Leffa, jonka katsoit viimeksi

[Blue F]

Kingdom of the planet of the apes

Mukavaa viihdettä, tykkäsin tästäkin kuten muistakin uusista apinoiden planeetta leffoista.

***/*****

Ovatko nämä kaikki "uudet" tarinat kytköksissä ja jatkumoa toisiinsa? Olen tuon Burtonin nähnyt joskus vhs-aikakaudella, mutta kolme sen jälkeen ja tämä uusin on vielä katsomatta. Voisihan sitä "sivistää" itseään vaikka pienimuotoisella apinamaratonilla...

 

[Artie]

Ovat kaikki kytköksissä ja samaa jatkumoa kyllä. Eli aiempi trilogia ja nyt tämä uusin Kingdom.

 

[Buster]

Babylon (2022) ⭐ 7.1 | Comedy, Drama, History

3h 9m | K-16

www.imdb.com

Babylon kertoo Hollywoodista 1920-luvulta 30-luvulle. Kaikesta huomasi että rahaa leffan tekemiseen oli kyllä poltettu, ja kun menestys lippuluukulla ei ollut toivottua niin box office bommi toi leffa kai oli.

Leffalla oli pituutta 3 tuntia, ja se meni yllättävän nopeasti. Jotenkin jäi fiilis että aiheesta olisi saanut hyvän sarjan aikaseksi, kun tuntui että kaikkien hahmojen tarinat tiivistettiin. Leffan jälkeen oli kyllä ihan mielenkiintoista lukea keistä oikeista henkilöistä hahmot olivat saaneet vaikutteita.

Leffassa ei periaatteessa ole mitään vikaa, mutta itse uskallan suosittelemaan leffaa vain niille joita nyt kiinnostaa itse aihe eli 30-luvun Hollywood.

Babylonin lopun montaasi musiikkeineen on kyllä yksi intensiivisimmistä ja muutenkin väkevimmistä yksittäisistä audiovisuaalisista kokemuksista, joita on elokuvateatterissa tullut koettua. Bonuksena soundtrack pyöri päässä vielä varmaan kuukauden päivät. Sanomattakin selvää, että epätäydellisyydestä huolimatta rakastin elokuvaa ja sen isolla tussilla väritettyä sensationalistista kuvaa aikansa paheiden pesästä. Taisin kehua juurikin kanssa tuota aikanaan, että annettu niin iso kasa rahaa tällaiseen verrattain epäkaupalliseen aiheeseen, että ei voi kuin hattua nostaa rahoittajillekin tästä lahjasta. Aika mahdoton tuon oli lippuluukuilta tuottoa tuoda, eikä lopulta edes johtanut mihinkään Oscar-sateeseenkaan. Blu-Rayna luonnollisesti löytyy hyllystä, vaikka muoveissa onkin vielä.

Jotain, mitä on tullut katsottua viimeaikoina. Aika vähälle jäänyt näin kesällä, kun tahtoo olla varsinaisessa pimeässä myyränluolassa vähän lämmin:

Fancy Dance (2023), o: Erica Tremblay ****
- Intiaanireservaatista kadonnutta siskoaan etsivä pikkurikollinen yrittää samalla huolehtia siskon tyttärestä. Katkeransuloinen elokuva erilaisista siteistä: vanhemmuuden, perheen, yhteisön, perinteiden, kulttuurin ja kokemusten. Sekä niitä siteitä koettelevista asioista.

Hundreds of Beavers (2022), o: Mike Cheslik ****
- Vanhojen Warner Bros. -piirrettyjen ja erityisesti Kelju K. Kojootin & Maantiekiitäjän inspiroima, ja vanhojen mykkäelokuvien sekä aikaisten videopelien tyyleistä ammentava surrealistinen pikkuelokuva, jossa kokematon turkismetsästäjä yrittää selvitä metsästämällä majavia. Pirun majavat (ihmiset isoissa majavapuvuissa) vaan ovat kovin nokkelia. Ei voi kuin ihailla ideaa ja toteutusta, vaikka vitsi ja tyyli saattaa ehtiä kulua hieman loppuun elokuvan aikana.

The Bikeriders (2023), o: Jeff Nichols ***½
- Alku oli todella vahva ja antoi odottaa suuria, mutta lopulta lässähti vähän tavanomaisen puolelle. Pääosanesittäjien vetovoima ja ajankuva kuitenkin kantoivat erinomaisesti. Oli myös hyvin osuva kuvaus miehistä ja miehisyydestä. Sen naurettavuuksista ja puutteista, mutta myös ehkä tietystä kauneudesta?

This Closeness (2023), o: Kit Zauhar *****
- Luokkakokoukseen saapunut menestynyt pari majoittuu sosiaalisesti rajoittuneen nörtin isännöimään ja asuttamaan airbnb-kämppään, jossa on hyvin ohuet seinät. Fantastinen pieni Mubi-timantti, josta en viitsi spoilailla.

Twister (1989), o: Michael Almereyda ****
- Kulttielokuva oudosta rikkaasta perheestä, joka vaatii sinnittelyä elokuvan puoliväliin saakka vähintään ennen kuin katsojana alkaa olla kypsynyt hahmojen aaltopituudelle, ja elokuva alkaa avautua palkitsevasti. Crispin Glover varastaa elokuvan perheen tylsistyneenä ja taiteellisena poikana Howdyna, joka näyttää kuin Johnny Deppin Willy Wonka olisi pukeutunut mustiin. Erityisesti Gloverin erittäin idiosynkraattinen tapa ja rytmi lausua vuorosanansa on silkkaa herkkua. Harry Dean Stanton toimii perheen isänä, joka teeskentelee kaiken olevan hyvin tässä sekopäisessä perheessä ja yrittää sivuuttaa huomiota sekä ohjausta vailla olevien lastensa epätavallisen käytöksen. Kaiken kruunaa entinen Bond-tyttö ja Stantonin tyttöystävää näyttelevä Lois Chiles, joka on kristillishenkistä lastenohjelmaa vetävä juontaja, joka kuvittelee olevansa täysijärkinen. Elokuva kärsii pienestä budjetista, joka ei ole kenties mahdollistanut näyttelijöitä ja käsikirjoitusta tukevan visuaalisen tyylin luomista.

Twisters (2024), o: Lee Isaac Chung ***
- Hämmentävän samanlainen elokuva pohjimmiltaan kuin alkuperäinen, vaikkakin käyttää sitä kuvaa vähän hyväkseen muutamissa käänteissä. Glen Powell on todellakin elokuvatähti ja Daisy Edgar-Jonesin näyttelijälihaksille ei tainnut tulla taaskaan edes hiki. Sivuhuomiona heräsin miettimään kahta asiaa. Nyky-Hollywoodin isot elokuvat ovat oudon seksittömiä, jotkut 90-luvun Disney-animaatiotkin tihkuvat enemmän seksiä. Lisäksi miten ne tuntuivat tekevän kasarilla ja ysärillä elokuvia, jotka vain paranivat mitä useammin niitä katsoi? Alkuperäinen Twister on varmaan objektiivisesti modernien sensibiliteettien ja checklistin kautta analysoituna huonompi elokuva kuin tämä, mutta samalla se on kuitenkin parempi elokuva. '96-tuotoksessa on minimaalisesti juonta, maksimaalisesti vuoristorata-ajelua, nasevaa dialogia, hyvä kapinahenki ja kiva liitto käytännöllisten sekä digitaalisten efektien välillä.

Skywalkers: A Love Story (2024), o: Jeff Zimbalist, Maria Bukhonina ***½
- Dokumentissa rooftoppingia harrastava pariskunta yrittää kiivetä 118 kerroksisen malesialaisen pilvenpiirtäjän huipulle 2022 MM-kisojen finaalipäivänä. Eli rooftoppaus on juuri sitä, missä kiivetään ilman mitään turvavälineitä nostureiden nokkiin ja talojen katoille ja siellä sitten kuvataan kun roikutaan jostain reunalta, hypitään välien yli, seisotaan käsillä tai jotain muuta. Ihan hieno tarina sekopäisestä lajista ja pariskunnasta, vaikkei se pintaa syvemmälle haluakaan mennä. Vakavasti korkeanpaikan kammoisena, joka kokee epämukavaksi nousta edes tuolille seisomaan, sieppasi useaan kertaan mahanpohjasta ja aiheutti vakavaa päänpudistelua.

EDIT: Ja tietysti vielä:

Deadpool vs. Wolverine (2024), o: Shawn Levy ***½
- Voiko elokuvaan mahtua enää enempää vitsejä ja cameoita. Kuin sipsipussi: Nautinto, mutta ei maailman tasaisin ateria.

 

[Ramchester]

Ovatko nämä kaikki "uudet" tarinat kytköksissä ja jatkumoa toisiinsa? Olen tuon Burtonin nähnyt joskus vhs-aikakaudella, mutta kolme sen jälkeen ja tämä uusin on vielä katsomatta. Voisihan sitä "sivistää" itseään vaikka pienimuotoisella apinamaratonilla...

Keväällä tuli katseltua kaikki ”putkeen”. Yksi vanha oli tehty jossain happopäissään, josta ei ymmärtänyt juurikaan mitään. Oli jotain noitia ja ajatustenlukua jne… Muuten nuo elokuvat ovat olleet suhteellisen loogisia jatkumoja.

Ihan hyvää aivot narikkaan viihdettä ja onhan nuo hienosti tehtyjä, jopa ne ensimmäiset…

 

[Wizzö]

Ovatko nämä kaikki "uudet" tarinat kytköksissä ja jatkumoa toisiinsa? Olen tuon Burtonin nähnyt joskus vhs-aikakaudella, mutta kolme sen jälkeen ja tämä uusin on vielä katsomatta. Voisihan sitä "sivistää" itseään vaikka pienimuotoisella apinamaratonilla...

Burtonin leffa ei kuulu joukkoon.

 

[Barcelona]

Race to Glory - Audi vs Lancia (2024) ⭐ 5.8 | Biography, Drama, Sport

1h 49m | R

www.imdb.com

Ihan OK pätkä. Luonnollisesti tapahtumia oli hieman muokattu elokuvaa varten. Isoimpana miinuksena oli Hannu Mikkolan kuvaaminen kilpailijana jolle Walter Röhrl suuressa armeliaisuudessaan lahjoitti mestaruuden lopussa. Tietenkin suomalaiset katsojat hiffaa heti että Jyväskylän rallin osuudet oli kuvattu jossain Italiassa.

 

[L. Öysä]

Ei ihan vielä loppu, mutta uudelleenkatsonnassa I Am Legend ja enpä muistanutkaan että tämähän on ihan kelpo elokuva. Hyvää viikonloppuviihdettä.

 

[Wizzö]

Hieman jäänyt vähemmälle leffojen katsominen (kiitos olympialaisten), mutta pari uutta rainaa tullut katsottua.

A Quiet Place Day One
Ihan ok esiosa mutta ei ihan päässyt ekojen leffojen tasolle. Lupita Nyong'olta hyvää työtä pääosassa. ***/*****

Twisters
Eipä se 90-luvun leffakaan koskaan ole itselle iskenyt ja eipä toiminut tämäkään. Kertakäyttöinen leffa josta ei nyt oikein mitään jäänyt käteen. */*****

 

[Crank]

Kyttäilin Prometheuksen tänään kertauksen vuoksi. Voi sitten katsella Alien: Covenantin ja Romuluksen.

 

[Tuusa]

Just katoin Katsomosta Spede-elokuvan. Oli kyllä niin totaalisen p*ska, että ei ole tosikaan.

RIP Spede. Elä kato tuota siellä missä oletkin.

 

[1000]

Käytiin kattoon Longlegs. IMDB antoi 7,1 arvosanalla orastavan mahdollisuuden kohtuulliseen katselukokemukseen. Noh, varotuksen sanana voin kertoo, että varmasti paskin leffa ikinä. Eli älä tuhlaa leffarahojasi tähän, tämä oli jopa niin huono, ettei siinä ollut edes komedia- aspektia. Huhuh.

 

[alwahla]

Tähän mennessä olen postannut kuukauden aikana näkemiäni leffoja Leffakerho-ketjuun useamman vuoden ajan, koska se on tuntunut hyvältä paikalta jättää oma listani. Päättyneen elokuun aikana tulin kuitenkin siihen päätelmään, että ainoa oikea ketju noille listauksille on nimenomaan tämä ketju, joten jatkossa tulen toimimaan juuri niin. Palasin leffojen pariin vasta elokuun toisella viikolla, jonka johdosta olen hieman jäljessä ns. aikataulusta. Sain kuitenkin tuon päättyneen kuukauden aikana nähdyksi seuraavat 21 elokuvaa, joiden joukossa on niin amerikkalaisia, ranskalaisia kuin japanilaisiakin leffoja.

Spoileri: Elokuun aikana nähdyt elokuvat

The Miracle Worker (1962) - ***
Where Eagles Dare (1968) - ***
Guess Who's Coming to Dinner (1967) - ****
Hud (1963) - ****
Woman in the Dunes (1964) - *****
Sciuscià (1946) - ****
Le Corbeau (1943) - ****
All the King's Men (1949) - ****
The Stranger (1946) - ***
Late Spring (1949) - *****
Inside Out 2 (2024) - ****
Three Billboards Outside Ebbing, Missouri (2017) - ****
Knives Out (2019) - ****
65 (2023) - *
Poor Things (2023) - *****
Twisters (2024) - *
Dune: Part Two (2024) - ****
Furiosa: A Mad Max Saga (2024) - ***
Kingdom of the Planet of the Apes (2024) - ****
Godzilla x Kong: The New Empire (2024) - *
A Quiet Place: Day One (2024) - ***

TOP 5 Parhaimmat leffakokemukset

1. Woman in the Dunes (1964). Täysin perustellusti voi sanoa, että kyseessä on yksi parhaimmista japanilaisista leffoista koko 1900-luvulla.
2. Late Spring (1949). Koskettava tarina toisen maailmansodan jälkeisestä Japanista sekä pienen ihmisen arjesta. Leskimiehen 27-vuotias tytär asuu isänsä luona eikä ole kertaakaan päässyt kokemaan rakkautta. Muutosten aika koittaa.
3. Poor Things (2023). Mustaa huumoria parhaimmillaan ja hieno osoitus Emma Stonen näyttelijäntaidoista. Mark Ruffalo pääsee irrottelemaan oikein kunnolla.
4. Hud (1963). Paul Newman näyttelee loistavasti alkoholisoitunutta ja räjähdysherkkää karjatilallisen poikaa, joka ei ole vieläkään toipunut veljensä kuolemasta.
5. Knives Out (2019). Jälleen mustaa huumoria todella viihdyttävässä paketissa.

Pistesijojen ulkopuolella: Sciusciá (traaginen tarina kengänkiillottajapojista toisen maailmansodan aikaisessa Italiassa), All the King's Men (täydestä tuntemattomuudesta nousevan poliitikon nousu ja tuho), Three Billboards Outside Ebbing, Missouri (Frances McDormandin esittämä äiti kyllästyy paikallisen poliisin saamattomuuteen, kun nämä eivät millään tunnu löytävän hänen tyttärensä murhaajaa)

TOP 5 Huonoimmat leffakokemukset

1. 65. Todella köyhän miehen versio Jurassic Parkista. Kaikkeen sitä Adam Driver on urallaan suostunut menemään.
2. Twisters. Sieluton, tylsä, näyttävä pannukakku, joka häviää kirkkaasti tunnelmassa ja erityisesti näyttelijöidensä karismassa alkuperäiselle Twisterille. Lisäksi Glen Powell oli pirun ärsyttävä.
3. Godzilla x Kong: The New Empire. Täyttä paskaa alusta loppuun. Katsoin kuitenkin, koska olen masokisti ja koska voin ainakin sanoa jälkeenpäin nähneeni tämän leffan.
4. The Stranger. Mielenkiintoinen tarina lopahti nopeasti alun jälkeen, kun jännitystarina natsirikollista metsästävästä etsivästä muuttui nihkeäksi draamaksi. Orson Wellesin lahjat menivät täysin hukkaan.
5. Where Eagles Dare. Melkein kolme tuntia pitkä elokuva, joka myös tuntui yhtä pitkältä. Clint Eastwood oli mukana kuvioissa, mutta pikemminkin statistina kuin leffan tähtenä. Englantilaiset ovat hukanneet äärimmäisen tärkeän upseerin Itävallan Alpeilla, jota varten liittoutuneet lähettävät pienen iskujoukon pelastamaan tämän. Kaikilla ei kuitenkaan ole puhtaat jauhot pussissa.

 

[Blue F]

3. Poor Things (2023). Mustaa huumoria parhaimmillaan ja hieno osoitus Emma Stonen näyttelijäntaidoista. Mark Ruffalo pääsee irrottelemaan oikein kunnolla.

Tämä Emma Stonen ja ohjaaja Yorgos Lathimoksen yhteistyö on osoittautunut melko hedelmälliseksi.

Onhan nämä Lathimoksen elokuvat sanalla sanoen hiukan kummalsia, vahvan outoja; The Lobster ja The Killing of a Sacred Deer olivat sellaisia... tykkäänkö vai enkö tykkää. Nyt tiedän, että tykkään, kiitos elokuvien The Favourite, Poor Things ja eilen katsomani Kinds of Kindnessin, joka ei liki kolmituntisenakaan tuntunut ollenkaan liian pitkältä. Ensi vuonna on ilmestymässä kaksikon neljäs yhteinen elokuva, scifi-komediaksi luokiteltu Bugonia.

Aiemmasta tuotannosta on näkemättä Dogtooth. Mistäköhän sen saisi?

 

[Vintsukka]

Aiemmasta tuotannosta on näkemättä Dogtooth. Mistäköhän sen saisi?

Maxilta näkyy löytyvän, ja vuokraamoista tietysti.

Kulmahammas - elokuva: missä suoratoistettavissa netissä

Onko Kulmahammas striimattavissa Netflixissä, tai Viaplayissä? Selvitä missä voit katsoa elokuvia netissä nyt!

www.justwatch.com

Ja Mubista löytyy Alps, lyhytelokuva Nimic ja Lanthimoksen tuottama, Athina Rachel Tsangarin ohjaama Attenberg. Mubi tarjoaa uusille asiakkaille ilmaista kokeiluviikkoa.

 

[Barcelona]

Juuri nyt YLE Areenassakin oleva Triangle of Sadness

Triangle of Sadness (2022) ⭐ 7.3 | Comedy, Drama

2h 27m | K-12

www.imdb.com

Sanotaanko näin että on kyllä leffa jonka muistaa nähneensä vielä pari päivää katsomisen jälkeen. Sen verran poikkeuksellinen pätkä että voi kyllä suositella.

 

[alwahla]

Syyskuu on ohitse ja vaikka vielä katseluvuorossa olevassa Blackboard Jungle:ssa on runsas tunti jäljellä, olen lisännyt sen katsottujen leffojen joukkoon. Kuluneen kuukauden aikana tuli nähtyä leffoja niin 80-, 30- kuin 50-luvultakin ja niiden joukossa oli runsaasti vaihtelua sekä genrejen että alkuperäismaan osalta. Muutama klassikko, jotka olivat aiemmin jääneet jostain syystä näkemättä, sain nähtyä, joten kokonaislukumääräksi kuukauden aikana nähtyjen leffojen osalta tuli 16 kappaletta. Spoilereissa tarkempi erittely niistä.

Spoileri: Syyskuun aikana nähdyt leffat

Blackboard Jungle (1955) - *** V
Moby Dick (1956) - *** V
Deadpool & Wolverine (2024) - ** V
Jeux Interdits (1952) - **** V
Ordet (1955) - **** V
Godzilla (1954) - **** V
Dodge City (1939) - ** V
A Tale of Two Cities (1935) - *** V
Le Jour Se Leve (1939) - **** V
I am a Fugitive from a Chain Gang (1932) - **** V
Ninotchka (1939) - **** V
Highlander (1986) - *** V
Ordinary People (1980) - ***** V
Heathers (1989) - *** V
The Killer (1989) - *** V
Crimes and Misdemeanors (1989) - *** V

TOP 5 Parhaat leffat

1. Ordinary People (1980). Koskettava tarina lapsen menetyksestä perheen näkökulmasta.
2. Le Jour Se Leve (1939). Yhdessä huoneessa enimmäkseen tapahtuva ranskalainen elokuva, jossa tappaja käy läpi tappoon johtaneita syitä samalla, kun poliisi pyrkii sisälle huoneeseen.
3. Ordet (1955). Syvästi uskonnollisesta tanskalaisperheestä kertova yli parituntinen draama.
4. Jeux Interdits (1952). Koskettava tarina äkillisesti vanhempansa menettävästä pikkutytöstä toisen maailmansodan melskeessä. Sellainen leffa, joka jää mieleen sekä tarinan että erityisesti loistavien lapsinäyttelijöiden vuoksi.
5. I am a Fugitive from a Chain Gang (1932). Paul Muni vankikarkurina. Helvetin toimiva konsepti.

--

TOP 5 Paskimmat leffat

1. Dodge City (1939). Kuukauden pahin pettymys, vaikka pääosissa olivat sentään Errol Flynn sekä Olivia de Havilland. Yksi kliseisimmistä westerneistä, jonka olen koskaan nähnyt. Potentiaalia olisi ollut niin paljon parempaan.
2. Deadpool & Wolverine (2024). Odotukset olivat kohtalaisen korkealla leffan suhteen, mutta nopeasti kävi selville, että en todellakaan ole leffan kohdeyleisöä. Surkein Deadpool-leffa ja toiseksi surkein Wolverine-leffa. Mitä vanhemmaksi tulee, sitä vähemmän naurattaa Ryan Reynoldsin huumori. Wolverinen tarina olisi saanut jäädä Loganiin, koska tämä oli täysin turha uudelleenlämmittely. Propsit cameoista.
3. A Tale of Two Cities (1935). Kirjaa rakastin, mutta tätä leffaa vihasin oikeastaan alusta lähtien enimmäkseen näyttelijöiden vuoksi.
4. The Killer (1989). Mitäänsanomaton tekele, jossa suurin mielenkiinnon kohde oli se, kuinka monta valkoista kyyhkystä yhteen kirkkoon mahtuukaan.
5. Heathers (1989). Ihan pätevä omassa genressään, mutta koska olen Christian Slater-antifani, on leffa tässä listassa mukana.

 

[Vintsukka]

Lokakuu on perinteisesti pyhitetty kauhuleffoille.

Julius Avery: The Pope's Exorcist (2023)

Russell Crowe näyttelee 80-luvulle sijoittuvassa tarinassa katolisen kirkon manaajaa, jota kirkonisät pitävän turhan radikaalina maallistuvassa maailmassa. Kun Espanjaan muuttaneen amerikkalaisen perheen nuori poika alkaa käyttäytyä omituisesti, manaaja hälytetään apuun. Tarina ei paljon uutta tarjoa, mutta Crowe'n roolisuoritus viinaanmenevänä ja skootteria ajavana manaajana pitää leffan pystyssä. ***½

Hèctor Hernández Vicens: Day of the Dead: Bloodline (2017)

Romeron klassikon "remake", joka ottaa alkuperäisestä leffasta (ja zombie-genrestä ylipäätään) kaikki mielenkiintoiset elementit, heittää ne menemään, ja kasaa kässärinsä iänikuisista kliseistä, idioottimaisista hahmoista ja typeristä käänteistä. AI:kin olisi kirjoittanut paremman käsiksen. *

Rachel Talalay: Freddy's Dead: The Final Nightmare (1991)

Uskomaton sekasotku ideoita, juonenpätkiä ja mytologiaa, jota Elm Street -sarja ei koskaan tarvinnut, mutta onhan tämä ajoittain viihdyttävää roskaa. **½

Tim Burton: Frankenweenie (1984)

Nuoren Tim Burtonin puolituntisessa, mustavalkoisessa Frankenstein-pastississa nuori poika herättää kuolleen koiransa henkiin, mutta naapurusto säikähtää vähän muotopuolta piskiä ja alkaa vainota koko perhettä. Minibudjetilla tehty lyhäri, josta paistaa kyllä läpi Burtonin tyylitaju. Shelley Duvall perheen äitinä on erinomainen ja leffan loppukohtauksen sijoittaminen alkuperäisen Frankensteinin tapaan tuulimyllyyn, mutta tällä kertaa minigolfradalla, oli neronleimaus. ***½

Richard Franklin: Roadgames (1981)

Australiassa työskentelevä amerikkalainen rekkakuski (Stacy Keach) alkaa epäillä tiellä kohtaamansa pakukuskin olevan sarjamurhaaja. Tämä johtaa kissa ja hiiri -leikkiin pitkin Australian teitä, ja rekkakuski saa teorioilleen kuuntelijan nuoresta liftarista (Jamie Lee Curtis). Keach on hyvä pääroolissa ja tarina on toimiva sekoitus komediaa ja jännäriä. ****

(Leffa tosin aiheutti pienen ikäkriisin, kun tajusin olevani nyt vanhempi kuin Keach tätä leffaa kuvatessaan.)

Paul W.S. Anderson: Resident Evil (2002)

Salainen tutkimuslaitos, virus joka tekee ihmisistä zombeja, eliittiryhmä sotilaita. Kyllä te tiedätte. Järjetöntä äksöniä, kökköjä CGI-efektejä, muutama efektiivinen kohtaus, ysärin lopun numetal-fanille nostalgiaa soundtrackilla. ***

Mike Flanagan: Ouija: Origin of Evil (2016)

1967. Feikki spiritisti tyttärineen kerää herkkäuskoisilta rahat silmänkääntötempuillaan, kunnes Ouija-lauta avaa portin tuonpuoleiseen ja perheen kotitalon historia palaa kummittelemaan. Erinomaisesti tehty kauhuilu, joka pitää otteessaan tunnelmanluonnilla, ei äkillisillä säikäytyksillä. Katsoin vastikään ensimmäisen Ouija-leffan ensimmäistä kertaa, ja se oli kaikilla mittareilla surkea tekele. Siksi onkin niin yllättävää, että Flanaganin esiosa toimii erinomaisesti sekä jatkona sille että omana itsenäisenä tarinanaan. ****

Josh Ruben: Scare Me (2020)

Kaksi toisilleen ennestään tuntematonta kauhukirjailijaa, aloitteleva Fred ja menestynyt Fanny, päätyvät jumiin syrjäiseen mökkiin. Aikaa tappaakseen he kertovat toisilleen kauhutarinoita, mutta Fredille kauheinta on se, että Fanny on tarinankertojana häntä taitavampi. Ihan hauska idea ja se, miten tarinat pikkuhiljaa heräävät henkiin, on toteutettu hyvin, mutta leffasta loppuu potku aika äkkiä, ei vähiten siksi että molemmat pääosat ovat harvinaisen ärsyttäviä hahmoja. **

 

[SM84]

The Dark Knight

Piti pitkästä aikaa katsoa tuo leffa uudelleen. On kyllä hyvä pätkä! Varsinkin Heath Ledgerin suoritus on ihan huikea, miten onkin osannut vetää tuon roolin noin onnistuneesti.

 

[Vintsukka]

Lokakuu on perinteisesti pyhitetty kauhuleffoille.

Terence Fisher: Island of Terror (1966)

Pienen irlantilaissaaren asukasmäärä alkaa tippua, kun useita paikallisia löytyy kuolleena ja heidän luunsa ovat tyystin kadonneet. Apuun hälytetään kuuluisa patologi (Peter Cushing), jolle valkenee, että saarelle on ilmestynyt lonkerohirviöitä, jotka elävät ihmisen luilla. Suurin osa leffasta tapahtuu päivänvalossa ja halvoissa lavasteissa, hirviöt ovat markan budjetilla lateksista kasattuja möykkyjä ja dialogi on tönkköä, joten kauhu on tästä kaukana, mutta joku näissä vanhoissa 60-luvun kauhuiluissa silti jaksaa viehättää. ***

Adam Robitel: Escape Room (2019)

Joukko ihmisiä värvätään testaamaan uutta pakohuonetta, jonka ansat osoittautuvat vaarallisemmiksi kuin he kuvittelivat. 50% Cube, 50% Saw, eli ei tämä mitään kovin omaperäistä tarjoa, mutta pakohuoneiden puzzlet ovat ihan viihdyttäviä ja Taylor Russellin, Deborah All Wollin ja Tyler Labinen näyttelemät hahmot helposti tykättäviä. ***½

Alfred L. Werker: Shock (1946)

Vincent Pricen näyttelemä psykiatri murhaa vaimonsa, mutta teolla on silminnäkijä, joka menee näkemästään shokkiin. Psykiatri käyttää tilaisuutta hyväkseen ja ottaa shokkipotilaan hoitaakseen, mutta yrittää todellisuudessa saada tämän unohtamaan nähneensä. Nuori Price on mainio pääosassa eikä muissakaan näyttelijöissä valittamista ole, mutta melodramaattinen ja kovin puhelias leffa käy loppua kohden hiukan raskaaksi. ***

Alexander Witt: Resident Evil: Apocalypse (2004)

Ison budjetin toimintapläjäys, jossa tapahtuu kovin vähän. Coolia äksöniä, sliikkiä ohjausta ja kauniita ihmisiä, mutta jotenkin koko leffa tuntuu tyhjäkäynniltä. **½

Frank R. Strayer: The Vampire Bat (1933)

Pienessä saksalaiskylässä syntyy ruumita, joilla on kaksi pistohaavaa kaulassa. Kylän vanhimmat epäilevät vampyyrin olevan asialla ja pian kyläläisten sormet osoittavat paikalliseen kylähulluun, lepakkoja rakastavaan Hermaniin, mutta kylän poliisi on skeptinen. Frankensteinin ja The Old Dark Housen lavasteissa kuvattu pikku filmi, joka tuo vähän erilaista twistiä vampyyrielokuviin ja jolla on kova näyttelijäkaarti (Lionel Atwill, Fay Wray, Melvyn Douglas, Dwight Frye). ***

 

[Vintsukka]

Lokakuu on perinteisesti pyhitetty kauhuleffoille.

Russell Mulcahy: Resident Evil: Extinction (2007)

Sarjan paras elokuva tähän asti vie mytologiaa kreisimpiin suuntiin ja tarjoaa komeita aavikkomaisemia ja taidolla toteutettua zombie-äksöniä. ***½

Alexandre Aja: Piranha 3D (2010)

Maanjäristys päästää vapaaksi jumissa olleen parven esihistoriallisia piraijoja samaan aikaan kun lähistölle on kerääntynyt satoja teinejä bikinibileitä viettämään. Jaws-pastissi, joka vetää kaiken juuri sopivasti överiksi ja kieli poskessa: ensimmäinen puolikas leffasta on bikinibeibien tuijotusta, jälkimmäinen katosta lattiaan verenvuodatusta. Erittäin viihdyttävää roskaa. ***½

Paul W.S. Anderson: Resident Evil: Afterlife (2010)

Anderson palaa Resident Evilin pariin ja ensi töikseen retconnaa edellisen leffan lopun. Sarjan mytologia paisuu paisumistaan ja muuttuu koko ajan kreisimmäksi, ja leffan lopputaistelu on yksi typerimmistä ja viihdyttävimmistä kohtauksista elokuvan historiassa. ***½

Alberto De Martino: Holocaust 2000 (1977)

Suurta ydinvoimalaa Lähi-Itään rakentamista ajavan firman johtaja alkaa pikkuhiljaa epäillä oman poikansa motiiveja, kun hän törmää ennusmerkkeihin että ydinvoimala on Ilmestyskirjassa ennustettu peto, joka johtaa maailman tuhoon. Tarina ottaa useammankin uskomattoman logiikkaloikan, Kirk Douglas vetää pääroolinsa täysillä, ohjauksessa on muutama nerokas oivallus, ja firman tietokonelabra on järjettömin leffalavasta, jonka olen aikoihin nähnyt.

Näin tämän likaiselta ja kuluneelta KAVIn 35mm filmikopiolta, mikä oli varmaan paras mahdollinen tapa nähdä tämä leffa. ***½

 

[Vintsukka]

Lokakuu on perinteisesti pyhitetty kauhuleffoille.

Paul W.S. Anderson: Resident Evil: Retribution (2012)

Ei tästä mitään juonikuvausta osaa kirjoittaa, sekavaa äksönmättöä, mutta jotenkin tästä tuli suosikkini tästä leffasarjasta (tähän mennessä, viimeinen on vielä näkemättä). En tiedä onko tämä mestariteos vai hirveää kuraa, mutta jollain Tukholma-syndroomalla muutuin viiden leffan jälkeen vihdoin tämän leffasarjan faniksi. ****

Damien Leone: Terrifier (2016)

Klovniksi pukeutunut tappaja stalkkaa nuoria naisia halloweenyönä. Tältä varmaan näyttää modernisoitu versio kasarislashereistä, enkä ole fani. Pienen budjetin leffa on laadulla tehty, mutta veriefektit ovat vähän liiankin hyviä ja koko leffa on niin ilkeämielinen hahmojaan kohtaan, että tätä katsoessa ei ollut enää hauskaa. Olen aika kova kauhufani, mutta tämä leffa ei ole minun teekuppini. **

W. Lee Wilder: Killers from Space (1954)

Ydinpommitestejä suorittava lentäjä katoaa ja löytyy myöhemmin muistinsa menettäneenä. Pian muisti alkaa palailla pätkittäin ja selviää, että hänet sieppasivat maailmanvalloitusta suunnittelevat mulkosilmäiset avaruusolennot. Tyypillinen 50-luvun halpis-scifi, josta ei juuri muuta jäänyt käteen kuin alienien huvittava ulkomuoto. **

Robert Bierman: Vampire's Kiss (1988)

Nicolas Cagen esittämä naista joka ilta vaihtava juppi vie yhtenä iltana kotiinsa vampyyrin, joka puree häntä ja aloittaa miehessä muodonmuutoksen. Leffa on tunnettu lähinnä Cagen äärimmäisestä roolisuorituksesta, mutta sen takana on oikeasti mielenkiintoinen tarina rakkautta kaipaavasta, epätasapainoisesta miehestä. Piti oikein tarkistaa, koska American Psycho julkaistiin, ja se oli kolme vuotta tämän leffan jälkeen. Ettei vaan Bret Easton Ellis olisi ottanut leffasta vaikutteita, vibat ovat kovin samanlaisia. ****

Duncan Skiles: The Clovehitch Killer (2018)

Pikkukaupungissa, joka elää yli kymmenen vuotta sitten tapahtuneiden raakojen murhien varjossa, teini-ikäinen Tyler alkaa epäillä omaa isäänsä, kirkossakäyvää ja kunnollista perheenisää, murhaajaksi, jota ei koskaan saatu kiinni. Pienieleinen jännäri joka ei tarjoile äksöniä tai suuria twistejä, mutta onnistuu mainiosti tunnelmanluonnissa. ***½

 

[Vintsukka]

Lokakuu on perinteisesti pyhitetty kauhuleffoille.

Paul W.S. Anderson: Resident Evil: The Final Chapter (2016)

Sarjan viimeinen elokuva koittaa kovasti sitoa sekalaisia lankoja yhteen, mutta hölmö ja ennalta-arvattava lopputwisti ja sekavaksi leikatut toimintakohtaukset eivät vakuuta. **½

Danny & Michael Philippou: Talk to Me (2022)

Joukko nuoria saa yhteyden tuonpuoliseen palsamoidun käden kautta. Arvatkaa meneekö jokin pieleen? Erinomainen leffa, joka tarjoaa hitusen tuoretta kulmaa vanhaan genreen sekä onnistuu tunnelmanluonnissa ja kuumottavassa lopetuksessa. Kuun parhaita. ****

Johannes Roberts: Resident Evil: Welcome to Raccoon City (2021)

Anderson/Jovovich-leffojen jälkeen tämä reboot on pienieleinen ja söpö. Kehnoa näyttelyä ja huonot efektit, mutta Roberts osaa tunnelmanluonnin. ***

Freddie Francis: Craze (1974)

Jack Palance näyttelee afrikkalaista Chuku-jumalaa palvovaa brittiläistä antiikkikauppiasta, joka odottaa suurta vaurautta vastineeksi jumalalleen uhraamistaan nuorista naisista. Tarinassa on mukana hiukan originaalisuutta, Palance on erinomainen pääroolissa ja kevyt kauhuilu viihdyttää kepeällä otteellaan. Kaukana maata mullistavasta mutta mukavaa ajanvietettä. ***

David Lynch: Twin Peaks: Fire Walk with Me (1992)

Väkevän surullinen ja surullisen väkevä Twin Peaks -prequel iskee hermoon, vaikka sen kuinka monta kertaa katselee. En suosittele, jos sarja on näkemättä. ****½

Dan Curtis: Dracula (1974)

Jack Palancen tähdittämä TV:lle tehty Dracula-adaptaatio, joka arvottaa uskollisuuden lähdetekstille kaiken muun edelle. Lavastus ja puvustus ovat leffan parhaat puolet ja Draculan Englantiin saapuessa ohjaaja saa aikaan yhden hienon otoksen, muuten tämän katsominen on kuin kirjan Wikipedia-sivua lukisi. **½

 

[Buster]

Näistä @Vintsukka perinteisistä katselumaratooneista saa kyllä aina intoa ja vähän laajempaa perspektiiviä omaan tekemiseen. En uskonut haluavani alkaa katsoa Resident Evileitä uudestaan, kunnolla ja uusin silmin. Kiitos, kai?

Lähestyin niitä ja muita aikanaan väärällä asenteella, mikä on kummitellut mielessä jo jokusen vuoden kuiskien uusintakierrosta. Useimmat kauhufranchisejen jatko-osat kun jäivät aika lyhyiksi sormen käydessä kelaukselle.

 

[Vintsukka]

Näistä @Vintsukka perinteisistä katselumaratooneista saa kyllä aina intoa ja vähän laajempaa perspektiiviä omaan tekemiseen. En uskonut haluavani alkaa katsoa Resident Evileitä uudestaan, kunnolla ja uusin silmin. Kiitos, kai?

Lähestyin niitä ja muita aikanaan väärällä asenteella, mikä on kummitellut mielessä jo jokusen vuoden kuiskien uusintakierrosta. Useimmat kauhufranchisejen jatko-osat kun jäivät aika lyhyiksi sormen käydessä kelaukselle.

Ei Resident Evilejä hyviksi elokuviksi voi haukkua, mutta minussa on varmaan joku valuvika, jonka ansiosta tykkään liian isoista, hölmöistä ja monimutkaisista mytologioista, jotka elokuvantekijät ottavat ihan liian vakavasti. Siksi nuo RE osat 3-5 iskivät hermoon. Eli ei mun mielipidettä noista leffoista (tai mistään muustakaan) kovin vakavasti kannata ottaa.

 

[Roger Moore]

Just katoin Katsomosta Spede-elokuvan. Oli kyllä niin totaalisen p*ska, että ei ole tosikaan.

RIP Spede. Elä kato tuota siellä missä oletkin.

Vanha viesti, mutta pakko vastata. Eli ei tuo nyt omasta mielestäni ihan niin huono ole kuin mitä kaikki sanoo. Ei nyt toki mikään mestariteoskaan, mutta ihan ookoo leffa kuitenkin. Eihän toi nyt varsinaisesti mitään salaisuuksia paljasta, mutta mielestäni ihan hyvä kuvaus esim. siitä ajasta kun Speden imperiumi alkoi syntyä. Lisäksi kuvataan hyvin myös sitä, että leffojen ohjaajana Spede itse oli oikeasti paska, mutta sellaisena viihteen yleismiehenä todella kova tekijä. Lisäksi tuossa ilmaistiin myös hyvin vahvasti se, että Spede tarvitsi Loiria todella paljon omiin tuotoksiinsa.

Mielestäni myös Riku Nieminen ja Aku Sipola tekevät ihan onnistuneet roolit Spedenä ja Veskuna. Toki myönnetään, esim. Mikko Töyssy on Simo Salmisen roolissa ihan täysi ohilaukaus.