Liigan erotuomaritoiminta – ajatuksia ja kehittämisideoita

  • 1 687 114
  • 10 630

El Gordo

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara
Kai nyt ymmärrät että se Rafkinin tilanne oli väärin tuomittu? Jos ei koko pelissä tuollaisia ole vihelletty niin ei sitten lopussakaan.
Huitomisjäähy? Eihän sitä koskaan edes laitettu täytäntöön, koska Tappara teki maalin 2+2 tuomion ensimmäisen 2-minuuttisen aikana, ja ottelu päättyi siihen. Joten vaikutus ottelun ratkaisuun tuolla jälkimmäisellä jäähyllä = 0.

Ensimmäisestä jäähystä en voi kuvitella kenenkään purnaavan. Tanus pujahtaa kahden vastustajan välistä ja on menossa nokikkain maalivahdin kanssa, hänet kaadetaan. Maailmasta ei varmasti löydy yhtään jääkiekkotuomaria joka tuosta ei viheltäisi jäähyä.

Tapparan maalin hylkäyskin taisi mennä ihan oikein, vaikka nipottamiselta saattoi tuntuakin. Ottelu päättyi hetken päästä kuitenkin samalla tavalla, joten tuokaan ei lopputulosta olisi muuttanut vaikka olisi mennyt toisin.

Tätä ottelua tuomarit ei ratkaissut. Ottelu ratkesi lopulta jääkiekkoa pelaamalla, eli Tanuksen puikahdus ja sitten saman miehen laukaus ylivoimalla oli ne jääkiekkosuoritukset jotka teki eron joukkueiden välillä.
 
benicio

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Lukko
Taisi Liigalla olla sääntö, että jatkoaikamaaleissa katsotaan maalivahdin häirintä automaattisesti videolta ilman haastoakin.
Oliko se jo runkosarjassa? Tuohan on aika hölmöä, jatkoaikamaali on vain yhden pisteen arvoinen.
 
Hockey#11

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät
Eiköhän Kova vetänny sen ihan päästään. Eihän helvetissä tuollaisia vihelletä pelin loppuvaiheessa.
En tiedä mistä jäähystä puhutaan, mutta yleisenä kysymyksenä kiinnostaisi tietää, että missä kohtaa peliä linjan pitäisi muuttua? Onko esim. viimeiselle viidelle minuutille hyvä muuttaa linjaa vai jopa aiemmin?

Itse tykkäisin siitä, että pelin alusta loppuun mennään samoilla säännöillä, vaikka peli olisi kuinka tiukkaa lopussa.
 
alessi

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Ei Tappara - TPS tänään tuomarityöskentelyyn kaatunut, mutta linja oli tänään lähes kuin pleijareissa. Mistään ei vihelletty - kummallekkaan. Meni ainakin kaksi-kolme jäähyä molemmin puolin ohi varsinaisella peliajalla.
 
Niilo

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tampereen Tappara
Taisi Liigalla olla sääntö, että jatkoaikamaaleissa katsotaan maalivahdin häirintä automaattisesti videolta ilman haastoakin.

Nämä tarkastukset pitäisi tehdä sitten välittömästi, tai ainakin "näyttää" että puhelimeen mennään...
Nyt taisi tovi kestää, osa jengistä ehti jo lähteä katsomoista pois....
 
peruspata

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät, Pesäkarhut, UP-V, FT Ulvila, Karhut
Kärppien tuomarimanipulaatio menee jo naurettavaksi. Oulun joukkueelle vihelletään ottelussa yksi (1) kaksiminuuttinen, ja päävalmentaja kertoo sen kääntäneen pelin. Jestas, mikä epäkohta!

Jos koutsi olisi laji-ihmisiä, tietäisi, että jäähyjä tulee ja menee otteluissa joskus.

Olisi tutkimuksen paikka, kuinka paljon Kärpät pelaa Raksilassa ylivoimaa ja alivoimaa. Väitän, että ero on suhteettoman iso, eikä oululaisia vastaan.

Joskus kannattaisi ottaa jotain omaan piikkiinsäkin.

EDIT

Laskin.

19 kotipelissä Oulussa jäähyjen enemmistö mennyt 4-3-12. Kaksiminuuttisten keskiarvo kappalemäärissä on 2,47-3,78. Minkä lisäksi ulosajoja on vierasjoukkueille napsunut neljä kolmessa eri pelissä.

En näe Laurin tuskien taivalta tuomaritoiminnassa.
 
Viimeksi muokattu:

PronssiRanne

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves & Sami Nikun pisteet joulukuussa 2022
Kärppien tuomarimanipulaatio menee jo naurettavaksi. Oulun joukkueelle vihelletään ottelussa yksi (1) kaksiminuuttinen, ja päävalmentaja kertoo sen kääntäneen pelin. Jestas, mikä epäkohta!

Jos koutsi olisi laji-ihmisiä, tietäisi, että jäähyjä tulee ja menee otteluissa joskus.

Olisi tutkimuksen paikka, kuinka paljon Kärpät pelaa Raksilassa ylivoimaa ja alivoimaa. Väitän, että ero on suhteettoman iso, eikä oululaisia vastaan.

Joskus kannattaisi ottaa jotain omaan piikkiinsäkin.
Annan nyt vähän siimaa MarjaLatelle hei! Kato nyt mimmosilla työkaluilla kaveri joutuu operoimaan... Ei ole varmasti helppoa *hymiö*
 
karotenoidi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara, Canucks, PYRY
Kai nyt ymmärrät että se Rafkinin tilanne oli väärin tuomittu? Jos ei koko pelissä tuollaisia ole vihelletty niin ei sitten lopussakaan.
Kummasta Rafkinin tilanteesta puhut? Tilannehan alkoi niin, että Tanus harhautti Rafkinin, jolloin Rafkinin maila jäi Tanuksen kainaloon kiinni. Rafkinin heikko tasapaino yhdistettynä hänen kiekollisessa Tanuksessa kiinni olleeseen mailaansa johti siihen, että Rafkin kaatui perseelleen. Samassa Tanus on peipannut Korpikoskenkin ja on nokikkain Lehtisen kanssa. Korpikoskella on takavyöote Tanuksesta ja Rafkinin maila on päätynyt Tanuksen luistimen alle. Tanus kaatuu. On hankala sanoa kumpi myötävaikutti kaatumiseen enemmän. Tilannetta lähempänä ollut tuomari nostaa kätensä ja hänen tulkintansa on kaksi minuuttia kampituksesta Rafkinille.

Tilanne jatkuu. Maalin edessä tapahtuu maalin hylkäämiseen johtaneita asioita. Toisesta aallosta nousee Kemiläinen, joka korjaa irtokiekon. Rafkin on saanut juuri kerättyä kamansa ja noussut pystyyn, kun hän noteeraa asian. Päättää häiritä Kemiläistä huitaisemalla häntä jalkaan. Huitaisun voimasta Rafkinin maila menee kahteen osaan. Kaukana keskialueella olevan tuomarin käsi nousee pystyyn. Kaksi minuuttia huitomisesta Rafkinille.

Eli kumpi meni väärin?
 
juba

Jäsen
Suosikkijoukkue
ässät
Hoen tätä täällä aina muutaman kuukauden välein, mutta olisi parempi , että päätuomarit tuomaroisivat katsomosta noin 5 metrin korkeudelta ja kaukalossa olisi vain linjatuomarit. Näin suuri osa ei menisi luisteluun ja huonotkin luistelijat voisi tuomaroida kunhan näkee virheet. Ymmärrän suurimman osan tuomarivirheistä kun joskus on mahdotonta nähdä. katsomosta näkee sitten tosi selvästi.
 
Todennäköisesti astun nyt miinaan, mutta vaatisi ainakin hyvän itseluottamuksen kun menisi tämmöistä ideaa vakavalla naamalla päättäjille ehdottamaan. Tosissaan jos puhutaan, niin ehkä huonoimpia ideoita tuomaritoiminnan kehittämiseksi.
 
Hangon keksi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Länsi-Saksan ja Neuvostoliiton joukkueet
Kärppien tuomarimanipulaatio menee jo naurettavaksi. Oulun joukkueelle vihelletään ottelussa yksi (1) kaksiminuuttinen, ja päävalmentaja kertoo sen kääntäneen pelin. Jestas, mikä epäkohta!

Jos koutsi olisi laji-ihmisiä, tietäisi, että jäähyjä tulee ja menee otteluissa joskus.
Eikä tuo Kärppien jäähy edes ollut mikään räikeä tuomarivirhe. Sen puoli senttiä siinä Karvisen luistimet nousivat jäästä, että sääntökirjan mukaan siitä jäähyn voi antaa. Toki totta ettei tuollaisista yleensä koskaan jäähyjä anneta. Eikä minustakaan missään nimessä jäähyn paikka.
Mutta olisi tuo Marjamäen vuodatus ollut edes vähän perusteltumpaa jos kyseessä olisi ollut joku ihan puhdas tuomarivirhe, kuten vaikka pleksin kautta katsomoon mennyt kiekko josta olisi jäähy vihelletty.

Lisäksi tuossa samassa pelissä vietiin tuomarivirheellä yksi 99,99% varma maali Ässiltä.
 
juhana

Jäsen
Suosikkijoukkue
JOKERIT Helsinki vuoteen 2013, Ässät, KooKoo
Eiköhän Kova vetänny sen ihan päästään. Eihän helvetissä tuollaisia vihelletä pelin loppuvaiheessa.
On se Kova vaan kova, kun vihesi Tepsille jäähyn eilen, vaikka taisi kyllä viheltää Jyväskylässä...Luulen että kirjoittaja viittaa tässä nimittäin siihen Ilomäen kolmannen erän lopussa jossa aloitustilanteessa pelasi kiekkoa kädellään.

Joonas Kova on nyt päässyt osin samaan asemaan kuin ne pakit, jotka joutuvat omien kannattajien "sylkykupeiksi" ja ovat silloinkin syypäitä vastustajien maaleihin, vaikka olisivat olleet siinä tilanteessa vaihtoaitiossa...
 
GNR

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves

Paitsi veti päin helvettiä Jyväskylässä. Christopherille 6 peliä, eikä taaskaan pelissä edes 2min jäähyä.

Tais olla 3 kerta tällä kaudella, kun Ilveksen pelaajaa ajetaan päähän eikä pelissä mitään mutta kurinpidosta sitten 5+ peliä. Sen sijaan Tuulola lentänyt virheellisesti 3x päähänkohdistuneista ulos.. Kai nämä sitten joskus tasoittuu.
 
Doug93

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves, Idänpään Toive, Romford Raiders
Ei noita tuomareita kehitetä edes rahalla. Vaihtoon kaikki.. sitä en tiedä, mistä uudet tilalle. Nyt ainakin nopeasti koulutusprosessi alulle.. saadaan edes parin vuoden päästä asia kuntoon.
Hyvin vihellettyjä pelejä koko Liigassa tällä kaudella vain reilusti alle kolmannes pelatuista otteluista.
 
Hockey#11

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät
Joonas Kova on nyt päässyt osin samaan asemaan kuin ne pakit, jotka joutuvat omien kannattajien "sylkykupeiksi" ja ovat silloinkin syypäitä vastustajien maaleihin, vaikka olisivat olleet siinä tilanteessa vaihtoaitiossa...
Tämä tuntuu olevan joku turkulainen ongelma. Yksi on nähnyt kaudesta toiseen kun Kova viheltää Kärppien pelit päin persettä, vaikkei todellisuudessa ole näissä peleissä edes viheltänyt ja tämä kaksikon toinen aisan kannattaja taas on ilmeisesti eksynyt hallista ja kirjoituksista päätellen @A - P on eksynyt myös väärien joukkueiden palstoille purkamaan huonoa oloaan.
 
Top-Sukka

Jäsen
Suosikkijoukkue
New York Rangers / NHL Original Six
Liigan tuomaritoiminnassa on itsellä pistänyt silmään se, että tuomarit yrittävät kaikin keinoin "tasoittaa" peliä ja tehdä otteluista mahdollisimman mielenkiintoisen ottelun loppuminuuteille. Tappiolla olevalle joukkueelle hyvin harvoin vihelletään jäähyä kolmannessa erässä, vaikka kyseessä olisi päivänselvä kampitus, korkea maila jne. Johtoasemassa olevalle joukkueelle taas tuntuu tulevan hyvin usein hepposia vihellyksiä.

Tästä hyvä esimerkki on tämä Jyp-Ilves matsi, jossa kolmannessa erässä jäi pari selvää kakkosta viheltämättä jypille, ja tietenkin tuo Christofferin tapaus.

Harmi että liigassa tuomarit ovat näin isossa roolissa.
 
starcat

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK

Niin tämähän on vain seurausta siitä että dumarit savat soveltaa sääntöjä. Ei ole vain yhtä oikeaa tapaa viheltää rangaistus. Vaan jokaisella tuomarilla on päässään oma versio säännöistä mistä viheltävät rangaistukset.
 
Glove

Jäsen
Liigan tuomaritoiminnassa on itsellä pistänyt silmään se, että tuomarit yrittävät kaikin keinoin "tasoittaa" peliä ja tehdä otteluista mahdollisimman mielenkiintoisen ottelun loppuminuuteille. Tappiolla olevalle joukkueelle hyvin harvoin vihelletään jäähyä kolmannessa erässä, vaikka kyseessä olisi päivänselvä kampitus, korkea maila jne. Johtoasemassa olevalle joukkueelle taas tuntuu tulevan hyvin usein hepposia vihellyksiä.

Tästä hyvä esimerkki on tämä Jyp-Ilves matsi, jossa kolmannessa erässä jäi pari selvää kakkosta viheltämättä jypille, ja tietenkin tuo Christofferin tapaus.

Harmi että liigassa tuomarit ovat näin isossa roolissa.
Eikö se ole ihan hyvä vaan kun edes joku on hoksannut, että liiga on viihdebisnestä ja haluavat tarjota katsojille viihdettä koko rahalla?
 
Knutsen

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, Kings
Tänään Tampereella:

Koskisen housu hipaisee Langhammerin maskia, 5+20 päähän kohdistunut taklaus.

Suomen kyynärpää hipaisee Haapasen naamaa, 2min päähän kohdistunut taklaus.

Kai tässä Kaukkarilla ja Bomanilla joku selvä logiikka on, ehkä on kuitenkin turha ihmetellä miksi pelaajat valittavat linjattomuudesta liigassa.
 
Kulkija

Sen lisäksi 2min selästä taklauksesta, kun ajat olkapäähän.
 
Mortal

Jäsen
Suosikkijoukkue
CCCP, ILVES
Tän päivän linja oli paska ihan paikanpäällä seurattuna. Hidastusten kanssa varmaan vielä huonompi.

Kausi on kuitenkin jo niin pitkällä, että mitään toivoa jatkuvan estämisen ja mailahäirintään puuttumiseen ei nähdä.
 
spaceman

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP, #26, #15, #11, #45
Iltalehdestä lainattu hyvin hämmentävä virkepari Antti Pennaselta:

Christoffer sai kuusi ottelua. Koskisen tapaus mennee jatkokäsittelyyn. Kumpaa rikettä pidät rujompana?

– Nyt, kun mä vastaan tohon, niin vaikutan kurinpitoon. Jätetään vastaamatta, Pennanen aloitti.

– Onko se viisi vai kuusi peliä vai mitä se on, niin sielläkin on hyvä ottaa ne alakategoriat käyttöön, ettei se ole aina 5–6 peliä, hän jatkoi.

Tämähän menee ihan Pasilan Rauno Repomies -osastoon: ”En koske mömmöihin kepilläkään. Oho, metrin keppi ja mömmöjä.”

Eli Pennanen sanoo ettei halua vaikuttaa kurinpitoon ja heti perään toteaa, että alle 5 peliä riittää tässä tapauksessa.
 
Spitfire

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa, SJS
Kyllähän tuo tässäkin tapauksessa päähän kolisee aika selkeästi. En ymmärrä filmipuheita. Christofferin tilanteeseen verrattuna nyt TPS:n ukolla on peruste ajaa maalivahdin lähelle/iholle jos kiekko olisi kuitenkin pelattavissa maalivahdin alueen ulkopuolella torjuneen vahdin luona. Ei toki millään lailla oikeuta taklaamaan/törmäämään moken päähän. Näkisin kuitenkin jonkin verran lievempiä piirteitä tässä tapauksessa.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös