Liigan erotuomaritoiminta – ajatuksia ja kehittämisideoita

  • 2 100 323
  • 14 291

JPL

Jäsen
Minä en ole missään vaiheessa väittänyt, että erotuomareiden toiminta kentällä suosisi kategorisesti jotain tiettyä joukkuetta. En ymmärrä lainkaan, mistä olet saanut sen ajatuksen päähäsi. Erotuomarit ovat ihmisiä ja etenkin fanaattinen kotiyleisö - millä hyvänsä paikkakunnalla - saa tuomarin tekemään yksittäisiä virheitä ja nämä virheet tutkitusti hyödyttävät enemmän koti- kuin vierasjoukkuetta. Tiedän että tämä ei vastaa kysymykseesi, mutta se on täysin toinen keskustelu ja siihen minä en lähde tällä kertaa mukaan.

Tilastot ovat oikein mukavia analysoitavia, mutta ihmiset tekevät niiden suhteen yllättävän usein saman virheen; yrittävät lukea tilastosta jotain sellaista, jota se ei tilastoi. Ensin pitää ymmärtää, mitä kyseinen tilasto kertoo ja sen jälkeen pitää ymmärtää, mitä kaikkea se jättää kertomatta.

Ok. Sitten ollaan ihan samoilla linjoilla. Tämä keskustelu vain lähti liikkeelle siitä, että Kärpät saa kotonaan ansaitsematonta etua tuomareilta ja minä väitin, ettei saa yhtään sen enempää kuin mikään muukaan kotijoukkue ja jos saisi, niin tilastoissakin näkyisi Kärppien kohdalla poikkeama.

Asiallista vääntöähän tästäkin saatiin, vaikka ei ajatukset niin paljoa poikkeakaan.
 
anthax

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa, Ketterä
Mielenkiintoinen jäähy tänään Porissa. Tuohimaa sai jäähyn pelin viivyttämisestä suljettuaan kiekon vastustajan ollessa aivan vieressä vihellyksen aikaan. Melko erikoinen päätös soveltaa ilmeisesti tuota uutta sääntöä jossa maalivahti ei saa sulkea paineettomana. Tilanteessa Tuohimaa olisi voinut tiputtaa kiekon ennen tuota, mutta vastustaja oli painamassa satasta maalille ja huomio tämän sulkemalla kiekon "uudelleen". Tätä ei ilmeisesti sitten enää sallita vaan kiekko on luovutettava vastustajan lapaan.
 
Satunnainen

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves
Tätä ei ilmeisesti sitten enää sallita vaan kiekko on luovutettava vastustajan lapaan.
Uusi hieno sääntö joten paine päästä soveltamaan on kova.

Tampereella oli tänään päätetty, että huitominen ei ole enää rangaistavaa. Joukkueet toki tuon hyödynsivät. Muutenkin kovin viihdyttävä peli sai kivan buustin tuosta.
 
Kaukosäädin

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves 365
Tampereella oli tänään päätetty, että huitominen ei ole enää rangaistavaa. Joukkueet toki tuon hyödynsivät. Muutenkin kovin viihdyttävä peli sai kivan buustin tuosta.

Itseasiassa Strömbergille oli tulossa huitomisesta jäähy juuri ennen Vainionpään läpiajomaalia: 0:50 -> Videokooste: Ilves - KooKoo 05.12.2018

Mutta tuo nyt olikin jo niin törkeä että oli pakko ottaa pois.
 
McTorso

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät
Kauheaa tuomarointia tänään Raksilassa, siis aivan hirveää. Boman&Fonselius kaksikko valitsi sellaisen linjan, että oksat pois. Kyllä oli sellainen risusavotta, että hirvitti katsoa. Oikeasti Liiga voisi pikkuhiljaa herätä tähän touhuun. Ketä lopulta palvelee tällainen hakkaus-show? Hirveää!
 
Itäpuu

Jäsen
Oli niin järkyttävä peli tuomarilinjan osalta, että jos Boman&Fonselius ei tästä pääse hyllylle, niin terve. Pienen tauon joutuu itsekin taas liigasta pitämään. Ei vaan pysty katsomaan.
 
Enemmän vaan kuittia tähtipelaajilta mediassa. Ja oikein isosti vielä. Osalahan jo tuosta vähän avautuikin jollekin medialle ensimmäisen pelinsä jälkeen. Voisi keväällä mahdollisesti lähtiessään vielä huikata, että olisi mieluusti jäänyt, muttei ole ikinä omaksunut miekkailua omaksi lajikseen.

Herätkää vitun päättäjäpahvit.
 
Kärppiä ei varmasti tietoisesti suosita millään tavalla. Jonkinlainen suosiminen voi kuitenkin tapahtua tiedostamatta; olen esimerkiksi aivan varma, että tuomarityöskentely Oulussa on oikeasti hivenen kotijoukkueelle kallellaan (enemmän, mitä muilla paikkakunnilla). Ei se välttämättä tarkoita mitään sen ihmeempää, mutta jos muilla paikkakunnilla on pelattu 100 matsia, näistä 30 tuntuisi tuomarityöskentelyltään suosineen kotijoukkuetta, 50 peliä olisi mennyt "tasan", ja 20 matsissa pieni fiilis olisi, että vierasjoukkue "pääsi helpommalla".

...

Kärppien maine on myös jokseenkin puhdas ja taidokas (eivät riko). IFK:lla maine on kova, rönsyävä (isoja rikkeitä), Tapparalla taas kahvaava, roikkuva (aina sääntöjen rajamailla). Ihan varmasti vaikuttaa tuomarien työskentelyyn, vaikkei sitä kukaan tietoisesti teekään.

Yllätytkö kovasti, jos kerron Tapparan saavan vähiten kakkosia kotiotteluissaan? Ei siis vain yhtenä vuonna, vaan lähes joka vuosi? JYPilläkin on ollut vuosia, jolloin se saa vähän vaan heillä se vaihtelee rajusti vuodesta toiseen. Kärpät saa kotonaan hivenen enemmän kakkosia kuin HIFK. Ketään ei varmaan yllätä, että kärkijoukkueista eniten tuntuu saavaan jäähyjä TPS, mutta heitähän sorsitaankin aina.

Sitten, kun katsoo vähän eri tilastoja, että ketkä saavat ylivoimatilaisuuksia kotonaan, niin kärkijoukkueista HIFK on viime vuosina saanut hyvin niitä. JYP myös. Kärpät vähän heikosti, ja Tappara vähän Kärppiä enemmän, molempien ollessa alemmassa keskikastissa määrien suhteen. TPS saa vuodesta toiseen melko paljon tilaisuuksia YV:llä.

Mitä tässä yritän sanoa, että monena vuotena Kärpillä on kova joukkue hyökkäyssuuntaan. Kärpillä on myös yleensä aika kevytrakenteinen ja jalkava joukkue. Joskus tuntuisi, että vastustajan kuuluisi saavan jäähyjä enemmän (etenkin peleissä, joissa Kärpät on suorastaan dominoiva), mutta niin vain jäähyt menevät yleensä tasan. Tietysti voidaan argumentoida, että Kärppien pelaajat nyt vain rikkovat enemmän kuin muut pelaajat muissa joukkueissa, ja se selittää tilastot ja tuon tunteesi. Itse väitän, että tunteesi selittää juurikin tunteesi.

Liigan sivuilta näkee hyvin tilastoja. Jokainen voi ottaa agendalleen sopivan otannan. Harmittavan vähän taakse päin näkyy koti/vierastilastot omanaan, mutta nekin varmasti löytyvät pidemmältä aikaväliltä. Olisi mukava tietää onko aina ollut näin, vai pitikö esim. Kärppien voittaa mestaruuksia ennen kuin YV-määrät väheni?

Minusta väitteesi on ylipäätään virheellinen monella tapaa. En kehdannut edes lainata kaikkea viestistäsi, mutta jos alkuperäiset väitteet haluaa lukea, niin ne löytyy kyllä. Jos väitteesi olisi tosi ja Kärppiä suosittaisiin edes "hivenen" jollain tapaa, niin se näkyisi ihan takuu varmasti tilastoissa. Samaten kaikkien muidenkin mahdollinen suosiminen. Se mitä tilastoissa näkyy on se, että jostain syystä sarjan heikoimmat joukkueet eivät yleensä saa eniten alivoimaa ja vähiten ylivoimaa. Yksittäisen kauden poikkeama on helppo hyväksyä, mutta useampana kautena vähän ihmetyttää.
 
Kyllä, tilastoista näkee sen mitä on vihelletty, mutta ei sitä mitä ei ole vihelletty. Minä en osaa tilastoilla tai mutullakaan sanoa, onko Kärppiä (en tiedä miksi se haluttiin ottaa erikseen esiin) tai muitakaan joukkueita suosittu enemmän kuin muita. Värilaseilla sen sijaan osaan sanoa paljonkin. :)

Varmaan siksi, että osallistuit @Apheu n väitettä kommentoivaan keskusteluun :) Varmaan olet itsekin sitä mieltä, että pitäisi edes jollain tapaa näkyä tilastoissa?
 
444

Jäsen
Varmaan siksi, että osallistuit @Apheu n väitettä kommentoivaan keskusteluun :) Varmaan olet itsekin sitä mieltä, että pitäisi edes jollain tapaa näkyä tilastoissa?
Oikaisin ainoastaan yleisen harhaluulon siitä, että jäähymääristä pystyisi absoluuttisesti päättelemään, että jompaakumpaa joukkuetta on systemaattisesti pelissä sorrettu tai suosittu. Lisäksi tein hyvin selväksi, että puhun vain koti- ja vierasjoukkueista, en yksittäisestä joukkueesta. Mutta sitähän se on, kun yritetään olla vähän nokkelampia ja rakentaa kuvitteellisia olkiukkoja pelkän vääristelyn ja vääntämisen nimissä.
Jos minä argumentoin, että nykyisen tilastoinnin valossa EI VOIDA osoittaa, että kotijoukkueita suositaan tai ei suosita tuomareiden osalta, tässä tapauksessa jäähyjen muodossa, niin minä EN TARKOITA, että Kärppiä suositaan tai ei suosita kategorisesti. Tilastoista sitä ei voida osoittaa. Piste.

Minkä pitäisi edes jollakin tapaa näkyä tilastoissa? Jonkin sellaisen mitä ei tilastoida?
 
Suosikkijoukkue
Ipa, ipa, ipa, ipaa...
Oikaisin ainoastaan yleisen harhaluulon siitä, että jäähymääristä pystyisi absoluuttisesti päättelemään, että jompaakumpaa joukkuetta on systemaattisesti pelissä sorrettu tai suosittu.

No pelkällä ekselillä tätä ei pysty pelkistä jäähysitä katsomaan, mutta jos laittaisi ehtoja jäähyjen ajankohtiin ja pelitelinteen mukaan, olisi mahdollista sada näkyviin kotijoukkueen suosimista.

Eli tuomitaanko jäähy joukkueelle johtoasemassa, ja yhden vai +2 maalin johtoasemassa ja paljonko otteluaikaa on jäljellä. Esim pelin lopussa johtoasemassa +3 tuomittu jäähy olisi tietysti painoarvoltaan pieni, kun taas -1 tappiolla ollessa sen painoarvo olisi suuri. Näin tulisi eroteltua tasoitusjäähyt varsinaisista.

Tai sitten tehdä kuten NHL:n tuomarointia tutkittaessa

http://hockeymetrics.net/home-ice-advantage-continued-effect-of-biased-refs-and-travel-miles/

Ja kyllähän useassa tutkimuksessa esim futiksen puolella on havaittu suora yhteys siihen, että tuomarit suosivat kotijoukkuetta. Ssyitä on toki monia, mutta yksi on että kotijoukkueen yleisön kannustus aiheuttaa tuomarille paineita ja saattaa vaikuttaa hänen päätöksiinsä alitajuisesti siten, että tuomarien päätökset suosivat kotijoukkuetta. Alan Nevill ja Roger Holder tekivät mm tutkimuksen (Psychology of Sport and Exercise ) yleisön pitämän metelin vaikutuksesta jalkapallotuomareihin. He pyysivät tutkimukseen osallistuneita jalkapallotuomareita katsomaan videolta tilanteita ja päättämään antaisivatko niistä rangaistuksia. Osalla tuomareita oli äänet mukana videossa (eli yleisön meteli) ja osa katseli tilanteita hiljaisuuden vallassa. Tulosten mukaan yleisön pitämällä metelillä oli dramaattinen vaikutus tuomarien tekemiin päätöksiin. Jos tuomareilla on yleisön äänet mukana videolla he olivat epävarmempia tuomioissaan ja antoivat kotijoukkueille 16% vähemmän rangaistuksia kuin tuomarit jotka katsoivat videota ilman ääntä.

Kannatta lukea myös Tobias Moskowitzin kirja “Scorecasting: : The hidden influences behind how sports are played and games are won.”

Scorecasting
 
Torsti

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara
Varmaan siksi, että osallistuit @Apheu n väitettä kommentoivaan keskusteluun :) Varmaan olet itsekin sitä mieltä, että pitäisi edes jollain tapaa näkyä tilastoissa?
Ei Tapparan kahvaus näy tilastoista eikä Kärppien runsaat rikkeet saati häikäilemätön ja sikamainen huitominenkaan sieltä näy. Mailalla hakkaaminen on kuulunut Kärppien peliin jo vuosikymmeniä, kaikki varmasti muistaa kuinka Kames hakkasi Grönstrandtin käden rikki.
 
No sitten se on niin. Eli koska tuomarit suosii Kärppiä, niin saavat liigan kärkijengeistä heikoiten yveetä kotona ja rangaistuksia heille puhalletaan keskitasolla, mutta kuuluisi saada melkeinpä eniten. Ja kyllä, Ohtamaa ja Kames on sikamaisinta mitä liigalle on tapahtunut. Kuriositeettina muuten.. liigassa taitaa tulla melko pirusti pieniä loukkaantumisia huitomisten seurauksina. Miksi näistä poissaoloista ei ikinä puhuta tai nosteta tapetille? Ohimennen vain mainitaan, että "tuli pieni isku käteen".

Tapparaa tuomarit eivät suosi, mutta kotona saavat vähemmän kakkosia kuin muut kärkijengit ja joinakin vuosina vähiten kaikki joukkueet mukaan luettuna.

Taitaa kuitenkin totuus olla enemmän siinä (Tapparallakin, kuten kaikilla kärkijengeillä), että heitä vastaan saa pelata vähän ronskimmin, etenkin vieraissa. Jos rikkeistä puhallettaisiin, niin veikkaanpa esim. Tapparankin ratkovan monia pelejään jo pelin ensimmäisen puoliskon aikana. Eikä oikein siltä kärkijengiltäkään voi jokaista rikettä puhaltaa, koska silloin olisi kirjaimellisesti kahdet säännöt eri joukkueilla. Kun taas kärkijengit kohtaavat, niin usein nähdään pillin olevan alusta asti taskussa. Kun poikien pitää saada pelata.

Minä en usko kotietuun tuomarien puolesta, pikemminkin päinvastoin. Tuomareilla on usein "Levosen" ongelma, että piti Porissa yrittää olla korostetun puolueeton. Tämä johti siihen, että katsoi eri silmillä joukkueita ja suorastaan sorsi Ässiä. Pitää kuitenkin muistaa, että jääkiekkopiirit ovat todella pienet, eikä siellä kauaa kestä suosia ketään missään. Loppuvat nimittäin työt melko nopeasti. Paljon helpompi on varulta puhaltaa sille isommalle jengille helppo jäähy, koska se ei aiheuta sympatia reaktioita kenessäkään, eikä ihan niin todennäköisesti ratkaise peliä. Ja jos joku kuvittelee, että joku HIFK, Kärpät, TPS tai vaikkapa Tappara dominoisi kabineteissa, niin ei ole tässä maailmassa mukana. Liiga toimii liikaa kaikkien ehdoilla, eikä todellisen kehityksen ehdoilla. Liigassa torpataan asioita senkin vuoksi, että joku väärä esittää niitä. Liigan etu olisi, että mailahäirintä otettaisiin pois. Siinä säästäisi joukkueet suoraan jo loukkaantumisissa, eikä tarttisi virittää foliohattua päähän, että kuka saa huitoa eniten.
 
Jos minä argumentoin, että nykyisen tilastoinnin valossa EI VOIDA osoittaa, että kotijoukkueita suositaan tai ei suosita tuomareiden osalta, tässä tapauksessa jäähyjen muodossa, niin minä EN TARKOITA, että Kärppiä suositaan tai ei suosita kategorisesti. Tilastoista sitä ei voida osoittaa. Piste.

Siis miksi piti herne vetää nenään? Sinä esitit kysymyksen omaisen lauseen, kun et tienny miksi sinulle vastattiin kuten vastattiin ja minä selitin. Laitoin hymiönkin varulta siihen, jos et sattuisi muuten ymmärtämään.

Mutta tilastoilla voidaan todistaa jotain. Jos esimerkiksi väitetään samaan aikaan, että HIFK saa joukkueen nimen takia jäähyjä, niin tilastoilal voidaan osoittaa, ettei ainakaan enempää saa jäähyjä kuin muut. Jos joltakin sanotaan, että saa enemmän ylivoimaa niin tilastoilla voidaan osoittaa ettei saa. Korrelaatiota voidaan esimerkiksi soveltaa siihen, että yhtenä vuonna Kärpät voitti runkosarjan pystyyn ja suorastaan dominoi hyökkäystilastoja, mutta ei saanu silti enempää ylivoimia määrällisesti kuin esim. häntäpään joukkueet. Eikö tuo jo kerro tilastoillakin jotain vai onko oikeasti niin, ettei pitkä juoksu päde mihinkään?
 
Nautin herneet keittona, kiitos. Käytin capseja vain siksi, etten jaksa leikkiä puhelimella lihavointien sun muiden kanssa. Itselläni ne eivät symboloi huutamista tai suuttumusta. :)

Tilastoilla voidaan nimenomaan seurata sitä, minkä verran joukkueet saavat toisiinsa verrattuna jäähyjä. Mutta ei sitä, minkä verran ne saavat rikkeisiin nähden jäähyjä. Eli tilasto ei osoita, että minkä verran jäähyjä jää saamatta, ja tämä tilasto olisi olennainen, jos mitataan sitä, että suositaanko jotain vai ei.
No pelkällä ekselillä tätä ei pysty pelkistä jäähysitä katsomaan, mutta jos laittaisi ehtoja jäähyjen ajankohtiin ja pelitelinteen mukaan, olisi mahdollista sada näkyviin kotijoukkueen suosimista.

Eli tuomitaanko jäähy joukkueelle johtoasemassa, ja yhden vai +2 maalin johtoasemassa ja paljonko otteluaikaa on jäljellä. Esim pelin lopussa johtoasemassa +3 tuomittu jäähy olisi tietysti painoarvoltaan pieni, kun taas -1 tappiolla ollessa sen painoarvo olisi suuri. Näin tulisi eroteltua tasoitusjäähyt varsinaisista.

Tai sitten tehdä kuten NHL:n tuomarointia tutkittaessa

http://hockeymetrics.net/home-ice-advantage-continued-effect-of-biased-refs-and-travel-miles/

Ja kyllähän useassa tutkimuksessa esim futiksen puolella on havaittu suora yhteys siihen, että tuomarit suosivat kotijoukkuetta. Ssyitä on toki monia, mutta yksi on että kotijoukkueen yleisön kannustus aiheuttaa tuomarille paineita ja saattaa vaikuttaa hänen päätöksiinsä alitajuisesti siten, että tuomarien päätökset suosivat kotijoukkuetta. Alan Nevill ja Roger Holder tekivät mm tutkimuksen (Psychology of Sport and Exercise ) yleisön pitämän metelin vaikutuksesta jalkapallotuomareihin. He pyysivät tutkimukseen osallistuneita jalkapallotuomareita katsomaan videolta tilanteita ja päättämään antaisivatko niistä rangaistuksia. Osalla tuomareita oli äänet mukana videossa (eli yleisön meteli) ja osa katseli tilanteita hiljaisuuden vallassa. Tulosten mukaan yleisön pitämällä metelillä oli dramaattinen vaikutus tuomarien tekemiin päätöksiin. Jos tuomareilla on yleisön äänet mukana videolla he olivat epävarmempia tuomioissaan ja antoivat kotijoukkueille 16% vähemmän rangaistuksia kuin tuomarit jotka katsoivat videota ilman ääntä.

Kannatta lukea myös Tobias Moskowitzin kirja “Scorecasting: : The hidden influences behind how sports are played and games are won.”

Scorecasting
Jäähyjen pisteytys tilastoissa olisi askel parempaan. Ja täysin tehtävissä itsekin.

Jalkapallon ”kotituomarointi” on tuttu ilmiö, olen siitä lukenutkin. Samoin uskon, että NHL:n suurissa halleissa voi tuomareiden paineet nousta melko korkeiksikin. Sitä en tiedä, miten tuo toimii Suomessa, sillä halleissa tunnetusti istutaan hiiren hiljaa lukuun ottamatta sitä pientä faniryhmää jossain kulmassa. Onko siinä tarpeeksi painetta antaa muutaman ylimääräisen koukun mennä läpi tai viheltää vierasjoukkueen pelaajalle yhteentörmäyksestä jäähy? Voi olla että on, voi olla että ei. Tilastot sitä eivät kuitenkaan kerro.
 
Itsekään en jaksa uskoa, että pieni joukko niin aiheuttaisi painetta. Esim. Raksilassa on nykyään melko hiljaista kotiyleisön mielestä tapahtuvien vääryyksienkin aikana, ellei ole joku känninen lauantaihulabaloopeli. Normaalilauantaipelikään ei enää aiheuta ihmisissä äänen avaus reaktiota. Voisin kuvitella, että sama meno on monessakin hallissa, vaikka toivonkin toisin olevan. Tampereella olen viimeksi käynyt pelejä katsomassa ja siellä en huomannut juurikaan metelissä eroa, ellei lasketa toissa kauden Ilves-Tappara peliä. Siinä ei tainnut tosin olla yhtä kotijoukkuetta ja urheilujuhlan tuntu selittyi paikalliskamppailulla, eikä lajin seuraamisen tavalla.

Yksittäisissä peleissä kotiyleisö varmasti herkistää liipasinta tuomarilla jokaisella paikkakunnalla. Siihen tosin vaaditaan yleensä alkuun vähän tuomarin omaa apua yleisön lämmittelemiseen :)
 
Suosikkijoukkue
Pelicans
Fonselius jatkoi siitä mihin lauantaina jäi. Aivan käsittämätön linja oli valittu 3. erään. Lukon rikkeet meni läpi toinen toisensa jälkeen ja Pelicans lähti istumaan.
 
Zapp

Jäsen
Suosikkijoukkue
JVDT, Suur-Lukko
Fonselius jatkoi siitä mihin lauantaina jäi. Aivan käsittämätön linja oli valittu 3. erään. Lukon rikkeet meni läpi toinen toisensa jälkeen ja Pelicans lähti istumaan.

No kyllä siellä meni Pelicansinkin hakkaamista ja roikkumista yllin kyllin läpi. Aika hyvin tuomari vihelsi, ei langennut kaikkiin kotiyleisön huutoihin sentään.
 
Arsi Haakana

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lahen Pelicans
Aika hyvin tuomari vihelsi, ei langennut kaikkiin kotiyleisön huutoihin sentään.
Pikemminkin päin helvettiä puolintoisin. Erotuomaritarkkailijakin totesi matsin jälkeen tuomareiden "vähän sulaneen" kolmannessa erässä. Toivolan legocase meni kuin menikin ilmeisesti oikein (oman pelaajan maila), mutta Jürgensin älyttömän heppoinen koukkujäähy ja sitten nuo lopun kaksi tilannetta missä Vartiainen ensin kammettiin käsin päivän selvällä rikkeellä kumoon jäi viheltämättä ja hetkeä myöhemmin Kousan identtinen rike joka otettiin pois. Tappiovitutuksessa nuo jäi kirkkaimmin mieleen, mutta meni niitä toiseenkin suuntaan, ei niihin peliä hävitty.
 
Radiomäki

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pelicans...ja aiemmat Kiekkoreippaan jälkeläiset
No kyllä siellä meni Pelicansinkin hakkaamista ja roikkumista yllin kyllin läpi. Aika hyvin tuomari vihelsi, ei langennut kaikkiin kotiyleisön huutoihin sentään.

Höpöhöpö.
Paikan päällä olen käynyt katsomassa pelejä - 70-luvulta lähtien ja olihan kolmas erä tuomareilta aivan kaamea. Tällaista virhesumaa en ole katsoja urallani vielä nähnyt. Jürgensin "koukku", Pelicans-pyörityksessä peli poikki ilman mitään syytä, hampaita irti nyrkillä eikä jäähyä? Kaski(?) sai mailasta pohkeille jatkaen irvistellen pelaamista (huitominen) päinvastoin kuin Vartiaisen puhtaan jyrän alle jäänyt Lukkopeluri joka makoilullaan sai pelin poikki ja tuomarit vielä antoivat seisoskelun jatkua ihmeparantumisen jälkeen antaen Lukolle huiliaikaa ja Pelsulta momentumia pois. Sinänsä ihan näppärä keino, mutta ei tuomareiden pitäisi moista sallia...
Virheitä sattuu kaikille, mutta kyllä nyt yhteen 20-minuuttiseen niitä tuli sellaisella liukuhihnalla, että lisäkoulutuskaan ei taida riittää. Ehdotan uudelleenkoulutusta ja siirtoa jollekin toiselle alalle...
 
Olkku

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomen mestarit 20-21
Höpöhöpö.... hampaita irti nyrkillä eikä jäähyä?

Vain tähän tartun. Olisiko siitä pitänyt antaa Pelicans pelaajalle jäähy, kun hänen mailansa osui omaa pelaajaa suuhun? Tutustu nyt hieman otteluvalvojan raporttiin.
 
Radiomäki

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pelicans...ja aiemmat Kiekkoreippaan jälkeläiset
Vain tähän tartun. Olisiko siitä pitänyt antaa Pelicans pelaajalle jäähy, kun hänen mailansa osui omaa pelaajaa suuhun? Tutustu nyt hieman otteluvalvojan raporttiin.
Ok. Tämä nähty siis katsomosta väärin, enkä otteluvalvojan raporttiin ole tutustunut. Huomaathan kuitenkin, että tartuit vain siihen, enkä kaikkea Tuomari sekoilua viimeisestä erästä kerännyt kirjoitukseeni. Reisille siis tuomareitten osalta meni niin kovaa, että tuskin housut pesemällä puhdistuu...
 
Eetska

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pelicans
Lukko kyllä voiton ansaitsi kovan ensimmäisen erän pelillään. Ihan telineisiin jäätiin. Mutta olihan tuo kolmannen erän tuomarointi jotain, mitä en kyllä muista aikoihin nähneeni. Otteluseuranta ketjussa jotkut raumalaiset kiihkosi kuinka Pelicans pelaa sikaa ja yrittää vahingoittaa? Varmaan voi ottaa nyt hekin värilasit pois perseestä ja todeta, että Vartiaisen taklaukset oli täysin puhtaita ja nimenomaan kuuluu jääkiekkoon. Onneksi niistä ei Fonselius puhkunut pilliin. Muuten oli kyseisen herran suorittaminen tasoa Aleksi Rantala.
Ei jatkoon.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös