Mainos

Liigajoukkueiden voimasuhteet kaudella 2022–2023

  • 1 069 255
  • 5 038
Suosikkijoukkue
Ilves
Itse en pidä mm. Pennasta, Virtaa, Marjamäkeä minään messiaina, joiden kanssa mm. Mestaruus voitetaan suuremmalla todennäköisyydellä kuin esim. Jonkun muun valmentajan kanssa.
Kyllä suurin tekijä edelleen on riittävän hyvät pelaajat ja sitä kautta joukkueen rakentaminen. Kun riittävän hyvät pelaajat löytävät toisensa ja yhteispeli luistaa sekä maalivahti on oikeaan aikaan huippuvireessä, niin sinä se on hyvin paljon yksinkertaistetusti. Minusta valmentajan roolia korostetaan liikaa, en toki halua vähätelläkkään, mutta hyvän joukkueen jolla henkipäällä "valmentaisi" mestaruuteen varmasti suurinosa nykyisistä liigavalmentajista.

Itse on usko että Pennanen pystyy Ilveksessä saamaan samaa tulosta minkä HPK:ssa teki.
Eli tällä ensimmäisellä kaudella Pennasen Ilveksellä ei asiaa kuuden joukkoon runkosarjassa, saatikka häviäväksi osapuoleksi puolivälierässä? Korkeintaan sija 7 ja sääleistä ulos?
 
Okkul

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko ja maajoukkueet
Eli tällä ensimmäisellä kaudella Pennasen Ilveksellä ei asiaa kuuden joukkoon runkosarjassa, saatikka häviäväksi osapuoleksi puolivälierässä? Korkeintaan sija 7 ja sääleistä ulos?
Viittasin Pennasen mestaruuskauteen, se mitä tulevina kausina nykyisen jälkeen tapahtuu on mahdotonta sanoa, riippuu siitä millaisen joukkueen saa jalkeille suhteessa muihin. Tässä vaiheessa täysin mahdotonta ennustaa.
 
repalefarkku

Jäsen
Suosikkijoukkue
per aspera ad astra
Ilveshän pelaa kaukalossa täysin identtisesti tätä alkukautta kun vuosi sitten. Alkuun oltiin heti kärjessä mutta hyvin nopeasti tuli vaikea jakso jonka aikana valahdettiin muistaakseni sijalle 9(?) ja sieltä sitten alkoi taas nousu kohti kärkeä.

Kovin huolissani en osaa olla ja uskon vahvasti että keväällä taistellaan mitalipeleissä.
 
Zeta03

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät, sympatiat KooKoo
IFK alkukausi alkaa jo olla niin syvissä suokuopissa että sieltä ylös nouseminen vaatii nopeita peliliikkeitä. Sijoitus valahtanut jo sijalle 14. ja kotona turpaan KalPalle 0-3. Seuraava kysymys on, ketä sieltä lähtee ja ketä sinne tulee? Tätä vauhtia muutoksia tulee tapahtumaan varmasti marraskuun aikana, konttaaminen ei suurseuralle (ainakin pelaajabudjetin mukaan) sovi mitenkään.
 
tiki10

Jäsen
Suosikkijoukkue
Nybbe Ja Tobbe All-Stars

Salmelaisen mukaan pelataan ensin 20 peliä ja vasta sitten on analyysin aika.

Myös valmentaja Peltonen on odottavassa tilassa. Kuulemma kohta alkaa tulemaan maaleja aivan törkeä määrä.

Eli HIFKssa kaikki hyvin tässä vaiheessa.
 
Zeta03

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät, sympatiat KooKoo
Salmelaisen mukaan pelataan ensin 20 peliä ja vasta sitten on analyysin aika.

No tämä täyttyy hyvin marraskuussa. Sitten vaan kirstun kansi auki ja kauppareissuille. Palmu ja Vesalainen pitää heti alkuun käydä nappaamassa ja sitten jostain pakki tai pari.
 
doppelgänger

Jäsen
Suosikkijoukkue
Helsingin IFK
Onko siellä Peltonen taas pressissä kehunut peliä fantastiseksi omalta joukkueelta?
Tällä kertaa ansaittiin yleisön buuaukset ja pitää katsoa peiliin. Hommat jatkuu ja huomenna kuulemma hikinen päivä. Maalille pitää mennä. Katse kaverilla oli melkosen tyhjä, lieneekö jo aavistus työttömyydestä.
 
Yön Kärppä

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät
KalPa teilattiin aika pahasti kausiennakoissa ennen kauden alkua. Nyt se kävi hakemassa helpon voiton Nordikselta, ja tämän jälkeen vieläpä KalPan nuori maalivahti vittuilee HIFK:lle kuinka nollapeli tuli helposti eikä tullut vaikeita laukauksia. HIFK on nyt Liigassa toiseksi viimeinen, kun kohta kolmannes pelattu. Jos tämän ottelun jälkeen ei anneta Peltoselle potkuja, niin tuo on seurajohdolta täydellinen keskisormen näyttö faneille. Ei tuo HIFK:n nippu ole mikään hirveän laadukas, mutta pitäisi sillä olla kuitenkin heittämällä kympin sakissa.

Jos ei HIFK kohta tee liikkeitä, niin sama mennä Peltosella loppuun asti tämä kausi ja antaa kenkää vasta kesällä.
 
Samoin Mäntykivellä alkoi viime kausi nihekästi ja veti pitkään kiikareilla (tai jotain tyyliin 0+1), kunnes löysi jyvänsä ja veti loppukauden 0,75 pistettä per peli, eli 45 pisteen kaustahdilla. En vielä kauheesti huutelisi. Toki voi olla mahdollista, että tulee sophomore slump - kausi, joka nuorilla pelaajilla monesti saattaa tulla läpimurtokauden jälkeen.

Kyseessä oli siis välikatsaus, kun ei tämän kauden lopullisia tilastoja ole vielä valitettavasti saatavilla. Otetaan seuraava välikatsaus runkosarjan puolessa välissä, niin nähdään onko pojilla tahti parantunut.

Kyseessä on kuitenkin täysin samassa tilanteessa olevista samanikäisistä pojista, joten vertailu on sangen reilu.
 
12961

Jäsen
Tämä Ahokkaan TPS on taas kummajainen. Corsi-tilastoissa aivan häntäpäässä, eli hallitsee kiekkoa hyvin vähän. Samaa luokkaa kuin Saipa. Sitä vastaan lauotaan tasakentällisin kolmanneksi eniten ja se itse laukoo kolmanneksi vähiten. Vähän sekä tehtyjä että päästettyjä maaleja. Vastustajat hallitsevat tilastojenkin mukaan kiekkoa tasakentällisin selvästi mutta joukkue on sarjassa neljäntenä.

PAPP toimii, niin pistesarake karttuu silloinkin kun peli on muuten aivan sekaisin?
 
Viimeksi muokattu:

WestCoast110

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, Giallorossi

Kuulostaa noin 110% tutulta tässä jokaisen pelin katsoneena. Varsinkin runkosarjan alkupuolella tuntuu, että TPS on ihan helvetinmoisessa pesukoneessa illasta toiseen. Tästä huolimatta näitä 2-1, 3-2 ja 1-0 voittoja vaan kertyy. Salaisuus lienee juuri erinomaisessa maalivahtipelissä ja siinä puolustamisessa. Ja puolustus vielä niin, että ei lähtökohtaisesti tarkoituskaan ole estää vastustajaa pyörittämästä, vaan viedään ne parhaat maalipaikat 100% pois ja maalivahti hoitaa loput.

Ei tämä synkän lokakuun Sport pelissä kaunista ole millään, välillä kuten tänään ei edes puolustus pelannut vaan Lehtinen seisoi päällään. Mutta joku siellä jumalauta toimii, vaikka järki sanoo, että ei toimi yhtään mikään.
 
Hokifani25

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, Leijonat
Tämä Ahokkaan TPS on taas kummajainen. Corsi-tilastoissa aivan häntäpäässä, eli hallitsee kiekkoa hyvin vähän. Samaa luokkaa kuin Saipa. Sitä vastaan lauotaan tasakentällisin kolmanneksi eniten ja se itse laukoo kolmanneksi vähiten. Vähän sekä tehtyjä että päästettyjä maaleja. Vastustajat hallitsevat tilastojenkin mukaan kiekkoa tasakentällisin selvästi mutta joukkue on sarjassa neljäntenä.

PAPP toimii, niin pistesarake karttuu silloinkin kun peli on muuten aivan sekaisin?

Toisaalta Tepsillä on myös eniten lunastamatonta potentiaalia joukkueessaan.

Kun tuon maalivahti- ja puolustuspelin päälle saadaan vielä hyökkäyspeli toimimaan Tepsin tasoisella rosterilla niin Tepsiä ei pysäytä tällä kaudella enää mikään joukkue (paitsi ehkä Lukko).
 
Normandia

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, TuTo
Vertailin siis huvikseni vähän jokaisen joukkoeen eniten maalilla esiintynyttä ja torjunutta maalivahtia.
Ensimmäisenä siis SaiPan Westerholm ja viimeisenä sarjaa johtavan Lukon Zagidulin.
Selkeästi torjuntamäärät on onnistunut pitämään pieninä Lukko, TPS ja Tappara. Tämä siis toisaalta helpottaa, että omiin päästetyt maalimäärät pysyy pieninä ja voitetaan enemmän otteluita. Ihmeen paljon HPK:n ja KOOKOO:n maalivahti ovat joutuneet torjumaan keskimäärin otteluissa.

Voi olla että on virheitä. Ja voi olla, että ihan turha vertailu, mutta mielenkiinnosta laskeskelin vähän kun aikaa oli.

Westerholm 280 torjuntaa, 13 ottelua. 21,5 torjuntaa/ottelu.
Taponen 125 torjuntaa, 8 ottelua. 15,6 torjuntaa/ottelu.
Reijola 201 torjuntaa, 10 ottelua. 20,1 torjuntaa/ottelu.
Tuohimaa 228 torjuntaa, 11 ottelua. 20,7 torjuntaa/ottelu.
Laurikainen 178 torjuntaa, 8 ottelua. 22,2 torjuntaa/ottelu.
Rubin 350 torjuntaa, 16 ottelua. 21,8 torjuntaa/ottelu.
Setänen 198 torjuntaa, 8 ottelua. 24,7 torjuntaa/ottelu.
Lebedeff 178 torjuntaa, 7 ottelua. 25,4 torjuntaa/ottelu.
Langhamer 239 torjuntaa, 11 ottelua. 21,7 torjuntaa/ottelu.
Jatkola 187 torjuntaa, 9 ottelua. 20,7 torjuntaa/ottelu.
Heljanko 146 torjuntaa, 8 ottelua. 18,2 torjuntaa/ottelu.
Lehtinen 254 torjuntaa, 14 ottelua. 18,1 torjuntaa/ottelu.
Bartosak 235 torjuntaa, 11 ottelua. 21,3 torjuntaa/ottelu.
Meriläinen 237 torjuntaa, 11 ottelua. 21,5 torjuntaa/ottelu.
Zagidulin 324 torjuntaa, 17 ottelua. 19 torjuntaa/ottelu.
 
McTorso

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät
@Normandia , mielenkiintoinen tilasto. On kyllä törkeän alhaisia torjuntamääriä. Kun vielä tiedämme, että maalimäärätkin ovat ennätyksellisen alhaiset, niin maalipaikkojen määrä on ilmeisen suuressa laskussa aiempiin kausiin? Onpa iso harmi! Onko kyseessä joku jääkiekon pelitavallinen evoluutio, vai salliva tuomarilinja? Aikamoista dataa kuitenkin.
 
Tuplatorkkari

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo, Jets, Red Wings, Bayern

Setäselle ja Malikille tulee hyvin torjuntoja, kun KooKoon puolustajat syöttää usein enemmän vastustajalle, kuin omille pelaajille. Myös ylivoimalla tulee varmaan yhtä paljon vetoja KooKoon veskarille, kuin alivoimalla olevan mokelle.
 
Sisäliitin

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko
@Normandia , mielenkiintoinen tilasto. On kyllä törkeän alhaisia torjuntamääriä. Kun vielä tiedämme, että maalimäärätkin ovat ennätyksellisen alhaiset, niin maalipaikkojen määrä on ilmeisen suuressa laskussa aiempiin kausiin? Onpa iso harmi! Onko kyseessä joku jääkiekon pelitavallinen evoluutio, vai salliva tuomarilinja? Aikamoista dataa kuitenkin.
Salliva tuomarilinja,tikastokäpät ja se ettei oikein yksikään joukkue enää lauo "huonoista" paikoista vaan haluaa mieluummin kulmarallin käyntiin.
 
axe

Jäsen
Ennen vanhaan joukkueissa oli pari spesialistia, joita hehkutettiin rohkeista laukausten eteen heittäytymisistä ja blokeista, kun taas nyt jokaisessa joukkueessa on enää maksimissaan pari spesialistia, jotka eivät osaa tai halua peittää laukauksia. Ja yleisesti kiekon ja maalin edessä on molarin lisäksi yleensä noin neljä puolustajaa plus kaksi maskimiestä, niin on siinä hankalaa saada molarille torjuttavaa vaikka yritettäisiinkin ampua kulmarallin sijaan.
 
Delta88

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa

Tältä itsestäkin tuntuu että laukauksia blokataan enemmän. Jos joku kehtaa tehdä tilastoja kokonaislaukaisumääristä ja blokatuista laukauksista niin voisi nähdä lauotaanko oikeasti vähemmän vai vain vähemmän maalia kohti.
Flashscore näyttää ainakin blokatut laukaukset ja tää luku on usein melko suuri.
 
Torsti

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara

Ja tähän vielä, että pakit eivät lauo jos kaistaa maalille vähintään ensimmäisten säärisuojien ohi ei ole. Joten vetojakin heitellään harvemmin nyt kun näitä vänttisiä ovat joukkueet väärällään
 
Voltti

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pelicans
Selkeästi torjuntamäärät on onnistunut pitämään pieninä Lukko, TPS ja Tappara. Tämä siis toisaalta helpottaa, että omiin päästetyt maalimäärät pysyy pieninä ja voitetaan enemmän otteluita.
Liigan ehkä paikkansa pitävien tilastojen mukaan 11 maalivahtia yhdeksästä eri joukkueesta pelaa tällä hetkellä alle kahden päästetyn maalin keskiarvolla. Kaikilla torjuntaprosentit enemmän tai vähemmän yli yhdeksänkymmenen, eli tarvitaan ainakin toistakymmentä vetoa maalin tekemiseen. Vaikuttaisi siltä, että pieni laukaisumäärä korreloi suoraan maalimäärään, eikä esimerkiksi niin, että pyritään vetämään vain hyvistä paikoista.
 
F#21

Jäsen
Selvästi ollaan siis SHL:ä jäljessä maalimäärissä. Luultavasti tuo kauden mittaan tasoittuu ja Liigassakin aletaan tekemään enemmän maaleja.

Saattaa toki taas olla vähän virheitä, mutta joo suuntaa antava kuitenkin.

Liigassa on siis tehty nyt 553 maalia ja pelattu 238 ottelua.
Keskimäärin on siis tehty 2,32 maalia/peli.

SHL:ssä on tehty nyt 505 maalia ja pelattu 178 ottelua.
Keskimäärin on siis tehty 2,84 maalia/peli.
Sulla taitaa olla pelimäärät tuplana? Yhteensä Liigassa on pelattu 119 peliä tällä kaudella.
 
Satunnainen

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves
Tältä itsestäkin tuntuu että laukauksia blokataan enemmän. Jos joku kehtaa tehdä tilastoja kokonaislaukaisumääristä ja blokatuista laukauksista niin voisi nähdä lauotaanko oikeasti vähemmän vai vain vähemmän maalia kohti.
Flashscore näyttää ainakin blokatut laukaukset ja tää luku on usein melko suuri.
Käsittääkseni tilastoitu blokattujen määrä on noussut selvästi tällä kaudella, mutta koska nyt tilastoidaan älykiekon datasta, syy ainakin osin voi olla ihan vain se se, että tulkinta on toisenlainen kuin ihmisten tilastoidessa. Itse asiassa älykiekon datasta lienee mahdotonta saada blokkauksia oikein, sillä aika monessa tilanteessa ei varmastikaan ole mahdollista varmuudella tietää muuttiko kiekko suuntaan puolustavasta vaiko hyökkäävästä pelaajasta. Voi siis olla, että tällä hetkellä tulkitaan ohi menneitä ohjauksia blokeiksi.

Edit. Ja lisäksi se, että blokiksi pitäisi käsittääkseni laskea vain kenttäpelaajien tarkoituksellinen toiminta, ei sitä, että vain sattuu osumaan ja muuttamaan suuntaan. Vaan mistäpä älykiekko sellaisen erottaisi.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös