Kyllä hän silloin on jo syytetty.
Ja jos tarkkoja ollaan, niin rikos josta häntä syytetään ei ole raiskaus, vaan nuorena henkilönä tehty raiskaus.
Toki. Kumpikaan ei ole vielä tuomittu. Mutta syytetyn kohdalla on kuitenkin selkeästi enemmän näyttöä kuin mitä epäiltyä vastaan saattaa olla.Syytetty, epäilty, mikä sitten vaan. Ei kuitenkaan vielä tuomittu rikollinen. Syytetyksi saattaa joutua syyttömätkin.
Outoa myös ettei kiellä tapahtumaa tiedotteessa."Olen saanut tänään haltuuni asiaan liittyvän haastehakemuksen. Viimeiset reilut kaksi vuotta ovat olleet raskaita odottaessa asian etenemistä"
Tarkoittaako tämä, että Rönni on tiennyt kaksi vuotta asian olevan käsittelyssä vai mitä?
"Olen saanut tänään haltuuni asiaan liittyvän haastehakemuksen. Viimeiset reilut kaksi vuotta ovat olleet raskaita odottaessa asian etenemistä"
Tarkoittaako tämä, että Rönni on tiennyt kaksi vuotta asian olevan käsittelyssä vai mitä?
"Olen saanut tänään haltuuni asiaan liittyvän haastehakemuksen. Viimeiset reilut kaksi vuotta ovat olleet raskaita odottaessa asian etenemistä"
Tarkoittaako tämä, että Rönni on tiennyt kaksi vuotta asian olevan käsittelyssä vai mitä?
Sanoo luottavansa oikeuslaitokseen, näin pitääkin.Outoa myös ettei kiellä tapahtumaa tiedotteessa.
Periaatteessa menee näin.Eikö syytevaiheessa ole kuitenkin vielä epäily? Tuomion jälkeen ollaan viisaampia onko epäily oikea vai väärä.
Tiedän täysin faktana tapauksen, jossa täällä pk-seudulla on lähtenyt tutkintaan alaikäisiin henkilöihin kohdistuva seksuaalinen hyväksikäyttötapaus yli 2,5 vuotta sitten. Eikä tuomiota ole vieläkään nuijittu.Miten h-tissä tämänkin tutkinta ja syyteharkinta on voinut kestää yli kaksi vuotta?
Yhtään Rönniä puolustelematta, 17-vuotiailla harvemmin on tuo elämänhallinta täysin kunnossa. Severillä oli toki elämänhallinta lähtenyt lapasesta vuosia sitten alkoholin vuoksi.Surullista ihan siksikin että näillä kavereilla olisi ollut riittävästi lahjoja luoda hyvä ura jääkiekkoilijana, mikäli oma elämänhallinta olisi ollut kunnossa.
Kävin aikani kuluksi Tapparan omaa foruumia lukemassa ja siellä tsemppailaan Rönniä. Mitä helvettiä? Vaikka ei olekaan tuomittu, niin itse pitäisin tässä vaiheessa tsempit mahassani, varsinkaan kun pelaaja ei ole kieltänyt tekoaan tiedotteessa.
Mutta normaalijärjellä varustetulla ihmisellä ihan ikään katsomatta on kuitenkin aina sen verran älliä päässä, ettei mihinkään raiskailuihin lähde.Yhtään Rönniä puolustelematta, 17-vuotiailla harvemmin on tuo elämänhallinta täysin kunnossa. Severillä oli toki elämänhallinta lähtenyt lapasesta vuosia sitten alkoholin vuoksi.
Mut siis tää on ennen kaikkea surullista, että olemme nyt saaneet viikkojen sisään lukea kahdesta eri keissistä, missä liigakiekkoilija on (Rönnin kohdalla mahdollisesti) syyllistynyt seksuaaliseen hyväksikäyttöön.
Rönniä on syytetty, mutta syyllisyyttä ei ole todettu. Kannattaa edelleen olla tarkkana mitä kirjoittaa julkisesti.
Mainitsinko viestissäni, että kuinka monta on tsempannut? En. Tappara-faneja oon aina pitäny hyvänä ja fiksuna porukkana, niin ikävä lukea edes niitä vähiä viestejä. Mutta sorry, jos pahoitin nyt tällä jonkun mielen.Oikein pari kirjoittajaa tsempannut ja ajattelit pöyristymisesi kanssa kirjoittaa ja kertoa oikein tänne.
Ja toisaalta Rönni on vieläkin sen verran nuori miehenalku että ehtii kyllä ottaa opikseen nuoruuden perseilystään, vaikka mahdollinen raiskaustuomio saattaisi olla kuolinisku urheilijan uralle.Yhtään Rönniä puolustelematta, 17-vuotiailla harvemmin on tuo elämänhallinta täysin kunnossa. Severillä oli toki elämänhallinta lähtenyt lapasesta vuosia sitten alkoholin vuoksi.
Kyllä hän silloin on jo syytetty.
Ja jos tarkkoja ollaan, niin rikos josta häntä syytetään ei ole raiskaus, vaan nuorena henkilönä tehty raiskaus.
Mutta eikö syytettynä voi olla vaikka vain epäiltäisiin rikoksesta? Toisin sanoen, syyttäjä uskoo tuomioon, puolustus on varmasti eri mieltä.
Syytetty, epäilty, mikä sitten vaan. Ei kuitenkaan vielä tuomittu rikollinen. Syytetyksi saattaa joutua syyttömätkin.
Toki. Kumpikaan ei ole vielä tuomittu. Mutta syytetyn kohdalla on kuitenkin selkeästi enemmän näyttöä kuin mitä epäiltyä vastaan saattaa olla.
Haaste onjo tullut, eli on syytetty. Käsittelypäivämäärää ei vaan ole vielä selvillä.Hän on silti edelleen epäilty. "Syytetty" viittaa siihen, että syytekynnys on ylittynyt. Ja käräjille mennään.
Ei kai sillä ole julkisessa kuvassa minkäänlaista merkitystä onko pelaaja myöntänyt tai kieltänyt tekonsa. Ei se todista syyllisyyttä mihinkään suuntaan.Kävin aikani kuluksi Tapparan omaa foruumia lukemassa ja siellä tsemppailaan Rönniä. Mitä helvettiä? Vaikka ei olekaan tuomittu, niin itse pitäisin tässä vaiheessa tsempit mahassani, varsinkaan kun pelaaja ei ole kieltänyt tekoaan tiedotteessa.
Ainoa oikea ratkaisu kertoa asiasta ja jäädä sivuun toiminnasta.
Eipä tarvitse ihmetellä, miksi Rönnin kehitys on laahannut paikallaan.
Tapauksesta turha sanoa mitään, kun ei mitään tiedä. Katsotaan mitä käräjäoikeus aikanaan päättää. Toivottavasti ei mene tolkuttoman pitkää aikaa. Näistä liian pitkistä käsittelyajoista on ollut medioissa aika ajoin. Ne eivät ole kenenkään osapuolen etu.