Karla tuotti kyllä loistavaa palvelua (ennen oli Porissa nimellä Ykköshuolto). Soitin eilen sinne ja kyselin aikaa korjaukselle, kuvailin ongelmat, ja kaveri langan toisessa päässä veikkasi aika tarkasti vaivan, ja muutaman minuutin puhelun aikana sain hinta-arvion, joka heitti vain siksi, että tänään viedessä auton pajalle kerroin vielä yhden vaihdettavan osan, nimeltänsä starttimoottori.
Arvioivat huoltoajaksi pari tuntia, vajaat kolme meni lisätöineen, mutta ei se haitannut. Uusittu startti kyllä toimi, mutta piti aika kummallista ääntä käynnistettäessä, joten maanantaiksi tilattiin takuuseen menevä uusi startti läheisestä varaosakioskista. Menee siis maahantuojan takuuseen, joten kukaan ei kiristellyt siitä. Odottelin ehkä puoli tuntia siellä toimistolla, ja sivullisen silmiin näytti meno aika leppoisalta.
Hinta ei ole varmaan seudun halvin, mutta taisin löytää pajan, jossa tehdään korjaukset jatkossakin.