Mainos

Liigajoukkueiden voimasuhteet kaudella 2022–2023

  • 1 069 255
  • 5 038

Henkka

Jäsen
Suosikkijoukkue
Liiga, NHL, CHL, SHL
Täytyy myös hieman ihmetellä, että mikä sai Pennasen tulemaan jo nyt Ilvekseen. Vasta hänellä päättyi toinen projekti rajuun pettymykseen hävityssä MM-finaalissa hyvin sujuneissa MM-kisoissa. Nyt sitten tulee pitkään projektiin ikään kuin kesken kaiken ilman, että on saanut katsoa ketkä ovat hänen miehiään ja ketkä eivät. Ilveksen seuraavien kausien kannalta olisi ollut varmaan fiksumpaa, että Pennanen olisi rauhassa katsellut tämän kauden tehden siinä samalla kenties asiantuntijahommia YLEllä tai Maikkarilla.

Tämähän on ollut juuri Tapparan pitkän menestyksen tae, että Tapola ja Rautakorpi vuorotellen ovat olleet sivussa (toisen valmentaessa) ja rauhassa kartoittaneet urheilutoimenjohtanana pelaajia itselleen, seuraavaa valmentajapestiä varten. Kaikki hyvissä ajoin, oikeat palaset, eikä ole tultu lennosta säätäämään toisen apajille. Minkäänlaista menestyskuoppaa ei ole tullut 10 vuoden putken aikana. Huonoin sija on neljäs ja 7 kertaa finaaleissa miinus 1 koronavuosi jolloin 3.sarjataulukossa. Siksi pidän tätä mallia (UTJ + valmentaja ja läpystä vaihto) pitkän aikavälin rakentamiseen ylivoimaisesti parhaana mitä olen koskaan nähnyt.

Ilveksen teko on nyt täysin päinvastainen. Veikkaan että niin on lopputuloskin.

Silloin kun Pennasesta oli jotain huhuja Tapparaan, niin oletin että hän olisi tullut juuri loppuvuodeksi urheilutoimenjohtajan rooliin, rakentamaan jengiä itselleen kaudelle 2023-24 ja siitä eteenpäin. Tämä olisi ollut järkevää Tapparan jatkumoa. Nyt homma muuttui erilaiseksi, koska Tuomenoksa ei ole menossa valmentamaan.
 
Trick9

Jäsen
Suosikkijoukkue
-..'
Itsekin isolla mielenkiinnolla seuraan illan Kärpät - Ilves peliä.

Kumman ”meidän peli” toimii paremmin. Jatkaako Marjamäki yli passiivista altavastaaja kiekkoa, joka tuolla hyökkäysmateriaalilla on melkein pelaajien aliarvostamista näin ulkopuolisen silmin. Kärppien maalivahtipeli ?

Ilveksellä opetellaan vielä Pennasen pelikirjaa. Ilvestä läheltä seuraavat voivat kommentoida, mutta onko Ilveksen pelaajamateriaalia kuitenkaan niin kova kuin kauden ennakoissa hehkutettiin ?
Taisi jäädä edelliselle sivulle mutta linkkasin Pennasen haastatteluun eri aiheeseen liittyen mutta sanoi siinä että pelitavallisia muutoksia ei sinällään ole ehditty käydä läpi kun joukkueharjoituksia oli ehditty pitää 2kpl (19.10 haastattelu) ja enemmän keskitytty henkisen puolen asioihin mikä normaalia tilanteessa jossa valmentaja vaihtuu keskellä kautta. Haastattelusta ainakin itse otin positiivisena sen että selvästi heti on kiinnitetty huomiota ongelmiin jotka Ilveksessä on ollut tapetilla jo vuosia (huonot aloitukset kotipeleissä ja back-to-back pelien ohipelit).

Sinällään ottelussa en näe mitään erityistä panosta. Ilveksen puolelta on ainakin ihan hakemista vielä mikä tässä vaiheessa ihan normaalia. Aikaa kuitenkin on rutkasti jäljellä. Toki ottelut Kärppiä vastaan aina mukavia seurata kun heillä joukkueessaan useita pelaajia kenen otteita mielenkiinnolla seuraa.

Ei ole pelaajamateriaali yhtä kova kun kauden ennakossa hehkutettiin mutta tähänkin sanoisin että melko aikaista on vielä. Haapala kenet on monella paperilla kirjailtu kärkirooliin on ollut aikalailla koko kauden palasina mutta omien tietojeni mukaan palaamassa piakkoin kokoonpanoon. Puolustajien osalta Jokipakka oli pitkään poissa ja hänen loukkaantumisensa selvästi vaikuttaa peliin edelleen. Hankinnoista sitten Tuulolalla oli jotain vammaa kauden alussa ja sen jälkeen on pikkuhiljaa luisunut lähemmäs floppi -kategoriaa mutta Pennaselle tuttuna pelaajalle varmasti saa vielä aikaa näyttää osaamistaan. Luistelu on ollut kuitenkin tahmeaa, tiedä sitten johtuuko juuri tuosta alkukauden vammasta kun blokkasi laukauksen jalkaterällä. Viime vuosien pelaajista ainakin Sebok on aloittanut uneliaasti kuten viime kaudenkin, ja Mäntykivi ja Oden ovat ottaneet steppejä enemmänkin taaksepäin. Laajuutta toki löytyy rosterista kuten mainostettiin mutta silti hyökkäysluovuus sekä ylivoima putoaa monella pykälällä heti kun Haapala on poissa kokoonpanosta, ja puolustuksessa sitten Jokipakka on Masinin kanssa sellainen pelaaja joka ei vaan ole korvattavissa.
 
stiffler

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa
No, ei ole nimittely Ok. Large on mielestäni kovin henkilökohtainen ja loukkaava nimitys. Jäänhakkaaja on täysin humoristinen ja liittyy yhteen tekoon. En usko, että tuosta on kukaan loukkaantunut. Myönnän, että Pikku Pennasen suhteen mennään rajalla. Toki sekin liittyy Pennasen yhteen päätökseen, ei hänen ulkonäköönsä. Jos jollekin on jäänyt epäselväksi, niin pidän Pennasta kovana valmentajana. Ja jos tuo pikku Pennanen koetaan yleisesti loukkaavana, toki sitä ei pidä minun käyttämän.
Niin tai voisitko sinä vain lopettaa tuon ainaisen tekstiesi kiertämisen, kaartamiseen ja asioiden selittelyn itsellesi "suotuisaksi" vaikka lopputulos on se, että tekstissäsi ei ole päätä ei häntää. Tuo sinun tapasi keskustella on aivan helvetin moukkamaista, lapsellista ja raskasta luettavaa. Se, että sinä koet olevasi asiassa kuin asiassa oikeassa, ei kumminkaan tarkoita asian olevan niin. "pikku" ja "Large" - lisänimet kuvaavat kokoa. Se on se ja sama minkä kokoa ne kuvaavat. Aivan yhtä moitittavia tai hyvväksyttäviä molemmat.

Eikö täällä vieläkään ole McTorso-vänkäämisille omaa ketjua? Pari viestiä vielä menee, mutta sitten olis ilahduttaavaa havahtua mainintaan : " Jatkot Vain McTorso jutut- ketjussa.

Lukko on muuten oivassa vireessä.
 
Dr.Troy

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves, Detroit Red Wings, Caps, Detroit Lions
Ilvestä läheltä seuraavat voivat kommentoida, mutta onko Ilveksen pelaajamateriaalia kuitenkaan niin kova kuin kauden ennakoissa hehkutettiin ?
En kaikkia arvioita lukenut, mutta omassa arviossa hyökkäyksen terävyys oli kyseenalainen. Tällä hetkellä tulosvastuullisten tekeminen ei riitä, plus Haapala hallitsee saikkutupaa. Koutsin vaihto tässä vaiheessa tuskin helpottaa asiaa.
 
Steril

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kivikovat liiganousijat
Minusta pikku Pennanen ja Jäänhakkaaja Suomi ovat ihan osuvia humoristisia lisänimiä. Jokainen toki tulkitsee niitä omista lähtökohdistaan. Itse en koe niitä lapsellisena, päinvastoin.
Kyllä se Raksilan jää oli viime keväänä ihan vain niin paskassa kunnossa, ettei Suomen jään koputtelut siihen vaikuttaneet yhtään piirua. Hyvä vain että kokeili niin ei kenellekään pelaajalle käynyt oikeasti pahasti. Se, että jää ei kestä, ei ole kenellekään muulle nolo juttu kuin vain ja ainoastaan Kärpille.

EDIT: Jaa, onkin tätä samaa aihetta jo käsiteltykin "muutaman" kerran, ei siis mitään uutta.
 
Viimeksi muokattu:

Sturba

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kriisi-Kärpät, Carolina Hurricanes

Joo, kyllä se oli niin huonossa kunnossa ettei sillä sinä päivänä voinut enää pelata. Mutta onko siltikään järkevää Suomen mennä hakkaamaan sitä luistimilla, kun ei ole jäätynyt edes kunnolla? Antaa kunnolla jäätyä ja koputella sen jälkeen.
 
VeeJiiJii

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät, Leijonat, Sharks, Avalanche
Myönnän, että Pikku Pennasen suhteen mennään rajalla. Toki sekin liittyy Pennasen yhteen päätökseen, ei hänen ulkonäköönsä. Jos jollekin on jäänyt epäselväksi, niin pidän Pennasta kovana valmentajana. Ja jos tuo pikku Pennanen koetaan yleisesti loukkaavana, toki sitä ei pidä minun käyttämän.
En itsekään määrittelisi Pennasta sen isommin tämän, kylläkin käsittämättömän Blomma-ratkaisun osalta. Sen verran ison mahdollisuuden päätyyn asti antoi Jatkolakin, että jälkeenpäin ei ainakaan itsellä jäänyt maalivahtipelistä paljon hampaan koloon.

Se siitä. Vähintään yhtä käsittämätön on kieltämättä myös Ilveksen valmentajanvaihdos. Pendo on huippunimi, mutta aika on väärä. Moni varmasti seurassa ja yli sen rajojen allekirjoittaa, että suurimman antipatian ja lampaanperseen ansaitsee Jalo, Koskela ja kumppanit. Ilves lakkasi Myrrä-saagan epäkunnioittavan ja ennanaikaisen päätöksen jälkeen ainakin omissa silmissä olemasta enää "sympaattinen" haastajajoukkue. Kaikki noste (missä Myrrällä oli iso rooli) ja uusi areena ovat luoneet seurajohtoon vauhtisokeuden.

Tänään on tiedossa mielenkiintoinen matsi missä kaksi isoa ovat molemmat herätyksen suuren tarpeessa, eikä se herätys ole vaihtuva mies penkin takana.
 
-One-

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves
Itsekin isolla mielenkiinnolla seuraan illan Kärpät - Ilves peliä.

Kumman ”meidän peli” toimii paremmin. Jatkaako Marjamäki yli passiivista altavastaaja kiekkoa, joka tuolla hyökkäysmateriaalilla on melkein pelaajien aliarvostamista näin ulkopuolisen silmin. Kärppien maalivahtipeli ?

Ilveksellä opetellaan vielä Pennasen pelikirjaa. Ilvestä läheltä seuraavat voivat kommentoida, mutta onko Ilveksen pelaajamateriaalia kuitenkaan niin kova kuin kauden ennakoissa hehkutettiin ?
Ilves on tähän mennessä Pennasen alaisuudessa pelannut nopeaa pystysuunnan lätkää. Tempo yritetään pitää korkealla ja kiekkoa pyritään pelaamaan lavasta lapaan. Välillä toimii, useimmiten ei. Jos vastustaja on hyvä antamaan painetta, ollaan eniten pulassa. Veikkaan, että maaottelutauolla vasta aletaan kunnolla reenaamaan niitä viivelähtöjä.

Pelaajamateriaalista sen verran, että olen edelleen samaa mieltä kuin ennen kauden alkuakin. Pakisto on timanttisen kova ja Langhamer on huippuveska. Hyökkäys on leveä ja laadukas, mutta erittäin tasapaksu. Todelliset tähtihyökkääjät uupuvat Suomea lukuunottamatta. Materiaali on kokonaisuutena riittävä mestaruudesta taistelemiseen.
 
Sturba

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kriisi-Kärpät, Carolina Hurricanes
Ilves lakkasi Myrrä-saagan epäkunnioittavan ja ennanaikaisen päätöksen jälkeen ainakin omissa silmissä olemasta enää "sympaattinen" haastajajoukkue.
Tuohan on vain hyvä juttu. Ilveksen pelaajabudjetti on Liigan kärkeä, sen halli ja some on ylivoimaisesti Liigan parhaat, joten miksi tyytyä vain haastamaan. Tämän lisäksi vielä Tampereella on nyt menossa huikea kiekkobuumi. Ja tietenkin se, että Ilves haluaa nousta sieltä pikkuveljen paikalta Tapparan rinnalle ja ohi. Tämä valmentajan vaihto oli Ilvekseltä todella rohkea peliliike, ja aika näyttää miten Pennasen aikakausi tulee päättymään.

Myrrän kanssa Ilves ei olisi ikinä taistellut mestaruudesta, Pennasen kanssa hyvinkin mahdollista. Toki en usko että vielä tällä kaudella.
 
Yohann

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves, Sens
Otetaan nyt pieni välikatsaus tuohon Mäntykiveen, kun sitä täällä niin hehkutettiin ennen kauden alkua. Silloin totesin, että Mäntykivi on lähinnä samalla viivalla Intosen kanssa.

Mäntykivi
14 2+3=5 -2 AV% 43,1 % 16:15

Intonen
13 0+7=7 -3 AV% 40,8 % 17:51

Siltä se hyvin paljon näyttää. Kumpikin hyvin kaukana Liigan kärkisenttereistä.
Samoin Mäntykivellä alkoi viime kausi nihekästi ja veti pitkään kiikareilla (tai jotain tyyliin 0+1), kunnes löysi jyvänsä ja veti loppukauden 0,75 pistettä per peli, eli 45 pisteen kaustahdilla. En vielä kauheesti huutelisi. Toki voi olla mahdollista, että tulee sophomore slump - kausi, joka nuorilla pelaajilla monesti saattaa tulla läpimurtokauden jälkeen.
 
Via Dolorosa

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
Myrrän kanssa Ilves ei olisi ikinä taistellut mestaruudesta, Pennasen kanssa hyvinkin mahdollista. Toki en usko että vielä tällä kaudella.
Särähtää kyllä korvaan aivan helvetisti, kun sanotaan ettei jonkun valmentajan kanssa olisi ikinä taistellut mestaruudesta, vaikka Myrrä nimenomaan on vetänyt vähintääkin mallikkaasti koko Ilves aikakautensa.

Ihan samalla tavalla olisi voinut sanoa, ettei Ässät tule ikinä jonkun Kiven kanssa voittamaan mestaruutta, Lukko Virran kanssa taikka vaikka TPS Suikkasen kanssa. Samalla logiikalla ei mestaruuksia ikinä voiteta kuin sellaisilla jotka ovat sen aikaisemminkin voittaneet, mutta historia on todistanut ja tulee jatkossakin aina todistamaan myös uusia mestareita.

Lisättäköön, että yleisesti ottaen pidän Pennasta koko Suomen parhaimpina valmentajina, enkä todellakaan ole väittämässä että Myrrä olisi laadukkaampi valmentaja, vaan lähinnä kaverin vähättely ihmetyttää kyllä aivan helvetisti.

Tämän kauden suhteen taas uskon, että Myrrän monottaminen vei potentiaalisen mestaruuden, mutta sitähän ei kukaan ikinä pysty todistamaan, joten jossittelun merkeissä mennään.
 
Samppakalja69

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tampereen ILVES

Myrräähän vähäteltiin kauden ennakoissakin pahimpana esteenä Ilveksen mestaruuteen (vai mestarisuosikkuuteen). Eli vähätelty on ennen potkujakin, nyt sitten palstalla on mennyt pasmat sekaisin ja kauhea haloo kun messias-Myrrä potkittiin pois ja Ipan kausi paketissa. Täh?

Sanotaan tähän väliin taas, itselle olisi kelvannut myös Myrrä tämän kauden loppuun, mutta upgrade Pennaseen sopii myös. Varsinkin, kun vaihdos tapahtui heti kauden alkuun eikä vasta sitten, kun olisi ehkä (tai ainakin toimiston mielestä todennäköisesti) liian myöhäistä.
 
Satunnainen

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves
Särähtää kyllä korvaan aivan helvetisti, kun sanotaan ettei jonkun valmentajan kanssa olisi ikinä taistellut mestaruudesta, vaikka Myrrä nimenomaan on vetänyt vähintääkin mallikkaasti koko Ilves aikakautensa.
Kaudella 2019-20 suoritus oli mielestäni muuta kuin mallikas. Enkä nyt tarkoita sitä, että puolivälierissä tuli Lukolta turpaan oikein kunnolla, sillä eihän silloin Lukolle pärjännyt kukaan. Vaan tarkoitan sitä, että luotiin pelitapa, joka oli kyllä viihdyttävä ja voittoisa, mutta jonka toteuttamisessa oli ajoittain selviä vaikeuksia jo "NHL-rosterilla", ja materiaalin heikettyä säätämisessä kesti tavattoman kauan eikä lopputulos ollut silti kovinkaan häävi.
 
Sturba

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kriisi-Kärpät, Carolina Hurricanes
Särähtää kyllä korvaan aivan helvetisti, kun sanotaan ettei jonkun valmentajan kanssa olisi ikinä taistellut mestaruudesta, vaikka Myrrä nimenomaan on vetänyt vähintääkin mallikkaasti koko Ilves aikakautensa.
Kyllä maailmaan mielipiteitä mahtuu. Tuo on minun mielipide, jonka perustan omaan näkemykseen herroista. Antti Pennanen on paljon parempi valmentaja, mitä tulee itse pelin valmentamiseen. Myrrällä tuntui sivuja puuttuvan sieltä. Toki totuus voi olla ihan toinen, mutta siltä minusta tuntuu.

Myrrä ei todellakaan ole huono valmentaja, mutta ei myöskään Liigan parhaita. Ilveksellä ei ole ylivertainen materiaali, kuten Lukolla mestaruuskaudella. Silloin Myrräkin olisi johdattanut Lukon mestaruuteen. Pennanen sen sijaan johdatti HPK:n mestaruuteen altavastaajana voittaen ensin puolivälierissä TPS:n (4.), välierissä Tapparan (2.) ja finaaleissa Kärpät. (1.) Vaikka ratkaisu syntyikin tuomarivirheen avittamana, niin kyllä Kerho tuon mestaruuden ansaitsi. Kärpillä oli mahdollisuutensa päättää se sarja omaan mestaruuteen.
 
Satunnainen

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves
Onko Pennanen muuten voittanut pudotuspelisarjaa pl. mestaruuskaudella?
Junnuissa ja Mestiksessä on, SM-liigassa ei. Liigakausista tähän asti ensimmäinen päättyi 4-3 tappioon puolivälierissä, toisella ei päässyt pudotuspeleihin, kolmannella mestaruus (3 voittettua sarjaa) ja neljännellä olisi päässyt sijalta 7 sääleihin, mutta pudotuspelejä ei pelattu. Näin siis päävalmentajana.
 
VeeJiiJii

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät, Leijonat, Sharks, Avalanche
Tuohan on vain hyvä juttu. Ilveksen pelaajabudjetti on Liigan kärkeä, sen halli ja some on ylivoimaisesti Liigan parhaat, joten miksi tyytyä vain haastamaan. Tämän lisäksi vielä Tampereella on nyt menossa huikea kiekkobuumi. Ja tietenkin se, että Ilves haluaa nousta sieltä pikkuveljen paikalta Tapparan rinnalle ja ohi. Tämä valmentajan vaihto oli Ilvekseltä todella rohkea peliliike, ja aika näyttää miten Pennasen aikakausi tulee päättymään.

Myrrän kanssa Ilves ei olisi ikinä taistellut mestaruudesta, Pennasen kanssa hyvinkin mahdollista. Toki en usko että vielä tällä kaudella.
Totta kai olen todella iloinen Ilveksen ja koko tamperelaisen kiekon puolesta, että viime vuosina on tapahtunut paljon hyviä asioita. Seura on ansaitsemassaan asemassa, vetovoimainen ja herättää vastustajana kiinnostusta ja kunnioitusta.

Myrrä ei ole messias. Olen pitänyt häntä enemmän tiimivalmentajana ja hän oli yksi iso arjen sankari osana Ilveksen nousua. Myrrä valmensi vuonna 2016 A-nuoret mestaruuteen, nosti koronakaudella 2019-2020 romahtaneen Karri Kiven Ilveksen suosta runkosarjan neljänneksi ja viime kaudella viimein ensimmäiseen mitaliin 21 vuoteen. Myrrän Ilves ei ollut suurin mestarisuosikki. Pelitapa oli viihdyttävä ja riitti taistelemaan mitaleista, mutta siinä oli puutteensa. En kiellä enkä myönnä, että pitkäjänteinen kasvutarina olisi voinut saavuttaa vielä kliimaksinsa päätöskaudellaan. Sitä emme koskaan saaneet tietää.

Minimitavoite Pennasen nimeämiselle jo täksi kaudeksi pitäisi olla vain ja ainoastaan mestaruus, koska se tapahtui jo hyvissä ajoin. Esim. finalistisuosikkeihin Tapparaan, Kärppiin ja TPS:ään nähden he ovat edelleen haastaja-asemassa. Liikkuvaan junaan hyppäämisessä on haasteensa, vaikka Pendo tunteekin kourallisen pelaajia HPK:sta ja pari Nuorista Leijonista.
 
YOLO 1922

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, Penguins
Onhan toi Ilves aivan sekaisin, alkukauden huippuvire tipotiessään. Valmentajasekoilun myötä en voi muuta kuin toivoa, että sama meno jatkuu ja ulos viimeistään puolivälierissä. Muuten ei mitään Ilvestä tai Pennasta vastaan mitään, mutta tuon tason perseily organisaatiolta ei ansaitse muuta kuin karvaan pettymyksen.
 
Suosikkijoukkue
Tappara
Joo, kyllä se oli niin huonossa kunnossa ettei sillä sinä päivänä voinut enää pelata. Mutta onko siltikään järkevää Suomen mennä hakkaamaan sitä luistimilla, kun ei ole jäätynyt edes kunnolla? Antaa kunnolla jäätyä ja koputella sen jälkeen.
Jos nyt oikein muistan miten episodi meni, niin ihan oikein Suomi näytti siinä herra jäämestarille kuka kokemuksen syvällä rintaäänellä oli sitä mieltä, että jää on kunnossa ja ei muuta kun kiekkoa jäähän.
 
Yabada

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves
Jos nyt oikein muistan miten episodi meni, niin ihan oikein Suomi näytti siinä herra jäämestarille kuka kokemuksen syvällä rintaäänellä oli sitä mieltä, että jää on kunnossa ja ei muuta kun kiekkoa jäähän.
Juuri näinhän se meni. Tämä kommentti tosin, että jäällä voi kyllä pelata, tuli muistaakseni ennen tuota ensimmäistä jään paikkaukseen johtanutta taukoa. Tämän jälkeen pelaajat taisivat tulla ainakin kahdesti vielä katsomaan, että pelaillaanko vielä. Kerran molemmat joukkueet ja viimeisen kerran vain kapteenit Ohtamaa ja Suomi. Ehkä ihan hyvä, että sitä kymmeniä vuosia kokenutta kenttämiestä ei kuunneltu - missään vaiheessa.
 
Okkul

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko ja maajoukkueet
Itse en pidä mm. Pennasta, Virtaa, Marjamäkeä minään messiaina, joiden kanssa mm. Mestaruus voitetaan suuremmalla todennäköisyydellä kuin esim. Jonkun muun valmentajan kanssa.
Kyllä suurin tekijä edelleen on riittävän hyvät pelaajat ja sitä kautta joukkueen rakentaminen. Kun riittävän hyvät pelaajat löytävät toisensa ja yhteispeli luistaa sekä maalivahti on oikeaan aikaan huippuvireessä, niin sinä se on hyvin paljon yksinkertaistetusti. Minusta valmentajan roolia korostetaan liikaa, en toki halua vähätelläkkään, mutta hyvän joukkueen jolla henkipäällä "valmentaisi" mestaruuteen varmasti suurinosa nykyisistä liigavalmentajista.

Itse on usko että Pennanen pystyy Ilveksessä saamaan samaa tulosta minkä HPK:ssa teki.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös