Mainos

Liigan erotuomaritoiminta – ajatuksia ja kehittämisideoita

  • 2 326 979
  • 15 774
Suosikkijoukkue
Tappara
Kun siellä voidaan taistella myös puhtaasti. Sitten kun rapatessa roiskuu, mennään jäähylle miettimään tekosia. En ymmärrä miten kukaan tuota vain kuolleet vihelletään linjaa puolustetaan. En minä halua, että tuolla otetaan kaveri kirjaimellisesti niskalenkkiin useammaksi sekunniksi ilman jäähyä. Tai koukita kaksin käsin tai vedetään luistimet alta.

En minäkään halua. Jääkiekko on edelleen kappailupeli, ja varsinkin playoff peleihin kuullu vääntäminen tiettyyn rajaan asti.
Olen käsittänyt että pelaajat ovat samalla linjalla, näissä kuuluu saada taistella. Myös tuomareilla varmasti paineet kasvavat kun pelataan isoista panoksista. Tässä varmaan tullaan siihen, että ei haluta ratkaista vaikka sääntökirja on sama. Otetaan esimerkkinä Tappara-TPS sarjan Levchin saama korkea maila. Tuomarit luulivat että Levchin maila osui TPS pelaajan naamaan, vaikka se oli oma tikku.
Jos tällaisen tapauksen jälkeen esim. sarja olisi yv-maalin muodossa mennyt Tapparalle tilanteeseen 3-0, olisi aikanoinen häly syntynyt. Tällaisia tilanteita tuomarit varmasti pyrkivät välttämään, ja 'vain kuolleet vihelletään'. Se on inhimillistä vaikka se sapettaa.
Ihan yhtä hyvin voidaan kirota, että sumputetaan maalinedusta ja heitetään norsukiekkoa. Ei se ole kivaa katsomista, mutta inhimillistä ja ymmärrettävää kun altavastaaja koittaa pahassa tilanteessa selviytyä.
Tää ei ole niin yksiulotteista, miltä se monesti näyttää ja toivoisin että laajakatseisemmin nähtäisiin asioita. Tuomarit kuuluu peliin, virheet ja näkemyserot. Se tekee pelistä entistä enemmän sellaisen joka aiheuttaa tunteita. Eihän me mitäön VAR:ia haluta tai 50 kameran tekoälyä tuomitsemaan sääntökirjan mukaisesti kaikki virheet pois?
Peli kehittyy, tuomarit kehittyy, linjaukset kehittyy. Kehittyykö penkkiurheilijat?
 
Kulkija

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Tuomarit kuuluu peliin, virheet ja näkemyserot. Se tekee pelistä entistä enemmän sellaisen joka aiheuttaa tunteita

Kyllä virheitä tuolla tulee jokaiselle, mutta täällä nyt kritisoidaan tuota vankilasääntölinjaa, joka muuttuu jatkoerissä pilli perseeseen linjaksi. Joskus voi mennä joku rike ohi ja se pitäisi hyväksyä, mutta samassa jatkoerässä kun menee useita rikkeitä jotka olisivat pelin alussa 100/100 otettu pois, on se vaan munattomuutta tuomareiden suunnalta. Sama koskee pelin loppua missä ei uskalleta viheltää takaa-ajalle jäähyä, vaikka olisi päivän selvä tilanne. Jos ei kantti kestää viheltää jäähyjä kovassa paikassa, finaalit eivät ole silloin oikea paikka.
 
ADX_03

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves
En minäkään halua. Jääkiekko on edelleen kappailupeli, ja varsinkin playoff peleihin kuullu vääntäminen tiettyyn rajaan asti.
Olen käsittänyt että pelaajat ovat samalla linjalla, näissä kuuluu saada taistella. Myös tuomareilla varmasti paineet kasvavat kun pelataan isoista panoksista. Tässä varmaan tullaan siihen, että ei haluta ratkaista vaikka sääntökirja on sama. Otetaan esimerkkinä Tappara-TPS sarjan Levchin saama korkea maila. Tuomarit luulivat että Levchin maila osui TPS pelaajan naamaan, vaikka se oli oma tikku.
Jos tällaisen tapauksen jälkeen esim. sarja olisi yv-maalin muodossa mennyt Tapparalle tilanteeseen 3-0, olisi aikanoinen häly syntynyt. Tällaisia tilanteita tuomarit varmasti pyrkivät välttämään, ja 'vain kuolleet vihelletään'. Se on inhimillistä vaikka se sapettaa.
Ihan yhtä hyvin voidaan kirota, että sumputetaan maalinedusta ja heitetään norsukiekkoa. Ei se ole kivaa katsomista, mutta inhimillistä ja ymmärrettävää kun altavastaaja koittaa pahassa tilanteessa selviytyä.
Tää ei ole niin yksiulotteista, miltä se monesti näyttää ja toivoisin että laajakatseisemmin nähtäisiin asioita. Tuomarit kuuluu peliin, virheet ja näkemyserot. Se tekee pelistä entistä enemmän sellaisen joka aiheuttaa tunteita. Eihän me mitäön VAR:ia haluta tai 50 kameran tekoälyä tuomitsemaan sääntökirjan mukaisesti kaikki virheet pois?
Peli kehittyy, tuomarit kehittyy, linjaukset kehittyy. Kehittyykö penkkiurheilijat?

Nyt vedetään sitten taas aivan täysin ääripäähän vertauskuvat. Ei vaihtoehdot ole ne, että joko ei vihelletä mitään tai sitten vihelletään tekoälyllä kaikki. Mutta esimerkiksi eilenkin siellä meni kolme(?) aivan täysin päivänselvää kampitusta ohi, kun maila oli jaloissa ja tuomari vain näyttää "ylös ylös". Mikäli kamppailet kiekosta ja mailasi menee jalkojen alle ja kaveri kaatuu --> 2min. Ei mitään "ylös ylös", vaan jäähy. Ja tässä nyt vain esimerkkinä nuo kampit sama se kiekottoman estäminen joka saatanan kerta, kun kunnolla blokkaa kaverin --> 2min. Varmasti jää viheltemättä joskus jotain ja se on inhimillistä, mutta kyllä nuo tuomarit näkevät nuo selvät rikkeet. Turha selittää mistään "mene itse tuomarikurssille", kun tämä linja tähän paskaan tulee ylempää, eikä siltä kentällä olevalta tuomarilta.

Jyri Rönn ---> Ulos

PS. Ja tähän kenenkään turha vetää mitään Ilves vs Tappara-asettelua, kun satun näitä kommentoimaan. Aivan joka joukkueen kohdalla haluan saman.
 
Bafforosso

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK parhaimmillaan

Paljolti samaa mieltä. Kieltämättä poffseissa on kiva nähdä taklauksia ja kovaa taistelua. Mutta niin olisi myös runkosarjassa.
Siis, ensimmäisenä asiana: Ei enää eroa runkosarjan ja poffsien välille, please!
Tämä on jokavuotinen epäkohta. Joukkueiden ja pelaajien pitää voida tietää mikä on tuomarilinja pelien sisällä ja eri pelien välillä.
Sitten muutama muu asia. Kuten edellä jo todettiin esim. edellisessä pelissä jätettiin viheltämättä ainakin kolme selvää kampitusta. Myös ainakin yksi selkään osunut laitataklaus, josta tänään U18-ottelussa Suomelle ulosajo. Eilen ei mitään.
Myös tuo aivan uskomaton (ja ainainen) Tapparan mailahäirintä, mailalla estäminen ja muu vastava, jonka kieltämättä Tappara osaa tehdä hyvin "huomaamattomasti". Suosittelen tuomareille katsomaan hidastettuna 1/3-nopeudella - ehkä he oivaltavat mistä on kyse - tosin ottelun läpikäynti kestää vähän kauemmin, mutta siitä voi oppiakin jotain.
Tappara muuten katkaisi muutaman kerran vastustajan mailoja ja taisi saada vain yhden jäähyn.
Sitten vielä kysymys liigatuomareille:
Mitä sääntökirjassa lukee määritelmänä "poikittaisesta mailasta"? Seuraava ei ole määritelmä, mutta, tietääkseni mailalla ei saa taklata, työntää, estää tai lyödä vastustajaa, kun mailasta pidetään leveällä käsiotteella. Jos olen oikeassa tästä pitää antaa jäähy. Määritelmässä ei mainita ko. poikittaisella mailalla peräkkäisten taklaamisten määrää. Siis yksi riittää rangaistukseen - ei tarvita 3-4 toistoa. Myöskään tuossa teossa käytettävää voimaa ei ole määritelty.
Ehdotan siis, että aina kun maila näin osuu jonkun selkään, rintaan, leukaan, hampaisiin annetaan siitä rangaistus teon suorittajalle. Vaihtoehtoisesti ehdotan ko. säännön poistamista.
Tuomareille kaikkien otteluiden jälkeiseksi harjoitteeksi käydä läpi koko ottelu ja laskemaan tuomitut/kaikki poikittaiset mailat. Villi veikkaus, että tuo suhde on alle 0,25, ehkä noin 0,1.
Enkä siis vastusta kovaa, reilua peliä ja taklauksia. Päinvastoin!
 
Suosikkijoukkue
Tappara
Huomasitko tämän? Pelicansin voittomaalissa kiistanalainen hetki

En huomannut, ja hyvin tuossa myös blokattiin Kemiläistä pääsemästä kiinni Lachiin. Nämä kuuluvat jääkiekkoon, enkä purnaa voittomaalista.
Ihmettelen mikä, klikkihuoraus?, on takana miksi näitä väkisin pitää tuoda uutisiin. Keskityttäisiin mielummin itse peliin, kun haetaan huomiota tuomariratkaisuilla. Parempaan tuomaripeliin ratkaisu on kun hyväksytään virheet, ja luodaan tuomareille otollisemmat olosuhteet tuomita peliä ilman jatkuvaa syyllistämistä.
Tuomariratkaisut on näissä peleissä hyvä lisä, joka luo sitä tunnelmaa jolla saadaan hyvä playoff fiilis aikaan. Mutta kun peli on ohi, niin mennään kohti seuraavaa peliä.
 
Jarna90

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pelicans

Joo näitä sattuu molemmin puolin. Jotenkin tuntuu että MTV toimitus seuraa jatkoaikaa/twitteriä ja poimii näitä tilanteita sieltä jälkikäteen. Vähän tommoista Leijonat.com sivustojen tasoista laiskaa klikkohuoraa journalismia. Toki Iltapäivälehdetkin tekevät juttuja jonkun julkkujen somepäivitysten mukaan. Aika kaus mennyt tutkiva journalismi.
 
Juteeni

Jäsen
Suosikkijoukkue
Avalanche ja Tappara
Kukaanhan ei ole edes näin väittänyt vaan kuinka Liigan tuomarilinja on yleisesti aivan täyttä jätettä. Liikaa jätetään molemmilta viheltämättä päivänselviä jäähyjä, koska "ei haluta ratkaista peliä". Aivan kuolleena syntynyt idea.

Kannattaa katsoa, vaikka erän verran tuota naapurimaan finaalisarjaa, jos tää Liigan linja vaikuttaa jätteelle. Meno oli sen näköistä, että tuliko tässä mentyä aikakoneella 20 vuotta taaksepäin, kun mitään ei vihelletty ja kiekollisella aina joku kivireki perässä vedettävänä.
 
Mitenkäs muuten menee tuon tarunhohtoisen kanssa? Itse en sitä nykyään seuraa, onko siellä playoffeissa tuomarilinja sallivampaa. Puhalletaanko siellä samalla tavalla kuin runkosarjassa?

Ja kun päästiin tähän rapakon tuonpuoliseen. Mitä tulee Grönborgin vihjailuista käskyttämiseen, niin varmasti tuohon vaikuttaa myös että hänellä on historia Pohjois-Amerikassa. Siellähän tuo olisi ollut päivän selvä haku.
Kukaanhan muu meistä, paitsi asianosaiset eivät tiedä mitä on tapahtunut, ei edes Jukka Jalonen. Itse en siihen kuitenkaan usko.
 
peruspata

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät, Pesäkarhut, UP-V, FT Ulvila, Karhut
Kannattaa katsoa, vaikka erän verran tuota naapurimaan finaalisarjaa, jos tää Liigan linja vaikuttaa jätteelle. Meno oli sen näköistä, että tuliko tässä mentyä aikakoneella 20 vuotta taaksepäin, kun mitään ei vihelletty ja kiekollisella aina joku kivireki perässä vedettävänä.

Katsoin muuten tässä jokin aika sitten SM-liigan puolivälieriä 2006 Youtubesta. Hyvä kuvaus tuo kiekollisella kivireki vedettävänään. Ihan kaikilla videon pätkissä esiintyneillä.
 
Jarna90

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pelicans
Huomasitko tämän? Pelicansin voittomaalissa kiistanalainen hetki

En huomannut, ja hyvin tuossa myös blokattiin Kemiläistä pääsemästä kiinni Lachiin. Nämä kuuluvat jääkiekkoon, enkä purnaa voittomaalista.
Ihmettelen mikä, klikkihuoraus?, on takana miksi näitä väkisin pitää tuoda uutisiin. Keskityttäisiin mielummin itse peliin, kun haetaan huomiota tuomariratkaisuilla. Parempaan tuomaripeliin ratkaisu on kun hyväksytään virheet, ja luodaan tuomareille otollisemmat olosuhteet tuomita peliä ilman jatkuvaa syyllistämistä.
Tuomariratkaisut on näissä peleissä hyvä lisä, joka luo sitä tunnelmaa jolla saadaan hyvä playoff fiilis aikaan. Mutta kun peli on ohi, niin mennään kohti seuraavaa peliä.
Ei tietenkään tämän ketjun kamaa, mutta se kommenttina tuosta maalista noin yleisesti että kyllä Tappara puolustaa tuon tilanteen todella heikosti. Heillä 4-3 miesylivoima maalin lähellä/takana. Silti Purre pääsee tulemaan noin vapaasti neliön keskeltä. Ihan epätyypillinen tilanne Tappara huomioiden. Toki toinen jatkoaika menossa ja kelleen tuskin aistit enää terävimmillään. Eli tyypillinen jatkoerämaali varmastikin että toinen väsyneenä tekee virheen. Meinaan Purre jokusen maalin tehnyt vuosien saatossa Laschin syötöstä juuri tuosta eli varmaan tuo tiedossa kaikilla.
 
(1)
  • Tykkää
Reactions: otep

Beukeboom

Jäsen
Suosikkijoukkue
Oulun Kärpät / Mamba!
Näin puoleettoman katsojan silmin edellinen finaali oli tuomarilinjan osalta täyttä jätettä. Miksi pelaajan/joukkueen taidollaan ja liikkeellään tilanteessa luoma etu saadaan ottaa sääntöjen vastaisesti pois ilman, että tuomarit siihen puuttuvat?

Selitykseksi ei käy, että ei haluta ratkaista - no mitä se sitten on, ellei ratkaisun tekemistä kun pelaamalla maalitilanteen mahdollistaminen estetään tuomarilinjan valintojen kautta, tasapäistäen vahvemman ja heikomman yksilön eroja yksittäisessä tilanteessa?

Etenkin Pelicans kärsi tuosta pelin lopussa, mutta tasaisesti tuo pelleily isossa kuvassa menee.

Pelkurimaista toimintaa tuomareilta.
 
taspmas

Jäsen
Suosikkijoukkue
Örebro
Mä en vaan ymmärrä miten vaikeeta ihan sarjasta riippumatta on viheltää samalla linjalla sieltä pelin ekalta sekunnilta loppuun asti. Jos sä vedät kaverilta jalat alta, oli kellossa 2minuuttia tai 59 niin jäähylle siitä joutaa. Se nyt on ihan huumoria, ettei tuomarit "halua ratkoa pelejä" ja jättää sen pillin koppiin toisella erätauolla.
 
Valajas

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP, Bolts, Yanni Gourde
Mitenkäs muuten menee tuon tarunhohtoisen kanssa? Itse en sitä nykyään seuraa, onko siellä playoffeissa tuomarilinja sallivampaa. Puhalletaanko siellä samalla tavalla kuin runkosarjassa?

Ja kun päästiin tähän rapakon tuonpuoliseen. Mitä tulee Grönborgin vihjailuista käskyttämiseen, niin varmasti tuohon vaikuttaa myös että hänellä on historia Pohjois-Amerikassa. Siellähän tuo olisi ollut päivän selvä haku.
Kukaanhan muu meistä, paitsi asianosaiset eivät tiedä mitä on tapahtunut, ei edes Jukka Jalonen. Itse en siihen kuitenkaan usko.

On se ehkäpä hivenen sallivampaa, mutta kuitenkin johdonmukaista. Pelaajat kuitenkin näyttävät tietävän mitä saa tehdä ja mitä ei ja peli on sen takia minusta siistimpää. Liigassa sen sijaan ihan arpapeliä että montako samanlaista kiinnipitämistä laidan lähellä menee läpi kunnes on pakko antaa se kiintiöjäähy. Ehkä NHL-pleijareissa se parran pärinä aiheutuukin sitten siitä yhdestä viheltämättömästä jäähystä kun Suomessa jää helposti se kaksinumeroinen määrä päivänselviä viheltämättä.
 
Samppakalja69

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tampereen ILVES
Näin puoleettoman katsojan silmin edellinen finaali oli tuomarilinjan osalta täyttä jätettä. Miksi pelaajan/joukkueen taidollaan ja liikkeellään tilanteessa luoma etu saadaan ottaa sääntöjen vastaisesti pois ilman, että tuomarit siihen puuttuvat?

Selitykseksi ei käy, että ei haluta ratkaista - no mitä se sitten on, ellei ratkaisun tekemistä kun pelaamalla maalitilanteen mahdollistaminen estetään tuomarilinjan valintojen kautta, tasapäistäen vahvemman ja heikomman yksilön eroja yksittäisessä tilanteessa?

Etenkin Pelicans kärsi tuosta pelin lopussa, mutta tasaisesti tuo pelleily isossa kuvassa menee.

Pelkurimaista toimintaa tuomareilta.

Jep, kyllähän se niin pitäisi mennä että joko vihelletään esim ne kaikki kampit tai sitten ei vihelletä yhtään kamppia, jolloin pelaajat tietävät linjan että mitä saa tehdä ja mitä ei (täydellisessä maailmassa pelit vihelletään sääntökirjan mukaan ja pelaajat tietävät säännöt jolloin ei tarvitse edes mitään "linjaa" yksittäisissä peleissä tietää). Tuohon nyt voi sitten muutama inhimillinen virhevihellys/viheltämättä jättäminen mukaan mahtua, koska ei ne tuomarit oikeastikaan kaikkea näe vaikka haluaisivatkin.

Nyt siis vihelletään sieltä täältä, tilanteen ja fiiliksen mukaan eli linja on mitä sattuu, harvinaisia yksittäisiä pelejä lukuunottamatta. Jokainen väärin perustein annettu jäähy tai virheellinen jäähyn antamattomuus suosii jompaa kumpaa joukkuetta. Jälkimmäinen sitten luultavasti myös ruokkii sitä, että rottailu lisääntyy ja enemmän "kärsivä" joukkue turhautuu kun peli menee rikkomiseksi ja koko homma kärsii.
 
Kulkija

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Huomasitko tämän? Pelicansin voittomaalissa kiistanalainen hetki

En huomannut, ja hyvin tuossa myös blokattiin Kemiläistä pääsemästä kiinni Lachiin. Nämä kuuluvat jääkiekkoon, enkä purnaa voittomaalista.
Ihmettelen mikä, klikkihuoraus?, on takana miksi näitä väkisin pitää tuoda uutisiin. Keskityttäisiin mielummin itse peliin, kun haetaan huomiota tuomariratkaisuilla. Parempaan tuomaripeliin ratkaisu on kun hyväksytään virheet, ja luodaan tuomareille otollisemmat olosuhteet tuomita peliä ilman jatkuvaa syyllistämistä.
Tuomariratkaisut on näissä peleissä hyvä lisä, joka luo sitä tunnelmaa jolla saadaan hyvä playoff fiilis aikaan. Mutta kun peli on ohi, niin mennään kohti seuraavaa peliä.

No nyt on kyllä aivan älyvapaa uutinen. Brygmann "blokkaa" eli seisoo paikallaan ja Kemiläinen koittaa mennä kaverin läpi kiekkoon.
 
Kulkija

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Itse toin tuon blokkaamisen esille, juttu oli korkeasta mailasta

Joo voisihan tuota tihrustaa uutista videota pidemmälle. Mutta onhan nämä kuitenkin huvittavia. Samanlaisia uutisia voisi melkein joka ottelusta kaivaa. Mielummin näkisin uutisissa puhetta linjasta yleisesti. Haluaisin nähdä uutisen missä oltaisiin koottu tältä keväältä poikittaisesta mailasta annetut jäähyt ja siihen perään 10-20 muuta poikittaista ja kysyä Rönniltä miten nämä eroaa toisistaan.
 
Niin kuin paljon noita tilanneita tulee pelissä missä mennään sääntöjen rajamailla.. Ja tuomaritko pystyisi etukäteen ennakoimaan, että juuri tuosta on tulossa maali ja juuri tuolla tilanteella on jotain merkitystä.
 
Uskoisin että tuo on jäänyt näkemättä, kuten aika monella muullakin. Kyllähän korkeat mailat on niitä, jotka oikeasti vihelletään jos vain nähdään.
Poikittaiset mailat on siinä mielessä erilaisia, että niitä yksiselitteisesti kielletä. Teon voimakkuus on merkitsevä, ja tässä tulee eri tuomareiden näkemykset esiin. Esim. laitaruuhkissa ja maalin edessä noita jaetaan aika surutta. Sieltä sitten satunnaisesti jäähyjäkin annetaan.
 
Samoin noita kiinnipitämisiä, kahvaamisia ei juuri näissä pudotuspeleissä ole vihelletty. Pelaajat varmaan tiedostaneetkin että se on linja että paljon saa repiä, roikkua ja runnoa ennenkuin pilli soi. Toki niissä ei ole juuri loukkaantumisriskiä että viheltämättäjättäminen tappaa vain peliä. Korkeat mailat joo pitäisikin ottaa yleisesti pois vaikka ei tuo todellakaan ainoa ohi mennyt tilanne niissäkään ole.

Varmasti Puution loukkaantuessa tuosta Konnan tilanteesta olisi ollut tuomarinkin pakko heittää ulos. Olisi kyllä ollut reilua katsoa se edes videoilta.
 
nataS

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pelicans
Paljon selkeämpää olisi kun kaikki rikkeet vihellettäisiin. Ei tarvitsisi arpoa, että missä se raja milloinkin menee vai meneekö missään. Kyllä ne pelaajat pelitapaansa muuttaisivat kun tietäisivät, että jokaisesta koukusta, kiinnipitämisestä, huitomisesta, poikkarista ja muusta rikkeestä aina seuraisi istuntoa jäähyaitiossa. Sivutuotteena tarkemmasta tuomarilinjasta saataisiin paljon viihdyttävämpää peliä, missä tulisi enemmän maaleja ja taitavia suorituksia.

Nyt se on hankalaa edes luoda maalintekotilanteita, kun joku roikkuu koko ajan virvelillä perässä ja poikkaria, kiinnipitämistä, koukkua ja huitomista tulee kahta kauheammin joka suunnasta heti kun yrität lähestyäkin maalintekosektoria kiekon kanssa tai ilman. Jos sinne pääset, niin joku heittää painiotteella sieltä pois tai rusikoi mailalla kumoon. Mistään ei tietenkään jäähyä vihelletä. Ei ihme, että maalit on vähissä. En tiedä kenen mielestä tuo kahvaaminen ja roikkuminen on sitten mukavaa katseltavaa ja miksi se pitää sallia. Itse katsoisin mieluummin vauhdikasta ja taitavaa peliä, missä kovuus tulisi kovista ja puhtaista taklauksista, eikä poikittaisella hakkaamisesta ja paininyhjäyksestä.
 
axe

Jäsen
Meinasin sanoo että ihan käsittämätöntä tuubaa esittivät, mutta onhan se täysin käsitettävää. Ei vaan uskallettu tehdä oikeaa ratkaisua, se on se kotietu.
 
(1)
  • Tykkää
Reactions: Nas
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös