoiman Ernen vipattua kiekon katsomoon. Eikä enää yllätä, että tuo Kingsin ykkösylivoima on umpi surkea. Kakkonen saa kiekon pyörimään Durzin ja Mooren välillä, mutta koko muu porukka on niin staattinen, että Durzi ei löydä väylää. Muutama hyvä ohjuri saadaan aikaiseksi, mutta aika köyhä oli tuo ylivoima taas.
Ottelun paras paikka tulee suorasta hyökkäyksestä Durzille, mutta hän ei saa huidottua tyhjästä maalista sisään, koska Marc Staal antaa hyvän takapaineen ja pelaa mailan pois. Vastahyökkäyksestä kiekko hieman kimpoilee ja lopulta Rasmussen huitoo kiekon ohi Quickin. Byfield huitoo polvillaan avopaikalla kiekosta ohi.
Erän mielenkiintoisin juttu tuli Red Wingsin selostajalta Ken Danielsilta. Hänen mukaansa Dustin Brownin tulevaisuudesta Kingsissä käydään keskusteluja All Star-tauon aikana.
Kings saa toisen erän alkuun hyvän paikan, mutta Nedeljkovic nollaa Danaultin. Red Wings on ihan eri jalalla toisessa erässä ja alkaa vyöryttää peliä Quickin suuntaan. Puolittaisia paikkoja siellä täällä, mutta Kings kestää. Lopulta tuo paine pakottaa Byfieldin ottamaan jäähyn kiinnipitämisestä. Moneskohan kakkonen #55:lle.
Alivoima kestetään onneksi aika helposti, vaikka tuo Kingsin alivoima on ollut kaikkea muuta kuin hyvä viime aikoina.
Hieman hitaasti etenevän vaiheen jälkeen aivan puskista, kapteeni Kopitar pujottelee itsensä RW pakan läpi ja kalastaa jäähyn kotijoukkueelle. Kingsin toinen ylivoima ei taaskaan pyöri ykkösen voimin, joten kakkonen saa enemmän vastuuta. Yksi rakennettu tilanne ja siinä kaikki. Parhaat paikat vierasjoukkue saa jäähyn päätyttyä, mutta RW:n pelaajat uhrautuvat vetojen eteen.
Se mikä Red Wingsin pelissä pistää silmään on nuo Euroopasta tutut hitaat lähdöt. Niitä Blashillin porukka viljelee todella paljon. En tiedä johtuuko se vain Kingsin matalasta träpistä.
Durzi ja Fabbri pudottavat hanskat vihellyksen jälkeen Quickin maalin takana. Durzille tuosta jonkinlainen erävoitto. Ihan hirveästi ei olla nähty nyrkkihippaa tällä kaudella Losilaisten osalta. Toki Kingsillä ei ole siihen "kykenevää" mörköä tarjolla ja muutenkin nuo hommat ovat vähentyneet koko sarjassa.
Kings iskee kuparisen rikki seitsemän minuuttia ennen erän loppua. Strand lähettää korkean kiekon maalia kohti ja Ned pomputtaa kiekon eteensä. Danault seuraa ahnaasti ja näpäyttää rystyllä riparin sisään. Tärkeä tasoitus tähän erään, koska peli on aivan Kingsin käsissä, mutta maalien tekeminen on yhtä tuskaa taas kerran. Samalla Red Wings saa järjestettyä muutamia paikkoja, joista on mahdollista rokottaa.
Moorelle ja Byfieldille siunaantuu loistavat maalintekopaikat, mutta Ned nollaa molemmat. Wingsin draivi jäi tuohon alun kymppiin ja Kings on nyt paremmin pelin päällä. Tuo ote tuottaa lopulta tulosta, kun Strand lähettää viivakudin ja Kaliyev ohjaa kiekon maaliviivalle ja seuraa pysähtyneen kiekon lopulta kokonaan sisään. Ohjaus näyttää korkealta mailalta, mutta se on juuri ja juuri yläriman alapuolella. Hieno palkinto hetken momentumista. Kings johtaa maaleissa 2-1 kahden erän jälkeen ja laukauksissa 35-13. Tuttua kauraa jälleen kerran.
Kolmas erä alkaa ihan tasaisissa merkeissä. Wings yrittää hieman saada parempaa rytmiä pelistä. Kingsin nelonen luo ekan vitosen parhaan paikan. Kaliyev huutaa painottomalla puolella aivan vapaana syöttöä itselleen ja lopulta nelosen muut lenkit saavat kaivettua kiekon ja lähetettyä kohti Arthuria. Ned kuitenkin torjuu vedon kypärällä. Tästä lähtee vaarallinen vastahyökkäys, koska Kingsin pelaajat jäävät huutamaan tuomareille kiekon ilmeisesti osuttua päätyverkkoon. Peli kuitenkin jatkuu ja Larkin saa loistavan paikan, mutta vetää ohi.
Wings saa mainoskatkon jälkeen hallinnan ja Raymond saa ensin hyvän painan. RW tasoittaa Lindströmin lähetettyä viivasta vedon ja Bertuzzi on aivan yksin maalin edessä ohjaamassa kiekon ohi Quickin. Naurettava nukahdus Kingsiltä. Jäälle lentää myös Detroitista tuttu kalmari. En tiedä miksi, mutta yleisö ainakin syttyy. Maalin jälkeen yleisö oikeasti ryhtyy kannustamaan ensimmäistä kertaa kotijoukkuetta tässä ottelussa.
Lisää löylyä heitetään kiukaalle, kun Lemieux ja Gemel Smith pudottavat hanskansa. Tuo nujakka on lähinnä halailua, mutta Smith sytyttää lisää yleisöä.
Tuo hetken huuma kuitenkin tapetaan, kun Danault napauttaa illan toisen kaksi vastaan yksi hyökkäyksen päätteeksi. Moore tarjoilee nätin syötön.
Red Wings yrittää kyllä todella ahnaasti päästä tasoihin ja Kingsillä on vaikeuksia purkaa paine omista. Helpotus löytyy Arvidssonin kautta. Ruotsalainen napauttaa kiekon tyhjiin ja peli on 4-2. RW iskee kuitenkin kavennuksen 45 sekuntia ennen loppua, kun Veleno unohtuu maalin eteen aivan yksikseen siirtämään riparin ohi Quickin. Taas ihan himmeä nukahdus Kingsin viisikolta. Onneksi tuo nukahdus ei maksa enempää ja Kempe viimeistelee lukemat 5-3.
Tää oli peli joka pitikin hoitaa, mutta taas se tehtiin vaikeimman kautta. Onneksi Kingsin laatu riittää hoitamaan nää heikommat joukkueet edes jotenkin. Nyt ansaitulle breikille All Starien ajaksi. Ainoastaan Kempe saa lähteä aistimaan hassuttelun tunnelmaa.
GKG!
mmiettinen92
Jäsen
- Suosikkijoukkue
- Los Angeles Kings
"Seurahistorian paras kuuden pelin vieraskiertue", terveisin joukkueen some. Kaiketi se sitten punnitaan pisteissä, ja onhan toi 10/12 aivan maaginen saldo.
Pidin tätä sessiota ennen taukoa vedenjakajana. Jos ois pullahdettu viivan alle ja suoritus ois ollut heikko, kaikki tietää lähtökohdat huilille. Kaikki varmaan kykenee kuvittelemaan sinne lähtemisfiiliksen nytkin.
LA ollut suorien tappioiden putkessa tällä kaudella muistaakseni kolmesti. Tiukkoja pelejä pystytään kääntää tai kairaa ees pisteille. Se on hyvän joukkueen merkki, pudotuspeleissä kun sit jalostetaan vielä yks maali toiseen suuntaan lisää jatkoilla.
Mun suurin ja mahtavin ihailun kohde urheilussa, Kopitar ei oo enää niin suuressa valokeilassa kuin vuosia, mutta se ei meinaa sitä, että Anze ois surkea - ei. Nyt vaan Danault, Arvidsson, Moore, jopa Durzi pystyy ottaa uudemmista roolia yläkerrassa. Nyt on menny kyllä hankinnat niin lapaan kuin olla ja saattaa. Ihan rahallista arvoa en nyt jaksa alkaa selvittelee, mutta voinee sanoa, että vähällä saatiin timanttia.
Alan ujosti uskoo jatkopaikkaa, kun ei tää "kolme suorien tappioiden putkea vajaassa 50 pelissä" ole enää vahinko.
Mun pää käyttäytyy sillee - kuten varmasti monen muunkin - että nälkä kasvaa syödessä, mutta tässä vaiheessa riittäisi jo edes yks pudotuspelisarja, ja vaikka sitten saappaat jalassa ulos.
Yllättävän hyvältä näyttää.
Pidin tätä sessiota ennen taukoa vedenjakajana. Jos ois pullahdettu viivan alle ja suoritus ois ollut heikko, kaikki tietää lähtökohdat huilille. Kaikki varmaan kykenee kuvittelemaan sinne lähtemisfiiliksen nytkin.
LA ollut suorien tappioiden putkessa tällä kaudella muistaakseni kolmesti. Tiukkoja pelejä pystytään kääntää tai kairaa ees pisteille. Se on hyvän joukkueen merkki, pudotuspeleissä kun sit jalostetaan vielä yks maali toiseen suuntaan lisää jatkoilla.
Mun suurin ja mahtavin ihailun kohde urheilussa, Kopitar ei oo enää niin suuressa valokeilassa kuin vuosia, mutta se ei meinaa sitä, että Anze ois surkea - ei. Nyt vaan Danault, Arvidsson, Moore, jopa Durzi pystyy ottaa uudemmista roolia yläkerrassa. Nyt on menny kyllä hankinnat niin lapaan kuin olla ja saattaa. Ihan rahallista arvoa en nyt jaksa alkaa selvittelee, mutta voinee sanoa, että vähällä saatiin timanttia.
Alan ujosti uskoo jatkopaikkaa, kun ei tää "kolme suorien tappioiden putkea vajaassa 50 pelissä" ole enää vahinko.
Mun pää käyttäytyy sillee - kuten varmasti monen muunkin - että nälkä kasvaa syödessä, mutta tässä vaiheessa riittäisi jo edes yks pudotuspelisarja, ja vaikka sitten saappaat jalassa ulos.
Yllättävän hyvältä näyttää.
Kolme ketjua on kunnossa - Moore-Danault-Arvidsson, Iafallo-Kopitar-Kempe ja Lemieux-Lizotte-Kaliyev - mutta neljättä kolmikkoa vielä haetaan. Viimeiset pelit kokeilussa ollut Athanasiou-Byfield-Brown ei ole oikein vakuuttanut. Alussa he saivat pari hyvää syöttöketjua aikaiseksi, mutta aika nuhaista meno oli mitä pitemmälle ottelua eteni. Ehkä tulevan tauon aikana ketjun roolitus saadaan toimimaan paremmin.
Pakistolle on tämän vuoden puolella selvästikin annettu lupa osallistua hyökkäysten tukemiseen, mutta aika nihkeää se vielä on. Kolmospari Björnfot-Durzi on kaksikoista kaikista aktiivisin, mutta ikävä kyllä tilanteita syntyy ainakin yhtä paljon omassa päässä kuin hyökkäysalueella.
En tiedä miten valmentajat McLellan/Yawney ovat muuttaneet puolustustaktiikkaa (ilmeisesti aluepuolustus - > miesvartiointi), mutta vähän jokaisella pakilla hukkui oma mies Detroitin painostaessa. Pahiten hukassa oli kolmospari, jotka tarvitsevat kahta muuta pakkiaparia enemmän apua hyökkääjiltä. Sekä Durzi että Björnfot tarvitsisivat kaverikseen kokeneemman, varmistavan pelaajan, mutta kun loukkaantumis/covidtilanne on mikä on, niin sellaista ei ole saatavilla. Kyllähän joku Edler olisi aivan oivallinen pari puolustusalueella turhan aktiivisesti säntäilevälle Durzille. Välillä käy sääliksi Durzin parina pelaamaan joutuvaa Björnfotia.
Kupari sitten lähetettiin Ontarioon saamaan pelituntumaa. Eli Blaken ajan ykkös- ja kakkoskierrosten varauksista Gabriel Vilardi, Jaret Anderson-Dolan, Rasmus Kupari, Akil Thomas, Alex Turcotte, Helge Grans ja Samuel Fagemo pelaavat AHL:ssä. Pelaavaan NHL-kokoonpanoon ovat pystyneet murtautumaan Byfield, Björnfot ja Kaliyev. Detroitia vastaan Björnfot pelasi pakeista vähiten (15.20) ja Byfield ja Kaliyev hyökkääjistä toiseksi ja kolmanneksi vähiten (10.57 ja 11.15). Heitä vähemmän jääaikaa sai vain tappeluvitosen istunut B. Lemieux.
Pakistolle on tämän vuoden puolella selvästikin annettu lupa osallistua hyökkäysten tukemiseen, mutta aika nihkeää se vielä on. Kolmospari Björnfot-Durzi on kaksikoista kaikista aktiivisin, mutta ikävä kyllä tilanteita syntyy ainakin yhtä paljon omassa päässä kuin hyökkäysalueella.
En tiedä miten valmentajat McLellan/Yawney ovat muuttaneet puolustustaktiikkaa (ilmeisesti aluepuolustus - > miesvartiointi), mutta vähän jokaisella pakilla hukkui oma mies Detroitin painostaessa. Pahiten hukassa oli kolmospari, jotka tarvitsevat kahta muuta pakkiaparia enemmän apua hyökkääjiltä. Sekä Durzi että Björnfot tarvitsisivat kaverikseen kokeneemman, varmistavan pelaajan, mutta kun loukkaantumis/covidtilanne on mikä on, niin sellaista ei ole saatavilla. Kyllähän joku Edler olisi aivan oivallinen pari puolustusalueella turhan aktiivisesti säntäilevälle Durzille. Välillä käy sääliksi Durzin parina pelaamaan joutuvaa Björnfotia.
Kupari sitten lähetettiin Ontarioon saamaan pelituntumaa. Eli Blaken ajan ykkös- ja kakkoskierrosten varauksista Gabriel Vilardi, Jaret Anderson-Dolan, Rasmus Kupari, Akil Thomas, Alex Turcotte, Helge Grans ja Samuel Fagemo pelaavat AHL:ssä. Pelaavaan NHL-kokoonpanoon ovat pystyneet murtautumaan Byfield, Björnfot ja Kaliyev. Detroitia vastaan Björnfot pelasi pakeista vähiten (15.20) ja Byfield ja Kaliyev hyökkääjistä toiseksi ja kolmanneksi vähiten (10.57 ja 11.15). Heitä vähemmän jääaikaa sai vain tappeluvitosen istunut B. Lemieux.
LA Insiderissa puoliväliraportti farmijoukkue Ontario Reignistä. Jos on Ontarion asioista kiinnostunut, niin kannattaa kuunnella ko. The Reign Checkin - jakso. Siitä saa lisävalaistusta tekstiin.
Rasmus Kuparista puhutaan välillä 4 - 10 minuuttia. Yksi kevään mielenkiintoisia asioita onkin, miten ja missä Kuparia peluutetaan. Hän pelasi Grand Rapidsissa vastaan "kolmosketjussa" Tyler Maddenin ja Akil Thomasin välissä (+ hiukan kakkosyv:tä). Pari paikkaa oli, mutta ko. kaksi ottelua menivät vielä kiikaritehoilla.
Onhan nuo maali- ja ylivoimapelilukemat silmiinpistäviä. Keskimäärin yli neljä tehtyä maalia per ottelu ja yv-prosentti 27,6% ovat niin kovia lukemia, että tuskin pysyvät tuolla tasolla kauden loppuun asti. Mutta jos kehnohkoa alivoimapelaamista saadaan parannettua, niin on hyvät saumat, että Ontario päättää runkosarjan divisioonan kakkosena Stocktonin jälkeen.
Olisi ollut mukava, jos Jared Shafran ja Josh Schaefer olisivat käyneet hiukan laajemmin läpi Reignin pelaajistoa, mutta saahan podcastista hyvän yleiskäsityksen. Hyökkääjistä veteraanit Tynan ja Frk ovat kantaneet menestyksellä isoa vastuuta, puolustajista Moverare on ollut tasaisin ja Jordan Spence noussut isoon rooliin Sean Durzin noustua NHL-kokoonpanoon. Positiivinen yllätys oli, että podcastissa nostettiin esiin maalivahti Matthew Villalta ja nelosketju Wagner-Sutter-Dudas, sillä itsekin nimeäsin Villaltan alkupuoliskon MVP:ksi. Tynan ja Frk tekevät kyllä ylivoimalla tuhoisaa jälkeä, mutta Villalta on avaintorjunnoillaan kantanut joukkuetta silloin kun siihen on ollut tarvetta.
Kun joukkue pärjännyt näin hyvin (37 peliä, 24 voittoa, 53 pistettä), niin eipä tuolla oikein alisuoriutujia ole. Ehkä AHL-veteraanit Breyden Burke ja Adam Johnson ovat tehneet pisteitä odotettua vähemmän, mutta se johtuu paljolti siitä, että he ovat saaneet ennakoimaani vähemmän peliaikaa. Mutta nuoret kaverit ovat vaan pelanneet niin hyvin, että ko. kaksikkoa ei ole ollut tarvetta peluuttaa nähtyä enempää. Pakeista NHL-kokemusta omaavat Austin Strand ja Christian Wolanin näyttävät välillä siltä, että ovat omasta mielestään liian hyviä pelaamaan nöyrää kiekkoa. Jonkin 19-vuotiaan Helge Gransin kiekolliset mokailut vielä jotenkin ymmärrän, mutta Strandin ja Wolanin hetkittäiset löysäilyt ottaa päähän.
Olen jo aiemmin kehunut Gabriel Vilardin kehitystä, mutta viimeisissä otteluissa hän tuntuu ottaneen vielä napsun ylöspäin. Vilardin NHL-pelejä katsoessa tuli sellainen olo, että hän oli joukkueessa vähän ulkopuolinen - aivan kuin hän ei olisi välittänyt joukkueesta eikä hänellä ollut roolia siinä. Ja Ontarioon siirtymisen alkuvaiheessa hänestä tuli vielä samanlainen vaikutelma. Mutta tämän vuoden puolella on alkanut yhä selvemmin näkyä kasvua myös henkisellä puolella, eikä vain luistelussa/fysiikassa. Esim. viimeisissä otteluissa Grand Rapidsia vastaan, Vilardi (ei Tynan tai Frk) näytti olevan joukkueen The Man. Siis se johtava pelaaja, joka halusi kiekon ratkaisuhetkillä ja voittaa ottelun Ontariolle.
Ehkä suunnilleen samanikäisten kavereiden kanssa pelaaminen on palauttanut Vilardin pelaamisen ilon. Hän on jopa alkanut laittaa kroppaansa likoon eli on aikaisempaa valmiimpi peliä tehdäkseen ottamaan taklauksen vastaan. Ja jos näin oikein, niin yhdessä pelissä hän jopa taklasi vastustajaa, eikä vain pyrkinyt mailapelillä riistämään kiekkoa. Ja hän löysi selvästi yhteyden ensin Byfieldin ja nyttemmin Turcotten kanssa. Nyt Vilardi näyttää kuuluvan porukkaan, millä on varmasti isosti merkitystä joukkueeseen sitoutumisessa ja ryhmässä/työssä viihtymisessä.
Vielä vuoden vaihteessa minua olisi hieman harmittanut (mutta ei siis isosti), jos Vilardi olisi kaupattu muualle, mutta viimeisen kuukauden aikana mieleni on muuttunut. Onhan hän vieläkin kaikin puolin (henkisesti ja fyysisesti) riskaabeli sijoitus, joka voi flopata NHL:ssä totaalisesti, mutta toisaalta hänestä voi sittenkin tulla se kuudenkymmenen pisteen top 6 -hyökkääjä, jollaisia NHL:ssä on tosi vaikea hankkia treideillä. Ikää on kuitenkin vasta 22 (täyttää elokuussa 23).
edit. sanajärjestyksiä muokkailtu ja lisäilty
Rasmus Kuparista puhutaan välillä 4 - 10 minuuttia. Yksi kevään mielenkiintoisia asioita onkin, miten ja missä Kuparia peluutetaan. Hän pelasi Grand Rapidsissa vastaan "kolmosketjussa" Tyler Maddenin ja Akil Thomasin välissä (+ hiukan kakkosyv:tä). Pari paikkaa oli, mutta ko. kaksi ottelua menivät vielä kiikaritehoilla.
Ontario Reign Midseason Recap: Kings Affiliate Has Enjoyed Successful First Half - LA Kings Insider
Hey Insiders! With the Ontario Reign currently enjoying a few days off during the AHL’s scheduled All-Star break, (the league’s actual All-Star game was postponed for a second straight season) it’s a good time to look back at how the team has fared so far this season. Ontario is just beyond the...
lakingsinsider.com
Onhan nuo maali- ja ylivoimapelilukemat silmiinpistäviä. Keskimäärin yli neljä tehtyä maalia per ottelu ja yv-prosentti 27,6% ovat niin kovia lukemia, että tuskin pysyvät tuolla tasolla kauden loppuun asti. Mutta jos kehnohkoa alivoimapelaamista saadaan parannettua, niin on hyvät saumat, että Ontario päättää runkosarjan divisioonan kakkosena Stocktonin jälkeen.
Olisi ollut mukava, jos Jared Shafran ja Josh Schaefer olisivat käyneet hiukan laajemmin läpi Reignin pelaajistoa, mutta saahan podcastista hyvän yleiskäsityksen. Hyökkääjistä veteraanit Tynan ja Frk ovat kantaneet menestyksellä isoa vastuuta, puolustajista Moverare on ollut tasaisin ja Jordan Spence noussut isoon rooliin Sean Durzin noustua NHL-kokoonpanoon. Positiivinen yllätys oli, että podcastissa nostettiin esiin maalivahti Matthew Villalta ja nelosketju Wagner-Sutter-Dudas, sillä itsekin nimeäsin Villaltan alkupuoliskon MVP:ksi. Tynan ja Frk tekevät kyllä ylivoimalla tuhoisaa jälkeä, mutta Villalta on avaintorjunnoillaan kantanut joukkuetta silloin kun siihen on ollut tarvetta.
Kun joukkue pärjännyt näin hyvin (37 peliä, 24 voittoa, 53 pistettä), niin eipä tuolla oikein alisuoriutujia ole. Ehkä AHL-veteraanit Breyden Burke ja Adam Johnson ovat tehneet pisteitä odotettua vähemmän, mutta se johtuu paljolti siitä, että he ovat saaneet ennakoimaani vähemmän peliaikaa. Mutta nuoret kaverit ovat vaan pelanneet niin hyvin, että ko. kaksikkoa ei ole ollut tarvetta peluuttaa nähtyä enempää. Pakeista NHL-kokemusta omaavat Austin Strand ja Christian Wolanin näyttävät välillä siltä, että ovat omasta mielestään liian hyviä pelaamaan nöyrää kiekkoa. Jonkin 19-vuotiaan Helge Gransin kiekolliset mokailut vielä jotenkin ymmärrän, mutta Strandin ja Wolanin hetkittäiset löysäilyt ottaa päähän.
Olen jo aiemmin kehunut Gabriel Vilardin kehitystä, mutta viimeisissä otteluissa hän tuntuu ottaneen vielä napsun ylöspäin. Vilardin NHL-pelejä katsoessa tuli sellainen olo, että hän oli joukkueessa vähän ulkopuolinen - aivan kuin hän ei olisi välittänyt joukkueesta eikä hänellä ollut roolia siinä. Ja Ontarioon siirtymisen alkuvaiheessa hänestä tuli vielä samanlainen vaikutelma. Mutta tämän vuoden puolella on alkanut yhä selvemmin näkyä kasvua myös henkisellä puolella, eikä vain luistelussa/fysiikassa. Esim. viimeisissä otteluissa Grand Rapidsia vastaan, Vilardi (ei Tynan tai Frk) näytti olevan joukkueen The Man. Siis se johtava pelaaja, joka halusi kiekon ratkaisuhetkillä ja voittaa ottelun Ontariolle.
Ehkä suunnilleen samanikäisten kavereiden kanssa pelaaminen on palauttanut Vilardin pelaamisen ilon. Hän on jopa alkanut laittaa kroppaansa likoon eli on aikaisempaa valmiimpi peliä tehdäkseen ottamaan taklauksen vastaan. Ja jos näin oikein, niin yhdessä pelissä hän jopa taklasi vastustajaa, eikä vain pyrkinyt mailapelillä riistämään kiekkoa. Ja hän löysi selvästi yhteyden ensin Byfieldin ja nyttemmin Turcotten kanssa. Nyt Vilardi näyttää kuuluvan porukkaan, millä on varmasti isosti merkitystä joukkueeseen sitoutumisessa ja ryhmässä/työssä viihtymisessä.
Vielä vuoden vaihteessa minua olisi hieman harmittanut (mutta ei siis isosti), jos Vilardi olisi kaupattu muualle, mutta viimeisen kuukauden aikana mieleni on muuttunut. Onhan hän vieläkin kaikin puolin (henkisesti ja fyysisesti) riskaabeli sijoitus, joka voi flopata NHL:ssä totaalisesti, mutta toisaalta hänestä voi sittenkin tulla se kuudenkymmenen pisteen top 6 -hyökkääjä, jollaisia NHL:ssä on tosi vaikea hankkia treideillä. Ikää on kuitenkin vasta 22 (täyttää elokuussa 23).
edit. sanajärjestyksiä muokkailtu ja lisäilty
Viimeksi muokattu:
Kings Insiderissa Jack Jablonskin artikkeli Losin nuoriso-osastosta.
www.nhl.com
Juttu pohjautuu Athleticin Scott Wheelerin rankkauksiin. Wheelerin mielestä Kingseillä on NHL:n toiseksi paras joukko NHL-lupauksia. Wheelerin listan ykkösenä on oikeutetusti Buffalo Sabres, kolmosena Minnesota, nelosena New Jersey ja vitosena Anaheim. Vielä vuosi sitten Kings oli listan kärjessä, mutta kun osa Losin silloisista lupauksista on yltänyt NHL:ään, osa siirtynyt muualle ja osa tullut yli-ikäisiksi ja Buffalo sai Owen Powerin, niin kärkiheppa on vaihtunut.
theathletic.com
Wheelerin top nelonen on odotettu: Quinton Byfield, Brandt Clarke, Alex Turcotte ja Gabe Vilardi. Eli Blake/Yannetti-ajan neljä korkeinta varausta. Kaksi muuta ykköskierroksen varausta (Rasmus Kupari, Tobias Björnfot) eivät täytä listan kriteereitä, koska olivat listan teon aikaan vakiopelaajia NHL:ssä. Nyttemin NHL:n vakipelaajaksi on noussut myös ykkösnimi QB. Hänen pelaamistaan nähdään taas ensi viikolla Edmontonia/Vegasia/Arizonaa vastaan.
Vilardin kehitystä olen tässä ketjussa aikaisemmin hehkuttanut ja hän pelasi viikonlopun AHL:n kärkiotteluissa todella hyvää Stocktonia vastaan ihan OK. Ontario voitti ensimmäisen ottelun 2-5 ja hävisi toisen pelin voittolaukauskisan jälkeen 6-5. Vilardi teki jälkimmäisessä ottelussa kaksi yv-maalia ja onnistui myös rankkukisassa. Vaikka pisteellisesti Ontarion vierasviikonloppu Stocktonissa oli tuloksekas, niin pelillisesti Reign oli huonompi joukkue. Mutta hyvän yv-pelin ja maalivahti Villaltan ansiosta joukkue sai neljästä mahdollisesta pisteestä kolme.
Alex Turcotte on pelannut viime aikoina Vilardin sentterinä ja pörrää omaan energiseen tyyliinsä väsymättömästi. Koska hän ei pelaa ykkösylivoimassa, niin pisteitä ei kerry ihan toivottua vauhtia, mutta ei hän kiekollisena mitenkään avuton ole. Jos jääkiekossa jaettaisiin kolmossyöttöjä, niin Turcotte nousisi pistepörssissä kovaa vauhtia. Parhaimmillaan hän on kuitenkin kiekonriistäjänä ja vastustajan häiritsijänä.
Vaikka pisteitä ei ole kertynyt enempää kuin 18 (6+12) 26 ottelussa, niin huomioitavaa on että +/- saldo on +18 (Ontarion paras). Turcotte on jäänyt miinuksille kauden aikana vain kahdesti ja karvauspelistä on alkanut tulla järkevämpää. Enää hän ei häviä tilannetta taklaamalla itsensä perseelleen tai ajamalla kiekosta/kiekollisesta yli-innokkaasti vauhdilla ohi, vaan tuntuu keskittyvän nimenomaan saamaan kiekon itselleen/joukkueelle. Voimaakin tuntuu kauden aikana tulleen lisää tai ainakin kamppailupelaaminen on kehittynyt. Mutta täytyy sanoa, että Stocktonin kaltaista vahvaa kamppailujoukkuetta vastaan Turcotten massa/voima ei vielä oikein riitä. Eikä oikein se riittänyt kahdeksan ottelua kestäneellä NHL-vierailullakaan.
Brandt Clarkesta paha sanoa mitään, kun ei noita OHL-pelejä näe. Kovasti Wheeler häntä hehkuttaa ja onhan Clarke tehnyt Barriessa hemmetisti pisteitä (37 peliä, 8+38=46 pistettä, +17). Johtaa viidellä pisteellä OHL:n pakkien pistepörssiä. Tiedä sitten missä Clarke ensi kaudella pelaa - OHL:ssä ei ole enää haastetta, AHL:ssä ei saa ikänsä puolesta pelata ja todella harva 19-vuotias pakki pystyy pärjäämään NHL:ssä.
Listan sijat viisi, kuusi ja seitsemän eivät nekään ole mitään isompia yllätyksiä. Helge Grans, Samuel Fagemo ja Brock Faber eli Losin kakkoskierroksen varauksia vuosilta 2019 ja 2020. Korkein kakkoskierroksen mies Arthur Kaliyev on NHL-kokoonpanossa vakiomies, joten hän ei tälle listalle päässyt.
Jatkan listan perkaamista huomenna, kunhan saan katsottua USA:n olympiajoukkueen otteita. Faber on kellottanut turnauksessa melkoisia minuutteja.
Kings Prospect Pool Ranked Second In NHL By The Athletic | Los Angeles Kings
Scott Wheeler of the Athletic ranks Kings prospect pool second and in the top two for third consecutive year
www.nhl.com
Juttu pohjautuu Athleticin Scott Wheelerin rankkauksiin. Wheelerin mielestä Kingseillä on NHL:n toiseksi paras joukko NHL-lupauksia. Wheelerin listan ykkösenä on oikeutetusti Buffalo Sabres, kolmosena Minnesota, nelosena New Jersey ja vitosena Anaheim. Vielä vuosi sitten Kings oli listan kärjessä, mutta kun osa Losin silloisista lupauksista on yltänyt NHL:ään, osa siirtynyt muualle ja osa tullut yli-ikäisiksi ja Buffalo sai Owen Powerin, niin kärkiheppa on vaihtunut.
Wheeler’s 2022 NHL prospect pool rankings: No. 2 Los Angeles Kings
The Kings' pool is without question, the deepest in the league.
theathletic.com
Wheelerin top nelonen on odotettu: Quinton Byfield, Brandt Clarke, Alex Turcotte ja Gabe Vilardi. Eli Blake/Yannetti-ajan neljä korkeinta varausta. Kaksi muuta ykköskierroksen varausta (Rasmus Kupari, Tobias Björnfot) eivät täytä listan kriteereitä, koska olivat listan teon aikaan vakiopelaajia NHL:ssä. Nyttemin NHL:n vakipelaajaksi on noussut myös ykkösnimi QB. Hänen pelaamistaan nähdään taas ensi viikolla Edmontonia/Vegasia/Arizonaa vastaan.
Vilardin kehitystä olen tässä ketjussa aikaisemmin hehkuttanut ja hän pelasi viikonlopun AHL:n kärkiotteluissa todella hyvää Stocktonia vastaan ihan OK. Ontario voitti ensimmäisen ottelun 2-5 ja hävisi toisen pelin voittolaukauskisan jälkeen 6-5. Vilardi teki jälkimmäisessä ottelussa kaksi yv-maalia ja onnistui myös rankkukisassa. Vaikka pisteellisesti Ontarion vierasviikonloppu Stocktonissa oli tuloksekas, niin pelillisesti Reign oli huonompi joukkue. Mutta hyvän yv-pelin ja maalivahti Villaltan ansiosta joukkue sai neljästä mahdollisesta pisteestä kolme.
Alex Turcotte on pelannut viime aikoina Vilardin sentterinä ja pörrää omaan energiseen tyyliinsä väsymättömästi. Koska hän ei pelaa ykkösylivoimassa, niin pisteitä ei kerry ihan toivottua vauhtia, mutta ei hän kiekollisena mitenkään avuton ole. Jos jääkiekossa jaettaisiin kolmossyöttöjä, niin Turcotte nousisi pistepörssissä kovaa vauhtia. Parhaimmillaan hän on kuitenkin kiekonriistäjänä ja vastustajan häiritsijänä.
Vaikka pisteitä ei ole kertynyt enempää kuin 18 (6+12) 26 ottelussa, niin huomioitavaa on että +/- saldo on +18 (Ontarion paras). Turcotte on jäänyt miinuksille kauden aikana vain kahdesti ja karvauspelistä on alkanut tulla järkevämpää. Enää hän ei häviä tilannetta taklaamalla itsensä perseelleen tai ajamalla kiekosta/kiekollisesta yli-innokkaasti vauhdilla ohi, vaan tuntuu keskittyvän nimenomaan saamaan kiekon itselleen/joukkueelle. Voimaakin tuntuu kauden aikana tulleen lisää tai ainakin kamppailupelaaminen on kehittynyt. Mutta täytyy sanoa, että Stocktonin kaltaista vahvaa kamppailujoukkuetta vastaan Turcotten massa/voima ei vielä oikein riitä. Eikä oikein se riittänyt kahdeksan ottelua kestäneellä NHL-vierailullakaan.
Brandt Clarkesta paha sanoa mitään, kun ei noita OHL-pelejä näe. Kovasti Wheeler häntä hehkuttaa ja onhan Clarke tehnyt Barriessa hemmetisti pisteitä (37 peliä, 8+38=46 pistettä, +17). Johtaa viidellä pisteellä OHL:n pakkien pistepörssiä. Tiedä sitten missä Clarke ensi kaudella pelaa - OHL:ssä ei ole enää haastetta, AHL:ssä ei saa ikänsä puolesta pelata ja todella harva 19-vuotias pakki pystyy pärjäämään NHL:ssä.
Listan sijat viisi, kuusi ja seitsemän eivät nekään ole mitään isompia yllätyksiä. Helge Grans, Samuel Fagemo ja Brock Faber eli Losin kakkoskierroksen varauksia vuosilta 2019 ja 2020. Korkein kakkoskierroksen mies Arthur Kaliyev on NHL-kokoonpanossa vakiomies, joten hän ei tälle listalle päässyt.
Jatkan listan perkaamista huomenna, kunhan saan katsottua USA:n olympiajoukkueen otteita. Faber on kellottanut turnauksessa melkoisia minuutteja.
Helge Grans aloitti kauden Ontariossa yllättävän hyvin, mutta joulukuussa alkoi meno hiukan hiipua. Nuorten MM-kisoissa pelasi ykkösparissa/ykkösyv:ssä, mutta se turnaus jäi vain kahteen peliin. Pisteitä tuli kolme, kaikki syöttöjä. Nuorten MM-kisoista palattuaan Grans pelasi minusta huonoimman ottelujaksonsa. Syöttöyritykset olivat hiukan liian näppäriä ja seurauksena vaarallisia kiekonmenetyksiä ja harhoja omalla puolustusalueella. Ilmeisesti valmennus huomautteli asiasta, koska ruotsalaisjunnu palasi välillä perusjuttuihin, mutta viime peleissä on aktivoitunut kiekollisena jälleen. Minusta tämä pakkien kiekollinen aktivoituminen viime aikoina näyttää koskevan koko organisaatiota. Durzi, Björnfot, jopa Mikey Anderson nousevat aikaisempaa aktiivisemmin tukemaan hyökkääjiä.
Wheeler kirjoittaa Gransista: "He’s a superb passer on outlets and through offensive-zone lanes. And he’s at his best when he’s playing an aggressive style and taking risks to make things happen. There’s still some rawness to his even-strength play and he can look a little stilted on his pivots, but his game has started to take form and despite having played parts of four seasons at two top pro levels, he’s just still just 19. Grans has the potential to be a top-four defenceman with significant two-way value. There’s a balance to be struck with his mistakes and some of that just comes with continued reps. I hope they encourage him to play a highly involved game, because that’s when his tools really shine. I’d rather see him looking to make things happen than playing passively.
Minusta Grans voisi tällä kaudella keskittyä ihan puolustuspelamisen perusjuttuihin. Hänellä tuntuu olevan vaikeuksia kentän hahmottamisessa (varsinkin leveyssuuntaan) ja sijoittumisessa suhteessa vastustajien hyökkääjiin (gapcontrol), omaan pakkikaveriin ja etäisyydessä kaukalon laitaan on toivomisen varaa. Asia kyllä varmasti paranee kokemuksen myötä ja Gransin onneksi hänellä on apuna valmentajien lisäksi kokeneemmat pakkikaverit Jacob Moverare, Cameron Gaunce tai Christian Wolanin.
Fyysisestihän Grans on vielä ihan raakile, mutta toivottavasti voiman hankintaa ei lisätä liikkuvuuden kustannuksella. Sivuttaisliike tai sähäkkyys ei todellakaan ole Gransin vahvuuksia ja myös laukausten blokkaamista pitäisi kehittää todella paljon. Sen sijaan viivalaukojana ruotsalaisjunnu on yllättävän hyvä - vedot jäävät tosi harvoin blokkaajiin, mikä viivalaukomisen aaa ja ooo.
Wheelerin listan kutosena on ruotsalaislaituri Samuel Fagemo. Wheelerin tavoin Jimmy Fox näkee Fagemossa hyökkäyspään potentiaalia, mutta enpä oikein tiedä. "Volumeshooter" taitaa olla Fagemoa parhaiten kuvaava sana, koska hän haluaa laukoa - ja laukoo - paikasta kuin paikasta. Siis samanlainen pelaajatyyppi kuin Viktor Arvidsson, mutta hiukan isompi, hiukan hitaampi ja hiukan vähemmän aggressivinen kuin Arvidsson. Jollei ketjussa ole hyvää pelintekijää/syöttelijää, niin Fagemo on käytännössä hyödytön. Itsenäisesti hän ei pysty tekopaikkoja luomaan.
Fagemo on tehnyt maaleja ihan OK tahtiin (34 peliä, 15 maalia), mutta parempaan tahtiin yltääkseen hänen pitäisi nousta kakkosylivoimasta ykkösylivoimaan. Nyt ykkös-yv:llä on laukojina kaksi muuta rightin hyökkääjää (Frk ja Vilardi), joten Fagemon saumat saada enemmän jääaikaa viidellä neljää vastaan riippuu muiden pelaajien loukkaantumisista ja mahdollisista treideistä.
Pohjoisamerikalaiset Kings-fanit hehkuttavat kovasti Brock Faberia. Hän oli positiivinen yllättäjä viime vuoden nuorten MM-kisoissa ja itsellä oli isot odotukset hänen tästä kaudestaan. Tämän kauden nuorten MM-kisoissa hän ei ehtinyt pelata kuin yhden pelin ja on nyt pelannut olympialaisissa kolme ottelua. En tiedä sitten oliko itsellä liiankin suuret toiveet, mutta ei hän minusta mitään isompaa askelta kehityksessään ole ottanut. Aika perusvarmaa peliä ja hyökkäyssuuntaan ei oikeastaan tapahdu mitään. Vähän kuin rightin puolen Mikey Anderson tai Tobias Björnfot. Hän tulee ilmeisesti siirtymään ammattilaiseksi yliopistokauden jälkeen eli joskus maalis-huhtikuussa.
Wheelerin listan kahdeksantena on neljäs rightin pakki eli Jordan Spence. Durziakin pienempi kiekollinen pakki, joka on tulokaskaudellaan AHL:ssä lyönyt tiskiin kovat tehot. 36 ottelua, 2+28 = 30, +14, AHL:n pakkien pistepörssin kolmonen, AHL:n huippuylivoiman viivamies ja pelaajana fiksu kuin mikä. Helge Gransia reilun vuoden verran vanhempi ja pelinäkemyksensä puolesta todella paljon ruotsalaista kypsempi. Laukaus on luokkaa nallipyssy, mutta kunhan saa voimaa lisää, niin se varmasti paranee. Voiman ja kokemuksen puute näkyy välillä aika selvästi, mutta Spenceä on auttaa paljon se, että hänen vakioparinaan on pelannut seitsemisensataa ottelua AHL:ssä tahkonnut Cameron Gaunce. Vaikka Spence on pienehkö, eikä ole supertaitava tai loistava luistelija, niin silti uskon hänen NHL-potentiaaliinsa. Jotkus pelaajat vaan tuntuvat tekevän kentällä lähes koko ajan oikeita ratkaisuja ja Spence on juuri sellainen pelaaja.
Wheeler on hiukan luokittelut pelaajia omiin "potentiaaliryhmiinsä". Byfield on omassa luokassaan, samoin Clarke hiukan häntä alempana omassaan. Kolmannessa korissa on Turcotte, Vilardi, Grans, Fagemo, Faber ja Spence.
Neljännen luokan muodostaa kahdeksikko Martin Chromiak, Tyler Madden, Francesco Pinelli, Kasper Simontaival, Kirill Kirsanov, Jaret Anderson-Dolan, Akil Thomas ja Alex Laferriere. Näistä myöhemmin jotakin, ainakin noista kolmesta AHL-kaverista.
Vitosryhmää voisi sanoa suomalaisporukaksi, sillä siinä ovat Samuel Helenius, Kim Nousiainen, Aatu Jämsen ja AHL-laituri Aidan Dudas. Nämä nuoret ovat siis Wheelerin listan sijoilla 16-20.
Kunniamaininnan saa vielä neljä nimeä: yliopistolaituri Andre Lee, venäläinen Bulat Shafigullin ja maalivahdit Jacob Ingham ja Lukas Parik. Se, että yksikään molari ei päässyt kahdenkymmenen parhaan lupauksen joukkoon, kertonee kaiken Losin varaamien maalivahtien potentiaalista.
Wheeler kirjoittaa Gransista: "He’s a superb passer on outlets and through offensive-zone lanes. And he’s at his best when he’s playing an aggressive style and taking risks to make things happen. There’s still some rawness to his even-strength play and he can look a little stilted on his pivots, but his game has started to take form and despite having played parts of four seasons at two top pro levels, he’s just still just 19. Grans has the potential to be a top-four defenceman with significant two-way value. There’s a balance to be struck with his mistakes and some of that just comes with continued reps. I hope they encourage him to play a highly involved game, because that’s when his tools really shine. I’d rather see him looking to make things happen than playing passively.
Minusta Grans voisi tällä kaudella keskittyä ihan puolustuspelamisen perusjuttuihin. Hänellä tuntuu olevan vaikeuksia kentän hahmottamisessa (varsinkin leveyssuuntaan) ja sijoittumisessa suhteessa vastustajien hyökkääjiin (gapcontrol), omaan pakkikaveriin ja etäisyydessä kaukalon laitaan on toivomisen varaa. Asia kyllä varmasti paranee kokemuksen myötä ja Gransin onneksi hänellä on apuna valmentajien lisäksi kokeneemmat pakkikaverit Jacob Moverare, Cameron Gaunce tai Christian Wolanin.
Fyysisestihän Grans on vielä ihan raakile, mutta toivottavasti voiman hankintaa ei lisätä liikkuvuuden kustannuksella. Sivuttaisliike tai sähäkkyys ei todellakaan ole Gransin vahvuuksia ja myös laukausten blokkaamista pitäisi kehittää todella paljon. Sen sijaan viivalaukojana ruotsalaisjunnu on yllättävän hyvä - vedot jäävät tosi harvoin blokkaajiin, mikä viivalaukomisen aaa ja ooo.
Wheelerin listan kutosena on ruotsalaislaituri Samuel Fagemo. Wheelerin tavoin Jimmy Fox näkee Fagemossa hyökkäyspään potentiaalia, mutta enpä oikein tiedä. "Volumeshooter" taitaa olla Fagemoa parhaiten kuvaava sana, koska hän haluaa laukoa - ja laukoo - paikasta kuin paikasta. Siis samanlainen pelaajatyyppi kuin Viktor Arvidsson, mutta hiukan isompi, hiukan hitaampi ja hiukan vähemmän aggressivinen kuin Arvidsson. Jollei ketjussa ole hyvää pelintekijää/syöttelijää, niin Fagemo on käytännössä hyödytön. Itsenäisesti hän ei pysty tekopaikkoja luomaan.
Fagemo on tehnyt maaleja ihan OK tahtiin (34 peliä, 15 maalia), mutta parempaan tahtiin yltääkseen hänen pitäisi nousta kakkosylivoimasta ykkösylivoimaan. Nyt ykkös-yv:llä on laukojina kaksi muuta rightin hyökkääjää (Frk ja Vilardi), joten Fagemon saumat saada enemmän jääaikaa viidellä neljää vastaan riippuu muiden pelaajien loukkaantumisista ja mahdollisista treideistä.
Pohjoisamerikalaiset Kings-fanit hehkuttavat kovasti Brock Faberia. Hän oli positiivinen yllättäjä viime vuoden nuorten MM-kisoissa ja itsellä oli isot odotukset hänen tästä kaudestaan. Tämän kauden nuorten MM-kisoissa hän ei ehtinyt pelata kuin yhden pelin ja on nyt pelannut olympialaisissa kolme ottelua. En tiedä sitten oliko itsellä liiankin suuret toiveet, mutta ei hän minusta mitään isompaa askelta kehityksessään ole ottanut. Aika perusvarmaa peliä ja hyökkäyssuuntaan ei oikeastaan tapahdu mitään. Vähän kuin rightin puolen Mikey Anderson tai Tobias Björnfot. Hän tulee ilmeisesti siirtymään ammattilaiseksi yliopistokauden jälkeen eli joskus maalis-huhtikuussa.
Wheelerin listan kahdeksantena on neljäs rightin pakki eli Jordan Spence. Durziakin pienempi kiekollinen pakki, joka on tulokaskaudellaan AHL:ssä lyönyt tiskiin kovat tehot. 36 ottelua, 2+28 = 30, +14, AHL:n pakkien pistepörssin kolmonen, AHL:n huippuylivoiman viivamies ja pelaajana fiksu kuin mikä. Helge Gransia reilun vuoden verran vanhempi ja pelinäkemyksensä puolesta todella paljon ruotsalaista kypsempi. Laukaus on luokkaa nallipyssy, mutta kunhan saa voimaa lisää, niin se varmasti paranee. Voiman ja kokemuksen puute näkyy välillä aika selvästi, mutta Spenceä on auttaa paljon se, että hänen vakioparinaan on pelannut seitsemisensataa ottelua AHL:ssä tahkonnut Cameron Gaunce. Vaikka Spence on pienehkö, eikä ole supertaitava tai loistava luistelija, niin silti uskon hänen NHL-potentiaaliinsa. Jotkus pelaajat vaan tuntuvat tekevän kentällä lähes koko ajan oikeita ratkaisuja ja Spence on juuri sellainen pelaaja.
Wheeler on hiukan luokittelut pelaajia omiin "potentiaaliryhmiinsä". Byfield on omassa luokassaan, samoin Clarke hiukan häntä alempana omassaan. Kolmannessa korissa on Turcotte, Vilardi, Grans, Fagemo, Faber ja Spence.
Neljännen luokan muodostaa kahdeksikko Martin Chromiak, Tyler Madden, Francesco Pinelli, Kasper Simontaival, Kirill Kirsanov, Jaret Anderson-Dolan, Akil Thomas ja Alex Laferriere. Näistä myöhemmin jotakin, ainakin noista kolmesta AHL-kaverista.
Vitosryhmää voisi sanoa suomalaisporukaksi, sillä siinä ovat Samuel Helenius, Kim Nousiainen, Aatu Jämsen ja AHL-laituri Aidan Dudas. Nämä nuoret ovat siis Wheelerin listan sijoilla 16-20.
Kunniamaininnan saa vielä neljä nimeä: yliopistolaituri Andre Lee, venäläinen Bulat Shafigullin ja maalivahdit Jacob Ingham ja Lukas Parik. Se, että yksikään molari ei päässyt kahdenkymmenen parhaan lupauksen joukkoon, kertonee kaiken Losin varaamien maalivahtien potentiaalista.
Ontario käväisi pelaamassa Bakersfieldissä ja tuloksena 1-5 tappio. Reignin pelaaminen/voittaminen perustuu ylivoiman toimimiseen ja tietenkin maalivahdin hyvyyteen. Tällä kertaa ei toiminut kumpikaan. Tolppien välissä aloitti Jacob Ingham, joka päästi kahdessa ekassa erässä viisi maalia seitsemällätoista laukauksella. Lisäksi Ontarion ylivoima ei saanut kuudella yrittämällä yhtään maalia, joten tuloksena oli selvä tappio. Ykkösyv kyllä loi tarvittavan määrän tekopaikkoja, mutta Frk veteli maalikehikon eri osiin tai muuten vaan yli ja ohi. Kerran hän kyllä onnistui tasakentällisin JAD:in hyvästä syötöstä.
Jaret Anderson-Dolan on tällä hetkellä kuuden ottelun pisteputkessa, minä aikana hänelle on merkattu kuusi maalia ja kolme syöttöä. JAD aloitti kauden sentterinä, mutta tammikuun loppupuolella hänet siirrettiin vasempaan laitaan. Minusta hän sopii paremmin laituriksi kuin sentteriksi, sillä JAD ei ole mikään taituri tai luova pelintekijä. Tilastoissa hän näyttää tehokkaalta kaverilta (34 peliä, 17+15=32 pistettä), mutta paljosta hän saa kiittää pelaamistaan ykkösylivoimassa maalineduspelaajana.
Maskimiehen roolissa hän on yllättävän hyvä, sillä Jaret on sitkeä kaveri. Vaikka JAD:illa ei ole erityisen pehmeät/näppärät kadet, niin hän on varsin hyvä ohjureissa ja erityisen hyvä "syöttöseinänä". Ontarion yleisin syöttökuvio menee siten, että yv:n pelintekijä johtaja Tynan syöttää maalivahdin vasemmalla puolella olevalle JAD:ille, joka joko jatkaa kiekon suoraan aloituspisteiden väliin Vilardille onetimeriin tai Frkille taaemmas/takatolpalle tykitettäväksi tai kolmannessa vaihtoehdossa hän yrittää itse pyöräyttää kiekon ohi maalivahdin. Siis periaatteessa kuvio menee noin, mutta käytännössä molari useinmiten torjuu tilanteen ja kiekko jää pyörimään maalin eteen, missä jokainen yrittää hakata sitä joko maaliin tai maalilta pois.
Maskimiehen roolin lisäksi Anderson-Dolania käytetään paljon yv:ssä ja av:ssä aloittajana, missä hommassa hän on yllättävänkin hyvä. Minusta JAD on omimmillaan siinä roolissa missä hän tällä hetkellä ykkösketjussa on. Eli duunarilaiturina - kaivaa kulmissa, menee maskiin ja ennen kaikkea hoitaa puolustusvelvoitteet kunnialla. Hän myös taklaa yllättävän kovaa tuon kokoiseksi (180/85) kaveriksi. Joten siinä mielessä hän muistuttaa Blake Lizottea. JAD:in kädet eivät ole Lizotten tasoa, mutta minusta hän on parempi omalla puolustusalueella. Jäähyjen kalastajana Anderson-Dolan ei tietenkään ole Lizotten tasoa, mutta tämä onkin siinä hommassa varsin hyvä.
Mayor's Manorin/Hovenin podcastissa sanottiin siihen suuntaan, että Vilardi ja JAD kutsuttaisiin jossakin vaiheessa ylös. En tiedä sitten onko heitä tarkoitus esitellä mahdollisille ostajille vai mistä on kyse. Kummankaan pelaajan kauppa-arvo ei ole enää sama kuin heidän varausvuoronsa. Vilardi varattiin vuonna 2017 ekalla kierroksella #11 ja JAD samassa tilaisuudessa toisella kierroksella (#41).
Alex Turcotte oli Bakersfield-ottelusta sivussa lievän loukkaantumisen vuoksi ja hänen paikallaan Vilardin ja Fagemon välissä pelasi Rasmus Kupari. Kupari on aika erityylinen pelaaja kuin Turcotte eikä ainakaan tässä ottelussa löytynyt vielä kunnon kemiaa ketjun sentterin ja laitureiden välillä. Aikaisemmat ottelunsa Kupari on pelannut Tyler Maddenin ja Akil Thomasin välissä.
Thomasilla on menossa ohi-kausi. Olkapääleikkauksista toipuminen kesti aina joulukuulle asti ja kauden toisessa ottelussa tuli laukausta blokatessa jalkavamma. Siitä toipuminen kesti aina tammikuun loppupuolelle asti eikä hän vieläkään ole kovinkaan terävässä vireessä. Thomas ei ollut aikaisemminkaan mikään kiituri luistimilla ja loukkaantumisista toipumisten aikana hän näyttää keskittyneen massan hankintaan. Voimaa on varmasti tullut lisää, ikävä kyllä se ei ole jalostunut räjähtävyydeksi vaan dieselmäiseksi kankeudeksi.
Viime kaudella Thomas teki tuollaiset puoli pistettä per peli ja näytti kentällä aktiiviselta kahden suunnan sentteri-laiturilta (40 peliä, 11+15=26 pistettä, -4). Tällä kaudella miinuksia on tullut sama määrä (-4) vain 13 ottelussa ja pisteitä on kertynyt vain yksi syöttö. Itselleni ehkä Ontarion kauden suurin pettymys tähän mennessä.
Madden on pisteiden valossa ottanut selvän loikan eteenpäin. Viime kaudella loukkaantumiset vaivasivat ja pisteitä tuli vain 5 (1+4) 14 pelissä, vaikka ylivoima-aikaakin tuli varsinkin alkuvaiheessa ihan kivasti. Tällä kaudella kevytrakenteinen Madden on pysynyt koossa ja pisteitä on kertynyt 38 ottelussa jo 26 (12+14).
Minusta Maddenin suurimpana ongelmana on, että hänellä ei oikein ole mitään erityistä vahvuutta. Laukaus on ihan hyvä, mutta ei hän ole mikään tarkka-ampuja tai edes "volumeshooter". Yliopistotasolla häntä pidettiin oivaltavana syöttäjänä/pelintekijänä, mutta AHL-tasolla hän ei tälläkään osa-alueella mitenkään erotu sen paremmin hyvässä kuin pahassa. Luistelu ja kamppailupelaaminen on kyllä kohentunut viime kaudesta, mutta on silti keskiarvon alapuolella. Minusta Maddenin potentiaali on "hyvä AHL-tason pelaaja, joka voi luokkaantumissuman sattuessa käydä näytillä NHL:ssä". Mutta se on vaikea vallata paikka vakipaikkaa ylhäällä, jos on "vain" ihan hyvä pelaaja, vailla mitään erityisosaamista.
Aamuyöstä neljän pisteen ottelu Edmontonia vastaan. Kings tulee matsiin pitkältä ottelutauolta, Oilerseilla back-to-back -peli. MacDavidia on aina kiva katsella ja Pulju ja Markus Niemeläinenkin taitavat mahtua kokoonpanoon, ainakin toivon niin.
Jaret Anderson-Dolan on tällä hetkellä kuuden ottelun pisteputkessa, minä aikana hänelle on merkattu kuusi maalia ja kolme syöttöä. JAD aloitti kauden sentterinä, mutta tammikuun loppupuolella hänet siirrettiin vasempaan laitaan. Minusta hän sopii paremmin laituriksi kuin sentteriksi, sillä JAD ei ole mikään taituri tai luova pelintekijä. Tilastoissa hän näyttää tehokkaalta kaverilta (34 peliä, 17+15=32 pistettä), mutta paljosta hän saa kiittää pelaamistaan ykkösylivoimassa maalineduspelaajana.
Maskimiehen roolissa hän on yllättävän hyvä, sillä Jaret on sitkeä kaveri. Vaikka JAD:illa ei ole erityisen pehmeät/näppärät kadet, niin hän on varsin hyvä ohjureissa ja erityisen hyvä "syöttöseinänä". Ontarion yleisin syöttökuvio menee siten, että yv:n pelintekijä johtaja Tynan syöttää maalivahdin vasemmalla puolella olevalle JAD:ille, joka joko jatkaa kiekon suoraan aloituspisteiden väliin Vilardille onetimeriin tai Frkille taaemmas/takatolpalle tykitettäväksi tai kolmannessa vaihtoehdossa hän yrittää itse pyöräyttää kiekon ohi maalivahdin. Siis periaatteessa kuvio menee noin, mutta käytännössä molari useinmiten torjuu tilanteen ja kiekko jää pyörimään maalin eteen, missä jokainen yrittää hakata sitä joko maaliin tai maalilta pois.
Maskimiehen roolin lisäksi Anderson-Dolania käytetään paljon yv:ssä ja av:ssä aloittajana, missä hommassa hän on yllättävänkin hyvä. Minusta JAD on omimmillaan siinä roolissa missä hän tällä hetkellä ykkösketjussa on. Eli duunarilaiturina - kaivaa kulmissa, menee maskiin ja ennen kaikkea hoitaa puolustusvelvoitteet kunnialla. Hän myös taklaa yllättävän kovaa tuon kokoiseksi (180/85) kaveriksi. Joten siinä mielessä hän muistuttaa Blake Lizottea. JAD:in kädet eivät ole Lizotten tasoa, mutta minusta hän on parempi omalla puolustusalueella. Jäähyjen kalastajana Anderson-Dolan ei tietenkään ole Lizotten tasoa, mutta tämä onkin siinä hommassa varsin hyvä.
Mayor's Manorin/Hovenin podcastissa sanottiin siihen suuntaan, että Vilardi ja JAD kutsuttaisiin jossakin vaiheessa ylös. En tiedä sitten onko heitä tarkoitus esitellä mahdollisille ostajille vai mistä on kyse. Kummankaan pelaajan kauppa-arvo ei ole enää sama kuin heidän varausvuoronsa. Vilardi varattiin vuonna 2017 ekalla kierroksella #11 ja JAD samassa tilaisuudessa toisella kierroksella (#41).
Alex Turcotte oli Bakersfield-ottelusta sivussa lievän loukkaantumisen vuoksi ja hänen paikallaan Vilardin ja Fagemon välissä pelasi Rasmus Kupari. Kupari on aika erityylinen pelaaja kuin Turcotte eikä ainakaan tässä ottelussa löytynyt vielä kunnon kemiaa ketjun sentterin ja laitureiden välillä. Aikaisemmat ottelunsa Kupari on pelannut Tyler Maddenin ja Akil Thomasin välissä.
Thomasilla on menossa ohi-kausi. Olkapääleikkauksista toipuminen kesti aina joulukuulle asti ja kauden toisessa ottelussa tuli laukausta blokatessa jalkavamma. Siitä toipuminen kesti aina tammikuun loppupuolelle asti eikä hän vieläkään ole kovinkaan terävässä vireessä. Thomas ei ollut aikaisemminkaan mikään kiituri luistimilla ja loukkaantumisista toipumisten aikana hän näyttää keskittyneen massan hankintaan. Voimaa on varmasti tullut lisää, ikävä kyllä se ei ole jalostunut räjähtävyydeksi vaan dieselmäiseksi kankeudeksi.
Viime kaudella Thomas teki tuollaiset puoli pistettä per peli ja näytti kentällä aktiiviselta kahden suunnan sentteri-laiturilta (40 peliä, 11+15=26 pistettä, -4). Tällä kaudella miinuksia on tullut sama määrä (-4) vain 13 ottelussa ja pisteitä on kertynyt vain yksi syöttö. Itselleni ehkä Ontarion kauden suurin pettymys tähän mennessä.
Madden on pisteiden valossa ottanut selvän loikan eteenpäin. Viime kaudella loukkaantumiset vaivasivat ja pisteitä tuli vain 5 (1+4) 14 pelissä, vaikka ylivoima-aikaakin tuli varsinkin alkuvaiheessa ihan kivasti. Tällä kaudella kevytrakenteinen Madden on pysynyt koossa ja pisteitä on kertynyt 38 ottelussa jo 26 (12+14).
Minusta Maddenin suurimpana ongelmana on, että hänellä ei oikein ole mitään erityistä vahvuutta. Laukaus on ihan hyvä, mutta ei hän ole mikään tarkka-ampuja tai edes "volumeshooter". Yliopistotasolla häntä pidettiin oivaltavana syöttäjänä/pelintekijänä, mutta AHL-tasolla hän ei tälläkään osa-alueella mitenkään erotu sen paremmin hyvässä kuin pahassa. Luistelu ja kamppailupelaaminen on kyllä kohentunut viime kaudesta, mutta on silti keskiarvon alapuolella. Minusta Maddenin potentiaali on "hyvä AHL-tason pelaaja, joka voi luokkaantumissuman sattuessa käydä näytillä NHL:ssä". Mutta se on vaikea vallata paikka vakipaikkaa ylhäällä, jos on "vain" ihan hyvä pelaaja, vailla mitään erityisosaamista.
Aamuyöstä neljän pisteen ottelu Edmontonia vastaan. Kings tulee matsiin pitkältä ottelutauolta, Oilerseilla back-to-back -peli. MacDavidia on aina kiva katsella ja Pulju ja Markus Niemeläinenkin taitavat mahtua kokoonpanoon, ainakin toivon niin.
Viimeksi muokattu:
Nostetaan tätäkin. Neljän pisteen ottelussa molemmilta tarkkaa pelaamista, mutta aivan lopussa hyvän vierasottelun pelannut Oilers käänsi matsin edukseen. Numerot olivat 2-5, mutta kaksi viimeistä vierailijat tekivät tyhjiin. Minusta albertalaiset voittivat pelin ansaitusti, sillä Kings ei missään vaiheessa saanut pitempiä painostusjaksoja aikaan (Edmontonilta hyvää keskialueen puolustamista) ja ylivoima oli taas kerran tehotonta.
Oilers-tappion jälkeen pelattiin toinen neljän pisteen ottelu, kun vastassa oli vieraissa Las Vegas. Tiukkaa vääntöä ja paljon laidoilla pelaamista sisältänyt peli päättyi lopulta Losin jatkoaikavoittoon 3-4. Vegasilla Paciocretty teki kaksi ja Kempe Losille varsinaisella peliajalla yhden ja jatkoajalla Durzin mainiosta syötöstä voittomaalin.
Viikonlopun toisessa vierasottelussa Kings kaatoi divisioonan peränpitäjän Arizonan 3-5. Aika nihkeä peli Losilta, sillä he päästivät Kojootit jo 3-1 johtoon, ennen kuin alkoivat pelaamaan suuremmalla intensiteetillä. Kolmas erä 3-0 Kingseille ja rutiinivoitto palkkariin. Kempelle taas kahden maalin matsi ja myös Doughty pamautti kaksi osumaa.
Kahden ensimmäisen kentän - Kopitarien ja Danaultien - tehoilla voitot tällä hetkellä tulevat. Sekä Adrian Kempe että Phillip Danault ovat tehneet jo nyt yhden kauden maaliennätyksensä ja on vähän vaikea uskoa, että tahti pysyy näin kovana ja tasaisena kauden loppuun asti. Pakkikalustolta toivoisi vähän enemmän tukea maalintekoon, sillä Doughty on tehnyt yksinään yhtä paljon maaleja kuin muut puolustajat yhteensä.
Byfield on vetänyt nyt kuusi ottelua kiikaritehoilla. Jääaika on suunnilleen samoissa lukemissa kuin Rasmus Kuparilla kolmossentterinä eli kahdentoista minuutin kieppeillä. Vaikka tehoja ei ole tullut, niin minusta QB:n koheltaminen on vähentynyt ja pelaaminen järkevöitynyt. Athanasiou toisena laiturina vaikeuttaa yhteispelaamista, mutta uskon, että jossakin vaiheessa pisteitäkin alkaa tulla.
Siirtoajan umpeutumiseen on kuukauden verran aikaa. John Hoven pyörittelee omia arvioitaan Losin tilanteesta Mayor's Manorin artikkelissa. Ymmärrän kyllä oletuksen, että Athanasiou ja Määttä eivät pelaa Losissa ensi kaudella, mutta mitä käyttöä joukkueessa on Lias Anderssonilla ja 37-vuotiaalla Dustin Brownilla.
LA Kings Salary Cap Crunch: What Trades Can They Afford to Make?
mayorsmanor.com
Huhujen mukaan Alex Edler olisi toipumassa odotettua nopeammin ja on mahdollisesti (toivottavasti) pelikunnossa ennen runkosarjan päättymistä.
@heikkik Aika erilaiset ajatukset Mayor's Manorilla kuin itselläni siitä, mihin suuntaan joukkuetta pitäisi viedä.
En missään maailmassa näe Trevor Mooren olevan menestyvän joukkueen Top6 -hyökkääjä. Samoin en myöskään näe Lizottella mitään sellaista työkalua, jonka vuoksi hänen kanssaan kannattaisi jatkaa.
Top6 laiturien pitäisi ensi kaudella kaiken järjen mukaan olla Arvidsson, Iafallo, Kaliyev ja Kempe, jos hankintoja ei tehdä.
Kolmosen eli Byfieldin laidoille valinnat joukosta JAD, Moore, Kupari, Turcotte, Vilardi. Ne joilla ei kulje, jäävät neloseen / poppareille / Ontarioom tai kauppatavaraksi.
Andreasille sekä Dustinille sanotaan heipat. Grundy ja Lemieux ovat varmaan osastoa joko/tai.
Puolustuksessakaan ei hankintoja kannata tehdä, paitsi jos tarjolla olisi eliittiluokan osaamista alehintaan (mitä ei tule tapahtumaan). Eli Clarkelle näytönpaikkaa, ja jos ei kulje sitten vasta Walkeria kauppaamaan.
En missään maailmassa näe Trevor Mooren olevan menestyvän joukkueen Top6 -hyökkääjä. Samoin en myöskään näe Lizottella mitään sellaista työkalua, jonka vuoksi hänen kanssaan kannattaisi jatkaa.
Top6 laiturien pitäisi ensi kaudella kaiken järjen mukaan olla Arvidsson, Iafallo, Kaliyev ja Kempe, jos hankintoja ei tehdä.
Kolmosen eli Byfieldin laidoille valinnat joukosta JAD, Moore, Kupari, Turcotte, Vilardi. Ne joilla ei kulje, jäävät neloseen / poppareille / Ontarioom tai kauppatavaraksi.
Andreasille sekä Dustinille sanotaan heipat. Grundy ja Lemieux ovat varmaan osastoa joko/tai.
Puolustuksessakaan ei hankintoja kannata tehdä, paitsi jos tarjolla olisi eliittiluokan osaamista alehintaan (mitä ei tule tapahtumaan). Eli Clarkelle näytönpaikkaa, ja jos ei kulje sitten vasta Walkeria kauppaamaan.
Pidän McLellania aika konservatiivisena valmentajana ja Blakea varovaisena GM:nä. Tällä kaudella kärkiketjujen uudet kaverit on tuotiin organisaation ulkopuolelta (kokeneet pelaajat Danault ja Arvidsson). Organisaation lupaavimmat nuoret ajettiin alaketjuihin pieniin rooleihin ja kevyemmällä vastuulla. Eli Kaliyev otti/annettin paikka nelosketjussa, Byfield pääsi kolmosen keskelle (Kupari stunttasi QB:n tervehtymiseen asti) ja Durzi korvasi Walkerin kiekollisena pakkina.
Nyt homma on saatu toimimaan kahden kärkiketjun osalta ja Hoven näyttää uskovan, että ensi kaudellakin mennään "don't fix it if it's not broken"-periaatteella ja jätetään kärkiketjut "kopitarit" ja "danaultit" rauhaan. JOS noin todellakin tehdään, niin minulle se osoittaa että Blakella ei ole GM:ltä vaadittavaa riskinottokykyä eikä kunnianhimoa.
Ei Trevor Moore ole hyvän joukkueen top 6-pelaaja, eikä minusta ole Viktor Arvidssonkaan. Mutta kun joukkueessa ei ole muita rightin laukojia, niin Arvidsson on tavallaan pakko pitää (toistaiseksi) kärkiketjuissa.
Meikäläisen unelmaketjut ensi kauden alussa olisivat:
Kempe-Kopitar-Kaliyev
Iafallo-Danault-Arvidsson
Turcotte-Byfield-Vilardi
JAD-Lizotte-Lemiuex
Grundström, Moore
Kolmosketju olisi nuoruutensa ja kokemattomuutensa vuoksi iso riski, mutta toimiessaan omaa huikean potentiaalin. Vilardin ja Byfieldin kemia toimi AHL:ssä todella hienosti ja Turcotte on terveenä pysyessään ketjun vaatima vauhtikone/karvaaja/tunnollinen puolustussuuntaan.
Athanasiou, Andersson, Brown saisivat mennä. Tuosta kolmikosta pitäisin mieluiten Brownin (tarvittaessa Vilardin korvaajana), mutta AA-kaksikko pelatkoon ensi kaudella Euroopassa.
Blaken ykköskierroksen varauksista Kupari jäisi limboon. Ainoa mahdollinen pelipaikka olisi Lizotten tilalla nelosessa, mutta enpä usko Kuparin olevan siiheen rooliin tyytyväinen. JAD pelaa (vasempana) laiturina koko ajan paremmin ja olisi nelosessa yhdessä Lizotten kanssa todella vastustajaa ärsyttävä kaksikko. Anderson-Dolan toisi ketjuun myös paljon Kaliyevia enemmän luisteluvoimaa (ja ottaa tarvittaessa aloituksia).
Jos sekä Määttä että Edler pelaavat muualla ensi kaudella, niin pelkkä Moveraren sainaus ei riitä. Blaken on pakko kalastaa UFA-markkinoilta yksi kokeneempi ja fyysisesti kovempi pakki.
Tämän kevään osalta toivon, että Blake ei tee mitään. Mennään vaan näillä ja katsotaan mihin se riittää. Olisi Ontariollakin mahdollisuus pärjätä pudotuspeleissä, koska he ovat sen ansainneet. Jos - todennäköisesti kun - Blake lähtee kaupoille, niin Reignin kokoonpanosta poistunee pari-kolme avainpelaajaa ja sitä ko. joukkueen syvyys ei oikein kestä.
Nyt homma on saatu toimimaan kahden kärkiketjun osalta ja Hoven näyttää uskovan, että ensi kaudellakin mennään "don't fix it if it's not broken"-periaatteella ja jätetään kärkiketjut "kopitarit" ja "danaultit" rauhaan. JOS noin todellakin tehdään, niin minulle se osoittaa että Blakella ei ole GM:ltä vaadittavaa riskinottokykyä eikä kunnianhimoa.
Ei Trevor Moore ole hyvän joukkueen top 6-pelaaja, eikä minusta ole Viktor Arvidssonkaan. Mutta kun joukkueessa ei ole muita rightin laukojia, niin Arvidsson on tavallaan pakko pitää (toistaiseksi) kärkiketjuissa.
Meikäläisen unelmaketjut ensi kauden alussa olisivat:
Kempe-Kopitar-Kaliyev
Iafallo-Danault-Arvidsson
Turcotte-Byfield-Vilardi
JAD-Lizotte-Lemiuex
Grundström, Moore
Kolmosketju olisi nuoruutensa ja kokemattomuutensa vuoksi iso riski, mutta toimiessaan omaa huikean potentiaalin. Vilardin ja Byfieldin kemia toimi AHL:ssä todella hienosti ja Turcotte on terveenä pysyessään ketjun vaatima vauhtikone/karvaaja/tunnollinen puolustussuuntaan.
Athanasiou, Andersson, Brown saisivat mennä. Tuosta kolmikosta pitäisin mieluiten Brownin (tarvittaessa Vilardin korvaajana), mutta AA-kaksikko pelatkoon ensi kaudella Euroopassa.
Blaken ykköskierroksen varauksista Kupari jäisi limboon. Ainoa mahdollinen pelipaikka olisi Lizotten tilalla nelosessa, mutta enpä usko Kuparin olevan siiheen rooliin tyytyväinen. JAD pelaa (vasempana) laiturina koko ajan paremmin ja olisi nelosessa yhdessä Lizotten kanssa todella vastustajaa ärsyttävä kaksikko. Anderson-Dolan toisi ketjuun myös paljon Kaliyevia enemmän luisteluvoimaa (ja ottaa tarvittaessa aloituksia).
Jos sekä Määttä että Edler pelaavat muualla ensi kaudella, niin pelkkä Moveraren sainaus ei riitä. Blaken on pakko kalastaa UFA-markkinoilta yksi kokeneempi ja fyysisesti kovempi pakki.
Tämän kevään osalta toivon, että Blake ei tee mitään. Mennään vaan näillä ja katsotaan mihin se riittää. Olisi Ontariollakin mahdollisuus pärjätä pudotuspeleissä, koska he ovat sen ansainneet. Jos - todennäköisesti kun - Blake lähtee kaupoille, niin Reignin kokoonpanosta poistunee pari-kolme avainpelaajaa ja sitä ko. joukkueen syvyys ei oikein kestä.
Se oli sitten sellainen ohipeli. Quickin ekasta hörpystä lähti lumipallo hiljalleen kierimään väärään suuntaan. Liuta pahoja virheitä ja kun vastustaja osaa pelata erikoistilanteita ja itse et. Huolestuttaa kuinka huonoa tuo ylivoima on. Siitä puuttuu kaikki luovuus ja laatu.
No toivottavasti tämä oli vain vahinko, koska seuraavaksi edessä on hieman heikompi sarja pelejä Stars, Jackets ja Sabres. Kuusi pistettä on otettava väkisin, vaikka Stars ja Jackets tulevat varmasti iskemään lujaa päälle, koska hekin tarvitsevat kipeästi pisteitä.
Tämän sarjan jälkeen päästään mittaamaan uudestaan Bruinsin taso, joten toivottavasti siihen mennessä on löydetty paremmat eväät karhujen kaatoon.
Kings kohtaa runkosarjassa enää viisi kertaa Idän joukkueen. Sharks, Hawks ja Kraken kohdataan kaikki kolme kertaa.
GKG!
No toivottavasti tämä oli vain vahinko, koska seuraavaksi edessä on hieman heikompi sarja pelejä Stars, Jackets ja Sabres. Kuusi pistettä on otettava väkisin, vaikka Stars ja Jackets tulevat varmasti iskemään lujaa päälle, koska hekin tarvitsevat kipeästi pisteitä.
Tämän sarjan jälkeen päästään mittaamaan uudestaan Bruinsin taso, joten toivottavasti siihen mennessä on löydetty paremmat eväät karhujen kaatoon.
Kings kohtaa runkosarjassa enää viisi kertaa Idän joukkueen. Sharks, Hawks ja Kraken kohdataan kaikki kolme kertaa.
GKG!
En ole Kingsin pelejä muuten kattonut, mutta kiinnoistaisi tuo Olli Määtän tilanne?
Tuleeko vielä ensikaudella jatkoa NHLssä vai pitäisikö JYPin alkaa selaamaan puhelinluetteloa? Ainakin joukkueen kolmanneksi paras +- tilasto löytyy aika paljon vähemmän pelanneena vielä. Edelliseen 10 peliin +9. Nytkin jäi nollille vaikka Bruins teki 5 maalia tasakentällisin.
Tuleeko vielä ensikaudella jatkoa NHLssä vai pitäisikö JYPin alkaa selaamaan puhelinluetteloa? Ainakin joukkueen kolmanneksi paras +- tilasto löytyy aika paljon vähemmän pelanneena vielä. Edelliseen 10 peliin +9. Nytkin jäi nollille vaikka Bruins teki 5 maalia tasakentällisin.
Olli ei olisi kokoonpanossa, jos Edler olisi kunnossa. Vaikka pelaa omissa ihan ok +/- nollaa, niin tuo osaaminen hyökkäyssuuntaan on onnetonta. Ollin liike on parantunut, mutta nopeissa tilanteissa suunnanmuutos on hyvin kankeaa. Matt Royn pelaaminen vierellä auttaa, koska Roy on Kingsin parhaimpia pelaajia omassa päässä.
Kingsin tavoite on vahvistaa pakiston vasenta puoliskoa, joten Määtälle ei tämän kauden jälkeen ole enää käyttöä Losissa. Pienellä palkalla jonnekin 6.-7. pakin rooliin varmasti mahtuu NHL-tasolla, jos siihen rooliin haluaa tyytyä.
Ihme ohipeli. Islanders-ottelun ensimmäinen erä oli yksi kauden parhaista. Kiekko liikkui, miehet liikkui, nättejä maaleja - totaalista dominointia. Muutenkin peli on toiminut viime aikoina hyvin ja Edmonton-tappion jälkeen tulostaululle on tullut viisi peräkkäistä voittoa. Kolmosketjukin on alkanut toimia paremmin, kun Athanasiou korvattiin Grundströmillä.
Vähän jäi sellainen olo, että Quickin epävarmuus tarttui koko joukkueeseen ja valmentajalta olisi ollut oikea ratkaisu laittaa Petersen tolpien väliin heti 3-0 maalin jälkeen. Mutta jos joukkue ei saa maalia aikaiseksi edes 5-3 -ylivoimalla, niin vikaa on muuallakin kuin maalin suulla.
Byfieldilla tuntuu olevan sama kehistysvaihe kuin Kaliyevilla alkukaudesta. QB on alkanut hiljalleen sopeutua NHL:n vauhtiin ja fyysisyyteen, eikä enää arastele kamppailutilanteissa. Ja hän on alkanut pitää päänsä ylhäällä eikä enää vain luistele sinne tänne täyttä vauhtia. Puolustusalueellakin on alkanut löytyä oma mies ja kiekonriistoissa Byfield tulee olemaan tulevaisuudessa olemaan kova sana. Ketjukavereista "Tonka" ja Byfield löytävät välillä toisensa ihan hyvin, mutta Brown ei oikein näytä olevan samalla aaltopituudella nuorison kanssa.
Sekä Mayors Manorista että LA Insiderista löytyy juttua "State of the Franchise"-tapahtumasta.
LA Kings State of the Franchise: Key Takeaways + Quotes from Robitaille, Blake, Emerson - LA Kings Insider
Samuel Heleniuksesta hiukan juttua:
"— [Nelson] Emerson on Helenius: He’s a 6-foot-7 center and he’s mean. It’s really difficult when the big guys are mean. He’s already signed and we’ll have him over here real soon." (Hoven)
"On Helenius – He’s six-foot seven and he’s a centerman, and to add onto that, he’s mean. Sometimes the big guys aren’t mean, but it’s really difficult when the big guys are mean, and he can do that. We’re excited to get him over, into our organization. He’s a signed player, so we’ll have him with us very soon, he played great at the World Juniors.
Internally, have heard Helenius’ name mentioned several times as a player that the Kings are high on. His upside is probably a role in the bottom six, but as a center of his size, with the ability to make plays as well as play with an edge, Helenius is one to keep an eye on." (Dooley)
Eli Helenius lähtenee merten taakse heti Jypin kauden päätyttyä (näin tuon lausunnon tulkitsisin).
4-3 vierastappio Dallasille. Danaultille taas osuma - jo kauden kuudestoista - ja Kaliyeville kaksi. Vaikka Kings johti ottelua AK:n toisen maalin jalkeen 3-1, niin tilanne ei vastannut pelitapahtumia. Avauserän kymmenen ensimmäistä minuuttia Los Angeles vei peliä, mutta loput viitisenkymmentä minuuttia kotijoukkue oli parempi. Varsinkin toisessa erässä vierailijat olivat välillä pahasti "desperate hockey":tä pelanneen kotijoukkueen jyrän alla.
Aivan lopussa Losin tasoitus oli lähellä, mutta Dallasin maalissa kelpo ottelun pelannut Oettinger onnistui juuri ja juuri torjumaan Kaliyevin laukauksen. Laukaukset kotijoukkueelle 43-31, mikä tarkoitti Kingsien ennätyksellisen "hei, me voitettiin laukaukset" - sarjan päättymistä 21 peliin.
Saadakseen kaksi pistettä tästä ottelusta Cal Petersenin olisi pitänyt torjua huippuottelu ja tällä kertaa hän oli "ihan hyvä" -tasolla. Jos Kings aikoo napata kaksi pistettä Ohiosta, niin joukkueen asenteessa ja maalivahtipelissä pitää tapahtua napsun verran parantumista. Sabres ei ole tällä(kään) kaudella ihmeitä esittänyt, joten sunnuntain ottelu olisi voitettavissa "ihan hyvä"-suorituksella.
Pelikuntoon toipunut Lias Andersson lähetettiin Ontarioon saamaan ottelutuntumaa ja tekaisikin heti ekasssa ottelussaan pari maalia. Toiseen suuntaan lähti Jaret Anderson-Dolan, joka toivottavasti saa näyttöpaikan joko Blue Jackets tai Sabres-ottelussa.
edit.
@Vatanen Määttä aloitti kauden todella surkeasti, kun yritti myös tukea hyökkäystä, eikä vain tyytynyt oman pään varjeluun. Kammottavia virheitä tuli lähes pelissä kuin pelissä ja Määttä onkin yksi pohjoisamerikkalaisten Kings-fanien silmätikuista/sylkykupeista. Tämän vuoden puolella Ollin otteet ovat parantuneet huomattavasti ja minusta hän on luotettavaa peruspeliä pelaamalla ansainnut paikkansa top4-pakistossa. Enkä ole ainoa mielipiteeni kanssa, sillä myös All the Kings Menin (LA:n "virallinen" pod) Jesse Cohen kehaisi Määttää viime jaksossaan.
Määtän jatkosta Losissa olen samaa mieltä @Pakastin kanssa - Määttä ei tule jatkamaan ensi kaudella Kings-paidassa. Tai voihan sitä aina ihmeitä tapahtua - jos Määttä johdattaa Losin seuran kolmanteen Stanley Cupiin ja voittaa pakkien pistepörssin playoffseissa, niin siinä tapauksessa hänelle tarjotaan jatkosopimusta Kingseissä.
Aivan lopussa Losin tasoitus oli lähellä, mutta Dallasin maalissa kelpo ottelun pelannut Oettinger onnistui juuri ja juuri torjumaan Kaliyevin laukauksen. Laukaukset kotijoukkueelle 43-31, mikä tarkoitti Kingsien ennätyksellisen "hei, me voitettiin laukaukset" - sarjan päättymistä 21 peliin.
Saadakseen kaksi pistettä tästä ottelusta Cal Petersenin olisi pitänyt torjua huippuottelu ja tällä kertaa hän oli "ihan hyvä" -tasolla. Jos Kings aikoo napata kaksi pistettä Ohiosta, niin joukkueen asenteessa ja maalivahtipelissä pitää tapahtua napsun verran parantumista. Sabres ei ole tällä(kään) kaudella ihmeitä esittänyt, joten sunnuntain ottelu olisi voitettavissa "ihan hyvä"-suorituksella.
Pelikuntoon toipunut Lias Andersson lähetettiin Ontarioon saamaan ottelutuntumaa ja tekaisikin heti ekasssa ottelussaan pari maalia. Toiseen suuntaan lähti Jaret Anderson-Dolan, joka toivottavasti saa näyttöpaikan joko Blue Jackets tai Sabres-ottelussa.
edit.
@Vatanen Määttä aloitti kauden todella surkeasti, kun yritti myös tukea hyökkäystä, eikä vain tyytynyt oman pään varjeluun. Kammottavia virheitä tuli lähes pelissä kuin pelissä ja Määttä onkin yksi pohjoisamerikkalaisten Kings-fanien silmätikuista/sylkykupeista. Tämän vuoden puolella Ollin otteet ovat parantuneet huomattavasti ja minusta hän on luotettavaa peruspeliä pelaamalla ansainnut paikkansa top4-pakistossa. Enkä ole ainoa mielipiteeni kanssa, sillä myös All the Kings Menin (LA:n "virallinen" pod) Jesse Cohen kehaisi Määttää viime jaksossaan.
Määtän jatkosta Losissa olen samaa mieltä @Pakastin kanssa - Määttä ei tule jatkamaan ensi kaudella Kings-paidassa. Tai voihan sitä aina ihmeitä tapahtua - jos Määttä johdattaa Losin seuran kolmanteen Stanley Cupiin ja voittaa pakkien pistepörssin playoffseissa, niin siinä tapauksessa hänelle tarjotaan jatkosopimusta Kingseissä.
Viimeksi muokattu:
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy