Mainos

Leo Komarov HIFK:ssa

  • 194 834
  • 1 043
Suosikkijoukkue
HIFK, Philadelphia Flyers
Nyt on sitten linja asetettu, katsotaan miten se pitää. Veikkaan seuraava ”Babptiste” tulee niin selviää taas yhdellä.
Niinpä. Ei ymmärrä miten Ritchien teko oli 8x pahempi. Ennemmin olisin lätkäissyt vaikka Leksa 1-2, Baptiste 2 ja Ritchie 4 niin olisi skaala helpommin vastedes arvioitavissa.
 
Mojo

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Buli
Soppari myös ensi vuodeksi, millä paidalla sitten pelaa?
Alkavat muutenkin kostautua nämä useamman vuoden sopparit näille konkareille, kuten Komarov ja Melart. Helvetisti rahaa kiinni ja oikein mitään ei saada vastineeksi. Liike hidasta ja menestyskin on sitten sen mukaista.
 
Marleau

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Hutihankinta alunperinkin. Tuskin nähdään enää IFK paidassa ja hyvä niin.

Olin kieltämättä itsekin aluksi vähän tätä Komarovin palkkaamista vastaan, kun hänellä kuitenkin on jo ikää ja ei ole enää ollut viime vuosina siinä vireessä, mitä oli joskus 10 vuotta sitten. Nyt kuitenkin runkosarjan lopussa Leksa pelasi mielestäni ihan hyvin ja toi kyllä sinne neloskenttään ihan uutta taitoa ja piristystä yhdessä Pihlströmin kanssa ja olihan se neloskenttä mielestäni ihan eri tasoa, kun mitä se olisi ollut jonkun Åstenin ja Väänäsen siinä ollessa.

Mutta silti varsinkin rahallisesti se Komarovin palkkaaminen ei välttämättä ollut ihan viisaimmasta päästä, kun sillä palkalla olisi voitu varmasti saada tänne myös nuorempia ja parempiakin pelaajia, joista olisi iloa myös pidemmällä tähtäimellä. Kuten vaikka mm. Sami Niku, V-M Savinainen, Teemu Turunen, D'Astous tai vaikka Ruben Rafkin Tepsistä, jos hänellä ei ole/ollut sopimusta. Olisi ainakin ollut hänellä se hintalappu ihan helvetin paljon pienempi, kun mitä käytännössä ykköskategoriaan palkkatasoissa kuuluvalla Komarovilla.
 
Petrell#32

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Mikael Granlund
Taisi Komarovin lätkäura tulla päätökseensä kolmen ottelun pelikiellossa. Parempi niin HIFK:n kannalta.

Tuskin koko ensi kautta istuu katsomossa? Kurinpidolta pari peliä liikaa, mutta Peltonen olisi voinutkin muutamaksi peliksi laittaa katsomoon. Nyt kurinpito hoiti sen asian Villen puolesta
 
Bulilla

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Kurra hockey
Ei kai Pelikaanit tätä 4-0 vie?

Åsten tulee huomiseen peliin intoa täynnä ja raikkaalla jalalla, ja tekee muuten maalinkin.
Eikö se oo ihan sama viekö 4-0 vai 4-3 jos on viedäkseen? Jos tuloksen tietäisi etukäteen ja hävittäisiin sarja, niin mielummin toivoisin sitä 4-0 tappiota ja siten pienen pientä mahdollisuutta sille, että tulokseen reagoitaisiin seuran sisällä edes jollakin tasolla.

Itse pelkään, että Åsten ottaa paikan kolmosessa ja Rask siirtyy neloseen. Siinäpä sitä olisi taas nerokkuutta rekkalastillinen.
 
Stratman

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Ei kai Pelikaanit tätä 4-0 vie?

Åsten tulee huomiseen peliin intoa täynnä ja raikkaalla jalalla, ja tekee muuten maalinkin.

Eipä yllättäisi yhtään jos veisivät 4-0. Peltonen on täysin pihalla ja joukkue samoin. Ja veskareillekin uppoaa lähes kaikki.

Ja vaikkei hävittäisikään suoraan neljässä ottelussa, niin tuskin edes Peltonen on niin hölmö, että peluuttaa Kolarovia tuollaisen aivopierun jälkeen. Åsten tulee nyt todennäköisesti kehiin ja pitänee paikkansa, jos kausi jatkuu ensi tiistain jälkeen.
 
Suosikkijoukkue
HIFK, FLA, RAMI, PENA

Voihan sieltä tulla Ikonenkin Leksan tilalle. Toisaalta tälla valmennuksella vaikka sieltä tulisi Gretzky niin ei tästä tule hevonvittua.
 
Suosikkijoukkue
HIFK, Feikkiheikit
Toivon kovasti, että meidän jengissä parhaat pelaa. Pelikiellon pituudesta voidaan väitellä vaikka kuinka pitkään. Vaikka olisi tullut 2 minuuttia niin viime aikojen peliesitykset eivät riitä pelaavaan kokoonpanoon.
 
Suosikkijoukkue
HIFK, Feikkiheikit
Eipä yllättäisi yhtään jos veisivät 4-0. Peltonen on täysin pihalla ja joukkue samoin. Ja veskareillekin uppoaa lähes kaikki.

Ja vaikkei hävittäisikään suoraan neljässä ottelussa, niin tuskin edes Peltonen on niin hölmö, että peluuttaa Kolarovia tuollaisen aivopierun jälkeen. Åsten tulee nyt todennäköisesti kehiin ja pitänee paikkansa, jos kausi jatkuu ensi tiistain jälkeen.
HIFK vie. Ongelma vaan se, että 6-7 pelit syö meitin pappoja vs Tappara.
 
Kane88

Jäsen
Suosikkijoukkue
IFK, Blackhawks
Eipä yllättäisi yhtään jos veisivät 4-0. Peltonen on täysin pihalla ja joukkue samoin. Ja veskareillekin uppoaa lähes kaikki.
game 1 pelattu ja kaikille kenkää eikö niin? Tapsa pelas hyvin viime pelissä niin en tiiä mitä sä bamlaat. Tai no ymmärrän et vituttaa mut seurataanko kuitenkin sarja kokonaisuudessa ennen ku avaudutaan huolella?

Mutta jos pysyn aiheessa, niin tyhmä oli teko leksalta. Leksa taitaa pelata vielä nhl sääntöjen rajamaissa. Fiksumpana pitää palata kaukaloon.
 
Viimeksi muokattu:

Mun laskujen mukaan 61 peliä pelattu ja niistä suurin osa puuduttavaa shaibaa. Taposen torjuntaprosentti perus 84 % ja jälleen kerran 4 päästettyä. Ei vakuuttanut taaskaan, kuten ei myöskään ykkösketju eikä nelosketju. Pakkien pelikin mennyt sopivasti sekaisin juuri playoffien alla, kun valmennus päätti harjoittaa toimivat parit Bourque-Martin ja Sund-Motin. Parasta peliä on viimeisissä peleissä esittänyt parjattu kakkosketju, joka myös viime keväänä oli paras ketju.

Joukkueen kuntohuippu taisi osua helmikuulle ja nyt ollaan taannuttu taas alkukauden tasolle. Katsotaan sarja loppuun, mutta veikkaan, että loppuu lyhyeen. Potkuja tuskin jaetaan kenellekään vaikka kausi päättyisi jo tiistaina.
 
Wiltord

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
3 peliä, kevyt Mertarannan selotuslisä.

Hyvä määrä. Nyt voidaan jättää kaveri rannalle, jos kausi vielä näiden kolmen pelin jälkeen jatkuu. Juuri toiseen ketjuun kirjoitin Lukko-sarjasta kun aivan kanveesissa ollut IFK teki kaksi maalia ilman veskaria n. 3 minuuttia ja 1,5 minuuttia ennen loppua ja voitti jatkoajalla. Ei todennäköistä, mutta sen mahdollisuuden vieminen osoittaa, ettei Leolla pää kestä vaadittavalla tasolla pelaamista.

Varmaan turhauttaa kun ei pysy mukana ja purkaa sitten turhautumisensa sekä vastustajiin että samalla omaan joukkueeseen. Jatkossa voi purkaa kiukkua itseensä.
 
Skib71

Joo oli Leksa kuinka paska tahansa niin on toi 3 peliä aika paljon tuosta tilanteesta. Oma mielipide. Jos Leksa olisi hakannut poikkaria päähän ja takonut nyrkeillä ja vienyt vielä Jordanin vaimon niin ymmärtäisin 3 peliä. Mutta nää on näitä jänniä juttuja.
 
M.A.I.C.K

Jäsen
Suosikkijoukkue
Bruins
MadMax tulee seuraavaan ja ratkaisee HIFKlle. Älkää nyt synkistelkö. Tää oli joukkueelle paras mahdollinen ratkaisu. Peltosella ei olisi ollu ikinä kiviä penkittää Komarovia. Hoiti ite itsensä katsomoon loppukaudeksi eikä joukkueen dynamiikka kärsi lainkaan. Win win kaikille paitsi Pasi Nurmiselle.
 
Greffin

Niin, siellä oli toki alla Ritchien 8 peliä vastaavasta, mutta törkeämmästä. Saattoi tuossa olla pelin verran kusipää-lisää, mutta se sallittakoot. Ei IFK tee tällaisilla luovuttajilla mitään.

Kyllähän tuo Leo hakkaa maassa makaavaa takaraivoon useita kertoja ja täysin varoittamatta, ilman syytä. Jos siitä ei anneta mitään, niin sitten nämä taulapäät tekee sitä lisää ja ensi kerralla taas napsun kovempaa.
 
Jan_Peter

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK,Chicago blackhawks
MadMax tulee seuraavaan ja ratkaisee HIFKlle. Älkää nyt synkistelkö. Tää oli joukkueelle paras mahdollinen ratkaisu. Peltosella ei olisi ollu ikinä kiviä penkittää Komarovia. Hoiti ite itsensä katsomoon loppukaudeksi eikä joukkueen dynamiikka kärsi lainkaan. Win win kaikille paitsi Pasi Nurmiselle.

Kun miettii niin tämä oli ehkä paras vaihtoehto. Pahimmassa tapuksessa olisi tullu maanantain katkaisupeliin temppuilemaan. Nyt sieltä voi vielä jotain saada irti jos sarja pitenee.
 
Skib71

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Niin, siellä oli toki alla Ritchien 8 peliä vastaavasta, mutta törkeämmästä. Saattoi tuossa olla pelin verran kusipää-lisää, mutta se sallittakoot. Ei IFK tee tällaisilla luovuttajilla mitään.

Kyllähän tuo Leo hakkaa maassa makaavaa takaraivoon useita kertoja ja täysin varoittamatta, ilman syytä. Jos siitä ei anneta mitään, niin sitten nämä taulapäät tekee sitä lisää ja ensi kerralla taas napsun kovempaa.
Leo, 3 tökkäystä.

Ritchie, pikkasen enemmän.

Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös