Saddamin ja YK:n yhteistyö ei valitettavasti missään vaiheessa toiminut edes siedettävällä tasolla, kun tämä tyranni halusi jatkuvasti korostaa olevansa se, joka asioista todella päättää ja pompotti muita tahoja sen kuin ehti. Tuli vaikutelma, että hän nimenomaan uhrasi kansaansa, jotta voisi käyttää ahdinkoa propaganda-aseena YK:n pakotteita vastaan. Saddam-palatseja ja moskeijoita syntyi samaan aikaan kuin sieniä sateella. Vastuu maan käytössä olevien voimavarojen jakamisesta tai jakamattomuudesta oli yksin hänen, eikä tulos ollut häävi tavallisten ihmisten kannalta.
YK:ta kyllä voi syyttää siitä, että se tyytyi lähinnä seuraamaan sivusta, kun Irakin kansaa jatkuvasti terrorisoitiin sen oman hallitsijan taholta.Kurdit ja etelän shiiat sentään saivat suojaa ilmaiskuilta, mutta sitäkin lentokieltoa kritisoitiin koko ajan ympäri maailmaa. Mutta niinhän tälläkin palstalla on enimmäkseen haluttu , ettei toisten maiden sisäisiin asioihin saa puuttua voimakeinoin... Silloin on myös vähän vaikea valvoa mitään projektia loppuun asti, jos toisena osapuolena on häikäilemätön, laskelmoiva kriminaali. Pelkät puheet ei aina tehoa, se on moneen kertaan nähty.
Arskakin joutuu muuttamaan käyttäytymistään (tai joutuu "pois virasta"), kun pistetään kova kovaa vastaa eli esim. sossun ja poliisisetien toimesta, mutta milläs YK pisti itsepäistä Saddamin aisoihin, kun maailmanjärjestö ei ollut yleistä mielipidettä myötäillen valmis enää sotilaallisiin toimiin ? Hyvä, että edes jotain yrittivät pakotteiden muodossa. Pahin virhe olisi joka tapauksessa ollut katsoa Saddamin aggressioita Kuwaitissa ja Israelissa v.1991 läpi sormien ja antaa hänen jatkaa esteettä valitsemallaan linjalla koko 90-luvun ajan. Ja paras ratkaisu olisi ollut, että liittoutuman joukkojen olisi sallittu jyrätä Saddam tuossa ekassa konfliktissa, kun Irakin armeija oli luhistunut alta aikayksikön.
