Niin, kyllähän vaihtaminen joskus voi olla ihan viisasta. Itse vihaan ihan älyttömästi tätä valmentajien potkukulttuuria, joka on suomalaiseen lätkäjohtamiseen pesiytynyt. Tämä kulttuuri syö valmentajien auktoriteettia ja antaa pelaajille turhan helpon pakokeinon peilin edestä. Tuntuu, että italialaiset lakot ja valmentaja vaihtoon kuppikuntameininki on surullisen yleinen työkalu suomalaisten pelaajien työkalupakissa.... jopa sieltä ihan junnuista lähtien.
Valmntajien arvoa ja auktoriteettia pitäisi ennemminkin pyrkiä vahvistamaan mennävuosista. Nimenomaan isolta osin juuri sen takia, kun yhteiskunnassa kultuuri on koko ajan menossa auktoriteettivastaisemmaksi. Nykyinen suuntaus ei edistä pelaajien kehittymistä ammttilaisina, eikä se isolla otannalla edistä joukkeiden suoritustasoa.
Ja tämä siis kommenttina minulta, joka olen äärimmäisen auktoriteettikammoinen ja aina pelaajien puolella.
Niinja loppuun vielä mainintana, että kauden loppupuoliskolla annetut potkut ovat vielä suurempi syöpä kuin tämän tyyliset kauden alun peliliikkeet.
Tätä arvostusta olen itsekin pohtinut.
Sen sijaan tuo kenkiminen on aika monipiippuista hommaa. Kivi sai nyt kenkää kun SM-liigan nuorin joukkue ja sarjan luvattu piristysruiske olikin peräruiske. Mutta lupaaville nuorille pitää antaa nopeasti elvytystä ja niinpä valmentajalle jää musta pekka käteen.
Oma mielipiteeni on että Kivi olisi varmaankin saanut joukkueen takaisin raiteille mutta ei pleijareihin (joihin se ei ole menossa muutenkaan).
Myönnän nyt heti alkuun että en lukenut sataa sivua analyysejä joten jos yksikään näkökulmani ei olekaan niin freesi kuin ajattelen niin mylvikää vapaasti.
Mutta onko jääkiekkovalmentajien työssä suomessa ikärasismia?
"Isoissa piireissä" näyttäisi kokemus olevan arvostetumpaa kuin täällä meillä. Muista maista tai todellisista tilastoista ei ole yhtään tietoa.
Onko ikä mikään mittari tai muuttuuko peli sitä vauhtia että valmennusmetoditkin vanhenevat valmentajien ohella?
Jortikka ainakin myönsi nuorisomaajoukkuepestinsä jälkeen että aika oli ajanut hänen metodiensa ohitse.
Tai pitäisikö henkistä valmentamista tuoda entistä enemmän kotimaisen huippukiekon ytimeen? Koko konserni terapiaan -tyyppisesti. Maailmalta tulee luettua menestystarinoita miten kaveri jos toinen löytää uusia ulottuvuuksia pelaamiseen ihan vain juttelemalla. Eikös nuo valmentajatkin käytä päätään työssään sen fläppitaulun lisäksi.
Mielipiteitä haen sen enempää väittämättä hampaat irvessä mitään.
Tai no sen väitän että suomessahan taitaa yleisesti olla valmennustaso aika hyvissä kantimissa.