Riippuu siitä, millä tarkkuudella. Jos esim. tilauksen yhteydessä voisi ilmoittaa aikavälin, joka sopii tuohon, se helpottaisi myös Postin suunnittelutyötä.

Ainakin ihmettelen sitä, että mitä Postissa oikeasti ajatellaan silloin, kun ehdotetaan toimitusta klo 10-14. Käytännössä kaikki työssä käyvät ihmiset ovat siihen aikaan poissa kotoa. Ja näitä on kuitenkin edelleen enemmistö suomalaisista.

Helvetin hyvä keino olisi myös se, että asiakas voi tilausta tehdessään valita myös toissijaisen noutopaikan, mikäli ensisijainen ei ole jostain syystä saatavilla. Ja hän voi myös valita, että toimitetaanko paketti sitten pääpostiin vai yritetäänkö sitä toimittaa ensi- tai toissijaiseen noutopaikkaan uudestaan, kun näistä vapautuu tilaa.
Tämä varmasti olisi Postin osalta helposti toteutettavissa. Vaati vaan enemmän kaupoilta. Ja niissä muutoksissa mietitään paljonko lisäkauppaa muutos tuo.
Ei tuokaan kovin yksinkertaista ole sillä tuo toissijainen noutopaikka ei välttämättä osu samalle reitille. Mitä tulee tuohon toiseen asiaan niin ei Posti halua varastoida noita paketteja ja yrittää useaan kertaan toimittaa pakettia automaattiin.
 
En usko että yksikään kauppias olisi niin tyhmä ettei ottaisi kustannuksiaan pois asiakkaalta.
Kyllä niitä on kuule sieltä tullut lavoinakin jollain 10€ toimituskuluilla ja saattavat aina välillä siksi myös laittaa tilauksiin rajoituksia.

edit. Ja tokihan ne kulut sitten on lopulta vaikka tuotteiden hinnoissa.
 
Sistis

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK
Ainakin monissa suomalaisissa verkkokaupoissa toimituskulut kerrotaan suoraan. Ne voivat vaihdella paljonkin Matkahuollon ja Postin välillä.

Omien kokemusteni perusteella aion kuitenkin jatkossa maksaa hyvillä mielin vaikka hieman extraakin Matkahuollon palvelun käytöstä.

Tähän Posti-caseen muutama pohdinta:
1. Eikö logistiikkakeskuksella voitaisi aina ennen kuorman vientiä katsoa, että mikä on automaatin kuormitustilanne? Sinne vietäisiin vain sen verran paketteja, mitä sinne mahtuu. Toki kapasiteettia jää hieman hyödyntämättä, mutta toisaalta ei tule tilanteita, jossa ylikuorma joudutaan ajamaan palvelupisteeseen. Saapuvat paketit toimitetaan automaattiin saapumisjärjestyksessä sitä mukaa kun kapasiteettia vapautuu.

2. Miksi byrokratia estää asiakkaiden palvelemisen siten, että vaihtoehtoisena noutopisteenä ei voitaisi käyttää toista automaattia, vaan palvelupiste on ainoa vaihtoehto? Näin siis Postin asiakaspalvelija minulle kertoi.
 
Hö.

Toki siellä joku hinta on ja ne varmasti vaihtelevatkin riippuen sopimuksista

1.Koska paketit pitäisi varastoida siksi aikaa ja se maksaa. Lisäksi toimitusajat voisivat kasvaa suuriksi.

2. Varmaankin lähinnä se, että eivät halua ajaa seuraavaan automaattiin ja todeta, että sekin on täynnä.

edit. Ja täysin samalla tavalla taitaa toimia Matkahuolto sekä myös muut kuljetusyritykset.
 
1. Samalla tavalla ne seisovat joskus ruuhkan vuoksi välivarastoissa logistiikkakeskuksissa. Tai millä nimillä niitä nyt kutsutaankin. Kyllä tuohon pitää olla joku helpompi ratkaisu, kuin se, että paketti viedään kilometrien päähän sovitusta paikasta kysymättä asiakkaalta mitään.

2. Tekniikka mahdollistaisi sen, että katsovat ennen lähtöä, miten automaateissa on tilaa.

Matkahuolto toimi ainakin niin, että kun pakettini oli tuotu Valkeakosken päätoimipisteeseen, se seisoi siellä pari päivää ennen kuljettamista noutopisteeseen. Kävin kysymässä kun kuljin noutopisteen ohi, että onko paketti jo saapunut, ja saapumisilmoitus vain jäänyt jostain syystä tulematta. Kertoivat, että heillä on nyt hetkellinen ruuhka (Postin lakko), ja siksi tuovat paketteja hieman tavallista hitaammin tänne noutopisteeseen. Eli käytännössä toivat vain sen verran, mitä tuo noutopiste kykeni käsittelemään.

Minusta tuo oli paljon parempi tapa. Jos Matkahuolto olisi toiminut niin kuin Posti, se olisi ilmoittanut, että nouda paketti täältä päätoimipisteestä. Niin, paketti tuli vielä saman päivän iltana.

Postin toimitus olisi ollut pari euroa halvempi, mutta laadusta kannatti maksaa.
 
Hö.

Eetu

Jäsen
Posti on jo pitkään kysynyt ainakin täällä päin, että miten haluat pakettisi toimitettavan. Tulee siis paria päivää ennen tekstari. Saa valita että haluaako kotiin vai lähimpään pisteeseen. Jos valitsee kodin kysyy miten toimitaan, jos vastaanottajaa ei tavoiteta. Saa valita että jättäkää ovelle tai viekää toimipisteelle. Näin rauhallisen alueen suojaisan rivitaloasunnon asukkaana on helppo valita ovelle jättö. Siellä paketit odottaa töistä tullessa. Joka kerta on laitettu vielä pienen kaiteen taakse rapun reunaan niin ettei edes näy pihaan. Tämä sopii minulle mainiosti.

Toki esim. kerrostaloissa varmasti hankalampaa.
 
Kelpaisi minullekin rauhallisen rivitaloalueen asukkaana.
 
Hö.

palle fontän

Jäsen
Suosikkijoukkue
RDS
Itselläni absurdein kokemus on ulkomailta tilattu NHL-collari, joka oli tarkoitettu lapselle syntymäpäivälahjaksi (huomaatteko! tarinassa on pieni lapsi, joka joutui kärsimään!). Tutkailen seurantaa, joka jossain vaiheessa kertoo, että paketti on siirtynyt Postin hoteisiin Suomen kamaralla. Sitten käy seurannasta ilmi, että paketti on päätynyt pakettiautomaattiin läheiselle kaupalle, mutta mitään muuta tietoa ei ole saatavilla. Päiviä kuluu, mutta tekstaria ei kuulu. Otan puhelun Postin suuntaan, ja sieltä saan infon, että lähettäjä ei ole lisännyt mukaan puhelinnumeroani. Mitään ei ole kuulemma tehtävissä, vaan paketti kääntyy takaisin, kun sitä ei noudeta. Käyn myös tuijottamassa automaattia, mutta luukku ei aukea. Noh, nettikauppa suostui lähettämään paidan uudestaan ilman lisäkustannusta, mutta syntymäpäivät toki menivät ennen paidan saapumista.

Miten ihmeessä voitte hei laittaa paketin automaattiin, jos ette tiedä vastaanottajan puhelinnumeroa? Hä! Ostin lahjaksi vesipyssyn, ja paketin avattuaan lapsi sai epileptisen itkukohtauksen, kun NHL-setä ei tuonutkaan odotettua lahjaa.
 
YV-spesialisti asuu mutsinsa luona. Aikuiset äijät asuu mutsinsa luona.
1. Samalla tavalla ne seisovat joskus ruuhkan vuoksi välivarastoissa logistiikkakeskuksissa. Tai millä nimillä niitä nyt kutsutaankin. Kyllä tuohon pitää olla joku helpompi ratkaisu, kuin se, että paketti viedään kilometrien päähän sovitusta paikasta kysymättä asiakkaalta mitään.

2. Tekniikka mahdollistaisi sen, että katsovat ennen lähtöä, miten automaateissa on tilaa.

Matkahuolto toimi ainakin niin, että kun pakettini oli tuotu Valkeakosken päätoimipisteeseen, se seisoi siellä pari päivää ennen kuljettamista noutopisteeseen. Kävin kysymässä kun kuljin noutopisteen ohi, että onko paketti jo saapunut, ja saapumisilmoitus vain jäänyt jostain syystä tulematta. Kertoivat, että heillä on nyt hetkellinen ruuhka (Postin lakko), ja siksi tuovat paketteja hieman tavallista hitaammin tänne noutopisteeseen. Eli käytännössä toivat vain sen verran, mitä tuo noutopiste kykeni käsittelemään.

Minusta tuo oli paljon parempi tapa. Jos Matkahuolto olisi toiminut niin kuin Posti, se olisi ilmoittanut, että nouda paketti täältä päätoimipisteestä. Niin, paketti tuli vielä saman päivän iltana.

Postin toimitus olisi ollut pari euroa halvempi, mutta laadusta kannatti maksaa.
1. Niin seisovat jos on pakko, ei kukaan halua tuosta tehdä normaalia toimintatapaa. Eikä niitä helppoja ja kustannustehokkaita ratkaisuja tuollaiseen oikein ole.

2. Niin mahdollistaisi mutta tilanne voi elää kokoajan, automaatista noudetaan ja lähetetään paketteja.

Matkahuolto toimi noin koska oli pakko, eivät he olleet varautuneet tuollaiseen massaan. Tilanne siis oli täysin poikkeuksellinen johtuen tuosta Postin lakosta. Lisäksi vertaat nyt noutopistettä automaattiin. Hankala se on tuossa tilanteessa viedä pakettia noutopisteeseen kun piste kertoo, että ei muuten tule yhtään pakettia tänne enää. Normaalisti jos olet tilannut paketin automaattiin ja se on täynnä, niin Matkahuolto kuskaa sen ennalta määritettyyn varapaikkaan joka on toimipiste, ei automaatti.
 
1. Ei varmasti ole helppoa, mutta jotain asialle voisi silti tehdä, jotta vältetään asiakkaan kyykyttäminen. Joku pieni paikallisvarasto ylijäämäpaketeille olisi kenties yksi sellainen? Siis paketteja otetaan mukaan vain sen verran, että niiden voidaan olettaa mahtuvan automaatteihin. Jos niitä jää yli, ne varastoidaan odottamaan, ja laitetaan automaattiin seuraavana päivänä, jolloin paketteja tuodaan lisää.

No, Posti keksikööt keinon. Nykyinen systeemi ei toimi.

2. Joo, oma mokani. En tosiaan ajatellut, että Matkahuoltokin käyttää pakettiautomaatteja. Itse en ole sellaisia käyttänyt, koska olen aina asunut noutopisteiden lähettyvillä. Ilmeisesti automaatteja on kuitenkin selvästi vähemmän kuin Postilla? Toivottavati eivät lisäännykään...
 
1. Tuosta tulee kuluja ja se heijastuu sitten taas suoraan hintaan. Yksityishenkilöillä se painotus kuljetustavasta menee aikalailla 1. Hinta 2. Toimitusaika 3. Helppous yms

2. Kyllä tosiaan käyttää vaikkakin eivät heidän omiaan kai ole. Vähemmän on vielä mutta 100% varmasti määrä lisääntyy.
 
Karhunkulta

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät, Helsingin Jokerit
Itse en melkeimpä koskaan tämän säätämisen takia tilaa Postin kautta mitään paketteja.

Mutta siis osa ihan tyytyy palveluun joka on: Jos ei heti ekalla onnistu, niin luovutetaan ja asiakas hakekoon jostain. Kaikki mikä vaatii vaivannäköä tai uudistumista... ei ei ei, se ei nyt heti onnistu, niin asiakas saa miettiä miten saa pakettinsa.

Wau, toivon todella että nämä kaverit ei ole asiakaspalvelutehtävissä. Toisaalta kuulostaa, että ovat nimenomaan Postilla innovaattoreina duunissa.
 
teppana

Jäsen
Posti on jo pitkään kysynyt ainakin täällä päin, että miten haluat pakettisi toimitettavan. Tulee siis paria päivää ennen tekstari. Saa valita että haluaako kotiin vai lähimpään pisteeseen. Jos valitsee kodin kysyy miten toimitaan, jos vastaanottajaa ei tavoiteta. Saa valita että jättäkää ovelle tai viekää toimipisteelle. Näin rauhallisen alueen suojaisan rivitaloasunnon asukkaana on helppo valita ovelle jättö. Siellä paketit odottaa töistä tullessa. Joka kerta on laitettu vielä pienen kaiteen taakse rapun reunaan niin ettei edes näy pihaan. Tämä sopii minulle mainiosti.

Toki esim. kerrostaloissa varmasti hankalampaa.
Meilläkin tosiaan oli ovelle jättö yhdelle paketille mahdollinen mutta kaupungissa ei uskalla. Ensimmäistä kertaa tuli tällainen asia vastaan ja maalaispoikana tuli kyllä huomattua ero. Nimittäin kotikylällä en olisi miettinyt sekuntiakaan vaan ilman muuta paketin voisi jättää pihalle. Tai vaikka naapurin pihalle. Perkele vaikka veisi kylän torille ja pistäisi nimen päälle niin joku sen kiikuttaisi vähintään isän ja sedän firmaan.
 
Viimeksi muokattu:
Itse en melkeimpä koskaan tämän säätämisen takia tilaa Postin kautta mitään paketteja.

Mutta siis osa ihan tyytyy palveluun joka on: Jos ei heti ekalla onnistu, niin luovutetaan ja asiakas hakekoon jostain. Kaikki mikä vaatii vaivannäköä tai uudistumista... ei ei ei, se ei nyt heti onnistu, niin asiakas saa miettiä miten saa pakettinsa.

Wau, toivon todella että nämä kaverit ei ole asiakaspalvelutehtävissä. Toisaalta kuulostaa, että ovat nimenomaan Postilla innovaattoreina duunissa.
Ja mikäs yhtiö hoitaa automaattien kanssa tuon tilanteen eri tavalla?
 
Sistis

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK
1. Tuosta tulee kuluja ja se heijastuu sitten taas suoraan hintaan. Yksityishenkilöillä se painotus kuljetustavasta menee aikalailla 1. Hinta 2. Toimitusaika 3. Helppous yms

2. Kyllä tosiaan käyttää vaikkakin eivät heidän omiaan kai ole. Vähemmän on vielä mutta 100% varmasti määrä lisääntyy.
1. Olisi itse asiassa hienoa ja jotenkin Postille jopa mahdollista, että lanseeraisivat erilaiset palvelut. Esim. halvempi toisen luokan pakettipalvelu, joka on edullisempi, ja jossa valittuun automaattiin toimitusta ei voida taata. Ja sen rinnalle arvokkaampi ensimmäisen luokan pakettipalvelu, jossa paketti luvataan toimittaa varmasti sinne perille. Tuohan ratkaisisi monta asiaa. Ne, keille noutopaikka ei ole niin tärkeä, ottavat halvemman. Ja kaltaiseni helppoutta arvostavat maksavat sitten vähän enemmän.

2. Tein parhaani sen suhteen, etteivät lisäänny. Hain eilen Matkahuollon paketin tuosta lähipisteestäni tiskiltä, ja sain noudon jälkeen palautekyselyn kännykkäni. Kehuin palvelun ja kun kysyivät, miten palvelua pitäisi kehittää, vastasin, että pitäkää ennallaan, älkääkä menkö kilpailijanne automaattikäytännön suuntaan. Toivottavasti uskovat. Ja toivottavasti lukevat myös Jatkoaikaa, joka on harvinaisen loistava yhteiskunnallisenkin keskustelun foorumi.

No, tämä keskustelu on kai pitkälti tässä ilman uusia käänteitä. Yhteenvetona voisi todeta, että vaikka Postilla on selkeät perustelut toiminnalleen, on asiakkailla myös selkeät perustelut sille, miksi eivät ole tyytyväisiä käytäntöön. Posti sitten arvioi, että riittääkö sille nykyinen asiakastyytyväisyyden taso. Ja tyytymättömät asiakkaat miettivät muita keinoja pakettiensa tilaamiseen. Näinhän se menee alalla kuin alalla.
 
Hö.

Andji

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Lukko, New Jersey Devils
Mutta siis osa ihan tyytyy palveluun joka on: Jos ei heti ekalla onnistu, niin luovutetaan ja asiakas hakekoon jostain. Kaikki mikä vaatii vaivannäköä tai uudistumista... ei ei ei, se ei nyt heti onnistu, niin asiakas saa miettiä miten saa pakettinsa.
Täytyy ihan rehellisesti myöntää, etten ole edes ajatellut, että minua olisi kusetettu, jos olen tilannut jotain toisesta kaupungista, tai parhaassa tapauksessa toisesta maasta, ja tuote on kuljetettu kotikaupunkiini asti Postin toimipisteeseen noudettavaksi. En pidä sitä viimeistä neljän kilometrin matkaa kovin pitkänä verrattuna siihen matkaan, jonka se paketti on ennen sitä tehnyt.

Toki elän pikkukaupungissa, minulla on auto käytettävissäni, enkä tilaile jatkuvasti paketteja, joten asia on minulle hyvin harvoin ajankohtainen. En halua siis vähätellä mm. nimimerkki Sistiksen kokemuksia. Kunhan totesin, että kyllä se Posti sen paketin sentään aika lähelle tuo siihen nähden mistä se on lähtenyt.
 
Tämän allekirjoituksen saa ottaa talteen.
1. Olisi itse asiassa hienoa ja jotenkin Postille jopa mahdollista, että lanseeraisivat erilaiset palvelut. Esim. halvempi toisen luokan pakettipalvelu, joka on edullisempi, ja jossa valittuun automaattiin toimitusta ei voida taata. Ja sen rinnalle arvokkaampi ensimmäisen luokan pakettipalvelu, jossa paketti luvataan toimittaa varmasti sinne perille. Tuohan ratkaisisi monta asiaa. Ne, keille noutopaikka ei ole niin tärkeä, ottavat halvemman. Ja kaltaiseni helppoutta arvostavat maksavat sitten vähän enemmän.

2. Tein parhaani sen suhteen, etteivät lisäänny. Hain eilen Matkahuollon paketin tuosta lähipisteestäni tiskiltä, ja sain noudon jälkeen palautekyselyn kännykkäni. Kehuin palvelun ja kun kysyivät, miten palvelua pitäisi kehittää, vastasin, että pitäkää ennallaan, älkääkä menkö kilpailijanne automaattikäytännön suuntaan. Toivottavasti uskovat. Ja toivottavasti lukevat myös Jatkoaikaa, joka on harvinaisen loistava yhteiskunnallisenkin keskustelun foorumi.

No, tämä keskustelu on kai pitkälti tässä ilman uusia käänteitä. Yhteenvetona voisi todeta, että vaikka Postilla on selkeät perustelut toiminnalleen, on asiakkailla myös selkeät perustelut sille, miksi eivät ole tyytyväisiä käytäntöön. Posti sitten arvioi, että riittääkö sille nykyinen asiakastyytyväisyyden taso. Ja tyytymättömät asiakkaat miettivät muita keinoja pakettiensa tilaamiseen. Näinhän se menee alalla kuin alalla.
1. Edelleen se hinta on ongelma sillä tuolle ei juuri kysyntää ole, niin se palvelun hinta yksittäiselle paketille tulisi liian kovaksi. Kotiinkuljetus kuitenkin tavallaan on jo se parempi palvelu ja jos ei ole kotona niin senhän voi tilata vaikka työpaikalle.

2.Vastaanhan voi aina taistella mutta eiköhän nuo lisäänny jo aikamoista vauhtia. Nyt automaatteja on ilmeisesti jotain 300 ja veikkaisin, että viimeistään kahden vuoden päästä niitä on ainakin 600.
 
obi-wan

Jäsen
Suosikkijoukkue
Hammarby IF, HC Andersen, HC Jatkoaika
2. Joo, oma mokani. En tosiaan ajatellut, että Matkahuoltokin käyttää pakettiautomaatteja. Itse en ole sellaisia käyttänyt, koska olen aina asunut noutopisteiden lähettyvillä. Ilmeisesti automaatteja on kuitenkin selvästi vähemmän kuin Postilla? Toivottavati eivät lisäännykään...
2. Kyllä tosiaan käyttää vaikkakin eivät heidän omiaan kai ole. Vähemmän on vielä mutta 100% varmasti määrä lisääntyy.
Tällä hetkellä automaatteja 337 kpl, noin 50 kpl Smartmilen ja loput Pakettipisteen. Kaikki yhteiskäyttöautomaatteja joissa mukana vaihtelevasti eri kuljetusyrityksiä.

1. Olisi itse asiassa hienoa ja jotenkin Postille jopa mahdollista, että lanseeraisivat erilaiset palvelut. Esim. halvempi toisen luokan pakettipalvelu, joka on edullisempi, ja jossa valittuun automaattiin toimitusta ei voida taata. Ja sen rinnalle arvokkaampi ensimmäisen luokan pakettipalvelu, jossa paketti luvataan toimittaa varmasti sinne perille. Tuohan ratkaisisi monta asiaa. Ne, keille noutopaikka ei ole niin tärkeä, ottavat halvemman. Ja kaltaiseni helppoutta arvostavat maksavat sitten vähän enemmän.
Pitäisi lanseerata kalliimpi palvelu. Tiedän aika hyvin asiakashintatason alalla ja siitä ei kauheasti halvempia versioita tarjota.

2.Vastaanhan voi aina taistella mutta eiköhän nuo lisäänny jo aikamoista vauhtia. Nyt automaatteja on ilmeisesti jotain 300 ja veikkaisin, että viimeistään kahden vuoden päästä niitä on ainakin 600.
Tämä riippuu täysin kuinka kestävällä pohjalla noiden tarjoajien liiketoiminta on. Olen koittanut eri jutuissa laskea tuottoa per automaatti ottaen huomioon automaatin kustannukset aloituksesta+ elinkaari, lattiavuokran jne ja täysin vakuuttaviin lukuihin en vielä ole päässyt.
 
Fistauksessa on tärkeää muistaa nyrkkisäännöt

Patarouva

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Verkkokauppa käy vilkkaana, mutta liikenne tulee ajoittain verkkokauppayrityksille turhan kalliiksi ja ainakin kestävällä kulutuksella on perusteltu muutoksia.

Esim. kun osa Boozt.comin asiakkaista laittaa kerralla ison tilauksen ja palauttaa melkein kaikki, niin yritys kyllästyi tilanteeseen ja antoi porttikiellon 9000 asiakkaalleen.

Ilmeisen halpaa on ollut tilailla itselleen monta vaatetta ja sovitella ja lähettää suurin osa takaisin.
 
Tämä riippuu täysin kuinka kestävällä pohjalla noiden tarjoajien liiketoiminta on. Olen koittanut eri jutuissa laskea tuottoa per automaatti ottaen huomioon automaatin kustannukset aloituksesta+ elinkaari, lattiavuokran jne ja täysin vakuuttaviin lukuihin en vielä ole päässyt.
Näin olen itse käsittänyt, että lisääntyvät jatkuvasti. Ilmeisesti halvempaa tuo on kuin toimipisteiden pitäminen.
 
obi-wan

Jäsen
Suosikkijoukkue
Hammarby IF, HC Andersen, HC Jatkoaika
Näin olen itse käsittänyt, että lisääntyvät jatkuvasti. Ilmeisesti halvempaa tuo on kuin toimipisteiden pitäminen.
En taida uskalla alkaa avata kustannusrakennetta kuljetusyhtiön näkökulmasta mutta mietinkin siis kustannuksia sen suunnasta, joka tarjoaa nuo automaatit kuljetusliikkeitten käyttöön.

Verrataan kuitenkin esimerkiksi UPS ja Posti. Molemmilla on palvelupisteitä. Postilla on velvoitteet tarjota tietyt palvelut alueella ainakin yhdessä pisteessä. Kun menen K-Markettiin jossa on molemmat edustettuna, on Posti todennäköisesti vuokrannut tilan, tuonut oman laitteiston jne. Kulut merkittävät. UPS taas maksaa tehdystä työstä. jos ei lähetyksiä, ei kuluja. Kuntaas Postilla olisi taustalla kiinteät kustannukset. UPS käyttää automaattia ja jos automaatti on tyhänä jonain päivänä, ei myöskään kuluja. Kun taas sillä, joka sen automaatin sinne on laittanut, on aina tämä riski.
 
Toki näin. Eiköhän tuo suurimmaksi osaksi ole niin, että automaatin omistaja saa jonkun korvauksen per paketti. Toki on kai sekin mahdollista, että joku yhtiö on vaatinut itselleen tietyn osuuden automaatin lokeroista ja maksaa sen pohjalta jotain. Joka tapauksessa aika suosittuja nuo automaatit käsittääkseni nykyään ovat.
 
obi-wan

Jäsen
Suosikkijoukkue
Hammarby IF, HC Andersen, HC Jatkoaika
Saattoi olla, että tuo johtui kesälomakaudesta tai siitä, että kyseessä oli iso toimitus (itse kasattava vaatekaappi), jonka kuljetuksen olivat ulkoistaneet kolmannelle osapuolelle.

Yhtä kaikki, ihmettelin suuresti, että yli 20 000 asukkaan kaupungissa olisi noin surkeat jakelukäytännöt. Mutta tuon jälkeen ei ole Postin kotiinkuljetus oikein houkutellut. Todennäköisesti senkin saisi noutaa itse Pääpostilta.
Johtui juurikin siitä, että kyseessä oli iso tuote. Ei ole ollut Postin pakettitoimitus mitä koko ajan itse kuvittelin olleen kyseessä. tuo on kappaletavarapuolen kamaa ja kotiinkantona sitä kaikkein kamalinta toteutettavaa aikaikkunoiden parissa.

Kuormassa saattanut olla kyydissä sohvaa, jääkaappia, pesukonetta yms. Näillä jakeluilla ominnaista on, että aikataulut elää todella suuresti. Harvassa on saatu sellaista tietoa jonka perusteella voitaisiin suunnitella jakelu perusteellisesti. Tarvittaisiin kaikki melkein ovien koosta lähtien.

Nämä ovat olleet samassa autossa koska konsolidoinnin hyöty -> kustannustehokkuus. Ja tarjottu aika on päättynyt 14 varmaankin siksi, että kapasiteetti halutaan täyttää takaisinpäin menevälle kuormalle ja se voi suorittaa esimerkiksi vakioidu noudon. Jos olen oikein ymmärtänyt sijaintisi, on siitä vielä lähimpään terminaaliin pieni siirtymä.

Konsolidointi tuo kustannushyödyn. Kustannushyöty on lähettäjille merkittävä apu siihen, että ihmiset tilaavat verkosta eivätkä hae itse kaupasta. Jos kustannushyötyä ei oteta, palvelu on varmasti parempaa. Mutta tämä johtaa nopeasti hintatasoon joka luo esteen verkosta ostamiselle.

Verkko on tuonut mukanaan "halvalla, heti ja juuri silloin kun haluan" mallin asiointiin. Palveluiden toteuttaminen asukaskeskittymissä on tehokkaampaa. Mutta kun se pitää tuottaa ympäri Suomen. Silloin tulee eteen tällaisia. Terminaaleja voi olla ympäri suomen X kpl. Kiinteät kulut on kuitenkin osa kokonaisuutta. Eli siirtymiä nyt vaan tulee. Tyhjä auto on saatanan kallis ajaa takaisin. Joten katkoja täytön takia nyt vain tulee.

Olisi hauska päästä toteuttamaan jotain palvelua yrityksessä jossa ei olisi hoidettavana vain kuin kaupungit. silloin saisi rakennettua kustannuksellisesti saatanan hienoja juttuja. Mutta tällä hetkellä nämä firmat ovat niitä alustatalouden toimijoita. Heti kun on omaa kalustoa, pelisäännöt muuttuu.
 
Fistauksessa on tärkeää muistaa nyrkkisäännöt
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy