Liigajoukkueiden voimasuhteet kaudella 2018–2019

  • 1 048 270
  • 3 931

Neely

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Kings ,Englanti, Blaugrana&C.D. Santa Clara
HIFK:lla on kyllä nimellisesti tosi kova nippu, mutta jotenkin turhan yksinkertaisesti pelaavat. Esimerkiksi paljon parjatun Törmäsen aikana pelissä oli sellaista yllätyksellisyyttä. Toki silloin oli ihan perhanan hyvät puolustajatkin. Silloin sai jännittää kiekon ollessa viivassakin, nyt sellaisia tuntemuksia ei ole enään.
Minusta taas jättävät ne yksinkertaiset, pelin vaatimuksiin olennaisesti liittyvät asiat, tekemättä tunnollisesti ja huolellisesti. Lopputuloksena näennäistä tekemistä eikä silloin edes voiteta tilaa jotta voitaisiin olla yllätyksellisiä tai tehdä luovia ratkaisuita. Ero tässä perusasioiden tekemisessä ja toteuttamisessa oli ihan huikea viime viikolla Pelicansiin ja eilen Tapparaan verrattuna. Ei tuo Tapparankaan peli mitään iloittelua ollut mutta asioiden tekemisen laatu ja huolellisuus oli ihan eri tasolla vierailijoihin nähden ja toi helpohkon voiton.
 
Viimeksi muokattu:

anatomia

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara, LeKi
Juu, ei. Tappara vääntää ja kääntää, mutta ei oikein pääse paikoille. Perusasiat kuitenkin ehkä tosiaan kunnossa, millä tuo kakkospaikka sitten tuli.
 
Tappara otti sitten kaiken tahmaamisen jälkeen taas kakkostilan.

Jotenkin tuntuu siltä, että kausi kaudelta tuohon riittää aina vaan vähemmän. Kuinka paskoja nuo muut joukkueet oikein ovat?

Paikallispuolivälierähän tässä haisee kuin kauhtuneet ipaverkkarit. Eikä ole vahvat etiäiset niistä peleistä tällä kertaa...
 
Eikö tuo käsite kuitenkin aikanaan lanseerattu Kärppien ja Tapparan välisen pudotuspeliähellyksen aikana? Siinä molemmat valmistautuivat jo häviämään ja keksivät tuollaisen hassunhauskan nimityksen pelailulleen.

No ei. Tuo käsite on ollut niin kauan kuin minä muistan ja paljon ennen suurin osa täällä edes asiaa mietti. Ellet sitten tarkoita jotain 80-luvun alun juttua, missä se tosin monesti oli ihan finaali.

Itselläni on kuva, että tuo olisi ollut käytössä ihan ennen kuin jääkiekossa edes keksittiin käyttää moista termiä. Tuota on kuitenkin käytetty jääkiekossakin about vittu sata kertaa eri pudotuspelisarjoissa.
 
Viimeksi muokattu:
KalPa-Kärpät lienee päätöskierroksen "tylsin" peli ei pelkästään Kärppien ylivoimaisuuden takia vaan koska kaikissa muissa peleissä vähintään toisella joukkueella on jonkin sortin panosta ja osassa jopa molemmilla. Toi Ilves-Lukko, ai että.. Siellä Tupsukorvat kun jatkaisivat voittokulkuaan ja Lukko sekasortoista marssiaan niin yhtäkkiä Ilves olisikin korkeiten rankattu sääliplayoff-jengi ja saisi vastaansa JYPin tai Sportin ja ennen kaikkea unelma Tappara-Ilves puolivälierä rematchista parin vuoden takaisesta olisi tällöin erittäin todellinen.

Edit: Ai joo, on siellä kans toi Jukurit-KooKoo. No ei se 5/7 panoksellista matsia sekään huono ole.
Noh noh, jännityksellä seuraamme, että viekö Leskinen vai Strömwall piste- ja/tai maalipörssin. Vai viekö kumpikaan kumpaakaan.
 
Vesuri

Jäsen
Suosikkijoukkue
Vyborg Jesters
Joko jollain niilolla on selvillä se kuuluisa moraalinen finaali?
Jyppi siihen kuuluu ainakin, vastustajasta ei vielä tietoa. Siellä meni kalenteri sekaisin uimalakin tulon myötä, joten Torson varmaksi tietämä huima loppukiri jäi turhan viime tippaan ja pahimmassa tapauksessa eivät pääse edes kuuden sakkiin.
 
444

Jäsen
No ei. Tuo käsite on ollut niin kauan kuin minä muistan ja paljon ennen suurin osa täällä edes asiaa mietti. Ellet sitten tarkoita jotain 80-luvun alun juttua, missä se tosin monesti oli ihan finaali.

Itselläni on kuva, että tuo olisi ollut käytössä ihan ennen kuin jääkiekossa edes keksittiin käyttää moista termiä. Tuota on kuitenkin käytetty jääkiekossakin about vittu sata kertaa eri pudotuspelisarjoissa.
Äläs nyt irtoa henkseleistäsi.
 
Euro71

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät, olosuhdesyistä HIFK
Siellä meni kalenteri sekaisin uimalakin tulon myötä, joten Torson varmaksi tietämä huima loppukiri jäi turhan viime tippaan ja pahimmassa tapauksessa eivät pääse edes kuuden sakkiin.

Hahah, mutta turha siitä on pelkästään McTorsoa syyttää. Kun HIFK viimein aloitti nousunsa kohti materiaalinsa edellyttämiä sijoituksia, niin tuntui luonnolliselta olettaa JYP:n seuraavan perässä, mutta vähän piippuunhan se jäi. Sitä paitsi, mitä sitä nyt kuuden sakkiin, kymppisijaltakin voi ponnistaa loppusijoituksissa vaikka ykköseksi :)
 
Roger Moore

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kokudo Keikaku, Miljoonamiehistö, Ranska, KuPS
No ei. Tuo käsite on ollut niin kauan kuin minä muistan ja paljon ennen suurin osa täällä edes asiaa mietti. Ellet sitten tarkoita jotain 80-luvun alun juttua, missä se tosin monesti oli ihan finaali.

Itselläni on kuva, että tuo olisi ollut käytössä ihan ennen kuin jääkiekossa edes keksittiin käyttää moista termiä. Tuota on kuitenkin käytetty jääkiekossakin about vittu sata kertaa eri pudotuspelisarjoissa.
Itse muistan kuulleeni ensimmäisen kerran joskus vuonna 2009 Kärppien ja Bluesin välisessä välieräsarjassa, mutta varmaan on jo ennen tuotakin käytetty.

Koko termihän on ihan naurettava. Ei ole olemassa mitään moraalisia finaaleja.
 
AaTee

Jäsen
Suosikkijoukkue
lunettes couleurs
Jyppi siihen kuuluu ainakin, vastustajasta ei vielä tietoa. Siellä meni kalenteri sekaisin uimalakin tulon myötä, joten Torson varmaksi tietämä huima loppukiri jäi turhan viime tippaan ja pahimmassa tapauksessa eivät pääse edes kuuden sakkiin.

Äläpäs nyt vielä nuolaise, The chosen one:han sanoi, että se on varma et tulee 6:den joukkoon, kyllä se vielä sieltä.
 
Itse muistan kuulleeni ensimmäisen kerran joskus vuonna 2009 Kärppien ja Bluesin välisessä välieräsarjassa, mutta varmaan on jo ennen tuotakin käytetty.

Koko termihän on ihan naurettava. Ei ole olemassa mitään moraalisia finaaleja.

Ei ole naurettava. Amatöörinyrkkeilyn puolella tulee joskus kaavioita, missä selvästi kaksi painoluokkansa parasta kohtaa ennen turnausfinaalia. Oletan, että painissa kävi samoin ennen. Silloin moraalinen finaali terminä oli enemmän kuin sopiva. Tosin oikeastaan olet oikeassa, kun voittaja voittaa joka tapauksessa kaikki ja hopeaa tai pronssia ei niinkään pitäisi muistella :)

Jääkiekossa ei niinkään,
 
Euro71

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät, olosuhdesyistä HIFK
Ei ole olemassa mitään moraalisia finaaleja.

No onhan niitä. Sehän riippuu täysin turnauskaaviosta. Aika monessa lajissa turnaukseen saattaa muodostua moraalisia finaaleja siksi, että kaksi parasta kohtaa jo ennen finaaleja. Ei se voittajaa tietenkään miksikään muuta, mutta finaalissa eivät kuitenkaan kohdanneet kaksi parasta.
 
Suosikkijoukkue
4.11., 7.4. ja pyhä henki
Äläpäs nyt vielä nuolaise, The chosen one:han sanoi, että se on varma et tulee 6:den joukkoon, kyllä se vielä sieltä.

Väittäisin jopa, että nousee sitten samoilla vauhdeilla neljän parhaan joukkoon.
 
Euro71

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät, olosuhdesyistä HIFK
Ei ole naurettava. Amatöörinyrkkeilyn puolella tulee joskus kaavioita, missä selvästi kaksi painoluokkansa parasta kohtaa ennen turnausfinaalia. Oletan, että painissa kävi samoin ennen. Silloin moraalinen finaali terminä oli enemmän kuin sopiva.

Voittaja on toki voittaja, ei siinä mitään. Mutta aika monessa lajissahan - kun nyt mainitset, niin vaikkapa nyrkkeily ja paini eri muodoissaan - nuo turnauskaaviot muodostetaan sellaisilla kriteereillä, että siinä helpostikin saattaa käydä niin, että (turnauksen) parhaat kohtaavat jo ennen finaaleja. Ei ole kauhean realistista, että esim. nyrkkeilyssä otettaisiin sellainen 60 ottelun runkosarja alkuun kisaajien pistämiseksi järjestykseen, sen sijaan järjestys määräytyy erilaisilla rankingeilla ja vastaavilla.

Jääkiekossa ei niinkään,

Kyllä se lopulta sama pätee myös jääkiekkoon, vaikkei ihan yhtä paljoa kuin joihinkin muihin lajeihin. Jääkiekossahan yleensä pelataan runkosarja, jotta saadaan sille kaudelle joukkueille ranking, ja sitä kautta pyritään välttämään, etteivät parhaat kohtaisi heti kättelyssä. Mutta me kaikki tiedetään se, että tämän järjestelmän heikkous on se, että keväällä kovakuntoisimmat joukkueet eivät välttämättä olleet sitä syksyllä - ja sen tietysti aiheuttaa myös tämä valittu malli, eli että syksyllä ei pelin vielä tarvitsekaan olla kunnossa, jos haluaa voittaa koko skaban.
 
anatomia

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara, LeKi
Huh huh mikä kierros luvassa! Täytynee poikkeuksellisesti ottaa huomenna pari torstaiolutta ja valjastaa kodin kaikki kolme päätelaitetta käyttöön (Ässien pelin lisäksi varmaankin Ilves-Lukko ja Pelicans-Sport pyörimään), sillä huomista ei kiekkojännäri taida kestää ilman edes vähäisiä promilleja veressä :D
Se Liigalive 360 on ollut tosi hyvä. Tulee highlightit kaikista peleistä ja analyysia niistä + jotain henkilökuvia. Saravon Peksi ollut tosi suuri positiivinen yllätys. Pystyy kertomaan ymmärrettävästi kentällä tapahtuneita asioita, jotka ei välttämättä itselle auennut yhdeltä katsomalta.
Laitan tuon kyllä päälle, kun Tapparan pelillä ei ole niin väliä.
 
1000

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara 2.0, Sasha & Patu
Se Liigalive 360 on ollut tosi hyvä. Tulee highlightit kaikista peleistä ja analyysia niistä + jotain henkilökuvia. Saravon Peksi ollut tosi suuri positiivinen yllätys.

Miten tää voi tulla yllätyksenä Tapparan miähelle? Samaa mieltä muuten Liigalivestä ja jännä kierros tulossa illalla.
 
12961

Jäsen
TPS:n varaan on turha laskea yhtään mitään. Joukkue on aneeminen ja hidas ja peli on täysin sekaisin.

5 pelin kuntopuntarissa TPS on 15. ja 10 pelin vastaavassa 13. Käyrä on edelleen alaspäin eivätkä otteet ole kehittyneet parempaan suuntaan.

TPS:n saaminen vastaan playoffseissa on lottovoitto kelle tahansa, jatkopaikka on lähes varma.
 
Roger Moore

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kokudo Keikaku, Miljoonamiehistö, Ranska, KuPS
No onhan niitä. Sehän riippuu täysin turnauskaaviosta. Aika monessa lajissa turnaukseen saattaa muodostua moraalisia finaaleja siksi, että kaksi parasta kohtaa jo ennen finaaleja. Ei se voittajaa tietenkään miksikään muuta, mutta finaalissa eivät kuitenkaan kohdanneet kaksi parasta.
Puhun nyt nimenomaan SM-Liigasta. Turnauskaavio, eli tässä tapauksessa pudotuspeliparit muodostuu sen mukaan miten runkosarjassa pelataan. Kannattaa pelata se ihan kunnolla läpi niin saa otteluohjelma on "suotuisampi" pudotuspelien aikana.

Kyllä se lopulta sama pätee myös jääkiekkoon, vaikkei ihan yhtä paljoa kuin joihinkin muihin lajeihin. Jääkiekossahan yleensä pelataan runkosarja, jotta saadaan sille kaudelle joukkueille ranking, ja sitä kautta pyritään välttämään, etteivät parhaat kohtaisi heti kättelyssä. Mutta me kaikki tiedetään se, että tämän järjestelmän heikkous on se, että keväällä kovakuntoisimmat joukkueet eivät välttämättä olleet sitä syksyllä - ja sen tietysti aiheuttaa myös tämä valittu malli, eli että syksyllä ei pelin vielä tarvitsekaan olla kunnossa, jos haluaa voittaa koko skaban.
Tätä ajattelutapaa en taas ymmärrä ollenkaan. Runkosarjan merkitys on juuri siinä että hoitamalla sen kunnialla saat ainakin teoriassa paremmat lähtökohdat pudotuspeleihin. Sehän on vaan näiden "kevään kovakuntoisten" omaa syytä jos eivät ole pelanneet tarpeeksi hyvin koko kautta ja saavat kovakuntoisuudesta huolimatta kovan vastustajan pudotuspelien alkumetreillä vastaansa.
 
Baldrick

Jäsen
Täällä @AaTee et co. jaksaa naljailla McTorson ennustukselle JYPin sijoituksesta, joka näin jälkikäteen oli kieltämättä heikko. Yhtä heikkoja on myös nuo muut kirjoittajat, viestin alussa mainittu mukaanlukien, joiden mielestä Kärpät erityisesti hyökkäyksen osalta on täysi arpa, eikä Heponiemellä, Kuparilla, Kristofilla ja muilla riitä. Ja Kärppien sijoittaminen selkeäksi ykköseksi oli naurunaihe joillekin ja muutamalla se veti oikein tunteisiin. Nyt Kärpät on kuitenkin tekemässä runkosarjan piste-ennätystä ja johtaa TÄYSIN ylivoimaisesti. Mutta tätä asiaa ei enää muistellakaan, vaan keskitytään aukomaan päätä yhdestä huonosta veikkauksesta ja sillä teilataan koko kirjoittajaa.

Säälittävää, etten sanoisi.
 
Voi voi. Kyllä se elämä on joskus kurjaa ja rankkaa. Mitä tulee naljailun kohteeseen niin siihen en voi ottaa kantaa millään tavalla enää, koska siitä saa penalttia tällä palstalla näköjään järjestään jokainen joka mitään erehtyy sanomaan.

Mutta syytä kuittiin löytyy ihan ja pelkästään siitä, tästä ketjusta esim. tuolta sivujen 135-137 tienoilta, miten varmasti ja perustellusti JYPpiä kärkeen on tarjottu, ja vaikka kuinka monen suulla on siitä vastaan argumentoitu, eikun vaan kivenkovaan väitetty edelleen. No, nyt se sitten tulee nähdyksi, ja kuulluksi. Ja muutoinkin kun tarpeeksi keulii omilla "meriiteillään" niin kyllä kuittiakin kummasti enemmän saa kun paikka tulee.
Sitä paitsi ainakin yksi, jos ei jopa useampi en muista, oli sitä mieltä tuolla kauden alkupuolella, että jollain on täysi oikeus kuittailla (toim.huom. lievä ilmaus) muille arvostelijoille koska on saanut niin paljon kuraa niskaan ja ollutkin osasta oikeassa, niin nytkö sitten kenelläkään muulla ei olekkaan samaa oikeutta? Ei se tosin yllätä tällä palstalla, mutta tulipahan sanottua.

Mitä tulee minun ennustuksiin ja muka niistä hiljaisuuteen/muistelemattomuuteen, niin sivulta 124 viesti 3091. Voit käydä tutustumassa miten olen siinä jo täällä käynyt perkaamassa omia ennustuksiani, ja kappas miten sopivasti sinulta "unohtui" mainita tuo, että joo kyllä arvaksi laitoin ENNEN kautta ennakkoon mutta sillä lisäyksellä, että jos natsaakin niin kärkeen että kolisee. Ja se meni juurikin niin, hyökkäys osoittautui toimivaksi, ja kärkeen on todellakin menty. Samaten minä olin ensimmäinen ja varmaan ainut joka sanoi heti jo silloin kun Kärpät nousi kauden alussa listan kärkeen, että sinne meni muut saa niellä pölyjä ei tule enää tippumaan. Sen löydät myös sieltä alusta kun selaat en jaksa omia jo kirjoiteltuja nostella, pitää seurata palstaa ja lukea toisten juttuja itekkin. Anyway, se löytyy sieltä kyllä. En vaan kehtaa tuota omien ennustusten perkausta täällä joka sivulle käydä floodaamassa, ei tarkoita silti sitä, etteikö siitä olis tullut jo mainittua.

Että älähän viitti vääristellä sinäkään asioita, kuittia tulee jo ihan pelkästään omasta keulimisesta, sekä siitä, että muiden pitää ja pitäisi aina antaa periksi, mutta yhden ei koskaan tarvitse koska aina oikeassa, piste. No, sitten kun ei olekkaan, niin sitten siitä saa kuulla. Jos ei hännystelijöillä polla tätä kestä niin ei voi tosiaan sanoa muuta kuin että, voi voi.

--

Kärppien kärjessä jyräys oli nähtävissä jo silloin heti kun kärkeen meni tosiaan, ainakin minä sen ennustin. Samaten JYPin konttaus siellä jossain jo ennen joulua oli ihan selvää ettei tule kuuden joukkoon enää ei varmasti. Samaten siitä "varmasta" runkosarjan voitosta oli tuossa matkalla vääntöä ja sama homma siinäkin, meitä oli jotka sanoi et se on selvä peli jo Kärpille, saatiin kuulla että oltiin ties mitä hätähousuja jne, et mitään ei ole vielä jaettu.

Noh, vastakuittiakin sitten tulee ainakin jos minulle kuittailee, jos aihetta ilmenee. Tällästä se elämä vaan on. Säälittävää tosiaankin.
 
Euro71

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät, olosuhdesyistä HIFK
Tää on toki jo offtopiccia, mutta koska tämä ketju kuolee nyt muutenkin pois (kun voimasuhteita tästä eteenpäin käsitellään pääosin kunkin playoffs-parin omissa ketjuissa), niin valotetaan kerran vielä katsantokantaa:

Keskustelu siis lähti aiheesta moraaliset finaalit, onko niitä vai ei.

Kyllä se lopulta sama pätee myös jääkiekkoon, vaikkei ihan yhtä paljoa kuin joihinkin muihin lajeihin. Jääkiekossahan yleensä pelataan runkosarja, jotta saadaan sille kaudelle joukkueille ranking, ja sitä kautta pyritään välttämään, etteivät parhaat kohtaisi heti kättelyssä. Mutta me kaikki tiedetään se, että tämän järjestelmän heikkous on se, että keväällä kovakuntoisimmat joukkueet eivät välttämättä olleet sitä syksyllä - ja sen tietysti aiheuttaa myös tämä valittu malli, eli että syksyllä ei pelin vielä tarvitsekaan olla kunnossa, jos haluaa voittaa koko skaban.

Tätä ajattelutapaa en taas ymmärrä ollenkaan.

Kyse on katsantokannasta ja painotuserosta. Kun liiga nähdään turnauksena, jossa playoffseilla ratkaistaan Suomen mestaruus, niin runkosarja nähdään eräänlaisena "alkulohkona", jossa määritellään joukkueille ranking parien muodostamista varten. Toinen tapa katsella asiaa on nähdä liiga nelinkertaisena sarjana Lindblad-palkinnosta (runkosarjan voittaja), ja playoffsit omana puoli-itsenäisenä jatkoturnauksenaan, jossa pelataan Kanada-maljasta. Totuus on varmasti jossain tässä välissä, vaikka käytännössä niin liiga, joukkueet, kannattajat kuin mediakin painottaa liigaa nimenomaan turnauksena Suomen mestaruudesta, vrt. arvostusero mestaruuden ja runkosarjan voiton välillä.

Kun tuolta ensimmäiseltä kannalta katsoo, niin runkosarjan puutteet rankingin muodostamisessa playoffseja varten ovat selkeät. Siksi on mahdollista, että Kanada-maljasta pelatussa turnauksessa finaalissa eivät ole vastakkain turnauksen(*) kovakuntoisimmat joukkueet, ja siksi on mahdollista, että sarjassa on ollut nk. moraalinen finaali. Puristisemmathan ovat sitä mieltä, että liigassa ei pitäisi jakaa mitään muuta kuin mestaruus, koska turnausmuodosta johtuen sijoituksista ainoa selkeästi oikealle taholle menevä on voittaja - muiden sijojen jakamiseen vaikuttaa myös kaavio.

(*) Sen kuukauden mittaisen turnauksen, joka alkaa säälikierrokselta ja jatkuu puolivälierillä.

Itse en ole näin puristinen. En myöskään ajattele ihan yksioikoisesti liigaa turnauksena mestaruudesta, vaan jonkinlaisena hybridisarjana, jossa siis myös runkosarjan saavutuksilla on omat merkityksensä, vaikka playoffsien voittajat arvostetaankin korkeammalle. Tästä syystä - samaan tapaan kuin sinäkin - ajattelen, että joukkueiden on kaudessaan huomioitava runkosarjan merkitys playoffs-parien muodostuksessa eli jos syyskauden vetää ihan vihkoon, niin siitä seurauksena saattaa olla tuskallisempi tie mestaruuteen.

Toivottavasti tämä selkeytti näitä katsantokantojen eroja.
 
Viimeksi muokattu:
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös