Esiin nostamasi tilasto Kärppien peleistä muita kärkijoukkueita vastaan on fakta, mutta tässä hetkessä loppukauden voimasuhteita arvioitaessa se ei ole minun mielestäni enää relevantti tilasto. Tuossa on syy sille, miksi Lauri Mikkola potkittiin päävalmentajan paikalta täysin ansaitusti. Täysin erikoistilanne- ja maalivahtipelaamisen varassa ollut joukkue sai Ukrainan sodan syttymisen välillisistä seurauksista laadukkaan pelitapavalmentajan ja muutaman vahvistuksen parantamaan viisi vastaan viisi -pelaamista ja puolustuksen tiiveyttä. Se, että riittääkö se a) kauden jatkumiseen runkosarjan jälkeen b) puolivälieräpaikkaan c) mestaruuteen tai "edes" muille mitaleille jää täysin nähtäväksi. Tämän Marjamäkikin totesi omalla tavallaan tullessaan joukkueeseen, että kaikki tehdään ja kaadutaan saappaat jalassa. Materiaalin ja nykyisen valmennuksen osaavuuden kannalta mihin tahansa on edellytykset, mutta takamatka ja aika voi käydä liian suuriksi vaatimuksiksi. Ilman valmentajanvaihdosta Kärpät olisi ollut aika varma yhdestoista.Muutaman sivun tätä ketjua luettuani sanoisin, että näkymät eivät ole vain liian optimistiset vaan täysin epärealistiset.
Kärpät on ollut häkellyttävän heikko kärkijoukkueita vastaan. Pisteitä oululaiset ovat keränneet seuraavasti.
Tappara 1/6
Lukko 1/12
Ilves 2/12
KooKoo 3/9
Jukurit 4/12
KalPa 5/12
TPS 5/9
Pelicans 5/9
HIFK 7/15
HPK 11/18
Kärpät on kerännyt muita TOP-10 joukkueita vastaan yhteensä vain 44 / 114 pistettä.
Pistekeskiarvo näitä TOP-10 joukkueita vastaan pelatuissa otteluissa on surkea 1,15 pistettä/ottelu.
Mietitään vielä vähän tarkemmin. Ketäs Kärpillä olikaan vastassa loppukauden aikana?
- Pelicans, HIFK, Tappara, Tappara, TPS ja KooKoo.
Keskiviikkona pelattavan Pelicans-Kärpät ottelun lopputulos saattaa ratkaista sääleistä ulos jäävän joukkueen, sillä sen verran haastava Kärppien loppuohjelma on.
Edes se kuuluisa Crosby ei nostaisi Kärppien kanssa maljaa tänä vuonna.
Tämän hetken perusteella selvästi suurin mestarisuosikki on Tappara. Laadukas joukkue, joka on saanut perinteisen alkukauden treenijumin karstat pois koneesta. Kokemusta voittamisesta löytyy paljon pelaajistosta ja valmennuksesta, mutta myös CHL-finaalitappio varmasti kasvatti menestymisen nälkää. Tuon pelin taso oli sen verran hurja, että varmasti valmisti erittäin hyvin tärkeimpiä pelejä varten. Ei ehkä millään osa-alueella häikäise, kuten IFK:n hyökkäys, mutta laajuutta ja laatua löytyy jokaiseen ketjuun.
Viimeksi muokattu: