Mainos

Liigajoukkueiden voimasuhteet kaudella 2018–2019

  • 1 061 590
  • 3 916

Quagmire

Jäsen
Suosikkijoukkue
HC TPS, SoJy
Jatkoajalta mielenkiintoiset syyskauden arvioinnit. Lähinnä pisti silmään, että Tappara on pisteytetty Tepsin edelle. Joukkeilla kuitenkin piste-eroa 10 pojon verran jälkimmäisen eduksi ja varmaan lähtökohtaisesti suurin osa arvioi Tapparan Tepsin edelle voimasuhteissa kauden alussa.
 
Yuppi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Johtaja Virran Dream Team, Україна
Ihan silkkaa paskaa nuo arviot taas. Lukko on melkein tasapisteissä Tapparan kanssa, niin täyspäisellä logiikalla Tapparan arvosana ei voi olla parempi, koska heidän rosteri on kovempi. Eli ovat alisuorittaneet Lukkoon nähden.
 
Kuusnolla

Jäsen
Suosikkijoukkue
VGK, Korven Honka, Kuivalahden Kiri
Jatkoajalta mielenkiintoiset syyskauden arvioinnit. Lähinnä pisti silmään, että Tappara on pisteytetty Tepsin edelle. Joukkeilla kuitenkin piste-eroa 10 pojon verran jälkimmäisen eduksi ja varmaan lähtökohtaisesti suurin osa arvioi Tapparan Tepsin edelle voimasuhteissa kauden alussa.
Tämän verran "opettajalla" on lupa suosia hyviä ja omia suosikkeja. Tuon verran koenumeroita voi korjata hyvällä ja kuuliaisella tuntiosallistumisella.
 
Quagmire

Jäsen
Suosikkijoukkue
HC TPS, SoJy
Tämän verran "opettajalla" on lupa suosia hyviä ja omia suosikkeja. Tuon verran koenumeroita voi korjata hyvällä ja kuuliaisella tuntiosallistumisella.
Todennäköisin selitys lienee se, että jokaisella ”oppilaalla” (joukkue) on ollut oma ”opettaja” (paikallistoimittaja), joka on arvioinut oman oppilaansa, eivätkä opettajat ole kommunikoineet yhtään keskenään siitä, miten oppilaiden arvosanat vertautuvat toisiinsa.
 
PlayMacher

Jäsen
Suosikkijoukkue
Oulun Kärpät, Rovaniemen Kiekko, HIFK, Rangers.
Lukko ja Sport on kyllä olleet alkukauden suurimmat onnistujat odotuksiin nähden. Edellisen kerran kun Lukko porskutti vastaavalla tavalla niin Vehanen kaupattiin ja loppukausi meni siinä? Nyt on hiukan päinvastainen tilanne kun molaria tulee takaisin kun Lehtinen on hoitanut savottansa Kanadassa, eli sellaista vuosien takaista romahdusta tuskin Lukolle tulee. Sportilla taas on mahdollisuus tehdä keväällä "Bluesit" ja yllättää samanlaisella taistelukiekolla kuin espoolaiset esim. 2011. Kolmen kärki tulee melko varmasti säilymään mutta muuten taisto runkosarjasijoista on tiukkaa.
Hyvää joulunaikaa kaikkien seurojen kannattajille!
Edit. Korjattu kirjoitusvirhe.
 
Viimeksi muokattu:
Suosikkijoukkue
4.11., 7.4. ja pyhä henki
Mediasisältö Tapparasta on lähes puhdasta vittuilua. Heti, kun joku ottaa vähän positiivista näkökulmaa, niin täällä revitään verkkareita. Ei sillä, minustakin vähän turhan posijalalla Jatkoaika. Joukkueena Tapparalla menee ihan jees, mutta yksilöiden tuloksenteko takkuaa (ja muutamalla pelaaminenkin).
 
Jinsui

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK
Kerhon voi huoletta unohtaa poffiveikkailuista jos ja kun Larmi hajosi nyt yhtään pahemmin. Ja melkein vaikkei olio hajonnutkaan, sen verran syvällä kyntää nyt Pallokerho.
 
Suosikkijoukkue
Ei merkittävän kaupungin pallokerho
Kerhon voi huoletta unohtaa poffiveikkailuista jos ja kun Larmi hajosi nyt yhtään pahemmin. Ja melkein vaikkei olio hajonnutkaan, sen verran syvällä kyntää nyt Pallokerho.

Kauden ensimmäinen huonompi jakso ja täällä heitellään kirvestä kaivoon.
 
eriatarka

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko
Lukko ja Sport on kyllä olleet alkukauden suurimmat onnistujat odotuksiin nähden.

Vielä marraskuun lopulla Lukko taisteli viimeisestä säälipaikasta, joulukuun ekasta päivästä alkoi voittoputki, joka on nyt venynyt 8 ottelun mittaiseksi (pisteitä tullut 23/24). Vaikka kyllä sitä ennenkin otteissa oli piristymisen merkkejä, mutta maalivahtipeli parantunut huomattavasti ja junnut vastanneet huutoon. Lisäksi on aistittavissa, että itseluottamus on korkealla - maalin tappiot vaihtuneet maalin voitoiksi eikä enää vastustaja tule lopussa tasoihin tai ohi.
 
Okkul

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko ja maajoukkueet
Suhdanteet vaihtelee vielä niin monta kertaa ennen runkosarjanloppua, että en menisi varmaksi kuuluttamaan edes Tepsin paikkaa top 4;ssa ja kotiedusta. Pari tappiota niin etumatka on lähes kiinni ajettu. Tasaisesta ryhmästä 3-7 sijoilla olevista kun joku/ jotkut pienelläkin 3 ottelun putkella ovat kiinni jopa kakkospaikassa.
Hyvä että on tasaista, se pitää sarjan mielenkiintoisena, ratkaisua viimeisistä pudotuspelipaikoista saatanee odottaa ihan viimeiseen kierrokseen.
 
vastaantulija

Jäsen
Suosikkijoukkue
Määrätietoisesti HPK
Kauden ensimmäinen huonompi jakso ja täällä heitellään kirvestä kaivoon.

Joo, ei aleta luovuttaan. Totuus on kuitenkin se, että tässä ollaan 10 edellistä peliä menty 1 piste per ottelu -tahdilla, ja tosiaan jos Larmi nyt tipahti pidemmäksi aikaa riveistä pois, niin vähintäänkin pieni huoli alkaa olla jo ihan aiheellinen.

Pendon joukkueet kuitenkin aina parantaa kauden edetessä. Viime vuonnahan Kerho otti vuodenvaihteen jälkeen 46 pistettä ja sellanen riittäis tällä kaudella helposti ainakin suoraan pudotuspelipaikkaan. Silloinhan se nousu muuten alkoi liigassa juuri Mikkelissä kärsityn tappion jälkeen, eli katsotaan saatiinko siitä taas voimaa.
 
PlayMacher

Jäsen
Suosikkijoukkue
Oulun Kärpät, Rovaniemen Kiekko, HIFK, Rangers.
Mites olisi Pelicans tähän listaan mukaan? Huomattavasti Lukkoa pienemmällä budjetilla operoiva seura nyt sarjassa kolmossijalla. Ihan kait kohtuullisesti sekin tähän asti vai?
Tottapa tuo! Pääsi Pelicans yllättämään itseni sijoituksellaan, mutta pelillisesti pidin lahtelaisia kovana nippuna jo alkukaudesta. Viime kaudellakin Pelicans oli Raksilassa yksi parhaiten Kärpät haastanut porukka vaikkei tainnut täällä voittaa, olikohan ainut joka vei Oulun runkosarjamatsissa maalipaikat selvästi vaikka hävisi. Siellä on nyt optimaalisesti vääntövoimaa ja taitoa. Saarisen peliä varsinkin ylivoimalla on ilo katsoa ja mihin te Kangasniemiä tarvitte kun Severi Lahtinen hoitaa kynäilyt?
 
PlayMacher

Jäsen
Suosikkijoukkue
Oulun Kärpät, Rovaniemen Kiekko, HIFK, Rangers.
Vielä marraskuun lopulla Lukko taisteli viimeisestä säälipaikasta, joulukuun ekasta päivästä alkoi voittoputki, joka on nyt venynyt 8 ottelun mittaiseksi (pisteitä tullut 23/24). Vaikka kyllä sitä ennenkin otteissa oli piristymisen merkkejä, mutta maalivahtipeli parantunut huomattavasti ja junnut vastanneet huutoon. Lisäksi on aistittavissa, että itseluottamus on korkealla - maalin tappiot vaihtuneet maalin voitoiksi eikä enää vastustaja tule lopussa tasoihin tai ohi.
Sitä minä ajattelinkin, että kun sellaisesta alhosta nousee ja vetää perkeleellisellä rallilla itsensä kuuden sakkiin ennen joulua niin ei siinä tartte taakse katella. Lukkohan saa vielä nuorten kisoista takaisin kolme pelimiestä niin tuskin se fiiliskään tyssää ihan heti.
 
JPriest

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Lukko
Muistakaa Lukko on ollut ihan täysi paska jo n. Kolmannesta pelistä asti. Lukko on saanut lahjaksi pisteitä mm. HIFK:lta. Hyvällä tuurilla alkukaudella onnistuttiin useasti nousemaan jatkoille, mutta keväällä näitä lahjoja enää ei tule ja pudotaan 10 -sakista vääjäämättä...

E: jaa muistanko sittenkin väärin ja peliesitysten mukaan MEIDÄN kuuluisi johtaa sarjaa eikä rotsi kärpylöiden

E2: pitkään meidän osiossakin vaadittiin Virran ja Sahlstedtin erottamista kun nuoria ajettiin sisään ja peli oli paskaa kuten 63 vuoden jälkeen aina.

E3: Friberg olisi pitänyt korvata Robert Kronilla tai jollakin ÖHL arvalla.

Meil on muuten jengis hiukan sellanen pöhinä, et virheitä ei pelätä ja niistä ei rangaista vaan kehotetaan kiekollisesti luoviin ratkaisuihin...
 
Viimeksi muokattu:

McTorso

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät
Suhdanteet vaihtelee vielä niin monta kertaa ennen runkosarjanloppua, että en menisi varmaksi kuuluttamaan edes Tepsin paikkaa top 4;ssa ja kotiedusta. Pari tappiota niin etumatka on lähes kiinni ajettu. Tasaisesta ryhmästä 3-7 sijoilla olevista kun joku/ jotkut pienelläkin 3 ottelun putkella ovat kiinni jopa kakkospaikassa.
TPS:n voi kyllä huoletta lukita kotietujoukkueeksi. Pitkän sarjan aikana tulee vaikeita jaksoja. TPS:llä on parhaillaan sellainen päällä. On loukkaantumisia ja epäilisin myös treenijaksotusta. TPS on alkukauden aikana laittanut pöytään kovat näytöt. Ei tuolla materiaalilla jäädä neljän parhaan ulkopuolelle runkosarjassa.

Lukko iskee parhaillaan tosi tiukasti. Olisi kyllä mahtavaa, jos Virran metodit alkaisivat purra Kuopion ulkopuolellakin. Myös palkinnon saaminen luottamuksesta nuoriin pelaajiin, olisi tervetullutta. Vaikken vielä usko Lukon lopulliseen läpilyöntiin tälle kaudelle, kylvetään nyt siemenet tulevien kausien menestykselle, mikäli johdon kantti valitun linjan kanssa kestää.
 
Itse en sinetöi vielä Tepsinkään kotiutua kuten mainitsin aiemmin, se ei tarkoita että veikkaisin Tepsin romahtavan totean vain, että muutamia kierroksia sitten moni jo lukitsi Tapparankin paikan. Notkahdus tullaan näkemään myös Kärppien pistetahdissa marginaalit ei kuitenkaan ole niin suuria joukkueiden kesken.

Mikä tulee Lukkoon niin pistetahti tulee myös tasaantumaan viimisestä 15 pelistä, mutta uskon sen pysyvän loppukauden 1,6 - 1.8 välissä ja sillä ollaan vahvoilla kun suorasta pudotuspelipaikasta taistellaan.

Siinä olet oikeassa että nyt ajetaan voimakkaasti nuoria pelaajia sisään tulevaisuutta varten, Virran uskon paremmin sopivan nuorille kehittyville pelaajille kuin kokeneille liigajyrille.

Mikä materiaaliin tulee niin ennen kautta Jypillä oli monen mielestä laadukas materiaali, todella kovan kirin saavat ottaa jos suoran pudotuspelipaikan tällä kaudella ottavat. Minä en siihen enää usko. No olen joskus ollut jopa väärässäkin...
 
Roger Moore

Jäsen
Suosikkijoukkue
Upeeta Ville upeeta, KuPS
Mikä materiaaliin tulee niin ennen kautta Jypillä oli monen mielestä laadukas materiaali, todella kovan kirin saavat ottaa jos suoran pudotuspelipaikan tällä kaudella ottavat. Minä en siihen enää usko. No olen joskus ollut jopa väärässäkin...
Tällä hetkellä on relevatimpaa laskea että miten suurella todennäköisyydellä JYP pääsee edes säälipleijareihin. Itse en usko että saavuttavat edes sitä rajaa, sillä saisivat pelata loppukauden niin kovalla pistetahdilla verrattuna tuohon nykyiseen että ei tule tapahtumaan.
 
Zamboni

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves
No se vaatimus on melko nopea kalkuloida. Jos kerää 85 pistettä, niin on aikalailla varmasti mukana jatkossa. Alle 80 pistettä kymppisijaan on hyvin epätodennäköistä. Tuohon 85 pisteeseen JYPin pitäisi tästä eteenpäin porskuttaa 1,7 pistetahdilla, eli ei mikään tekemätön paikka vielä. Se kutossija puolestaan vois vaatia ehkä 95 pistettä eli tarvitaan 2,07 / peli. Kyllä se vaatii jo melkoista ihmeryhdistäytymistä.
 
Arnold

Jäsen
Suosikkijoukkue
SM2013
Jos raumlaisse kuitenkin alkaisi rämpimään yhtäkkiä, niin kuinka nopeasti paniikkinappulaa painettaisiin? Tilalle vanhoja jyriä (ei Marttinen enää) ja jääriä.
 
#16

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko
Jos raumlaisse kuitenkin alkaisi rämpimään yhtäkkiä, niin kuinka nopeasti paniikkinappulaa painettaisiin? Tilalle vanhoja jyriä (ei Marttinen enää) ja jääriä.
Kaipa sitä paniikkinappulaa olisi jo Marraskuun tauolla painettu, jos näin tehtäisiin. Silloin oli kasassa 24 pinnaa 20 ottelusta. Seuraavista 14 pelistä ovatkin sitten kasanneet 31 pinnaa ja hankkineet ovat ainoastaan Ganahlin sekä Tuokkolan, joista jälkimmäisen vain Lehtisen kisaturisti matkailun takia. Eilenkin Saarela lähtii sairastuvalle jo siellä olevien Ahosen, Riikolan ja Fribergin seuraksi ja tilalle nostetaan A:sta Jesse Ruotsi. Aikalailla ennenkuulumaton meininki Sahlstedtin ja Virran johdolla Lukossa tällä hetkellä, kun lisätään vielä että Vahalahti joutui lopettamaan ja Marttinen sekä Tukonen ostettiin sopimuksistaan ulos hankkimatta tilalle ketään (paitsi Ganahl). Voihan se siltikin olla, että ainakin yksi hyökkääjä on edelleen tulossa tälle kaudelle kuten on jo kuukausia puhuttu.
 
Viimeksi muokattu:

Bulvaani

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pelicans
Ilmankos Lukolla menee niin hyvin, kun harjoitteluolosuhteetkin ovat näin hyvin järjestetty! (Linkki vie Iltalehden sivulle)
 
Henkka

Jäsen
Suosikkijoukkue
Liiga, NHL, CHL, SHL
Kärpät voitti mestaruuden.

Onnittelut siitä. Kauden loput pelit on vain kosmetiikkaa.

Joku voisi alkaa availemaan kauden 2019-20 topikkia.
 
anthax

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa, Ketterä
Kärpät voitti mestaruuden.

Onnittelut siitä. Kauden loput pelit on vain kosmetiikkaa.

Joku voisi alkaa availemaan kauden 2019-20 topikkia.

Pakko nostaa hattua omakehun järkkymättömyydelle. Ihan sama vaikka Tappara olisi Jypin (varma top6 nousu tuloillaan) kanssa samoilla sijoilla, niin silti ainut haastaja kaikkivoivalle Kärpille?

Väkevää uskoa omiin, arvostan.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös