Virheitä tosiaan sattuu. Mm. edellisessä Pelicans-pelissä Camper lensi ulos taklauksesta, josta ei kurinpidon mukaan olisi kuulunut jäähyä ollenkaan.Tuomarit on ne joilla on valta vaikuttaa käynnissä olevaan peliin! Nyt Boman vaikutti siihen peliin jättämällä pois 5 min yveen.
Kyllä "vähäisellä voimalla" saa tuuppia/huitaista kuten ennenkin ilman pelikieltoa. Siitäkin tietysti jäähy kuuluu. Maalinedustalla väännetään ja välillä jopa lyödään eikä niistä tule kakkua.
Kuuluu normaaliin pelitilanteeseen, jalassa kiinni kaksin käsin roikkuen yhtä paljon kuin hanskalla lyöminen. Molemmat on sääntökirjan mukaan kiellettyä. Kahvaaminen ja roikkuminen on kokoajan ollut seikka mikä puheiden mukaan tappaa jääkiekon. Näistä muistuttaminen ja nenän niistäminen on sen sijaan ollut sellainen asia mikä on niin äänekkäästi kuin hiljaisestikin hyväksytty.Miksi täällä valitetaan Bryggmanin kiinnipitämisestä? Ensimmäisten sekuntien roikkuminen on vain vähäistä ja kuuluu normaaliin pelitilanteeseen. Tuomareilta sen suhteen täysin oikea ratkaisu.
Eihän tässä kitistä mistään 2min koukusta/kampista, vaan siitä, että nykyisellä tarkistus mahdollisuudella Boman ei nähnyt kuin pienen rikkeen. Ennen noita meni ohi, kun ei voitu katsoa videoilta ja se oli enemmän ”ok”. Juu olen samaa mieltä että tuomarit ovat ihmisiä ja virheitä sattuu.Niin, virheitä tulee matseissa ja ne vituttaa. Toki tuomaritkin ovat vain ihmisiä, mutta kun tuntuu, että linja on joka matsissa eri ja arvontalaulu soi aina kun mennään videolle.
Tämä puolestaan rapistaa uskottavuutta kun seurat voi viedä jälkikäteen kurinpidolle. Jos tuomari ei nähnyt ulosajon paikkaa, otteluvalvoja ei nähnyt tarpeen viedä kurinpitoon niin nyt se kuitenkin muuttui kurinpidossa rangaistavaksi. Onko ohjeistus eri tuomareilla ja kurinpidolla?
Joo ehdottomasti typerä teko. Tuosta oli silti varmasti vaikea päästä irti ja yläkroppa oli se ainoa paikka mihin ylsi lyömään jotta saisi taaperon tavalla äidin nolkoissa roikkuvan pelaajan irti.Hämmentää ihan helvetisti joittenkin ajattelumalli, että on ok lyödä takaraivoon/niskaan, se on saatana pahin paikka mihin voit lyödä. Vammauttaminen/vammautuminen tuota kautta kaikista helpoin tapahtua.
Minulla ei ole hetkeen maksukanavia ollut, mutta onko tosiaan ihan tavallista roikkua tuohon tapaan kaksin käsin jalassa maassa maaten? En muista jääkiekossa noin typerää touhua nähneeni etenkään keskialueella kin kiekko on kaukana. Jos on ihan arkipäivää niin eipä tarvi jatkossakaan kanavia ostaa.Kuuluu normaaliin pelitilanteeseen, jalassa kiinni kaksin käsin roikkuen yhtä paljon kuin hanskalla lyöminen. Molemmat on sääntökirjan mukaan kiellettyä. Kahvaaminen ja roikkuminen on kokoajan ollut seikka mikä puheiden mukaan tappaa jääkiekon. Näistä muistuttaminen ja nenän niistäminen on sen sijaan ollut sellainen asia mikä on niin äänekkäästi kuin hiljaisestikin hyväksytty.
Babtisten toinen isku oli liikaa, ensimmäinen isku on sellainen jota näkee peleissä hyvin usein. Pelikielto on sellainen minkä hyväksyn. Kyllä kommenteissa paistaa vastakkainasettelu, jossa määrittävä tekijä on logo rinnassa. Vaikuttaa se omaankin kirjoitteluun.
Nyt täällä jeesustellaan että pään ja niskan alueelle tuleva isku on aika ehdottomasti kielletty, ja toisaalta Seppälän taklaus Levchiin on kauden hienoimpia, riippumatta siitä osuuko se päähän, kun on sääntökirjan mukaan oikein että pääedellä tulevaan pelaajaan saa ajaa surutta päähän
Mielestäni monikaan ei ole sen sanonut olevan ok? Aika moni tapparalainen on mukisematta ottaneet tuon pelikiellonkin vastaan.Hämmentää ihan helvetisti joittenkin ajattelumalli, että on ok lyödä takaraivoon/niskaan, se on saatana pahin paikka mihin voit lyödä. Vammauttaminen/vammautuminen tuota kautta kaikista helpoin tapahtua.
Eihän tässä kitistä mistään 2min koukusta/kampista, vaan siitä, että nykyisellä tarkistus mahdollisuudella Boman ei nähnyt kuin pienen rikkeen. Ennen noita meni ohi, kun ei voitu katsoa videoilta ja se oli enemmän ”ok”. Juu olen samaa mieltä että tuomarit ovat ihmisiä ja virheitä sattuu.
Siis tuo syö mielestäsi uskottavuutta kun voi pyytää tarkistusta? Mielestäni on hyvä, että voidaan pyytää uudelleen tarkistusta, mutta olkaamme erimieltä tästä.
Ihmismieli on hauska se harvoin voi olla puolueeton asiassa jossa sillä on mielipide. Tuon seikan takia kaikki tuomiot pitäisi tehdä delegaatio johon kuuluu henkilö kaikista liiga joukkueista. Mielellään jokainen antaisi oman arvion tilanteesta yksin ilman vaikutus mahdollisuutta, heti pelin aikana tai sen jälkeen. Ottelun valvojat voitaisiin heittää pihalle.
Miksei sitten kahdesta puhuttaneesta tapauksesta tullut edes pikku kakkosta, jos näin olisi...?Grönborg on onnistunut tavoitteessaan: hän on päässyt tuomarien pään sisään jatkuvalla valittamisellaan, eivätkä he enää uskalla tuomita isoja jäähyjä Tapparalle.
Taklaukset on aina vaikeampia arvioida, koska kyseessä on vain yksi osuma. Mutta kun lyödään pelaajaa niin tilannen pitäisi olla helpompi tuomita, koska onko kyse spontaanista vai jo tarkoituksen mukaisesta. Jos Baptiste olisi lyönyt kerran tai töninyt käsillä selästä vaikka 3 kertaa niin ei olisi tullut mitään(näin uskon). Sekä jos toi tilanne olisi tullut ekassa erässä varmaan olisi tullut 5+20min.Virheitä tosiaan sattuu. Mm. edellisessä Pelicans-pelissä Camper lensi ulos taklauksesta, josta ei kurinpidon mukaan olisi kuulunut jäähyä ollenkaan.
Näitä valitettavasti tulee. Täytyisi vaan sietää ja olla manipuloimatta tuomareita.
No ei se tavallista ole, mutta rinnastin sen tuohon estopelaamiseen/kahvaamiseen mikä on sääntökirjan mukaan kiellettyä. Harvoin tuollaista näkee että kuin lapsi roikkuisi äidin jalassa kaupassa kun ei saa tikkaria. Se oli selvä estäminen ettei Tappara pääsisi yv hyökkäykseen.Minulla ei ole hetkeen maksukanavia ollut, mutta onko tosiaan ihan tavallista roikkua tuohon tapaan kaksin käsin jalassa maassa maaten? En muista jääkiekossa noin typerää touhua nähneeni etenkään keskialueella kin kiekko on kaukana. Jos on ihan arkipäivää niin eipä tarvi jatkossakaan kanavia ostaa.
Normi estopelissä voit sentään yrittää tönäistä roikkujaa irti. Jos joku on pikkulapsen tavoin nilkassa niin vaihtoehdot on vähissä. Voi kaatu (iso riski että luistimenterä osuu roikkukaa) ja töniä/lyödä yläkroppaan. Aika hankalaa siis.No ei se tavallista ole, mutta rinnastin sen tuohon estopelaamiseen/kahvaamiseen mikä on sääntökirjan mukaan kiellettyä. Harvoin tuollaista näkee että kuin lapsi roikkuisi äidin jalassa kaupassa kun ei saa tikkaria. Se oli selvä estäminen ettei Tappara pääsisi yv hyökkäykseen.
Niin sai jatkaa! Poikittainen niskaa x2 oli ok.Jos tuomareilta poistetaan isojen rikkeiden vihellysmahdollisuus, tarkoittaa se sitä että ihan sikatemppujenkin jälkeen saa jatkaa peliä.
Se syö kurinpidon ja tuomareiden uskottavuutta. 2/3 kurinpitoa hoitavista kokee ettei ole pelikiellon paikka ja 1/3 kokee että on.
Pitää korostaa rikettä, sukellus jäähy riskillä tai sitten aktiivisesti pyrkiä irrottautumaan.Pitääkö tuossa pelaajan sitten vaan jäädä seisomaan paikalleen kun ei pääse nilkkapallon takia apuun hyökkäykseen?
Oli kyllä niin selkeä tilanne, että ei pitäisi vaatia korostusta.Pitää korostaa rikettä, sukellus jäähy riskillä tai sitten aktiivisesti pyrkiä irrottautumaan.
Niin sai jatkaa! Poikittainen niskaa x2 oli ok.
Ongelma on siinä jos tuollainen tilanne tulee udestaan, tuomio tuomarin silmissä, otteluvalvojan silmissä voidaan nähdä törkeänä ja ulosajona. Eli pelaajien oikeusturva on uhattuna. Samoista tilanteista ei saisi tulla eri tuomioita. Saako tulevaisuudessa lyödä poikkarilla niskaa kerran jos toinen roikkuu jaloissa? Toivottavasti ei!
Katsopas nyt ihan oikeasti hakataanko tässä poikkarilla niskaan.Niin sai jatkaa! Poikittainen niskaa x2 oli ok.
Ongelma on siinä jos tuollainen tilanne tulee udestaan, tuomio tuomarin silmissä, otteluvalvojan silmissä voidaan nähdä törkeänä ja ulosajona. Eli pelaajien oikeusturva on uhattuna. Samoista tilanteista ei saisi tulla eri tuomioita. Saako tulevaisuudessa lyödä poikkarilla niskaa kerran jos toinen roikkuu jaloissa? Toivottavasti ei!
Pitäähän kymppitonnille vastinetta saada, oli kirjekuoressa tai ei.Grönborg on onnistunut tavoitteessaan: hän on päässyt tuomarien pään sisään jatkuvalla valittamisellaan, eivätkä he enää uskalla tuomita isoja jäähyjä Tapparalle.
Juuri näin. Eihän sitä voin sääntöjen rikkomiseen reagoida rikkomalla säntöjä, ei lyömällä, ei korostamalla eli filmaamalla eikä millään muullakaan tavalla. Jos alat voimakeinoin irrottautumaan voit aiheuttaa jalassa roikkujalle pahimmillaan jonkun vammaan, mikä on vastuutonta. Ainoa oikea reagointitapa on seistä rauhassa ja odottaa, että kaveri pitää jotain muuta vaihtoiehtoa joukkueelleen hyödyllisempänä kuin jalassa roikkumista tai että tuomari huomaa ja reagoi. Niin ja voihan sitä tietysti pyytää irrottamaan otteensa.Normi estopelissä voit sentään yrittää tönäistä roikkujaa irti. Jos joku on pikkulapsen tavoin nilkassa niin vaihtoehdot on vähissä. Voi kaatu (iso riski että luistimenterä osuu roikkukaa) ja töniä/lyödä yläkroppaan. Aika hankalaa siis.
Niskan ja takaraivon alueelle kohdistuneet iskut jäässä makaavaan pelaajaan menee muuten inasen eri kategoriaan näiden mainitsemiesi tapausten kanssa. Näille teoille ei pidä antaa yhtään tilaa urheilussa saatika jääkiekossa.Etkö ole ikinä kamppailutilanteissä nähnyt että hanskaa annetaan kupoliin ilmaan jäähyäkin ? Välillä ihan ilman hanskoja hakataan toisia, ja tätä jopa ihannoidaan. Yhtäkkiä joka iskusta pitäisi antaa pelikieltoa ja suihkua?
Missä kohdassa ne potkut tulee? Juuri katsoin ottelu lopun ja en niitä nähnyt, mutta jos oli niin olisi saanut viheltää pois ja heittää pihalle.Sai myös jatkaa vaikka potki kentällä.
Ei nyt kannata lähteä laukalle tämän tilanteen takia.
Edelleen suurin ongelma on ihan yleinen tuomarilinja. Samanlaisista tilanteista tulee pelin aikanakin eri tuomioita.
Mun mielestä tuo meni ihan hyvin. Minuutin verran ylivoimaa Pelsu mielestäni tuossa hävisi, mutta Baptistelle ihan hyvä pelikielto.
Juurihan sä mainitsit tuossa vähän aiemmin ne videot ja niiden katselumahdollisuuden kesken pelin. Ei olisi pitänyt olla vaiketa kumota Camperin iso tuomio.Taklaukset on aina vaikeampia arvioida, koska kyseessä on vain yksi osuma. Mutta kun lyödään pelaajaa niin tilannen pitäisi olla helpompi tuomita