Mainos

Liigajoukkueiden voimasuhteet kaudella 2018–2019

  • 1 061 592
  • 3 916

vanukas

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät, Sebastian Ahon kiekkokoulu
Huumorista en tiedä, mutta kyllähän OHL:stä NHL:ään siirtyvät pelaajat iskevät änärissäkin melkoisen kovaan tahtiin pisteitä. Siitähän tuo kerroin on laskettu, kun on tutkittu pelaajan tilastojen kehittymistä OHL:n ja NHL:n välillä. Tuo kerroin on sitten muutettu vastaamaan SM-liigaa, kun tiedetään Suomen liigan taso suhteessa NHL:ään. Toki tässä kohtaa saattaa tulla virhettä, kun OHL:stä änäriin siirtyvät vain ne kovimmat ja parhaat. Mutta kiitos huomiosta, koitetaan parantaa näitä edelleen. Itse en henkilökohtaisesti ole mikään supertietäjä Pohjois-Amerikan junnusarjoista.

Miten viime vuonna mallisi ennusti esim. Petrus Palmun pistemääriä?
 

ICE

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Lukko
Miten viime vuonna mallisi ennusti esim. Petrus Palmun pistemääriä?
GSVA-lukema oli ennen kautta 1,15 eli jopa hieman konservatiivinen lukema. Palmun OHL-tilastot olivat 1,07 p/ottelu, eli OHL-kertoimen ollessa 0,55, niin tuo ennusti SM-liigaan 0,59 p/peli tahtia. TPS:ssa runkosarjassa pisteitä tuli 0,61p/peli, eli hänenkin kohdallaan näytti aika hyvin osuvan kohdalleen.

Nymanin kohdalla kaava saattaa tosiaan antaa liian kovia arvoja, koska kyseessä sen verran nuori pelaaja vielä. Palmu tosiaan tuli SM-liigaan vuoden vanhempana.

Edit. Hyvä, että tämä tuli puheeksi. Kaivelin tuota Nymania vielä lisää, niin näköjään ennusteeseen oli tullut automaattisesti melko iso lisä vielä odotetun nuoren pelaajan kehityksen mukaan. Sarjasta toiseen siirtyvien kohdalla nuo pitäisi pitää hyvin pieninä, koska jo perusennusteeseen liittyy kysymysmerkkejä. Näin ollen Nymanin kohdalla parempi GSVA-arvo on 1,15.
 
Viimeksi muokattu:

Ränse

Jäsen
Ohtamaan siirtymistä voidaan verrata siihen kun Kukkonen tuli muutama kausi sitten Kärppiin. Sillekin osa porukasta nauroi mutta Lassen vaikutus sen jälkeiseen menestykseen on ollut käytännössä kriittinen. Uskon että Ohtamaa on vähintään yhtä merkittävä hankinta tähän väliin. Joskin pelillisesti suhteessa jopa vielä isompi merkitys.

Quencey voi olla parhaimmillaan yhtä kova juttu kuin Tallinder TPS:lle muuamana viime kautena.
 

Frankie

Jäsen
Suosikkijoukkue
평양시 IFK, Philadelphia Flyers, Arsenal FC
Quincey ei ole kuitenkaan tietääkseni voittanut urallaan mitään (kuten ei Santalakaan)
Menee kyllä OTn puolelle pahasti, mutta Quincey on kylläkin nostanut sitä kiekkomaailman himoitunta pokaalia eli Stanley Cupia, mutta joutui tyytymään pelkkään SC-sormukseen, kun vähäinen runkosarjan pelimäärä ei oikeuttanut nimen saamista itse kanisteriin. Kokemusta siis löytyy ihan voittavasta organisaatiosta Detroitin muodossa.

Itse pidän Quinceylle hyvänä verokkina juurikin täällä monta kertaa esille nostettua Tallinderia, ja jos Quincey pääsee lähellekin Tallinderin kahden ensimmäisen kauden tasoa niin puhutaan Liigan parhaimmasta puolustajasta. Joku kärppäfani aikaisemmin tämänkin kyseenalaisti, mutta Tallinderin kahden ensimmäisen kauden kokonaisvaltaisuus puolustajana hipoi täydellisyyttä Liigastandardeilla, ja sillä oli suuri vaikutus koko TPSn joukkueeseen, ja samalla luonnollisesti voimasuhteisiin.
 

Roger Moore

Jäsen
Suosikkijoukkue
Upeeta Ville upeeta, KuPS
Joku kärppäfani aikaisemmin tämänkin kyseenalaisti, mutta Tallinderin kahden ensimmäisen kauden kokonaisvaltaisuus puolustajana hipoi täydellisyyttä Liigastandardeilla, ja sillä oli suuri vaikutus koko TPSn joukkueeseen, ja samalla luonnollisesti voimasuhteisiin.
En tiedä kuka on tuollaista sanonut, mutta kyllähän Tallinder oli heittämällä liigan paras puolustaja ja mielestäni jopa koko liigan paras pelaaja niillä parilla kaudella. Juurikin siis kun tarkastelee sitä kokonaisuutta mikä heijastaa koko joukkueen peliin yms. Jos Quincey on tuolla tasolla niin todella kovasta kaverista puhutaan.
 

Frankie

Jäsen
Suosikkijoukkue
평양시 IFK, Philadelphia Flyers, Arsenal FC
En tiedä kuka on tuollaista sanonut, mutta kyllähän Tallinder oli heittämällä liigan paras puolustaja ja mielestäni jopa koko liigan paras pelaaja niillä parilla kaudella. Juurikin siis kun tarkastelee sitä kokonaisuutta mikä heijastaa koko joukkueen peliin yms. Jos Quincey on tuolla tasolla niin todella kovasta kaverista puhutaan.
Nimimerkki @Olbertson han näin tietää kertoa tuossa pari sivua takaperin. Muuten täysin samoilla linjoilla kanssasi.
 

sekolust

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна, Lostedt, Ben-Amor
Tätä on mielenkiintoista seurata. Onko Ohtamaa todella kehittynyt KHL-vuosien aikana niin paljon kiekollisessa pelissä ja hyökkäyspään pelitaidoissa, jotta toisi vielä ylivoimallekin Kärpille etua Liigan parhaimpiin kuuluvana ylivoimapakkina.

Ohtamaa oli jo viimeisellä Liigakaudellaan top20 pakki pisteissä mitattuna, ja tuolloin Pokka ja Kukkonen kantoivat isompaa vastuuta pisteistä. KHL:ssa Ohtamaa oli mestaruuteen päättyneenä keväänä seuransa toiseksi tehokkain pakki pudotuspeleissä. Potentiaalia tehdä pisteitä hänellä on, vaikka yleensä rooli onkin ollut puolustavampi.

Oikeassa roolissa Ohtamaa voi nakuttaa komeatkin pisteet Liigassa, mutta lähtökohtaisesti näkisin hänet loistavana allrounderina. AV, YV, aloitus omista, loppuhetken kiri, all goes. Henkilökohtaisesti en usko Ohtamaan olevan kauden päätteeksi pakkien pistepörssin ykkönen, mutta uskon hänen olevan Liigan aivan kärkipakkeja pisteistä riippumatta. Jos pitäisi joku arvaus heittää, niin 0,5 PPG kauden päätteeksi runkosarjassa. Paljon painoarvoa pistän sille, kenen vierellä Ohtamaa pelaa valtaosan kaudesta: jos vierellä on valtaosan kaudesta esimerkiksi Heshka, odotan Ohtamaan pelaavan tasakentällisin defensiivisemmin ja siten sen näkyvän tehotilastossa, toki kompensoituen kaverin tilastossa. Esimerkiksi Hakanpään kanssa asetelmat taas voisivat olla toisin päin. Sen verran laadukas pakisto Kärpillä on, että paha tuosta on sanoa miten lopulta roolitukset ja parit menevätkään.

Menee kyllä OTn puolelle pahasti, mutta Quincey on kylläkin nostanut sitä kiekkomaailman himoitunta pokaalia eli Stanley Cupia, mutta joutui tyytymään pelkkään SC-sormukseen, kun vähäinen runkosarjan pelimäärä ei oikeuttanut nimen saamista itse kanisteriin. Kokemusta siis löytyy ihan voittavasta organisaatiosta Detroitin muodossa.

Vähän menee nyt off topiciksi, mutta tuolla kaudella mies pelasi ylhäällä vajaa pari viikkoa helmikuussa. Pleijarien aikana hän oli "Black Acesin" riveissä, mikä oli pleijarireserviporukka. Myöhemmin antamansa haastattelun (MLive) hän ei saanut sormusta ja osa tuota reserviporukasta ei edes päässyt koskemaan Cuppiin. Pääsi toki viemään pokaalin kotikonnuilleen päiväksi, mutta parin viikon stintti ylhäällä ja muutoin farmissa/reservissä ovat vähän siinä ja siinä, voiko tuota erityisemmin kutsua voittavassa organisaatiossa olemiseksi. Ainakaan Detroit ei tuota olemista laskenut sormuksen arvoiseksi. Varmasti upea hetki, mutta tuosta on mielestäni pitkä matka vielä "voittamisen expertiksi".
 
Esimerkiksi Hakanpään kanssa asetelmat taas voisivat olla toisin päin. Sen verran laadukas pakisto Kärpillä on, että paha tuosta on sanoa miten lopulta roolitukset ja parit menevätkään
Manner tuli viime kaudella tutuksi siitä, ettei juurikaan ketjurulettia harrastanut. Pakkiparit läpi viime kauden olivat Koivisto-Heshka, Kivihalme-Hakanpää ja Kukkonen-Niemelä. Nyt mennään muuten samalla, paitsi Koivisto vaihtuu Ohtamaahan.

Noilla mennään takuuvarmasti, ellei puolustuspelaamisessa tapahdu jotain täyttä romahdusta.
 

Frankie

Jäsen
Suosikkijoukkue
평양시 IFK, Philadelphia Flyers, Arsenal FC
Vähän menee nyt off topiciksi, mutta tuolla kaudella mies pelasi ylhäällä vajaa pari viikkoa helmikuussa. Pleijarien aikana hän oli "Black Acesin" riveissä, mikä oli pleijarireserviporukka. Myöhemmin antamansa haastattelun (MLive) hän ei saanut sormusta ja osa tuota reserviporukasta ei edes päässyt koskemaan Cuppiin. Pääsi toki viemään pokaalin kotikonnuilleen päiväksi, mutta parin viikon stintti ylhäällä ja muutoin farmissa/reservissä ovat vähän siinä ja siinä, voiko tuota erityisemmin kutsua voittavassa organisaatiossa olemiseksi. Ainakaan Detroit ei tuota olemista laskenut sormuksen arvoiseksi. Varmasti upea hetki, mutta tuosta on mielestäni pitkä matka vielä "voittamisen expertiksi".
Jatketaan nyt vielä hetki aiheen vierestä, eli seison korjattuna, sillä sekoitin huolimattomuuttani tuon sinun selostamasi kauden edelliseen kauteen. Lisäksi maailman luotettavin lähde a'la Wikipedia tietää kertoa Quinceylla olevan SC-sormuksen, mutta ilmeisesti se on virheellistä tietoa!?
 

Olbertson

Jäsen
Suosikkijoukkue
NATO, Leijonat, Kärpät
Nimimerkki @Olbertson han näin tietää kertoa tuossa pari sivua takaperin. Muuten täysin samoilla linjoilla kanssasi.

Alkuperäinen kirjoitukseni oli seuraava:

Tuossahan verrattiin siis elämänsä vedossa olevaa Ohtamaata ja oletettavasti urallaan laskusuunnassa olevaa Quinceyta. Että kumpi on paperilla kovempi. Ja edelleen toistan, että objektiivisestikaan ajatellen vaikea on Quinceyta nostaa ykköseksi. Jos verrataan nyt vaikka tähän Tallinderiin, niin ei hänkään liigan ykköspakki ollut. Kova pakki niinkuin oletusarvoisesti Quinceykin on, mutta ei paras. Eikä kukaan (lue: minä) ole väittänyt mussään kohtaa että Atte olisi se paras. Kandidaatteja on monia, muillakin joukkueilla kuin HIFK:illä tai Kärpillä.

Seison sanojeni takana. Tallinder oli kova värväys Tepsiltä. Jos kuitenkin arvioidaan, kuka on paras pelaaja tai puolustaja, kannattaa katsoa esimerkiksi ihan virallisia palkinnonsaajia. En muista nähneeni Tallinderia palkittujen joukossa. En siis ole ainoa mielipiteeni kanssa.

Huippupelaaja liigatasolle, todella monipuolinen, mutta silti. Ei paras.
 

Olbertson

Jäsen
Suosikkijoukkue
NATO, Leijonat, Kärpät
Totta. Noissahan on tunnetusti todella laaja-alainen kokonaisvaltainen arviointi, eikä pisteille anneta missään nimessä liikaa painoarvoa.

Totta kai annetaan. Niinkuin itsekin annan, niinkuin NHL antaa, arvokisoissa annetaan jne.
 

Olbertson

Jäsen
Suosikkijoukkue
NATO, Leijonat, Kärpät
Eli mielestäsi paras puolustaja pitää valita puutteellisin perustein??? Oikeasti?

En. Kyllä puolustajan pitää osata puolustaa. Mutta parhaat osaavat myös auttaa hyökkäystä, mikä näkyy pistesarakkeessa.
 

Jakub

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK
Missä täällä puhutaan liigan voimasuhteita? Taas ollaan mielensäpahoittajien hiekkalaatikolla kun vastustajan fanit ei ymmärrä toisen joukkueen puusilmiä.

Itse voimasuhteisiin, Pelicans on omaan silmään suorittanut aika alakanttiin harjoituspelikauden, Kerho ja Ilves esiintyneet odotuksia paremmin. Sport ja Jukurit näillä otteilla jakavat jumbopaikan. Kalpa yrittää selviytyä kuivin jaloin kunnes loukkaantumiset ovat selätetty ja hyvän puolustuksen turvin on varmasti kympin joukossa. Lukko haalii melkoista ulkomaalaislegioonaa ja toisessa vaakakupoissa on toinen jalka haudassa olevat kiekkoeläkeläiset. Ässät on heikentynyt viime kaudesta, mutta syömähampaita löytyy. Nuoremman Kotkaniemen merkitys on iso, jos liigassa pelaa. KooKoon hyökkäys on lupaava, mutta epäsuhta puolustukseen niin iso että ei riitä pleijareihin. Saipa yllätti viime kaudella, tuleeko Terzille toisen kauden kirous ja pitävätkö nuoret tasonsa?

15. Jukurit
14. Sport
13. Kookoo
12. Pelicans
11. Ilves
10. Ässät
9. HPK
8. Saipa
7. Kalpa
6. Lukko
5. TPS
4. JYP
3. Tappara
2. Kärpät
1. HIFK
 

Wizzö

Jäsen
Tepsin voi näillä esityksillä pistää top kutosen ulkopuolelle.
 

Satunnainen

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves
En. Kyllä puolustajan pitää osata puolustaa. Mutta parhaat osaavat myös auttaa hyökkäystä, mikä näkyy pistesarakkeessa.
Tuosta tuskin kukaan on eri mieltä, mutta kun vihjasin, että pisteille annetaan liikaa painoarvoa, niin ensin vaikutit olevan samaa ja nyt sitten eri mieltä. Selvennykseksi, minun mielestäni pisteille annetaan liikaakin merkitystä.
 

McTorso

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät
TPS ja sana ”takuuvarma” ei kyllä sovi yhtään yksiin. Koko organisaatio sen verran pihalla taas että sieltä voi tulla mitä tahansa.
Organisaatiosta en osaa sanoa. Joukkue on kuitenkin niin laadukas, että sillä mennään takuuvarmasti viiden joukkoon Liigassa.
 

Kaspo

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät
Organisaatiosta en osaa sanoa. Joukkue on kuitenkin niin laadukas, että sillä mennään takuuvarmasti viiden joukkoon Liigassa.

Minusta TPS:n maalivahti- ja etenkin puolustusosasto on kaikkea muuta kuin takuuvarman top-5-joukkueen tasoinen.

Mielestäni TPS:lla ei ole ns. varmaa ykkösmaalivahtia; Tirronen on toki teknisesti hyvä, mutta 27-vuotiaaksi suomalaiseksi liigatasolle yllättävän arpa. Onhan taustalla tietysti viime kauden pudotuspelit, joissa pelasi kaiketi varsin kovalla tasolla, mutta kysymysmerkin muodostaakin tähänastinen ura kokonaisuudessaan: pystyykö pelaamaan vastaavalla tasolla jatkossakin? Suoritusvarmuus ja ns. pään kestokyky ovat mielestäni Tirrosen kohdalla kysymysmerkkejä.

Haukeland taas on näistä minusta selvästi potentiaalisempi, ja pidän melko todennäköisenä, että nousee urallaan vähintään Liigan kärkipäähän. Nykyinen taso on kuitenkin heikompi kuin Tirrosella. Kehityksen jatkuessa noussee Tirrosen ohi jo alkavalla kaudella?

En siis pidä näitä huonoina veskareina, mutta molemmilla on kysymysmerkkinsä.

TPS:n puolustus sen sijaan on mielestäni varsin heikko etenkin suhteessa erittäin tasokkaaseen hyökkäykseen. Onhan siellä Ekeståhl-Jonsson ja Lukka, jotka oletettavasti muodostavat ykköspakkiparin? Tämä pari ei vielä anna yhtään tasoitusta muille oletettavasti viiden kärkeen hamuaville joukkueille, päin vastoin.

Tämän parivaljakon jälkeen tulevat sitten Heikkinen, Piskula ja Eronen, jotka ovat hyvää, Heikkisen tapauksessa ihan kärkipään liigatasoa, mutta esimerkiksi Heikkisen rooli voi nousta liian suureksi puolustuksen heikennyttyä Tallinderin poistuttua.

Näiden viiden jälkeen onkin sitten aika iso pudotus, tietysti Forsström on tärkeä luonne ja alivoimapelaaja, mutta riittääkö taso vaikka HIFK:n tai Tapparan kärkiketjuja vastaan? Sitten on Isiguzo, Kaskinen ja Pylkkänen, joista ketään en, kaikella kunnioituksella, pidä tällä hetkellä Liigan kolmosparin pelaajina - etenkään top-5-joukkueen ollessa kyseessä. Tietysti potentiaalia on, mutta realisoituuko se tällä kaudella?

Kärki on siis melko kova, mutta taso loppuu aika nopeasti ja loukkaantumisten sattuessa TPS:n peräpää on suurissa ongelmissa.

Liigassakin pelityylit ovat muuttuneet nopeammiksi ja repivimmiksi ja kärkijoukkueiden puolustusosastot alkavat olla melkoisen rautaisia.

Uskon, että TPS:n rakenteellinen epätasapaino (hyökkäys paljon parempi kuin puolustus, noin kärjistetysti) korostuu, siinä missä esimerkiksi Kärppien rakenteellinen epätasapaino (puolustus ja mv-osasto rautaa, hyökkäyksessä etenkin keskikaistalla kysymysmerkkejä) ei näy niin selvästi.
 

McTorso

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät
Minusta TPS:n maalivahti- ja etenkin puolustusosasto on kaikkea muuta kuin takuuvarman top-5-joukkueen tasoinen.
Luen viideksi kovaksi Kärpät, HIFK:n, TPS:n, JYPin ja Tapparan. Jos verrataan esittämiäsi heikkouksia näiden viiden kovan ulkopuolisiin joukkueisiin, voidaan huomata, etteivät nämä heikkoukset olekaan niin pahoja. Jos verrataan TPS:n vahvuuksia näiden viiden kovan joukkueen ulkopuolisiin joukkueisiin, voidaan huomata, että TPS on todella kova. Kyllä TPS heikkouksistaan huolimatta on takuuvarma TOP5-joukkue. Näin siis minun mielestäni.
 

Mr.Wonderful

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa ja saksalainen jalkapallo
Luen viideksi kovaksi Kärpät, HIFK:n, TPS:n, JYPin ja Tapparan. Jos verrataan esittämiäsi heikkouksia näiden viiden kovan ulkopuolisiin joukkueisiin, voidaan huomata, etteivät nämä heikkoukset olekaan niin pahoja. Jos vertaat TPS:n vahvuuksia näiden viiden kovan joukkueen ulkopuolisiin joukkueisiin, voidaan huomata, että TPS on todella kova. Kyllä TPS heikkouksistaan huolimatta on takuuvarma TOP5-joukkue. Näin siis minun mielestäni.
Joo, paperilla toki. Tekeminen kuitenkin erilaista organisaation tasolla kuin muilla kärki jengeillä.
 

LOFIN

Jäsen
Suosikkijoukkue
1922
Joo, paperilla toki. Tekeminen kuitenkin erilaista organisaation tasolla kuin muilla kärki jengeillä.
Organisaatiossa on varmasti kehittämistä kyllä. Mutta kerro nyt toki sitten mitkä osa-alueet mielestäsi TPS:llä erityisesti siellä laahaavat, ja mitkä taas ovat onnistuneet? Ja verrattuna muihin jengeihin tosiaan.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös