Lehterälle kenkää!

  • 238 561
  • 1 181

Rautanaamio

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa, New Jersey Devils
Terolla on arveluttavaa kuvamateriaalia SaiPan hallituksen jäsenistä, joten odotettavissa on 2-vuoden jatkosopimus, perusteena ”ei mikään tammi kasva päivässä eikä kahdessa”.
Näin sen täytyy olla. Tilanne on varmastikin mennyt tällä tavalla (samankaltaisuus Vares 2 Jäätynyt Enkeli elokuvan kanssa aistittavissa) :

Tero on marssinut vuosi sitten Liiga-SaiPa Oy:n toimistolle UK-Areenan yläkertaan. "TERSA, MISSÄ SOPIMUS !!?" "JULKAISEN NÄMÄ VIDEOT VALTAKUNNAN MEDIASSA". Toimitusjohtaja on päättänyt, että nyt tämä kiristys saa luvan loppua ja on varautunut vierailuun käärimällä kauduspaidan hihat valmiiksi ylös. Myös lasiesineet on siivottu etukäteen pois pöydiltä.

Tero on kuitenkin yli-inhimillisene vaistoineen, pantteri kun on, aistinut tämän ja varautunut myös, raskaasti. Ison, karvaisen ja pahalle haisevan itä-Ukrainalaisen painijakaksikon sijaan, Terolla gorillan virkaa hoitaa Alpo Suhonen.

Toimitusjohtajan ainoa vaihoehto on perääntyä. Tero nimittäin latelee ehdoksi Suhosen palkkaamisen SaiPan päävalmentajan paikalle, mikäli hänen sopimusta ei uusita. Tätähän ei mikään tietoisesti ajatteleva olento haluaisi. Myöskin nämä arveluttavat videot rapauttaisivat viimeisenkin uskottavuuden (minkä ?) seuraa kohtaan.

Tätä jatkumoa saamme nyt todistaa.
 

Kivisalmi

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa
Mitä tässä voisi tehdä asian puolesta ettei saisi rikosoikeudellista vastuuta? Saako SaiPan toimiston vallata ja ottaa haltuun?! Meillä on seurassa kaksoisagentti ja KGB:n käsikirjasta löytyisi jotain ratkaisuvaihtoehtoja.
 

Jubomir

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa
Mitä tässä voisi tehdä asian puolesta ettei saisi rikosoikeudellista vastuuta?
Jussin nimissä vaan puhelu Terolle, kerrot että on päädytty vapauttamaan valmennusvastuusta välittömästi. Tero on jo tovin odotellut puhelua, niin ei katso edes mistä numerosta puhelu tulee, vaan kaasuttaa vapautuneena kohti Espoota, ennenku 'Jussi' ehtii luuria sulkea. Tarjoat siis vähän apuja saamattomalle TJ:lle.
 

Daywalker-75

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa, JäKi
En ees jaksa lukea näitä edellisiä jeesusteluja, mutta valmentajan kenkiminen olisi pitänyt tapahtuman jo vuosi takaperin.
Vittu mitä paskaa tänäänkin seurasin aitiopaikalta ja HIFK fanitkin nauroi meille.
Saatana et korpeaa!
 

Huono pakki

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa, Ketterä
Nyt olisi jo viimeinkin aika johtoportaankin herätä syvästä koomasta ja antaa Lehterälle lopputili käteen. On tämä ihan karmeaa seurattavaa. Vai onko tässä nyt menossa koko organisaation alasajo, kun sitä uljasta Keskusareenaa ei rakennetakaan.
 
Viimeksi muokattu:

Spitfire

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa, SJS
Itsellä alkaa kyllä jo tuntumaan vahvemmin että Markkanen oli väärä valinta toimitusjohtajaksi. Toimitusjohtajan olisi jo ajat sitten pitänyt lopettaa tämä touhu ja laskea Tero uusien haasteiden pariin. Mitä Markkanen on lopulta saanut aikaan näiden muutaman vuoden aikana? Sponsorisopimuksia joo, mutta firman taloudelliset tulokset on kääntyneet laskuun, firman imago romahtanut, urheilullinen tulos heikentynyt, lipun ostajat vähentyneet. Monessakaan firmassa ei katseltaisi menoa näin pitkään. Ei se Tero sieltä itse tietenkään lähde, joten ainakin oma sormi kääntyy toimarin suuntaan.
 

Keltainen

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lautp, Saipa ja Veiterä. Ja Hakalin vosut
Markkanen on seuran kaikkien aikojen kovimman uran pelaajana tehnyt ukko.
Nyt on aika ottaa sama rooli, kuin teki maailmalla. Olla johtaja ja tehdä se mitä tarvitsee.
Jussi. Varusteet päällä sinuun luotettiin ja olit sen luottamuksen arvoinen ja sen ansainnut.
Ole se myös puku päällä.
 

Herra Jaakko

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa
Itsellä alkaa kyllä jo tuntumaan vahvemmin että Markkanen oli väärä valinta toimitusjohtajaksi. Toimitusjohtajan olisi jo ajat sitten pitänyt lopettaa tämä touhu ja laskea Tero uusien haasteiden pariin. Mitä Markkanen on lopulta saanut aikaan näiden muutaman vuoden aikana? Sponsorisopimuksia joo, mutta firman taloudelliset tulokset on kääntyneet laskuun, firman imago romahtanut, urheilullinen tulos heikentynyt, lipun ostajat vähentyneet. Monessakaan firmassa ei katseltaisi menoa näin pitkään. Ei se Tero sieltä itse tietenkään lähde, joten ainakin oma sormi kääntyy toimarin suuntaan.
Työntekijät vissiin tykkää Jussi Markkasesta aika paljon, näin olen käsittänyt. Vaikea sanoa mikä menee kenenkin piikkiin. Se nyt vain on selvä että SaiPaa koetellaan.
 

Daywalker-75

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa, JäKi
Johan tässä on monta vuotta kipuiltu ja leikitty että ”kyllä se siitä...”, vi*tu tulosurhelua ja jos ei toimi, niin ulos. Hakekoon joku muu voittava liigajoukkue itselleni siitä uuden päävalkun...
 

Herra Jaakko

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa
Toimitusjohtajan tehtävänä ei vaan varsinaisesti ole olla kiva tai hyvä tyyppi, vaan ohjata firman toimintaa hallituksen haluamaan suuntaan. Se välillä saattaa vaatia ei niin kivoja päätöksiä.
Totta kai varsinkin puhtaasti bisnesmaailmassa. Kiekkobisnes on kuitenkin sellainen välimallinbisnes, siinä kilpaillaan puhtaasti kahdessa erilaisessa kategoriassa. Ei se ole tavallinen bisnes. Kuten tiedät.
 

mirasane

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa, Penguins, sympatiat Ässille
Toimitusjohtajan tehtävänä ei vaan varsinaisesti ole olla kiva tai hyvä tyyppi, vaan ohjata firman toimintaa hallituksen haluamaan suuntaan.

Entä, jos hallituksen haluama suunta onkin koko ajan ollut se, että Lehterä valmentaa...?
 

startin13

Jäsen
Suosikkijoukkue
Saimaan Pallo
Melkoista touhua - kannattajien pinnaa koetellaan ihan viimeiseen asti.

Nykyiseen tilanteeseen ajautuminen on kyllä ihan omaa tyhmyyttä, olisi kiva tietää mitä johtoporras on aikonut asialle tehdä ja ovatko he edelleen tyytyväisiä tilanteeseen?

Odotetaanko tyynesti kunnes kurssi kääntyy - vai tullaanko esille ja myönnetään virheet?

Tero Lehterä ei ole liigatason valmentaja. Tähän tulokseen päädyin kolmen vuoden otannalla, myös alkanut kausi on antanut tästä vahvistuksen.
 

Spitfire

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa, SJS
Totta kai varsinkin puhtaasti bisnesmaailmassa. Kiekkobisnes on kuitenkin sellainen välimallinbisnes, siinä kilpaillaan puhtaasti kahdessa erilaisessa kategoriassa. Ei se ole tavallinen bisnes. Kuten tiedät.
Ihan samalla tavalla toimitusjohtajan pitäisi puuttua jos havaitsee yrityksen kannalta tärkeimmän työntekijänsä olevan epäpätevä tehtävään, vaikka miten ikävältä se näyttäisikin työntekijöiden silmissä sillä hetkellä. Ei laivayhtiönkään johtaja voi antaa aluksen kapteenin painella jatkuvasti karikoihin, taputella kapteenin päätä ja sanoa oot niin hyvä jätkä että ens kerralla vaan lisää kaasua niin kyllä se siitä.
 

Pitkävedossa tänään

Päivän pelit:

  • 1
  • x
  • 2
  • 1
  • x
  • 2
  • 1
  • x
  • 2
Kärpät vs Jukurit
  • 2.20
  • 3.80
  • 2.92
Pelicans vs HIFK
  • 1.86
  • 3.80
  • 3.80
Tappara vs TPS
  • 1.76
  • 4.10
  • 4.00
Apua pelaamisen hallintaan pelaamaltilla.fi
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös