Liiga ja Jokerit 2013–2014

  • 821 186
  • 2 909

kesätyttö69

Jäsen
Suosikkijoukkue
Dufvan Lukko, JYP(ilman Tyni&Virtanen)
En mä näe syytä miksi Jokerit pitäisi pudottaa pois jo ensi kaudeksi. Ainoa asia miksi tuo pitäisi mielestäni tehdä on, jos tulee selville suhmurointia Hjalliksen ja varsinkin Kalen toimesta.

Se on toki aika yllättävää, että KHL:ään liittyy nimenomaan Jokerit yhtenä suurimpana länsi-eurooppalaisista joukkueista. Halusi sitä tai ei, (tämä kateellisille) Jokerit on kuitenkin Suomen seuratuin taho joukkueurheilussa.

Itse kyllä haluisin nähdä joukkueen myös ensi vuonna liigassa ja toivotan onnea KHL:ään. Olisin toivonut sinne mielummin Bluesia johon ei sen kummempia tunnesiteitä ole kehittynyt.
 

chauron

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIMARS
Liekö muilla rahkeita kuin Näädillä, ja btw sinnekin tarvitaan uusi halli. IFK:n pitäis varmaan käytössä löytää uusi sarja, joku European vaihtoehto?? Suomi on sen verran pieni näppis, että ei taida kahta KHL-jengiä Stadiin sopia, vaikka toinen oliskin Hesassa.

Puolen Suomen joukkuehan on jo ollutkin varsin lähellä lähtöä...

Oulun kaupunki on Nokian lähdön jälkeen ihan pee-aaa, joten uutta hallia ei olla Ouluun rakentamassa pahimmillaan 10 vuoteen. Kärppien taustalta löydy yhtään ns. superrikasta sugar daddyä, vaan ainoastaan pienempää paikallista porvaria (ainakin aikoinaan oli Terentjeff, Lesonen ja mm. Pörhö).

Tapparalla sen sijaan on jo erittäin rikas omistajataho, jolla saattaa olla intressejä laajentaa toimintaa maamme rajojen ulkopuolelle; Tapparan fanit saavat avata millaisella intresseillä Poju liikkuu – onko mukana lähinnä harrastuksena vai kiinnostunut luomaan seuralla rahaa. Samoin halliasia on pian kunnossa, kun Tampereen uusi halli valmistuu. Siks uskoisin lähtijäksi mielumminkin Tapparan kuin Kärpät.
 

Rici

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP, D, Pönttövuoren Peikot
Melkein hävettää tämä SM-liigan touhuilu. Siis ihan oikeastiko siellä joku kuvittelee, että tällaisesta farssista on jotain hyötyä liigalle? Ensin on Suomessa menty vuosia laput silmillä ymmärtämättä, että Eurooppaan on syntynyt todellinen huippuliiga. Nyt joku sitten a) luulee, että suomalaisjoukkuetta voidaan estää liittymästä siihen ja b) SM-liigalle on eduksi hankaloittaa suomalaisjoukkueen liittymistä. Miksi SM-liiga ei ymmärrä lähteä yhteistyöhön KHL:n kanssa? Eurooppalaisten liigojen mustasukkaisuus on estänyt maailman parhaan kiekkoliigan syntymisen mantereellemme. Meillä olisi oikeasti mahdollista saada jalkapallon tavoin parhaat pelaajat Eurooppaan, jos osattaisiin vetää yhtä köyttä.

Ja tottakai Jokereiden kannattaa antaa pelata SM-liigassa tulevalla kaudella. Se on kaikkien etu. Joukkue tulee olemaan kiinnostavampi kuin koskaan. SM-liigassa kannattaisi nyt oikeasti istua alas ja koettaa ymmärtää, että kansainvälinen huippukiekko on 2010-luvulla erilaista kuin 90-luvulla. Murehdin, että oma joukkueeni JYPkin joutuu kärsimään siitä, että meillä ei nähdä, mitä on tapahtumassa ja että meidän kannattaisi olla mukana siellä, missä huippujääkiekkoa luodaan.
 

J.Rita

Jäsen
Tässä rupeaa oikein toivomaan, että Jokerit ottaa liigan haasteen vastaan ja pelaa liigaa kaudella 2014-15. KHL-Jokerit pelaa Areenalla, eikä Areenan omistajilla luonnollisestikaan ole intressejä tarjota hallia liiga-Jokereille. Onnistuisikohan pelaaminen jäähallissa, hallihan on kaupungin. Onko kaupungilla edes selkeää mahdollisuutta syrjiä toista liigakelpoista hallia tarvitsevaa joukkuetta, mikäli liiga-Jokerit on valmis samoihin ehtoihin kuin HIFK?

Hallia lukuun ottamatta kannattaa toki minimoida kustannukset, joten juniorit liigaan. Miljoonalla tai kahdella pystynee vetämään kauden läpi, toiminta sinänsä pystynee tuottamaan miljoonan, joten tappio 0-1 miljoonaa euroa. Liigalta saa kuitenkin miljoonan TV-rahaa, jolla tappiot ainakin saa kuitattua. Tämän lisäksi luonnollisesti putoamisen myötä pari miljoonaa liigalisenssistä. Junnujoukkue kerää taatusti paljon kiinnostusta muilla liigapaikkakunnilla, jolloin liiga voi olla ylpeä päätöksestään.
 

Ritola#24

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Hallia lukuun ottamatta kannattaa toki minimoida kustannukset, joten juniorit liigaan. Miljoonalla tai kahdella pystynee vetämään kauden läpi, toiminta sinänsä pystynee tuottamaan miljoonan, joten tappio 0-1 miljoonaa euroa. Liigalta saa kuitenkin miljoonan TV-rahaa, jolla tappiot ainakin saa kuitattua. Tämän lisäksi luonnollisesti putoamisen myötä pari miljoonaa liigalisenssistä. Junnujoukkue kerää taatusti paljon kiinnostusta muilla liigapaikkakunnilla, jolloin liiga voi olla ylpeä päätöksestään.

Miljoona tv-rahaa liigalta? 100000 euroa on lähempänä kuin miljoona.
Pari miljoonaa liigalisenssistä? Luonnollisesti tällä paltalla kukaan ei tiedä sitä oikeaa arvoa, mutta ei se noin paljoa ole. Julkisuudessa aina heitellään jotain summaa kuten kiinteistönvälittäjä asunon hinnasta. Oma veikkaus on todella paljon alempana tuosta.
 

Risa

Jäsen
Suosikkijoukkue
SoJy vuodesta-61, Jokerit 1972-2013; 2022, Україна
Oulun kaupunki on Nokian lähdön jälkeen ihan pee-aaa, joten uutta hallia ei olla Ouluun rakentamassa pahimmillaan 10 vuoteen. Kärppien taustalta löydy yhtään ns. superrikasta sugar daddyä, vaan ainoastaan pienempää paikallista porvaria (ainakin aikoinaan oli Terentjeff, Lesonen ja mm. Pörhö)...

Saatat olla hyvinkin oikessa, veli chauron. En tiennyt, että Nokian sukellus on noin täysin romuttanut Kärppien taustat... Muuten olisi ollut varmaan se loooginen seuraaja kun siellä näitä on kuitenkin pohdittu.

Olkoon sitten Tappara, hämeessä ei vaan meinata saada mitään aikaan (onnittelut Tappara kannattajille, ja oikeesti ihan ilman vidduilua)!
 

Risa

Jäsen
Suosikkijoukkue
SoJy vuodesta-61, Jokerit 1972-2013; 2022, Україна
Tässä rupeaa oikein toivomaan, että Jokerit ottaa liigan haasteen vastaan ja pelaa liigaa kaudella 2014-15. KHL-Jokerit pelaa Areenalla, eikä Areenan omistajilla luonnollisestikaan ole intressejä tarjota hallia liiga-Jokereille. Onnistuisikohan pelaaminen jäähallissa, hallihan on kaupungin. Onko kaupungilla edes selkeää mahdollisuutta syrjiä toista liigakelpoista hallia tarvitsevaa joukkuetta, mikäli liiga-Jokerit on valmis samoihin ehtoihin kuin HIFK...

Ja sitten mä heräsin...
 

J.Rita

Jäsen
Miljoona tv-rahaa liigalta? 100000 euroa on lähempänä kuin miljoona.

Sopimus lienee salainen. Nopealla googlauksella Iltalehti spekuloi 13 miljoonalla eurolla edellisen sopimuksen yhteydessä (2007). Hesarin arvaus Nelosen sopimuksesta oli 10 miljoonaa euroa kaudessa. Vertailun vuoksi Elitserien-joukkueet saivat 3 miljoonaa euroa per joukkue viime kaudella.

Pari miljoonaa liigalisenssistä? Luonnollisesti tällä paltalla kukaan ei tiedä sitä oikeaa arvoa, mutta ei se noin paljoa ole. Julkisuudessa aina heitellään jotain summaa kuten kiinteistönvälittäjä asunon hinnasta. Oma veikkaus on todella paljon alempana tuosta.

Sinun veikkauksellakaan ei ole painoarvoa. TV-sopimuksen arvo on kuitenkin olennainen.
 
Suosikkijoukkue
Hihasta vedetyt Ässät, Dallasin Tähdet & Sport
Juuri näin.Hjallis on ainoastaan siirtymävaiheen omistaja joka nauttii jokaisesta käänteestä saletisti kun pääsi irti rasitteesta johon myös Jokerit lasketaan.

Kyllä näin tulee olemaan, niin valitettavaa kuin se sinisilmäisten Jokeri-fanien kannalta onkin.

Vuonna 2020 on Suomessa 100 000 venäläistä/venäjänkielistä eli tässä ei nykyiset fanit ole millään tavalla mietinnässä, vaan tehdään rahan voimalla omille veljille viihdettä. Ennen sodittiin, nyt käytetään toisten taloudellista ahdinkoa ja entinen kommunisti, nykyinen riistoporvari tulee ovista ja ikkunoista. Fennovoimaa on rahoittamassa venäläiset. Eri asia mutta lopulta sama asia eli olemme kovaa vauhtia venäläistymässä.
Suomessa voi asua tuonkaltainen määrä venäläisiä 2020 tai sitten ei. Mutta he elävät täällä Suomen lakien mukaan ja ikipäivänä venäläisille ei tässä maassa tulla antamaan määrävää markkinaasemaa mm. jääkiekkosarjan suhteen ainakaan vapaaehtoisesti, vaikka tässä maassa myyriä näyttää olevankin.. soditaan sitten tarvittaessa tästäkin aiheesta vaikka uudemman kerran.

Kukaan ei olisi enää pumpannut pääomaa konserniin eli jotain oli tehtävä ja nyt viedään samalla koko SM-Liigaa. Ymmärrettävästi liiga yrittää puolustaa omaansa mutta mitään ei voida kun raha puhuu.

Paskan marjat! Täyttä paskapaperia ryssän pelimerkit eli hämäräperäistä rahaa osittain, jota taloudellista ahdinkoa käyttäen yritetään päästä tässä tapauksessa urheilujoukkueen kautta pesemään. Se on varmasti totta, että perseaukinen Hjallis hädissään huusi venäläisiä apuun. Tottakai SM-liiga jatkossakin Suomessa päättää omista asioistaan.

Valitettavaa kansallisen sarjan kannalta on rivien rakoileminen juuri kun omaa tuotetta pitäisi kehittää ja kiillottaa. Fanien rimpuilu on yhtä tyhjän kanssa, venäläinen joukkue jo nyt. Identiteetti rakentuu täysin paikallisille venäläisille. Kaikki muu on paskapuhetta ja siirtymävaihetta johon kaikki yrittää sopeutua.

Tuote eli SM-liiga on hyvässä kunnossa ja sitä tullaan kehittämään, venäläisten ei siitä tarvitse kantaa huolta. Luopiot ja myyrät me voidaan heittää kyllä venäläisten vaivoiksi.
 
Viimeksi muokattu:

Sir Justiina

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves
Turhaa meuhkaamista liigalta. Juu varmasti ei olla menetelty oikein ja siitä Jokereille tottakai miinusta. Mutta kaikkien etu on, että Jokerit pelaa ensi kaudella liigassa. Turha siis edes nostaa pöydälle mahdollisuutta, että Jokerit "heitettäisiin pihalle" liigasta. Kunhan haluavat liigan puolelta näpäyttää Hjallista ja varmasti myös Kalea. Lopputulos on kuitenkin se, Jokerit tulee pelaamaan ensi kauden liigassa ja lähtevät sitten KHL:ään. Nyt vaan pitää sitä ennen käydä täysin turha jupakka läpi ja tuhlata kaikkien energiaa.

Turhaa meuhkaamista liigalta? Kyllä, jos Hjallis/Kale-akselilta löytyy perstaskusta se ässä. Mutta jos ei löydy, vaikuttaa todella vahvasti siltä että sopimusta/sopimuksia on rikottu. Eli toisin sanoen lakia on rikottu. Tällöin ei todellakaan ole kaikkien etu että Jokerit tuosta vain pelaisi kotoista liigaa kaudella 13-14.

Ja kaikille Jokerifaneille ennen kuin huudatte torvi suorana maalaiskateudesta, myönnän että harmittaa kovasti KHL-kytköksenne. Mutta vielä enemmän harmittaa mahdollinen Harkimo/Kummola-jatkumo, jossa ei maalia näy.

Näin landepaukkuna ja itse asioista kovasti tietämättömänä kysyisin löytyisikö joltain vastausta täysin huhuihin perustuvaan kysymykseeni?

Onko Hjalliksen suhteen kuulunut myös muiden bisnesten sekavuuksista ja suoranaisista karilleajoista?
 

Vaughan

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara
Tapparalla sen sijaan on jo erittäin rikas omistajataho, jolla saattaa olla intressejä laajentaa toimintaa maamme rajojen ulkopuolelle; Tapparan fanit saavat avata millaisella intresseillä Poju liikkuu – onko mukana lähinnä harrastuksena vai kiinnostunut luomaan seuralla rahaa.
Tapparassa Poju lienee harrastusmielessä tukemassa vanhan kotikaupunkinsa ja koulukavereidensa toimintaa. Sen sijaan uudessa hallissa hän saattaa olla mukana (Pojun osallistumista ei ole missään julkisesti vahvistettu) bisnesmielessä - onhan hänellä ennestäänkin taustaa kiinteistösijoittajana ja hankkeen puuhamieskin kuuluu sopivasti Pojun lähipiiriin.

Uskon että Tappara lähtee lähitulevaisuudessa johonkin kansainväliseen liigaan. Tähän asti Tappara on ollut perustajajäsenenä kehittämässä yhteistyötä Länsi-Eurooppalaisten seurojen kanssa projektissa, joka on pyörinyt European Trophyn ympärillä. Nykymuotoinen ET ei liene suoraan muuttumassa täyden kauden organisaatioksi, vaan se on ollut lähinnä testialusta toiminnan kehittämiselle.

Seuraavat vuodet näyttänevät tuleeko tästä Länsi-Eurooppalaisesta sarjasta mitään, vaan jääkö KHL ainoaksi vaihtoehdoksi kansainvälistymiselle. "Mestareiden liiga" -tyyppisiin ratkaisuihin en usko, vaikka sellainen voisi olla urheilullisesti mielenkiintoinen. Organisaatiot kaipaavat "yli yhden kauden" ulottuvaa ennustettavuutta, ja säännöllinen vuodesta toiseen jatkuva osallistuminen olisi mahdotonta "Mestareiden liigassa." (Jokut lyhyt turnaus taas ei ole sellaista kansainvälistymistä, mitä kunnianhimoiset organisaatiot kaipaavat).

Eli Tappara KHL:ään on vielä erittäin pitkän tien takana, koska se ei liene kenenkään ensisijainen vaihtoehto. Mahdotonta se ei kuitenkaan ole...
 
Suosikkijoukkue
Suomen suurin ja kaunein
Tuli sitten luettua koko viestiketju vaikka pari viestiä sieltä täältä olisi hyvin riittänyt. Minulla on erittäin vahva tunne, että tässä on nyt kysymys perinteisesti kikkelimiekkailusta. Hjalmari astui SUHMuri-liigan hallituksen aidolle Mustamäen torilta ostetulle persialaiselle matolle ja kusta lorautti ilmekään värähtämättä. Sitten tokaisi "SM-liiga ansaitsee paremman hallituksen". Hjalmari ei jäänyt ravistelemaan vaan pyyhkäisi värkin Everin takkiin ja sanoi "Hankkeesi on täysin epärealistinen".

Kyllä hallitus ja me kaikki jääkiekkoa seuraavat tiedämme, että Norlundin keissi oli farssi. Hjallis sanoi ääneen mitä hallituksesta ajatteli ja mediassakin todettiin rangaistuksen olleen epäonnistunut. Ei siinä edes potkuilta vältytty, mutta perseilijät saivat jatkaa. Arvovalta sai sellaisen kolauksen, että nyt kun on tilaisuus vähän pullistella takaisin niin sitä ei malta olla käyttämättä.

Kyllähän tämä rosisjutuksi menisi ja ties mitä siellä sitten tapahtuisi. Kyllä tämä joka tapauksessa jättää todella paskan maun SM-liigasta, että jäähyväiskaudella toiminta on tälläistä. Fanien toiminta taas ei kummastuta, enää. Mutta onhan se kiva, että Jokerit kiinnostaa. Karavaani kulkee ja koirat haukkuu.
 

Porttivahti

Jäsen
Suosikkijoukkue
Maalivahdit
Ok, asia selvä. Kertokaapa sitten jos Jokerit ei ole sopinut mitään virallista KHL-siirrostaan, niin mikä on se argumentti, jolla Jokerit voidaan heittää ulos SM-Liigasta?? Pieni vinkki: Nyt ei riitä vastaukseksi "koska ootte lähdössä" tai "venäläisillä on liian paljon rahaa ja tulee epis-sakit."

Juristivaimoni kommentoi tästä mutku ei oo sovittu-venkoilusta: "Muunnelma klassisesta "Heti luuli kumihuuli"-puolustuksesta."

Minähän en juristi siis ole, mutta mikäs mies se on joka ei vaimon sanaa lopullisena totuutena pidä? ;)

Tapparassa Poju lienee harrastusmielessä tukemassa vanhan kotikaupunkinsa ja koulukavereidensa toimintaa. Sen sijaan uudessa hallissa hän saattaa olla mukana (Pojun osallistumista ei ole missään julkisesti vahvistettu) bisnesmielessä - onhan hänellä ennestäänkin taustaa kiinteistösijoittajana ja hankkeen puuhamieskin kuuluu sopivasti Pojun lähipiiriin.

Komppaillaan. Mitä se Poju on ollut mukana, eikö jostain 90-luvulta? Tunnen yhden Tamhockeyn hallituksen jäsenen työkuvioiden kautta, ja aina joskus lätkästä puhutaan kun sopiva tilaisuus sattuu. Ei ole koskaan tullut edes rivien välistä tunnetta että suurin omistaja haluaisi sooloilla. Tuolla taitaa Leinosella olla toimitusjohtajan valta, mikä ei tamperelaisessa urheilussa itsestäänselvyys ole.

Osakassopimuksesta ja sen merkityksestä on ollut puhetta. Linkataan tähän nyt tradenomi Laura Aspin opinnäytetyö yleisestä tietokannasta. En viitsinyt lukea kuin abstraktin ja johdannon, joten voi tuolla virheitäkin olla. Ei olisi ensimmäinen amk-opinnäytetyö jossa näin on, mutta yleiskuvan siitä mikä se osakassopimus on ja miten se suhteutuu lainsäädäntöön.

Jos Jokerit suljetaan sarjasta, kiinnostaisi tietää paljonko näitä vahingonkorvauksia jouduttaisiin todellisuudessa maksamaan. Firma ei tee voittoa, joten mistään kymmenen miljoonan vahingonkorvauksista on turha puhua. Henkilöstökulut taitavat olla ainoat, ja ne kyllä hoituvat. Varsinkin kun Suomessa täytyy pyrkiä minimoimaan vahingon määrä.
 

Pllnen

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit, Penguins, #3 Määttä, #86 Teuvo Teräväinen

Pitääpä lukea kokonaan mielenkiintone teksti, mutta yks kohta osu silmää ku nopeesti selasin. Mites tätä nyt sitte sovelletaa tähän tilanteeseen?

"Kilpailukielto Tämän Sopimuksen voimassaoloaikana ja X kuukautta sen jälkeen Osapuolet sitoutuvat olemaan harjoittamatta suoraan tai epäsuoraan itse tai omistamiensa tai hallitsemiensa yhtiöiden kautta Yhtiön liiketoiminnan kanssa kilpailevaa toimintaa
Kilpailukieltoa koskevaa ehtoa ei sovelleta, jos Osapuolen C toimisuhde on irtisanottu Yhtiön toimesta toimitusjohtajasopimuksen tai työsopimuslain ehtojen vastaisesti. Osapuolet toteavat, että he ovat tämän Sopimuksen tarkoittamalla järjestelyllä saaneet riittävän korvauksen kilpailukiellon heille mahdollisesti myöhemmin aiheuttamasta haitasta"
 

Beagle Boy

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Luomuteurastajat (RIP)
Pitääpä lukea kokonaan mielenkiintone teksti, mutta yks kohta osu silmää ku nopeesti selasin. Mites tätä nyt sitte sovelletaa tähän tilanteeseen?

"Kilpailukielto Tämän Sopimuksen voimassaoloaikana ja X kuukautta sen jälkeen Osapuolet sitoutuvat olemaan harjoittamatta suoraan tai epäsuoraan itse tai omistamiensa tai hallitsemiensa yhtiöiden kautta Yhtiön liiketoiminnan kanssa kilpailevaa toimintaa
Kilpailukieltoa koskevaa ehtoa ei sovelleta, jos Osapuolen C toimisuhde on irtisanottu Yhtiön toimesta toimitusjohtajasopimuksen tai työsopimuslain ehtojen vastaisesti. Osapuolet toteavat, että he ovat tämän Sopimuksen tarkoittamalla järjestelyllä saaneet riittävän korvauksen kilpailukiellon heille mahdollisesti myöhemmin aiheuttamasta haitasta"

Ei yhtään mitenkään.

Kyseessä on mallisopimuksen klausuuli ja koskee toimitusjohtajana olevan osakkaan kilpailukieltoa.
 

Ritola#24

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Sopimus lienee salainen. Nopealla googlauksella Iltalehti spekuloi 13 miljoonalla eurolla edellisen sopimuksen yhteydessä (2007). Hesarin arvaus Nelosen sopimuksesta oli 10 miljoonaa euroa kaudessa. Vertailun vuoksi Elitserien-joukkueet saivat 3 miljoonaa euroa per joukkue viime kaudella.
Mulla oli vanhaa muistelua, voi nykyään sopimuksen arvo olla miljoonan luokka per seura. n. 2008 puhuttiin 400ke per seura. Se, että joku haluaa pönkittää opmaa etuaan voi ilmoittaa myös alvillisen summan?

Vertailun vuoksi 2000 luvun puolivälissä eräs pelaaja lähti ruotsiin ja sai allekirjoitubonuksen 80ke + paljon parempi palkka kuin suomessa.
Kyllä ruotsissa rahaa on ollut ja tulee olemaan.

Sinun veikkauksellakaan ei ole painoarvoa. TV-sopimuksen arvo on kuitenkin olennainen.
Osakekaupoissakin on aina se, että niiden arvo selviää lopulta kun raha toimii vaihtovälineenä.
 

Melko Huono

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
PS. Oletteko tajunneet, että olemme tilanteessa, jossa Juho Junno on ainoa rehti ja ammattiylpeä kilpakumppani tukiessaan Jokereiden KHL-hanketta ja osaa nähdä siinä myös positiivisia puolia? Juha Junno... Kaikista SM-Liigan johtajista Juha Junno...

Rehti ja ammattiylpeä se Junno todelakin on. Tukenutkin Jokereiden lähtöä sanomalla, että sittenhän tilaa on muille. Todella vahva tuki. Tai kun kertoi että varmaan se Hjallis teki hyvät kaupat. Mutta kyllähän Junno on nykyisten tietojen mukaan ihan tosissaankin tukemassa Jokereiden lähtöä, jopa niin kovasti, että haluaa eturintamassa Jokerit pihalle SM-liigasta jo tulevalta kaudelta.

Mitäköhän se sopimus muuten pitää sisällään kilpailevan liigan mainostamisesta? Ei ollut tiedotustilaisuudessa Jokereilla SM-liigan logoa näkyvillä, ainoastaan KHL:n logo, jos en väärin muista. Vaikuttaa räikeältä rikkeeltä, sopimusta tuntematta.
 

Jack Daniel's

Jäsen
Suosikkijoukkue
Uudesti syntynyt Jokerit, NY Islanders
Lueskelinpa Hjalliksen hallikauppojen ympäriltä HS:sta. Tämä käy päivä päivältä mielenkiintoisemmaksi ja sekaisemmaksi.

Tsiisus.. Kyllä Hjalmarilla on varmasti olo kuin kirgiisisissillä tällä hetkellä - joka puolelta pommitetaan.

Taitaa Hjalliksen kesälomat jäädä tältä kesää pitämättä. Toivottavasti terveys kestää kaiken tämän kuitenkin...

Toisaalta, niin makaa kuin petaa.
 

SergeiK

Jäsen
Suosikkijoukkue
pelaajamarkkinoiden varteenotettava vaihtoehto
Toinen mielenkiintoinen juttu on muuten Sanoma-konsernin rooli tässä. Sanoma myi oman osuutensa Hartwall areenasta vain viikkoja ennen kauppaa. Sanoma-yhtiöhän on Nelosen takana joka solmi viisivuotisen tv-sopimuksen SM-liigan kanssa sillä oletuksella että Jokerit pelaisi sarjaa koko sopimuksen ajan.

Nyt kun Sanoma-konserniin kuuluva Helsingin Sanomat kertoo ettei muita hallin omistajia oltu infottu hallikaupasta ja/tai KHL-kuviosta niin voisi kuvitella että Sanomassa ollaan suhteellisen vittuuntuneita Harkimoon ja Jokereihin.

Täten ennustan että HS:ssä käännetään nyt jokainen mahdollinen kivi että tästä hallikaupasta löydetään laittomuuksia.

Liittyen TV-sopimukseen uskoisin että yksi SM-liigan ja Jokerien neuvottelun pääkohta on se korvaus jonka Jokerit tulee maksamaan nimenomaan Neloselle.
 

August

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa
Hjallis on ihmeissään, kun hänen bisneksiään seurataan niin h****n tarkasti. Voisiko kyse olla siitä, että tällä kertaa Harkimo tekee yrityskauppoja tuotteesta, jolla on suuri tunnearvo "kuluttajille", ja jotka kokevat olevansa osa yritystä. Kaikki sympatiat jokerifaneille, on varmasti raastavaa seurata vierestä, mitä tulevaisuus tuo tullessaan.

Jotta saataisiin lisää aaltoja altaaseen, olisi tässä vaiheessa hyvä kerätä mielipiteet Aurinkokuninkaalta. Myös Harri Aholalta olisi hyvä kuulla kommentti asiasta, "Anna kakkua, anna sakkoa SAATANA".
 

holvius

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara,Red Wings
Lueskelinpa Hjalliksen hallikauppojen ympäriltä HS:sta. Tämä käy päivä päivältä mielenkiintoisemmaksi ja sekaisemmaksi.

Niinpä. Jotenkin tiedon lisääntyessä tästä alkaa paistaa läpi suhmurointi. Vaikuttaa siltä, että yksinpurjehtija on ajatellut, että vähemmistöosakkailla tai hallituksella ei ole mitään merkitystä.

Edelleen tästä koko sopasta alkaa myös näkyä se, että Hjalmari on saanut itselleen monta vihamiestä lisää. Hesari/Sanoma penkoo kohtuu tarmolla Hjalmarin bisneksiä.

Mielenkiintoinen on myös kysymys kauppahinnasta. Hjalmarin mukaan vähemmistöosakkaille maksettiin saman verran kuin Hjalmari sai. Myydessään kioskin Uralille, niin Hjalmari pidätti Jokerit brändin itselleen. Mikä mahtaa olla brändin arvo ja onko Hjalmari saanut kioskista brändin arvon vähemmän ? Epäilen vahvasti.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös