Katsoin/kuuntelin nyt tuon Severin oman kertomuksen asiasta. Jäin miettimään, kun kertoi omia pohdintojaan naisen motiiveista, että jos Severin kertomus pitää paikkansa, että yhteisymmärryksessä (ja naisen aloitteesta) harrastivat seksiä lyhyen hetken ja sitten naiselle tulikin mieleen poikaystävä ja että on kohta tulossa paikalle, josta syystä hommat piti lopettaa, niin miksi tässä Severin versiossa nainen olisi mennyt kertomaan omalle poikaystävälleen mitään, mitä oli tapahtunut?
Huono omatunto oli selitys, minkä Severi tarjoili mutta jos naisella oli huono omatunto pettämisestä (yhteisymmärryksessä harrastetusta seksistä), niin miksi hän ei kertonut sitten pettäneensä, jolloin huono omatunto olisi lakannut vaivaamasta? Ei kai huono omatunto häviä, jos valehtelee vielä toisen raiskanneen? Eikös se sitten olisi vielä huonompi omatunto, koska olisi tehnyt kaksi huonoa omatuntoa lisäävää tekoa?
Jos poikaystävä olisi käräyttänyt rysän päältä, niin kuulostaisi uskottavammalta tämä, että väittää toisen raiskanneen, vaikka totuus olisikin ihan muuta mutta tässähän poikaystävä tuli vasta teon jälkeen paikalle.
En tiedä, saako tästä nyt kukaan kiinni mutta siis minun ymmärrykseen ei mene se, että jos on aidosti huono omatunto jostain asiasta, niin sen saisi "puhdistettua" vieläkin pahemmalla teolla? "Huono omatunto" on kuitenkin subjektiivinen kokemus ja ajattelisin näin, että jos aidosti kokee huonoa omatuntoa jostain asiasta, niin asian/teon tunnustaisi rehellisesti, jos huono omatunto painaa niin paljon, että kokee tarpeelliseksi olla rehellinen.
Jos tekee jotain, minkä kokee moraalisesti vääräksi ja se aiheuttaa huonoa omatuntoa, niin ei se puhdistu tekemällä vielä toisenkin moraalilleen väärän teon. Jos minä olen kaverini kanssa kaupassa ja varastan jotain (kaveri ei) enkä jää siitä kiinni mutta asia jää minua niin paljon vaivaamaan, että haluan kertoa siitä poliisille, niin enhän minä mene poliisille kertomaan, että kaverini varasti kaupasta. Ei ainakaan tuolla tyylillä oma huono omatunto lakkaisi vaivaamasta.