Lauri Tukonen Lukkoon

  • 228 646
  • 760

Jyty

Jäsen
Suosikkijoukkue
käyttää lehväslukkoa logonaan.
Hieno ihminen ja hieno pelaaja, antoi aina kaikkensa kun pelipaita oli päällä.

Se ainoa miinus on se, että mies taisi olla valmistettu lasista. Pelitapa toki hieman ruokki loukkaantumisia, mutta liian helposti meni rikki.

Onnea jatkoon, mitä ikinä tapahtuukaan.
 
Lugu63

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko
Sitten tietysti voi kysyä että olisiko Lukolla ollut käyttöä. Toivon vaan, että sopimuksen purkamisessa ei ollut kyse mistään koirankopituksista tms, eli että Tukonen harjoitteli yksinään ihan omasta tahdostaan ja/tai lääkärin määräyksestä, ei esim sen takia että Virta ei häntä huolinut joukkueen mukaan. Tiedotetta jos haluaa lukea oikein kuin piru raamattua, niin siinähän kiitellään nimenomaan kannattajia ja yhteisöä Lukon ympärillä.

Kirjoittelin eilen jo, että jotain tulee Tukosesta kuulumaan lähiaikoina ja näin kävi.

Ainakin se lähde joka asiasta vihjasi, kertoi, että Tukonen olisi ollut kunnossa joukkueharjoituksiin, mutta osapuolet pyrkivät pääsemään tämänsuuntaiseen ratkaisuun. Sitä en tiedä kumman aloitteesta, mutta ainakin Virta on ollut turhautunut Tukoseen. Tämä oli esillä keväällä ihan mediassa asti.

Mutta oli miten oli, eiköhän tämä ole kaikille osapuolille hyvä lopputulos.
 
eriatarka

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko
Paras muisto Tukosen Lukko-ajoilta on neljän maalin ilta Tapparaa vastaan Äijänsuolla.

Itselläni paras muisto kevään 2013 puolivälierät Jokereita vastaan ja Game 3, kun Tukonen iski voittomaalin Hartwall Areenassa jatkoerässä. Olin paikalla ja Tukosen tuuletus jäänyt elävästi mieleen. Maali joka käänsi sarjan Lukolle. Tässä vielä aikaleimalla.

Edit. Linkki.
 
Viimeksi muokattu:

Samppub

Jäsen
Kirjoittelin eilen jo, että jotain tulee Tukosesta kuulumaan lähiaikoina ja näin kävi.

Ainakin se lähde joka asiasta vihjasi, kertoi, että Tukonen olisi ollut kunnossa joukkueharjoituksiin, mutta osapuolet pyrkivät pääsemään tämänsuuntaiseen ratkaisuun. Sitä en tiedä kumman aloitteesta, mutta ainakin Virta on ollut turhautunut Tukoseen. Tämä oli esillä keväällä ihan mediassa asti.

Mutta oli miten oli, eiköhän tämä ole kaikille osapuolille hyvä lopputulos.
Itse kuulin että Virta ei suostunut peluuttamaan. Late pelaa minuutin, kaksi, erän, kaksi peliä ja taas on kentät sekaisin, toisaalta ymmärrän myös Virtaa tässä. Sen lisäksi se ainainen vakava loukkaantumisriski arvelutti joukkueenjohtoa, vaikka on tietysti lajissa aina olemassa mutta kyllähän se riski yksinkertaisesti leijuu isompana peikkona Tukosen kohdalla.

Samalla kuulin Vahalahden olevan todennäköisesti lopullisesti poissa vahvuudesta ja uran paketissa. Etusormen ja peukalon välinen puristus kateissa ja täten mailaote ei mahdollinen. Ei ole esim luistimia saanut itse kiristettyä.
Vaha oli keväällä treeneissä kovassa kunnossa, painoa tippunut 3kg edelliseen kauteen verrattuna ja pelihaluja löytyi mutta loukkaantunut sormi ei luutunut kunnolla ja jännevammat eivät leikkauksella parantuneet, joten en ihmettele vaikka tästäkin asiasta kuultaisiin jossain vaiheessa lisää.
 
#16

Niin, tuon IS:n mukaan se oli Peksi joka sitten sen pelin on viheltänyt Lukon ja Tukosen osalta poikki. Tukonen tosiaan itse sanoo olevansa valmis pelaamaan. Saa sitten nähdä uskaltaako joku sopimusta enää tarjota. Tukosen rekordi viimeisltä n. kymmeneltä kaudelta hakee kuitenkin vertaistaan pelattujen pelien osalta.
 
Kampitus

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, Wild, Avalanche
Korostaa kyllä Laten lukkolaisuutta miten luopuu melko hyvästäkin diilistä kesken sopimuksen. Tottakai siellä varmasti korvaus menee, mutta olisihan Late voinut vaan nostella hillot pois halutessaan. Luultavasti kuitenkin haluaa vielä yrittää pelata ja siksi haluaa jonnekin missä voisi saada peliaikaa. Luovutahan tämä mies ei koskaan.
 
Mark Fox

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Lukko
Jos Late kerran on huippukunnossa, niin olisi pistetty seuraavaan matsiin pelaamaan. Ei se ainakaan olis heikentänyt ennestään paskaa pelaamista. Virta vois ny keskittyä parantamaan sitä peliä.
 
Zeta03

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät, sympatiat KooKoo
Tätähän vähän arvelinkin. Tuskin kukaan suoraa sopparia käteen lyö mutta try-outilla voi ottaa jos mies on pelikunnossa. Katsotaan miten käy, Tukonenhan vihjasi tuossa, ettei välttämättä kauaa mene ennenkuin uusi seura on tiedossa...

Mahtuisiko Ässien tähtinippuun kenties try-outille? Tehän hankitte kaksi nimekästä paluumuuttajaa Suomi-Sarjasta, mutta kai nyt Tukoselle voisi mahdollisuuden antaa? Parhaassa tapauksessa voisi yltyä kovaan vireeseen seuraavaan Satakunnan paikallispeliin ja nousta ratkaisurooliin ja näpäyttää Lukkoa ja Pekka Virtaa.
 
Ratikka

Jäsen
Suosikkijoukkue
TUPLAMESTARIT 2021 & Red wings & Stevie Y
 "Tunteet ovat hyvin kaksijakoiset. Päävalmentaja Virta (Pekka) teki aika selväksi, ettei minulla ole Lukolle enää annettavaa. Niin kuin hän jo viime kevään lehtilausuntojen kautta minulle infosi."

Tämä on kyllä Virran puolelta todella paskamainen juttu. Ei noin mennä sanomaan lehdistölle.

Tähän porukkaan Late olisi sopinut mielestäni hyvin.
 
benicio

Jäsen
Suosikkijoukkue
Olkun ykkös-yv: Stenkku-Tare-Repo-Janrikki-Morand
Kritisoin Virran Tukoskommentointia jo viime kaudella, ja yhä enemmän näiden Tukosen kommenttien jälkeen:
"Tunteet ovat hyvin kaksijakoiset. Päävalmentaja Virta (Pekka) teki aika selväksi, ettei minulla ole Lukolle enää annettavaa. Niin kuin hän jo viime kevään lehtilausuntojen kautta minulle infosi."
Näin Lauri Tukonen kommentoi lähtöään Lukosta ja kiekkouran kohtaloa
Näin kirjoitin Tukosen loukkaantumista seuranneena päivänä:
Nyt yön yli nukuttua ehkä vähän tunteet tasaantuneet. Jos Tukosella on niinsanotusti kotiasiat kunnossa ja jääkiekko tuntuu kiinnostavalta niin kuntouttakoon itseään taas pelikuntoon. Pallo on minusta hänellä, eikä varsinkaan Pekka Virralla mediassa. Jotenkin pidän nyt taas tyylittömänä tuota hänen eilistä avautumistaan. Ehkä vika on minussa.
Lukon pitää organisaationa - ja instituutiona Timppa! - olla erittäin tarkkana ja herkkänä että asia hoidetaan tyylikkäästi.
Ja nyt minulla on vahva tunne, että tämä ei mennyt ihan nappiin. En tiedä mitä mieltä Pekka Virta itse on.
Sinänsä tämä keskustelu olisi varmaan sopinut Virran omaankin ketjuun.
 
#16

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko
 "Tunteet ovat hyvin kaksijakoiset. Päävalmentaja Virta (Pekka) teki aika selväksi, ettei minulla ole Lukolle enää annettavaa. Niin kuin hän jo viime kevään lehtilausuntojen kautta minulle infosi."

Tämä on kyllä Virran puolelta todella paskamainen juttu. Ei noin mennä sanomaan lehdistölle.

Tähän porukkaan Late olisi sopinut mielestäni hyvin.
Mä taas jopa arvostan Virran päätöstä olla peluuttamattta Tukosta. Viime kaudellakin Tukonen loukkaantui neljä kertaa, vai oliko jopa viisi kertaa? Sen että Virta viime keväänä sanoi lehdistölle suoraan miten asia on, olisi voinut toki perinteisellä hyssyttely tyylilläkin hoitaa. Tukonen mahtuu jokaiseen joukkueeseen Euroopassa terveenä, mutta ymmärrän ihan hyvin tuon Virran ratkaisunkin. Tulevaisuudessa sitten nähdään miten Tukonen pelaa jos joku hänet palkkaa. Ikänsä puolesta uraa voisi olla hyvinkin vielä se viisikin vuotta jäljellä.
 
Arnold

Jäsen
Suosikkijoukkue
SM2013
Mahtuisiko Ässien tähtinippuun kenties try-outille? Tehän hankitte kaksi nimekästä paluumuuttajaa Suomi-Sarjasta, mutta kai nyt Tukoselle voisi mahdollisuuden antaa?.

Omia poikia. Ei ole teillä tuttu juttu.
 
BIGKING24

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko ja Montreal
Ymmärrän Virran/seuran kannan tässä, mutta toki ymmärrän Latenkin kannan tilanteeseen. Toivon vain, ettei tätä nyt ihan älyttömästi aleta revittelemään medioissa, koska siitä ei selviä kukaan tai ketään ilman osumia.

Se mitä en ikinä oikein täysin ymmärtänyt oli tuo 3v soppari alunperin...
 
Suosikkijoukkue
Tappara
Mä taas jopa arvostan Virran päätöstä olla peluuttamattta Tukosta. Viime kaudellakin Tukonen loukkaantui neljä kertaa, vai oliko jopa viisi kertaa? Sen että Virta viime keväänä sanoi lehdistölle suoraan miten asia on, olisi voinut toki perinteisellä hyssyttely tyylilläkin hoitaa. Tukonen mahtuu jokaiseen joukkueeseen Euroopassa terveenä, mutta ymmärrän ihan hyvin tuon Virran ratkaisunkin. Tulevaisuudessa sitten nähdään miten Tukonen pelaa jos joku hänet palkkaa. Ikänsä puolesta uraa voisi olla hyvinkin vielä se viisikin vuotta jäljellä.

Joo itse samoilla linjoilla tässä keississä. Virta selkeästi oikeasti huolissaan ihmisestä, eikä vain pelaajasta oli miten ite ymmärsin hänen kommentinsa viime keväältä. Tukosella niin monta kertaa kolissut että aletaan olemaan pisteessä jossa elämä on vaarassa, ei vain ura. Virralta mielestäni erittäin ryhdikäs ratkaisu että laittaa ihmisen terveyden jääkiekkopelin tuloksen edelle koska Tukosen mukana olo vahvistaisi aina joukkuetta terveenä ollessaan. Pelaajan totta kai vaikea ymmärtää kun intoa riittää ja sillä hetkellä pystyy pelaamaan, mutta vähän pitäisi katsoa kokonaisuutta ja miettiä onko mitään järkeä.
 
benicio

Jäsen
Suosikkijoukkue
Olkun ykkös-yv: Stenkku-Tare-Repo-Janrikki-Morand
Joo itse samoilla linjoilla tässä keississä. Virta selkeästi oikeasti huolissaan ihmisestä, eikä vain pelaajasta oli miten ite ymmärsin hänen kommentinsa viime keväältä.
Virran ratkaisu sinänsä voidaan nähdä ihan ryhdikkäänä. Esimies-alainen viestintä lehtien välityksellä oli se mitä kritisoin, ja mistä myös Tukonen nyt antoi näkemyksenä. @#16
 
#16

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko
Virran ratkaisu sinänsä voidaan nähdä ihan ryhdikkäänä. Esimies-alainen viestintä lehtien välityksellä oli se mitä kritisoin, ja mistä myös Tukonen nyt antoi näkemyksenä. @#16
Kuten @HakametsänHaamu sanoo, itsekin tuon Virran kevään avautumisen ymmärsin enemmän huolena, että joku kerta Latelle käy todella pahasti ja siitä Virta ei halunnut olla vastuussa. Se että Tukonen menee nyt itse noin sanomaan lehdistölle, vaatii todennäköisesti uudet kommentit myös Virralta. Jää sitten nähtäväksi.
 
Jyty

Jäsen
Suosikkijoukkue
käyttää lehväslukkoa logonaan.
Ymmärrän Virran/seuran kannan tässä, mutta toki ymmärrän Latenkin kannan tilanteeseen.
Jep, tilanne on aika haastava koska loukkaantumisriski on lyönyt läpi oikein huolella. Seura ajattelee tavallaan pelaajan parasta. Mutta pelaaja taas kokee, että vain lääkäri voi kertoa hänelle, että nyt loppuu pelaaminen. Ja kun lääkäri ei ole kieltänyt, niin muualle on lähdettävä.
Se mitä en ikinä oikein täysin ymmärtänyt oli tuo 3v soppari alunperin...
Kannattaa taas muistaa, kuka sen sopparin halusi ja missä tilanteessa. Vuorella itsellään oli 2+1-vuotinen pahvi taskussa ja siihen ykkösen laitahyökkääjä jo valmiina lokakuussa, kun oma päävalmentajasopimus alkaa vasta seuraavana keväänä. Yksi tulosyksikön pelaaja jo hankittuna.

Kuka olisi voinut uskoa edes pahimmisssa unissaan että sen Tuppuraisen taklauksen jälkeen kaikki meni jotenkin erilaisesti mitä oli alunperin kaavailtu ja suunniteltu. Vuoren haluamassa sopimuksessa oli riskinsä aiempia kausia muistellessa, mutta mielestäni oli myös järkevää se kortti katsoa.
 
Ratikka

Jäsen
Suosikkijoukkue
TUPLAMESTARIT 2021 & Red wings & Stevie Y
Virran ratkaisu sinänsä voidaan nähdä ihan ryhdikkäänä. Esimies-alainen viestintä lehtien välityksellä oli se mitä kritisoin, ja mistä myös Tukonen nyt antoi näkemyksenä. @#16

Sama juttu mulla, ei tuota lehdistölle pitäisi sanoa, sitä Latekin tarkoittaa. Nämä pitää hoitaa kahden kesken.
 
Roku

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Lukko
Hyvin Lukkokin tämän riskin aikoinaan tiedosti, tarjoten 3v sopimuksen :D
Tiedät sen varmaan itsekin että sillä hetkellä kun Lukko sopimusta tarjosi ja Late siihen tarttui, hän myös johti liigan pistepörssiä kunnes seuraavalla viikolla iski Tuppuraisen kaunis poika ja sen jälkeen Late ei juuri tervettä päivää ole nähnyt muuta kuin ehkä unissaan.

Odotettu ratkaisuhan tämä oli. Vammakierteestään huolimatta Late on erinomaisen mukava ihminen, sen mitä hänen kanssaan olen muutaman kerran jutellut, ja kunnossa ollessaan Late olisi liigan paras pelaaja. Kunnossa ollessaan Late ei tietenkään edes liigassa pelaisi.

Jos niin kummallisesti kävisi, että Late jonkinlaisen ihmeparantumisen kokisi ja tulisi siihen sataprosenttiseen kuntoon ja siinä myös pysyisi, niin mikäli asiaa minulta kysytään niin Latelle on aina paikka Lukossa.

Kiitos näistä vuosista Late.
 
Suosikkijoukkue
Lukko
Hieno juttu jos Late on sitä mieltä että uraa pystyy vielä jatkamaan, mutta toivon tosiaan että ura ei jatku liigassa vaan vaikka ruotsissa, koska Latea ei ole hienoa katsoa muun joukkueen peli paita päällä kuin Lukon. Oma suosikki pelaaja ollut mutta nyt lähivuosina aivan liian usein rikki jonka seurauksena esim. viime kaudella Late ei ollut enään parhaimmillaan.
 
Suosikkijoukkue
Rauman Lukko
Laten puolesta vituttaa, että joutunut Lukon johdon riepoteltavaksi. Älä loukkaannu Lukossa -slogan todistettiin taas surullisen paikkaansapitäväksi. Jatkuu kiekkoura tai ei, toivottavasti elämänsä on onnellisempi työn puitteissa jatkossa ja saa toimia fiksumpien ihmisten kanssa.
 
Okkul

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko ja maajoukkueet
Laten puolesta vituttaa, että joutunut Lukon johdon riepoteltavaksi. Älä loukkaannu Lukossa -slogan todistettiin taas surullisen paikkaansapitäväksi. Jatkuu kiekkoura tai ei, toivottavasti elämänsä on onnellisempi työn puitteissa jatkossa ja saa toimia fiksumpien ihmisten kanssa.
Luuletko että sopimus purettiin ilman rahallista korvausta?
Ei missään muussakaan työpaikassa/joukkueessa loputtomiin makseta palkkaa sairastuneelle/loukkaantuneelle.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös