3h 9m | K-16
www.imdb.com
Babylon kertoo Hollywoodista 1920-luvulta 30-luvulle. Kaikesta huomasi että rahaa leffan tekemiseen oli kyllä poltettu, ja kun menestys lippuluukulla ei ollut toivottua niin box office bommi toi leffa kai oli.
Leffalla oli pituutta 3 tuntia, ja se meni yllättävän nopeasti. Jotenkin jäi fiilis että aiheesta olisi saanut hyvän sarjan aikaseksi, kun tuntui että kaikkien hahmojen tarinat tiivistettiin. Leffan jälkeen oli kyllä ihan mielenkiintoista lukea keistä oikeista henkilöistä hahmot olivat saaneet vaikutteita.
Leffassa ei periaatteessa ole mitään vikaa, mutta itse uskallan suosittelemaan leffaa vain niille joita nyt kiinnostaa itse aihe eli 30-luvun Hollywood.
Babylonin lopun montaasi musiikkeineen on kyllä yksi intensiivisimmistä ja muutenkin väkevimmistä yksittäisistä audiovisuaalisista kokemuksista, joita on elokuvateatterissa tullut koettua. Bonuksena soundtrack pyöri päässä vielä varmaan kuukauden päivät. Sanomattakin selvää, että epätäydellisyydestä huolimatta rakastin elokuvaa ja sen isolla tussilla väritettyä sensationalistista kuvaa aikansa paheiden pesästä. Taisin kehua juurikin kanssa tuota aikanaan, että annettu niin iso kasa rahaa tällaiseen verrattain epäkaupalliseen aiheeseen, että ei voi kuin hattua nostaa rahoittajillekin tästä lahjasta. Aika mahdoton tuon oli lippuluukuilta tuottoa tuoda, eikä lopulta edes johtanut mihinkään Oscar-sateeseenkaan. Blu-Rayna luonnollisesti löytyy hyllystä, vaikka muoveissa onkin vielä.
Jotain, mitä on tullut katsottua viimeaikoina. Aika vähälle jäänyt näin kesällä, kun tahtoo olla varsinaisessa pimeässä myyränluolassa vähän lämmin:
Fancy Dance (2023), o: Erica Tremblay ****
- Intiaanireservaatista kadonnutta siskoaan etsivä pikkurikollinen yrittää samalla huolehtia siskon tyttärestä. Katkeransuloinen elokuva erilaisista siteistä: vanhemmuuden, perheen, yhteisön, perinteiden, kulttuurin ja kokemusten. Sekä niitä siteitä koettelevista asioista.
Hundreds of Beavers (2022), o: Mike Cheslik ****
- Vanhojen Warner Bros. -piirrettyjen ja erityisesti Kelju K. Kojootin & Maantiekiitäjän inspiroima, ja vanhojen mykkäelokuvien sekä aikaisten videopelien tyyleistä ammentava surrealistinen pikkuelokuva, jossa kokematon turkismetsästäjä yrittää selvitä metsästämällä majavia. Pirun majavat (ihmiset isoissa majavapuvuissa) vaan ovat kovin nokkelia. Ei voi kuin ihailla ideaa ja toteutusta, vaikka vitsi ja tyyli saattaa ehtiä kulua hieman loppuun elokuvan aikana.
The Bikeriders (2023), o: Jeff Nichols ***½
- Alku oli todella vahva ja antoi odottaa suuria, mutta lopulta lässähti vähän tavanomaisen puolelle. Pääosanesittäjien vetovoima ja ajankuva kuitenkin kantoivat erinomaisesti. Oli myös hyvin osuva kuvaus miehistä ja miehisyydestä. Sen naurettavuuksista ja puutteista, mutta myös ehkä tietystä kauneudesta?
This Closeness (2023), o: Kit Zauhar *****
- Luokkakokoukseen saapunut menestynyt pari majoittuu sosiaalisesti rajoittuneen nörtin isännöimään ja asuttamaan airbnb-kämppään, jossa on hyvin ohuet seinät. Fantastinen pieni Mubi-timantti, josta en viitsi spoilailla.
Twister (1989), o: Michael Almereyda ****
- Kulttielokuva oudosta rikkaasta perheestä, joka vaatii sinnittelyä elokuvan puoliväliin saakka vähintään ennen kuin katsojana alkaa olla kypsynyt hahmojen aaltopituudelle, ja elokuva alkaa avautua palkitsevasti. Crispin Glover varastaa elokuvan perheen tylsistyneenä ja taiteellisena poikana Howdyna, joka näyttää kuin Johnny Deppin Willy Wonka olisi pukeutunut mustiin. Erityisesti Gloverin erittäin idiosynkraattinen tapa ja rytmi lausua vuorosanansa on silkkaa herkkua. Harry Dean Stanton toimii perheen isänä, joka teeskentelee kaiken olevan hyvin tässä sekopäisessä perheessä ja yrittää sivuuttaa huomiota sekä ohjausta vailla olevien lastensa epätavallisen käytöksen. Kaiken kruunaa entinen Bond-tyttö ja Stantonin tyttöystävää näyttelevä Lois Chiles, joka on kristillishenkistä lastenohjelmaa vetävä juontaja, joka kuvittelee olevansa täysijärkinen. Elokuva kärsii pienestä budjetista, joka ei ole kenties mahdollistanut näyttelijöitä ja käsikirjoitusta tukevan visuaalisen tyylin luomista.
Twisters (2024), o: Lee Isaac Chung ***
- Hämmentävän samanlainen elokuva pohjimmiltaan kuin alkuperäinen, vaikkakin käyttää sitä kuvaa vähän hyväkseen muutamissa käänteissä. Glen Powell on todellakin elokuvatähti ja Daisy Edgar-Jonesin näyttelijälihaksille ei tainnut tulla taaskaan edes hiki. Sivuhuomiona heräsin miettimään kahta asiaa. Nyky-Hollywoodin isot elokuvat ovat oudon seksittömiä, jotkut 90-luvun Disney-animaatiotkin tihkuvat enemmän seksiä. Lisäksi miten ne tuntuivat tekevän kasarilla ja ysärillä elokuvia, jotka vain paranivat mitä useammin niitä katsoi? Alkuperäinen Twister on varmaan objektiivisesti modernien sensibiliteettien ja checklistin kautta analysoituna huonompi elokuva kuin tämä, mutta samalla se on kuitenkin parempi elokuva. '96-tuotoksessa on minimaalisesti juonta, maksimaalisesti vuoristorata-ajelua, nasevaa dialogia, hyvä kapinahenki ja kiva liitto käytännöllisten sekä digitaalisten efektien välillä.
Skywalkers: A Love Story (2024), o: Jeff Zimbalist, Maria Bukhonina ***½
- Dokumentissa rooftoppingia harrastava pariskunta yrittää kiivetä 118 kerroksisen malesialaisen pilvenpiirtäjän huipulle 2022 MM-kisojen finaalipäivänä. Eli rooftoppaus on juuri sitä, missä kiivetään ilman mitään turvavälineitä nostureiden nokkiin ja talojen katoille ja siellä sitten kuvataan kun roikutaan jostain reunalta, hypitään välien yli, seisotaan käsillä tai jotain muuta. Ihan hieno tarina sekopäisestä lajista ja pariskunnasta, vaikkei se pintaa syvemmälle haluakaan mennä. Vakavasti korkeanpaikan kammoisena, joka kokee epämukavaksi nousta edes tuolille seisomaan, sieppasi useaan kertaan mahanpohjasta ja aiheutti vakavaa päänpudistelua.
EDIT: Ja tietysti vielä:
Deadpool vs. Wolverine (2024), o: Shawn Levy ***½
- Voiko elokuvaan mahtua enää enempää vitsejä ja cameoita. Kuin sipsipussi: Nautinto, mutta ei maailman tasaisin ateria.