Aika paljossa olemme tosiaan johtopäätösten suhteen eri mieltä. Kokonaisuudesta sanoisin, että se maailmanjärjestys, joka nyt vallitsee, ei perustu millekään luontaiselle rauhanimpulssille vaan hyvin spesifeille järjestelyille, joiden melkeinpä kaikkien taustalla viime kädessä on lännen sotilaallinen voima. Se vähäinen järjestys, historian ensimmäinen edes vähän valistunut, vallitsee näiden rakenteiden perustalla. Eli kun puhumme ja arvioimme tästä mukavuudesta maailmantapahtumia niin emme siitä huolimatta ole mitenkään irrallamme tästä karusta menosta. Baath-sosialismi ja islamilainen fundamentalismi (monien muiden aggressiivisten ideologioitten ja rakenteiden mukana) eivät ole luontaisesti erityisen sisäänpäinkääntyneitä, defensiivisiä maailmankuvia - se että ne nyt ensisijaisesti ovat defensiivisiä johtuu muusta kuin rauhanhalusta: ulkoisesta paineesta. Ellei Saddamia olisi pysäytetty niin olisiko hän pysähtynyt? Ehkä sitten olisi moraalisesti parempi vähentää aseistusta ja tukikohtia niin paljon, että joutuisimme puolustamaan vasta omia rajojamme ja omaa olemassoloamme? En tiedä onko tässä eettisesti köyhässä maailmassa varaa niin suureen ylellisyyteen.
Mutta noista kahdesta lainauksesta sitten. Eli sota on eettisesti hyväksyttävä vain, jos sillä on Vladimir Putinin ja Kiinan johdon siunaus? YK oli alunperin tarkoitettu demokraattisten kansakuntien yhteisöksi (Roosevelt originellisti laski Stalinin Neuvostoliiton tähän joukkoon), jonka tarkoituksena oli pysyvästi eliminoida aggressiiviset diktatuurit maailmasta - se että se nyt on jokaisen valtion takaaja, miten hirvittävä diktatuuri sitten onkaan kyseessä, vähentää YK:n legitimiteettiä monien silmissä ratkaisevasti. Mielestäni hyvästä syystä: sodan oikeutus ei voi olla kiinni Venäjän ja Kiinan johdosta, tai sitten Tshetsenian sota ja Tiibetin miehitys ovat oikeutettuja... Eli vaikka tämä sota saisikin - ja se on edelleen mahdollista - turvallisuusneuvoston suostumuksen, se ei siltikään merkitse sitä, että se on oikeutettu. Parempi näin olisi käytännön kannalta, mutta ei moraalin.
Mitä tulee Ranskaan ja Saksaan niin ne ovat tehneet selväksi, etteivät kannata USA:n sotaretkeä. Pitääkö USA:n olla vastuussa tästäkin? Niiden olemassaolo ei lakkaa USA:n tyytymättömyyteen, hankaluuksia siitä voi koitua, mutta kummatkin voivat asiasta itse päättää, ja päättävätkin. (Ranska voi perinteisesti käytännöllisesti ajattelevana maana päätyäkin sotakoalition riveihin jollakin muodollisella osastolla, mutta Saksa todennäköisesti ei.) Mutta jos tämä ei aiheuta esimerkiksi Al Qaidalle muutoksia anti-länsimaisuuden suhteen niin se on täysin ymmärrettävää. Islamilaiselle fundamentalismille läntinen elämäntapa on itsessään tuhottava asia - eikä seksuaalisella vallankumouksella, uskonnon- ja mielipiteenvapaudella olekaan mitään tekemistä ulkopolitiikan kanssa. Monessa suhteessa USA kristillisempänä kulttuurina on itse asiassa lähempänä Kirjan fundamentalismia kuin maallistunut Eurooppa.
No, diktaattorit toki katsastavat pragmaattisemmin ensisijaisesti ulkopolitiikkaa, ja esim. Ranska ja Venäjä ovatkin saamassa Saddamilta hyvin edullisia öljykonsessiota (taitaa vaan olla niin että näitä optioita ei koskaan päästä lunastamaan). Mutta Osaman tapaisten uskonnollisten toimijoiden ystävyys saavutetaan vain kääntymyksellä, eikä se taida olla vielä edes pasifistisen Saksan vaihtoehtolistoilla. Eli tässä suhteessa terrorihyökkäyksen uhka on olemassa joka tapauksessa - ehkä lännen totaalinen perääntyminen kaikista maailman asioista lepyttäisi vihaa, mutta en oikein ymmärrä, miksi tämä olisi moraalinen vaihtoehto - eikä se itse vihan olemassaoloa edes lakkauttaisi, koska siihen on syynä "jumalaton" elämäntapamme, ei yksittäiset tekomme tai tekemättä jättämisemme. Fundamentalismin suhteen ei ole olemassa kompromisseja.