No niin, Helena on sanonut sanansa:
"Tässä kommenttini omistajuuteen liittyen. En kommentoi asiaa enempää ennen kuin saamme tuomioistuimen päätöksen Suomessa: "Tietoomme on tullut myös Maanmittauslaitoksen virheellinen toiminta. Käsityksemme mukaan Suomessa omistajuudesta päättää tuomioistuin, ei Maanmittauslaitos. Olemme pyytäneet viranomaisia tutkimaan asiaa tämän perusteella. Kiinteistön omistajuus kuuluu käräjäoikeuden toimivaltaan. Asia on käräjäoikeuden käsiteltävänä, eikä siitä ole vielä annettu päätöstä.""
Kyllä on jäärä.
Kiitos, säästit juuri aikaani, koska olin tulossa kirjoittamaan Helenan kommentit.
Pari huomiota. Ensinnäkin, miksi Helena puhuu itsestään monikossa? Koska hän on kuninkaallinen? Vai kommentoiko hän tuossa nyt tiiminsä nimissä?
Kolmanneksi, tämä asia on jo ratkaistu tuomioistuimessa. Hennenpinin perheoikeudessa, missä Helena itse halusi asian ratkaistavan. Kakskerran tonttiasiasta sovittiin ja sopimuksen ehdot löytyvät Minnesotan perheoikeuden 27.7.2023 tekemästä päätöksestä. Lisäksi kertoo Mikko IL:n haastattelussa asiasta selkeästi suomenkielellä. Minnesotan oikeuden nettisivuilta löytyy myös useampi päätös, missä tätä asiaa on sivuttu ja niistä käy ilmi, että Helena ei ole missään vaiheessa valittanut juuri tästä asiasta. Hän valitti kyllä koko avioehdon pätevyydestä, mutta koska tästä Kakskerran asiasta oli jo yhteisesti sovittu, se ei ole liittynyt avioehdon pätevyyteen millään tavalla. Miksi? Siksi, että tämä nimenomainen asia ei liity avioehtoon millään tavalla, vaan tontti laskettiin avioliiton yhteiseksi varallisuudeksi. Ja Helena luopui siitä, koska tontista oli enemmän velkaa kuin mikä sen arvo eron hetkellä oli eikä Helena ollut lyhentänyt lainoja senttiäkään.
Joo, Helena voi valittaa menetelmä virheistä KHO:hon, mutta tällöin hänen pitää pystyä esittämään, mikä on se menetelmävirhe, joka on tapahtunut. Oma arvaukseni on se, että Helena yrittää vedota siihen, että Mikon omistajuus on kirjattu taannehtivasti eikä niin saisi Helenan mielestä tehdä. Ei, vaikka tuolloin 7.8.2023, kun asia viety Maanmittauslaitoksen rekistereihin kirjattavaksi asiasta on ollut jo olemassa oleva Hennenpinin oikeuden päätös. Siis se, mihin Helena ei ole hakenut missään vaiheessa minkäänlaista päätöstä. Asia on jätetty lepäämään, koska Helenalla oli valitukset vetämässä ensin Minnesotan valitusoikeuteen ja myöhemmin Minnesotan KKO:hon. Tämäkin on kummallinen porsaanreikä, koska edelleenkään tästä nimenomaisesta asiasta ei ole ollut missään vaiheessa valitusta sisällä.
Ilmeisesti Helenalla on ollut viime keväästä asti joku valitus Suomessa vetämässä Kakskertaan liittyen, mutta se ei ole edennyt mihinkään. Oma arvaukseni on se, että ovat odottaneet lopullisia ja lainvoimaisia päätöksiä Minnesotasta, jotka nyt on siis saatu. Ja seuraavaksi Helenalle ilmoitetaan sieltä käräjäoikeudesta, että asia ei etene mihinkään.
Oikeuslaitos ei ole mikään karkkikauppa, mistä voi shoppailla itselleen haluamansa päätökset vain perustelemalla, että "no, musta tää menee niinku väärin ja mä haluun". Helena itse taisteli Suomessa saadakseen päätäntävallan Minnesotaan ja sen hän myös sai. Nyt sen päätöksen kanssa pitää vain elää.
Jos joku miettii, miksi mä olen tässä asiassa niin voimakkaasti Helenaa vastaan, niin tämä tämän päiväinen lausunto on siitä oiva esimerkki. Täysin tyypillistä Helena Koivua. Kun joku asia ei mene niin kuin hän haluaa, sen sijaan, että hän toimisi niin kuin järkevä ihminen toimii, hän keksii näitä harhaisia juttujaan ja yrittää kynsin ja hampain roikkua Mikossa edelleen kiinni.
Näillä Helenan oikeushommilla ei ole mitään muuta tarkoitusta kuin yrittää kontrolloida Mikkoa ja ruokkia Helenan sairaita pakkomielteitä.
Mä en tule koskaan hyväksymään Helenan harjoittamaa toimintaa keneltäkään. Jo pelkästään nämä lähestymiskieltohakemuksetkin ovat täysin sairasta resurssien tuhlaamista vailla mitään totuuspohjaa. Mitään perusteita niille ei ole ollut missään vaiheessa. Ei, vaikka Helena olisi miten omistanut 50% tontista. Totaalista kiusantekoa ja uskomaton perseennäyttö kaikille niille, jotka oikeasti kokevat uhkaa ja tarvitsevat viranomaisten apua.
Mikolle, tai lähinnä hänen lakitiimilleen haluaisin nyt sanoa sen, että heidän pitäisi tulla nyt julkisuuteen antamaan omat lausuntonsa ja vääntämään tämä asia rautalangasta kansalle niin, että tyhminkin ymmärtää, mistä tässä päätöksessä on kyse. Sen voi mun puolestani kopioida tästä mun kirjoituksestani, mutta kannattaa lisätä päätösten ja päätöksen tehneiden oikeusasteiden nimet ja päivämäärät.
Tämän Helena sekoilun pitää loppua. Nyt. Jonkun pitää ottaa julkisesti nyt tiukasti kantaa ja viranomaiset voisivat pikkuhiljaa alkaa miettiä sitä, soveltuuko Helena suomalaiseen yhteiskuntaan vai olisiko hänelle itselleenkin parempi muuttaa isiensä maille Viroon.