Mainos

Liigan erotuomaritoiminta – ajatuksia ja kehittämisideoita

  • 2 327 081
  • 15 774

Jankiaus

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Surullista on erotuomaritoiminta nykyään SM-liigassa. Uskomattomia vihellyksiä ja viheltämättä jättämisiä. Taklata ei voi, ilman että tarvii pelätä suihkukomentoa. Kahvata ja huitoa voi toki senkin edestä. Tappeluista en viitsi edes mainita. Kyllä tätä menoa alkaa homma mennä futikseen suuntaan ja ukkoa kierii maassa "kuolemankielissä", vastustaja suihkuun ja eikun takas seuraavassa vaihdossa kentälle kuin ei olisi mitään sattunut. Ymmärrän, että tuomarit on amatöörejä ja tekee hommaa harrastusmielessä. Mutta kyseessä kuitenkin miljoonabisnes, joten täytyyhän tässä hommassa jokin roti olla. Täytyyhän?
 
Jokerit- IFK ottelu oli hyvä esimerkki siitä mitä SM-Liiga nykyisellään on. Jokerit teki kahdeksasta maalistaan neljä ylivoimalla ja yhden siirretyn rangaistuksen aikana (!) Lisäksi erittäin siistissä ottelussa vihellettiin 46 minuuttia jäähyjä, joista tosin 2 x 10 minuuttia tilanteesta jossa ei tapahtunut muuta kuin että Varakas vähän räpisteli linjatuomarin kanssa ja tässä ohessa kaksi pelaajaa oli jäällä hetken ilman pelihanskoja.

Peli kyllä kieltämättä muistutti hieman ringetteä, joskin tämä on parempi vaihtoehto kuin aikanaan sallittu luistelevan pelaajan hidastaminen mailahäirinnällä niin että peli puuroutui usein kulmissa käytäväksi pystypainiksi.
 

Masentaja

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Kyllä tuo Jokerit-HIFK oli mun mielestä erittäin hyvä matsi tuomareiden osalta. Ei tullut varmaa kertaakaan fiilistä että nyt vittu tuomarit... Ja oikeastaan siinä Varakas-Semir-casessa teki linjurit Jokereille ison palveluksen. Semir + nyrkit + paskalehdistö = hullunmylly. Ja vielä kun oletettavasti tuo olisi ollut yksipuolinen teurastus... Vaikka Varakas haaston tekikin. Mutta joo, jos tuomarointi toimisi kuten tuossa ottelussa, niin en valittaisi... En kyllä oo valittanut muutenkaan juuri.
 
Kyllä tuo Jokerit-HIFK oli mun mielestä erittäin hyvä matsi tuomareiden osalta. Ei tullut varmaa kertaakaan fiilistä että nyt vittu tuomarit... Ja oikeastaan siinä Varakas-Semir-casessa teki linjurit Jokereille ison palveluksen. Semir + nyrkit + paskalehdistö = hullunmylly.

Käsittämättömät tuomiot ovat eri asia kuin siistissä ottelussa annetut kolmetoista kaksiminuuttista sekä kaksi käytösrangaistusta. Määrä on itsestä kova pelitilanteisiin nähden.

Lehdistö taas kyllä löytää juttua vaikkei jäällä tapahtuisi oikein mitään mielenkiintoista. Esimerkiksi Iltalehden jääkiekon SM-liigaa käsittelevien juttujen etusivulta tätä kirjoittaessa löytyy jos jonkinmoista otsikkoa sisältäen ilmaisuja kuten "käskyttäminen", "tappelupukarit", "veri lensi", "pelikielto", "268 jäähyminuuttia" - eikä tappeluita ole nähty koko tähänastisena kautena kuin sellaiseksi juuri ja juuri laskettava yksi puolittainen nyhjäys.
 

Masentaja

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Käsittämättömät tuomiot ovat eri asia kuin siistissä ottelussa annetut kolmetoista kaksiminuuttista sekä kaksi käytösrangaistusta. Määrä on itsestä kova pelitilanteisiin nähden.

Lehdistö taas kyllä löytää juttua vaikkei jäällä tapahtuisi oikein mitään mielenkiintoista. Esimerkiksi Iltalehden jääkiekon SM-liigaa käsittelevien juttujen etusivulta tätä kirjoittaessa löytyy jos jonkinmoista otsikkoa sisältäen ilmaisuja kuten "käskyttäminen", "tappelupukarit", "veri lensi", "pelikielto", "268 jäähyminuuttia" - eikä tappeluita ole nähty koko tähänastisena kautena kuin sellaiseksi juuri ja juuri laskettava yksi puolittainen nyhjäys.

Jäähymäärä on vähintäänkin kohtalainen, melko hyvin siellä näitä koukkuja jne otettiin pois. Ja nuo kympit tuli tuosta hanskojen tiputuksesta, kuten kuuluukin.

Ja nuo Iltalehden otsikothan kertoo pelkästään siitä, että jostain pitää juttua repiä. Raflaavat otsikot myy, kaikkihan sen tietää. Lueppa muuten otsikoita, yksi kuoli, ammuskeltu, humalassa ajo, varkaus jne. Negatiivisuus myy. Ja jos tuo Varakas-Semir olis eskaloitunut oikeaksi tappeluksi, mietippä sitä huutoa mikä olisi tullut? Varakas haastoi, ja jos Varakas ois ottanut huolella kuokkaansa, kuten voisi olettaa tapahtuvan (mun oma mielikuva) niin siitähän se ois Soppa syntynyt. Mediassa case ois käännetty niin että semir tuli taas ja hakkasi täysin viattoman pikku kissimirrin, joka ei tekis pahaa kärpäsellekkään. Ja tämä vain ja ainoastaan 1.9. tapahtumien takia. Vaikka tuossa vain haastaja olis käynytkin aukomaan isommilleen ja ottanutkin kuokkaansa.

Edelleen oon sitä mieltä, että parempi näin. Se Varakas voi haastella sitten jotakuita muita, mutta nyt on ihan vaan parempi että Semir ei noihin sekaannu jos ei ole aivan pakko.
 

Dragon's Den

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa, KuPS
Jotakin tälle pelleilylle pitäis alkaa kohta tekemään. Tänään Masuhr niittasi keskialueella täysin puhtaan taklauksen. Kädet eivät nousseet. Mies ei hypännyt. Tilanteesta ei olisi pitänyt tuomita edes kahden minuutin jäähyä. Mitä tekee kaksikko Favorin-Salonen? Heittävät Masuhrin pihalle! Siis mitä v...ua?!? Tämähän on nykyään ihan pelkkää neitikiekkoa!
 

Wire

Jäsen
Järvelä voisi pikku hiljaa tulla kaapista ulos ja selittää miksi Naisten Ringeten SM-sarja on nykyisin fyysisempi kuin SM-liiga...
 

Tonicom

Jäsen
Suosikkijoukkue
Saipa, Penguins
Todella törkeä taklaus Mashurilta! Pitäisiköhän lähettää Ruotsiin takaisin? Mies ottaa valtavan vauhdin tilanteeseen, jossa vastustaja ei näe häntä, sillä tämä kuljettaa kiekkoa. Kuka tälläisiä törkeitä vahingoittamisyrityksiä haluaa nähdä? Käsittämätöntä että ilta-sanomien sivuilla vain 25 % tuomitsisi tuon taklauksen. Päännytkähdyskin taklauksessa oli selvä, joten sen täytyy olla päähän kohdistunut taklaus, lisäksi taklattava pelaaja ei ollut tietoinen tulevansa taklatuksi, joten ehkäpä kolmen pelin pelikielto olisi paikallaan, jos taklattu pelaaja olisi loukkaantunut niin sitten ainakin viiden ottelun pelikielto.
 

Zorba

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa

Altec

Jäsen
Sitäkin sopii miettiä, että kyseisen pelin toinen päätuomari ehti tuon taklauksen jälkeisellä erätauolla lukemaan twitteriä ja retwiittailemaan. Todella ammattimaista toimintaa, keskittyminen selkeästi täysin pelissä.
Melkosta puuhastelua, ei voi muuta sanoa. Voisiko SM-liiga tehdä asioille jo jotain tai muuten ajaudutaan vääjäämättömään katastrofiin.
 

Beukeboom

Jäsen
Suosikkijoukkue
Oulun Kärpät / Mamba!
Sitäkin sopii miettiä, että kyseisen pelin toinen päätuomari ehti tuon taklauksen jälkeisellä erätauolla lukemaan twitteriä ja retwiittailemaan. Todella ammattimaista toimintaa, keskittyminen selkeästi täysin pelissä.

Tämä on kyllä aivan uskomatonta. Luulisi, että seurojen edustajat puuttuisivat tähän - pelaajien ja valmentajien valmistautuminen ja panostaminen otteluun on kuitenkin viimeisen päälle, ja sitten nämä sankarit twitteröivät kesken matsin kopissa.

Paljo määki oo nähäny mut emmää koskaa tälläst.
 

timop

Jäsen
Suosikkijoukkue
jyp
"vihellä sä erän alku yksin, mun puhelin värisee taskussa kun tulee twitteriin lisää twiittejä"

Halutaan sm-liigalle hommiin yksi pikkunatsi (viittaa siis tiukkaan sääntöjä noudattavaan pomottelijaan) johtamaan erotuomaritoimintaa.
 

Dragon's Den

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa, KuPS
Aikamoiseksi hippailuksi on nämä tämän kauden pelit menneet. Äijät ei uskalla edes taklata, koska siitä saattaa joutua jäähylle. Mielenkiintoista olisi tietää miten tätä tuomarilinjaa ohjaillaan ja kenen toimesta oikeasti. Tässä täytyy olla takana joku jääkiekosta täydellisesti ymmärtämätön taho...Surullista.
 

Lexaa

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa, Juventus
Mielestäni kaksi päätuomaria liigassa ei vain toimi, koska ei löydy edes yhtä pätevää liigatuomaria per peli niin mistä sitten revitään kaksi, juuri silloin kaivetaan näitä twitter junnu Salosia esiin. Olen todella todella huolissani suunnasta mihin ollaan menossa, ja myös siitä ettei asioista saada puhua niiden oikeilla nimillä vaan lakaistaan ongelmat maton alle ja kuvitellaan ettei niitä ole.

Jotain tälle asialle on oikeasti tehtävä.
 
Suosikkijoukkue
Porin Ässät, Varjotuuli
Tällä kaudella ollaan epäonnistuttu aika helvetin pahasti.

Puhtaista taklauksista tulee jatkuvasti kakkosia ja ihan liian usein jopa vitosia. Ja sitten mailalla saa hakata käsille silmittömästi, varsinkin hyökkäyspäässä. Tätä ei tarvitse edes katsella minkäänväristen lasien läpi sillä oman jengin sisältä esim. Joensuu, Pihlman jne ovat lukeneet tilanteen ja hakkaavat nykyään pakkeja puutavaralla olan takaa.

Ja sitten samaan aikaan ihmetellään kun nuorten MM-kisoissa otetaan iso läjä kakkosia täysin turhaan. No totta vitussa otetaan, kun liigassa mailalla hakkaaminen ja estäminen on linjattu sallituksi.
 

Bremberg#19

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit, Tampa Bay
Kyllä vetää hiljaiseksi tuo Masuhrin ulosajo..

Näinä hetkinä tuntuu, että tuomarit pilaavat tämän kauniin lajin.

100% puhdas taklaus ---> ulosajo. Siis tilanteesta josta 2min olisi ollut oikeusmurha.

Mailalla saa puolestaan hakata niin perkeleesti, kuten muutama nimimerkki edellä mainitsikin.
 

Uuhis #97

Jäsen
Suosikkijoukkue
Molomoton TPS, LA Kings, , Newcastle United
Kuten jo tuolla otteluketju-puolella totesin, kun kerran HIFK-fanit saivat aikaan some-tempauksen omaa päävalmetajaansa vastaan jonka jopa valtakunnan media noteerasi, niin kai nyt kaikkien joukkueiden fanit saisivat porukalla aikaan jotain vastaavaa nykyistä tuomarisähellystä vastaan?
 

mesag

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves
Kyseisen linkin takana olevan herran jääkiekkotietämyksen tasoa voisi verrata nykyisen tuomarityöskentelyn tasoon.

https://www.facebook.com/smliiga/posts/459021147491270
Olisikohan jopa seuraava Sihvonen kyseessä? Tämä Alex Reitala siis. Ihan uskomaton jätkä kyseessä, ei osaa käyttää edes yhtään pilkkuja tai pisteitä...


Kuka tunnustaa olevansa kyseinen henkilö?
 
Suosikkijoukkue
James Harden, Tyson Fury, Tyler Bertuzzi
Kyseisen linkin takana olevan herran jääkiekkotietämyksen tasoa voisi verrata nykyisen tuomarityöskentelyn tasoon.

https://www.facebook.com/smliiga/posts/459021147491270
Olisikohan jopa seuraava Sihvonen kyseessä? Tämä Alex Reitala siis. Ihan uskomaton jätkä kyseessä, ei osaa käyttää edes yhtään pilkkuja tai pisteitä...


Kuka tunnustaa olevansa kyseinen henkilö?

Ei taas liittyny aiheeseen mitenkään. Öitä.

Ps. Linjatuomarit, antakaa tapella, älkää menkö heti väliin! :)
 

peruspata

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät, Pesäkarhut, UP-V, FT Ulvila, Karhut
Järvelä voisi pikku hiljaa tulla kaapista ulos ja selittää miksi Naisten Ringeten SM-sarja on nykyisin fyysisempi kuin SM-liiga...

Olen samaa mieltä. Tosin vertaisin SM-liigaa salibandyyn, saattaahan jopa mailan nostamisesta joutua nykyään jäähylle. Os. Anderssonin ulosajo oli iso virhe, siihen pitäisi reagoida ihan oikeasti. Tulkaa nyt joku sieltä norsunluutornista alas kansan pariin, jos isosta pomosta ei siihen ole.
 

NorthBelt

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät
Samaa mieltä tuosta Masuhrin ulosajosta. Eilen Kärpät - Tappara pelissä lähes samanlainen taklaus eikä siitä tuomittu edes jäähyä. Komean pommin nykäs Tapparan puolustaja Kemppaiseen.
Naurettaviahana nuo tuomarit vaan itestään tekee, kun saa koukata ja hakata lähes niin paljon kun tykkää mutta taklata ei saa, ei sitten yhtään.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös