Mainos

Liiga ja Jokerit 2013–2014

  • 823 108
  • 2 909
Kyllä maakuntaseurat saavat tahtonsa läpi jatkossakin, oli Jokerit tulevalla kaudella mukana 14. pyöränä tai ei.
En minä epäilekään, etteikö seurat voisi saada jatkossa tahtoansa läpi. Se ei kuitenkaan ole jutun pointti.

En myöskään usko että Jokereilla olisi paljonkaan halua varastaa maakunnilta tulevia "ideoita".
Ei tällaisia asioita kuitenkaan sovi jättää Venäjälle halajavien Jokeri-kannattajien uskomusten varaan. Tulevaisuuden kehitysideoista keskustellessa parempi tapa estää idean päätyminen väärien tahojen tietoon on se, että tiedon vääränlaisesta leviämisestä on haittaa kaikille osakkaille. Jokerit on ilmaissut aikomuksensa jättää kyseinen osakeyhtiö ja siirtyä toiseen, kilpailevaan sarjaan.

Pitäisikö heille antaa pelikelto SM-liigaan, kun eivät sitoudu "kehittämään" kotimaista liigaa pitkällä tähtäimellä vaan siirtyvät ison ja pahan ulkomaalaisen kilpailijan palvelukseen?
Yksittäiset pelaajat eivät ole SM-liigan osakkaita. He ovat osa tuotteen viihdearvoa, mutta ei heille keskeneräisiä liikeasioita mennä selittelemään. Poikkeustapauksia voi ehkä olla, jos on takeita henkilön luotettavuudesta. Jokereiden kohdella luottamusta ei ole.
 

msg

Jäsen
Suosikkijoukkue
Sopimustekninen verovelka
Kenen hallussa se SM-liiga oy:n osakkuus juuri nyt on?
 

J.Rita

Jäsen
Yksittäiset pelaajat eivät ole SM-liigan osakkaita. He ovat osa tuotteen viihdearvoa, mutta ei heille keskeneräisiä liikeasioita mennä selittelemään. Poikkeustapauksia voi ehkä olla, jos on takeita henkilön luotettavuudesta. Jokereiden kohdella luottamusta ei ole.

Pelaajat ovat siinä missä joukkueetkin osa liigatuotetta. Pelaajia ei pysty sitouttamaan liigaan, kuten ei joukkueitakaan, vaikka niin suutuspäissään haluaisikin.

Tässä keskustelussa takeerrutaan nyt helposti sanoihin kehitys ja luottamus, jotka muka olisivat esteinä joukkueen pelaamiselle liigassa. Liiga saattaa pystyä vittuilemaan Jokereille, mutta eiköhän Jokerit pysty vastaamaan. Jos liiga heittäytyy hankalaksi, toivon että Jokerit kaudella 2014-15 jatkaa liigan "kehittämistä" juniorijoukkueella.

Hassua sinänsä, että Jokereiden kannalta olisi ollut fiksuinta paljastaa KHL-siirtymisensä vasta toukokuussa 2014. Löytyykö ehdotusta siitä, miten Jokereiden olisi pitänyt edetä liigahallinnossa, kun tiedossa kuitenkin oli, että enemmistö tulisi torppaamaan siirron?

SM-liiga on urheilusarjabrändinä Suomen ylivoimaisesti kovin, joten pärjää mainiosti tulevaisuudessakin. Sinänsä hassua, ettei luotto omaan tuotteeseen ole riittävä, jotta voisi hyväksyä vääjäämättömän siirron. Toisaalta ymmärrän kyllä senkin, että liiga yrittää tehdä bisnestä kun mahdollisuus siihen saattaa tarjoutua.
 

Ck

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Toronto Maple Leafs, NHL suomalaiset
Pelaajat ovat siinä missä joukkueetkin osa liigatuotetta. Pelaajia ei pysty sitouttamaan liigaan, kuten ei joukkueitakaan, vaikka niin suutuspäissään haluaisikin.

Kyllä, molemmat ovat tuotteita, mutta kaksi ihan täysin eri asiaa ja joukkueiden sekä pelaajien liikkuvuus ei ole mitenkään rinnastettavissa. Kuinka usein joukkueita siirtyy jokavuosi eri liigoihin pelaamaan ja sitten taas takaisin vaikka SM-liigaan? Et ole tosissasi?


SM-liiga on urheilusarjabrändinä Suomen ylivoimaisesti kovin, joten pärjää mainiosti tulevaisuudessakin. Sinänsä hassua, ettei luotto omaan tuotteeseen ole riittävä, jotta voisi hyväksyä vääjäämättömän siirron. Toisaalta ymmärrän kyllä senkin, että liiga yrittää tehdä bisnestä kun mahdollisuus siihen saattaa tarjoutua.

Kyllä, SM-liiga on juurikin tuota ja jos SM-liiga ylivoimaisesti kovin urheilubrändi kokee, ettei Jokereilla tehdä enää mitään ensikaudella, niin se heivaa Jokerit hemmettiin. En ymmärrä tätä, että ensin ollaan kun maailman omistajat ja haukutaan liiga pystyyn kasvattajaliigana/kaljaliigana ja sitten tullaankin tänne itkemään miten "meitä pientä jokeri joukkuetta kohdellaan kaltoin".

En myöskään käsitä, miten sokeita jokerifanit ovat ja miten vähän paskaa sataa Hjalliksen suuntaan. Oikeastaan jokerileirissä on aina ihannoitu Hjalliksen mahtavuutta, riippumatta melkein mitä paskaa sinne syötetään, Hjallis on jääkiekon saralla edelleenkin erittäin tietämätön henkilä.

HIFK:ssä esim. Moberg, Matikainen yms. ovat saaneet ihan mukavasti paskaa niskaan ja ihan aiheesta, samoin Nybari ja hallitus. Ainoa jonka muistan selvinneen lähes kuivilla on nykyinen TJ Valtanen ja ihan syystäkin, eli osaa asiansa.
 
Pelaajat ovat siinä missä joukkueetkin osa liigatuotetta.
Joukkueet ja pelaajat ovat toki osa tuotetta, mutta seurat ovat osakeyhtiön osakkaita, liikekumppaneita.

Tässä keskustelussa takeerrutaan nyt helposti sanoihin kehitys ja luottamus, jotka muka olisivat esteinä joukkueen pelaamiselle liigassa.
Mielestäni ainakin SM-liiga Oy:n kokouksista, joissa liigan tulevaisuutta koskevia ideioita puidaan pitäisi Jokerit jättää ulkopuolelle.

SM-liiga on urheilusarjabrändinä Suomen ylivoimaisesti kovin, joten pärjää mainiosti tulevaisuudessakin. Sinänsä hassua, ettei luotto omaan tuotteeseen ole riittävä, jotta voisi hyväksyä vääjäämättömän siirron.
Kun yksi Suomen isoimmista seuroista haluaa Suomessa pelattavan Venäjän sarjaa ja tavoiteltavan neuvostoliittolaisen kosmonautin mukaan nimettyä pyttyä kertoo se SM-liigan osakkaillekin urheilumaailman muuttumisesta.
 

J.Rita

Jäsen
Kyllä, SM-liiga on juurikin tuota ja jos SM-liiga ylivoimaisesti kovin urheilubrändi kokee, ettei Jokereilla tehdä enää mitään ensikaudella, niin se heivaa Jokerit hemmettiin.

Ei todellakaan heivaa sillä perusteella, "ettei Jokereilla tehdä enää mitään".

En ymmärrä tätä, että ensin ollaan kun maailman omistajat ja haukutaan liiga pystyyn kasvattajaliigana/kaljaliigana ja sitten tullaankin tänne itkemään miten "meitä pientä jokeri joukkuetta kohdellaan kaltoin".

Liigaa voi syystä kritisoida, eikä sitä ole pystytty kehittämään. Se lienee yksi syistä Jokereiden lähdölle. Minua ihmetyttää lähinnä se, miksi Jokereiden välitön lähtö on niinkin tärkeä, kun se merkittävästi kuitenkin vahingoittaisi kaikkia osapuolia.

En myöskään käsitä, miten sokeita jokerifanit ovat ja miten vähän paskaa sataa Hjalliksen suuntaan. Oikeastaan jokerileirissä on aina ihannoitu Hjalliksen mahtavuutta, riippumatta melkein mitä paskaa sinne syötetään, Hjallis on jääkiekon saralla edelleenkin erittäin tietämätön henkilä.

HIFK:ssä esim. Moberg, Matikainen yms. ovat saaneet ihan mukavasti paskaa niskaan ja ihan aiheesta, samoin Nybari ja hallitus. Ainoa jonka muistan selvinneen lähes kuivilla on nykyinen TJ Valtanen ja ihan syystäkin, eli osaa asiansa.

En ole suurin Hjallis-fani, mutta juuri tässä asiassa ymmärrän täysin Areenan ja myöhemmin Jokereiden kenties mahdottomalta tuntuneen myynnin hyvään(?) hintaan. Hjallis ja Virmanen ovat saaneet osansa kritiikistä Jokereissa, siinä missä Matikainen ja Nybondas HIFK:ssa.

Minäkin toivon että seuroja johdettaisiin mahdollisen ammattimaisesti. Jokerit on kieltämättä haastavassa asemassa, kun Hjallis jokseenkin yksin paineen alla kipparoi laivaa, eikä tulevien omistajien johtamispolitiikasta ole mitään tietoa.
 

J.Rita

Jäsen
Mielestäni ainakin SM-liiga Oy:n kokouksista, joissa liigan tulevaisuutta koskevia ideioita puidaan pitäisi Jokerit jättää ulkopuolelle.

Ymmärrän kyllä pointin. Uskon myös, että Jokerit suosiolla suostuu jättäytymään pois liigan kokouksista, jos asia koetaan kiusalliseksi. On selvää, että Jokerit tulevaisuudessa tulee kamppailemaan esimerkiksi samoista TV-diileistä, joka ei kuitenkaan ole neuvottelun kohteena ensi kaudella.

Kun yksi Suomen isoimmista seuroista haluaa Suomessa pelattavan Venäjän sarjaa ja tavoiteltavan neuvostoliittolaisen kosmonautin mukaan nimettyä pyttyä kertoo se SM-liigan osakkaillekin urheilumaailman muuttumisesta.

Minua häiritsee se, kun kuvitellaan kansainvälistymisen olevan estettävissä muureja rakentamalla. Joko sopeutuu suosiolla tai joutuu sopeutumaan.
 

Cobol

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomalainen jääkiekko
Jos valtakirja on toukokuulta ja pienosakkeet ostettu kesäkuussa, on Hjallis toiminut yksiselitteisesti väärin. Osakeyhtiölain mukaan osakeyhtiössä ei saa tehdä määräenemmistön tai muun valtuutuksen perusteella toimia, jotka saattavat osakkaat keskenään eriarvoiseen asemaan.

Todellisuudessa yksikään osakas ei joutunut eriarvoiseen asemaan mitä tulee heidän osakkeidensa myyntiin tai siitä saatavaan korvaukseen. He myivät osakkeidensa mukana kaikki oikeudet mitä tulee osuuteen Jokerien toiminimestä ja kaikesta muusta mihin osakkeet oikeuttivat. Tämä riippumatta siitä oliko Jokerien toiminimi teknisesti jo aiemmin luovutettu vai valmisteltiinko sen toukokuun rekisteröinnillä sen kesäkuun virallista luovutusta.

Kyse on vain ja ainoastaan siitä, tapahtuiko koko proseduuri oikeassa marssijärjestyksessä. Lopputulosta se ei muuta: Hjallis halusi ostaa muiden osakkeet saadakseen koko osakekannan itselleen. Muut osakkaat myivät osakkeensa vapaaehtoisesti parhaaksi katsomaansa hintaan. Tämän jälkeen Hjallis halusi myydä hallin venäläisille ja eriyttää hallista Jokerien toiminnan itselleen. Näin myös tapahtui.

Moraallisesti? Kuten aiemmin kerroin, en menetellyt samalla tavalla kun se oli mahdollista. Mutta näin ne rahat nyky-yhteiskunnassa tehdään kuten Hjallis teki ja samalla tavalla - ja osa paljon törkeämmin - ovat omaisuuttaan kartuttaneet valittajat Sanoma, Poju ja Ziliacus.
 

Creed

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät
Ymmärrän kyllä pointin. Uskon myös, että Jokerit suosiolla suostuu jättäytymään pois liigan kokouksista, jos asia koetaan kiusalliseksi. On selvää, että Jokerit tulevaisuudessa tulee kamppailemaan esimerkiksi samoista TV-diileistä, joka ei kuitenkaan ole neuvottelun kohteena ensi kaudella.



Minua häiritsee se, kun kuvitellaan kansainvälistymisen olevan estettävissä muureja rakentamalla. Joko sopeutuu suosiolla tai joutuu sopeutumaan.

Enpä usko että muut jengit ovat estämässä Jokereitten kansainvälistymistä Uralille, jos joku haluaa mennä ni menköön. Toivon vaan että kädenojennuksena tuupataan ne sinne samantien.

Ja jos tässä jollain on pakko sopeutua ni Jokereilla..
 

J.Rita

Jäsen
Enpä usko että muut jengit ovat estämässä Jokereitten kansainvälistymistä Uralille, jos joku haluaa mennä ni menköön. Toivon vaan että kädenojennuksena tuupataan ne sinne samantien.

Hyvin kiteytetty. Se tässä ihmetyttää, miksi tuuppaus on niinkin tärkeä, vaikka se myös kääntyisi liigaa ja sen seuroja vastaan.
 

Infernal

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Hyvin kiteytetty. Se tässä ihmetyttää, miksi tuuppaus on niinkin tärkeä, vaikka se myös kääntyisi liigaa ja sen seuroja vastaan.

Miten se kääntyisi liigaa vastaan? Jos Jokerit pelaa ensi kaudella liigaa, niin haitat SM-liigalle olisivat todennäköisesti suuremmat kuin se rahallinen bonus, jonka Jokereiden osallistuminen saisi aikaan. Lähtee se Jokerit joka tapauksessa vuoden päästä "vastustajan" kelkkaan, eikä liigaseurojen talous siihen tule kaatumaan.

Lisäksi liiga haluaa näyttää hauista Kummolalle ja Harkimolle, nyt kun kerrankin on mahdollisuus, ja siihen on vieläpä helvetin painavat syyt.
 

Major Julli

Jäsen
Suosikkijoukkue
Puttosen, Järvelän ja Ranniston potkut
Moraallisesti? Kuten aiemmin kerroin, en menetellyt samalla tavalla kun se oli mahdollista. Mutta näin ne rahat nyky-yhteiskunnassa tehdään kuten Hjallis teki ja samalla tavalla - ja osa paljon törkeämmin - ovat omaisuuttaan kartuttaneet valittajat Sanoma, Poju ja Ziliacus.

Pointti mikä menee Cobolilta ohi on tuo yhdenvertaisuuden tulkinta suomalaisessa oikeuskäytännössä. Se pitää sisällään myös kiellon salata tietoa toisilta osakkeenomistajilta olennaisesti osakkeen arvoon vaikuttavista asioista. Tätä vastaa Harkimo on julkisuudessa olevan tiedon perusteella rikkonut. Oleellista tässä casessa on myös aikaikkuna, jossa operoidaan. Nyt puhutaan viikoista, ei vuosista.

Ja edelleenkin, päätös Jokerit brändin luovuttaminen vastikkeetta omalle yhtiölle pääosakkaan toimesta kertomatta asiasta vähemmistöosakkaille yhtään mitään menee kyllä tyylipuhtaasti lain väärälle puolelle. Tässä kohtaa ei myöskään tarvitse selata osakeyhtiölakia sen enempää, riittää tuo yhdenvertaisuuden turvaava yleislauseke.

Vaikka asiaa kuinka koittaisi vääntää niin julkisuudessa olevan tiedon perusteella lakia on rikottu, kuten myös hyvää liikemiestapaa. Se, että Poju tai Aatos tekevät/tekivät samaa ei sitä oikeuta. Taitaa Hjallis ja Kale päästä hengenheimolaistensa seuraan kun alkavat nyt hengaamaan oligarkkien kanssa.
 

J.Rita

Jäsen
Miten se kääntyisi liigaa vastaan? Jos Jokerit pelaa ensi kaudella liigaa, niin haitat SM-liigalle olisivat todennäköisesti suuremmat kuin se rahallinen bonus, jonka Jokereiden osallistuminen saisi aikaan.

Haitatkin mitataan rahassa. Selvää on, että Jokereiden lähtö konkreettisesti laskisi yleisömääriä sekä livenä että TV:ssä. Yleisellä tasollakin lähtö vaikuttaisi heikentävästi liigan kiinnostavuuteen, olkoonkin että ainoastaan tulevalla kaudella. Yhteistyösopimuksia olisi oletettavasti myös neuvoteltava uudestaan, todennäköisesti liigan kannalta heikommilla ehdoilla.

Mitä enemmän tämä asia on esillä, sitä enemmän julkisuutta Jokereiden KHL-projekti saa. Laskelmoitua?

Lähtee se Jokerit joka tapauksessa vuoden päästä "vastustajan" kelkkaan, eikä liigaseurojen talous siihen tule kaatumaan.

Ei missään tapauksessa kaadu, mutta Jokereiden välittömällä lähdöllä liiga heikentäisi kilpailukykyään muutaman vuoden tähtäimellä entisestään.
 
Suosikkijoukkue
Suomen suurin ja kaunein
Täällä on perusteltu Jokereiden siirtymistä iskuksi suomalaista jääkiekkoilua kohtaan. Voiko joku kertoa, että miten Jokereiden sulkeminen viimeiseksi kaudeksi liigasta edistäisi kotimaista jääkiekkoa? Vai onko kysymys puhtaasti kateuden sekaisesta kostomentaliteetista?
 

Kaukosäädin

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves 365 ja Real Madrid
Iltasanomien sivuilta löytyy äänestys:

Pitäisikö Jokerit karkottaa SM-liigasta?

Ilman muuta 94%
Ei missään nimessä 6%

Ääniä yhteensä 9606

"Te voitte lähtee!"
 

LaTe_Show

Jäsen
Suosikkijoukkue
Colorado Rockies: 1980-1981.
Kyllä maakuntaseurat saavat tahtonsa läpi jatkossakin, oli Jokerit tulevalla kaudella mukana 14. pyöränä tai ei.

Tuli muuten mieleen tästä jokerikannattajien viljelemästä maakuntaseurahassuttelusta, että Jokereiden siirtyessä KHL:ään siitä tulee maakuntaseura. Heh.
 

Cobol

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomalainen jääkiekko
Pointti mikä menee Cobolilta ohi on tuo yhdenvertaisuuden tulkinta suomalaisessa oikeuskäytännössä. Se pitää sisällään myös kiellon salata tietoa toisilta osakkeenomistajilta olennaisesti osakkeen arvoon vaikuttavista asioista. Tätä vastaa Harkimo on julkisuudessa olevan tiedon perusteella rikkonut.

Osakeyhtiölain mukaan yhtiökokous, hallitus, toimitusjohtaja tai hallintoneuvosto ei saa tehdä päätöstä tai ryhtyä muuhun toimenpiteeseen, joka on omiaan tuottamaan osakkeenomistajalle tai muulle epäoikeutettua etua yhtiön tai toisen osakkeenomistajan kustannuksella.

Mitään tällaista ei tapahtunut. Aukeaa itsellesikin kun huomaat, että Hjallis olisi voinut siirtää toiminimen rekisteröinnin tapahtumaan vasta kun oli ostanut muiden osakkeet. Se miksi hän ei niin toiminut selittynee sillä, että PRH:ssa on varsinkin kesäaikaan pahimmillaan useamman viikon käsittelyaika ja jos PRH pyytää lisäselvityksiä, puhutaan vielä pitemmästä ajasta.
 

ilu

Jäsen
Haitatkin mitataan rahassa. Selvää on, että Jokereiden lähtö konkreettisesti laskisi yleisömääriä sekä livenä että TV:ssä. Yleisellä tasollakin lähtö vaikuttaisi heikentävästi liigan kiinnostavuuteen, olkoonkin että ainoastaan tulevalla kaudella. Yhteistyösopimuksia olisi oletettavasti myös neuvoteltava uudestaan, todennäköisesti liigan kannalta heikommilla ehdoilla.



Ei missään tapauksessa kaadu, mutta Jokereiden lähdöllä liiga heikentäisi kilpailukykyään muutaman vuoden tähtäimellä entisestään.

Yhteistyösopimuksia tuskin on sidottu siihen, että Jokerit liigassa pelaa. Toki uusiin sopimuksiin Jokerien puute vaikuttaa, mutta KHL-poistumisen myötä se vaikuttaa joka tapauksessa.

Menetettyjä lipputuloja kompensoi seurojen kasvavat tulot mediasopimuksista, kun Jokerit ei ole rahoja enää mukana jakamassa.

Kukaan tuskin kiistää, etteikö Jokereiden lähtö olisi liigalle joka tapauksessa menetys, tapahtui se tänä tai ensi vuonna. Jokerit ja KHL kilpailevat kuitenkin jatkossa liigan ja liigaseurojen kanssa niin yhteistyö-, media- ja mainostuloista kuin katsostajistakin. Tältä osin saattaa liigalle olla kannattavampaa asettaa Jokerit mahdollisimman hankalaan asemaan niin mahdollisten yhteistyökumppanien kuin (tulevien) katsojienkin perspektiivistä. Samalla laittamalla kovan kovaa vastaan liiga osoittaa myös muille lähtöä haikaileville (Kärpät?), että liigasta irtautuminen ei välttämättä ole kannattavaa.

Viimeisimpänä, muttei aivan vähäisimpänä, tekijänä asiaan vaikuttaa muun liigajohdon tulehtuneet välit Harkimoon sekä kyllästyminen Jokereiden kiekkomesenaatin, Kummolan, omavaltaiseen toimintaan ja osallistumiseen liigan sisäisistä asioista keskusteltaessa ja päätettäessä. Tälläkin tasolla päätökset perustuvat osaltaan henkilösuhteisiin.

Tässäkään valossa en toki usko, etteikö Jokerit ensi kaudella liigaa pelaa, mutta kaikki kortit näyttäisivät olevan tällä hetkellä liigan kädessä. Reaalimaailmassa se tarkoittaa rahan liikkumista muiden liigaseurojen suuntaan. Jokereiden osalta tämä ei paljoa välttämättä merkitse, sillä urheilutoimintakin on siirtynemässä venäläisten käsiin, joille nämä ovat pelkkiä pikkurahoja. Asia ei kuitenkaan ole niin selvä, kuin moni jokerikannattaja haluaisi uskoa.
 

J.Rita

Jäsen
Tuli muuten mieleen tästä jokerikannattajien viljelemästä maakuntaseurahassuttelusta, että Jokereiden siirtyessä KHL:ään siitä tulee maakuntaseura. Heh.

Siinä olet oikeassa. Kun Suomessa usein mennään heikoimpien ehdoilla, niin Venäjällä vahvempien, joten helppoa Jokereilla ei tule olemaan.
 

kärppä73

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät, Montreal Canadiens
Täällä on perusteltu Jokereiden siirtymistä iskuksi suomalaista jääkiekkoilua kohtaan. Voiko joku kertoa, että miten Jokereiden sulkeminen viimeiseksi kaudeksi liigasta edistäisi kotimaista jääkiekkoa? Vai onko kysymys puhtaasti kateuden sekaisesta kostomentaliteetista?

Jättäkää jo tuo kateus-kortin pöytään lyöminen vähemmälle. Jos joku on muka kateellinen siitä että Jokerit siirtyy pelaamaan Venäjän mestaruussarjaan, niin ei hyvin mene.
Oletteko Jokeri-fanit aivan varmoja siitä että tulevaisuus venäläisten kanssa on yhtä riemumarssia ja gloriaa? Osa porukasta ainakin näyttää olevan täysin kritiikittömästi sitä mieltä. Jokerit on nyt KHL:n koekaniinina kun Harkimo laski housut nilkkoihin ja päästi Putin-liigan länsi-eurooppaan. Nyt se nähdään oikeasti onko KHL:llä minkäänlaista markkina-arvoa länsi-euroopan hoki-markkinoilla edes lyhyellä aikavälillä.

Mitä nopeammin se väistämätön muutos SM-liigassa saadaan käyntiin(Jokerit ulos), sen parempi. Tämän KHL-kuvion hyvä puoli on että SM-liigan on nyt pakko alkaa tekemään ryhtiliikettä.
 
Suosikkijoukkue
Semo tutti parrucchieri.
Ei missään tapauksessa kaadu, mutta Jokereiden välittömällä lähdöllä liiga heikentäisi kilpailukykyään muutaman vuoden tähtäimellä entisestään.

Ehkä liigan liikevaihto tippuisi 5%, mutta ei sillä pitkäkestoisia vaikutuksia olisi, koska kumminkin koko ajan toimintaa sopeutetaan jo vuoden päästä tapahtuvaan lähtöön. Tuloskonversiostahan se on kiinni sitten, että paljon jää viivan alle.

Jokereiden talouden kannaltahan tilanne olisi täysi katastofi, sponsorisopimukset raukeavat koska eivät pelaa liigassa (KHL on tässä vaiheessa vielä utopiaa), ja pelaajasopimuksia on varmaan jo se 2,5 miljoonaa maksettavana joka tapauksessa, sekä tietenkin vuokrat halliyhtiölle, oli pelejä tai ei. Tappiota tulisi tilikaudesta budjetoidun liikevaihdon verran, eli reilut 10 miljoonaa. Tämä söisi taas Harkimon hallista saamat tulot ja KHL alkaisi minimibudjetilla ja heikolla joukkueella. Ja vuoden poissa olleet sponsorit tuskin samalla tavalla palaavat vuodenkaan päästä.

Tai vaikka Jokerit pääsisikin KHL:n mukaan, niin kulurakenne on siellä niin paljon rankempi, että kaudesta tulisi vähintään se 5 miljoonaa tappiota, ja kun kautta ei ehditä markkinoida, sekä maine poispotkittuna häirikkönä vetää katsojamäärät laskuun, niin ehkä jopa isommatkin tappiot ovat luvassa.

Kyllä suurin, ja itseasiassa ainoa häviäjä tässä tapauksessa olisi Jokerit, liigaseuroille tulisi pintanaarmuja ja isommat pallit, koska pistivät Kummolan ja Harkimon aisoihin.

Tietenkin asia selviää niin, että Hjallis maksaa sievoisen summan muille seuroille ja asia on unohdettu kauden alkuun mennessä.
 

J.Rita

Jäsen
Yhteistyösopimuksia tuskin on sidottu siihen, että Jokerit liigassa pelaa.

Todennäköisesti sopimukset ei ole sidottu Jokereihin, kun tämän kaltaista asiaa ei ole osattu pelätä. Voisin kuitenkin kuvitella, että sopimukset on sidottu joukkue- ja ottelumäärään. Jokereiden poistuminen vaatisi siten uuden joukkueen nostamisen liigaan, jotta sopimukset ja niiden arvot eivät muuttuisi. Sportille tai muulle Mestis-seuralle jäisi kuukausi aikaa virittää itsensä liigakuntoiseksi, mikä tuntuu utopialta.

Menetettyjä lipputuloja kompensoi seurojen kasvavat tulot mediasopimuksista, kun Jokerit ei ole rahoja enää mukana jakamassa.

Spekulaatiota tämäkin, mutta mediasopimukset menisivät 13 joukkueella uusiksi, jolloin seurakohtainen mediatulokin laskisi.

Kukaan tuskin kiistää, etteikö Jokereiden lähtö olisi liigalle joka tapauksessa menetys, tapahtui se tänä tai ensi vuonna. Tältä osin saattaa liigalle olla kannattavampaa asettaa Jokerit mahdollisimman hankalaan asemaan niin mahdollisten yhteistyökumppanien kuin (tulevien) katsojienkin perspektiivistä. Samalla laittamalla kovan kovaa vastaan liiga osoittaa myös muille lähtöä haikaileville (Kärpät?), että liigasta irtautuminen ei välttämättä ole kannattavaa.

Jos Jokerit pääsee karkuun, niin Kärppiäkään(?) ei jatkossa voi estää. Ainoa tapa pitää joukkueet tyytyväisinä, on liigan kilpailukyvystä huolehtiminen. Aikaa on muutama vuosi, sillä uskon muiden joukkueiden seuraavan Jokereiden pioneerityötä.

Mielenkiintoista, jos Jokereiden KHL-projekti epäonnistuu, ja paluuta SM-liigaan pyydetään 5-10 vuoden kuluttua. Uskon, että kabinettipäätöksellä onnistuisi ja että liigafanien palaute tulisi olemaan värikästä.

Viimeisimpänä, muttei aivan vähäisimpänä, tekijänä asiaan vaikuttaa muun liigajohdon tulehtuneet välit Harkimoon sekä kyllästyminen Jokereiden kiekkomesenaatin, Kummolan, omavaltaiseen toimintaan ja osallistumiseen liigan sisäisistä asioista keskusteltaessa ja päätettäessä. Tälläkin tasolla päätökset perustuvat osaltaan henkilösuhteisiin.

Kummolan ymmärrän. Harkimoa en yhtä hyvin. Ei ole sympaattisin kiekkojohtajista, eikä sulavin sanomisissaan, mutta toimii ainoastaan rehellisen itsekkäästi.
 

Metsästäjä

Jäsen
Suosikkijoukkue
JVDT
Ilta Sanomat kirjoitti:
Jos jääkiekkoseura Jokerien omistaja Harry Harkimo haluaa siirtää liigalisenssin uudelle Peaken-yhtiölleen, siirto edellyttää kaikkien muiden liigajoukkueiden yksimielistä hyväksyntää.
Tämän mukaan Jokereiden tulevan kauden pelit ovat kiinni ihan puhtaasti muista yhdessä ja erikseen siis näistä 13 joukkueesta SM-Liigassa. Ilta Sanomien mukaan esim. SaiPa tai Ilves voisi estää yksinkin Jokereiden pelit tulevalla kaudella. Niin tai näin! En menisi ennustamaan tulevien viikkojen asioita.

Varmasti selvää on, että ensimmäisenä vaihtoehtona halutaan Jokereiden jatkavan jatkossakin SM-Liigassa. Ei kovin erikoinen ennustaja tarvitse olla, että ennustaa SM-liigan koittavan estää Jokereiden KHL:n lähtö. Toisena vaihtoehtona tietysti vain kovistellaan Jokereita ja halutaan Hjallikselta puhtaasti rahaa tulevissa kauppaneuvotteluissa. Kolmantena vaihtoehtona tietysti on estää Jokerit kokonaan pelaamasta tulevalla kaudella. Tämä olisi melko varmasti jonkinlainen kuolon isku Jokereidenkin tulevaisuudelle ja menestykselle, jos selviävät kylmän talven yli rantapalloja puhallellen. En usko tähän lähdettävän.

Veikkaanpa Hjalliksen vetävän jossakin vaiheessa tuon KHL ajatuksen. Voisinpa kuvitella jopa Jokereiden pelaavan SM-Liigassa vielä kaudella 2032-33, mikäli Hjalliksen pää ei ole mennyt ihan sekaisin siihen mennessä.

Harkimoa olen itsekin seuraillut Diiliohjelman välityksellä paljonkin. Järkeväksi, älykkääksi ja teräväksi kaveriksi on osoittautunut ja sitä varmasti moni ei kiellä. Narrilaumaa en jää kaipaamaan SM-Liigassa, vaikka yhteiselo Liigassa loppuisi viime kauden pleikkaritappioihin Lukolle.

Mitä tulee KHL:n ja Jokereiden pelaamiseen siellä. Muu Suomi tuntuu toistavan, ettei Jokerit kiinnostaisi ollenkaan. Kyllä ainakin itse seuraisin melko tarkkaankin Jokereiden KHL edesottamuksia. Uskoisin kyllä Jokereilla olevan edellytyksiä jopa saada erikoisen paljon huomiota niin hyvässä kuin pahassakin. Suhteen voisi kuvailla leikkimielisesti samanlaiseksi kuin raumalaisten ja porilaisten välillä on aina ollut. Jokereiden taloudellista puolta en jaksa miettiä. Hyvällä en katsoisi kuitenkaan Jokerien rokottavan KHL-riveihinsä SM-Liigan parhaita pelaajia.

Ajatus Jokerien siirtymisestä KHL:n on vaarallinen ajatus itse SM-Liigalle. Olisiko tämä ensmmäinen askel taas keskusteluille ex. Elitserienin ja SM-Liigan yhdistymiselle? Ken tulevaisuuden tietää?
 

Tuljakov

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, PaKa
Eiköhän tässä tosiaan järki voita, Jokerit korvaa jotenkin liigalle myöhemmin aiheutuvaa taloudellista haittaa ja pelaa vielä ensi kauden suunnitellusti.

Mutta mikä olisi sopiva korvaus?

Ehkä liigan kannattaisi yrittää saada väännettyä siirto-/kasvattajakorvaussopimus Jokereiden kanssa, jolloin liigajoukkueesta KHL-Jokereihin siirryttäessä pelaajan lähtöseura saisi NHL-mallisen kompensaation panostuksestaan pelaajaan. Tuohan ohjaisi myös Jokereita hankkimaan pelaajia muualtakin kuin SM-liigajoukkueista, jolloin kuppausuhkatekijäkin pienenisi. Korvaussummat ja muut ehdot tietysti pitäisi sopia niin, että ne ovat molempien kannalta järkeviä.

edit. Avasin aiheesta oman ketjunsa SM-liigaosioon.
 
Viimeksi muokattu:

Walkin

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pittsburgh Penguins
Mitä tulee KHL:n ja Jokereiden pelaamiseen siellä. Muu Suomi tuntuu toistavan, ettei Jokerit kiinnostaisi ollenkaan. Kyllä ainakin itse seuraisin melko tarkkaankin Jokereiden KHL edesottamuksia.

Jos Jokereiden matsit näkyvät samalta kanavapaketilta kuin sm-liiga näkyy niin varmasti tulee myös Jokereiden pelejä väijyttyä! Onhan KHL tasoltaan kumminkin oikein hyvä liiga.

Ajatus Jokerien siirtymisestä KHL:n on vaarallinen ajatus itse SM-Liigalle. Olisiko tämä ensmmäinen askel taas keskusteluille ex. Elitserienin ja SM-Liigan yhdistymiselle? Ken tulevaisuuden tietää?

Olisi hienoa ainakin minusta jos sm-liiga ja ex. Elitserien yhdistyisivät. Suomesta ja Ruotsista saman verran joukkueita mukaan uuteen yhteiseen sarjaan ja Ruotsin maa toimisi läntisenä konfrenssina ja sitten Suomen maa itäisenä konfrenssina. Toimintamalli matkittaisiin siis suoraan NHL:stä, suomalainen ja ruotsalainen joukkue kohtaisivat toisensa kaksi kertaa kaudessa, kerran kotona ja kerran vieraissa ja sitten mahdollisesti finaaleissa.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös