Mainos

Leo Komarov HIFK:ssa

  • 194 533
  • 1 043

Yön Kärppä

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät
On kieltämättä surullista, kuinka Komarov on antamassa hienolle urallensa tällaisen päätöksen. Ensimmäisen ottelun suihkukomennus satoi vain ja ainoastaan vastustajan laariin. Jokainen voi kysyä Pelicans-pelaajilta, että ottaako ilmaiseksi vastustajan typeryyden ansiosta viisi minuuttia ylivoimaa ottelun loppuhetkillä. Jokainen vastaisi, että ottaisi.

Mitähän Komaroville on nyt tapahtunut, sillä ei hän ole ollut typerä pelaaja aiemmin? On toki hänellä ylilyöntejä ja suihkukomennuksia tapahtunut aiemmin, mutta nyt tuntuu menevät typeryyden eikä huolimattomuuden puolelle. Hänen pitäisi tietää jarkkoruutumaisesti, että hän on enemmän tuomareiden valvovan silmän alla, joten pieniinkään ylilyönteihin ei olisi varaa.

Leo Komarov on ihan jo tehollisesti pelannut ihan hyvin NHL:ssä, KHL:ssä, SHL:ssä ja maajoukkueessa. Vaikka onkin iän myötä jalka hidastunut, niin kyllä hänen pitäisi vieläkin Liigassa ihan hyvä jo pelkästään pisteiden tekijä. En tiedä kokiko hän, että hänen tehtävänsä on olla HIFK:ssä gooni. Se rooli ei Komaroville sovi. Ennen kautta hänelle olisi sopinut täydellisesti kakkosketjun rouhiva työmyyrä, joka pelaa ylivoimassa maalin edustalla ja alivoimalla hyvää peliä.

Varmaan kiva muun joukkueen kannalta, kun mediahässäkkä pyörii ihan turhissa asioissa Komarovin typeryyksien takia.
 
Jan_Peter

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK,Chicago blackhawks

Mistä päättelit, että Komarovin ura olisi päättymässä?
 
tiimari

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Vaikka Leksa nyt tuntuukin olevan kaikkien mielestä omiin muroihin kuseksija ja muutenkin täysi pelle, niin itsellä löytyy vielä optimismia.

Jatkoajan toimittajan tekstiä lukiessa alkoi vituttamaan ihan huolella. Komarovin tilanteen kommentointi tekee hänestä kuulemma tyhmän ihmisen. Sen sijaan toimittaja Oinonen kehuu Aapeli Räsästä, Kevin Lankista ja Alpo Suhosta.

Mikäli en ihan väärässä ole, niin Leo osaa puhua esimerkiksi viittä kieltä ja soittaa pianoa. Itsellä taittuu kieliä vain 4 ja niistäkin osa vain auttavasti.

Jotenkin itse miellän viisaudeksi mm tuon eri kielten hallitsemisen.

Ja siis Kevin oli "fiksujen listalla" sen takia, että hän lukee. Myös omasta mielestäni Kevin Lankinen on viisas ja positiivinen tuodessaan lukemisensa ihmisten tietoisuuteen. Itsekin tykkään lukea, mutta valitettavasti se ei vielä fiksuksi tee.

Ja Suhonen oli listalla teatteriansioidensa vuoksi. En Alpoa henkilökohtaisesti tunne, mutta seitinohuiden tissuttelulla ei vielä mua hurmata.

Ja loppuun on vielä pakko sanoa, että edellisen ottelun Jordanin kurmoottaminen oli tyhmä ja ylimitoitettu, enkä missään nimessä hänen tekoaan puolusta.

Mahdollisesti on vielä tällä kaudella aika hieman kiillottaa kilpeä ja viimeistään ehjän treenikauden jälkeen ensi vuonna sitten oikeisiin asioihin keskittymällä ja joukkueelle omalla toiminnallaan lisäarvoa joukkueen toimintaan.
 
Suosikkijoukkue
Pelicans
Täytyy vähän ottaa Leksaan kantaa toisesta vinkkelistä. Lahessa mies lukeutuu listaan Sihvonen, Vartiainen, Helenius ja Tyrväiset. Yleisö rakastaa.

Näyttää vaan siltä ettei peli ole uusiutunut iän myötä vaan jalan hidastuminen tarkoittaa ettei ehdi ja pipo alkaa kiristää. Kokemuksella tulisi korvata iän tuomat puutteet. Voiko olla, että Leksalta vaaditaan peliä, johon iän ja loukkaantumisen jälkeen ei vaan kykene.
Kaikkea hyvää Leksalle ja kaikesta huolimatta hieno mies.
 
Knox

Jäsen
Suosikkijoukkue
Flyers
En epäile etteikö Komarov ole edelleen äärettömän vittumainen vastustaja, jolla suu käy taukoamatta. Mutta ennen suun soittamisen lisäksi Leksa taklasi lujaa, roikkui, raastoi ja kykeni kiekollisestikin ihan hyvään peliin. Nyt liike on huonoa, jonka seurauksena Leksan anti tuntuu kentällä olevan pään aukominen. Miksi kukaan provosoituisi tuosta? Ennen oli toisin, kun sitä vittuilua säesti kova fyysinen peli. Kun otat vastaan muutaman kovan niitin, uppoaa se vittuilukin eri tavalla ja jossain vaiheessa voi kiehahtaa yli.
 
Bad Bob #42

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Chicago Blackhawks
Kävin katsomassa mitä on käynyt Leksan pelipaita jonolle, viimeksi kun katsoin (taisi olla runkosarjan lopulla) oli punaiseen paitaan 47 henkilön jono (helppo muistaa kun oli sama kuin miehen pelinumero, jäi mieleen), nyt siellä on 25kpl ja väitän ettei Leksa ole pelannut punaisella 22 erää tässä välissä.
 
Wiltord

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Vaikka Leksa nyt tuntuukin olevan kaikkien mielestä omiin muroihin kuseksija ja muutenkin täysi pelle, niin itsellä löytyy vielä optimismia.

Jatkoajan toimittajan tekstiä lukiessa alkoi vituttamaan ihan huolella. Komarovin tilanteen kommentointi tekee hänestä kuulemma tyhmän ihmisen. Sen sijaan toimittaja Oinonen kehuu Aapeli Räsästä, Kevin Lankista ja Alpo Suhosta.

Mikäli en ihan väärässä ole, niin Leo osaa puhua esimerkiksi viittä kieltä ja soittaa pianoa. Itsellä taittuu kieliä vain 4 ja niistäkin osa vain auttavasti.

Turha on mennä henkilökohtaisuuksiin ja ihmisenä voisin kuvitella hänen olevan aivan fiksu ja mukava sälli. Jääkiekkoilijana on sen sijaan typerä ja ei ajattele joukkueen etua, vaan on valmis kusemaan joukkueen mahdollisuudet oman turhautumisen takia.

On peri-IFK:laista antaa mahdollisuuksia tällaiselle kaverille vain todetakseen, että no eipä se ole muuttunut. Mielestäni olisi hyvä koko seuran signaali se, että jos perseilet tahallaan ja taso ei riitä, niin on aivan sama vaikka olisit 15 vuotta sitten pelannut Torontossa ja maajoukkueessa, niin ovea näytetään ja tilalle tuodaan nälkäinen, parempi ja viisaampi jääkiekkoilija.
 
Marleau

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Kävin katsomassa mitä on käynyt Leksan pelipaita jonolle, viimeksi kun katsoin (taisi olla runkosarjan lopulla) oli punaiseen paitaan 47 henkilön jono (helppo muistaa kun oli sama kuin miehen pelinumero, jäi mieleen), nyt siellä on 25kpl ja väitän ettei Leksa ole pelannut punaisella 22 erää tässä välissä.

Samaa itsekin katsoin tossa jokin aika sitten, että se Leksan pelipaita oli jonossa muistaakseni se kaikkein suosituin tai ainakin yksi ehdottomasti tilatuimmista.

Tuli vaan siinä mieleen, että onkohan kuinkahan monelle näistä paidan tilaajista iskenyt se katumus jälkeenpäin siitä, kun tuli kaikista paidoista tilattua juurikin se Komarovin paita. Varsinkin jos sitä on vielä pohtinut tota varausta ennen eri vaihtoehtoja, että jos tilaisi vaikka esim. Pakarisen tai Jääskän pelipaidan, niin uskon että monia voisi kaduttaa näin jälkikäteen se vähemmän.
 
(1)
  • Tykkää
Reactions: EPK

Frankie

Jäsen
Suosikkijoukkue
평양시 IFK, Philadelphia Flyers, Arsenal FC
Nyt on Leksalla tuhannen taalan paikka näyttää oikea arvonsa tälle jengille. Liian helpolla ovat päässet Pelicansin helposti kuumenevat Schnarrit ja Jordanit tähän mennessä. Nyt samanlainen show pystyyn kuin Ilvestä vastaan Nordiksella.
 
EPK

Jäsen
Suosikkijoukkue
IFK

Leksa voisi lähteä Salmelaisen ja Peltosen kanssa samalla oven avauksella kertomaan jonnekin muualle mitä kaikkea on jo nähnyt. Meni fiilis, ihan hupiukko ja ehtiikö edes taklaamaan. Tulee mieleen lähinnä miten Ruutu nolasi itsensä Narreissa ja miten iloinen olin, ettei tullut IFK:hon. Olisi ollut lähinnä myötähäpeää.
 
Frankie

Jäsen
Suosikkijoukkue
평양시 IFK, Philadelphia Flyers, Arsenal FC
Leksa voisi lähteä Salmelaisen ja Peltosen kanssa samalla oven avauksella kertomaan jonnekin muualle mitä kaikkea on jo nähnyt. Meni fiilis, ihan hupiukko ja ehtiikö edes taklaamaan. Tulee mieleen lähinnä miten Ruutu nolasi itsensä Narreissa ja miten iloinen olin, ettei tullut IFK:hon. Olisi ollut lähinnä myötähäpeää.
Salmelainen ja Peltonen saavat puolestani painua hiiteen, mutta Leksan haluan itse vielä nähdä. Olen melko varma, että se tulee myös tapahtumaan huomenna Lahessa. Itse uskon hänestä olevan meille vielä iloa. Åstenin lisäarvo on tällä hetkellä täysin mitätön, joten Leksa hyvin korvaa hänet.
 
Analyytikko_

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, HJK, QPR, ManU, Hertha BSC
Luotan kuitenkin siihen, että pelikaverit hoitavat hommat niin, että myös Komarov pääsee vielä tänä keväänä näyttävän osaamistaan. Toivottavasti osaa tuolloin keskittyä oikeisiin asioihin.
Pelikaverit hoitivat sitten hommat niin, että Komarov pääsee vielä mahdollisesti näyttämään osaamistaan tänä keväänä.

Mikäli hänet valitaan pelaavaan kokoonpanoon huomenna, niin odotan sitä, että Komarov pelaa huomenna parhaan pelinsä HIFK:n paidassa tähän mennessä. Ja samalla osaltaan vaikuttaa siihen, että HIFK:n pelit jatkuvat vielä huomisenkin jälkeen.

Työoikeuden perusoppien mukaan palkka on vastiketta tehdystä työstä. Toistaiseksi vastike nostetusta palkasta on ollut laihanlainen. Mutta vielä kerkeää tämän tilanteen muuttamaan, tosin aikaa ei ole tuhlattavaksi.
 
BOL

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Itse toivon, että Komarovia ei huomenna punaisessa paidassa nähdä. Pää ei kestänyt ekassakaan pelissä, miksi se kestäisi huomenna, kun veitsi on ihan oikeasti kurkulla? Taas. Mitä Komarovin paluu kokoonpanoon tekisi Lehterän pään kestävyydelle? Ja automaattisesti oikea ja varma vastaus ei ole se, että Komarov pitäisi huolen siitä, että Lehterä saa olla rauhassa. Ei varmasti pidä. Tyrväiset pelaa edelleen Lehterää vastaan ja Komarov hiillostetaan jonkun muun pallopään toimesta. Onko takeita, että suurennuslasin alla valmiiksi oleva Komarov ei kosta Lehterän hiillostusta jollekin ulkopuoliselle? Ei ole.

Huomenna tarvitaan kyllä tuoreita jalkoja, mutta ne ja Leo Komarov eivät nyt oikein sovi yhteen. Muuli on hoitanut roolinsa nelosessa Komarovin paikalla paljon paremmin kuin Leksa ja jos kokoonpanoon joku pitäisi nostaa, nostaisin J. Seppälän.

Jos huomenna sattuisi käymään niin iloisesti, että voitetaan, Leksan voisi sitten ottaa lauantain peliin mukaan. Mutta sen verran pahasti Leksa oman jenginsä muroihin kusi, että ihan joukkueen sisäisen harmonian vuoksi pitäisin hyvänä sitä, ettei huomenna heti levitetä punaista mattoa. Ja tässä kohtaa Ville voisi näyttää johtajuutta. Kun eivät aikaisemmin saaneet Leksaa kuriin ja kierroksia alas, nyt siihen olisi jatkon kannalta hyvä mahdollisuus. Olisi myös taloudellisesti todella tärkeää saada sarja vielä kerran Stadiin.

Ikävä kyllä, mun luotto siihen, että Komarovista olisi juurikaan tässä sarjassa todellista hyötyä, on aika nollissa.
 
Red Label

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Bruins, Miro Heiskanen

Olen BOL kanssasi lähes täysin samaa mieltä. Itse en tosin päästäisi Leksaa kokoonpanoon missään nimessä tässä sarjassa. Sen verran hän kusi jengin muroihin, kuten sanoit. Mikäli IFK selvittää tiensä välieriin, voisin harkita Leksalle yhden matsin koeaikaa. Mikäli ei perseile, voi jatkaa. Mutta tässä sarjassa, kun jengi pelaa veitsi kurkulla, ei voida ottaa riskiä että Leksa perseilee nähdyllä tavalla.

Piti olla arvojohtaja ja kevään pelaaja. Noh, ei ollut.
 
Stratman

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Itse toivon, että Komarovia ei huomenna punaisessa paidassa nähdä. Pää ei kestänyt ekassakaan pelissä, miksi se kestäisi huomenna, kun veitsi on ihan oikeasti kurkulla?

Muuten samaa mieltä, mutta IFK taitaa pelata huomenna valkoisissa. Komarov on riskipelaaja, en laittaisi kentälle huomenna. Parhaana päivänä hämmentää ja sekoittaa vastustajan pelin täysin, huonona tekee saman omalle jengille.
 
(1)
  • Tykkää
Reactions: BOL

RedDawn

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Seattle Kraken, Vancouver Canucks
Olen aivan varma että Komarov pelaa tänään ja nyt Leksalla todella iso paikka näyttää mihin pystyy (jos mihinkään).
 
Wiltord

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Todella huonoa johtamista, jos otetaan Komarov kokoonpanoon. Nyt tarvitaan nimenomaan liikettä ja fiksua, kärsivällistä pelaamista. Komarov ei ole pystynyt mihinkään näistä, niin sulaa hulluutta laittaa hänet tuonne paremman pelaajan sijaan kun kausi on katkolla. Samalla lähetettäisiin viesti, että vaikka olisit miten huono, kasetti ei kestä ja kuset joukkueen päälle, niin aina on paikka kokoonpanossa jos nimi on oikea ja joskus olet ollut hyvä.

BOL:ilta hyvä huomio, että jos pää ei kestänyt ensimmäisessäkään pelissä, niin nyt se vasta eri tilanne onkin pään keston kannalta.

Jos häntä on pakko vielä IFK:ssa katsella, niin riehukoot sitten runkosarjassa kun panokset eivät ole niin kovat.
 
Komarov voisi ehkä olla 13. hyökkääjä. Silloin jäisi optio laittaa hänet jäälle riehumaan, mutta hän ei olisi normirotaatiossa. Pakkeja on kuitenkin vain kuusi käytössä.
 
Jakke76

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Boston Bruins, Man United, Darts
Todella huonoa johtamista, jos otetaan Komarov kokoonpanoon. Nyt tarvitaan nimenomaan liikettä ja fiksua, kärsivällistä pelaamista. Komarov ei ole pystynyt mihinkään näistä, niin sulaa hulluutta laittaa hänet tuonne paremman pelaajan sijaan kun kausi on katkolla. Samalla lähetettäisiin viesti, että vaikka olisit miten huono, kasetti ei kestä ja kuset joukkueen päälle, niin aina on paikka kokoonpanossa jos nimi on oikea ja joskus olet ollut hyvä.

BOL:ilta hyvä huomio, että jos pää ei kestänyt ensimmäisessäkään pelissä, niin nyt se vasta eri tilanne onkin pään keston kannalta.

Jos häntä on pakko vielä IFK:ssa katsella, niin riehukoot sitten runkosarjassa kun panokset eivät ole niin kovat.
Eipä ollut suuri yllätys, että Peltosen johtamisessa on munattomuutta. Siellä se Komarov viilettää ykkösen laidassa. Veikkaus, että Tyrväisellä pää kestää tänään ja Leksalle ei. Toivottavasti olen väärässä.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös