Mainos

Lauri Marjamäki Jokerien päävalmentajaksi

  • 394 349
  • 2 225

Ruutuässä

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Sitäkin voi miettiä, kumpi on Montolle parempi vaihtoehto: treenata Suomessa vai matkustaa vieraskiertueilla ja pelata, jos tulee loukkaantumisia. Tällä kertaa peliaikaa olisi voinut tulla, mutta muilla rundeilla olisi ollut mukana lähinnä turistina. KHL:n vaatimustaso on lisäksi ihan eri luokkaa kuin Mestiksen. Riskillä ollaan tällä hetkellä menty siinä mielessä, että pelaajarinki on pieni eikä K-Vantaan pelaajia ole otettu mukaan otteluihin, mutta tosiasia taitaa olla, että samaan lopputulokseen päästään pienemmällä pelaajamäärällä kuin Mestis-pelaajien peluuttamisella. Playoffeissa nähdään, kannattiko riskinotto.

Jos joku tosissaan ehdottaa Cachoa tai muita A-junioreiden pelaajia mukaan rotaatioon, niin tuskin on paljon A-junnujen pelejä nähnyt. En tosin itsekään ole nähnyt kuin kaksi, mutta seurasin niissä Cachoa sillä silmällä ja vähän jopa ihmettelin, miksi on tullut tänne pelaamaan. Olisi mielenkiintoista tieta, onko harjoittelu ja pelaaminen täällä vastannut odotuksia. Aika paljon pitää vielä kehittyä, ennen kuin on edes Liiga-pelaaja.
 

Mordjinn

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Sitäkin voi miettiä, kumpi on Montolle parempi vaihtoehto: treenata Suomessa vai matkustaa vieraskiertueilla ja pelata, jos tulee loukkaantumisia. Tällä kertaa peliaikaa olisi voinut tulla, mutta muilla rundeilla olisi ollut mukana lähinnä turistina. KHL:n vaatimustaso on lisäksi ihan eri luokkaa kuin Mestiksen.

Sen yhden pelin kun Montoa näin niin oli kutakuinkin saman kalibeerin kundi kuin Wärn. Ehkä snadisti pehmeämpi, mutta enemmän pelisilmää. Luistelu oli kulmikasta. Mutta ei missään nimessä ollut pelkkä turisti. Mestis on ihan eri liiga kuin KHL, mutta ihan hyvin Monto voisi vetää pelin siellä, toisen täällä. Sen yhden näkemäni pelin perusteella.
 
Suosikkijoukkue
Jokerit, Detroit Red Wings
Marjamäki puhuu Jokerit.comin haastattelussa loppukauden rotaation tärkeydestä. Kaikkien pelaajien pitää päästä nyt pelaamaan.

Marjiksen mukaan peli ei kärsi, vaikka vaihdettaisiinkin esim. 4 pelaajaa ottelujen välillä. Tämä onkin yksi niistä palasista, jonka pitää loksahtaa kohdalleen kun aletaan haastaa SKA:ta ja CSKA:aa playoffeissa.
 

SirKepola

Jäsen
Suosikkijoukkue
AS Roma
Kyllä, mutta selvästi tuossa puhutaan näistä oikeista rosteripelaajista ja sitten KiVan miehille ei varmasti ole sen kummempaa enää suunnitteilla tällä kaudella.
 

Sämppäri

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Vedä Marjamäki rasvainen vittu päähäsi. Ei joukkue saa olla noin hengetön lammaslauma, vaikka vastustaja menee kolmen maalin johtoon. Siinä oli kaks erää vielä pelaamatta!
 

Sämppäri

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Toistan taas itseäni. Marjamäki on täysin vastustajien taskussa. Jokereiden pelaamista luetaan kuin avointa kirjaa. Nyt saatana herätys valmennuksessakin! Jälleen hävettävä esitys himassa.
 

massaonvoimaa

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Toistan taas itseäni. Marjamäki on täysin vastustajien taskussa. Jokereiden pelaamista luetaan kuin avointa kirjaa. Nyt saatana herätys valmennuksessakin! Jälleen hävettävä esitys himassa.

Tähän voi lisätä sen että työmäärässä jäädään vastustajalle eikä joukkueella ole jännettä pelata vaikeissa paikoissa. Eniten huolettaa että runkosarjan suorittaminen jotenkin sokaisee valmennusta oman joukkueen hyvyydestä. Pudotuspelit on aivan eri kisat kuin runkosarja.
 

Matza187

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Raipe jättää Jokerit tämän kauden jälkeen ja siirtyy U20-maajoukkueen päävalmentajaksi.
 
Eletään niitä aikoja kaudesta, kun pelin pitäisi herättää luottamusta. Ollaan siitä todella kaukana. Marjamäen alkukausi Jokereissa sujui "tutusti" voitosta voittoon. Jokerit on koko kausi huomioiden kyllä pelannut pelejä ilman pidempiä tappioputkia. Fakta on, että viimeisen kymmenen pelin osalta saldo on kauden heikoin, kun Jokerit on voittanut niistä vain 5.

Miksi?

- maalivahtipeli sukeltaa.
- työmoraali sukeltaa.
- pelaamisen rakenne loistaa poissaolollaan.
- vastustaja pelaa paremmin kuin alkukaudella.

Osa näistä syistä on täysin omissa käsissä. Mutta ovatko ne Marjamäen käsissä? On tietoinen valinta pelata kuten Marjamäen Jokerit parhaimmillaan pelaa. Sen ongelma on, että se vaatii pelaajilta taitoa, kurinalaisuutta ja voitontahtoa. Jos asenne pelaamiseen on nähty, on taululla pelin jälkeen yhtä tylyjä lukemia. Tämä käynnistää kierteen, jossa häviää ennen kaikkea maalivahdin itseluottamus.

Saa nähdä, miten Marjamäki aikoo kääntää joukkueen kurssin. Hyvän kautta ajateltuna joukkue pystyy todistetusti pelaamaan hyvin, ja terveystilanne on nyt paras aikoihin. Pudotuspelipaikka on varma, ja joukkue tietää jo nyt erittäin todennäköiset vastustajansa. Kaikki on yhä omissa käsissä, ja eilinen tappio saattoi olla hyvä herätys joukkueelle. Tuskin siellä kukaan nyt niin pihalla on tilanteesta, että ei näkisi metsää puilta.

Joukkue tarvitsee ennen kaikkea onnistumisia, ja mieluiten taisteluiden kautta. Olisin odottanut viimeisen vieraskiertueen ottelun olleen tälläinen riemuvoitto, mutta sitten taas eilinen oli mitä oli. Maalivahtipeli saattaa olla keväällä pullonkaula, jonka vuoksi on ihan sama mitä muu joukkue tekee.

Niin ja muuten. On ihan mielenkiintoinen juttu, että vuodesta ja kaudesta toiseen toistuu sama kuvio. Nimet vaihtuvat penkin takana ja päällä, ja silti sama fleguilu esiintyy tähän aikaan vuodesta, ja joukkue "herää" pelaamaan vain puolikkaan erän ajaksi. Tämä on ilmiö josta kritisoin Jukka Jalosta erittäin paljon aiempina kausina. Ehkä sitten aiheetta. Jotain ravistelua tuo valmennus tarvitsee, ja mielestäni Helmisen lähtö on hyvä aloitus.
 

Jara76

Jäsen
Suosikkijoukkue
Helsingin Jokerit
Kakkoskoutsin tuleva tilanne tuskin muuttaa mitään tämän kauden joukkueen tekemisestä. Tai ihmettelen jos kakkoskoutsin ensi kauden siirtyminen aiheuttaisi jonkun pelaajien sitoutumattomuuden tähän kauteen. Eiköhän Raipekin tee oman roolinsa loppuun niin hyvin kuin osaa ja haluaa parhaan tuloksen KHL-aikana.
 

Sämppäri

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Kakkoskoutsin tuleva tilanne tuskin muuttaa mitään tämän kauden joukkueen tekemisestä. Tai ihmettelen jos kakkoskoutsin ensi kauden siirtyminen aiheuttaisi jonkun pelaajien sitoutumattomuuden tähän kauteen. Eiköhän Raipekin tee oman roolinsa loppuun niin hyvin kuin osaa ja haluaa parhaan tuloksen KHL-aikana.
Ei se pelaajien tekemistä muutakkaan. Tuli vaan mieleen, että onko Raipella kaikki tekeminen enää Jokereissa. No eiköhän...

-----


Marjamäen on joka tapauksessa vedettävä taas kaneja hatusta loppukaudeksi. Järkyttäviä sanoja haastatteluissa. Myöntäisi edes rehellisesti, että kaikki on paskaa, paitsi Anttila ja Jensen.
 

YamahaGPR

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Kakkoskoutsin tuleva tilanne tuskin muuttaa mitään tämän kauden joukkueen tekemisestä. Tai ihmettelen jos kakkoskoutsin ensi kauden siirtyminen aiheuttaisi jonkun pelaajien sitoutumattomuuden tähän kauteen. Eiköhän Raipekin tee oman roolinsa loppuun niin hyvin kuin osaa ja haluaa parhaan tuloksen KHL-aikana.

En jaksa uskoa että hirveästi vaikuttaa. Kuulemani mukaan Raipe ei ole mikään kovin pidetty kaveri Jokerit organisaatiossa (pelaajien keskuudessa).

Vähän yllättävä tuo päävalmentajapesti... uskallan sanoa jo nyt että *ituiksi menee tuokin yritys.

Vaihtuvuus tekee kyllä ihan hyvää, ei Jokerit tässä ainakaan häviäjä ole.
 

Clubittaja

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Raipe jättää Jokerit tämän kauden jälkeen ja siirtyy U20-maajoukkueen päävalmentajaksi.

Tämä voi nyt hyvin olla IL:n ankka. Vaikea uskoa jo pestissä kerran epäonnistuneen Raipen uudelleenpalkkaukseen.

Muutenkin Urama puheli kisojen aikana, että seuraava päävalmentaja tulisi Ahokkaan valmennustiimistä. On todellinen perseennäyttö Liitolta jääkiekon ystäville, jos Helminen tuohon pestiin palkataan.
 

massaonvoimaa

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Olipa kitinää Marjamäeltä ottelun jälkeiset kommentit. Keskittyisi laittamaan Jokereiden oman paketin kuntoon sen sijaan että valittaa sukeltelijoista. Kyllä varmasti näin on mutta sen valittaminen mediassa ei sitä muuksi muuta.
 

Red Machine

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Muutenkin Urama puheli kisojen aikana, että seuraava päävalmentaja tulisi Ahokkaan valmennustiimistä. On todellinen perseennäyttö Liitolta jääkiekon ystäville, jos Helminen tuohon pestiin palkataan.

Olisko Raipen pesti osana kokonaisuutta? Nykyäänhän tiimikoutsaaminen on trendinä.

Suomen Jääkiekkoliitto ja perseennäyttö? Ei nyt sentään, olisihan se ennenkuulumatonta.
 

Eram

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit, KiVa, EVU
Olipa kitinää Marjamäeltä ottelun jälkeiset kommentit. Keskittyisi laittamaan Jokereiden oman paketin kuntoon sen sijaan että valittaa sukeltelijoista. Kyllä varmasti näin on mutta sen valittaminen mediassa ei sitä muuksi muuta.

Näinpä! Läpi kauden joukkue on keskittynyt epäolennaiseen ja selkäranka natissut välillä yhdestäkin epäreilulta tuntuneesta vihellyksestä. Erityisesti muutamien tunteella pelaavien peli on mennyt pahasti sekaisin näistä ja koko joukkueen peli sitä kautta kärsinyt. On inhimillistä hermostua huonoista tai huonona pitämistään tuomioista, mutta peli kärsii kun näistä ei päästä yli. Valmennuksen, kapteeniston ja muiden liiderien tulisi omalla esimerkillään kertoa että tästä huolimatta, pystymme omaan voittavaan peliin sen sijaan, että jäädään itkemään menetettyä.

Joka sarjassa näitä vihelletään välillä väärin ja vaikka tässä niitä tulee Jokereille varmasti keskimääräistä enemmän, jaetuilla korteilla on pelattava, ainakin siihen asti kun tulee uusi jako. Oma peli kuntoon, vaikutetaan siihen mihin voidaan ja kaikki muut kliseet niin ei tarvitse sitten haastatteluissa enää inistä.
 

McMulligan

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Olipa kitinää Marjamäeltä ottelun jälkeiset kommentit. Keskittyisi laittamaan Jokereiden oman paketin kuntoon sen sijaan että valittaa sukeltelijoista. Kyllä varmasti näin on mutta sen valittaminen mediassa ei sitä muuksi muuta.

Tämä on jotenkin jokakautinen skenaario Jokereilla KHL:ssä siinä samassa, missä Jokereitten hyytyminen talven tullen. Alkukaudesta kaikki on hyvää ja kaunista ja voittoja tulee. Talven tullen venäläiset joukkueet alkavat pikkuhiljaa samaan jalkoja alleen ja ovat ehtineet lukea Jokereitten taktiikan kannesta kanteen etu- ja takaperin ja siinä samassa alkaa Jokereitten pistetahti hyytymään. Jonkun aikaa valmentaja antaa ympäripyöreitä vastauksia, sitten alkaa puolustelu hyvistä peliesityksistä, vaikka esitykset ovat aivan täyttä skeidaa. Sen jälkeen alkaakin sitten tuomareista valittaminen. Huomio siirtyy kokoajan enemmän ja enemmän epäolennaisuuksiin sen sijaan, että oma peli kehittyisi kauden aikana siinä missä kilpailijoillakin.
 

Sämppäri

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Marjamehun puheet alkavat kuulostamaan jo samoilta, kuin maajoukkueen peräsimessä. "Pelattiin hyvä peli, vastustaja teki maalin enemmän ja siihen hävittiin. Ilman vastustajan maalia oltais voitettu" , no älä vitussa?

Jos kahden maalin takaa-ajo asema Neftekhimikiä vastaan on liian pitkä matka, niin eiköhän lyödä kauden osalta pillit pussiin.

Millonkohan tonne saatais semmonen valmentaja, kuka keskittyis muuhunkin kuin epäolennaisuuksiin. Ei se tuomareista itkeminen tuo niitä pisteitä takaisin. Eilenkin isossa kuvassa, Jokerit ei kärsinyt tuomareista yhtään.

Arvostaisin Marjamäkeä potenssiin sata, kun sanois rehellisesti miten asiat on, ja ottais vastuun itse, eikä syyttelisi kaikkea muuta : "Mun vika, nyt on valmennuksella peiliin katsomisen paikka. Vastustajat pelaavat jatkuvasti peliämme pois, eikä olla keksitty tähän lääkkeitä. Alkukauden teesit eivät toimi enää ja olemme jääneet pelisuunnitelmassa muita jälkeen. Huonoa reagointia valmennukselta. Peliin valmistautumisessakin on paljon parannettavaa" Jotain tämmöstä ulostuloa toivoisi, niin näkisi edes, että jotain järkeä siellä päässä pyörii.
 

Jara76

Jäsen
Suosikkijoukkue
Helsingin Jokerit
Kyllä Marjamäki on ainakin pari kertaa kauden aikana ottanut vastuun huonosta valmistautumisesta, tai jos lataus on mennyt yli. Jalonen heitti joka kerta joukkueen bussin alle.
 
Suosikkijoukkue
Jokerit, Detroit Red Wings
Tässä tapauksessa myös Moseksen paikka on katsomossa. Voi ottaa lepsulla pelaamisella Kazanin 2. maalin piikkiinsä.

Moses on saanut jalat alleen ja on joka pelissä vaarallinen ja luo paikkoja.
 

massaonvoimaa

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Moses on saanut jalat alleen ja on joka pelissä vaarallinen ja luo paikkoja.

Jalat on saanut alleen ja se on hienoa. Joka peli on liioittelua - ohipelejä tulee edelleen.
Parantanut kyllä on. Siltikin vuotaa omaan päähän liian usein. Ei pelaa omaa pakkiaan pois yms. Tälläiseen löysäilyyn ja oman pään haahuiluun ei ole enää varaa kun pleijarit lähestyy.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös