Leffa, jonka katsoit viimeksi

[Blue F]

David Lynch: Twin Peaks: Fire Walk with Me (1992) (uusintakatselu)

Väkevän surullinen ja surullisen väkevä Twin Peaks -prequel iskee hermoon, vaikka sen kuinka monta kertaa katselee. En suosittele, jos sarja on näkemättä. ****½

Totta! Nimimerkillä, Kokemusta on. Treffeillä daamin kanssa noihin aikoihin ja hän oli saanut valita elokuvan. No eihän hän tiennyt, etten ollut katsonut yhtä tuon ajan "kovinta" sarjaa. En edes tiennyt mistä oli kyse. Muistan vaan, että "Mitä helevettiä tuolla tapahtuu?", kun elokuva alkoi pyöriä...?!" Mimmi siinä sitten rainan jälkeen pahoitteli, kun asia tuli luonnollisesti puheeksi, ettei ollut tajunnut ottaa asiaa ollenkaan huomioon. Päätettiin kuitenkin hankkia elokuvassa olleet kultaiset jaettavat sydämet, jotka sitten keikkuivat kauloissamme suhteen Happy Endiin.

 

[Vintsukka]

Lokakuu on perinteisesti pyhitetty kauhuleffoille.

Michael Mohan: Immaculate (2024)

Nuori amerikkalaisnunna saapuu italialaiseen luostariin, josta alkaa nopeasti paljastua synkkiä salaisuuksia. Hyvin kuvattu ja näytelty pikku jännäri, jonka hölmö premissi paljastuessaan joko pilaa tai parantaa, katsojasta riippuen. 85 minuutin kesto takaa, ettei leffa pääse käymään tylsäksi, mutta vähän leffan loppuessa olo oli "tässäkö tämä nyt oli?". ***

Alfred Hitchcock: The Birds (1963)

Hitchcockin klassikon ensimmäinen puolikas on leppoisaa romanttista komediaa, kunnes linnut käyvät aggressiivisiksi puolivälin tienoilla. Dialogi on kökköä ja efektit eivät ole yhtä uraauurtavia kuin 60 vuotta sitten, mutta kyllä Hitchcock jännitystä osasi luoda. ***½

David Prior: The Empty Man (2020)

90-luvulla joukko vuorikiipeilijöitä joutuu pahan voiman pauloihin Bhutanissa. 30 vuotta myöhemmin ex-poliisi ryhtyy selvittämään naapurinsa teini-ikäisen tyttären katoamista, ja urbaanilegenda johtaa hänet mystisen kultin jäljille. Leffan alkupuolisko on hienosti tehtyä kauhuilua, jossa ei selitellä vaan säikytellään. Loppupuoliskolla sitten kaikki selitetään auki, mikä vie helposti monelta kauhuleffalta voimat, mutta tässä se toimi mielestäni tehokkaasti. Prior ohjasi ennen tätä lähinnä David Fincherin elokuvien behind the scenes -dokkareita, mutta taitaa mies fiktionkin. ****

Larry Crane: Beware the Black Widow (1968)

Mustiin pukeutunut mysteerihahmo nirhaa bordellissa asioivia mafiamiehiä. Arkistojen kätköistä löytynyt, kadonneeksi luultu proto-slasher, joka tarjoaa tönkköä näyttelyä ja kömpelöä ohjausta, mutta yllättävän koherentin (joskin ennalta-arvattavan) juonen. Roskaa, mutta viihdyttävää sellaista. ***

Maya Deren & Alexander Hammid: Meshes of the Afternoon (1943)

14-minuuttinen kokeellinen lyhytelokuva, jonka symboliikasta ymmärsin hyvällä tahdolla ehkä 30%, mutta hienoa kuvakerrontaa ja mieleenjäävää kuvastoa leffa tarjoaa koko kestoltaan. Ei tälle mitään arvosanaa osaa antaa, leffa on kaikkea yhden ja viiden tähden väliltä. YouTubesta löytyy kiinnostuneille.

Randy Moore: Escape from Tomorrow (2013)

Juuri potkut töistään saanut perheenisä viettää perheensä kanssa viimeistä lomapäivää Disney Worldissä, kun todellisuus ja hallisunaatiot alkavat sekoittua toisiinsa ja mies alkaa pakkomielteisesti seurata kahta teinityttöä. Leffa on kuuluisa lähinnä siitä, että suuri osa siitä kuvattiin Disney Worldissä henkilökonnalta salaa... ja siihen tämän leffan ansiot pitkälti jäävätkin. Kai tämä satiiria yrittää olla, mutta yritykseksi jää. *½

 

[2silmäinen kyklooppi]

Harvoin katson elokuvia, ehkä 4 vuodessa. Mutta kipeänä ollessa tuli katsottua The Twisters. Olisi saanut jäädä katsomatta. Ehkä paskinta mitä olen ikinä nähnyt. Tosin mikä minä olen arvostelemaan, kun en leffoja muutenkaan katso.

 

[Wizzö]

Alien Romulus

Parempi kuin odotin ja parempi kuin edelliset Covenant ja Prometheus. Jos olisin tiennyt että tämä kuuluu aikajanalla kahden ekan väliin niin olisin katsonut Alienin pohjalle.

***½/*****

 

[Vintsukka]

Lokakuu on perinteisesti pyhitetty kauhuleffoille.

Leigh Whannell: The Invisible Man (2020)

Nainen pakenee väkivaltaista poikaystäväänsä, ja kuulee tämän tehneen sen jälkeen itsemurhan. Mutta pian nainen alkaa tuntea itsensä vainotuksi, vaikka ympärillä ei näy ketään. Arvatkaa leffan nimestä loput. Whannellin ohjaus, Elisabeth Moss pääosassa ja kekseliäs kässäri luovat erinomaisen jännärin, joka pitää otteessaan koko parituntisen. ****

Albert Zugsmith: Violated! (1973)

Hullu maskimies hyökkää nuorten naisten kimppuun, raiskaa nämä ja kaivertaa heihin puukolla hakaristin. Kun poliisit eivät saa mitään aikaan ja keskittyvät lähinnä uhrien syyllistämiseen, yksi uhreistä päättää ottaa lain omiin käsiinsä. Ensimmäinen puolisko leffasta on epämukavaa katseltavaa, eli epäilemättä saavuttaa elokuvantekijöiden päämäärän, mutta loppupuolella kostonhimoisen uhrin touhut alkavat mennä huvittavan puolelle ja loppuratkaisu sai nauramaan ääneen röyhkeydellään. Viihdyttävä outous. ***½

Larry Buchanan: It's Alive! (1969)

Keskellä korpea asuva punaniska löytää luolasta esihistoriallisen hirviön, jolla hän syöttää paikalle sattuvia matkailijoita. Huvittavan näköinen hirviö saa pari minuuttia ruutuaikaa, loput 78 minuuttia ovat tappavan tylsiä. *

Norman J. Warren: Alien Prey (1977)

Englannin taivaalla näkyy outo valoilmiö ja seuraavana päivänä maalaisidyllissä asuvan naisparin talolle ilmestyy omituisesti käyttäytyvä mies, joka - yllätys yllätys! - paljastuu ulkoavaruudesta tulleeksi hirviöksi. Omituinen sekoitus ihmissuhdedraamaa ja kauhuleffaa, joka viihdyttää muutamilla käänteillään, mutta jää aika kädenlämpöiseksi. **½

Ted Post: The Baby (1973)

Sosiaalityöntekijän uuden asiakasperheen "lapsi" on vauvan tasolle jäänyt aikuinen mies. Pian alkaa selvitä, että äiti ja isosiskot ovat väkivalloin pakottaneet hänet "vauvaksi". Sosiaalityöntekijä tekee kaikkensa auttaakseen, mutta ehkä hänelläkään ei ole puhtaat jauhot pussissa? Hämmentävä psykodraama, joka vasta loppumetreillään kääntyy kauhuelokuvaksi. Hauskoja twistejä ja erinomaista näyttelyä. ***½

James Whale: Bride of Frankenstein (1935)

Ei kai tätä tarvi selittää, kyllähän kaikki tän tiätää. Traagisen Frankensteinin vielä traagisempi jatko-osa. ****

 

[Vintsukka]

Lokakuu on perinteisesti pyhitetty kauhuleffoille.

Scott Glosserman: Behind the Mask: The Rise of Leslie Vernon (2006)

Slasherpahis Leslie Vernon - Michael Myersin, Freddy Kruegerin ja Jason Vorheesin manttelinperijä - päästää dokumenttiryhmän seuraamaan toimintatapojaan. Metakomedia, joka dekonstruoi slasherien kliseitä ja ikonografiaa. Leffa onnistuu yllättävän hyvin sekä kunnioittamaan että parodioimaan klassisia slashereitä ja tuo kaavaan oman mausteensa. DVD:llä on poikkeuksellisen surkeat suomitekstit. ****

Parker Finn: Smile 2 (2024)

Uhrista toiseen hyppivä demoni saa paluuta tekevän poptähden näkemään ympärillään virnuilevia ihmisiä. Jatko-osa kertoo käytännössä saman tarinan kuin ensimmäinenkin eikä esitä oikein mitään uutta, mutta Naomi Scott pääosassa on loistava, säikyttelyt tekevät tehtävänsä, visuaalinen puoli on komeaa ja äänimaailma luo tiivistä tunnelmaa. ***½

Adam Wingard: You're Next (2011)

Pariskunta kutsuu jälkikasvunsa puolisoineen maalaistaloon juhlimaan 35-vuotishääpäiväänsä. Juhlat keskeytyvät kun taloon murtautuu rikolliskopla, ja yhden vieraan selviytymistaidot ja tunkeutujien todelliset motiivit mutkistavat tilannetta. Sopivan kuivalla huumorilla ryyditetty jännäri, jossa veri lentää ja väkeä lakoaa. ****

Coralie Fargeat: The Substance (2024)

Ikääntyvä TV-tähti tarttuu tilaisuuteen, kun tälle tarjotaan kokeellista operaatiota, jolla voi palata takaisin nuoruuteen. Tuloksena on kaksi eri kehoa, vanha ja nuori, jotka ovat hereillä vuoroviikoin, mutta kehoilla on myös eri persoonallisuudet... Hauska scifi-konsepti, näyttävästi ohjattu, komeasti toteutettua body horroria, Demi Moore ja Margaret Qualley ovat molemmat loistavia rooleissaan, ja loppuhuipennus heittää homman juuri sopivassa määrin överiksi. ****

David Lynch: Lost Highway (1997)

Yhtään en tiedä, mitä tässä leffassa tapahtui, mutta vibat, näyttelijät ja soundtrack saavat neljä tähteä. ****

Danny Steinmann: Friday the 13th Part V: A New Beginning (1985)

Sarjan tylyin, niljakkain ja nihilistisin osa. Huikeaa roskaviihdettä. ***½

 

[L. Öysä]

We live in time. Odotin ylisiirappista, sain koskettavan, mukavan vähäeleisen elokuvan. Tykkäsin.

Katsoin tämän Kino Konepajassa, oli ensimmäinen kerta siellä itselleni. Kyllähän tällainen mukava sohva, pullo skumppaa ja muutenkin viihtyisä pieni teatteri toimii todella hyvin. Hieno konsepti ja tarjoaa vähän enemmän persoonallisuutta kuin perus finnkinot ym.

 

[Vintsukka]

Lokakuu on perinteisesti pyhitetty kauhuleffoille.

Robert Harmon: The Hitcher (1986)

Nuoren miehen kyytiinsä poimima liftari paljastuu sarjamurhaajaksi, joka alkaa pelata tämän kanssa tappavaa kissa ja hiiri -leikkiä. Toimiva jännäri joka eskaloituu sopivaa tahtia ja Rutger Hauer osaa pahiksen roolin. ***½

Dave Meyers: The Hitcher (2007)

Nuoren pariskunnan tien varteen jättämä liftari paljastuu sarjamurhaajaksi, joka alkaa pelata heidän kanssaan tappavaa kissa ja hiiri -leikkiä. Remake, jolla ei ole yhtään alkuperäistä ajatusta siitä, mitä se voisi tehdä toisin kuin alkuperäinen, ja kasarileffat nyt vaan näyttävät paremmilta kuin 00-luvun puolivälin. **

Cameron & Colin Cairnes: Late Night with the Devil (2023)

70-luvun talk show kutsuu Halloween-lähetykseensä meedioita ja paranormaalin tutkijoita, mutta ilta menee tietysti mönkään, kun demoni ottaa tilanteen haltuun. Ensimmäinen kolmannes leffasta on lähinnä kehnon 70-luvun talk show'n rekunstruktiota, toinen kolmannes varsin toimivaa pikku säikyttelyä, ja loppu typerä ja överiksi vedetty. Eikä ideakaan ihan kanna, premissi kun on vanhan arkistonauhan katselu, mutta sitten väliin tungetaan matskua, joka ei olisi ikinä voinut tarttua nauhalle. Idealle ****, toteutukselle **, eli keskiarvona ***.

Wes Craven: The People Under the Stairs (1991)

Pari köyhää rikollista päättää ryöstää riistokapitalisti-vuokranantajapariskunnan, mutta heidän talostaan löytyy odottamattomia salaisuuksia. Yhdistelmä kauhua ja komediaa, jossa molemmat toimivat yllättävän hyvin. Leffan tähdet ovat Everett McGill ja Wendy Robie (a.k.a. Twin Peaksin Big Ed ja Nadine) sekopäisenä pariskuntana. ***½

Peter Duffell: The House That Dripped Blood (1971)

Episodielokuva, joka kertoo neljä samaan taloon sijoittuvaa kauhutarinaa. Nämä Amicus Productionsin antologiat ovat leppoisaa katsottavaa komeine puitteineen, äkkiväärine mutta silti arvattavine kässäreineen ja kovine näyttelijäkaarteineen (Christopher Lee ja Peter Cushing etunenässä). ***

 

[T41kuri]

Scott Glosserman: Behind the Mask: The Rise of Leslie Vernon (2006)

Slasherpahis Leslie Vernon - Michael Myersin, Freddy Kruegerin ja Jason Vorheesin manttelinperijä - päästää dokumenttiryhmän seuraamaan toimintatapojaan. Metakomedia, joka dekonstruoi slasherien kliseitä ja ikonografiaa. Leffa onnistuu yllättävän hyvin sekä kunnioittamaan että parodioimaan klassisia slashereitä ja tuo kaavaan oman mausteensa. DVD:llä on poikkeuksellisen surkeat suomitekstit. ****

Kiitos että muistutit tämän mainion leffan olemassaolosta! Sattui löytymään huutonetistä, joten ostin heti pois kuleksimasta.

 

[vastaantulija]

The Terminatorin pääsi juuri katsomaan leffassa. Aika priceless-kokemus tähän väliin.

 

[Ollakseni]

The Terminatorin pääsi juuri katsomaan leffassa. Aika priceless-kokemus tähän väliin.

Jaahas, mietinkin että mitä olen unohtanut tehdä tänään. Olihan minulla tuonne ostettuna lippu.

 

[alwahla]

Lokakuu on lähes taputeltu, joten on aika käydä läpi tässä kuussa nähdyt leffat. Tällä kertaa voidaan perustellusti todeta, että näkemieni leffojen skaala ajallisesti on todella laaja, sillä varhaisin näkemäni leffa valmistui vuonna 1911, kun taas tuorein on vuodelta 2014. Pitkästä aikaa pääsin siis katselemaan mykkäelokuvia, mikä on aina suuri ilo. Kokonaista 21 leffaa on tullut nähtyä tässä kuussa, joista tosin viimeisin eli nimenomaan tuo kaikkein vanhin leffa on vielä kesken.

Spoileri: Lokakuun aikana nähdyt leffat

L'inferno (1911) - ****
The Immigrant (1917) - ***
Gertie the Dinosaur (1914) - ***
Berg Ejvind och hans hustru (1918) - ****
Die Puppe (1919) - ****
The Last Command (1928) - ****
Sparrows (1926) - **
Girl Shy (1924) - ****
Man with a Movie Camera (1929) - *****
Steamboat Bill Jr. (1928) - ****
Dancer in the Dark (2000) - ***
The Chaser (2008) - ****
Primer (2004) - ****
Le Scaphandre et le Papillon (2007) - *****
Once (2007) - ***
The Ladykillers (1955) - **
Fruitvale Station (2013) - ***
Amour (2012) - ****
Blue Valentine (2010) - ****
The Perks of Being a Wallflower (2012) - *****
Boyhood (2014) - *****

TOP 5 Parhaimmat leffat

1. Le Scaphandre et le Papillon (2007). Hämmästyttävä elokuva locked-in-syndroomasta kärsivästä miehestä, joka kykenee kommunikoimaan maailman kanssa ainoastaan vasemmalla silmällään. Mathieu Amalric, joka ei herättänyt aikoinaan kummoisiakaan ajatuksia Quantum of Solace-rainassa, suorastaan loistaa pääroolissa. Kerrassaan erinomainen katselukokemus.
2. The Perks of Being a Wallflower (2012). Rehellisesti sanottuna en osannut aavistaa, miten kovaa tämä leffa iski minuun. Mielisairaalasta kotiutunut nuori mies aloittaa uuden koulun ja pyrkii aloittamaan normaalin elämän, mutta kokee syrjintää ikätovereidensa osalta. Onneksi hän pääsee tutustumaan kahteen itseään vanhempaan oppilaaseen, jotka saavat hänet avautumaan ja rentoutumaan. Pääosassa oleva Logan Lerman tekee erinomaista työtä, mutta vielä suuremmat kehut annan Emma Watsonille, joka varastaa lähes kaikki kohtaukset, joissa hän on. Ehdottomasti Watsonin paras leffa.
3. Man with a Movie Camera (1929). Häkellyttävä elokuva Neuvostoliiton ajalta. Innokkaana valokuvaajana en voi kuin ihmetellä, mihin kaikkialle kuvaaja pääsi ja miten hienoja kuvakulmia hän löysi. Ei dialogia, pelkästään valokuvia ja liikkuvaa kuvaa Neukkulandian arjesta.
4. Boyhood (2014). Richard Linklaterin kunnianhimoisin hanke eli yhden pojan kasvutarinan seuraaminen 12 vuoden ajan osoittautui todella onnistuneeksi ratkaisuksi, mistä on kiittäminen hyviä näyttelijöitä, ohjausta, juonta sekä ennen kaikkea näyttelijöiden välillä näkyvää kemiaa. Liki kolme tuntia pitkä leffa ei tuntunut missään vaiheessa liian pitkältä.
5. The Last Command (1928). Hivenen ennalta-arvattava tarina, jonka pelastaa loistava pääosan esittäjä Emil Jannings. Ei mikään ihme, että hän voitti Oscarin roolisuorituksestaan, siksi vakuuttavaa oli hänen suorituksensa.

--

TOP 5 Huonoimmat leffat

1. The Ladykillers (1955). Vuosien ajan olin halunnut nähdä tämän leffan luettuani siitä niin ylistäviä arvosteluja, mutta oikeastaan heti ensimmäisestä kohtauksesta lähtien aloin tuntea suurta pettymystä. Huumori ei iskenyt ja vaikka näyttelijät olivatkin ensiluokkaisia, oli lopputulos täysi pannukakku.
2. Sparrows (1926). Hienot lavasteet olivat leffan parasta antia, lapsellinen ja aivan liian uskonnollinen tarina - ainakin omaan makuuni - olivat puolestaan heikointa antia.
3. Once (2007). Tämän leffan ongelmana oli pääosan esittäjä eli Glen Hansard, jonka lauluääni sai minut näkemään punaista. Toinen pääosan esittäjä, Marketa Irglova, oli huomattavasti vakuuttavampi sekä laulajana että varsinkin näyttelijänä, vaikkei jälkimmäistä teekään ammatikseen. Hivenen epäuskottava tarina rassasi myös minua ja tällä tarkoitan loppuhuipennusta, jossa katusoittaja pääsee levyttämään biisejään studioon.
4. Dancer in the Dark (2000). Tässäkin leffassa pääongelma liittyy pääosan esittäjään. Oli ilmeistä alusta lähtien, ettei Björkillä ole juurikaan kokemusta näyttelemisestä ja juuri se laskee tämän katselukokemuksen arvoa. Muut näyttelijät olivat vakuuttavia, etenkin Peter Stormare, jonka näin ensimmäisen kerran esittävän kilttiä miestä. Aikamoinen shokki, täytyy myöntää.
5. The Immigrant (1917). Harvinaisen heikko Chaplin-leffa. Toki on muistettava, että hänen parhaimmat leffansa olivat vasta tuloillaan.

 

[Iisoppi]

Bad taste
Tämähän on splatterelokuva. Ja kyllähän siinä veri, aivot ja muut ruumiinosat ja -eritteet lensi. Kyseessä on siis Peter Jacksonin (Taru sormusten herrasta ohjaaja) esikoisohjaus. Hän myös näytteli elokuvassa. Eli juoni oli että siis ulkoavaruuden tyypit tuli hakemaan maasta uutta erikoista lihaa hampurilaisiinsa. Onneksi maalla oli porukka (Boys) joka lähti listimään ulkoavaruuden tyyppejä ettei maapallosta tulisi pelkkää burgeripihvien hankintapaikkaa.

Edit. Minusta elokuva oli varsin sekava ja turhan verinen. Paljon ammuntaa tai siis lähinnä räiskintää... Juoni oli kevyt ja tapahtumat lähinnä absurdeja. Mutta se vissiin oli tarkoitus...

Bad Taste – Wikipedia

fi.wikipedia.org

 

[Vintsukka]

Lokakuu on perinteisesti pyhitetty kauhuleffoille.

Joe Dante: Homecoming (2005)

Masters of Horror -sarjan jakso, jonka löysin omana DVD-julkaisunaan divarista. George W. Bush sanoo puheessaan toivovansa kaatuneiden sotilaiden palaavan henkiin, ja kohta zombiesotilaat alkavat nousta haudoistaan... äänestääkseen Bushia vastaan. Sodanvastaista sanomaa ja satiiriahan tämä yrittää olla siitä, miten USA kohtelee sotilaitaan, mutta harvinaisen hölmö kässäri on hienovarainen kuin tiiliskivi. **

Bernard Launois: Devil Story (1986)

Pariskunta automatkalla Ranskan maaseudulla eksyy oudolle paikkakunnalle, jossa heitä vainoavat mutantti natsiunivormussa, sata vuotta sitten uponneen laivan haamu, egyptiläinen muumio ja paholaisen riivaama hevonen. Tai jotain sinne päin, juonesta on paha sanoa tarkkaan, koska tässä leffassa ei sellaista juuri ole, omituisia asioita vain tapahtuu peräjälkeen vailla logiikkaa kuin sekavassa houreunessa. Kolmen markan budjetilla tehtyä roskaa ja yksi viihdyttävimpiä elokuvia mitä olen nähnyt koko vuonna. *****

Joseph V. Mascelli: Monstrosity a.k.a. The Atomic Brain (1963)

Rikas vanha nainen palkkaa tiedemiehen kehittämään menetelmää, jolla hänen aivonsa voitaisiin siirtää nuoremman naisen kehoon. Kokeissaan tiedemies käyttää kotiapulaisiksi palkattuja naisia ja eläinten aivoja. Halvalla tehty ja pitkäveteinen scifi-kauhuilu, joka viime minuuteillaan muuttuu mielenkiintoiseksi ja onnistuu oikeasti yllättämään lopetuksellaan. Jätti lopulta hyvän maun suuhun. ***

Richard Fleischer: See No Evil (1971)

Onnettomuudessa sokeutunut nuori nainen opettelee elämään vammansa kanssa sukulaisten hoivissa, kun hullu murhaaja alkaa vainota häntä. Hitaan alun jälkeen leffa saa kierroksia hienosti kuvatussa kohtauksessa, jossa sokea nainen suorittaa aamurutiinejaan tietämättä, että talo on mullin mallin ja muut asukkaat kuolleita. Harmillisesti se jää leffan kohokohdaksi ja lopun kissa ja hiiri -leikki sekä "mysteerin" ratkaisu ovat kovin pliisuja. ***

Joe Lynch: Suitable Flesh (2023)

Psykiatri (Heather Graham) saa asiakkaakseen harhaisen nuoren miehen, jonka harhat osoittautuvat yllättävän todellisiksi. Stuart Gordonin Lovecraft-filmatisoinneille kumartava B-elokuva, jossa on sopivassa suhteessa huumoria ja nihilismiä sekä riittävästi seksiä ja gorea. Heather Graham on hyvä pääroolissa. Viihdyttävää kamaa. ****

Jean-Pierre Jeunet: Alien Resurrection (1997)

Jeunet's ohjaus, Joss Whedonin dialogi ja kova näyttelijäkaarti tekevät tästä paljon paremman kuin sen maine antaa ymmärtää. ***½

Herbert L. Strock: How to Make a Monster (1958)

Kun hirviömaskien suunnittelija saa potkut elokuvastudiolta, hän hypnotisoi hirviönäyttelijät kostamaan studiopomoille puolestaan. Mielenkiintoinen idea kevyelle kauhulle ja leffa tarjoaa pari hauskaa yllätystä (ml. muutos mustavalkoisesta kuvasta väreihin kesken leffan), mutta ei kokonaisuudesta kovin paljon käteen jäänyt. **½

Jane Schoenbrun: I Saw the TV Glow (2024)

Teinipoika jää koukkuun mystiseen tv-sarjaan, mutta todellisuus ja sarjan fantasia alkavat sekoittua toisiinsa. Ohjaaja-käsikirjoittaja Schoenbrun on kertonut leffan olevan transallegoria, eikä se jää tarinasta epäselväksi. Mukaansatempaava tarina ja hieno tekninen toteutus, mutta lopetus jätti vähän kylmäksi. ***½

Charles Martin Smith: Trick or Treat (1986)

Koulukiusattu hevifani saa käsiinsä ainoan kappaleen kuolleen idolinsa viimeisestä levytyksestä. Soittamalla levyä takaperin hän saa yhteyden idolinsa henkeen, joka lupaa auttaa häntä kostamaan kiusaajilleen. Hauska konsepti, jota käsitellään sopivasti kieli poskessa, ja soundtrack täynnä keskivertoa kasariheviä. Ozzy Osbourne ja Gene Simmons cameorooleissa. Tämä viihdytti. ****

Drew Goddard: The Cabin in the Woods (2011)

Jokavuotinen uusintakatselu. Metakauhu, joka kommentoi kauhuleffojen kliseitä, mutta toimii myös ihan vaan hyvänä kauhuleffana. *****

Lokakuun saldo: 62 kauhuleffaa, niistä 45 ensimmäistä kertaa nähtyjä. Huomenna ehkä jotain muuta.

 

[Kilgore Trout]

Katselin Hbo:lle tulleen uudelleen lämmitetyn Twisters-elokuvan. Muistan hyvin, että jännitin elokuvateatterissa alkuperäisen kanssa, mutta nyt ei samaa tunnetta irronnut omasta TV:stä katsottaessa. Mutta hei, hienot myrskyt!
Se oli pettymys, ettei lauta-aidasta lentävien säleiden kohtausta ollut uusittu tässä. Odotin sitä koko ajan.

 

[Wizzö]

Vihdoin ja viimein sain Deadpool & Wolverinen katsottua. Eipä tämä nyt mikään kaikkien aikojen paras leffa ole mutta tuli kyllä naurettua ja viihdyttyä elokuvan parissa joten mun papereissa hyvä pätkä. Tulee todellakin katsottua joskus uudestaankin. ****/*****

 

[Tinke-80]

Onko muilla tullut vastaan että joku lapsuuden tai nuoruuden elokuva jota tuli katsottua monia kertoja silloin joskus kauan, kauan sitten ei enää nykypäivänä toimikaan enää? Itselleni tuli vastaan kun hehkutin pari vuotta sitten iltaa viettäessä kaverin kanssa että Goonies (suomeksi Arkajalat) oli lapsuuden ajan suosikki elokuviani. No laitettiin Goonies pyörimään ja 15 minuutin katsomisen jälkeen lopetimme katsomisen pettyneenä. Ei vaan ollut kestänyt aikaa tämä klassikko. Mites muut?

 

[Siwankassa]

Dungeons & Dragons: Honor Among Thieves

 

[Takavasara]

Onko muilla tullut vastaan että joku lapsuuden tai nuoruuden elokuva jota tuli katsottua monia kertoja silloin joskus kauan, kauan sitten ei enää nykypäivänä toimikaan enää? Itselleni tuli vastaan kun hehkutin pari vuotta sitten iltaa viettäessä kaverin kanssa että Goonies (suomeksi Arkajalat) oli lapsuuden ajan suosikki elokuviani. No laitettiin Goonies pyörimään ja 15 minuutin katsomisen jälkeen lopetimme katsomisen pettyneenä. Ei vaan ollut kestänyt aikaa tämä klassikko. Mites muut?

Yksi esimerkki on ihan hiljattain. American Ninja 2 oli yksi lapsuuteni suosikkielokuvista ja ensimmäisiä nähtyjä toimintaleffoja, joita salaa vanhemmilta katsottiin, kun isoveli sen oli VHS-kasetille nauhoittanut.

Oli pikkupoika haltioissaan, kun Michael Dudikoff ja Steve James latoivat ninjoja nippuun. Tuli tuo samainen elokuva Amazon Primessa joku aika sitten vastaan ja kyllä siitä oli kadonnut kaikki se taisteluiden hienous ja vaaran tunne, joka silloin joskus siinä oli.

 

[mikko600]

Onko muilla tullut vastaan että joku lapsuuden tai nuoruuden elokuva jota tuli katsottua monia kertoja silloin joskus kauan, kauan sitten ei enää nykypäivänä toimikaan enää? Itselleni tuli vastaan kun hehkutin pari vuotta sitten iltaa viettäessä kaverin kanssa että Goonies (suomeksi Arkajalat) oli lapsuuden ajan suosikki elokuviani. No laitettiin Goonies pyörimään ja 15 minuutin katsomisen jälkeen lopetimme katsomisen pettyneenä. Ei vaan ollut kestänyt aikaa tämä klassikko. Mites muut?

Viimeinen mohikaani oli aivan kamala kun aikuisena katsoi.

 

[godspeed]

Tähtien sota (1977) ei välttämättä ole mitenkään varsinaisesti ankea, mutta pitäisi tarkistaa uudelleen oliko se päässyt vähän vanhentumaan kuin viime kerralla. Ei ole toki mitenkään suosikkielokuvia, mutta osa lapsuutta.

Scifi on joskus vähän sellaista, että se helposti ikääntyy, vaikka ei ehkä sanan varsinaisessa merkityksessä huononnu.

 

[T41kuri]

Onko muilla tullut vastaan että joku lapsuuden tai nuoruuden elokuva jota tuli katsottua monia kertoja silloin joskus kauan, kauan sitten ei enää nykypäivänä toimikaan enää? Itselleni tuli vastaan kun hehkutin pari vuotta sitten iltaa viettäessä kaverin kanssa että Goonies (suomeksi Arkajalat) oli lapsuuden ajan suosikki elokuviani. No laitettiin Goonies pyörimään ja 15 minuutin katsomisen jälkeen lopetimme katsomisen pettyneenä. Ei vaan ollut kestänyt aikaa tämä klassikko. Mites muut?

Gooniesin katsoin hiljattain taas ensimmäistä kertaa noin 25 vuoteen. On mielestäni edelleen hyvä. Ei tietenkään herätä enää samoja tunteita. Se että sinulla oli mielessäsi yksi, ja varmasti useampikin elokuva lapsuudesta/nuoruudesta on nykyajassa katoavaa, uskallan väittää. Tarjonta on niin massiivista ja katselukanavia lukuisia, että mestariteoksetkin unohtuvat nopeasti. Ei tulle enää uutta Kummisetää tai Citizen Kanea. Aikoinaan mentiin tarinankerronta edellä, nyt se usein kärsii kun haetaan visuaalisesti mahdollisimman näyttävää tuotosta. Toimiihan se (toisinaan) box officessa, mutta en kyllä kuule tai lue paljon puhetta Avatareista elokuvien jälkeen/välissä.

 

[WildCore]

Eilen tuli katseltua Munchen ja tänään Equalizer 2. Molemmat on nähty jo aikaisemmin, mutta muutama vuosi välissä edellisestä kerrasta niin hyvin upposivat taas.

 

[Buster]

Girl You Know It's True, viimeinkin. Tuore saksalaisten tekemä ja hieman ehkä I,Tonya -henkinen elokuva Milli Vanillista ja sen takana olleesta vedätyksestä. Todella viihdyttävä, todella hauska. Koko elokuva meni valtavan nautinnon vallassa, vaikka en Milli Vanillista ennakkoon tiennyt kuin tämän, että jotkut muut lauloivat nauhalta tulleet biisit. Nousu ja tuho -tarinan ohella leffassa on luotu uudestaan musiikkivideoita sekä esiintymisiä pilke silmäkulmassa. Löytää myös sen inhimillisen ja empaattisen aspektin näiden kahden pojan suhteen, jotka ensin raketin lailla nousivat viihdetaivaan huipulle ja sitten tulivat vapaapudotuksena alas joutuen hylkiöiksi. Elokuva kritisoi enemmänkin musabisneksen kaksinaamaisuutta ja muovisuutta.

Ja olihan tuo musiikki ihan mahtavaa... Ja on edelleen mahtavaa. Kuulostaa niin omalta aikakaudeltaan, että tulee oikein lämmin tunne.

Myös Ava DuVernayn Origin pyöri silmien ohi ja olipahan vavahduttava elokuva yhteiskunnallisista hierarkioista, epäoikeudenmukaisuudesta ja ihmisen julmuudesta. Ihan heittämällä vuoden parhaita ja puhuttelevimpia elokuvia. Melkoista kunnianhimoa tehdä tuo elokuvan muotoon dokumentin sijaan ja se tuntuu melkoisen aliarvostetulta elokuvalta. Kiva että DuVernay on palannut tekemään elokuvia, eikä tuuttaamaan ulos tv-sarjoja liukuhihnalta tai tekemään Disney-elokuvaa. Kuitenkin oli viime vuosikymmenellä jännittävä uusi ääni.