Mainos

Liigan yleisömäärät kaudella 2024–2025

  • 157 647
  • 908

taspmas

Jäsen
Suosikkijoukkue
Örebro
Pelkästään kuvanlaatu Urho TV:ssä oli karmeaa kuraa. Ja 480 otteluun studio, kustannukset olisivat varmaan miljoonan parin luokkaa, jos jokaisessa ottelussa studiossa olisi kaksi henkilöä, sitten vielä kalustot ja tilat studioiden kuvaamiseen halleilla.
Eikö tuonkin nyt vois toteuttaa vaikka niin, että se pelin selostaja vetäis jonkun pienimuotosen studion erätauolla? Ei sen nyt koko taukoa tarvii kestää, että saa sekin vähän happea vedettyä. Mutta edes muutaman minuutin jossa käytäis läpi edellisen erän tapahtumat. Lopun taukoa voikin sitten pyöriä muiden käynnissä olevien otteluiden parhaat palat. Ei siitä niin vaikeeta (ja kallista) tarvitse tehdä kunhan vähän käyttää päätään suunnittelussa. Tuollaisen toteutukseen tarvitaan tyyliin yksi kamera (joku pelissä olevista kameramiehistä kuvaamaan), joku baarijakkara ja -pöytä sekä vähän viitseliäisyyttä selostusosastolta.
----
Yleisömääristä, HIFK ja Tappara ovat pelanneet molemmat kuusi kotiottelua ja Helsingissä on käynyt vajaa 5k ihmistä enemmän. Eli noin 800 silmäparia per peli. Se on melkoisesti kun otetaan huomioon, että Nokia Arenalle mahtuu 4,5k ihmistä nordista enemmän. Ehkä se kuherruskuukausi on Tampereella ohi ja tuollaisiin reippaasti yli 8k keskiarvoihin voi olla vaikeuksia päästä?
 
#28

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves (Ässät & Hifk)

Ei Nokia Areenalla ole nähty paljon tämän kummempia yleisömääriä syksyisin aikaisemminkaan ja silti keskiarvot ovat olleet 8000 nurkilla keväällä.
 
Jyyd

Jäsen
Suosikkijoukkue
♠️, Flyers
Studio joka matsissa on utopiaa talouden kannalta. Selostajan roolia erätauolla voisi lisätä, mutta tulisiko siitä hirveästi lisäarvoa kenellekään? Selostaja latelee samoja asioita jotka juuri sanoi todennäköisesti ekan erän aikanakin.

Lisäksi monet selostuskopit ovat sen verran ahtaita, että vaatisi melkein oman tilan ja studiovarusteet + kuvaaja, jos siis studion näköistä asetelmaa haetaan.

Olen kyllä sen puolella, että selostamosta olisi joskus kiva saada videokuvaakin (näin on joskus ollut, enemmän varmaan MM-kisoissa ja änärissä) ja pientä analyysia vaikka sitten tauolla. Se antaisi ottelulle ja ottelulähetykselle enemmän arvoa ja ehkä joukkueisiin sekä pelaajiin pääsisi paremmin kiinni.

Mutta kuten sanottu, tämän tuottaminen jotenkin järkevästi, järkevässä tilassa ja järkevillä puheenaiheilla saattaa olla liian haastavaa.
 
Henkka

Jäsen
Suosikkijoukkue
Liiga, NHL, CHL, SHL
Yleisömääristä, HIFK ja Tappara ovat pelanneet molemmat kuusi kotiottelua ja Helsingissä on käynyt vajaa 5k ihmistä enemmän. Eli noin 800 silmäparia per peli. Se on melkoisesti kun otetaan huomioon, että Nokia Arenalle mahtuu 4,5k ihmistä nordista enemmän. Ehkä se kuherruskuukausi on Tampereella ohi ja tuollaisiin reippaasti yli 8k keskiarvoihin voi olla vaikeuksia päästä?

Ei, vaan paikallispelit ja parhaat kampanjapelit ovat pelaamatta. Ja talvi vasta tulossa.

Sieltä ne kasit sitten paukkuu, kun yks 12 700 komppaa ne neljän tonnin pelit 8000+ keskiarvoon.
 
Raymond Pearl

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves
Pelkästään kuvanlaatu Urho TV:ssä oli karmeaa kuraa. Ja 480 otteluun studio, kustannukset olisivat varmaan miljoonan parin luokkaa, jos jokaisessa ottelussa studiossa olisi kaksi henkilöä, sitten vielä kalustot ja tilat studioiden kuvaamiseen halleilla.
MTV:n Hockey Night ei juuri paremmaksi pistänyt. Saukkonen opetteli sääntöjä ja Jutila mumisi omiaan. Jos peli meni jatkoajalle, saattoi lähetys katketa uutisten takia.
 
taspmas

Jäsen
Suosikkijoukkue
Örebro
Ei, vaan paikallispelit ja parhaat kampanjapelit ovat pelaamatta. Ja talvi vasta tulossa.

Sieltä ne kasit sitten paukkuu, kun yks 12 700 komppaa ne neljän tonnin pelit 8000+ keskiarvoon.
Lähinnä ajatuksena oli se, ettei tuollainen 8000 katsojakeskiarvo vielä pitäisi hurraa huutoja toimistoilla aiheuttaa. Sehän tarkoittaa käyttöasteeltaan 63%. Viime kaudellakin Tappara ja Ilves kaiketi ylsivät (ainakin lähelle) yleisötavoitteitaan, mutta onhan tuo sinäänsä surullista että silloinkin joka kolmas peleihin tarjolla ollut lippu jäi myymättä. Mielestäni tuon kokoisella areenalla ja Tampereen kokoisella talousalueella noiden molempien joukkueiden täytyisi pyrkiä hilaamaan yleisökeskiarvot sinne lähelle 9500 katsojaa. Silloin myytäisiin 3/4 tarjolla olevista lipuista.

Kokonaisuutenahan viime vuonna hallin kapasiteettiin nähden molemmat Tamperelaiset seurat suorittivat hiukan alle käyttöasteen keskiarvon. Keskiarvon ollessa ~70%. Eli vaikka määrällisesti Tampereella yleisöä on eniten, on tuolla vielä melkoisesti hyödyntämätöntä potentiaalia areenan tarjoaman kapasiteetin muodossa.
 
Voihan käyttöaste. Täysin poikkeavissa ososuhteissa pelataan ja aina tuokin huumoriluku tuodaan tänne esitettäväksi.
 
Patarouva

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Pelkästään kuvanlaatu Urho TV:ssä oli karmeaa kuraa. Ja 480 otteluun studio, kustannukset olisivat varmaan miljoonan parin luokkaa, jos jokaisessa ottelussa studiossa olisi kaksi henkilöä, sitten vielä kalustot ja tilat studioiden kuvaamiseen halleilla.
Ai hemmetti ja vaikka olikin kuraa niin oli hienoa nähdä vierapelit omasta olohuoneesta.

Taitaa olla niin, että mitä enemmän
ihminen saa ja mitä paremman tuotteen sitä enemmän hän vaatii ja sitä tyytymättömämpi hän on.
 
taspmas

Jäsen
Suosikkijoukkue
Örebro
Voihan käyttöaste. Täysin poikkeavissa ososuhteissa pelataan ja aina tuokin huumoriluku tuodaan tänne esitettäväksi.
Tampereen seudun talousalueen asukasmäärä on vähän vajaa 400k ihmistä. Joo olet oikeassa, halli on Suomen suurin. Mutta noin pyöreästi saadakseen 10k katsojaa halliin tarkoittaa Tampereen seudun väkimäärästä 2,5%. Okei jaetaan se kahtia kun on pari joukkuettakin; 5% eli viisi sadasta. Ei nyt kuulosta aivan mahdottomalta. Ja tuosta voidaan vielä vähän joustaa kun ei tarvitse sinne kymmeneen tuhanteen päästä. Mutta jos tavoitteet ovat tuolla jossain 8k katsojakeskiarvossa, tehdään töitä myös pelkästään sen mukaisesti.

Mun mielestä on vaan jonkinsortin idiotismia jättää kolmasosa potentiaalista hyödyntämättä ja olla h*lvetin tyytyväisiä kun ollaan katsojilla mitattuna kärjessä taulukoissa. Sitä kasvua on ihan turha toivoa, jos sen eteen ei olla valmiita tekemään töitä. Areena itsessään toi lisää katsojia Hakametsään verrattuna, toki se toi myös kuluja. Nyt sitten täytyisi kääriä hihat (itseasiassa jokaisella paikkakunnalla) ja keksiä uusia keinoja myydä tapahtumaa viikosta toiseen yleisölle. Nyt tuntuu, että kaikilla toimistoilla vaan odotetaan ihmisten löytävän hallille kun pimeys ja talvi tulevat ilman että seurojen tarvitsee tehdä oikeastaan mitään. Kyllä, näin varmasti tapahtuukin ja on positiivista että esimerkiksi vuosi sitten Liigaa seurasi ennätysmäärä yleisöä paikanpäällä. Potentiaalia vaan on yleisestikin parempaan, ei pelkästään Tampereella.
 
Varmastihan olisi Helsingissä sitten asiat huonommin, jos HIFK:lla olisi 15 000 katsojan halli ja katsojakeskiarvo vain 10 000. Koska huonompi käyttöaste. Aivan idiootteja olisivat, kun ovat pystyneen nostamaan yleisömääriä 2200 katsojalla ja 28%.

Mutta nyt on asiat hyvin, kun se 7800 katsojan halli on koko ajan täynnä, käyttöasteen ollessa aivan loistava.
 
Jaakko

Jäsen
Suosikkijoukkue
RFC Liege

Turkulaisena vähän koen vahingoniloa, että jengi kettuilee tamperelaisille täyttöasteista. Selvästi näkee, että porukkaa ei kiinnosta.

(on muuten ihan turha mittari)
 
taspmas

Jäsen
Suosikkijoukkue
Örebro
Varmastihan olisi Helsingissä sitten asiat huonommin, jos HIFK:lla olisi 15 000 katsojan halli ja katsojakeskiarvo vain 10 000. Koska huonompi käyttöaste. Aivan idiootteja olisivat, kun ovat pystyneen nostamaan yleisömääriä 2200 katsojalla ja 28%.

Mutta nyt on asiat hyvin, kun se 7800 katsojan halli on koko ajan täynnä, käyttöasteen ollessa aivan loistava.
Nordikselle mahtuu muuten 8200 katsojaa. Ja kyllähän se vähän tyhmää olisi jos uusi lato vetää 15k ja ollaan tyytyväisiä 10k katsojaan. Eikö nyt lähtökohtasesti kannattaisi pyrkiä siihen, että mahdollisimman monta lippua saataisiin myytyä tapahtumaan?

Helsingissä tällä hetkellä halli vaan on yksinkertaisesti liian pieni ja osittain senkin takia useasti täynnä. Tosin tehdään siellä toimistollakin jotain oikein, että se halli myydään täyteen. Siellä tällä hetkellä lähes maksimoidaan käytettävissä olevat resurssit. Ja varmasti, jos joskus uusi halli saadaan pystyyn, yritetään sekin saada mahdollisimman useasti täyteen. Toki Helsingin seudulla asuu lähes miljoona ihmistä joten periaattessa sen 15k hallin täyttäminen täytyisi olla ns helpompaa.
 
Tappara veti Hakametsän vikalla ehjällä kaudella 5248 katsojan keskiarvon. 7300 kapasiteetista. 71,9% käyttöaste.

Viime kaudella Nokia Areenaan saatiin se 8494 katsojan keskiarvo. 12 700 kapasiteetista. 66,9% käyttöaste.

Tapparan yleisömäärä on kasvanut tuosta edellisestä ehjästä koronattomasta kaudesta 61,8%. Mutta vain HIFK:n toimistolla tehdään jotain oiken. Koska käyttöaste. Tämä selvä.

On ne vaan Tapparan toimistolla helvetin huonoja, kun eivät lähtökohtaisesti koita yritä pyrkiä siihen, että yleisömäärät ovat kasvaneet, koska tämä sinun käyttöasteesi on niin huono. Vaikka se yleisömäärä onkin 61,8% kasvanut 5 vuoden takaa.

Luulisi sinun ymmärtävän, ettei tällaisia kasvuja tehdä yhdessä yössä, vaan ne ovat mahdollisia vain pitkässä juoksussa tasaisesti kasvattaen vuosikymmeniä vieden. Ja Tappara on tässä lyhyellä Nokia Arenan otannan aikana joka vuosi nostanut yleisötavoitettaan.

Tämä sinulle tärkeä käyttöastekin on parantunut koko ajan, mutta eihän sillä luvulla näissä vertailuissa tee yhtään mitään, jos kerran Hakametsän aikana kaikki oli paremmin, vaikkei todellakaan ollut.
 
Hannutic

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kiekko-Espoo

Jos uuden hallin käyttöaste on alhainen, niin silloin on ihan aiheellista kysyä, että olisiko kannattanut tyytyä vähän pienempään, koska silloin myös käyttökustannukset olisivat pienemmät. Esimerkiksi Espoo Metro areena on mielestäni aika hyvän kokoinen, tosin nykymittapuulla ehkä hieman turhan iso (eli kallis).
Helsingissä tällä hetkellä halli vaan on yksinkertaisesti liian pieni ja osittain senkin takia useasti täynnä. Tosin tehdään siellä toimistollakin jotain oikein, että se halli myydään täyteen.
Olen ymmärtänyt että HIFK tekee kaikkensa, ettei hallissa olisi isommalti tyhjiä penkkejä. En tiedä mistä nuo katsojat kaivetaan, jakamalla lippuja yhteistyökumppaneille vaiko ihan houkuttelemalla maksavia asiakkaita? Jotenkin myös arvelisin että hirveän usein ei ole tilannetta, jossa esim. pelipäivän aamuna ei enää olisi lippuja tarjolla, vaikka peli siis lopulta loppuunmyyty olisikin.

Jos uusi halli rakennetaan, niin tottakai siitä pitää tulla megalomaaninen. En kuitenkaan ole aivan vakuuttunut, onko sellaisessa oikeasti järkeä.
 
#28

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves (Ässät & Hifk)
Hieno kampanja Ilvekseltä. Ilves fanit eivät tätä arvosta ellei nyt ole mielipide muuttunut taas

Tämän ketjun otsikko on Liigan yleisömäärät. Ilveksen kampanja koskee CHL-ottelua Växjöä vastaan. Ei Liigaotteluita.

Tähän ketjuun sen sijaan sopii tieto siitä että Tapparan voucherit koskevat Liigaottelua Lukkoa vastaan. Yllätys!
 
Henkka

Jäsen
Suosikkijoukkue
Liiga, NHL, CHL, SHL
Loistavat kampanjat molemmilta kun sponssit maksavat ja ilmaisia ne liput eivät siis ole muille kuin vastaanottajille.
 
taspmas

Jäsen
Suosikkijoukkue
Örebro
Tappara veti Hakametsän vikalla ehjällä kaudella 5248 katsojan keskiarvon. 7300 kapasiteetista. 71,9% käyttöaste.

Viime kaudella Nokia Areenaan saatiin se 8494 katsojan keskiarvo. 12 700 kapasiteetista. 66,9% käyttöaste.

Tapparan yleisömäärä on kasvanut tuosta edellisestä ehjästä koronattomasta kaudesta 61,8%. Mutta vain HIFK:n toimistolla tehdään jotain oiken. Koska käyttöaste. Tämä selvä.

On ne vaan Tapparan toimistolla helvetin huonoja, kun eivät lähtökohtaisesti koita yritä pyrkiä siihen, että yleisömäärät ovat kasvaneet, koska tämä sinun käyttöasteesi on niin huono. Vaikka se yleisömäärä onkin 61,8% kasvanut 5 vuoden takaa.

Luulisi sinun ymmärtävän, ettei tällaisia kasvuja tehdä yhdessä yössä, vaan ne ovat mahdollisia vain pitkässä juoksussa tasaisesti kasvattaen vuosikymmeniä vieden. Ja Tappara on tässä lyhyellä Nokia Arenan otannan aikana joka vuosi nostanut yleisötavoitettaan.

Tämä sinulle tärkeä käyttöastekin on parantunut koko ajan, mutta eihän sillä luvulla näissä vertailuissa tee yhtään mitään, jos kerran Hakametsän aikana kaikki oli paremmin, vaikkei todellakaan ollut.
En minä ole missään kohtaa väittänyt, että Tampereella ollaan idiootteja ja tehdään asioita huonosti. Käyttöaste nyt vaan melko raadollisesti kertoo toteuman suhteessa potentiaaliin. Joukkueilla on tietty rajallinen kapasiteetti käytössään ja luulisin ainakin, että se haluttaisiin mahdollisimman kovalla prosentilla käyttää. Ja ei, en väitä että yhdessä yössä täytyisi tulla tuollainen järisyttävä hyppy yleisömääriin. Vaan tarkoitan ja toivon, että kaikilla paikkakunnilla jossa tilaa halleissa on tehtäisiin mahdollisuuksien mukaan töitä sen eteen että halli myytäisiin mahdollisimman monta kertaa täyteen ja muutenkin käyttöaste olisi korkea.

Kyllähän kiekko Tampereella keväällä kiinnosti, ainakin viime vuonna. Tapparan yleisökeskiarvo pleijareissa oli yli 10k katsojaa. Tosin vain yksi peli myytiin loppuun (5. finaali.) Eli aivan utopiaa ne ~9500 katsojan yleisökeskiarvot joskus tulevaisuudessa eivät ole, jos sen eteen tehdään töitä. Mutta jos tyydytään siihen, että se 8k katsojaa on tarpeeksi ja paikallispelit paikkaavat pari heikkoa peliä, ollaan vähän väärällä tiellä.
 
Minä en ymmärrä mistä olet saanut sen käsityksen että sen "asian eteen ei tehtäisi töitä ja vaan tyydyttäisiin johonkin" ?

Joka vuosihan nuo ovat töitä tehneet, nostaneet yleisötavoitettaan ja ylittäneet sen Nokia Arenan täysinä vuosina, Tappara siis. Ilves tuli taaksepäin viime kaudella.

Pitäisikö yleisötavoite olla suorilta 10 000 ja sitten ihmeteltäisiin, kuinka joku täällä seuraavaksi huutaisi, että ei noilla määrillä kyllä tavoitteisiin päästä.
 
Takapiiska

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves
Jos uuden hallin käyttöaste on alhainen, niin silloin on ihan aiheellista kysyä, että olisiko kannattanut tyytyä vähän pienempään, koska silloin myös käyttökustannukset olisivat pienemmät. Esimerkiksi Espoo Metro areena on mielestäni aika hyvän kokoinen, tosin nykymittapuulla ehkä hieman turhan iso (eli kallis).

Olen ymmärtänyt että HIFK tekee kaikkensa, ettei hallissa olisi isommalti tyhjiä penkkejä. En tiedä mistä nuo katsojat kaivetaan, jakamalla lippuja yhteistyökumppaneille vaiko ihan houkuttelemalla maksavia asiakkaita? Jotenkin myös arvelisin että hirveän usein ei ole tilannetta, jossa esim. pelipäivän aamuna ei enää olisi lippuja tarjolla, vaikka peli siis lopulta loppuunmyyty olisikin.

Jos uusi halli rakennetaan, niin tottakai siitä pitää tulla megalomaaninen. En kuitenkaan ole aivan vakuuttunut, onko sellaisessa oikeasti järkeä.
Ei Tampereen areenaa ainakaan rakennettu pelkästään jääkiekkoa varten, eikä Ilves ja Tappara ole tuossa mitenkään osallisina kuin vuokralaisina, niin hieman kummallinen ajatus, että tyytymällä vaan pienempään olisi rakennettu pienempi.
 
Satunnainen

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves
Hieno kampanja Ilvekseltä. Ilves fanit eivät tätä arvosta ellei nyt ole mielipide muuttunut taas
No jos johonkin peliin halutaan jakaa ilmaislippuja, niin CHL on siihen juuri oikea valinta. Tuosta tuskin jää ulos maksavia katsojia, vaikka koululaiset innostuisivat suuremminkin. Samalla viikolla kuitenkin kaksi muuta kotipeliä, jotka kiinnostavat verrattomasti enemmän. Nimittäin perjantaina paikallispeli ja lauantaina kauden päätös Ilves-SJK. Enkä kyllä todellakaan moiti Tapparaa vastaavasta kampanjasta Lausanne CHL-pelin kohdalla. Tuolla viikolla kun tosiaan on tuo paikallinen (vaikkakin siis Ilveksen isännöimä) ja lauantaina vielä Tappara-Jukurit.
 
Henkka

Jäsen
Suosikkijoukkue
Liiga, NHL, CHL, SHL
Ei Tampereen areenaa ainakaan rakennettu pelkästään jääkiekkoa varten, eikä Ilves ja Tappara ole tuossa mitenkään osallisina kuin vuokralaisina, niin hieman kummallinen ajatus, että tyytymällä vaan pienempään olisi rakennettu pienempi.

Niin, nythän se Areena on myynyt jonkun Vesterisen keikan loppuun, että varmaankin on sitten väärän kokoinen. Ja Tapparalla oli keväällä niitä katsomopaikoilta loppuunmyytyjä useampia. Koko kapasiteetin täyttyminen jäi vain aitiomyynnistä kiinni.
 
Iitee

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves, Koovee, Hifk
Itse uskon vakaasti siihen, että Ilves tulee kasvattamaan yleisökeskiarvoa tasaisen tappavaa vauhtia ylitttäen jo lähivuosina 9000:n rajan pysyvästi. Tässä on pontimena kolme asiaa:

Ensinnäkin täytyy muistaa, ettei Ilves ole vielä ollut sarjan kärkijoukkueita niin kauaa, että tätä nousua olisi täysimääräisesti saatu siirrettyä yleisömääriin. Kyllä vuosikymmenen korpivaellus yhä painaa kovastikin. Tuona aikana uusia kannattajia ei varmasti saatu niinkuin jossain muussa tilanteessa olisi ollut mahdollista saada. Tai ehkä saatiin kannattajia, koska Tampereella et voi olla tekemättä valintaa jääkiekkoseurasta, mutta ei saatu aktiivisia, sitoutuneita ja kiinnostuneita kannattajia. Osa nuorista miehistä ja naisista puuuttuu nyt katsomosta, jotka jossain vaihtoehtoisessa todellisuudessa siellä tällä hetkellä istuisivat.

Toisekseen monilajiseuran identiteetti vahvistuu ja markkinointi osaa ja haluaa yhdistää vuoropuhelua lajien välillä. Juniorimyllystä saadaan aiempaa enemmän kannattajia kiekkokatsomoihin, mutta tässäkin ollaan vasta ihan alussa.

Kolmanneksi ylläolevan kaltaiset kampanjat, eli Ilves näkee lapset ja nuoret tulevaisuuden kausikorttilaisina, joten ilmaisliput menevät nyt ihan oikeaan osoitteeseen, eikä esimerkiksi johonkin saunaporukan yrittäjäkavereille ja pikku sponsoreille. Viime vuosikymmenen ilmaisliput eivät tuottaneet mitään silloin eikä nyt, joten Honkalehdon haamu istuu vielä tänä päivänä monilla tyhjillä penkeillä.
 
Raymond Pearl

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves
Nuorille koululaisille vouchereiden jakaminen jollain pienellä yhteistyösponsoroinnillakin on ok. En siltikään kannata lippujen jakamista vastikkeetta aikuisille työssäkäyville ihmisille. Se polku on käyty läpi aiemmin ja lopputulos ei ollut positiivinen, ellei sitten vain halua heikentää muiden kilpailevien tapahtumien lipunmyyntiä tuolla ajanjaksolla.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös