Mainos

Liiga ja Jokerit 2013–2014

  • 823 183
  • 2 909

enigma

Jäsen
Suosikkijoukkue
TuusKi, Nikerit
Pelaajat kehittyvät, joten tällaiset listaukset ovat aivan käsittämättömän turhia.

Huutonaurua olisit saanut, jos olisit kolme vuotta sitten esimerkiksi lyönyt vastaavaan listaukseen nimet Savinainen ja Zaborsky.

Tottahan toki pelaajat kehittyvät ja tilalle tulee uusia Savinaisia jatkuvasti. Siitä huolimatta tuo lista on karua luettavaa ja mitään viitteitä siitä etteikö sama trendi säilyisi jatkossakin eli pelaajat (jotka nousevat pinnalle) lähtevät heti kauden päätyttyä tai jopa kesken kauden. Lähinnä tartuin kiinni tuohon "muutama per vuosi" väittämään joka ei todellakaan pidä paikkaansa.
 
Suosikkijoukkue
NoPy
Runkosarjapisteet ja mestaruudet riittävät. Eurokentillä ei ole paskan vertaa väliä. Paikallismatsit ovat samaa tasoa merkitykseltään. Kertoo paljon jokerifanien kunnianhimon puutteesta että HIFK:n voittaminen yksittäisissä peleissä on tärkeämpää kuin mestaruudet tai pitkäjänteinen runkosarjamenestys. Koko organisaatiota näyttää vaivaavan ihmeellinen IFK-fetissi, joka meinasi huipentua Karalahden palkkaamiseen.

Onneksi Jokereilla on iso kasa fiksuja faneja, jotka osaavat suhtautua realistisesti Hjalliksen toilailuihin ja kriittisesti seuran resursseihin nähden surkeaan suorittamiseen.

Allekirjoitan! Kehäkolmosen sisäpuolella asustelevilla on omat mestaruuskamppailunsa, josta iltapäivälehdet kirjoittelee sivutolkulla juttuja. Vois sinne mielenkiintoisempiakin juttuja kirjoittaa!

Vois Jokerit lähtee SM-Liigasta vaikka samantein, koska urheilullinen tuotos jota se tarjoaa on lähinnä surkuhupaisaa... Tervemenoa Jokerit KHL:ään, ei tule ikävä ja vielä, alkää tulko takaisin maitojunalla, kukaan Teitä ei jää kaipaamaan.
 
Tuamas

Jäsen
Tottahan toki pelaajat kehittyvät ja tilalle tulee uusia Savinaisia jatkuvasti. Siitä huolimatta tuo lista on karua luettavaa ja mitään viitteitä siitä etteikö sama trendi säilyisi jatkossakin eli pelaajat (jotka nousevat pinnalle) lähtevät heti kauden päätyttyä tai jopa kesken kauden. Lähinnä tartuin kiinni tuohon "muutama per vuosi" väittämään joka ei todellakaan pidä paikkaansa.

Niin, liigassa on neljätoista joukkuetta.

Eli tuo listasi sisältää ~yhden jannun per joukkue ja listasi on vielä usealta vuodelta, jolloin päästään pyöreästi puoleen jannuun per joukkue.

En nyt näe tilannetta mitenkään hirveän järkyttävänä, eikä termi "muutama per vuosi" ole ihan hirveän väärin.
 
C.Orr

Jäsen
Suosikkijoukkue
Menneisyyden kahleista vapaa Jokerit
Runkosarjapisteet ja mestaruudet riittävät. Eurokentillä ei ole paskan vertaa väliä. Paikallismatsit ovat samaa tasoa merkitykseltään..
Itsehän kerroit kuinka HIFK on ollut edellä viimeisen 10 vuotta kaikilla urheilullisilla mittareilla. Kyllä silloin kaikilla mittareilla mitattuna kuuluu myös vertailla muutakin kuin 10 vuoden yhteenlaskettuja runkosarjapisteitä. Kyllä siihen tulee ottaa mukaan myös keskinäiset kamppailut pudotuspeleissä vertaillaanhan tässä Jokereiden ja HIFK:n menestystä. Kuten aikaisemmassa viestissäni totesin, jos vertailuun otetaan myös edellinen kausi, muuttuu tuo vertailu kaikilla mittareilla Jokereiden eduksi (kyllä myös niissä yhteenlasketuissa runkosarjapisteissä) On yhtälailla typerää väittää Jokereiden vieden HIFK:ta kuin märkää rättiä kuin väittää HIFK:n olevan edellä kaikilla urheilullisilla mittareilla. Se millä aikajaksolla ja painotuksin tätä menestystä mitataan vaikuttaa oleellisesti lopputulokseen. Tässä kyseisessä tapauksessa kokonainen 1 vuosi on oleellinen kaikilla sen mittareilla mitattuna (keskinäisten otteluiden voitot, yhteenlasketut runkosarjapisteet, mestaruudet jne.)

Kertoo paljon jokerifanien kunnianhimon puutteesta että HIFK:n voittaminen yksittäisissä peleissä on tärkeämpää kuin mestaruudet tai pitkäjänteinen runkosarjamenestys. Koko organisaatiota näyttää vaivaavan ihmeellinen IFK-fetissi, joka meinasi huipentua Karalahden palkkaamiseen.
MIelenkiintoista, että pystyt profiloimaan Jokerikannattajien kollektiivisen luonteenpiirteen. Olisi kovin helppoa lähteä tekemään stereotypiota myös kannattamasi joukkueen kannattajista, mutta keskustelun kannalta siihen on turha lähteä. Ylipäätään yleistäminen on varsin lapsellista. Se, että sinä et ymmärrettävistä syistä ymmärräkään paikalliskamppailuiden merkitystä ei se poista sitä tosiasiaa, että niillä on molempien joukkueiden faneille iso merkitys. Jos Jokereiden runkosarjan menestys on ollut keskiarvoltaan 4.3 kymmenen vuoden aikana on se mielestäni melko hyvä tulos eikä tue väittämääsi Jokereiden huonosta runkosarjamenestyksestä. Aikakauteen mahtuu yksi 11. ja 10. tila joka oleelliseti heikentää tulosta. Mediaani on todennäköisesti vielä parempi kuin keskiarvo. Mitä tulee tuohon HIFK-fetissiin niin taas löytyi uusi uhri eräälle typerimmistä palstatotuuksista.

Kyseiseltä ajanjaksolta Jokereilla on kaksi hopeaa ja yksi pronssi ja naapurilla vastaavasti yksi mestaruus ja yksi ryminäpronssi. Jokereilla tuohon päälle vielä yksi runkosarjavoitto jos sille nyt jotain arvoa haluaa antaa.
Totta tämä, omaa huolimattomuuttani.
 
Viimeksi muokattu:

Zaari

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Kyseiseltä ajanjaksolta Jokereilla on kaksi hopeaa ja yksi pronssi ja naapurilla vastaavasti yksi mestaruus ja yksi ryminäpronssi. Jokereilla tuohon päälle vielä yksi runkosarjavoitto jos sille nyt jotain arvoa haluaa antaa.

Mutta yhtä kaikki, viestisi pointti pitää silti paikkansa. Aika vahva kaappi(?) HIFK-fani saa olla, jotta voi väittää että ''HIFK on kaikilla urheilullisilla mittareilla ollut viimeiset kymmenen vuotta Jokerien edellä.'' Mestaruus on tietenkin aina mestaruus, mutta ei se poista sitä tosiasiaa, että menestys on ollut molemmissa Helsingin joukkueissa säälittävän huonoa oikeastaan koko 2000-luvun.

Kaappifanitukseen liittyen, olen monesti ihmetellyt miksi HIFK tuntuu keräävän suhteellisen paljon sympatiaa kehä III:n ulkopuolella. Jokereiden vihaaminen nyt on tietenkin helppoa, kiitos Hjalliksen ja ostojoukkue-imagon, mutta mikä siinä naapurissa on niin sympaattista? Tuskin se ainakaan suomenruotsalaisuudesta tai ''böndetön tammikuu'' ynnä muusta (ainakin näennäisesti) ylimielisestä mainonnasta johtuu. Fanit tietenkin saavat arvostusta kom igen Ilves-lakanoineen, mutta ei sekään nyt kaikkea selitä.

En tiedä muista, mutta itselleni se on joukkue jota vastaan on hieno taistella. Upeeta voittaa ja katkeraa hävitä. Aiheuttaa siis tunteita, ei symppausta.
Vähän kuin Lukko muttei yhtä vahvasti.
 
REDNECK

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit vuodesta -68
Runkosarjapisteet ja mestaruudet riittävät. Eurokentillä ei ole paskan vertaa väliä. Paikallismatsit ovat samaa tasoa merkitykseltään. Kertoo paljon jokerifanien kunnianhimon puutteesta että HIFK:n voittaminen yksittäisissä peleissä on tärkeämpää kuin mestaruudet tai pitkäjänteinen runkosarjamenestys. Koko organisaatiota näyttää vaivaavan ihmeellinen IFK-fetissi, joka meinasi huipentua Karalahden palkkaamiseen.

Onneksi Jokereilla on iso kasa fiksuja faneja, jotka osaavat suhtautua realistisesti Hjalliksen toilailuihin ja kriittisesti seuran resursseihin nähden surkeaan suorittamiseen.

Provokaattori vauhdissa...

Mitä ne runkosarja pisteet lohduttaa? Minua henkilökohtaisesti lämmittää HIFK voittaminen paljon enemmän kun Saipan ja jos keskenäistä paremmuutta vertaillaa niin eikö silloin vertailu ole parempi tehdä näiden kahden joukkueen keskenäisillä peleillä?

Voisit sitten ottaa sen yhden vuoden lisää tuohon vertailuun, niin saadaan se Jokereidenkin mestaruus mukaan vertailuun.

Sinulle voi olla Jokereiden ja HIFKn kohtaaminen yhden tekevää, mutta ei todellakaan niiden joukkueiden kannattajille.

Runkosarja menestyksellä ei ainakaan minulle ole mitään tekemistä, jos se nyt ei sitten satu olemaan sen voitto (pieni merkitys), kakkosijalla ei mitään merkitystä. Ymmärrän että pikku seuroilla kuten Ässillä sillä on suurikin merkitys.

Olisipa Ässilläkin iso kasa fiksuja faneja. Minä en ole törmännyt täällä kuin pariin asiaa kirjoittavaan, sinä et valitettavasti kuulu siihen joukkoon.

Sinun Jokeri fetissisi on vertaansa vailla. Helsingin herruudesta taistellaan monella tavalla ja ikävä kyllä siihen on aina kuulunut vastustajan huippujen\exhuippujen treidaaminen.
 
Viimeksi muokattu:
Suosikkijoukkue
Venäjä, Lokomotiv Jaroslavl
Ei kumpaakaan, koska venäläistä sarjaa pelaavan joukkueen kotipaikalla ei ole tässä asiassa mitään merkitystä. Merkitystä on sillä, että joukkueet pelaavat venäläistä sarjaa.
KHL on 75% venäläinen sarja koska 25% sarjan seuroista tulee muualta kuin Venäjältä.

Ja Euroopan raja on Uralilla ja Uralin itäpuolelta löytyy kuusi KHL-seuraa, mikä tarkoittaa sitä että KHL on 79% eurooppalainen kiekkosarja.
 
Oto Hascak

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Eiköhän KHLää Venäjältä johdeta, pelataan Gagarin Cupista. Häpeääkö TOJ tuota Venäjä leimaa, vai miksi on yritettävä vääntää tuollaista. Eiköhän ennen tätä kesää Jokeri kannattajatkin pitäneet tuota totaali venäläisenä sarjana, ymmärrettävistä syistä nyt eri juttu.
 
KHL on monikansallinen liiga, koska siinä pelaa joukkueita kahdeksasta eri maasta. Venäjä on tärkein maa sarjan kannalta, mutta kuitenkin "vain" kolme neljäsosaa sarjan joukkueista on venäläisiä.
 
Baroun

Jäsen
Suosikkijoukkue
Per sempre Tito †
Eiköhän KHLää Venäjältä johdeta, pelataan Gagarin Cupista. Häpeääkö TOJ tuota Venäjä leimaa, vai miksi on yritettävä vääntää tuollaista. Eiköhän ennen tätä kesää Jokeri kannattajatkin pitäneet tuota totaali venäläisenä sarjana, ymmärrettävistä syistä nyt eri juttu.

No eipä pidä enää. Ties kuinka moni tuli IFK:n "euro" ketjuun päivittelemään kuinka sarja onkin Euroopalainen sarja eikä Venäläinen..
 
Oto Hascak

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Kun TOJ tuolle tielle lähdit, älä ole vaatimaton, vaan nimeä KHL mieluummin Aasian ja Euroopan Liigaksi. Liiga täynnä konkkakypsiä joukkueita joita ylläpidetään valonaralla valuutalla.
 
Major Julli

Jäsen
Suosikkijoukkue
Puttosen, Järvelän ja Ranniston potkut
Provokaattori vauhdissa...

Voi voi. Minä kirjoitin että HIFK on Jokereiden edellä, täällä vastaillaan että Jokerit vie kuin mätää kukkoa. Minulle riittää mittareiksi runkosarjapisteet ja mestaruudet, jotkut keskinäiset matsit on yhtä tyhjän kanssa. Voin toki ottaa takaisin että kaikkien mittarien sijaan tärkeimmillä mittareilla HIFK on Jokerien edellä. Homma menee sämpylänjakajien puolelta jo niin pahasti ylikierroksille että pitää lähetellä uhkauksia yksityisviestein, jossa kehutellaan lopettamaan kirjoittaminen tähän ketjuun hyvän sään aikana.

Luulisi että olisi vähän enempi nöyryyttä ilmassa kun Jyväskylästä, Kuopiosta ja jopa Porista on mentyviime vuosina ohi Jokereista urheilullisesti, taloudellisesti vedetään oikein reilusti ohi. Näillä pienillä liigapaikkakunnilla (ja usealla muulla) saadaan rahoitus kokoon ihan omalla työllä, eikä tarvita veli venäläisen ruplia tai halliyhtiön avustusta liigassa jatkamiseen. Tahi Kalen suhmurointeja. Puuhasteluliigasta lähtee nyt pahin puuhastelija pois, katsotaan kolmen vuoden päästä missä kummatkin makaa.
 
Suosikkijoukkue
Venäjä, Lokomotiv Jaroslavl
Kun TOJ tuolle tielle lähdit, älä ole vaatimaton, vaan nimeä KHL mieluummin Aasian ja Euroopan Liigaksi.
Kontinental Hokejnaja Liga tarkoittaa "mannermaista kiekkoliigaa" eli käytännössä juuri Aasian ja Euroopan yhteistä kiekkoliigaa. Aasia ja Eurooppa muodostavat yhdessä suuren Euraasian mantereen, jonka pinta-alasta KHL jo peittää suurimman osan.

Liiga täynnä konkkakypsiä joukkueita joita ylläpidetään valonaralla valuutalla.
Konkkakypsyydestä ja valonaruudesta kaipaisin lisätietoa. KHL:ssä on yksi tai kaksi seuraa joiden rahoitus on ollut jo pidemmän aikaa siinä ja siinä, mutta ei siellä sitten Lada Togliattin mitään konkursseja tai sarjasta putoamisia ole nähty.
 
Major Julli

Jäsen
Suosikkijoukkue
Puttosen, Järvelän ja Ranniston potkut
Konkkakypsyydestä ja valonaruudesta kaipaisin lisätietoa. KHL:ssä on yksi tai kaksi seuraa joiden rahoitus on ollut jo pidemmän aikaa siinä ja siinä, mutta ei siellä sitten Lada Togliattin mitään konkursseja tai sarjasta putoamisia ole nähty.

Eiköhän tuossa haeta sitä että osan joukkueiden menot ovat suuremmat kuin markkinaehtoiset tulot. Näin on kaikissa suurissa sarjoissa, eikä siinä ole mitään ihmeellistä.
 
Suosikkijoukkue
Venäjä, Lokomotiv Jaroslavl
Eiköhän tuossa haeta sitä että osan joukkueiden menot ovat suuremmat kuin markkinaehtoiset tulot. Näin on kaikissa suurissa sarjoissa, eikä siinä ole mitään ihmeellistä.
Mutta eihän se että menot ovat suuremmat kuin tulot tarkoita konkurssikypsyyttä, jos sponsori kattaa menojen ja kulujen välisen erotuksen omasta pussistaan. Konkurssikypsyys tarkoittaisi sitä, että seura ei pysty maksamaan pelaajien palkkoja.
 
Major Julli

Jäsen
Suosikkijoukkue
Puttosen, Järvelän ja Ranniston potkut
Mutta eihän se että menot ovat suuremmat kuin tulot tarkoita konkurssikypsyyttä, jos sponsori kattaa menojen ja kulujen välisen erotuksen omasta pussistaan. Konkurssikypsyys tarkoittaisi sitä, että seura ei pysty maksamaan pelaajien palkkoja.

Nimenomaan. Mutta riskitaso kasvaa kovasti siinä kohtaa kun joukkue on täysin riippuvainen vastikkeettomasta sponssoroinnista. Näitä on nähty maailman sivu ja nähdään jatkossakin. Ja kuten sanottua, näin se homma pyörii niin NHL:ssa, euroopan futiksessa kuin KHL:ssakin. SM-liigassakin on 2-3 seuraa jotka toimivat näin.
 
Hogrow

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Mutta eihän se että menot ovat suuremmat kuin tulot tarkoita konkurssikypsyyttä, jos sponsori kattaa menojen ja kulujen välisen erotuksen omasta pussistaan. Konkurssikypsyys tarkoittaisi sitä, että seura ei pysty maksamaan pelaajien palkkoja.

Tuolla periaatteellahan toimii aika moni KHL joukkue oligarkkien alaisuudessa mutta kuinka pitkälle Hjalliksen rahat riittää antamaan pätäkkää. Joku Hartwall ei kyllä maksa kuin sen mikä on sovittu näkyvyydestä
 
KHL on 75% venäläinen sarja koska 25% sarjan seuroista tulee muualta kuin Venäjältä.
Ja Varsovan liitossakin itänaapuri oli vain yksi kahdeksasta jäsenestä. Siitä huolimatta se oli nimenomaan itänaapurin juttu. Kuten on KHL:kin. Ihanko sattumaa, että pyttykin on nimetty kylmän sodan aikaisen sankarin ja keulakuvan mukaan.

Ja mitä noita divisioonien nimiä lueskeli, niin aika venäläisiltä nekin haisevat. Vai mitä ovat Bobrov (neukkupelaaja), Tarasov (neukkupelaaja), Kharlamov (neukkupelaaja), Chernyshev (neukkupelaaja).
 
Melko Huono

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Lasch - Hodgman - Zaborsky
Tuppurainen - M. Granlund - Barkov. Jr
Pulkkinen - Azevedo - Savinainen
Kiiskinen - Koskiranta - Haataja

+ Anttila, Hytönen, Filppula, Armia, Dixon

Tässä parin viime kauden ajalta SM-liigasta lähteneitä hyökkääjiä jotka edustavat tätä "muutamien tähtien siirtymistä muihin liigoihin per vuosi". Onhan tuo nyt järkyttävä lista vaikka toki tilallekkin on tullut pelimiehiä mutta ei mitään tuohon verrattavaa missään tapauksessa. Kyllä tuollaisten nimimiehien lähtö vaikuttaa jo yleiseen tasoon enemmän kuin kärpäsen paska valtameressä.

Onhan tuossa kovia pelaajia kieltämättä. Mutta kuinkakohan moni noista on ollut varsinainen tähti ennen SM-liiga uraa? Ainakin suurin osa on kypsynyt pikkuhiljaa pelatessaan kovatasoista SM-liigaa. Ja näin tulee jatkossakin tapahtumaan. Tilalle nousee koko ajan uusia kiinnostavia nimä jotka ovat nykyisen kehityksen perusteella jälleen nopeampia, vahvempia ja taktisesti parempia kuin edeltäjänsä.
Eli ei se taso nyt todellakaan laske SM-liigassakaan. Pelit pysyvät edelleen hyvätasoisina ja viihdyttävinä ja kansa tulee edelleen katsomoihin.

Myös SM-liigan johdossa mennään koko ajan pikkuhiljaa parempaa kohden, tehdään oikeita ratkaisuja ja organisaatio ammattimaistuu koko ajan. Ihan turha tähän vetää mitään yksittäistapauksia viime kaudelta. Hutejakin tulee tottakai, niin tulee joka ainoassa isossa organisaatiossa. SM-liiga ei ole sen enempää puuhastelusarja kuin mikään muukaan ammattilaisliiga. Jokaisessa liigassa jossa raha näyttelee suurta osaa tulee aina olemaan suhmurointia enemmän tai vähemmän. Meillä on nämä omat Hjallikset ja Kummolat (vielä vähän aikaa), mutta on niitä pelleilijöitä jumalauta muuallakin. Kabinettipäätöksiä tehdään jokaisessa liigassa, mutta kaikista ei uutisointi kantaudu tänne meille vaan siellä osataan pitää turvat kiinni ja sinisilmäiset voivat nähdä pelkkää hyvää.

SM-liigassa suuri arvostelu ja haukkuminen keskittyy usein tuomareihin. Koska he ovat amatöörejä niin sen perusteella voi toki puuhastelusarjana SM-liigaa pitää. Paljon ovat viimeaikoinakin huonoja ratkaisuja tehneet ja vaikuttaneet jopa lopputuloksiin. Mutta niin tapahtuu joka saatanan sarjassa. Jopa NHL:ssä on varmasti ollut parissa pelissä tuomarit kujalla. MM-kisoissa kun pelejä kattelee ja varsinkin muiden kuin Suomen otteluita (kun ei oo se Mertaranta huutamassa pää punasena oikeusmurhista tajuamatta itse yhtään mitään pelin oikeista säännöistä), niin huomaa ettei ne tuomarit siellä ole sen parempia. Varsinkin itäblokin tuomarit tuntus olevan eniten pihalla, oli kyseessä peli mikä hyvänsä.

Että edelleen, tervemenoa sinne todelliseen ammattilaisliigaan täältä amatöörien keskuudesta. Totuus voi olla siitäkin säkenöivästä liigasta lopulta aika karu.
 
Satunnainen

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves
Kontinental Hokejnaja Liga tarkoittaa "mannermaista kiekkoliigaa" eli käytännössä juuri Aasian ja Euroopan yhteistä kiekkoliigaa. Aasia ja Eurooppa muodostavat yhdessä suuren Euraasian mantereen, jonka pinta-alasta KHL jo peittää suurimman osan.

Menee jo kauas otsikon aiheesta, mutta Euraasia on tosiaan hyvin suuri. Itse asiassa niin suuri, että KHL maiden ala ei ole edes puolia kokonaisuudesta. KHL ei siis tosiaankaan kata suurinta osaa pinta-alasta, ja väestön suhteen kattavuus on tietysti vielä huomattavasti pienempi.
 
Handyy

Jäsen
Esittäisitkö muutaman konkreettisen esimerkin näistä, kiitos.
Ainakin parempi TV-sopimus, joka tuo enemmän euroja liigalle ja helpotusta katsojille kun riittää yksi paketti. Kuten myös turvakaukalot ja niiden pakottaminen ensi kauden jälkeen, joka on saanut joukkueita tekemään pakollisen remontin jo täksi kaudeksi. Ammattituomaritkin ovat ilmeisesti tulossa muutaman kauden sisään.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös