Leffa, jonka katsoit viimeksi

[Blue F]

David Lynch: Twin Peaks: Fire Walk with Me (1992) (uusintakatselu)

Väkevän surullinen ja surullisen väkevä Twin Peaks -prequel iskee hermoon, vaikka sen kuinka monta kertaa katselee. En suosittele, jos sarja on näkemättä. ****½

Totta! Nimimerkillä, Kokemusta on. Treffeillä daamin kanssa noihin aikoihin ja hän oli saanut valita elokuvan. No eihän hän tiennyt, etten ollut katsonut yhtä tuon ajan "kovinta" sarjaa. En edes tiennyt mistä oli kyse. Muistan vaan, että "Mitä helevettiä tuolla tapahtuu?", kun elokuva alkoi pyöriä...?!" Mimmi siinä sitten rainan jälkeen pahoitteli, kun asia tuli luonnollisesti puheeksi, ettei ollut tajunnut ottaa asiaa ollenkaan huomioon. Päätettiin kuitenkin hankkia elokuvassa olleet kultaiset jaettavat sydämet, jotka sitten keikkuivat kauloissamme suhteen Happy Endiin.

 

[Vintsukka]

Lokakuu on perinteisesti pyhitetty kauhuleffoille.

Michael Mohan: Immaculate (2024)

Nuori amerikkalaisnunna saapuu italialaiseen luostariin, josta alkaa nopeasti paljastua synkkiä salaisuuksia. Hyvin kuvattu ja näytelty pikku jännäri, jonka hölmö premissi paljastuessaan joko pilaa tai parantaa, katsojasta riippuen. 85 minuutin kesto takaa, ettei leffa pääse käymään tylsäksi, mutta vähän leffan loppuessa olo oli "tässäkö tämä nyt oli?". ***

Alfred Hitchcock: The Birds (1963)

Hitchcockin klassikon ensimmäinen puolikas on leppoisaa romanttista komediaa, kunnes linnut käyvät aggressiivisiksi puolivälin tienoilla. Dialogi on kökköä ja efektit eivät ole yhtä uraauurtavia kuin 60 vuotta sitten, mutta kyllä Hitchcock jännitystä osasi luoda. ***½

David Prior: The Empty Man (2020)

90-luvulla joukko vuorikiipeilijöitä joutuu pahan voiman pauloihin Bhutanissa. 30 vuotta myöhemmin ex-poliisi ryhtyy selvittämään naapurinsa teini-ikäisen tyttären katoamista, ja urbaanilegenda johtaa hänet mystisen kultin jäljille. Leffan alkupuolisko on hienosti tehtyä kauhuilua, jossa ei selitellä vaan säikytellään. Loppupuoliskolla sitten kaikki selitetään auki, mikä vie helposti monelta kauhuleffalta voimat, mutta tässä se toimi mielestäni tehokkaasti. Prior ohjasi ennen tätä lähinnä David Fincherin elokuvien behind the scenes -dokkareita, mutta taitaa mies fiktionkin. ****

Larry Crane: Beware the Black Widow (1968)

Mustiin pukeutunut mysteerihahmo nirhaa bordellissa asioivia mafiamiehiä. Arkistojen kätköistä löytynyt, kadonneeksi luultu proto-slasher, joka tarjoaa tönkköä näyttelyä ja kömpelöä ohjausta, mutta yllättävän koherentin (joskin ennalta-arvattavan) juonen. Roskaa, mutta viihdyttävää sellaista. ***

Maya Deren & Alexander Hammid: Meshes of the Afternoon (1943)

14-minuuttinen kokeellinen lyhytelokuva, jonka symboliikasta ymmärsin hyvällä tahdolla ehkä 30%, mutta hienoa kuvakerrontaa ja mieleenjäävää kuvastoa leffa tarjoaa koko kestoltaan. Ei tälle mitään arvosanaa osaa antaa, leffa on kaikkea yhden ja viiden tähden väliltä. YouTubesta löytyy kiinnostuneille.

Randy Moore: Escape from Tomorrow (2013)

Juuri potkut töistään saanut perheenisä viettää perheensä kanssa viimeistä lomapäivää Disney Worldissä, kun todellisuus ja hallisunaatiot alkavat sekoittua toisiinsa ja mies alkaa pakkomielteisesti seurata kahta teinityttöä. Leffa on kuuluisa lähinnä siitä, että suuri osa siitä kuvattiin Disney Worldissä henkilökonnalta salaa... ja siihen tämän leffan ansiot pitkälti jäävätkin. Kai tämä satiiria yrittää olla, mutta yritykseksi jää. *½

 

[2silmäinen kyklooppi]

Harvoin katson elokuvia, ehkä 4 vuodessa. Mutta kipeänä ollessa tuli katsottua The Twisters. Olisi saanut jäädä katsomatta. Ehkä paskinta mitä olen ikinä nähnyt. Tosin mikä minä olen arvostelemaan, kun en leffoja muutenkaan katso.

 

[Wizzö]

Alien Romulus

Parempi kuin odotin ja parempi kuin edelliset Covenant ja Prometheus. Jos olisin tiennyt että tämä kuuluu aikajanalla kahden ekan väliin niin olisin katsonut Alienin pohjalle.

***½/*****

 

[Vintsukka]

Lokakuu on perinteisesti pyhitetty kauhuleffoille.

Leigh Whannell: The Invisible Man (2020)

Nainen pakenee väkivaltaista poikaystäväänsä, ja kuulee tämän tehneen sen jälkeen itsemurhan. Mutta pian nainen alkaa tuntea itsensä vainotuksi, vaikka ympärillä ei näy ketään. Arvatkaa leffan nimestä loput. Whannellin ohjaus, Elisabeth Moss pääosassa ja kekseliäs kässäri luovat erinomaisen jännärin, joka pitää otteessaan koko parituntisen. ****

Albert Zugsmith: Violated! (1973)

Hullu maskimies hyökkää nuorten naisten kimppuun, raiskaa nämä ja kaivertaa heihin puukolla hakaristin. Kun poliisit eivät saa mitään aikaan ja keskittyvät lähinnä uhrien syyllistämiseen, yksi uhreistä päättää ottaa lain omiin käsiinsä. Ensimmäinen puolisko leffasta on epämukavaa katseltavaa, eli epäilemättä saavuttaa elokuvantekijöiden päämäärän, mutta loppupuolella kostonhimoisen uhrin touhut alkavat mennä huvittavan puolelle ja loppuratkaisu sai nauramaan ääneen röyhkeydellään. Viihdyttävä outous. ***½

Larry Buchanan: It's Alive! (1969)

Keskellä korpea asuva punaniska löytää luolasta esihistoriallisen hirviön, jolla hän syöttää paikalle sattuvia matkailijoita. Huvittavan näköinen hirviö saa pari minuuttia ruutuaikaa, loput 78 minuuttia ovat tappavan tylsiä. *

Norman J. Warren: Alien Prey (1977)

Englannin taivaalla näkyy outo valoilmiö ja seuraavana päivänä maalaisidyllissä asuvan naisparin talolle ilmestyy omituisesti käyttäytyvä mies, joka - yllätys yllätys! - paljastuu ulkoavaruudesta tulleeksi hirviöksi. Omituinen sekoitus ihmissuhdedraamaa ja kauhuleffaa, joka viihdyttää muutamilla käänteillään, mutta jää aika kädenlämpöiseksi. **½

Ted Post: The Baby (1973)

Sosiaalityöntekijän uuden asiakasperheen "lapsi" on vauvan tasolle jäänyt aikuinen mies. Pian alkaa selvitä, että äiti ja isosiskot ovat väkivalloin pakottaneet hänet "vauvaksi". Sosiaalityöntekijä tekee kaikkensa auttaakseen, mutta ehkä hänelläkään ei ole puhtaat jauhot pussissa? Hämmentävä psykodraama, joka vasta loppumetreillään kääntyy kauhuelokuvaksi. Hauskoja twistejä ja erinomaista näyttelyä. ***½

James Whale: Bride of Frankenstein (1935)

Ei kai tätä tarvi selittää, kyllähän kaikki tän tiätää. Traagisen Frankensteinin vielä traagisempi jatko-osa. ****

 

[Vintsukka]

Lokakuu on perinteisesti pyhitetty kauhuleffoille.

Scott Glosserman: Behind the Mask: The Rise of Leslie Vernon (2006)

Slasherpahis Leslie Vernon - Michael Myersin, Freddy Kruegerin ja Jason Vorheesin manttelinperijä - päästää dokumenttiryhmän seuraamaan toimintatapojaan. Metakomedia, joka dekonstruoi slasherien kliseitä ja ikonografiaa. Leffa onnistuu yllättävän hyvin sekä kunnioittamaan että parodioimaan klassisia slashereitä ja tuo kaavaan oman mausteensa. DVD:llä on poikkeuksellisen surkeat suomitekstit. ****

Parker Finn: Smile 2 (2024)

Uhrista toiseen hyppivä demoni saa paluuta tekevän poptähden näkemään ympärillään virnuilevia ihmisiä. Jatko-osa kertoo käytännössä saman tarinan kuin ensimmäinenkin eikä esitä oikein mitään uutta, mutta Naomi Scott pääosassa on loistava, säikyttelyt tekevät tehtävänsä, visuaalinen puoli on komeaa ja äänimaailma luo tiivistä tunnelmaa. ***½

Adam Wingard: You're Next (2011)

Pariskunta kutsuu jälkikasvunsa puolisoineen maalaistaloon juhlimaan 35-vuotishääpäiväänsä. Juhlat keskeytyvät kun taloon murtautuu rikolliskopla, ja yhden vieraan selviytymistaidot ja tunkeutujien todelliset motiivit mutkistavat tilannetta. Sopivan kuivalla huumorilla ryyditetty jännäri, jossa veri lentää ja väkeä lakoaa. ****

Coralie Fargeat: The Substance (2024)

Ikääntyvä TV-tähti tarttuu tilaisuuteen, kun tälle tarjotaan kokeellista operaatiota, jolla voi palata takaisin nuoruuteen. Tuloksena on kaksi eri kehoa, vanha ja nuori, jotka ovat hereillä vuoroviikoin, mutta kehoilla on myös eri persoonallisuudet... Hauska scifi-konsepti, näyttävästi ohjattu, komeasti toteutettua body horroria, Demi Moore ja Margaret Qualley ovat molemmat loistavia rooleissaan, ja loppuhuipennus heittää homman juuri sopivassa määrin överiksi. ****

David Lynch: Lost Highway (1997)

Yhtään en tiedä, mitä tässä leffassa tapahtui, mutta vibat, näyttelijät ja soundtrack saavat neljä tähteä. ****

Danny Steinmann: Friday the 13th Part V: A New Beginning (1985)

Sarjan tylyin, niljakkain ja nihilistisin osa. Huikeaa roskaviihdettä. ***½

 

[L. Öysä]

We live in time. Odotin ylisiirappista, sain koskettavan, mukavan vähäeleisen elokuvan. Tykkäsin.

Katsoin tämän Kino Konepajassa, oli ensimmäinen kerta siellä itselleni. Kyllähän tällainen mukava sohva, pullo skumppaa ja muutenkin viihtyisä pieni teatteri toimii todella hyvin. Hieno konsepti ja tarjoaa vähän enemmän persoonallisuutta kuin perus finnkinot ym.

 

[Vintsukka]

Lokakuu on perinteisesti pyhitetty kauhuleffoille.

Robert Harmon: The Hitcher (1986)

Nuoren miehen kyytiinsä poimima liftari paljastuu sarjamurhaajaksi, joka alkaa pelata tämän kanssa tappavaa kissa ja hiiri -leikkiä. Toimiva jännäri joka eskaloituu sopivaa tahtia ja Rutger Hauer osaa pahiksen roolin. ***½

Dave Meyers: The Hitcher (2007)

Nuoren pariskunnan tien varteen jättämä liftari paljastuu sarjamurhaajaksi, joka alkaa pelata heidän kanssaan tappavaa kissa ja hiiri -leikkiä. Remake, jolla ei ole yhtään alkuperäistä ajatusta siitä, mitä se voisi tehdä toisin kuin alkuperäinen, ja kasarileffat nyt vaan näyttävät paremmilta kuin 00-luvun puolivälin. **

Cameron & Colin Cairnes: Late Night with the Devil (2023)

70-luvun talk show kutsuu Halloween-lähetykseensä meedioita ja paranormaalin tutkijoita, mutta ilta menee tietysti mönkään, kun demoni ottaa tilanteen haltuun. Ensimmäinen kolmannes leffasta on lähinnä kehnon 70-luvun talk show'n rekunstruktiota, toinen kolmannes varsin toimivaa pikku säikyttelyä, ja loppu typerä ja överiksi vedetty. Eikä ideakaan ihan kanna, premissi kun on vanhan arkistonauhan katselu, mutta sitten väliin tungetaan matskua, joka ei olisi ikinä voinut tarttua nauhalle. Idealle ****, toteutukselle **, eli keskiarvona ***.

Wes Craven: The People Under the Stairs (1991)

Pari köyhää rikollista päättää ryöstää riistokapitalisti-vuokranantajapariskunnan, mutta heidän talostaan löytyy odottamattomia salaisuuksia. Yhdistelmä kauhua ja komediaa, jossa molemmat toimivat yllättävän hyvin. Leffan tähdet ovat Everett McGill ja Wendy Robie (a.k.a. Twin Peaksin Big Ed ja Nadine) sekopäisenä pariskuntana. ***½

Peter Duffell: The House That Dripped Blood (1971)

Episodielokuva, joka kertoo neljä samaan taloon sijoittuvaa kauhutarinaa. Nämä Amicus Productionsin antologiat ovat leppoisaa katsottavaa komeine puitteineen, äkkiväärine mutta silti arvattavine kässäreineen ja kovine näyttelijäkaarteineen (Christopher Lee ja Peter Cushing etunenässä). ***

 

[T41kuri]

Scott Glosserman: Behind the Mask: The Rise of Leslie Vernon (2006)

Slasherpahis Leslie Vernon - Michael Myersin, Freddy Kruegerin ja Jason Vorheesin manttelinperijä - päästää dokumenttiryhmän seuraamaan toimintatapojaan. Metakomedia, joka dekonstruoi slasherien kliseitä ja ikonografiaa. Leffa onnistuu yllättävän hyvin sekä kunnioittamaan että parodioimaan klassisia slashereitä ja tuo kaavaan oman mausteensa. DVD:llä on poikkeuksellisen surkeat suomitekstit. ****

Kiitos että muistutit tämän mainion leffan olemassaolosta! Sattui löytymään huutonetistä, joten ostin heti pois kuleksimasta.