Mainos

Lord of the Rings: The Two Towers

  • 13 741
  • 180

Akseli

Jäsen
Pojan synttärit alkoivat Nummelan Kino Akselissa tänään Kahdella Tornilla klo. 00.02. (Näin oli myös viime vuonna)
Elokuvasta:
Synkkää mättöä. Jos ei ole kirjan tapahtumista tietoinen, on varmasti aika kuutamolla. Ykkösosa kannattaa vuokrata jos se on vielä katsomatta.
Hienoja taisteluita, ei juurikaan semmoista leppoisaa lonnimista kuin ykkösosassa, mutta muistaakseni kirjassakin keskitytään tässä kohtaa enemmän tämmöiseen.
Juuri tuo ennemminmainittu Jacksonin paikasta toiseen pomppiminen on mahdollista katsojan hallita vain tapahtumien ennalta tiedostamisella.
Klonkku on kieltämättä aika mainio tuossa roolissaan. Muistaakseni haussa oli 60-vuotiaan heroinistin näköinen kummastus.

Luin juuri oman kirjoitukseni, fiilikset ovat vähän samanlaiset kuin kirjoitus...
Kokonaisuutena hieman sekavaa vielä tässä alle viisi tuntia leffan loppumisen jälkeen, mutta fiilis on kuitenkin semmoinen, että turhaan en käynyt. Eli hieno elokuva, mutta vaatii perehtymistä.
 
Re: Ensivaikutelmia

Viestin lähetti Jet Ace
Nyt on LOTR 2 yönäytöksenä nähty. Kirjat useaan kertaan lukeneena pidin Kahdesta Tornistakin ensimmäisen elokuvan tapaan. Taattua ja riittävän uskollista kirjojen filmatisointia.

Toimintaa on elokuvan täydeltä ja ainoa moitteeni kohdistuu ohjaaja Jacksonin hapuiluun pitää kasassa tapahtumat, jotka samanaikaisesti tapahtuvat eri puolilla Keski-maata.
Voi raukkoja, jotka eivät ole lukeneet kirjoja. Puhamattakaan niistä, jotka eivät tämän lisäksi ole nähneet 1. elokuvaa.

1. elokuvan tapaan minua edelleen ärsytti liian puhtoposkiset, maitonaamaiset Hobbitit. Elokuvassa pääroolin varastaa Klonkku, kokonaan tietokoneanimaationa tehty hahmo. Olisikohan elokuvan historian tähän asti paras kokonaan animaationa tehty hahmo? Hulluinta on, että jenkkilässä on kuulemani mukaan tälle Klonkulle puuhattu Oscar-ehdokkuutta. Animaatiosarjassa? Ehei, parhaan miessivuosan kisaan!

Tolkien-fanille ****
muille ***

En ole vielä LOTR 2:sta nähnyt, mutta perstuntumalla tuntuisi perusteltuna, että kakkososan katsoja on joko nähnyt ykkösosan tai on ainakin lukenut kirjan. Tämähän ei mikään "kakkososa" vaan esityksessä oli vuoden mittainen väliaika.

Siloposkiset hobitit harmittivat jo ykkösosassa, toisaalta ehkä elokuvaan oli pakko tehdä tuo pääosan esittäjän inhimillistäminen nykyajan ihmisten samaistumisen helpottamiseksi. Ehkä "ruman" hobitin vastoinkäymiset, eivät olisi nostattanut yhtä paljon tunteita nykyajan elokuvan katsojille - tiedä häntä.

Klonkun esittäjä on "todellinen" ihminen. Ihmisnäyttelijään oli laittettu kiinni "miljoona" anturia, joilla on saatu mallennettua Klonkun liikkeet ja puhuminen - jollen väärin muista niin myös Klonkun äänet tulevat ihan tuon näyttelijän suusta.
 

mjr

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomen maajoukkueet
Sormusten Herra oli lapsuuden Suuria Kirjoja - osaan sen vieläkin suht. ulkoa, niin moneen kertaan tuli luettua. Tätä taustaa vasten elokuva näytti vuosi sitten jonkinlaiselta maaniselta pikakelaukselta. Tuli mieleen, että jos haluaisi kirjaa vastaavan laveuden ja syvyyden, pitäisi noita 3-tuntisia pätkiä olla 12 eikä kolme. Ja silloinkin jäisi epäilemättä paljon pois. Eli täysi uskollisuus Sormusten Herran kohdalla on kai käytännössä mahdottomuus. Ratkaisu oli sitten melkein kaiken muun paitsi toiminnan poistaminen elokuvasta. Ei siinä mitään: juonen luuranko säilyi ja näkymät olivat aivan kauniita, mutta vain varjo se on Tolkienin tekstistä. Jos tämän ymmärtää, eikä lähde sitä hakemaankaan niin mielestäni aivan hyvin ykkösosa toimi, ammattitaitoisesti tehtyä fantasiatoimintaa. Aivan uteliaalla mielellä lähden katsomaan, miten toinen osa on onnistunut, kun siinä tarina hajoaa useisiin eri juonteisiin, jotka kuitenkin kirjassa ovat hyvin punottu yhteen. Aika mahdoton haaste taas narratiiviselle elokuvalle... Sinänsä periaate portaattomasti jatkuvasta tarinasta sopii täsmälleen Tolkienin alkuperäiseen ajatukseen: teoshan on trilogia vain käytännön syistä.
 

Carlos

Jäsen
Viestin lähetti Milhouse Nixon
Mutta yksi ainoa poikkeus sääntöön: Paluu tulevaisuuteen-trilogia on yksi parhaista ellei kaikkein paras setti mitä olen ikinä nähnyt. Aivan fantastista.

Minäkin pidin tästä ko. trilogiasta, mutta en laske sitä fantasia-sarjaan. Paluu tulevaisuuteen kuitenkin lähtee "todellisuudesta" ja palaa todellisuuteen, välissä on vain sitten aikakone. Eli se on kytköksissä oikeaan elämään, jolloin en lue sitä puhtaaksi fantasiaksi.

Taas tämä LOR -trilogia alkaa ei mistään ja päättyy ei mihinkään, jolloin se sijoittuu täysin satumaailmaan, ja en tiedän onko ongelma sitten siinä, että en saa siihen mitään otetta.

Eipä sillä, Star Warsin kaksi ensimmäistä (uutta) osaakin olen käynyt katsomassa leffassa, en niistä niin kamalasti nauttinut, mutta ihan noin yleissivistyksen kannalta piti käydä katsomassa. Ja itse asiassa se kloonien hyökkäys oli myös visuaalisesti aika hieno. :-)
 

V-man

Jäsen
Suosikkijoukkue
Oulun Kärpät
Kirjan lukemista vasta suunnitteleville:

Itse katsoin ensin trilogian ykkösosan ja siitä innostuneena aloin lukemaan kirjaa. Muille kirjan lukemista suunnitteleville sanoisin, että kannattaa lukea vaikka sinnillä ne pitkäveteiset kirjan ekat 100-200 sivua, koska sitten kirja vasta pääsee vauhtiin. Meinasin luovuttaa kirjan lukemisen heti alkuunsa kun tuntui, että "Eikö tässä kirjassa oikeasti tapahdu koskaan mitään?". Nyt olen lukenut reilut 600 sivua ja en ole varmaan koskaan ollut näin koukussa mihinkään opukseen. LOTR:ia on tullut luettua viikkojen ajan joka ilta ennen nukahtamista n. 1-2 tunnin ajan ja minua harmittaa jo valmiiksi se päivä kun kirja loppuu.

Eli vaikka alussa tuntuukin, että tämä kirja ei taida sisältää muuta kuin jotain typeriä lauluja ja loppumatonta luontokuvausta, niin kyllä se siitä paranee kunhan kirjan henkilöille tulee kiire pelastaa maailma.
 

mjr

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomen maajoukkueet
Re: Kirjan lukemista vasta suunnitteleville:

Viestin lähetti V-man
Eli vaikka alussa tuntuukin, että tämä kirja ei taida sisältää muuta kuin jotain typeriä lauluja ja loppumatonta luontokuvausta, niin kyllä se siitä paranee kunhan kirjan henkilöille tulee kiire pelastaa maailma.

Tämä kysymys varmaan laajalti jakaa TSH:n lukijoita. Yleensä fantasiassa ja muussakin kertomakirjallisuudessa kysymys on ennenkaikkea tarinasta, joka sitten tapahtuu jossain enemmän tai vähemmän tarkasti kuvatussa paikassa. Yleensä vähemmän. Tolkienin kohdalla on fokus enemmänkin paikassa, jolla on uskomattoman rikas ja monimuotoinen kulttuuri ja historia (jonka laajuus käy ilmi kertomuksen joka sivulla), ja jossa on tapahtunut lukuisia suuria tarinoita, joista TSH on vain yksi (eikä edes tärkein). Eli tarina nivoutuu paikkaan, eikä paikka tarinaan. Tämän takia mielestäni Tolkien on fantasiakirjallisuudessa niin yksinäinen hahmo, melkein kaikki jälkeentullut on hyvin tyhjänpäiväistä seikkailukirjallisuutta - Tolkienilla maailma ja sen esihistoria oli yksityiskohtineen olemassa jo vuosikymmeniä ennen kuin hän alkoi kirjoittamaan sen myöhäishistoriaan sijoittuvaa sormus-tarinaa.
 

teemu_s

Jäsen
Suosikkijoukkue
Liverpool FC, Montreal Canadiens
Huummmmmmm

Joulun jälkeen on tarkoitus lähteä katsomaan tämä elokuva, jota onkin odotettu kuin kuuta nousevaa. Sanoisinkin että tämä on joulun toiseksi paras lahja. (Paras on tapaninpäivänä loman viettoon saapuva tyttöystävä, ettäs tiedätte!)

Jos joku ihmettelee otsikkoa niin se on lainaus eräältä Kaksi Tornia-elokuvan hahmolta. Käykää katsomassa niin tiedätte keneltä. Mielenkiintoista nähdä kuinka hyvin kyseinen hahmo on toteutettu.

Helmin syvänteen taistelu. Rautapihan taistelu. Rohan ratsastajat. Olifantit. Mitä vielä voi elokuvalta enempää toivoa?

Se yksi sormus löytää heidät,
Se yksi heitä hallitsee.
Se yksi heidät yöhön syöksee
ja pimeähän kahlitsee.
Maassa Mordorin,
joka varjojen saartama on.
 

Fireblade

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät & Baby Beast
Mielestäni on parempi, että en ole lukenut näitä JRR Tolkienin kirjoja etukäteen, koska nyt minulla ei ole mitään liian suuria ennakko-odotuksia näiden elokuvien suhteen.

Otan Jacksonin mestariteokset vastaan avoimin mielin, ja ainakin ensimmäinen osa tuosta The Lord of the Rings-trilogiasta upposi minuun pelottavan hyvin. Ehkä paras elokuva mitä olen koskaan nähnyt.

Moni kirjat etukäteen lukenut näyttää olevan hieman pettynyt aina välillä, kun joku tietty kohta on jätetty elokuvasta pois tai sitä on muutettu alkuperäisestä versiosta.

Voidaan siis jopa sanoa, että noiden JRR Tolkienin kirjojen lukeminen ennakkoon voi toimia jopa pienenä rasitteena, kun lähtee katsomaan tuota massiivista tarinaa elokuviin.

Luen varmasti nuo Taru sormusten herrasta-kirjat myöhemmin, kun olen nähnyt kaikki tuohon The Lord of the Rings-trilogiaan kuuluvat elokuvat ensin.

Jos tämä Kaksi tornia-elokuva antaa edes osankaan ensimmäisen elokuvan elämyksistä, niin olen jälleen kerran enemmän kuin onnellinen TLOTR-fani.
 

V-man

Jäsen
Suosikkijoukkue
Oulun Kärpät
mrj: Näin varmasti onkin. Tarkoitukseni olikin vain rohkaista kaikkia jotka aloittavat Tolkienin kirjojen lukemisen teoksesta Taru Sormusten Herrasta. Minulle ainakin oli yhtä tuskaa lukea jotain monen aukeaman mittaisia kuvauksia jostain yhdestä pusikosta tai milloin mistäkin pikku ojasta.
 

Fläppis

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pelicans
Viestin lähetti Fireblade
Moni kirjat etukäteen lukenut näyttää olevan hieman pettynyt aina välillä, kun joku tietty kohta on jätetty elokuvasta pois tai sitä on muutettu alkuperäisestä versiosta.

Näin voi olla, mutta mielestäni suuri osa on ollut varsin tyytyväisiä ensimmäisen osan filmatisointiin.

Viestin lähetti Fireblade Voidaan siis jopa sanoa, että noiden JRR Tolkienin kirjojen lukeminen ennakkoon voi toimia jopa pienenä rasitteena, kun lähtee katsomaan tuota massiivista tarinaa elokuviin.

Itselleni ainakin yksi tärkeimmistä ja hienoimmista asioista oli nähdä miten kirjan tarina on kuvitettu. Kaikki paikat, kaikki hahmot jne. Ja toisaalta, kuten joku jo mainitsikin, kun tarina hajoaa edetessä useampaan osaa, voi monella tarinaa lukemattomalla mennä sormi suuhun.

Jokatapauksessa tänään katsomaan 20.00, odotukset ovat (todella) korkealla.
 
Viimeksi muokattu:

Fireblade

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät & Baby Beast
Viestin lähetti Fläppis
Ja toisaalta, kuten joku jo mainitsikin, kun tarina hajoaa edetessä useampaan osaa, voi monella tarinaa lukemattomalla mennä sormi suuhun.

Tuollaiset ihmiset jotka ei elokuvan aikana pysty hahmottamaan kokonaisuutta/pysy kärryillä, niin tahtoo mennä sormi suuhun normaalissakin elämässä varsin helposti. Olen nimittäin aivan varma, että Jacksonin tarinankerronnassa ei ole vika, jos joku putoaa noiden elokuvien aika rattailta. ;)
 

Fläppis

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pelicans
Viestin lähetti Fireblade
Olen nimittäin aivan varma, että Jacksonin tarinankerronnassa ei ole vika, jos joku putoaa noiden elokuvien aika rattailta. ;)

Olet siis nähnyt jo kaksi viimeistäkin osaa ;)
 
Suosikkijoukkue
Espoon Tennisseura, Fc Könsikäs
Viestin lähetti Carlos
Minäkin pidin tästä ko. trilogiasta, mutta en laske sitä fantasia-sarjaan. Paluu tulevaisuuteen kuitenkin lähtee "todellisuudesta" ja palaa todellisuuteen, välissä on vain sitten aikakone. Eli se on kytköksissä oikeaan elämään, jolloin en lue sitä puhtaaksi fantasiaksi.

Juuri näin. Mutta väärissä käsissä tästäkin aiheesta olisi saatu täyttä kalkkunaa, josta ei olisi tajunnut yhtään mitään. Tarpeeksi lahjakas tekijä olisi saanut Lord of the ringsistäkin uskottavan, mihin Peter Jackson selvästikään ei ole kyennyt - sanovat fanboyt sitten mitä tahansa.

No joo, katsotaan ensin TTT..
 

varjo

Jäsen
Suosikkijoukkue
Montreal Canadiens, (Internazionale), Nash&Suns
Öh eikös nyt kuitenkin kyse ole pelkästään mielipiteistä joten on aika naurettavaa että ne jotka eivät leffasta pitäneet tulevat sitten tähän ketjuun kertomaan että leffa oli huono tai fantasia ei kiinnosta... Miten tällaiset kommentit hyödyttävät niitä jotka haluavat vain tietää että oliko leffa täysi pannukakku?

Ja se että "fanboyt" muuta väittävät...suhteellisen säälittävä nimitys jos yrität sillä nostaa itseäsi niitten yläpuolelle jotka pitivät leffasta. Kyse on 100% mielipiteistä joten tuolle ei ole minkäänlaisia perusteita, jokainen toimii itse
kriitikkona muodostaen itse oman käsityksensä.
Vaikka sinä et jostain pidäkään se ei tarkoita että kaikki muut ovat väärässä sanoessaan että elokuva olikin hyvä jne.

Eli jos viestienne sisältö ei hyödytä mitenkään käynnissä olevaa keskustelua, jättäkää viesti kirjoittamatta...
 
Suosikkijoukkue
Espoon Tennisseura, Fc Könsikäs
Niin tähän Lord of the ringsiinkin liittyy sellainen sivujuonne (jonka jokainen asiaa seuraava tietää), että elokuvan kannattajat kuuluvat fanboy-osastoon ja kritisoijat taas ovat trolleja. Sama juttu on muuten uusien Star Warsin kohdalla. Olen hyväksynyt osani trollina, enkä lähde sitä sen kummemmin kritisoimaan ja valittamaan asiasta.
 

varjo

Jäsen
Suosikkijoukkue
Montreal Canadiens, (Internazionale), Nash&Suns
Äläs nyt Nixon pistä sanoja suuhuni tai yritä ristiinnaulita itseäsi.

fanboy-nimitys on suhteellisen loukkaava joten sanoisin että kannattaa miettiä mitä nimityksiä käyttää. Fanien joukossa on lukuisia sinuakin vanhempia.

Kritiikki on eri asia kuin sisällötön ja täysin subjektiivinen kommentointi.
Jos haluat kritisoida jotain niin esitä perusteluita, älä vain sano että asia on niin. Toisto ei tee asiasta totta.

Kuten sanoin, miten sinunkin viestisi hyödytti tätä ketjua?

Siinä ei ollut perusteluita, siinä oli pelkkä oma mielipiteesi joka on yksi miljoonien joukossa. Se ei tee sinusta yhtään parempaa tai kasvata penistäsi että et pidä elokuvasta ja "uskallat" sanoa sen.

mutta bussiin.
 

Juhaht

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kiekko-Espoo
Viestin lähetti Milhouse Nixon
Niin tähän Lord of the ringsiinkin liittyy sellainen sivujuonne (jonka jokainen asiaa seuraava tietää), että elokuvan kannattajat kuuluvat fanboy-osastoon ja kritisoijat taas ovat trolleja. Sama juttu on muuten uusien Star Warsin kohdalla. Olen hyväksynyt osani trollina, enkä lähde sitä sen kummemmin kritisoimaan ja valittamaan asiasta.


Sinähän asetat itse itsesi samanlaiseksi kategorisoijaksi. Eli siis sellainen mahdollisuus on täysin mahdoton, että elokuva oli 99% mielestä todella niin hyvä kuin minä sitä pidetään...
 

Taito-Ojanen

Jäsen
Suosikkijoukkue
Anaheim Ducks, Kärpät
Viestin lähetti varjo
Kritiikki on eri asia kuin sisällötön ja täysin subjektiivinen kommentointi.
Jos haluat kritisoida jotain niin esitä perusteluita, älä vain sano että asia on niin. Toisto ei tee asiasta totta.

Enpä voisi olla enää enemmän samaa mieltä asiasta. Tuon kun moni kritikkokin tajuaisi. Nykypäivinä saa lukea tuon tuostakin kritiikin alla kulkevaa kirjoittelua, jossa vain sanotaan, "en tykännyt" tai "ei ole minun lajini". Mitä hyötyä siitä on kenellekään?

Mielenkiintoista oli lukea esim. Katson arvostelu, jossa kerrottiin, että näyttelijöiden pitäisi olla enemmän sadunomaisia, koska kyse on fantasiamaailmasta. Meininki oli kuulemma liian vakavaa. No, leffassa on kyllä täysimittainen sota käynnissä, joten voi olla, ettei ilosinkaan hobitti siellä paljoa karkeloi. Täytyy myös muistaa, että kyseessä on eepos. En usko, että kovin moni odoittaisia Odysseialta kovinkaan paljon sadunomaisuutta.

Peter Jacksonhän sanoi itsekin, että trilogia kuvattiin historiallisesta näkökulmasta, eli ikään kuin kaikki olisi tapahtunut oikeasti. Toki mukana on fantasiaelementtejä ja sitä sadunomaisuuttakin, mutta pääpaino oli eeppisessä historiikissä.
 

Fireblade

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät & Baby Beast
Viestin lähetti Milhouse Nixon
Juuri näin. Mutta väärissä käsissä tästäkin aiheesta olisi saatu täyttä kalkkunaa, josta ei olisi tajunnut yhtään mitään. Tarpeeksi lahjakas tekijä olisi saanut Lord of the ringsistäkin uskottavan, mihin Peter Jackson selvästikään ei ole kyennyt - sanovat fanboyt sitten mitä tahansa.

No joo, katsotaan ensin TTT..

Minä taas luulen, että Jackson oli paras valinta tekemään tätä vaativaa projektia - sonovat hörhöt sitten mitä tahansa.
 

Stonecold

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät
Minun pitäisi ottaa vihdoinkin tästä Tolkienista selvää ja tutustua tähän systeemiin. Siis tunnustettakoot, että en tiedä aiheesta yhtään mitään, mitä nyt näitä juttuja olen tästäkin ketjusta lukenut. Kiinnostus on herännyt...

Miksi vaivautua?

Minulla on sellainen ajatus asiasta, että nämä Tolkienin jutut voisivat olla yksi tapa miettiä sitä, että miten oikeastaan omaa itseänsä voisi "rakentaa" tässä reaalimaailmassa - siis toimimaan miten nyt sitten toimiikin arjessaan.

Se minkä sitten näistä taruista sisäistää ja "hyväksyy", saattaa antaa sinällänsä syvyyttä ja rikkautta ylipäätänsä elämään, ihan kuten muutkin tarinat tai musiikki tms. Jos tämä Tolkien-kokonaisuus kolahtaa, niin se voisi toimia nimenomaan tällä tavalla rikastuttavana, melkeinpä paremmin, kuin mikään tiukka faktapohjainen tieto?

No, olipa niin tai näin, niin voisitteko jelpata jonnekin netin lähteille, mistä ylipäätänsä voisi aiheeseen tutustua - tai sitten tähän laittaa sellaisen (lyhyesti) koosteen asiasta?
 
Suosikkijoukkue
HIFK, Liverpool
Leffan olen menossa katsomaan perjantaina 20.12. klo 20.30. näytökseen. Koko viikon olen jo sitä odottanut. Maanantaina tuli katsottua parin kaverin kanssa tuo extended versio, joka muuten syventää leffan hahmoja ja heidän suhteitaan hyvin (miksi sitä ei voitu näyttää jo teattereissa sellaisenaan?). Jotenkin olin pystynyt olemaan katsomatta tuon DVD:n, vaikka se minulla oli ollut jo julkaisusta lähtien.
Ihan hyvä, että tuli katsottua vasta tällä viikolla. Nyt on hyvät "pohjat" toiseen osaan ja lähes tunteja tässä lasketaan.

Itse olen kyllä aikaimoinen Tolkien-fani (en mikään viittoihin pukeutuva hörhö kuitenkaan), joten elokuvatrilogiaa on odotettu todella paljon. Kirja on tullut luettua viisi kertaa (suomeksi ja englanniksi), joten juonessa pysyminen ei vaikeuksia tuota. Hyvin on Jackson mielestäni kirjaa kunnioittanut vaikka jo ykkösosassa puuttui kirjan tapahtumia ja hahmoja (esim. Hautakerot ja Tom Bombadil) myös Morian ja Emyn Muilin (menikö oikein?) taistelut ovat erilaisia kuin kirjassa. Kokonaisuutta ne eivät pilaa ja kovat ovat odotukset tuluvastakin osasta.

Niiden jotka jo nyt kritisoivat elokuvaa kannattaa muistaa, että ensimäinen osa on vasta 1/3 osaa koko elokuvasta ja kirjan filmatisoinnista. Samoin ne, jotka jo nyt ylistävät elokuvaa, kannattaa odottaa kunnes kaikki osat ovat ilmestyneet. Minä annan lopullisen arvosanani, kun olen katsonut kaikki kolme elokuvaa Extended-versiona putkeen vuoden 2004 lopulla. Mikä sessio siitä tulekaan: 10-11 tunnin elokuva putkeen! Tuollainen tapahtuma pitää kyllä suunnitella hyvin etukäteen: syötävät, juotavat, kusitauot etc. ;-)
 
Suosikkijoukkue
HIFK, Liverpool
J-A:
Olisikohan elokuvan historian tähän asti paras kokonaan animaationa tehty hahmo? Hulluinta on, että jenkkilässä on kuulemani mukaan tälle Klonkulle puuhattu Oscar-ehdokkuutta. Animaatiosarjassa? Ehei, parhaan miessivuosan kisaan!

Kokonaan animaationa? Hahmoahan esittää itse asiassa Andy Serkis-niminen näyttelijä, ei animaatio. Kyseinen näyttelijä antaa Klonkulle äänensä, liikkensä ja käsittääkseni ilmeetkin. Tähän päälle on sitten tietokoneella luotu Klonkun näköinen hahmo, koska Andy Serkis ei kuitenkaan luonnossa ole aivan niin ruma kuin Klonkku ;-). Esim. Hobitit (Wood ja Bean) eivät näyttele "tyhjälle" kuten yleensä animaatiohahmojen ollessa kyseessä, vaan aivan oikealle näyttelijälle, jolle rumempi ulkomuoto lisätään jälkikäteen. Voisi sanoa, että Klonkku on kuitenkin 90% näytelty ja 10% tietokoneella tehty, kun tulee kyseseen näyttelysuoritus. Esinäytelty animaatiohahmo kuten Jackson taisi asian ilmaista. Mielenkiintoinen tilanne kaikkiaan: näytelty vai tietokoneella tehty? Sanoisin, että kumpaakin...
 
Suosikkijoukkue
TPS
Tulihan se nähtyä...

Loppuihan tuo vuoden odotus vihdoinkin. Ja millainen fiilari leffasta jäi; pakko myöntää että elokuva oli pienoinen pettymys...

Ykkösessä tarinaa oli mielestäni muokattu hyvin vaikkakin siitä puuttui tärkeitä kohtia. Kakkosessa tarinaa on muokattu todella rankalla kädellä, joten tälläiselle kirjan ystävälle iski v-tutus välillä.
Varsinkin kun elokuvaa on mielestäni muokattu jenkki yleisöön uppoavaksi, on draamaa ja 'sankaruutta'. Suurin harmi nousi Faramirista (kirjan lukeneet ymmärtänevät tämän kun näkee leffan).

Elokuvan paras anti oli ehdottamasti Gollum, joka oli todella nätti. Leffa oli myös visuaalisesti todella näyttävä.

Ehkä odotukseni olivat liian korkealla leffan suhteen, tosin kaverit ovat sanoneet samaa; elokuva on hyvä, muttei loistava. Kävin ennen kakkososaa katsomassa myös ykkösen Suomen suurimmalta kankaalta ja se oli edelleen loistava.

Elokuvana: 4/5
LOTR-elokuvana: 3/5

Oli muuten hauska lähteä aamulla kokeeseen ~3h unien jälkeen. Ja ei, koe ei mennyt ihan putkeen...
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös