Mainos

Lord of the Rings: The Two Towers

  • 13 741
  • 180
Viestin lähetti Fireblade
Olen kuullut usealta henkilöltä, että mitä useammin tuon Kaksi tornia-leffan on katsonut, niin sitä parempi se on. Eli näyttäisi paranevan tuokin leffa useammalla katselukerralla. Ajattelin käydä katsomassa tuon elokuvan viikonloppuna vielä toisen kerran.

Tietenkin elokuvasta saattaa löytyä joitain uusia "ulottuvuuksia" useammilla katselukerroilla, mutta tuskin esim. Gimlin letkautukset naurattavat yhtään enempää kuin ensimmäisellä katselukerralla - poru saattaisi tulla ensimmäisenä mieleen.

Kakkososaan oli vain kertakaikkiaan saatu liian monta oksettavaa kohtausta, jotka veivät maun koko elokuvasta, eikä sitä tosiasiaa pysty toisinnot muuta kuin vahvistamaan.
 

Jukka

Jäsen
Suosikkijoukkue
Washington Capitals
Liian paljon oli muutettu kirjan juonta elokuvassa, saavuttamatta mitään etua kirjan juoneen nähden. Selvä pettymys tämä kakkososa.
 
Suosikkijoukkue
KärppäKerho, Leafs, Slovensko
Toinen katselukertani

Olin 18.päivä kello 00.02 odottamassa kuuta nousevaa Kinopalatsissa ja tavallaan sainkin sen, mutta silti tunnelmat 6 tunnin elokuvamaratonin jälkeen (ykkönen oli näytetty kasilta) olivat sekavat....Sormuksen ritarit, hieman yllättäen, toi minulle enemmän kyyneleitä silmiin kuin Kaksi tornia, joka oli kuitenkin ennennäkemätön.

En aikonut tällä kertaa odottaa vuotta ennen seuraavaa katselukertaa ja painelin männäviikolla Tennarin ykköseen, sain vielä pullalla lempipaikkani kolmosrivin keskeltä muuten likimain täydessä salissa. Ja niin siinä kävi, että pala oli kurkussa.....en ole vielä oikein pystynyt analysoimaan, miksi toinen katselukerta oli huomattavasti vaikuttavampi, mutta näin oli.

Tietysti ne kohdat jotka pistivät negatiivisella tavalla silmään ekalla kerralla, pistivät myös uudestaan....Haldirin kuolema, Enttien 'päättäväisyys', Aragornin pikku uintiretki (ehkä kaikkein eniten minua häiritsi tämä) + tietenkin lähes kaikkia Osgiliathin ympärille kehitelty toiminta.

EDITEDIT: +TIETENKIN Gimlin hahmon täydellinen vesittäminen...en vain ymmärrä miksi. En en en. Ei jokaisen elokuvan tarvitse olla väkisin välillä hauska.

Värisyttäviä kohtauksia oli niin paljon, ettei edes keksi tähän hätään kaikkia kun Saur....anteeksi kouluni vaksit häätävät minua pois koneelta. Alun kamppailun toteutus....unelmaa. Eowyn, Klonkku, monet pienet kohtaukset Edorasin ympäristössä, armeijan lähestyminen kohti Helmin syvännettä....

En jaksa odottaa 11 1/2 kuukautta, kautta Elberethin!!!

Antakoon hän myös voimaa Kerholle tänään huippukuntoista Ilvestä vastaan.

Namárië.
 
Viimeksi muokattu:

JTX

Jäsen
Suosikkijoukkue
Flyers, HPK
Viestin lähetti Fireblade
Minä taas luulen, että Jackson oli paras valinta tekemään tätä vaativaa projektia - sonovat hörhöt sitten mitä tahansa.

Jacksoniahan ei valittu ohjaamaan tätä elokuvaa, vaan Peter ite kehitteli leffaa ensin Miramaxille, ja sitten New Linelle. Fireblade taitaa tämän kyllä jo tietääkin, koska on onnellinen 4dvd:n setin omistaja, mutta joillekin saattoi jäädä epäselväksi. Sinänsä onnekas juttu, että kun Jackson ja Miramax eivät päässeet yhteisymmärrykseen elokuvien määrästä (miramax halusi yhden leffan, ei kahta tai kolmea), suostui Miramax luopumaan leffaoikeuksista. Eli siis myymään ne. Vai onko New Linella ja Miramaxilla jonkunlainen kytkentä? WB?

TTT oli erinomainen elokuva. Vaikka muutamat muutokset eivät oikeastaan ärsyttäneet, olivat ne mielestäni melko turhia. Taitaa olla Jacksonin tyyliä heittää läppää synkeimmällä mahdollisella hetkellä, siinä mielessä Gimlin comic-relief rooli ei ollut yllättävä. Useimmat vitsit sitäpaitsi toimivat ihan hyvin. Mielestäni tämä osa oli... äh, en osaa sanoa. Pitänee nähdä se vielä toiseen kertaan ennen lopullista tuomiota.
 

Rosoh

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, Leijonat, Mikko Rantanen, Colorado
Re: Return of the King

Viestin lähetti theref
Vähän "esimakua" tulevasta... Hauskaa.

Ymmärsinkö oikein?

Maailmankaikkeuden toiseksi huonoimman jatko-osaviritelmän ylivoimaisesti huonoin roolihahmo tulee pilaamaan ihan kohtalaisen fantasia-trilogian päätösosan.

Unfuck*ng beliavable

Nimim: Aragorn rules......
 

varjo

Jäsen
Suosikkijoukkue
Montreal Canadiens, (Internazionale), Nash&Suns
Hmm en nyt tiedä pitäisikö tätä tänne laittaa vaiko tehdäkö mitäkö...elikä siis itse en ainakaan ollut tietoinen siitä että Peter Jackson tekee/on tekemässä nyt Hobitista leffaa jonka olisi tarkoitus tulla ulos 2006.

Tästä on liikkeellä vuotanut traileri joka löytyy ainakin p2p-verkoista.

Se on jostain syystä nimetty Return of the King-traileriksi mutta eipä tietääkseni ko. kirjassa Smaugia ollut :)

Let the odotus begin.
 

Rattlehead

Jäsen
Suosikkijoukkue
Gundit
Viestin lähetti varjo
Hmm en nyt tiedä pitäisikö tätä tänne laittaa vaiko tehdäkö mitäkö...elikä siis itse en ainakaan ollut tietoinen siitä että Peter Jackson tekee/on tekemässä nyt Hobitista leffaa jonka olisi tarkoitus tulla ulos 2006.

Tästä on liikkeellä vuotanut traileri joka löytyy ainakin p2p-verkoista.

Se on jostain syystä nimetty Return of the King-traileriksi mutta eipä tietääkseni ko. kirjassa Smaugia ollut :)

Let the odotus begin.
Onko tuo nyt edes mikään yllätys loppujen lopuksi. Sormustrilogia on jo tähän mennessä tuottanut paljon rahaa, joten kannattaa lypsää niin kauan kuin tuottaa. Enpä ihmettelisi, jos Silmarillionista tehtäisiin myös elokuva tai pari.
 

varjo

Jäsen
Suosikkijoukkue
Montreal Canadiens, (Internazionale), Nash&Suns
juu siis eihän tuo ylläri ole koska Hobittihan on loppujenlopuksi noista kirjoista leffana paras. Siis tällä tarkoitan sitä että se on kompakti paketti, jossa on selkeät hahmot, äksöniä, huumoria jne. Periaatteessahan Hobitti itsessään on lastenkirja mutta pienellä modaamisella siitä saadaan helposti myös aikuiseen makuun menevä tuotos.

Silmarillionista en taas usko leffaa tehtävän, ensinnäkin kirja on liian kompleksinen ja vaativa leffayleisön makuun. Lisäksi kirjassa ei sinänsä ole juonta vaan se on historiankirja ts. pätkiä sieltä sun täältä.

Niinno kenties jostain alkuaikojen isosta sodasta voisi leffan tehdä mutta silloin pitäisi keksiä paljon tarinaa päästä tai tehdä leffasta pelkkää mättöä.
 

Vteich

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Viestin lähetti varjo
Hmm en nyt tiedä pitäisikö tätä tänne laittaa vaiko tehdäkö mitäkö...elikä siis itse en ainakaan ollut tietoinen siitä että Peter Jackson tekee/on tekemässä nyt Hobitista leffaa jonka olisi tarkoitus tulla ulos 2006.

Loistavaa!

Tässä myöhäisherännäisenä Tolkien-fanina tuli vasta pari viikkoa sitten luettua Hobitti loppuun, ja mietin jo silloin, että tuostahan saisi varsin hyvän leffan myös ja toivottavasti sellainen joskus tehdään.

En nyt tiedä olisiko Hobitti leffana sen enempää lasten kamaa kuin TSH:kaan, joten modifioimaan tuskin tarvitsee alkaa. Siinä kirjassa on oikeastaan kaikki mitä toimiva Hollywood-pläjäys kaipaa, aina muhkeaa loppumättökohtausta myöten.

Silmarillionista olen samaa mieltä, että ei oikein sopisi miksikään Hollywood-leffaksi.
 

Rattlehead

Jäsen
Suosikkijoukkue
Gundit
"juu siis eihän tuo ylläri ole koska Hobittihan on loppujenlopuksi noista kirjoista leffana paras. Siis tällä tarkoitan sitä että se on kompakti paketti, jossa on selkeät hahmot, äksöniä, huumoria jne. Periaatteessahan Hobitti itsessään on lastenkirja mutta pienellä modaamisella siitä saadaan helposti myös aikuiseen makuun menevä tuotos."

Totta kai siitä saa helposti aikuiseen makuun toimivan, varsinkin Jacksonin kokemuksella. Vähän verta ja suolenpätkiä sinne tänne niin helposti tulee K-leima... Oikeastaan Hobitti taitaakin olla "kevyttä" seikkailua verrattuna TSH-trilogiaan, jonkinlainen lämmitely ennen varsinaista seikkailua.

"Silmarillionista en taas usko leffaa tehtävän, ensinnäkin kirja on liian kompleksinen ja vaativa leffayleisön makuun. Lisäksi kirjassa ei sinänsä ole juonta vaan se on historiankirja ts. pätkiä sieltä sun täältä."

Kuka välittää jostain massaväestöstä, pääasia että toimii minun kohdallani... Silmarillionissa on kyllä pari kiehtovaa hahmoa ja elukkaa esim. Ungoliant. Mutta tosiaan saisi käsikirjoittajat käyttää mielikuvitustaan aika paljon, jos aikoisivat tehdä elokuvan Silmarillionin jostain tapahtumasta. Nykyään kaikki on mahdollista, jopa klassikojen totaalinen raiskaaminen.

Lukitarin näkemistä odotellen...
 

Rosoh

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, Leijonat, Mikko Rantanen, Colorado
Re: Re: Re: Return of the King

Viestin lähetti HN
Hannu Karpo ja Ensio Itkonen vetävät Kuninkaan Paluussa cameo-roolit innokkaina örkkien liikennesääntöjen opettajina.

Voihan V...

Nyt voi mennä katsomaan viimeistä osaa ainoastaan siinä toivossa että teiden ritarit, Aragorn etunenässä, antavat örkeille.......... MIEKKAA oikein kunnolla.
 
Lisää fantasiaa

Meikäläisen "järjestys" Sormusten herran tarinaan oli seuraava ;

1. Katsoin DVD:ltä Sormusten ritarit - kolahti.
2. Ostin kirjana koko tarinan - kolahti.
3. Katsoin leffassa Kaksi tornia - kolahti.

Mikäköhän minua vaivaa kun kaikki vaan tuntuu hyvältä ?? Ei vaivaa ristiriitaisuudet kirjan ja elokuvan välillä. Vai pitäisikö viihteeseen suhtautuakkin juuri näin - tiukka pipo pois päästä ja nautii esityksestä ...??

En meinaa pysyä housuissani odottaessani DVD:tä Kahdesta tornista sekä leffaa Kuniinkaan paluusta.

Lieventääkseni tätä tuskaa lueskelin kesällä David Eddingsin Belgarionin tarun (5 kirjaa). Löysin "paljon" samankaltaisuutta LOR:iin mutta silti mielestäni hyvä "paketti". Mitäs olette muut enemmän aiheeseen paneutuneet mieltä David Eddigsin tuotannosta ?? Onkos hyviä vinkkejä muista Fantasia teoksista ?
 

Sparrow

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Re: Lisää fantasiaa

Viestin lähetti Satunnainen matkailija
Mikäköhän minua vaivaa kun kaikki vaan tuntuu hyvältä ?? Ei vaivaa ristiriitaisuudet kirjan ja elokuvan välillä. Vai pitäisikö viihteeseen suhtautuakkin juuri näin - tiukka pipo pois päästä ja nautii esityksestä ...??

Et ole ainoa, joka ajattelee näin. Itse näin Sormuksen Ritarit ensin leffassa, sitten toistamiseen leffassa ja vasta sitten aloin lukemaan kirjaa. Sitten olikin Kaksi tornia-elokuvan vuoro, jonka jälkeen lukeminen jatkui (ja jatkuu edelleen). Olen havainnut, että leffoista pystyy nauttimaan huomattavasti paremmin, mikäli ei ole ennen kirjaa lukenut. Tämä on toki henkilökohtaista, eikä varmasti päde kaikkiin.

Vastakohtana minulle kaksi kaveriani ovat hyvinkin tarkkoja siitä, että elokuvien pitäisi noudatella kirjaa. Olen hyvin tietoinen siitä, millaisia (omituisia) vapauksia Peter Jackson on ottanut elokuvia tehdessä ja olen myös tietoinen siitä, miten paljon leffat poikkeavat kirjoista. Nämä asiat eivät kuitenkaan ole minun leffaelämyksiäni pilanneet, sen paremmin kuin kirjanlukutuokioitakaan. Tiukkapipoisuus helvettiin ja nautinto kehiin.
 

Habby

Jäsen
Suosikkijoukkue
Les Canadiens de Montréal, John Ferguson Sr
Viestin lähetti varjo

Se on jostain syystä nimetty Return of the King-traileriksi mutta eipä tietääkseni ko. kirjassa Smaugia ollut :)

No, ainakin se pätkä minä näin ei todellakaan ollut Hobitti-elokuvasta, vaan aivan taatusti Return of the Kingin "epävirallinen" traileri. Kyllähän siinä videossa minkä minä näin oli myöskin lentävä ja siivekäs otus mutta se oli nazgûl.

New Line ilmeisesti ei pitänyt ja rupesi heti hommiin estääkseen pätkän levityksen ja nyt se sivu, josta itse sen näin ei enää aukene. Tämän vuoksi onkin ehkä sopivaa kirjoittaa: NÄIN!

Viestin lähetti Sparrow

Vastakohtana minulle kaksi kaveriani ovat hyvinkin tarkkoja siitä, että elokuvien pitäisi noudatella kirjaa.

Olen kavereittesi kanssa samaa mieltä.

Olin tyytyväinen FotR:iin, mutta TTT:n en voi olla mitenkään tyytyväinen, vaikka niin tässä ketjussa aiemmin sanoinkin. TTT:ssä oli liikaa (liian merkittäviä) muutoksia, liikaa b-luokan komediaa yms. FotR seurasi varsin hyvin kirjaa ja siinä Jackson onnistui mainiosti. Tämän vuoksi ihmettelen, että minkä ihmeen vuoksi Jacksonin tarvitsi muuttaa kirjan tapahtumia TTT:ssä?

Vielä, kun millään näistä muutoksista ei ollut mitään merkitystä elokuvan kannalta.

Elokuvan kannalta ei ollut mitään merkitystä, jos Gimli ei olisi ollut pelle, jos lähitaistelut olisivat olleet uskottavia (esim. ne sillalta tippuvat örkit), jos Aragorn ei olisi "kuollut", jos Entkäräjät olisivat tehneet "oikean" päätöksen, ja ennen kaikkea jos Jackson ei olisi mennyt muuttamaan Tolkienin kirjoittamaa historiaa ihmisten ja haltioiden Viimeisestä Liitosta.
 

varjo

Jäsen
Suosikkijoukkue
Montreal Canadiens, (Internazionale), Nash&Suns
Eddings...Eiiiiiiiiiiiiii....siis rehellisesti sanottuna Eddings on kevyttä fantasiahömppää, mies on kirjoittanut about 20 kirjaa jotka toistavat itseään vain muuttaen hieman tapahtumapaikkoja ja henkilöiden nimiä (jos sitäkään).

Itse luin nuo joskus 10-15 vuotiaana ja silloin ne menivät (samoin kuin varmaan Harry Potterkin menisi) mutta ei enää...
Suositeltavia:
- R.A. Salvatore
- Weiss&Hickman (alkavat nämäkin toistaa itseään mutta kaksi ensimmäistä trilogiaa ovat ihan jees).

Habby:
Mutta kun mulla on nyt kovolla sellainen traileri joka on Hobitin traileri...Katsos kun Nazgulit eivät syökse tulta eivätkä polttele tiettyä järven rantakylää...Niinja se teksti lopussa "The Hobbit 2006" luultavasti vain hämäsi minua.
 

Kapulainen

Jäsen
Suosikkijoukkue
Blues
Viestin lähetti Habby
Vielä, kun millään näistä muutoksista ei ollut mitään merkitystä elokuvan kannalta.

Elokuvan kannalta ei ollut mitään merkitystä, jos Gimli ei olisi ollut pelle, jos lähitaistelut olisivat olleet uskottavia (esim. ne sillalta tippuvat örkit), jos Aragorn ei olisi "kuollut", jos Entkäräjät olisivat tehneet "oikean" päätöksen, ja ennen kaikkea jos Jackson ei olisi mennyt muuttamaan Tolkienin kirjoittamaa historiaa ihmisten ja haltioiden Viimeisestä Liitosta.

Juurikin näin!

FotR oli mainio elokuva, kakkonenkin on hyvä elokuva, muttei yllä lähellekään tuota ensimmäistä osiota.

Itse en valitettavasti ehtinyt nähdä tuota epävirallista traileria uudesta Kuninkaan paluusta. Kuvia olen siitä nähnyt kylläkin.

Tuosta elokuvasta odotan todella paljon.
Sinällään vaan on sääli, että Jackson jätti sen verran paljon pois tuosta Kahdesta Tornista, että RotK voi olla lievästi sanottuna täynnä tapahtumia tai sitten PJ joutuu karsimaan tapahtumista todella paljon. Konnun puhdistushan on poistettu, mutta saa nähdä minkä verran muita muutoksia tulee. Lopussa käsittääkseni on muutenkin muutoksia kirjaan verrattuna, mutta kyllähän kaikki suurimmat tapahtumat tulevat mukaan, kuten Lukitar, Pelennorin kentät, Musta Portti, Tuomiovuori, Minas Tirith,...

Ennen elokuvaa tulee kuitenkin tuo Extended edition DVD Kahdesta tornista, joka on pakko nähdä, jos näistä kahdesta elokuvasta on pitänyt. Uutta materiaalia on 43 minuutin verran.
 

Kapulainen

Jäsen
Suosikkijoukkue
Blues
Viestin lähetti varjo
Habby:
Mutta kun mulla on nyt kovolla sellainen traileri joka on Hobitin traileri...Katsos kun Nazgulit eivät syökse tulta eivätkä polttele tiettyä järven rantakylää...Niinja se teksti lopussa "The Hobbit 2006" luultavasti vain hämäsi minua.

Miten on, ovatko Ian McKellen Gandalfina ja Ian Holm Bilbona mukana tuossa elokuvassa?

EDIT: Itse olen nähnyt yhden "trailerin", joka on tehty pätkimällä erilaisista elokuvista sekä aiemmista LotR elokuvista kohtia, jotka on yhdistetty yhdeksi traileriksi.
Itse olen lukenut siit ainoastaan, että Jackson ei ainakaan ole erityisen innostunut tekemään Hobittia, joskin on se mahdollista.
Hieman luulen, että tuo traileri ei ole mikään virallinen.
 
Viimeksi muokattu:

Habby

Jäsen
Suosikkijoukkue
Les Canadiens de Montréal, John Ferguson Sr
Viestin lähetti varjo

Habby:
Mutta kun mulla on nyt kovolla sellainen traileri joka on Hobitin traileri...Katsos kun Nazgulit eivät syökse tulta eivätkä polttele tiettyä järven rantakylää...Niinja se teksti lopussa "The Hobbit 2006" luultavasti vain hämäsi minua.

Juu, todennäköisesti hämäsi. Saat tähän perään laittaa haluamasi hymiön. Itse en viitsi enkä halua.

Enpä ole tuollaisesta kuullut enkä edes nähnyt niissä sivustoilla mainittavan asiasta, joilta itse säännöllisesti luen uutisia. Tosin, ei Hobitti kovin paljoa saa minua innostumaan, kun kirjaa en pitänyt mitenkään kummoisena.
 

varjo

Jäsen
Suosikkijoukkue
Montreal Canadiens, (Internazionale), Nash&Suns
Kyllä, näyttäisivät käyttävän paljon samoja näyttelijöitä mm. se haltiaheebokin on sama (siis se joka otettiin TT:seen _väkisin_ ja sitten kuoli Helmin syvänteen taistelussa).


Juu eli joulukuun 19. 2006 Smaug awakens...

hmm pitäisiköhän pistää jonnekin jakoon, en tiedä paljonko HY antaa tilaa mutta eipä taida enää mahtua sinne...mitäs noita ilmaisjuttuja onkaan?
 

Sparrow

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Viestin lähetti Habby
Olen kavereittesi kanssa samaa mieltä.

Olin tyytyväinen FotR:iin, mutta TTT:n en voi olla mitenkään tyytyväinen, vaikka niin tässä ketjussa aiemmin sanoinkin. TTT:ssä oli liikaa (liian merkittäviä) muutoksia, liikaa b-luokan komediaa yms. FotR seurasi varsin hyvin kirjaa ja siinä Jackson onnistui mainiosti. Tämän vuoksi ihmettelen, että minkä ihmeen vuoksi Jacksonin tarvitsi muuttaa kirjan tapahtumia TTT:ssä?

Unohdin täsmentää sen verran, että kommenttini elokuvan ja kirjan yhteneväisyydestä ja tiukkapipoisuudesta koski pitkälti FotR:ia. TTT-osuus trilogiasta on juuri nimittäin luku-urakan alla, ja toisaalta minua hieman hirvittää. Olen nimittäin kuullut juuri näistä "turhan radikaaleista" muutoksista, mitä Jackson on päättänyt tehdä. Voi hyvin olla, että hetken kuluttua tulen valittamaan tästä täysin samasta asiasta.

TTT elokuvana oli hyvä, tosin ei iskenyt samalla tavoin kuin FotR. Olen samaa mieltä siitä, että turhaa komediaa ja lekkeriksi lyömistä oli liikaa, vrt. kohta, jossa Legolas surffaa kilvellä. TTT oli silloin tällöin myös liian pitkäveteinen. Näistä huonoista puolista huolimatta hyvä elokuva.

Nähtäväksi muuten jää, mitä Jackson on kehittänyt lisää tulevaan Extended Edition:iin. Ilmeisesti ko. tuote sisältää 40 minuuttia lisäkohtauksia. Onko kenelläkään aavistusta, mitä nuo kohtaukset sisältävät?
 

muaddib

Jäsen
Suosikkijoukkue
Mimosanherkät Itkupillit ja Setämiehet
Re: Lisää fantasiaa

Viestin lähetti Satunnainen matkailija
Mitäs olette muut enemmän aiheeseen paneutuneet mieltä David Eddigsin tuotannosta ?? Onkos hyviä vinkkejä muista Fantasia teoksista ?

Varjo jo tuossa kommentoikin Eddingsiä, tosin Salvatore ja Weis&Hickman ovat kaunokirjallisesti ihan samaa huttua kuin Eddingskin, mutta eivät ole läheskään yhtä pitkäveteisiä ja jaarittelevia. W&H:n kirjat kärsivät(?) lähinnä siitä, että varsinkin alkupään kirjat ovat lähinnä "koristeltuja" roolipelisessioiden lokikirjoja, mutta ihan hyvä meno niissä on. Salvatoren nostaa yleisestä D&D-kirjallisuuspuurosta hieman tavallisesta (edukseen) poikkeava päähenkilö, musta haltia Drizzt Do'Urden. Kirjat ovat erittäin helppolukuisia eivätkä ole ainakaan pitkäveteisiä.

Salvatorelta kannattaa lukea ainakin Dark Elf Trilogy, Icewind Dale Trilogy sekä Legacy of The Drow

Ursula K. LeGuin'in Earthsea-kirjat kannattaa ehdottomasti tsekata.

Lisäksi
- Thomas Maloryn Le Morte d'Arthur - inhat saksivalloittajat saavat Artturin ja Lancelotin kädestä ja vähän miekastakin 500-luvun Britanniassa.
- Beowulf - ajatonta mättöä ja lohhareita
- Kojiki - japanilaista mytologiaa 700 -luvulta
- Gilgamesh - kaikkien raamatullisten ja länsimaisten action-sankareiden esikuva
- Snorri Sturluson : Edda - alkuperäishaltiat, -kääpiöt ja Sauronit 1200-luvulta, Tolkieninsa lukeneiden syventävä oppimäärä, josta eräskin saksalaissäveltäjä sai vaikutteita
- kelttimytologian lukemattomat saagat ja tarinat - näitä on jo liikaa nimettäviksi, tunnetuin lienee Cuchulainn'in sankaritarina (ja Asterix tiätty. kautta Belenoksen!).
- Kalevala - runomitta hidastaa lukemista, ihan kelpo meininkiä silti.

Pitäisi löytyä Tzzadin Akateemisesta monella kielellä ja Amazonista ainakin.

muaddib
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös