Finland shows Sweden benefit of joining club / Financial Times (In English, vaatinee ilmaisen rekisteröitymisen)
(snips) On the Finnish side, currency stability remains the main benefit of membership, protecting the economy against unforeseen economic shocks from elsewhere in the world. Mr Liikanen shudders when he remembers the endless damaging devaluations of the Finnish markka. “One reason for joining was the depression of the early 1990s and the cost of protecting the currency. That is a key difference between then and now. Then, Finnish companies were highly indebted and their borrowings were in foreign currency, so when the markka devalued, many companies went under. Now there is no exchange rate risk.”
FT:n maine meni ainakin Suomessa melko totaalisesti artikkeliin, jossa toimittaja David Oakley sävelsi ihan omasta päästään faktoja valtioiden liikkeellelaskemien joukkovelkakirjojen menekistä, mutta ainakin lehti on sittemmin vaihtanut "sävyään" useammankin artikkelin voimin koskien tätä kaunaisuuteen ja kateuteen taipuvaista kansaamme.
Suomen pankin pääjohtaja Liikanen, jonka ratkaisut aikoinaan valtiovarainministerinä toimiessaan omasivat roolia 1990-luvun alkupuolen talouden syöksykierteen synnyttämisessä ("pelkästä" lamasta puhuminen tässä yhteydessä on karkea mittasuhdevirhe), tuo tässä taas kaikkein keskeisimmän luottamusta tuovan asian esille, mitä asiantilaa ei voi liikaa korostaa näinäkään aikoina, jolloin monet kuvittelevat omaavansa ilmaisemisen arvoisia mielipiteitä kysymyksestä kuin kysymyksestä.
Vientiyritysten tase keskimäärin kestää ensi vuoden ja sitä seuraavankin vuoden vientisektorin menekkivaikeuksia paremmin kuin konsanaan 1990-luvulla, lomautuksia ja irtisanomisia tulee kuitenkin finanssikriisistäkin johtuen vastaan, eikä pelkästään esimerkiksi metsäteollisuuden rakennemuutoksesta johtuen, joka olisi nyt käsillä joka tapauksessa.
Silti massatyöttömyyttä lähelle kahtakymmentä prosenttia
työkykyisestä työvoimasta tai lähes mielipuolisuuteen saakka tarkoitetuksella päästettyä konkurssiaaltoa 1990-luvun malliin ei nähdä (siis mikä nähtiin osin siitä syystä, että minkälaiseksi eduskunta tuolloin pankkitukipaketin halusi), koska kansan enemmistö ja asiantuntijoiden ylivoimainen enemmistö ovat vieneet Suomen sellaiseen asemaan, että nyt käsillä olevat ulkoiset ja sisäsyntyiset ongelmat on mahdollista ratkaista ilman melkein täydellistä romahtamista 1990-luvun alun malliin.
Varmasti yritykset, valtiovalta ja etujärjestöt ottavat nytkin ratkaisuehdotuksia vastaan, jos joku kokee sellaisia omaavansa. Asialliseksi ratkaisuehdotukseksi ei kuitenkaan käy se, että naapurin sauna pitäisi polttaa, Erkkomedia "haisee" (vaikka väite olisi faktuaalisesti tosi), väite siitä, että nykyinen valtiovarainministeri ei olisi "ajan tasalla" (kompetenssia, kontakteja ja ennen kaikkea näkemystä ON
kaikilla portailla ja sektoreilla enemmän kuin vielä 1990-luvun alun "yhteistyön, ystävyyden ja avunannon" vuosina, ts. viinapää ei ratkaise enää etenemistä ihan joka alueella) tahi myöskään se, että tuho tulee, nostetaan kädet pystyyn ja siirrytään kaikki hipeiksi luontaistaloutta harjoittamaan ekovihreään malliin.
Asiallisinta olisi pitää malttia, ja luottaa niihin vahvuuksiin, joita meillä on.
Kun vientimarkkinat taas alkavat vetää (joka voi tulla nopeammin vastaan kuin kukaan viitsii tässä nyt erityisemmin "mainostaa", ehkä jopa ensi vuoden jälkipuoliskolla, mikä tarkoittaisi sitä, että vaikein vuosi olisi 2010), niin monet yritykset ovat ihan iskukykyisiä ja sitä odotellessa kotimarkkinat tarjoavat "elvytystä" ihan eri mittakaavassa kuin konsanaan viimeksi. Valtiovallan harjoittama elvytys tässä mielessä on "tuuleen pissimistä" ja "tyhjien tynnyreiden kumisemista", mutta kuitenkin tietyillä strategisilla alueilla ensiapua tarjoavaa, kuten rakentamisessa.
Itse luotan eniten koulutuspolitiikassa otettuihin uusiin askeleihin, kuten yliopistouudistukseen ja ammatillisen ja/tai aikuiskoulutuksen kehittämiseen entistäkin enemmän yksilöllisiä tarpeita vastaavaksi. Myös veropolitiikkaa ja sosiaalipolitiikkaa on mahdollista harjoittaa ihan eri tavalla kuin 1990-luvun alussa lähinnä siitä syystä, etteivät raharosvot pääsee kiristämään meitä kuin Soros konsanaan Britanniaa.
Yhteistyökykyä ja kompromissihalua työmarkkinoiltakin vielä löytyy, mutta olisi melkoista asioiden yliyksinkertaistamista väittää, että nyt olisi kyse pelkästään kotimaisten tuotannontekijöiden hinnasta. Kyse on hieman siitä, että vientiteollisuuden edustajilla saattaa olla syntynyt "perinteisen" korporatiivis-fasistisen yhteiskunnan myötä väärä käsitys siitä, että mille tahoille riskit voidaan loppupeleissä allokoida, nyt täytyy keksiä hieman muita ratkaisutapoja kuin kotimarkkinasektorin ja tavalllisten ihmisten säästöjen kimppuun käyminen.
Summa summarum, rahaliittoa kohtaan on esitetty myös epäilyksiä, että miten se tämän kestää, ja on mahdollista, että ns. "ulosteet" putoavat rattailta, mutta näiden joukossa ei kyllä ole Suomi tai meille ja muille kaikkein tärkeimpänä Saksa. Ruotsin ratkaisuja pitää pitää silmällä, sillä sillä puolella ollaan tarvittaessa kovinkin kieroja, mitä Wallenbergien ja kumppaneiden jopa suhteettoman suuri asema maan taloudessa edustaa.