Lauri Marjamäki Jokerien päävalmentajaksi

  • 384 122
  • 2 227

Cobol

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomalainen jääkiekko
Jalonen kiistatta onnistui KHL:ssä. Samoin Summanen ja Jortikka.

Jalonen epäonnistui Venäjällä, mutta onnistui Tsekissä. Iso ero. Summasen ja Jortikan onnistumisesta kirjoitin itsekin. Ovat tyyliltään sopivia Venäjälle.

Se tästä osaltani. Marjamäki on kiinnostavampi jatkossa.
 

Mike

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit, KäPa, NUFC
Jalonen vei Torpedon ekalla kaudellaan tokalle rundille, jossa putosi tulevalle mestarille 4-2. Ok suoritus Torpedon resursseilla. Seuraavalla kaudella heikohkoa menoa runkosarjassa ja moro.

Marjamäki nähty jo. Syyskuussa voidaan pärjätä. Sen jälkeen on kaikki nähty. Kauden voi pelastaa se, että potkitaan ennen joulukuuta vittuun.
 

Cobol

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomalainen jääkiekko
Marjamäki nähty jo. Syyskuussa voidaan pärjätä. Sen jälkeen on kaikki nähty. Kauden voi pelastaa se, että potkitaan ennen joulukuuta vittuun.

Nopeasti vilkaisten Westerlund, Jalonen ja Marjamäki ovat voittaneet KHL:n alle 3-4 nettomiljoonan pelaajabudjetilla operoivien joukkueiden mestaruuden.
 

Cobol

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomalainen jääkiekko
Nyt on cobolilla säälittävää räpiköintiä. Paremman kuvan antaisit itsestäsi myöntämällä virheesi. Jotkut asiat ei vaan ole makuasioita.

Voithan sinä kuvitella omiasi, mutta itse luotan KHL-valmentajien, -pelaajien ja -toimittajien kertomaan. Minulle se ei ole makuasia.

***

Tuli hyvät fiilikset Jalosen Suomen voitosta. Uskon, että suomalainen jääkiekko sai tästä lisäpotkua ja myös Marjamäki on ensi kaudella valmiimpi altavastaajana konferenssin 2. kierroksella.
 

ketjuruletti

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Pelaajat voisivat myös katsoa miten playoff-pelejä pelataan. Kiekon eteen mennään blokkaamaan vaikka pää olisi jo irronnut. Pelataan sille logolle eikä vaan nautita liksasta ja pitkästä kesälomasta.
MM-finaalin jälkeen nousee kysymys: Montako vetoa Suomi blokkasi finaalissa Lankisen edessä? Montako vetoa Jokerit blokkasi koko Dinamo-sarjassa? Entäs vastustajat? P.S. Koutsi ei voi kovin montaa blokkia ottaa vahtopenkiltä käsin. Ne on ne pelaajat, jotka sen tekevät, jos tekevät.
 

McMulligan

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
MM-finaalin jälkeen nousee kysymys: Montako vetoa Suomi blokkasi finaalissa Lankisen edessä? Montako vetoa Jokerit blokkasi koko Dinamo-sarjassa? Entäs vastustajat? P.S. Koutsi ei voi kovin montaa blokkia ottaa vahtopenkiltä käsin. Ne on ne pelaajat, jotka sen tekevät, jos tekevät.

Tuossa on se hyvän ja huonon valmennuksen ero. Yksi koutsi saa pelaajansa laittamaan kaiken peliin yhteisen menestyksen eteen ja toinen ei. Vetoja on myös huomattavasti helpompi blokata jos pelitapa on selkeä ja hyvin valmennettu. Sillon yleensä todennäköisemmin oot oikeassa paikassa, jotta olisi edes mahdollisuus blokata niitä vetoja. Marjamäen Jokereissa ja Jalosen Leijonissa on paljon samaa siltä osin, että kummatkaan eivät materiaaliltaan hätyyttele kärkeä. Sen sijaan toinen noista joukkueista ei tyydy kohtaloonsa ja suostu häviämään tai jättää ainakin kaikkensa kentälle.

Budjettieroista on ihan aiheellista vääntää KHL:n kohdalla, mutta se on vasta toissijainen juttu niin pitkään, kun valmennus ja joukkue ei anna itsestään kaikkea keväällä. Viime kevään ja Jokereitten osalta esimerkiksi budjeteista puhuminen on ihan yhdentekevää. Niin munatonta touhu oli koko runkosarjan lopun ja playoffit ja valmennus sukelteli jossain syväjään alapuolella.
 

SirKepola

Jäsen
Suosikkijoukkue
AS Roma
Tuossa on se hyvän ja huonon valmennuksen ero. Yksi koutsi saa pelaajansa laittamaan kaiken peliin yhteisen menestyksen eteen ja toinen ei. Vetoja on myös huomattavasti helpompi blokata jos pelitapa on selkeä ja hyvin valmennettu. Sillon yleensä todennäköisemmin oot oikeassa paikassa, jotta olisi edes mahdollisuus blokata niitä vetoja.

On tuossa myös sellainen perustavanlaatuinen ero, että nuo jätkät on koko pienen elämänsä unelmoineet Leijonapaidassa pelaamisesta ja siellä pärjäämisestä. Ne jätkät on kasvatettu siten, että tuossa paidassa annetaan aina kaikkensa ja jos onnistut voit olla koko 5 miljoonan kansan sankari.

Entäs sitten Jokereiden osalta? Jos kasaat jengiin vaikka 15 ulkkarin porukan niin miten saat iskostettua tälle porukalle, että tämä narrilogo on se kenelle teidän pitää antaa kaikkensa. Tuntevatko pelaajat kuten Stollery, Lööv, Moses jne., että tälle logolle pitää antaa kaikkensa ja tämä on seura minkä puolesta haluan tehdä kaikkeni. Ovatko nämä pelaajat valmiita jättämään vaikka kaikki hampaansa kentälle syöksymällä kiekon eteen naama edellä? Aikamoinen meedio saa olla valmentaja, että pystyy tuollaisen sekalauman jättämään koko kroppansa tuon logon puolesta. Aikamoinen ero oli herra Mannisenkin peitoissa Jokereissa ja nyt kisojen ratkaisupeleissä, kun kaveri pisti ihan oikeasti jäätä peittoon eikä ollut vain perinteisellä "tikkupeitolla".

Toki rehellisesti sanottuna ei varmasti Marjamäki muutenkaan ole ehkä maailman kovin tsemppaaja tällaiseen. Näin niin kuin mututuntumalla, kun seuraa kaverin toimintaa vaihtoaitiossa pelien aikana ja muutenkin kaverin esiintymistä.
 

Varis

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit, KiVa, EK65
Entäs sitten Jokereiden osalta? Jos kasaat jengiin vaikka 15 ulkkarin porukan niin miten saat iskostettua tälle porukalle, että tämä narrilogo on se kenelle teidän pitää antaa kaikkensa. Tuntevatko pelaajat kuten Stollery, Lööv, Moses jne., että tälle logolle pitää antaa kaikkensa ja tämä on seura minkä puolesta haluan tehdä kaikkeni.
Toisilleen ne pelaavat siellä. Samojen äijien kanssa painetaan läpi pitkän kauden yhtenä yksikkönä ja ryhmähenki sitten tuo sen ylimääräisen latauksen. Joukkueelle pelaamistahan sekin tietysti on, mutta logo rinnassa voisi olla mikä tahansa.

Logolle pelaaminen seurajoukkueessa on jäänne menneisyydestä ja terminä käytössä nykyään enää fanien miellyttämiseksi. Ainoastaan kaikista uskollisimmat seuraikonit voivat repiä voitontahtoa itselleen rakkaassa seurassa pelaamisesta, mutta ammattilaisjääkiekossa raha määrittää hyvin paljon enemmän kuin pelipaidan värit.

Muutenkin, kahden viikon MM-turnaus on aivan eri asia kuin kuuden kuukauden kausi. Kyllä Jokeritkin on kauden aikana ollut useamman viikon ajan voittamaton, joten mestareita oltaisiin, jos pokaali jaettaisiin sillä perusteella. Leijonien kulta oli uskomaton suoritus, mutta aika vähän tuosta on viisautta siirrettävissä Jokereihin. Ehkä joukkueen motivointiin tärkeissä pudotuspeleissä voisi löytyä jotain vinkkejä.
 

Cobol

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomalainen jääkiekko
Marjamäen vahvuudet on pelin kollektiivisessa organisoinnissa. Tässä Marjamäki on on seurajoukkueen (Kärpät) näyttöjen perusteella Suomen parhaita. Miksi näin ei pelattu koko viime kautta? Tuskin saadaan koskaan lopullista vastausta. Yksi asia on kuitenkin selvä, oli sillä sitten mitään tai jotain merkitystä. Marjamäki ja Helminen olivat varsin eri kartalla joukkueen pelaamisesta. Eikä vain pelaamisesta, vaan myös johtamisesta. Virta ja Saarinen sopivat Marjamäen tiimiin.
 

Sämppäri

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Jaaha. Laten optio käytetty. Eli vielä kolme vuotta remmissä.

Hyvä, että sitoudutaan pitkäksi aikaa. Näin on helpompi rakentaa tulevaisuutta. Potkut voi silti antaa, jos homma ei toimi.
 
Viimeksi muokattu:

Clubittaja

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Tulipa puskista, etenkin ajankohtaan nähden.

Itsellä on vielä luottoa Marjamäkeen. Ensi kausi määrittelee paljon, koska Jokereiden materiaali ei tästä paljoa enää parane. Nyt puolustuksen pitäisi olla kunnossa Laten pelitapaan nähden, ainut kysymysmerkki on sentterien liikkeen/taitojen/pelinopeuden riittävyys. Lisäksi keväällä on saatava valmennettua tuo joukkue ihan erilaiseen liekkiin, kuin viime kaudella.
 

iLUZ

Jäsen
Suosikkijoukkue
Helsingin Jokerit
Jokseenkin erikoinen ajankohta, indeed...

Itselläni ei ole ollut luottoa Marjamäkeen Jokereissa since day 1, eikä sitä ennenkään maajoukkueessa.

Vähän ehkä jopa harmittaa, olisko pystytty katsomaan esim. vuodenvaihteeseen miten homma toimii tällä valmennus- ja pelaajaporukalla? Nyt otetaan mielestäni iso (ja ehkä myös kallis?) riski.

Edelleen saa kyllä todistaa minun olevan väärässä, mieluummin niin päin.
 
Suosikkijoukkue
Leijonat, Jokerit
Voi vittu. Luotto on nollissa Lateen. Toki jatkuvuus ja riskillä pitkä soppari päävalmentajalle on se hyvä tapa luoda pitkällä tähtäimellä menestyvää joukkuetta, mutta oliko sen pakko olla Marjamäki?
 
(1)
  • Tykkää
Reactions: iLUZ

PeteX

Jäsen
Suosikkijoukkue
Töölön Vesa/Jokerit, Leeds Utd, Only Oranje
Ei ymmärrä kiirettä tehdä näin pitkä soppari noilla näytöillä kovemmissa kuvioissa. Toivottavasti ei jää vain luu käteen Jokereille.
 

Perreault85

Jäsen
Suosikkijoukkue
Leijonat
Jatkuvuuden suhteen hyvä juttu, vaikka ei peluuttanut sitä lätkää mitä menestyminen olisi vaatinut. Viime kaudella toivoin turhaan, että olisi jatkanut enemmän sillä pelitavalla mihin Jalonen päätti. Toivottavasti nyt korjaa virheen.
 
Suosikkijoukkue
Stadin kingi
Suomessa on ehkäpä maailman paras valmennus ja Marjamäki on sen ytimessä. Tekniset ja taktiset asiat hyvin hallussa. Auktoriteettia ja karismaa tarvittaisiin lisää, vaikkakin risuparta on yhden KHL-kauden verran tuuheampi ja harmaampi. Lisäksi rentoutta olemukseen ja pilkettä silmäkulmaan myös penkin takana peleissä, pelaajat tarvitsevat positiivista energiaa. Ammattilaisurheilussa henkisen puolen vahvuutta ja tärkeyttä ei voi liikaa korostaa, koska urheilulliset marginaalit ovat niin pienet.

Valmennuksen kesken ovat varmasti peranneet viime kauden huolella ja pyrkivät kääntämään mahdollisimman monta kiveä, että olisivat valmiimpia alkavaan kauteen. Vahva usko siihen, että Late on mennyt eteenpäin viime kaudesta.
 

Cobol

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomalainen jääkiekko
Ei ymmärrä kiirettä tehdä näin pitkä soppari noilla näytöillä kovemmissa kuvioissa. Toivottavasti ei jää vain luu käteen Jokereille.

En usko, että sopparissa ei olisi purkupykäliä, jos menestys on heikkoa. Tässä mielessä tuskin on riskiä otettu. Uutisoimalla pitkän sopimuksen Kurrin Jokerit haluaa viestiä tavallaan muusta kuin päävalmentajan sopparista: Jokerit on tosissaan ja pitkäjänteinen prosessi on käynnissä. Viesti on suunnattu kannattajille, medialle, yhteistyökumppaneille, jääkiekkoilijoille, junnuille ja agenteille.

Marjamäki on aiempaa valmiimpi. Kauden jälkeen sanoi ulkomuistista tutkivansa dataa ja virheitä tarkkaan ja olevansa paremmin kartalla. Riittääkö kesä ja analyysit siihen, se nähdään tulevalla kaudella. Itse en näe mitään periaatteelista estettä.
 

Matza187

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Ajankohta ihmetyttää kyllä. Joo, ennen kauden alkua ja jatkuvuuden kannalta hyvä asia, mutta silti. Kaksi vuotta sopimusta vielä jäljellä, niin optio käytetään kuitenkin jo tässä vaiheessa, ja vielä keskellä kesää.

Marjamäki on aiempaa valmiimpi. Kauden jälkeen sanoi ulkomuistista tutkivansa dataa ja virheitä tarkkaan ja olevansa paremmin kartalla. Riittääkö kesä ja analyysit siihen, se nähdään tulevalla kaudella. Itse en näe mitään periaatteelista estettä.
Juuri tämän takia olisin nähnyt järkevämpänä, että oltaisiin katsottu toista kautta edes vuodenvaihteeseen asti, jotta nähtäisiin, onko viime kaudesta todella otettu jotain opiksi.

Mutta näillä mennään.
 

Quaser

Jäsen
Suosikkijoukkue
O'Neill, KiVa
Toivossa on hyvä elää... Toivon että viime kauden alun tapainen peli toimisi koko kauden tehokkaasti. Omaan silmään hyvä kiinnitys, Marjamäki maksoi oppirahoja viime kaudella ja nyt ne opit voi realisoida tulevalla kaudella.
 

Cobol

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomalainen jääkiekko
Juuri tämän takia olisin nähnyt järkevämpänä, että oltaisiin katsottu toista kautta edes vuodenvaihteeseen asti, jotta nähtäisiin, onko viime kaudesta todella otettu jotain opiksi.

Ajattelin asiaa yrityksen johtamisen kannalta. Nyt Jokereille on tärkeää viestiä kestävästä tulevaisuudesta. Se tehtiin. Marjamäen uudistetussa sopparissa voi olla mitä tahansa pykäliä, jotka mahdollistavat helpon eron, jos tulokset eivät riitä.
 

Hera80

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Tuloksen valossa alla hyvä debyyttikausi ja nyt on sarjan vaatimukset sekä lainalaisuudet late "the man himself" marjamäen tiedossa, joten en näe tässä minkäänlaista riskiä. Hyvä vaan, jos saadaan pitkästä aikaa coachi pidemmäksi aikaa penkin taakse, behind the bench. Se tuo pelillistä jatkuvuutta ja antaa latelle mahdollisuuden kehittää joukkueen pelillistä identiteettiä haluamaansa suuntaan. Yhteinen matka, journey, on vasta alussa ja mielenkiintoista nähdä minne se meidät vie. Edessä on niin ylä -kuin alamäkiä, ups and downs, mutta kovalla työnteolla ja fanien tuella kaikki, aivan kaikki on mahdollista. Eipä mulla muuta, that's it.
 

DonTirri

Jäsen
Suosikkijoukkue
Stadilaiset jengit sarjasta ja lajista riippumatta
Fun fact: Jossen nyt ihan väärin muista (ja,nopean googlailun jälkeen väärin tulkitse) niin JOS Late kestää sopparin loppuun on hän ensimmäinen päävalkku Jokereissa joka kestää 4 täyttä kautta putkeen.

Ei siinä. Viimekaudella oli aihioita ja potentiaalia pelisysteemissä. Nyt pahimmat ylipeluutukset yms pois niin kyllä siitä hyvä tulee
 

AC/DC MAN

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit, Manchester United
Hyvä tässä vaiheessa käyttää optio. Et Marjamäki saa työrauhan joukkueessa. Aina puhutaa siit ekast vuodesta et se on vaikea.
Kyllähän Jokerit teki toisiksi eniten maaleja runkosarjan aikana. Jokereilla on nyt kasassa loistava joukkue. Nyt Laten täytyy peluuttaa joukkuetta oikein.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös