Mainos

La 18.2.2017 Tappara - Ilves

  • 32 545
  • 250

rinne

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara
Lajusen haastis ottelun jäljiltä aiheuttaa kyllä valtaisaa myötähäpeää. Onneksi saatiin tarvittavat maalit tehtyä ja punnerrettiin lopussa tasoihin jne.
Mitä odotit Lajuselta? Tuossa haastattelussa (olettaen, että viittaat noihin Tapparan sivulla julkaistuihin kommentteihin) ei oikeasti sanota mitään. Samoja tyhjäpäisiä kliseitä, joita pelien jälkeen aina heitellään. Lajunen ei tilanteelle mitään voinut, mutta ehkä Lajusen olisi pitänyt hieman itkeä Ilveksen kovaa kohtaloa? Mitä hyötyä siitä olisi ollut? Kyl niistä väärän tuomion valittamistakin joku fani provosoitunut olisi. Nyt Lajunen heitti suht. neutraalit kliseet pöytään, eikä heittänyt lisää vettä kiukaalla.

Mä ymmärrän, että ihmisiä ketuttaa tuo tuomio. Se oli farssi. Mutta mä en ymmärrä, miksi täällä yritetään jostain Nurmen tekemisten tai Lajusen kommenttien mukaan saada herroista syyllistä johonkin. Kukaan Tappara-pelaajista ei tehnyt mitään väärää. Videoiden perusteella on oletettavaa, että pelaajat kentällä ihan oikeasti luulivat Haapalan tehneen maalin. Tuomarit sen sijaan vetivät vihkoon. Tuomareiden virheen osoittaminen on ok, koska se on päivänselvää. Pahanolon purkaminen johonkin oletettuun Nurmen epäurheilijamaisuuteen on täysin mautonta, kun siitä ainoa "todiste" on parin ilves-kirjoittajan "tieto"...

...ja tällä kertaa turha edes nauraa Hakametsän VHS:lle. Tuo 45sek-viive on käsittääkseni (sen IS:n jutun perusteella) kaikissa halleissa. Ei toki muuta sitä, että nuo laitteet olisi suotavaa päivittää ajan tasalle.
 
axe

Jäsen
Mitä odotit Lajuselta? Tuossa haastattelussa (olettaen, että viittaat noihin Tapparan sivulla julkaistuihin kommentteihin) ei oikeasti sanota mitään. Samoja tyhjäpäisiä kliseitä, joita pelien jälkeen aina heitellään. Lajunen ei tilanteelle mitään voinut, mutta ehkä Lajusen olisi pitänyt hieman itkeä Ilveksen kovaa kohtaloa?

Lajunen, Tapola ja muut Tapparan haastatellut eivät tuossa vaiheessa heti pelin jälkeen edes tienneet, että siinä maalissa oli mitään epäselvää. Kaikki haastattelijatkaan eivät siitä tuossa vaiheessa tienneet mitään eivätkä osannut edes kysyä mitään siihen viittaavaa. Koko homma alkoi purkautua vasta kun otteluvalvoja kävi jossain vaiheessa kertomassa, että näin oli käynyt.

Niin ja laitteistosta – eikös tuo nyt ole juurikin sitä nykyistä huipputekniikkaa. Määkin maksan monia kymmeniä euroja kuukaudessa, että saan priimatuotetta telkkariini... ja sitten niiden rahojeni vastineeksi saan juuri samanlaisen järkyttävän pitkän viipeen, jossa maalit on huudettu ilmaiskanavaa katsovassa naapurissa, kerrottu somessa ja melkein aamun lehdessäkin jo ennen kuin tämä vitun digidigi saa sen siirrettyä mun telkkariini.
 
rinne

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara
Lajunen, Tapola ja muut Tapparan haastatellut eivät tuossa vaiheessa heti pelin jälkeen edes tienneet, että siinä maalissa oli mitään epäselvää. Kaikki haastattelijatkaan eivät siitä tuossa vaiheessa tienneet mitään eivätkä osannut edes kysyä mitään siihen viittaavaa. Koko homma alkoi purkautua vasta kun otteluvalvoja kävi jossain vaiheessa kertomassa, että näin oli käynyt.
Tämä selittää noita kommentteja vielä paremmin.

Ei sulla muuten siitä Haapalan kommentista olisi tietoa? Oliko Haapala nähnyt videon tilanteesta/ kuullut ettei kiekko käynyt maalissa ennen Sepän puheille saapumista ja sitä: "Eihän se käynyt lähelläkään" -kommenttia?
 
Haapala myös sai tietää asiasta vasta sen mediatilaisuuden aikana 10 min pelin jälkeen. Tuo kommentti on annettu paljon sen jälkeen, kun koko maailma oli jo nähnyt videon ja oli hyvin helppo todeta, ettei se käynyt lähelläkään.
 
karotenoidi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara, Canucks, PYRY
Ottakaa huomioon sitä 45 sekunnin viivettä analysoidessanne, että niin sanoi Arto I. Järvelä. Montako kertaa se paskahousu on saatu housut kintuissa kiinni suoranaisesta valehtelusta tällaisissa tapauksissa? Ei ole mitään syytä olettaa, että puhuisi tälläkään kertaa totta.

Sitä hyvin pientä mahdollisuutta varten, että höpinät olisivat totta, ehdotan kyseisen pari vuotta vanhan laitteiston roudaamista huomisaamuna Näsijärveen.
 
Roger Moore

Jäsen
Suosikkijoukkue
Upeeta Ville upeeta, KuPS

Tässä olisi hyvä tietää millaista tekniikkaa jäähalleissa on käytössä. Jos videokuva tulee videotuomarille internetin välityksellä, niin silloin tuo 45 sekunnin viive on ihan normaali ja sille ei ole oikein mitään tehtävissä. Nettilähetyksessä on aina viive esim. normaaliin digi-tv:n kuvaan, ja tämä taas johtuu erilaisista videoiden pakkauksista yms. kun niitä lähtee liikkeelle.
 
Ei ne siellä kopissa kuitenkaan Ruutu.fin lähetystä katso. Niillä on käytössä 2+2 hallin katossa olevaa kameraa, joita ei muuten herran vuonna 2017 saada vieläkään kytkettyä lähetysautoon, jotta niitä voitaisiin näyttää TV-lähetyksissä tarvittaessa. Kuulostaa minusta aika ufolta, että ne olisi silti kytketty internetiin, joka lähettää niiden kuvan palvelimelle, jossa kuvaa pakattasiin ja lähetettäisiin takaisin halliin viiveellä. Olisi yksinkertaisempi, halvempi ja helvetisti varmempi ratkaisu vetää piuha kamerasta videotuomarin laitteistoon. Tai joku bluetooth-tyyppinen ratkaisu edes. Niin kuin sanoin, faktaa ei ole, mutta sellaisena en myöskään Järvelän lausuntoja ota. Tämä tästä.
 
holvius

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara,Red Wings
Tappara sai lahjalla 2p ja Ilves menetti kauden tärkeimmillä hetkillä 2 pistettä. Aika rajua ja itsea sapettaisi huolella.

On kieltämättä kornia ja Tappara ei varsinaisesti edes mitään ansainnut eikä tarvinnut.

Kaippa tästä jotakin hyvää seuraa ja toimintaa kehitetään.
 
xkouhiax

Jäsen
Suosikkijoukkue
Panthers
Oikeusmurha Ilvekselle. Kyllä. Ymmärrettävä ja inhimillinen virhe. Kyllä.

Jokainen vois ihan ensin käydä katsomassa vaikkapa Ruudun maalikoosteen pelistä. Siinäkin näyttää ihan oikeasti, että kiekko olisi käynyt maalissa. Maaliverkko heilahtaa juuri "oikeaan aikaan" ja kiekko tippuu veskan viereen. Samalla tavalla kuin kiekko verkosta kimpoaa takaisin.

Kukaan kentällä ja hallissa ei protestoinut tilannetta. Se on helppoa täällä jälkikäteen huudella tuomareita ja tapparalaisia persereijiksi ja vaikka miksi ihmisjätteiksi. Todennäköisyydet eilisen kaltaiselle tapahtumaketjulle on jotain 0,000000001% luokkaa. Nyt vain sattui käymään tuollainen lottovoittoakin epätodennäköisempi ikävä skenaario toteen. Edelleen - kukaan hallissa tuomarit ja pelaajat mukaan lukien ei huomannut, että kiekko ei käynyt maalissa. Tuomari luuli nähneensä kiekon käyneen maalissa - optisen harhan takia.

Tokihan ipalaisia ymmärrettävästi ketuttaa jälkikäteen, kun tietää ettei Tappara oikeasti edes tasoittanut. Mutta jotain todellisuudentajua nyt mukaan kiitos.

Oli muuten Ilveksen toinen maali hieman kyseenalainen. Aika monta kertaa on vastaava maali hylätty. Kiekkohan oli Hrachovinan alla hallussa, kun Rautiainen alkoi hakata räpylään ja kilpeen, minkä seurauksena kiekko lipuu maaliin. Mutta samapa tuo.

Itse pelistähän Ilves olisi ansainnut 3 pistettä. Tappara oli paska, saamaton, haluton. Mitä näitä nyt on.
 
peksa

Jäsen
Oli kyllä jännä tilanne. Se näytti koosteessakin selvältä torjunnalta mutta näköjään kun verkko heilahtaa niin jokainen lätkästä ymmärtävä olettaa että tulee maali. Suurimman virheen kuitenkin teki tuomari kun jos näyttää maalia (käsittääkseni tuomarin pitää nähdä kiekon menneen maaliin) mutta minkäs tossa teet jos kaikki muut 'näkee' samaan 'harhan'.

Mitähän jännää Ipalle seuraavaks tapahtuu?
 
Soi Nana

Jäsen
Onhan tässä vaihtoehtoja. Se on sitten persoonallisuuskysymys, minkä niistä vaihtoehdoista valitsee. Mitä olisin itse tehnyt? Luistellut suorinta reittiä omaan vaihtoaitioon nauramaan tuomarin surkeutta. Nurmen valinta oli alkaa tuuletella tekemätöntä maalia, vaikka tasan tiesi asian todellisen laidan. Valinta sekin. Minä en arvosta.

Itkitkö paljon viime keväälläkin?
 
Suosikkijoukkue
Tampereen TAPPARA
Tapparan otteluketjut kahdessa edellisessä matsissa 6/8-sivuisia...koska viimeksi runkosarjassa? Syistä huolimatta hienoa, että lätkä herättää tunteita vielä näilläkin palstoilla!
 
Vintsukka

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara, Suomi, Panthers
Yhteenvetona tästä ketjusta todettakoon, että Ilveksen pelaajien velvollisuus ei ole tarkistaa, kävikö kiekko maalissa, mutta tapparalaisten se pitäisi kyllä tuomarin puolesta varmistaa, muuten on epäurheilijamainen.

Ja ennen kuin joku olettaa mielipiteeni, sanottakoon että päin persettähän tuo tuomareilta meni ja toivon todella, että Ilves ottaa tästä virtaa ja kampeaa itsensä pleijareihin.
 
HekeK

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jääkiekkojoukkue

Erona tietysti se, että Blues "haastoi" maalin (ts. protestoi maalia). Päätuomari jätti silti maalin voimaan. Verrattavissa korkealla mailalla tehtyyn maaliin, potkumaaliin tai vaikkapa käsimaaliin. Pelaajat tietävät, että ei näin voi tehdä. Silti niitä yritetään ja joskus joku sellainen menee läpikin.

Itse en ole kyseiseen maalin ottanut kantaa suuntaan tai toiseen.
 
peterra

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara
Itse en ole kyseiseen maalin ottanut kantaa suuntaan tai toiseen.

Mutta mestaruus kuitenkin sen maalin turvin varmasti lämmitti mieltäsi? Toki vähän typerää hyökätä yhtä persoonaa kohtaan täällä ylipäätään. Esität vaan aika kovia syytöksiä Tapparaa kohtaan, jonka virhe eilinen virhe ei missään nimessä ollut. Jos olen oikein ymmärtänyt niin sinä syytät Tapparan pelaajia siitä, että Ilveksen valmennusjohto ja pelaajat eivät pelin aikana protestoineet maalia.
 
Apheu

Jäsen
Onhan tässä vaihtoehtoja. Se on sitten persoonallisuuskysymys, minkä niistä vaihtoehdoista valitsee. Mitä olisin itse tehnyt? Luistellut suorinta reittiä omaan vaihtoaitioon nauramaan tuomarin surkeutta. Nurmen valinta oli alkaa tuuletella tekemätöntä maalia, vaikka tasan tiesi asian todellisen laidan. Valinta sekin. Minä en arvosta.

Eihän tällaisessä ole mitään järkeä. :D Luuli Nurmi sitten mitä tahansa, ainoa vaihtoehto mitä ihminen tuossa tekee, on mennä tuulettamaan maalia muiden mukana. Onhan kymmeniä tilanteita kaudessa muutenkin, jossa joukkue itse tietää, että maali oli kyseenalaisesti tehty tai kiekko ei edes maalissa välttämättä käynyt, mutta mennään silti itsevarmasti tuulettamaan, jotta saadaan tuomareihin tehtyä vähän psyykkistä vaikutusta. Tämä tilanne nyt oli hyvin erilainen, mutta eiköhän Nurmi katsonut, että Haapala tuulettaa ja tuomari näyttää maalia, että omat silmät teki tepposet ja kiekko sujahtikin nopeasti maaliin kimmoten sieltä välittömästi ulos.
 
HekeK

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jääkiekkojoukkue
Mutta mestaruus kuitenkin sen maalin turvin varmasti lämmitti mieltäsi?

Tietysti. Tilanteita ei voi kuitenkaan toisiinsa verrata. Toisessa tapauksessa kiekko meni maaliin. Tuomari tulkitsi virheellisesti maalin olevan ok protestoinnista huolimatta. Toisessa tapauksessa kiekko ei ollut lähelläkään maalia, eikä tilannetta valitettavasti protestoitu. Kaiken päälle videotuomarikin otti vapaata.

Jos olen oikein ymmärtänyt niin sinä syytät Tapparan pelaajia siitä, että Ilveksen valmennusjohto ja pelaajat eivät pelin aikana protestoineet maalia.

Et ole ymmärtänyt oikein. Pohdin minkälainen on pelaajatyyppi (pelipersoona), joka riemuitsee maalia, jonka tietää jääneen syntymättä.
 
Viimeksi muokattu:
Suosikkijoukkue
Ipa, ipa, ipa, ipaa...
Tässä olisi hyvä tietää millaista tekniikkaa jäähalleissa on käytössä. Jos videokuva tulee videotuomarille internetin välityksellä, niin silloin tuo 45 sekunnin viive on ihan normaali ja sille ei ole oikein mitään tehtävissä. Nettilähetyksessä on aina viive esim. normaaliin digi-tv:n kuvaan, ja tämä taas johtuu erilaisista videoiden pakkauksista yms. kun niitä lähtee liikkeelle.

Ööö täh? No ei todellakaan ole normaali viive. Sekotat nyt livestreamauspalvelut jotka varmentaa bufferoinnilla. Normi youtubetyyppinen videopalvelimella oleva video pyörähtää käyntiin muutamassa sekunnissa.

45s viiveen voi selttää vain mekaanisen kasetin kantelu paikasta toiseen.
 
Sabaton

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara, Stars, Spurs, Werder Bremen, Real Madrid
Onhan tässä vaihtoehtoja. Se on sitten persoonallisuuskysymys, minkä niistä vaihtoehdoista valitsee. Mitä olisin itse tehnyt? Luistellut suorinta reittiä omaan vaihtoaitioon nauramaan tuomarin surkeutta. Nurmen valinta oli alkaa tuuletella tekemätöntä maalia, vaikka tasan tiesi asian todellisen laidan. Valinta sekin. Minä en arvosta.

Eli pystyt olemaan 100% varma, että Teemu Nurmi tiesi ettei maalia syntynyt? Oliko hän myös ainoa kaukalossa ollut, joka tämän tiesi?

Et ole ymmärtänyt oikein. Pohdin minkälainen on ihmistyyppi, joka riemuitsee maalia, jonka tietää jääneen syntymättä.

Et kuitenkaan pohtinut siis viime keväänä samaa Otto Koivulan kohdalla? Ei vaatinut Otto maalin hylkäämistä, vaikka tiesi tasan tarkkaan, että teki sääntöjen vastaisesti pukkaamalla kiekon maaliin. Tuuletti maalia ja kehtasi Aamulehden jutun mukaan vielä virnuilla jälkikäteen. Onko hän myös Nurmen tavoin epäurheilijamainen pelaaja, jota et arvosta?
 
Ist0

Jäsen
Suosikkijoukkue
Toimiva Ilves, Jets, Leki
Et ole ymmärtänyt oikein. Pohdin minkälainen on pelaajatyyppi (pelipersoona) joka riemuitsee maalia, jonka tietää jääneen syntymättä.

Kyseessä on persoona, joka kykenee asettamaan oman tai edustamansa yhteisön edun oikeudenmukaisuuden edelle. Sama pätee esimerkiksi Otto Koivulaan ja puskumaaliin. Pitää nyt kuitenkin muistaa, että tämä on vain urheilua. Näitä persoonia on myös politiikassa. Silloin on eri tason seuraukset.

Teemu Nurmi ei ole kaukaloiden fairplay, mutta askin ulkopuolella hän on sympaattinen herrasmies. Joukkueurheilijoilla on usein peliminä ja siviiliminä. Niissä on samoja piirteitä ja piirteitä, jotka kärjistyvät pelissä.
 
Otahan Hege hetki happea, kohta lähtee taju.

Muistele vaan sitä Koivulan puskua ja tuomitse myös hänet ihmisenä ja urheilijana.

Peli tuli ja meni, Ilves menetti virheen myötä MAHDOLLISESTI 2 pistettä. Onneksi runkosarjassa on 60 peliä aikaa kerätä tarvittavat pisteet pleijareihin. Tätä Ilves ei ole tehnyt, Tappara on. Täysin Ilveksen oma syy jos eivät pääse playoffeihin.
 
Roger Moore

Jäsen
Suosikkijoukkue
Upeeta Ville upeeta, KuPS
Ööö täh? No ei todellakaan ole normaali viive. Sekotat nyt livestreamauspalvelut jotka varmentaa bufferoinnilla.
Ah, tottahan toki. Tosiaan, itse ajattelin juurikin näiden livestreamien kautta vähän liikaa tätä hommaa. Metsään menin siis siinä suhteessa, pahoittelut siitä! :)
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös