Myös tunteella mukana. Liigassa harvemmin näkee tuollaista.
Mietin etten kommentoi tätä asiaa ollenkaan, mutta menköön...Minusta Myrrän Ilves oli loistava ja täysin kykenevä voittamaan mestaruuden. Taistelutahto, kamppailuvoima ja luistelu aivan timanttisella tasolla. Tänä syksynä Ilveksen kotipelissä joukkue pelasi kuin ratkaisevassa finaalissa. Milliäkään eivät antaneet periksi. Tuon kaiken Ilves menetti, kun sydän särkyi.
Ei Myrrä peluuttanut sellaista kiekkoa tällä kaudella, vaan pelikirja oli aikalailla samaa puolustusvoittoista pakkipakkia, kuin vähän joka joukkueella. Viime kauden Myrrän pelitavasta ei ollut juuri mitään nähtävissä ja oikeastaan Pennanen on peluuttanut tällä kaudella jopa enemmän viime kauden näköistä pelitapaa, kuin Myrrä.Mietin etten kommentoi tätä asiaa ollenkaan, mutta menköön...
Mielestäni Ilves oli juuri sellainen, jolla oli eväät mennä loppuun asti. Toki oma otanta on yhteensä n. 20 peliä viime ja tältä kaudelta, jotka oikeastaan olen katsonut vain siitä syystä että pidin Ilveksen pelaamasta jääkiekosta! Tuntuu, että tämä on jopa koko lajin tappio, että vauhdikas ja taisteleva jengi saa taakseen ihan toisen tyyppisen valmentajan.
Tulokset tietenkin ratkaisee, mutta monessa kohtaa täällä on vedetty Myrrän kiekon heikkoudeksi sen että voittoja on tullut tälläkin kaudella koska "veska seisonut päällään" tai "pelaaja X survoi pelillisestä heikkoudesta huolimatta voittomaalin"
Eikö tuo ole juuri sitä, mistä jääkiekossa ja valmentamisessa on kyse? Saada pelaajat tekemään mitä tarvitaan, jotta voitetaan. Joukkueen henkinen tila - se on yleensä suurin ero voittavassa ja häviävässä jääkiekossa.
Ja silti "paras" joukkue ja "paras" valmentaja ei aina seiso kauden lopuksi pysti kädessään.
Itselle Ilves oli viime kauden paras joukkue.
Mikä jengi pelaisi vielä tänä vuonna sellaista kiekkoa, jota on erityisen kiva myös katsella? Kysyn vaan.
Ja kaiken lisäksi Myrrän projektilla olisi ollut heikkouksistaan huolimatta vielä mahdollisuus kasvaa ja kehittyä. Kuten elämässä yleensäkin.Mikä jengi pelaisi vielä tänä vuonna sellaista kiekkoa, jota on erityisen kiva myös katsella? Kysyn vaan.
Olli Jokinen tulee mieleen myös enemmän perinteisiä suomikiekon kaavoja rikkovana valmentajana.
Ei huono suoritus uusitulla pelikirjalla olla heti kauden alussa sarjaykkösenä.Ei Myrrä peluuttanut sellaista kiekkoa tällä kaudella, vaan pelikirja oli aikalailla samaa puolustusvoittoista pakkipakkia, kuin vähän joka joukkueella. Viime kauden Myrrän pelitavasta ei ollut juuri mitään nähtävissä ja oikeastaan Pennanen on peluuttanut tällä kaudella jopa enemmän viime kauden näköistä pelitapaa, kuin Myrrä.
Liian huono suoritus Ilves johdolleEi huono suoritus uusitulla pelikirjalla olla heti kauden alussa sarjaykkösenä.
Kauden alussahan se juuri on helpointa, kun enempi tai vähempi se peli on kaikilla vielä hakemista ja piste-erot yhtä ja kahta pistettä.Ei huono suoritus uusitulla pelikirjalla olla heti kauden alussa sarjaykkösenä.
Myös tunteella mukana. Liigassa harvemmin näkee tuollaista.
Jotain sieltä pitäisi ottaa ainakin Kärppien ylivoimaan, kuka siitä nyt Jukureissa vastaakaan. Toki Kärpät antoi jo Aaltosen. ;)Ihan ajatuksentasolla, mitä Jokinen saisi aikaan Kärppien tasoisella hyökkäysmateriaalilla.
Onkohan Pennanen samaa mieltä helppoudesta? Vai loppuko alkukausi määritelmä Myrrän potkuihin?Kauden alussahan se juuri on helpointa, kun enempi tai vähempi se peli on kaikilla vielä hakemista ja piste-erot yhtä ja kahta pistettä.
Älä esitä tyhmää, kiitos. Tilanteethan ovat täysin verrannollisia koko kesän ja syksyn harjoituksia vetäneen ja vauhdista puikkoihin hyppäävän koutsin välillä. Itsellä on ainakin hyvin muistissa Tuokkolan Ilves, joka johti liigaa samoihin aikoihin, kun Myrrä ja valui lopulta säälien ulkopuolelle. Hieman huvittaa tuon sarjakärjen painotus siis 9 pelin jälkeen. Sportkin taisi joskus olla "ylivoimainen sarjakärki" ja lopullinen sijoitus niukinnaukin jumbosijan välttö.Onkohan Pennanen samaa mieltä helppoudesta? Vai loppuko alkukausi määritelmä Myrrän potkuihin?
"– Yleensä ollaan siinä, että tulee seitsemän kertaa pataan ja sitten tehdään muutoksia, kun itseluottamus on mennyt kaikilta. Silloin uhka tuntuu kovemmalta, että meneekö se vielä enemmän perseelleen.-Jalo"
Pennanen on kahden ottelun päässä tavoitteesta, jolloin potkuja ei Ilveksestä enään saada. Edelläkäviöitä olette.
Älä esitä tyhmää, kiitos. Tilanteethan ovat täysin verrannollisia koko kesän ja syksyn harjoituksia vetäneen ja vauhdista puikkoihin hyppäävän koutsin välillä. Itsellä on ainakin hyvin muistissa Tuokkolan Ilves, joka johti liigaa samoihin aikoihin, kun Myrrä ja valui lopulta säälien ulkopuolelle. Hieman huvittaa tuon sarjakärjen painotus siis 9 pelin jälkeen. Sportkin taisi joskus olla "ylivoimainen sarjakärki" ja lopullinen sijoitus niukinnaukin jumbosijan välttö.
Myrrä johti Liigaa myös ylivoimaisesti NHL-Ilves kaudella ja Lopullinen sijoitus taisi olla 8.
Myrrä johti Liigaa myös ylivoimaisesti NHL-Ilves kaudella ja Lopullinen sijoitus taisi olla 8.
Mistä tiedät, että se on alisuorittamista, eikä Myrrällä olisi tullut vastaavaa tappioputkea? Viime vuonnahan oli samanmoinen tappioputki Myrrällä tähän aikaan.No tuolloinhan "tiedettiin", että kun parhaat pelaajat lähtee, niin tulee kova tason pudotus.
Ja tuli. Sepä ei ollut Myrrästä, vaan ihan siitä pelaajamateriaalista kiinni.
Nyt on Pennasella tasan samat ukot näpeissään kuin Myrrälläkin ja saatu hieno alisuorittaminen aikaan.
Mutku... Myrrä... Pennanen!!11 Tiedähtän mutku Myrrä!Mistä tiedät, että se on alisuorittamista, eikä Myrrällä olisi tullut vastaavaa tappioputkea? Viime vuonnahan oli samanmoinen tappioputki Myrrällä tähän aikaan.
No tuolloinhan "tiedettiin", että kun parhaat pelaajat lähtee, niin tulee kova tason pudotus.
Ja tuli. Sepä ei ollut Myrrästä, vaan ihan siitä pelaajamateriaalista kiinni.
Nyt on Pennasella tasan samat ukot näpeissään kuin Myrrälläkin ja saatu hieno alisuorittaminen aikaan.
Mistä tiedät, että se on alisuorittamista, eikä Myrrällä olisi tullut vastaavaa tappioputkea? Viime vuonnahan oli samanmoinen tappioputki Myrrällä tähän aikaan.
Toki jos muistat niin pelien päättyessä olivat sijat 3-8 (vai oliko 4-8?) olla käytännössä tasoissa pistekeskiarvoltaan. Ääripäät taisivat olla reilun yhden sarjapisteen erotuksella. Mutta kun järjestykseen pitää rivit saada, niin Ilvekselle jäi tässä sadasosalotossa se viimeinen sija. Toki se pudotus kärjestä oli odotettavissa ja kaudella oli muutenkin kaikenlaisia metkuja ja mutkia lähes joka joukkueella.Siitä pelaajamateriaalista tiedän. Se nyt oli täysin selvä asia jääkiekkoa seuraaville.
Kaudethan ei ole veljiä keskenään, kuten hyvin tiedät. Mutta se NHL-miesten kausi meni noin.
Kai Suikkanen, mies joka saa pumpattua jämäjengistä finalistin.Onko täällä ruletissa kenenkään nimi pyörähtänyt IFKn kohdalle?
Tarvetta nimittäin olis asap.
Siinähän se olis. Ottaisko se vävypoikansa apugoutsiks?Kai Suikkanen, mies joka saa pumpattua jämäjengistä finalistin.
Ja Selänne jr tulis kaupantekijäisinä ilmaseksi. Kannattas Salmelaisen jo laittaa Kaitsulle faksia.Siinähän se olis. Ottaisko se vävypoikansa apugoutsiks?
Siinä olis draamaa ja rytinää tarjolla.
Varmaan Tobleronen seurajan hommia, mutta erittäin hyvä idea.Ja Selänne jr tulis kaupantekijäisinä ilmaseksi. Kannattas Salmelaisen jo laittaa Kaitsulle faksia.