Minusta tosin epätyypillisen paljon on tullut paikkoja myös vastustajille ja Suomen peli on myös näiden valmentajien alaisuudessa ollut epätyypillisen ailahtelevaa: välillä menee ihan hyvin, mutta sitten seuraavassa hetkessä ollaankin menty ihan sekaisin. Myös on ollut suuria vaikeuksia erityisen pelinopeiden ja aggressiivisten vastustajien välillä: ei olla hallittu kiekkoa omassa päässä vaan menetetty se aikailuihin ja huonoihin ratkaisuihin. Suomen peliä on perinteisesti leimannut kurinalaisuus, tasaisuus ja puolustuspelin timanttinen yhtenäisyys. Esim. Marjamäen Suomesta ei yksinkertaisesti näin vain voi sanoa - pakka on hetkittäin mennyt sekaisin ihan säännöllisesti lähes pelissä kuin pelissä.
Tämä näkemys on kyllä helppo allekirjoittaa ihan kokonaisuudessaan, sen verran on samat asiat pistäneet silmään.
Ja kun noinkin isoja puutteita (kuten pelinopeus) havaitsee pelissä, sitä luonnollisesti alkaa pähkailemään että mistä moinen johtuu? Ei kait Suomessa nyt niin heikkotasoista esim. luisteluvalmennus ole muuhun maailmaan verrattuna, että ne muut siitä syystä noinkin paljon rivakammin sitä luistinta näyttävät liikuttavan. Luulisi jo tuolla tasolla kaikkien osaavan sen verran luistella, että se pelinopeus tulee ennenkaikkea valmennuksen määräämästä pelitavasta. Joka tapauksessa noin paljon ei voi pelinopeudessa jäädä muiden jälkeen, silloin tulee noutaja.
Ja mitä tuohon yhtenäisyyteen tulee, niin se ennenkaikkea tuntuu olevan paha ongelma Leijonissa tällä hetkellä. Se näkyi kyllä U20-joukkueessa vuosi sitten ja suorastaan loisti kilometrien päähän josta syystä yhtäkkiä tuntui että koko kansakunta olisi yhdistynyt tuon joukkueen taakse. Olihan se koskettavaa kokea.
Kontrasti viimeisimpään U20-joukkueeseen ei olisi voinut olla suurempi. Kukaan ei tuntunut puhuvan "kaveria ei jätetä"-retoriikalla tuossa joukkueessa, eikä näyttänyt sillä mentaliteetilla toimivan myöskään kentallä. Ja tuloshan oli sitten jo surullisenkuuluisa. Tuomo Ruutukin näki kyseisen seikan ratkaisevana tekijänä MM 2011 kullan voittamisessa, että jokaikisessä tilanteessa pystyi luottamaan siihen että kaveri on tukena, loppuun asti tuossa kultajoukkueessa.
Eikä sitä tappamisen meininkiä näkynyt myöskään World Cupissa, eikä tähän mennessä vielä yhdessäkään Marjamäen Leijona-ottelussa. Siellä näyttäisi aina olevan ainoastaan nippu yksilöitä, ei koskaan joukkue. Se näkyy jo televisioruudunkin välityksellä koteihin asti.
Toisaalta koko kansakunta vaikuttaisi tällä hetkellä olevan samalla lailla sekaisin, veli on kääntynyt veljeä vastaan, mutta ei siitä sen enempää, se liittyy jo päivänpolitiikkaan ja sen vatvominen on taas loputon suo. Toivon vaan, että näissä jääkiekkohommissa voitaisiin unohtaa politikointi ja keskittyä vaan siihen peliin. Mikä kyllä edellyttää yhteen hiileen puhaltamista, joukkuelaji kun kyseessä on ja haastavaahan se on jos vieruskaveriasi vihaat.
En kyllä haluaisi ajatella niinkään, että sen joukkueen sytyttämiseen tarvittaisiin aina se "Raivo Summanen" pistämään eriskummallista showta pystyyn pukukopissa, mutta kyllä jääkiekossa tarvitaan sellaista poikkeuksellista tunnetasoa, jonka luomiseen on hieman vaikea kuvitella pelkän pleikan pelaamisen ja instagramin päivittämisen riittävän. Mutta hyvää tulostahan tuo Erkkakin ja Ara sai aikaan, vaikka ulospäin ainakin melko viilipytyiltä vaikuttivatkin. Heistä huokui kuitenkin jonkinlainen karisma, mikä Marjamäestä tuntuu puuttuvan.
Marjamäen Leijonista on lähinnä huokunut sellainen 80-lukulainen vintage-meininki, mikä ei tässä tapauksessa ole mikään kohteliaisuus. Tullut ikävästi mieleen Pentti Matikaisen äärimmäisen stressaantuneen näköinen naama verestävine silmineen, paksuine silmäpusseineen, viiksienvärinöineen ja purkanjauhamisineen kun kiekko ei vain löytänyt tietään pussiin hänenkään valtakaudellaan Leijonissa. Nitron ja Rennien tuoksu tuntui tuolloin kotona asti tv-ruudunkin läpi. Kaikki kunnia kuitenkin vatsahaavan äärirajoille asti itsensä likoon laittaneelle Matikaiselle, jolle kiitos kuitenkin lopulta seisoi.
Muistetaan myös, että MM-kisat eivät ole mikään lyhyt turnaus tai lyhyt projekti. Leiritys MM-kisoihin kestää sen kuusi viikkoa suunnilleen ja tämän lisäksi MM-kisojen alkulohko on kahden viikon rutistus. EHT:lla katsellaan pelaajia, pelitavan osalta suuntaa antaa leirityksellä käydyt ottelut. Jukka Jalosen meidän peliäkin sanottiin aluksi turhan haastavaksi oppia turnauksia pelatessa.
En ole huolissani. Mikäli Suomi saa muutaman täsmävahvistuksen kevään MM-kisoihin, uskon täysin Suomen mahdollisuuksiin.
Nimenomaan näin. Joskus tuntuu erinäisiä kommentteja lukiessa että tämä asia unohdetaan täysin, että vähintään taustajoukot tekevät maajoukkueen eteen töitä ympäri vuoden, eikä se todellakaan ole niin hätäinen "mennääs pojat nyt vähän pelaamaan ja katellaan miten käy"-projekti.
Tottakai muuttuvia ja epävarmoja tekijöitä on paljon, ihan sinne kalkkiviivoille asti kun vielä arvotaan että millä porukalla lopulta tässä mennään, mutta silti. Ei siellä nyt ihan aakkosia aleta turnauksen aluksi opettelemaan. Kyllä maalintekijän pitää saada kiekko börsaan myös MM-skaboissa kun paikka on auki, eikä yrittää pommittaa kaukalon laitaa paskaksi.
Noiden täsmävahvistuksien kohdalla oleellista on tietenkin se, miten niistä saadaan puristettua se lisäarvo irti. Pelkkä nimi selässä ei vielä tuo mitään pöytään. Esimerkkejä kyllä riittää, etenkin Venäjän kohdalla, että välttämättä noista nimimiehistä ei saada yksinkertaisesti mitään merkittävää lisäarvoa MM-turnauksessa.
Vieläkin mietityttää, että miten ei muka Laineesta saatu tuon enempää irti World Cupissa. Siitä se nyt ei ainakaan jäänyt kiinni, ettei kaveri olisi ollut valmis noihin geimeihin, NHL:ssähän homma lähti heti välittömästi lentoon suoraan tuon turnauksen jälkeen.
Kuinka paljon se johtui juuri Marjamäestä, jäänee arvoitukseksi. Eikö tullut tarpeeksi selkeää käskyä laittaa kiekkoa Laineelle aina ja jokaisessa tilanteessa, sillä aivan liian usein tuntui Pate olevan pyssy viritettynä tappoiskuun valmiina hyvässä paikassa, mutta sitä kiekkoa ei koskaan sieltä tullut tai tuli jotenkin todella paskasti laitettuna. Siellä Vataset ja Ristolaiset vetelivät mieluummin itse polvareihin ja plekseihin sitten. Eikö Marjamäki nähnyt Laineen erinomaisuutta ja ainutlaatuisuutta sitten vielä tuolloin jotta olisi voinut selkeyttää ohjeitaan?
Uskon edelleen että pelkästään tuon pienen asian korjaamisella, eli sillä että Laineelle olisi annettu syöttöjä hanakammin, olisi voitettu ainakin yksi ottelu tuolla WC:ssä. Tottakai puhdasta jossittelua ja spekulointia ja jälkiviisautta ja siten hyödytöntä, mutta ihan sama pyöri mielessä koko ajan jo noita matseja katsellessa. Että mitä ihmettä siellä oikein päässä liikkuu?